Sanna manna kommari otti lainaa meille huom meille

Valtionvelan kehitys vuodenvaihteissa (2020–2024)Vuosi 2020: 124,8 miljardia euroa (kasvua +18,5 mrd. €)Vuosi 2021: 128,7 miljardia euroa (kasvua +3,9 mrd. €)Vuosi 2022: 141,6 miljardia euroa (kasvua +12,9 mrd. €)Vuosi 2023: 156,2 miljardia euroa (kasvua +14,5 mrd. €)Vuosi 2024: 169,4 miljardia euroa (kasvua +13,2 mrd. €)
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mistä oikein sivulta tuollaisen sepityksen löysit.

Vai ihan omasta otosta päänupistasiko.

Äänestä
  • Ketjun aloittaja levittää porvaripropagandaansa.

    Äänestä

Meinaatko toista yhtä yksinkertaista löytyy, ettei tajua että jutussa ei mainita lähtötilannetta.

Kummasti jätit tämän hallituksen velkakertymän kertomatta.

Tuolla ei kuule Persut enää ääniäkalastele.

Äänestä

Suomessa on ollut porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskunta vuodesta 2003 lähtien ja velkaannuttaneet koko ajan Suomen valtiota ja samaan aikaan antaneet suurimmat verohelpotukset duurituloisille ja etenkin suurten pääomatulojen nostajille. Kokoomus Orpon porvarihallitus on jo nyt ottanut enemmän velkaa valtiolle kuin Marinin hallitus joten turha porvarien öyhöttää.

Äänestä
  • Suurituloisille

    Äänestä

Persuporvarien mielestä kaikki heidän kanssaan eri mieltä olevat ovat kommunisteja😆

Äänestä

2027 valtion velka 211,9 miljardia perussuomalaisen valtiovarainministeri Purran toimesta.

Äänestä
  • Kyllä.

    Äänestä

  • Anteeksi olimpa minä taas tyhmä, kun tuota ymmärrätänyt.

    Pitäi varmaan kuunnella muitakin kuin oikeisto paskaa.

    Äänestä

Ei kommari , ymmärrä jo persuidiootti.

Äänestä

Vuodesta 2023 on muistettava, että Marinin hallitus lopetti huhtikuun vaaleihin. Marinin hallituksen budjetissa oli 8 miljardin alijäämä vuodelle 2023. Tuo 8 miljardia ei riittänyt Velka-Purralle vaan hän ylitti budjetin vippaamalla 6 miljardia enemmän.

Hallitusneuvotteluissa Orpon-Purra söivät varmaan kultahippuja kun lasku syömisistä oli puoli miljardia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Valtionvelan kehitys vuodenvaihteissa (2020–2024)Vuosi 2020: 124,8 miljardia euroa (kasvua +18,5 mrd. €)Vuosi 2021: 128,7 miljardia euroa (kasvua +3,9 mrd. €)Vuosi 2022: 141,6 miljardia euroa (kasvua +12,9 mrd. €)Vuosi 2023: 156,2 miljardia euroa (kasvua +14,5 mrd. €)Vuosi 2024: 169,4 miljardia euroa (kasvua +13,2 mrd. €)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu