Rikkaat verolle niillä on meidän verorahat

Rikaat verolle , niillä on meidän verorahat
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Juuri niin

Äänestä
  • Rikkaat verolle niillä on meidän verorahatRikkaat verolle niillä on meidän verorahatRikkaat verolle niillä on meidän verorahat SDP ja SAK


    ÄänestäMutta kokookoomusken mukaan verovarat kuuluukin suuryrityksille ja niille jaetaan ne raha jotta saavat enenmän voittojaKokoomus uhkaili velkaantumisella ja työttömyydellä


    Ymmärsin, että edellisissä vaaleissa Kokoomus toi esille, että on viimeinen hetki lopettaa velkaantuminen.
    Työtä, sitä piti olla. 100 000 uutta työpaikkaa luvattiin, vaikka edellisen hallituksen jäljiltä työllisys oli ennätyskorkea.

    Piti pelastaa Suomi tuleville polville.

    Heikoista piti pitää huolta ja kaikki osallistuu.

    Kuinkas sitten kävikään vaalien jälleen:
    - velkarahalla veronalennuksia omalle etupiirille
    - työllistämistoimien sijaan palkansaajan aseman heikentämistoimet
    -Puolueet
    Kansallinen Kokoomus
    Orpon ja Purran syytä meidän nuorten köyhyys. Äänestä

    Teemme kaikkemme talouskasvumme eteen,siis kenenkä?Orpon ja Purran syytä meidän nuorten köyhyys.


    Äänestä

    SDP vähiten huono vaihtoehto juuri sinullekkin

    Äänestä

  • Määrittele rikas.
    Kaikki ne joilla on enemmän kuin sinulla?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Määrittele rikas.
    Kaikki ne joilla on enemmän kuin sinulla?

    Rikas on esim monimiljonääri tai yrittäjä joka saa kaiken verottaja laitaa kustannukset firmaan piikkiin

    Äänestä

Voi tuota aloittajan ja komppaavan kommentoijan järjenjuoksua...

Äänestä
  • Enpä uskoa kokoajan olevan rahaa kun olet täällä jonmknjiitavana esittämässä monimiljonääriä

    Mulla on velaton on talo Los ja maasturi ja tilillä rahaa ja tehdään 4 etelönmaykaa vuodessa ainakin ja itse maksetaan.

    Mutta äänestän SDP

    Äänestä

Varakkaat ovat maksaneet öky veronsa, julkisilla menoilla katetaan Marconin hipiän hoitoa.😁

Äänestä
  • Ei varakkaat maksa veroja he saavat garden rahaa joka kissan pisteytyksen ja tuliaisina

    Mitä liikkeen- tai ammatinharjoittaja voi vähentää verotuksessa
    autokulut.
    työmatkakulut.
    työtilan vuokra ja työhuonevähennys.
    edustusmenot.
    poistot ja pienhankinnat.
    15.9.2022
    Mitä liikkeen- tai ammatinharjoittaja voi vähentää verotuksessa

    Vero
    https://www.vero.fi › verot-ja-maksut › vahennykset
    Saako sponsoroinnin vähentää verotuksessa?
    Voiko yritys maksaa silmälasit?
    Silmälasit. Silmälasikustannuksia voidaan pitää terveydenhuoltoon kuuluvina ja vähentää kirjanpidossa vain, jos kyse on lääkärin tai optikon määräämistä työhön liittyvistä erikoislaseista (esimerkiksi näyttöpäätelasit) välttämättömine sankakustannuksineen. Näihin kuluihin sisältyvät myös optikon tai silmälääkärin kulut ...2.5.2022
    Yrityksen vähennyskelpoiset kulut ja verovähennykset - Adcount

    Adcount
    https://adcount.fi › blogi › vahennyskelpoiset-kulut
    Voiko kuntosalin vähentää verotuksessa?
    Työnantaja voi tarjota liikunta- ja kulttuurietua verovapaasti enintään 400 eurolla työntekijää kohden vuodessa. Verovapauden saamiseksi etua on myös tarjottava koko henkilökunnalle ja sen tulee olla jokaiselle työntekijälle henkilökohtainen.
    Verovapaat henkilökuntaedut liikunnan tukena - Liikkuva työelämä
    Saako YEL-maksun vähentää verotuksessa?
    Voit vähentää YEL-maksut joko liike- ja ammattitoiminnan veroilmoituksella, henkilökohtaisella veroilmoituksella tai antaa puolison vähentää maksut veroilmoituksellaan.
    YEL-maksujen vähentäminen verotuksessa - Taloushallintoliitto

    Taloushallintoliitto
    https://taloushallintoliitto.fi › vinkkilista-yrittajalle › yel-...
    Voiko yritys antaa lahjan?
    Voiko puhelimen vähentää verotuksessa?
    Verottajan ohjeiden mukaan vuodesta 2021 lähtien yksittäinen työpuhelin on voinut maksaa korkeintaan 1200 euroa, jotta sen hankintamenon voi vähentää kerralla. On hyvä huomioida, että tällaisia pienhankintoja voi vähentää yhteensä 3 600 euron arvosta.10.12.2024
    Puhelimen osto yritykselle

    Elisa Yrityksille
    https://yrityksille.elisa.fi › ideat › puhelimen-osto-yrityks...
    Voiko tietokoneen vähentää yrityksen verotuksessa?
    Tietokone ja tietoliikenneyhteys

    Voit vähentää tietokoneen hankintakustannukset sekä tietoliikennekuluja, jos käytät omaa tietokonetta työssäsi.12.3.2025
    Tulonhankkimismenot - vero.fi

    Vero
    https://www.vero.fi › henkiloasiakkaat › vahennykset › t...
    Paljonko YEL maksaa?
    Mitä voi vähentää yrityksen verotuksessa?
    Mitä liikkeen- tai ammatinharjoittaja voi vähentää verotuksessa
    autokulut.
    työmatkakulut.
    työtilan vuokra ja työhuonevähennys.
    edustusmenot.
    poistot ja pienhankinnat.

    Äänestä

ELÄKÖÖN KOMMUNISMI.
KANSA VAATII KOLHOOSEJA.

Äänestä

Mutta kokookoomusken mukaan verovarat kuuluukin suuryrityksille ja niille jaetaan ne raha jotta saavat enenmän voittojaKokoomus uhkaili velkaantumisella ja työttömyydellä


Ymmärsin, että edellisissä vaaleissa Kokoomus toi esille, että on viimeinen hetki lopettaa velkaantuminen.
Työtä, sitä piti olla. 100 000 uutta työpaikkaa luvattiin, vaikka edellisen hallituksen jäljiltä työllisys oli ennätyskorkea.

Piti pelastaa Suomi tuleville polville.

Heikoista piti pitää huolta ja kaikki osallistuu.

Kuinkas sitten kävikään vaalien jälleen:
- velkarahalla veronalennuksia omalle etupiirille
- työllistämistoimien sijaan palkansaajan aseman heikentämistoimet
-Puolueet
Kansallinen Kokoomus
Orpon ja Purran syytä meidän nuorten köyhyys. Äänestä

Teemme kaikkemme talouskasvumme eteen,siis kenenkä?Orpon ja Purran syytä meidän nuorten köyhyys.


Äänestä

SDP vähiten huono vaihtoehto juuri sinullekkin👺👺👺👺
Moni ihmettelee miksi hallitus ja urpo ei tee mitään huonon suomen kansan tilanteen eteen

Suomessa kansalla kaikki huonosti miksi urpo ei tee mitään siksi kun hallituksen Urpon mukaan Suomessa kansalla kaikki on hyvin eit tarvii tehdä mitään

Kansa tosin eri mieltä👺👺👺👺👺👺👺👺

Onko ymmärrettävä niin, että oikeistolaisuus on valtion yhteisten varojen ryöväämistä

Kaikki mahdollinen on ainakin kohta ryövätty ja hallitus ryövää lisää ottamalla
lisää ja lisää velkaa veronmaksajien piikkiin. Piikki on koko ajan auki eliitille veronmaksajien laskuun. Tavallinen kansa velat tulee maksamaan.KOKOOMUS .MAAMME HYVINVOINNIN TÄYSTUHO
Tässä sinulle Suomen kurjistavat viime 20 vuoden ajalta
Sipislö29.5.2015 - 6.6.2019 1470 Suomen Keskusta Enemmistö
Stubb 24.6.2014 - 29.5.2015 340 Kansallinen Kokoomus Enemmistö
Katainen 22.6.2011 - 24.6.2014 1099 Kansallinen Kokoomus Enemmistö
Kiviniemi 22.6.2010 - 22.6.2011 366 Suomen Keskusta Enemmistö
Vanhanen II 19.4.2007 - 22.6.2010 1161 Suomen Keskusta Enemmistö
Vanhanen 24.6.2003 - 19.4.2007 1396 Suomen Keskusta Enemmistö
Jäätteenmäki 17.4.2003 - 24.6.2003 69 Suomen Keskusta Enemmistö


Äänestä💩💩💩💩💩
Mihin urpo laittoi varastamansa kansan eläke rahat työeläke kassasta oliko kansan lupa


Äänestä

Äänestä

No, punakaarti, pankaa sisällissota pystyyn jos haluatte verorahanne. Katsotaan sitten kuka niitä rahoja hallinnoi. Leireillä te ette niitä enää tarvitse, mikäli nyt edes sinne saakka pääsisitte. Veikkaan että tällä kertaa penkka olisi päätepysäkki!

1Äänestä
  • Ei niillä ole kanttia ryhtyä kapinaan. Ne tietävät mikä olisi lopputulos. Helpompi vain itkeä kuin kakarat.

    1Äänestä

Ilmaisrahaa jakoa kokoomuksen haluumalla tavalla rikkaille sosiaalietuutena
Tuen saaja
Maksettu
1
UPM-Kymmene Oyj
60 997 150,83
2
Viking Line Abp
54 143 228,25
3
Finnlines Oyj
41 749 129,7
4
Tallink Silja Oy
32 502 729,82
5
Metsä Board Oyj
20 863 622,3
6
Outokumpu Stainless Oy
20 520 535,38
7
Nokia Solutions and Networks Oy
19 142 163
8
Vermon Ravirata Oy
18 264 947,54
9
Stora Enso Oyj
17 769 031,64
10
Rauma Marine Constructions Oy
17 671 530
11
Boliden Kokkola Oy
17 424 277,08
12
ESL Shipping Oy
16 845 665,58
13
Kemira Chemicals Oy
16 290 803,52
14
Rederiaktiebolaget Eckerö
15 508 111,41
15
MIELI Suomen Mielenterveys ry;MIELI Psykisk Hälsa Finland rf
13 385 000
16
Outokumpu Chrome Oy
12 366 341,37
17
Neste Oyj
11 513 326,02
18
Oy Trailer-Link Ab
11 131 782,58
19
Stora Enso Publication Papers Oy Ltd
10 520 626,4
20
SSAB Europe Oy
10 463 366,81
21
Sappi Finland Operations Oy
10 206 442,27
22
Bore Oy Ab
10 153 829,46
23
Tampereen Ravirata Oy
8 548 772,15
24
NoHo Partners Oyj
8 385 560,28
25
Scandic Hotels Oy
8 362 384,71
26
Finnpilot Pilotage Oy
8 117 138
27
ICEYE Oy
7 377 324
28
KONE Oyj
7 105 833
29
Lahden Hevosystäväinseura ry
7 024 099,72
30
Sandvik Mining and Construction Oy
6 920 743

Sija
Tuen saaja
Maksettu
31
Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry
6 666 835,65
32
Fortum Power and Heat Oy
6 639 045
33
Picosun Oy
6 394 865
34
Stora Enso Veitsiluoto Oy
6 183 028,99
35
Finnair Oyj
6 000 000
36
Tervolan Saha ja Höyläämö Oy
5 914 737,7
37
Yellow Film & TV Oy
5 704 212,02
38
Meyer Turku Oy
5 465 329
39
Langh Ship Oy Ab
5 369 411,65
40
Turun Hippos ry
5 354 271,4
41
Keski-Suomen Ravirata Oy
5 157 144,4
42
Suomen Messut Oyj
5 137 075,15
43
Pohjolan Hevosystävät ry
5 081 934,49
44
NLC Ferry Ab Oy
5 069 887,02
45
Metsä Fibre Oy
5 053 763,34
46
Solar Films Inc Oy
5 012 190,31
47
Valkealan Hevosystäväinseura r.y.
4 988 875,22
48
IQM Finland Oy
4 972 543
49
Kuopion Ravirata Oy
4 836 144,4
50
BASF Battery Materials Finland Oy
4 783 218
51
Terrafame Oy
4 758 857,22
52
Eckerö Shipping Ab Ltd
4 566 702,13
53
Prima Shipping Oy Ab
4 532 140,93
54
Kuhmo Oy
4 517 844,92
55
Kesko Oyj
4 454 000
56
Holiday Club Resorts Oy
4 337 078,94
57
Stora Enso Oulu Oy
4 325 191,98
58
Borealis Polymers Oy
4 297 065,39
59
Yara Suomi Oy
4 230 200,55
60
Groke Technologies Oy
4 201 433

