Kun he näkevät, että Jumala ristiinnaulittiin heidän puolestaan ja he silti halusivat vain tehdä syntiä ja elää itselleen.
2. Korinttilaiskirje 5:15
'ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. '
Filippiläiskirje 2:5-11
' Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. '
On myöhäistä nähdä, kenelle elämä olisi kuulunut omistaa jos sen näkee vasta sitten kun Herran Jeesuksen kohtaa tuomion ylösnousemuksessa.
Roomalaiskirje 10:8-11
'Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään". '
Ihminen uskottelee itselleen, ettei ole Jumalaa, eikä ole lopullista oikeutta. Ihminen rakentaa järjellään linnakkeen, johon piiloutuu elämässään Jumalaa.
Meille uskoville nauretaan, kun uskomme vanhoihin kirjoituksiin, mutta lopulta kaikki ihmiset uskovat vanhoihin kirjoituksiin. Usko evoluutioteoriaan perustuu uskoon siitä kirjoitettuihin tutkimustuloksiin ja joskus jonkun ihmisen toimesta tehtyihin johtopäätöksiin, jotka on kirjoitettu ylös. Politiikkakin perustuu uskoon nopeasti vanhenevista kirjoituksista. Poliitikko pitää puheen tai kirjoittaa blogin tai manifestin, ihmiset uskovat siinä annettuun ilmoitukseen. Kaikki suuret aatteet julistavat niiden voimaa viedä ihminen parempaan tulevaisuuteen.
Usko Raamattuun Jumalan Sanana on uskoa siihen, että se ei ole ihmisten tutkimusten ja päättelyn tuotos, vaan Jumalan itsensä antama ilmoitus. Jumalan Sanaan voi luottaa:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19028841/jumalan-sanan-yliluonnollisen-alkuperan-todisteet
Suuri tulee olemaan ihmisten häpeä
Anonyymi-ap
0
<50
Luetuimmat keskustelut
- 52940
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍105899Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust17818Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,4761- 71657
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.2620Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it185579- 56561
- 70543
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24516