Suomen velkaantuminen piti laittaa kuriin, mutta tehtävä jää seuraavalle hallitukselle
Velkalaiva jää perinnöksi seuraavalle hallitukselle
Anonyymi-ap
2588
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Purra ja Orpo keskittyvät nyt Velkaralliin.
Onko 2027 vuoden budjetti velkaisin Purran budjeteista?
Lisäksi Orpon hallitus jättää jälkeensä pienentyneet valtion tulot ja työttömyyden.
Mitähän seuraavissa vaaleissa luvataan? 100 000 työpaikkaa, velkaantumisen lopettaminen, heikoilta ei leikata?
Nyhyisen hallituksen jäljiltä maahanmuuttokin pitäisi olla kunnossa. Siitä on turha vouhottaa, jos ei nyt tullut kuntoon.
Siitä pitää huolen sotemenojen kasvu sodan jälkeen syntyneiden ikääntymistä seuraava hoidontarpeen lisääntyminen. Puolustusmenojen kasvu Natoon liittymisen seurauksena joka pakotti Euroopan jäsenmaat vahvistamaan puolustustaan. Valtionvelan korkojen pompatessa järkyttäviin lukemiin ennusteiden toteutuessa. "Perintö" millä istuvalla hallituksella ei ole mitään tekemistä mutta mistä sitä syyttää oppositio joka itse vallassa ollessaan perui kaikki leikkaukset kannatuskadon pelossa. Se oppositio joka on 3 vuotta vastustanut kaikkia leikkauksia itkee nyt sitä kun Purran p..rkele ei saksi riittävästi.
Samaa idiotismia kuin se, että Tuppurainen vaati hallitusta leikkaamaan 1,4 miljardia lisää marssien sen jälkeen mielenosoitukseen vaatimaan että hallitus lopettaa leikkaukset. 😏
ei mikään penalin terävin kynä eli ministeriainesta..
Sinä vaadit isääsi ajelemaan mnakarvansa.
Eihän valtion lainoihin sijoittavat korkorahastot tuota juuri mitään koska korot ovat niin matalalla tasolla. Valtio voisi hoitaa menonsa ihan samalla tavalla kuin yksityiset ihmiset. Kyse on siitä että poliitikot istuu sormi suussa ihmettelemässä eivätkä osaa hoitaa raha-asioita.
Poliitikot eivät ymmärrä taloudesta mitään. Maksaisin oman osuuteni valtion velasta jos se jaettaisiin maksukykyisten kesken. Ikääntymiseen voi varautua niin kuin tavalliset ihmiset varautuu työaikana laittamalla rahaa säästöön.
Purralta jää perinnöksi 49-51 miljardia velkaa
ei sitä tiedä paljonko siitä on edellisen hallituksen juttuja ja mitä muutokset tekevät tulevaisuudessa
Marinin hallituksen velkakin taisi olla Sipilän hallituksen juttuja.
"Purralta jää perinnöksi 49-51 miljardia velkaa"
VAIN NOIN VÄHÄN, VAIKKA 2019-2023 KAUHUKABINETTI LISÄSIORPON HALLITUKSEN MENOJA NOIN 20MILJARDILLA VUOSITTAIN!!!!!!!
Lähes 100 miljardia.
perustuslakiin pitää kirjoittaa velkaa ei saa ottaa , ei se muuten lopu
Pertsa sen sieltä sitten keksi! Tehään lainanotto laittomaks niin on velka ongelma ratkaistu
Alijäämän tehneet ministerit ja kansanedustajat eivät saisi oikeutta seuraaviin vaaleijin. Yrityksissä potkitaan pihalle, jos ei tule tulosta.
Montako miljardia meni rikkaiden veroaleen?
Soini -> 60 000 mamua
Purra -> 180 000 mamua tähän mennessä
Ja tuohon päälle Sipilän Orpon kutsumat.
Soini -> 60 000 mamua
Marin -> 250 000 mamua tähän mennessä
Purra -> 80 000 mamua tähän mennessä, joista 45000 perheenyhd. kautta
On rankkaa olla demari, kestovihutus levittää pään?
Tietenkin ottaa päähän, kun talousasiantuntijoiksi itsensä mieltäneet OrpoPurrat lupasivat vaikka mitä, mutta tekivät täysin päinvastoin Suomen taloudelle. Ajoivat velkalaivan karille ja nurin, että se siitä talousosaamisesta.
Orpo 8.2.2023: "Tuleva vaalikausi on aidosti viimeinen hetki laittaa talous kuntoon."
Taisi Orpolla juna mennä. Orpon hallitus tekee ennätysmäiset yli 70 miljardia alijäämää.
Mitähän Orpo tarkoitti "viimeisellä hetkellä".
Se oli sitä valhetta, jolla äänet saatiin ja alettiin rankaista samaisia äänestäjiä.
Persujen saldo: Ennästysvelka, ennätystyöttömyys, ennätyspaljon maahanmuuttoa ja ennätyksen vähän uskoa tulevaisuuteen. Lusäksi ennätyksellisen alijäämäiben budjetti. Sitten persut huutavat kitalaki punaisena, että demarit lisäävät maahanmuuttoa ja ottavat liikaa velkaa.