Nuvaring

...eli kertokaapa onko kenellekään muulle tullut ehkäisyrenkaasta pitkäkestoisempia sivuoireita/ haittoja. Aloitin ensimmäisen renkaan viikko sitten ja nyt on ollut joka päivä ajoittain tosi häiritsevää päänsärkyä. Onko todennäköistä, että tämä on ohimenevää?
91122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

muutoksia tapahtunut näin toisen renkaan jälkeen, muuta kun että kierron keskivaiheilla huomaan voivani aika-ajoin pahoin muutamana päivänä peräkkäin, sitten ei taas mitään.

Äänestä

oli jotain ongelmia, en oikein muista enää tarkkaan mitä, mut jotain mieliala ongelmia oli vähän, et heitteli. nyt kaikki on poistunu. nyt on viides rengas käytössä.

Äänestä

alussa on ongelmia lähes kaikilla, eikä niillä kannata päätään vaivata.. tiputteluvuotoa, päänsärkyä, haluttomuutta, rintojen arkuutta, mielialamuutoksia... jos oireet jatkuvat kolmen kuukauden käytön jälkeen, ja ovat pitkäkestoisia ja ennenkaikkiaan häiritseviä, niin on syytä miettiä vaihtoa toiseen ehkäisyyn.

itselläni oli nuvaringin ekoina kuukausina (neljänä ekana) rintojen aristusta ja pingotusta, oli koko ajan rinnat kipeänä.. mulla on kans joskus pientä päänsärkyä, mut ei niin lujaa että pitäisi lääkkeitä ottaa,eikä se mun elämää sinällään häiritse. toisaalta se voi johtua kesästä ja kun on niin valosaa niin päätä särkee. ja kokoaikainen kuuma ilma voi saada aikaan päänsäryn, huonot elämäntavat..muitakin syitä siis voi olla,eikä aina parane syyttää ehkäisymenetelmiä. mutta voihan nekin vaikuttaa. satunnaista päänsärkyä ja rintojen arkuutta oli mulla. mut menee ohi.jos ei mee niin kokeile toista ehkäisyä, jos tuo päänsärky jatkuu pitkään tai on haittaaavaa.

Äänestä
  • mulla nuvaring tuntuu aiheuttaneen kaikkea muuta kuin hyvää oloa. kuivuudesta kärsin koko ajan ja sattuu aina seksi.

    Äänestä

  • nelli*** kirjoitti:

    mulla nuvaring tuntuu aiheuttaneen kaikkea muuta kuin hyvää oloa. kuivuudesta kärsin koko ajan ja sattuu aina seksi.

    Kauanko olet käyttänyt rengasta? Minulla kolmas menossa ja tuo kuivuus myös ongelma. Mietin että voisiko sekin mennä aloituksen piikkiin kun myös ensimmäinen hormonaalinen hoito.

    Vai voiko se olla tuon renkaan ongelma?

    Äänestä

  • Seija kirjoitti:

    Kauanko olet käyttänyt rengasta? Minulla kolmas menossa ja tuo kuivuus myös ongelma. Mietin että voisiko sekin mennä aloituksen piikkiin kun myös ensimmäinen hormonaalinen hoito.

    Vai voiko se olla tuon renkaan ongelma?

    no mulla ainakin rengas lisäs kosteutta ja on koko ajan sopivan märkänä... aika outoa että kuivattaa,en oo kuullukkaan että kuivattais?? sen takia yasmineista näihin vaihdoin,kun yasminet kuivatti,nää ei :)

    Äänestä

  • *hymy* kirjoitti:

    no mulla ainakin rengas lisäs kosteutta ja on koko ajan sopivan märkänä... aika outoa että kuivattaa,en oo kuullukkaan että kuivattais?? sen takia yasmineista näihin vaihdoin,kun yasminet kuivatti,nää ei :)

    No tavallaan tämäkin on ihan kivaa vaihtelua kun ennen olen ollut niin märkä ekasta suudelmasta että on hävettänyt! Nyt joutuu ukkokin töihin :D

    Äänestä

  • Seija kirjoitti:

    No tavallaan tämäkin on ihan kivaa vaihtelua kun ennen olen ollut niin märkä ekasta suudelmasta että on hävettänyt! Nyt joutuu ukkokin töihin :D

    nojoo, mutta mulla oli yasmineilla sillai, että kostuin kyllä, mut aina sisääntulovaiheessa kuivahdin, ja ei hommasta tullu mitään .. teki kipeetä jos sitä väkisi sinne yritti runnoo. renkaan kanssa mulla ei oo kertaakaan ollu kuivuus ongelmana. mut se on kai ihmisestä kii,mikä sopii kaikille. mun käsittääkseni rengas lisää valkovuotoa.. että pitäs olla liukkaampaa niinkun kokoajan.. kyllähän se valkovuotokin liukastaa.. ;) mulla ainakin valkovuoto on lisääntynyt vähän. mut onneks kaupoista löytyy liukuvoiteita yms jos on kuivat paikat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sivuoireet kirjoitti:

...eli kertokaapa onko kenellekään muulle tullut ehkäisyrenkaasta pitkäkestoisempia sivuoireita/ haittoja. Aloitin ensimmäisen renkaan viikko sitten ja nyt on ollut joka päivä ajoittain tosi häiritsevää päänsärkyä. Onko todennäköistä, että tämä on ohimenevää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu