Martina taitaa vilunkipelin

Anonyymi-ap

Kauppalehden analyytikko Ari Rajala näkee konkurssin taustat toisin. Hän arvioi PTTP Company Oy:n vuoden 2025 tilinpäätöksen antavan erilaisen kuvan kuin mitä Aitolehti piirtää tilanteesta.
Rajalan mukaan tilinpäätöksen perusteella yhtiön varoja on nostettu omistajalle palkkoina ja lainoina sen sijaan, että niitä olisi jätetty yritykseen vahvistamaan sen taloudellista asemaa.
– Martina on nostanut yhtiöstään palkka kahdeksassa vuodessa yhteensä 793 100 euroa, mikä tekee vuosipalkaksi lähes 100 000 euroa. Parhaillaan vuonna 2021 palkkasumma nousi yli 200 000 euroon, Rajala kertoo.
Rajalan mukaan yhtiö on tehnyt kahdeksan viime vuoden aikana liikevaihtoa yhteensä noin 1,78 miljoonaa euroa. Näin ollen Aitolehden nostama palkka yrityksestä vastaa noin 45 prosenttia yhtiön liikevaihdosta kahdeksan vuoden ajalta.

– YEL-maksuja on maksettu vain 17 700 euroa eli ne on käytännössä laiminlyöty.

Liikevaihto hiipui vuoden 2021 jälkeen vuosi vuodelta, mikä heikensi myös sen palkanmaksukykyä ja pienensi palkkasummaa, mutta ei kuitenkaan riittävästi.
– Käytännössä omistaja tyhjensi yrityksensä kassan, joka johti sitten lopulta konkurssiin. Velkaa yhtiöllä oli viimeisen tilinpäätöksen mukaan 90 600 euroa, jotka todennäköisesti jää konkurssin myötä maksamatta, hän kertoo.

Tilikausi päättyi 52 313 euron tappioon. Vuoden lopussa yhtiön oma pääoma oli painunut 46 967 euroa miinukselle. Palkkaa Aitolehti maksoi itselleen yhteensä 45 624 euroa. Varoja yrityksellä oli 43 655 euroa.

– Kulut ovat kyseisellä jaksolla ylittäneet tuotot 27 700 eurolla, joten ei mikään ihme, että yhtiön kassa oli tyhjä lokakuun lopussa 2025.

Uusi yhtiö
Aitolehti perusti joulukuussa 2023 uuden yhtiön, Aito Creative Oy:n, jonka hän omistaa kokonaisuudessaan.

Yhtiön ensimmäisellä tilikaudella vuonna 2024 liikevaihtoa kertyi 76 278 euroa, mutta tilikausi päättyi 11 396 euron tappioon. Tilinpäätöksen mukaan yhtiöstä maksettiin palkkoja 60 826 euroa.

Rajala on arvioinut yhtiön tuoreinta tilinpäätöstä, josta paljastuu, että vuonna 2025 yhtiön liikevaihto kasvoi 103 470 euroon ja tulos kääntyi 13 633 euroa voitolliseksi. Palkkaa nostettiin 56 251 euroa, ja eläkemaksuja kirjattiin 7 674 euroa.

Rajala kiinnittää huomiota siihen, että Aitolehdellä on nyt käytössään uusi yhtiö.

– Nyt kun on toinen yhtiö, jonka avulla voi laskuttaa ja maksaa palkkaa, niin on helppo pistää vanha yritys nurin, Rajala arvioi.

Rajala pitää yhtiön taloudellista puskuria edelleen ohuena. Vuoden 2025 lopussa omaa pääomaa oli tilinpäätöksen mukaan 2 236 euroa. Rahavaroja oli saman verran, kun taas lainasaamisia oli 32 765 euroa.

– Saa nähdä, onko hän mitään oppinut, sillä omaa pääomaa eli tappiopuskuria oli yhtiössä vuoden 2025 lopussa vain 2 236 euroa, Rajala sanoo.

Tilinpäätöksen mukaan yhtiöllä oli vuoden lopussa lyhytaikaisia velkoja 36 797 euroa. Rajalan mukaan maksuvalmius vaikuttaa lukujen perusteella heikolta.

– Tämänkin yhtiön maksuvalmius näyttää lukujen valossa heikolta. Sama meno näyttää jatkuvan, Rajala toteaa.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        137
        1433
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        148
        1081
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        69
        916
      4. 68
        723
      5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        56
        713
      6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

        Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
        Sinkut
        231
        655
      7. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        37
        599
      8. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        551
      9. Jännitän sua!

        En tiedä miksi! 🤭
        Ikävä
        39
        527
      10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

        Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
        Tanssii tähtien kanssa
        7
        521
      Aihe