61
Porin Ravit Oy
4 149 245,72
62
Varjo Technologies Oy
4 100 000
63
Hiihtokeskus Iso-Ylläs Oy
4 061 860
64
Mikkelin Ravirata Oy
3 993 146,52
65
Swissport Finland Oy
3 969 463,41
66
Meriaura Invest Oy
3 964 106,82
67
Forssan Seudun Hippos ry
3 911 747,13
68
Metsä Spring Oy
3 909 568
69
Finnkino Oy
3 800 836,23
70
Vaaran Palkki Oy
3 756 571
71
Valmet Technologies Oy
3 739 629
72
Oy Nordisk Film Ab
3 684 155,7
73
Vaisala Oyj
3 680 519
74
Kanresta Oy
3 645 641,4
75
ABB Oy
3 612 399
76
Helsinki -filmi Oy
3 492 299,2
77
Neste Shipping Oy
3 441 600,65
78
Avecra Oy
3 424 758,03
79
Compass Group Finland Oy
3 288 908,63
79
Hotel Arthur Oy
3 247 794,08
80
Joensuun Ravirata Oy
3 239 328,55
81
Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ry
3 195 000
82
Tampere-talo Oy
3 186 339,57
83
SATS Finland Oy
3 181 333,93
84
Valmet Automotive Oyj
3 117 494
85
Bio Rex Cinemas Oy
3 116 208,84
86
Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab
3 069 025
87
Pakkasmarja Oy
3 061 693,3
89
CWT Finland Oy
2 975 969,18
90
Fisher King Oy
2 945 006,32Velkajarrulla Kokoomus pakottaa seuraavan hallituksen jatkamaan valtion omaisuuden myyntiä.

Orpon hallitus pienentää voimakkaasti valtion tuloja seuraavalta hallitukselta:
- 6 miljardin Länsiratapommi
- miljardin yhteisöveroale
- miljardin veroale hyvä tuloisille
- jopa polttoaineveroalennus tehdään vasta 2027, jolloin verotulo tippuu vasta seuraavalta hallitukselta (n. 100 miljoonaa)
- 4 miljardin valtion omistuksen myynti vähentää osinkotuloja, kustannusvaikutusta ei ole esitetty.

Joss Orpon hallitus valitteli edellisen hallituksen velan korkomenoja, niin jättää seuraavalle hallitukselle ennätyskorkomenot, mutta sen lisäksi isot kustannuserät ja pvaltion pienentyneet tulot.Onko velkajarru kokoomuksen huijaus?

Käykö tässä niin, että kokoomus pumppaa nyt rahat kaverikapitalismiin ja torppaa vasemmiston toiminnan velkajarrulla? Vai miksi kokoomus ei noudata omaa jarruaan?
Velkajarrulla Kokoomus pakottaa seuraavan hallituksen jatkamaan valtion omaisuuden myyntiä.

Orpon hallitus pienentää voimakkaasti valtion tuloja seuraavalta hallitukselta:
- 6 miljardin Länsiratapommi
- miljardin yhteisöveroale
- miljardin veroale hyvä tuloisille
- jopa polttoaineveroalennus tehdään vasta 2027, jolloin verotulo tippuu vasta seuraavalta hallitukselta (n. 100 miljoonaa)
- 4 miljardin valtion omistuksen myynti vähentää osinkotuloja, kustannusvaikutusta ei ole esitetty.

Joss Orpon hallitus valitteli edellisen hallituksen velan korkomenoja, niin jättää seuraavalle hallitukselle ennätyskorkomenot, mutta sen lisäksi isot kustannuserät ja pvaltion pienentyneet tulot.

Äänestä

Härskiä puhetta! Yrittää varastaa toisten tienaamia rahoja.

Äänestä

No eivätkö punikit haluakaan rahojaan takaisin? Taitaa nöyryys voittaa kapinahengen. Eikö työväentalojen alla olekaan aseita?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rikaat verolle , niillä on meidän verorahat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu