Etsin henkilöä Satu Liikanen/STMariaSalome

Satu Liikanen on tehnyt vuosien ajan TikTok videoita joissa hän kuvasi eri elämänvaiheitaan. Satu on kärsinyt kodittomuudesta ja siitä kuinka hänen sukuelimiinsä kohdistetaan toisten sukupuoliaktia etäältä. Hän käytti nukahtamislääkkeitä jotta ei tuntisi etäältä tapahtuvaa sukupuoliaktia vaan saisi nukuttua. Satu on kertonut entisistä elämistään, näytti esim arcadekorttikuvassa olevaa naista joka hän on ollut. Puhunut Jeesuksesta ja Krishnasta, puhunut äiti Ammasta, puhunut historian eri aikakausista.

Mielenkiintoinen henkilö. Satun käyttäjät TikTokissa on kaikki poistettu. Siitä on myös pitkä aika kun hän on viimeksi kirjoittanut Suomi24:seen. Olen lukenut jokaisen Satun kirjoituksen täällä. Toivon että saisin lukea ja kuunnella Satun sisältöä jatkossakin! Pelkään ettei Satu enää eläisi, sillä hän on ilmaissut paljon itsetuhoisuutta videoilla. Hän siihen aikaan kertoi ettei aio tehdä itsemurha, mutta huoli siitä silti on.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Satu Liikanen on tehnyt vuosien ajan TikTok videoita joissa hän kuvasi eri elämänvaiheitaan. Satu on kärsinyt kodittomuudesta ja siitä kuinka hänen sukuelimiinsä kohdistetaan toisten sukupuoliaktia etäältä. Hän käytti nukahtamislääkkeitä jotta ei tuntisi etäältä tapahtuvaa sukupuoliaktia vaan saisi nukuttua. Satu on kertonut entisistä elämistään, näytti esim arcadekorttikuvassa olevaa naista joka hän on ollut. Puhunut Jeesuksesta ja Krishnasta, puhunut äiti Ammasta, puhunut historian eri aikakausista.

Mielenkiintoinen henkilö. Satun käyttäjät TikTokissa on kaikki poistettu. Siitä on myös pitkä aika kun hän on viimeksi kirjoittanut Suomi24:seen. Olen lukenut jokaisen Satun kirjoituksen täällä. Toivon että saisin lukea ja kuunnella Satun sisältöä jatkossakin! Pelkään ettei Satu enää eläisi, sillä hän on ilmaissut paljon itsetuhoisuutta videoilla. Hän siihen aikaan kertoi ettei aio tehdä itsemurha, mutta huoli siitä silti on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu