Miten ponupannu voi räjähtää?

Osaako joku selittää mulle, miten pontikkapannun saa räjähtämään sillä tavalla, että lasit lentää huushollista pihalle? Ei ponu sentään mikään räjähdysaine ole!
45327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Jos se oli hätävalhe? Omatekoinen metalabra, ilotulitteet, kranaatti, itsevalmistettu p*mmi? Ristinummi eli N*stislummi on maineensa veroinen. Paljon narkkei ja m*tui eli ongalmasakkaa siis. Vähän aikaa sitten uutisoitiin hiekkalaatikon happohyökkäys ja tuttavani väitti että siellä oli lisäksi r*jähteitä paikalla.

Äänestä

Tuotteen loppukäyttäjänä olen kuullut prosessista vain, että kattilassa on jonkinasteinen paine. Jos paine kasvaa syystä b toisesta, niin heikoin kohta pettää.

Mutta pitää muistaa, että lopputuote on bensiinin veroista tulenarkuusluokituksessa.

Eli ensin pamahtaa ja sitten leimahtaa.

Huomioinette tämän varastoidessanne ainetta. Paloturvallisuudesta saattaa olla käyttöturvatiedotteessa selvitys. Ja senhän jokainen valmistaja on velvollinen luovuttamaan käyttäjlle!

Mies 65

5Äänestä

Simiti osannee kertoa, jos on vielä räjähdyksestä hengissä.

Äänestä
  • Pää kiinni INCEL!

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Pää kiinni INCEL!

    Mihin hän katosi?

    Äänestä

Alkoholi on tulenarkaa mietippä siitä

Äänestä
  • Se tarkoittaa, että jäähdytys on pettänyt ja huoneistoon on päässyt nesteeksi tiivistymätöntä alkoholihöyryä. Joku siis sulkenut kylmän vesihanan ja sen jälkeen sytyttänyt tupakan

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Se tarkoittaa, että jäähdytys on pettänyt ja huoneistoon on päässyt nesteeksi tiivistymätöntä alkoholihöyryä. Joku siis sulkenut kylmän vesihanan ja sen jälkeen sytyttänyt tupakan

    Loogista. Noin voi käydä.
    Vallankin jos valmistaja ja laboratorion makutuomari ovat samassa persoonassa.

    Mies 65

    Äänestä

Tuosta varastoinnista vielä. Siksi kai alan piirit varastoivat toimituserät lähdevesiliuoksena. Syttyvyysluokitus muuttuu vaarattomampaan luokkaan.

Ja palotarkastajallehan pitää ilmoittaa tontilla varastoitavat palavat nesteet!

Mies 65

Äänestä

Kuuma alkoholihöyry astiassa on lähes ruudin veroinen räjähdysaine, se tarvitsee vain kipinän. Kipinä voi tulla sähkövastuksesta, jos pinta laskee liikaa, vastus palaa puhki ja pummm...

Äänestä
  • Toinen vaihtoehto, pienessä tilassa, esim kylppäri, jäähdytys on pettänyt ja pannu täyttänyt tilan alkoholihuuruilla, siihen kipinä ja seurauksena räjähdys.

    Äänestä

Nauratti kun uutistenlukija kertoi niin perin hienolla kirjakielellä ´alkoholin valmistuksessa käytettävä laitteisto´ ja heti huomasin että kyseessä on pontikkapannu. Ois voinut hänkin sanoa niin.

Äänestä

Seommeinaan itelläkin Uuren Kaupunkin mökillä pontikka pannu porisemassa. Mäskiin on laitettu esimerkiksi katajanmarjoja ja E mallin Carinan käytetyt sytytys tulpat lillumaan. Pitäisi kylä tulla hyvät maku aromit näistä.
Jeren Carinalla on ajettu jo yli 500 tkm eikä meinaan kertaakaan ole jättänyt ensin mua ja nykyään häntä tien poskeen. Kuhan jako pään remmin ja jotain jarru paloja vaihtaa, niin E mallin Carina kyllä toimii luotettavana käyttöautona päivittäiskäytössä.

5Äänestä
  • Meilläkin Penetratorsin tiimin choppauspajan nurkassa porisee pontikkapannu. Me ei ihan noin eksoottisia mausteita laitettu mutta chiliä kylläkin. Minä, Make, Kake ja muut tatuoitu- ja jämäkkäniskaiset jätkät oltiin kerran jopa "Pontikankeittäjät" ohjelman erityisessä Suomi-jaksossa. Me esiteltiin paikkoja ja juotiin raakaa pontikkaa naama irvessä, kuhan sikunatipat eli metanoli oli valutettu ensin valmiista tuotteesta pois.🙂🙂🙂

    5Äänestä

  • bicky_royal kirjoitti:

    Meilläkin Penetratorsin tiimin choppauspajan nurkassa porisee pontikkapannu. Me ei ihan noin eksoottisia mausteita laitettu mutta chiliä kylläkin. Minä, Make, Kake ja muut tatuoitu- ja jämäkkäniskaiset jätkät oltiin kerran jopa "Pontikankeittäjät" ohjelman erityisessä Suomi-jaksossa. Me esiteltiin paikkoja ja juotiin raakaa pontikkaa naama irvessä, kuhan sikunatipat eli metanoli oli valutettu ensin valmiista tuotteesta pois.🙂🙂🙂

    Taisin nähdä kyseisen tv ohjelma jakson kun olin lähi kalja pubissa ja siellä oli kuutos kanava päällä. Serkku pojan työ miehet maan siirto virmasta olivat siellä myös ja juotiin muutama karjalaolut. Seommeinaan serkku pojan maan siirto virmassa meinaan vallan Hiaseja ja Hilukseja työ autoina eikä meinaan kertaakaan ole jäänyt tela ketjut tai muut tarvikkeet työmaaalueelle. Hiasen ja Hiluksin vapari 2,4 dieselillä ajaa helposti Suomessa miljoona kilometriä ja sen jälkeen se rutkuttaa toiset miljoona kilometriä Afriikassa jonkun perheen tai virman jokapäiväisenä käyttöautona 👍👍👍

    2Äänestä

  • pääskyvuoren_jorma kirjoitti:

    Taisin nähdä kyseisen tv ohjelma jakson kun olin lähi kalja pubissa ja siellä oli kuutos kanava päällä. Serkku pojan työ miehet maan siirto virmasta olivat siellä myös ja juotiin muutama karjalaolut. Seommeinaan serkku pojan maan siirto virmassa meinaan vallan Hiaseja ja Hilukseja työ autoina eikä meinaan kertaakaan ole jäänyt tela ketjut tai muut tarvikkeet työmaaalueelle. Hiasen ja Hiluksin vapari 2,4 dieselillä ajaa helposti Suomessa miljoona kilometriä ja sen jälkeen se rutkuttaa toiset miljoona kilometriä Afriikassa jonkun perheen tai virman jokapäiväisenä käyttöautona 👍👍👍

    Jep kylä meillä Pääskyvuoren Maan siirto virmassa hommat välillä seisoo, mutta ei meinaan koskaan sen takia että Hiaset tai Hiluksit oikuttelisi mitenkään. Järjestäen yli 500tkm niillä kaikilla on ajettu, mutta syöttö pumppu, laturi, tartti ja kardaanin kannatin laakeri on kaikissa alkuperäinen 🙂🙂🙂

    Äänestä

Huomasin aamulla, että oli jäänyt melkein täysi viskipullo keittiön pöydälle. Ei mitään sekundaa, vaan prosentteja 46. Aamuaurinko paistoi ikkunan läpi suoraan pulloon. Onkohan tuo paloturvallisuus riski...

Äänestä

Mikä on tupakoinnin osuus tai muu pössöttely?
Vilma

Äänestä
  • Kai sä sen nyt tiedät, minkälaisella tunteella ja taidolla syntyy täyteläinen pontikka?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kai sä sen nyt tiedät, minkälaisella tunteella ja taidolla syntyy täyteläinen pontikka?

    En. Mutta setä nuorena likkana tarjosi:"Onko hyvää?" Johon tietenkin isännän maistaessa juomaa myöntelin. Karmeeta ainetta. Muutenkin Alko oli etäinen asia.
    Eihä voi loukata.
    Vilma
    Millainen elokuva olisi 100/200 litraa pontikkaa? Hautajaisia?

    Äänestä

  • Muu pössyttely on legit niin vtun jees. Oon täällä ihan ding dong enkä legit voi hypätä kevarin tai mopoauton rattiin vaikka itse faijani tatuoitukaluinen penetraattori Bicky Royal mies käskisi.🙂🙂🙂

    4Äänestä

  • bicky_the_kid kirjoitti:

    Muu pössyttely on legit niin vtun jees. Oon täällä ihan ding dong enkä legit voi hypätä kevarin tai mopoauton rattiin vaikka itse faijani tatuoitukaluinen penetraattori Bicky Royal mies käskisi.🙂🙂🙂

    Ai katos vaan jätkä elää kuin mikäkin kanadalainen. 🙂🙂🙂 Ite en tykkää pössytellä, sillä mä olen monesti kaveriporukan kuskina. Mulla kun on E mallin Carina millä on ajettu jo yli puoli miljoonaa kilsaa. Kylä meinaan on luotettava auto kuhan jakohihnan ja jotain kuluvia osia kuten jarrupaloja vaihtaa.

    4Äänestä

  • pääskyvuoren_jere kirjoitti:

    Ai katos vaan jätkä elää kuin mikäkin kanadalainen. 🙂🙂🙂 Ite en tykkää pössytellä, sillä mä olen monesti kaveriporukan kuskina. Mulla kun on E mallin Carina millä on ajettu jo yli puoli miljoonaa kilsaa. Kylä meinaan on luotettava auto kuhan jakohihnan ja jotain kuluvia osia kuten jarrupaloja vaihtaa.

    Joo ja legit mullekin voi tulla jotain pakettien kuskauskeikkoja mopoautolla, mut faija kyllä ymmärtää jos oon vähän eri kiertoradalla ja pitää miettiä vastuullista liikennekäyttäytymistä. Eikös faijan kaveri rallipiireistä, hondis, saanut välinsä läheisiinsä ihan solmuun kun mietti juurikin vastuullista liikennekäyttäytymistä vapaa-lauantaina. 🤔 Onneksi mun ja faijan välit on niin hyvät, että hän kyllä ymmärtää jos oon vähän dingdong. Legit.

    4Äänestä

  • bicky_the_kid kirjoitti:

    Joo ja legit mullekin voi tulla jotain pakettien kuskauskeikkoja mopoautolla, mut faija kyllä ymmärtää jos oon vähän eri kiertoradalla ja pitää miettiä vastuullista liikennekäyttäytymistä. Eikös faijan kaveri rallipiireistä, hondis, saanut välinsä läheisiinsä ihan solmuun kun mietti juurikin vastuullista liikennekäyttäytymistä vapaa-lauantaina. 🤔 Onneksi mun ja faijan välit on niin hyvät, että hän kyllä ymmärtää jos oon vähän dingdong. Legit.

    Joo hyvähän se on jos jäbä huomaa tuijottaneensa jotain psychtrance-musavideoita youtubesta tuntikausia ja näkökenttä on vähän sinne päin. Paree silloin pitää vaan se mopoauto parkissa 🙂🙂🙂

    2Äänestä

No en tiedä. Aikoinaan ponua tehtiin nuotiolla ja Yhdysvalloissa keskilännessä tehdään yhä, kuten Pontikankeittäjät -sarjassa olet varmaan nähnyt

Äänestä
  • Sarja on käsikirjoitettua satua. Ei kukaan oikeasti keitä metsässä ponua, siellä voi kuka tahansa yllättää ja avotuli kaikkine ongelmineen.

    Äänestä

Älä laita siihen mitään jäähdyttävää, niin hoituu hyvinkin nopsaan.

Äänestä

Miksiköhän kemiaa harjoitetaan yleensä labroissa eikä kotiolosuhteissa?!

Hmm. 🤔

Äänestä

Venttiili tukkeutuu. Syntyy liikaa painetta.

Ei olisi ollut vaikea googlettaa.

Muista juoda itse ensimmäinen kupillinen.

Äänestä
  • Et ole ilmeisesti koskaan keitellyt? Mikä venttiili, ei ponupannussa tarvita mitään venttiiliä, joka voisi tukkeutua ja mikä sen tukkisi, ihan huuhaa settiä tuollainen.

    Äänestä

Viina on palavaa ainetta. Joskus kaverit sanoi saavansa hyvät kännit heittäessään kiukaalle Kossua. Pakkohan sitä oli kokeilla ja voin sanoa, etten toista kertaa kokeile. Hyvin nousi lieskat puoleen metriin. En tarvinnut kuitenkaan turvautua sammuttimeen.

Äänestä
  • Niin esimerkiksi nakkien liekitys Ateenalaisessa ravintolassa taisi perustua tuohon.
    Pelkäsin, että silkkipaitis myös palaa.
    Vilma

    Äänestä

  • Kossu on liian mietoa tuohon, joten valehtelet

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kossu on liian mietoa tuohon, joten valehtelet

    Kokeile. Ei palanut pitkään.

    Äänestä

  • Jotkut heitteli kaljaa aikoinaan taloyhtiön saunassa kiukaalle, ristus mikä haju. 🤮

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kossu on liian mietoa tuohon, joten valehtelet

    Eihän zirtakin tanssivat Kossua tunne, jossen minäkään.
    Tenua?
    Vilma

    Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    Jotkut heitteli kaljaa aikoinaan taloyhtiön saunassa kiukaalle, ristus mikä haju. 🤮

    En ole haistanut. Lienee hyvä tapa pilata seuraavien saunojien löylyt. Kuten myös kiukaalle pissiminen.

    Äänestä

Hahaa. Isälläni kerran sähkökiukaan vastuksesta ryhtyi lyömään liekkiä. Isä päätti yrittää sammuttaa heittämällä vettä siihen. 😆

Äänestä
  • No. Paloiksi kivijalkaan?
    Ei millään pahalla.
    Iskuvaara?
    Vilma

    Äänestä

Jaajaa, onko kenelläkään käynyt mielessä että lämmön ylläpitoon on mahdollisesti käytetty nestekaasua

Äänestä
  • Kaasupullo?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Kaasupullo?

    Aika todennäköinen vaihtoehto

    Äänestä

Luojan kiitos asun itse taloyhtiössä, jonka asukkailla on varaa hakea juomansa Alkosta.

Äänestä

Onko pontikan valmistus niin sanottua prosessiteollisuutta?

Äänestä

Ponupannu räjähtää niiku kaikki muukin räjähteellinen, et se sanoo: "Ka-buuum!"

Ja siin sit kamaloitu samalla, 'seinät ja katto ja lattia ja koko koti meni', niiku Tippavaaran isäntä kerto 50-luvun lopulla ratio-ohjelmas Kankkulan kaivolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Osaako joku selittää mulle, miten pontikkapannun saa räjähtämään sillä tavalla, että lasit lentää huushollista pihalle? Ei ponu sentään mikään räjähdysaine ole!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu