” :D Uskonnothan mukautuvat moniin eri kulttuureihin. Kuten kristinuskokin on jakautunut moniin suutiin ja ottaa aina paikallisen kulttuurin mukaan.
Enemmän asiaan vaikuttaa se kulttuuri, missä kukin on kasvanut. Esim. suomalaiset pitävät aika tiukasti kulttuuriaan yllä, vaikka asuvatkin aivan toisenlaisissa kulttuureissa.”
Mummo, voisitko esitää perusteita ja esimerkkejä väitteellesi!?
Mummo huutelee taas mutta ei perustele
395
971
Vastaukset 395
- Anonyymi00001
Sekavaa selkeydestä taas mummolta. Uskonto muuttuu mutta ympäristö muuttuu.
- Anonyymi00004
Uskonto muuttuu mutta ympäristö muuttuu? Vaikeuksia ajattelun vain suomenkielen kanssa sinulla?
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Uskonto muuttuu mutta ympäristö muuttuu? Vaikeuksia ajattelun vain suomenkielen kanssa sinulla?
Mikä on ongelmasi, älynpuutteen lisäksi?
- Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:
Mikä on ongelmasi, älynpuutteen lisäksi?
Ongelmani on, että joku syyttää muita selkeyden puutteesta eikä saa itse ymmärrettävää suomenkielen lausetta aikaan kuin vahingossa? Mitä itse ajattelet, että se ongelmasi on, Räyhis?
- Anonyymi00018
Anonyymi00007 kirjoitti:
Ongelmani on, että joku syyttää muita selkeyden puutteesta eikä saa itse ymmärrettävää suomenkielen lausetta aikaan kuin vahingossa? Mitä itse ajattelet, että se ongelmasi on, Räyhis?
Repe! 😂
- Anonyymi00281
Mummo sörssää.
- Anonyymi00312
Anonyymi00018 kirjoitti:
Repe! 😂
🦆 + 👵🏻= Räyhis
Anonyymi00004 kirjoitti:
Uskonto muuttuu mutta ympäristö muuttuu? Vaikeuksia ajattelun vain suomenkielen kanssa sinulla?
suomenkielen 😹👍
- Anonyymi00002
Paavalin herjaaja on Paavalin herjaaja vaikka voissa paistaisi.
- Anonyymi00003
Yritä päästä elämässäsi edes vähän eteenpäin.
- Anonyymi00006
Mummomuori on vain sörssäävä trolli.
- Anonyymi00008
Mutta mummonmuori ei muutu! Siinä on itsepäisyys tapissa.
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Mutta mummonmuori ei muutu! Siinä on itsepäisyys tapissa.
Ei se ole enää itsepäisyyttä vaan maniaa.
- Anonyymi00014
Anonyymi00008 kirjoitti:
Mutta mummonmuori ei muutu! Siinä on itsepäisyys tapissa.
Se on kova paikka myöntää, että on eksynyt harhaan vaikka sen itse sisimmään tiedostaa.,,
- Anonyymi00021
Sinustako on tullut siis Mummo, onneksi olkoon. Herätysliike varmasti iloitsee kanssasi.
- Anonyymi00022
Anonyymi00014 kirjoitti:
Se on kova paikka myöntää, että on eksynyt harhaan vaikka sen itse sisimmään tiedostaa.,,
Sinähän sen tiedät ja julistat oman kokemuksesi äänellä,
- Anonyymi00033
Sanoi aito_lainen.
- Anonyymi00010
Ei herjaaminen ole eteenpäin menoa.
Se saman herjan vain jankkaa. - Anonyymi00011
"Uskonnothan mukautuvat moniin eri kulttuureihin. Kuten kristinuskokin on jakautunut moniin suutiin ja ottaa aina paikallisen kulttuurin mukaan."
Tässä mummo puhuu kirkkolaitosten tavasta toimia eri alueilla ja poliittisissa viitekehyksissä, mutta elävä kristinusko on aina ollut samanlaista ja yksimielistä koska Jeesus asuu meissä niin totta kai pääasiassa olemme yksimielisiä, tavat ja käyttäytymis muodot vaihtelee mutta nehän ovat tämän maallisen ihmisen jäänteitä.- Anonyymi00023
Tuo on miehen puhetta, hienoa että joukossamme on sinunlaisesi ihminen joka elää kaikessa elämässään Raamatussa kerrotulla tavalla Raamatun alkukirjoituksia todeksi kirjaintakaan muuttamatta.
Anonyymi00023 kirjoitti:
Tuo on miehen puhetta, hienoa että joukossamme on sinunlaisesi ihminen joka elää kaikessa elämässään Raamatussa kerrotulla tavalla Raamatun alkukirjoituksia todeksi kirjaintakaan muuttamatta.
Tosin Korkkiruuvi on vanha nainen, mutta se on tavallaan pikkuseikka.
- Anonyymi00012
Eikö sinulle ole selviö, että kristiuskoa löytyy erilaisia suuntauksia (ortodokseja, anglikaaneja, katolisi, protestantteja, luterilaisia, lestadiolaisia jne jne)?
- Anonyymi00017
Siis kirkkolaitoksia on erilaisia, mutta kristinuskoa on vain yksi!!
Anonyymi00017 kirjoitti:
Siis kirkkolaitoksia on erilaisia, mutta kristinuskoa on vain yksi!!
Ja sinun tulkintasi siitä "yhdestä" jakaa Suomessa todella pieni porukka.
- Anonyymi00055
Anonyymi00017 kirjoitti:
Siis kirkkolaitoksia on erilaisia, mutta kristinuskoa on vain yksi!!
Oletko varma, ettei esimerkiksi luterilaisuutta esiinny ilman laitosta?
- Anonyymi00106
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Ja sinun tulkintasi siitä "yhdestä" jakaa Suomessa todella pieni porukka.
Vaikka olisikin pieni porukka niin ei se todista että he olisivat väärässä. Itseasiassa ovat ihan oikeassa.
- Anonyymi00013
Ei kristinusko ole "jakautunut eri suuntiin" vaan on olemassa vain yksi kristinusko josta eri aikakausina on erottautunut eri harhaoppeja. Uskonpuhdistuksen kautta taas palautunut alkuperäiseen uskoon.
Oikea usko ja oppi on yksi.- Anonyymi00056
Ei olisi mitään harhaoppisuutta, jos ei olisi erilaisiin suuntiin harhauduttu.
- Anonyymi00015
Mummo ihailee näitä
https://www.facebook.com/share/v/1ESAyigxRD/?mibextid=wwXIfr- Anonyymi00038
Jumalako sinut saa valehtelemaan tuolla tavoin?
- Anonyymi00016
Mummo hämmentää ja hämmentää ilman mitään järkeä. Pääasia näytää olevan mahdollisimman pitkä kommentti ilman päätä ja häntää.
- Anonyymi00019
Onkohan mummonmuori lähettänyt kannustuskirjeitä Gazan terroriteille, kuten Ruotsin vasemmistopoliitikot? He luulivat tukevansa tavallisia palestiinalaisia.
- Anonyymi00024
Mummo on asiallisimpia kirjoittajia palstalla, hän ei sinun tapaasi yritä keksiä toisten kirjoituksista järjettömyyksiä.
- Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Mummo on asiallisimpia kirjoittajia palstalla, hän ei sinun tapaasi yritä keksiä toisten kirjoituksista järjettömyyksiä.
Totta. Hänhän kehuu mm Trumpin kirjoituksia eikä arvostele koskaan USA:n kristittyjä.
- Anonyymi00040
Anonyymi00025 kirjoitti:
Totta. Hänhän kehuu mm Trumpin kirjoituksia eikä arvostele koskaan USA:n kristittyjä.
En tiennyt, että Trump ja USA:n kristityt kirjoittavat tällä palstalla ja heidän palstakirjoituksiaan mummomuori arvostelee.
- Anonyymi00026
”Kolmiyhteinen Jumala suunnitteli maailmankaikkeuden ennen aikojen alkua ja antoi sitten moraalin ja etiikan. Se on universaalia ja kosmista, ja se on Jumalan tahto: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Tähän sisältyy kaikki, mitä ihmisen täytyy tehdä. Tämä on kuin fysiikan alkuräjähdys, joka sisälsi jo kaiken.
Koska ihminen ei kuitenkaan kyennyt täyttämään näitä vaatimuksia, Jumala lähetti Poikansa ristille. Näin armo astui syyn ja seurauksen lain edelle – armo on suurempi kuin pelkkä oikeudenmukaisuus. Siksi ihmisten täytyy elää anteeksiannossa ja armossa toisiaan kohtaan.
Tämä on Jumalan tahto. Ei ole kuin yksi usko, ja se on Jeesus Kristus. Kaikki on täytetty Hänessä. Me saamme Hänen vanhurskautensa viimeiselle tuomiolle, ja silloin tuomiomme on: syytön.”
Uskon täyttymys Jeesuuksessa.- Anonyymi00027
"Koska ihminen ei kuitenkaan kyennyt täyttämään näitä vaatimuksia, Jumala lähetti Poikansa ristille."
... ja jokainen joka tulee uskoon Jeesukseen saa armon ja iankaikkisen pelastuksen!!
”Mummo, voisitko esitää perusteita ja esimerkkejä väitteellesi!?”
”Kuten kristinuskokin on jakautunut moniin suutiin ja ottaa aina paikallisen kulttuurin mukaan.”
Näyttää vain yksi jotenkin ymmärtäneen sinällään selkeän asian;
”Anonyymi00011” 2026-08-08 12:19:23: ”Tässä mummo puhuu kirkkolaitosten tavasta toimia eri alueilla ja poliittisissa viitekehyksissä, mutta elävä kristinusko on aina ollut samanlaista ja yksimielistä koska Jeesus asuu meissä niin totta kai pääasiassa olemme yksimielisiä, tavat ja käyttäytymis muodot vaihtelee mutta nehän ovat tämän maallisen ihmisen jäänteitä.”
Katolinen kirkko on levittäytynyt eri mantereille. Silloin paikallliset kulttuurin piirteet ovat monesti yhdistyneet eli vaikka Etelä-Amerikassa Kuolleiden päivän viettoon ja yhteisöllisiin kulkueisiin.
Pohjois-Amerikassa syntynyt afroamerikkalainen rytminen musiikki eli gospel.
Afrikassa puolestaan yhdistellään paikallisia perinteitä kirkon omiin rituaaleihin ja sen vuoksi siellä erilaiset vahvat hengelliset kokemukset ovat pääasiassa.
Itä-Euroopassa, Venäjällä, Kreikassa ja Lähi-idässä puolestaan on ortodokseilla myös piirteitä kustakin kulttuurista ja vanhat kalendaariset perinteet ovat siellä tiiviisti osa kansallista identiteettiä
Kiinassa kristilliset tavat saattavat ottaa vaikutteita paikallisesta filosofioista sekä perhekeskeisyydestä ja hiljaisuuden arvostuksesta.
”Esim. suomalaiset pitävät aika tiukasti kulttuuriaan yllä, vaikka asuvatkin aivan toisenlaisissa kulttuureissa.”
Tämän varmaan jo ymmärrätkin?- Anonyymi00031
Ja vanhempaa perua vielä.
Kristinuskon teologia on rakennettu antiikin Kreikan filosofien termien päälle. Esimerkkejä: sielu ja ruumis sekä niiden erillisyys, kolminaisuusoppi, luostarien askeettisuus jne.
Kristillinen kirkko lainasi hallintorakenteensa Roomasta, samoin kanoninen laki tuli sieltä, osa juhlapäivistä ja kirkon+valtion yhdistäminen.
- Anonyymi00029
On vain yksi usko, ja se on Jeesus Kristus. Hänet on annettu taivaasta, ja jo Raamatun ensimmäisillä lehdillä luvataan, että Hän on polkeva rikki käärmeen pään – mikä täyttyi Golgatan ristillä.
Tämä on ainoa usko, ja se on taivaassa säädetty. Uskon kohde on Jeesus, ja huomion tulee olla Hänessä sekä omassa sydämessä. Se on symbioosi: Jeesus ja sinä olette yhtä. Muuta uskoa ei Pyhässä Hengessä ole, kaikki muu on taikauskoa.- Anonyymi00030
Kyllähän kunkin maan kansalaiset, jotka tulevat uskoon, saavat ylläpitää vanhoja kulttuurisia tapojaan, jos ne EIVÄT OLE RISTIRIIDASSA Jeesuksen opetuksen kanssa. Suomalaisetkin voivat saunoa ihan rauhassa.
Mutta Jeeuksen aikaiset tavat, kuten lasten heitteillejättö tai epäjumaliile uhraamisen UT kieltää tai kuvien palvonnan.
Nykyortodoksit Venäjällä, jotka palvovat Putinia tai Kiriliä, ovat itse tuominneet itsensä Raamatun ulkopuolelle.
"Ette voi palvella kahta herraa..."!
- Anonyymi00032
Voisiko joku tosihurskas lopultakin todistaa Jumalan olemassaolon? Kiitos.
P.S. Ei niitä iänikuisia Raamatun höpinöitä.- Anonyymi00034
Jumala todistaa itsensä tekojensa kautta. Ne ovat niin täydellisiä, ettei tiedekään pysty vielä todistamaan niitä saati tuottamaan elämää. Ihminen ei kykene luomaan edes sellaisia olosuhteita, joissa elämä onnistuisi. Vaikka olosuhteet ja kaikki tarvittavat aineet olisivat valmiina, elämää ei synny. Ja vaikka elämä vielä syntyisikin, kuinka ihmeessä luodaan tietoisuus ja sisäinen maailma?
Tietokoneilla on nykyään valtava muisti, ja niillä voidaan tehdä hyvin paljon. Simulaatiot ovatkin välttämättömiä, jotta tiede voi mennä eteenpäin, mutta eivät ne vielä saa aikaan elämää tai tietoisuutta. Lisäksi on vielä moraali, joka on Jeesuksessa täydellinen. Kuinka sitä voisi enää parantaa? Kaikkeen tähän tarvitaan jo Jumala. - Anonyymi00042
Mikä sivulle nyt riittäisi todisteeksi kun mikään ei ole tähän asti kelvannut?
- Anonyymi00037
Mummo on oikeassa.
- Anonyymi00039
Totta. Hän uskoo, että Aabraham oli kuvitteellinen henkilö.
- Anonyymi00041
Ateistien mielestä toki, mutta kun mummon pitäisi esittää kristittyä. 😆
- Anonyymi00043
Anonyymi00039 kirjoitti:
Totta. Hän uskoo, että Aabraham oli kuvitteellinen henkilö.
Mummo vain noudattaa piispojen ja pappien ohjeita että Raamattu ei ole totta.
- Anonyymi00044
Anonyymi00041 kirjoitti:
Ateistien mielestä toki, mutta kun mummon pitäisi esittää kristittyä. 😆
Sinä vain esität kristittyä, olematta sitä.
- Anonyymi00045
Anonyymi00043 kirjoitti:
Mummo vain noudattaa piispojen ja pappien ohjeita että Raamattu ei ole totta.
Niinkö helluntaipapit opettaa? Ilmankos siellä ei uskota Raamattuun
- Anonyymi00046
Mummo käytäytyy kuin trolli, mummo on trolli,
”Anonyymi000312 2026-08-10 14:34:18 kirjoitti; ”Ja vanhempaa perua vielä.
Kristinuskon teologia on rakennettu antiikin Kreikan filosofien termien päälle. Esimerkkejä: sielu ja ruumis sekä niiden erillisyys, kolminaisuusoppi, luostarien askeettisuus jne.”
Totta, kristinuskon kehitykseen liittyi myös tuolloiset filosofien käsitykset.
”Anonyymi00030” 2026-08-10 12:46:29 kirjoitti; ”Kyllähän kunkin maan kansalaiset, jotka tulevat uskoon, saavat ylläpitää vanhoja kulttuurisia tapojaan, jos ne EIVÄT OLE RISTIRIIDASSA Jeesuksen opetuksen kanssa. Suomalaisetkin voivat saunoa ihan rauhassa.”
Tuo oli hyvä oivallus,
Onhan meillä myös juhlia, kuten joulu ja juhannus, joista leivottiin kristinuskon mukaiset tavat .- Anonyymi00047
Oh hoh: "Totta, kristinuskon kehitykseen liittyi myös tuolloiset filosofien käsitykset."
Tarkoittaako mummonmuori, että Jumala olisi käyttänyt noita pakanallisia kreikkalaisia laatiessaan pelastussuunnitelman ihmiskunnalle????
Noin paksua tekstiä en ole ennen kuullutkaan. - Anonyymi00048
Anonyymi00047 kirjoitti:
Oh hoh: "Totta, kristinuskon kehitykseen liittyi myös tuolloiset filosofien käsitykset."
Tarkoittaako mummonmuori, että Jumala olisi käyttänyt noita pakanallisia kreikkalaisia laatiessaan pelastussuunnitelman ihmiskunnalle????
Noin paksua tekstiä en ole ennen kuullutkaan.Et taas ymmärtänyt yhtään mitä tuossa tarkoitettiin. Kannattaa olla vaiti niin et nolaa itseäsi
- Anonyymi00049
Anonyymi00048 kirjoitti:
Et taas ymmärtänyt yhtään mitä tuossa tarkoitettiin. Kannattaa olla vaiti niin et nolaa itseäsi
Mikset sitten ole vaiti?
- Anonyymi00050
Anonyymi00049 kirjoitti:
Mikset sitten ole vaiti?
Koska hän ymmärtää lukemaansa, sinä et.
- Anonyymi00051
Ei kristityt ole koskaan viettäneet joulua tai juhannusta kuin kristittynä juhlana,
Joten puhu itsestäsi ja kaltaisistasi vain. - Anonyymi00052
Anonyymi00048 kirjoitti:
Et taas ymmärtänyt yhtään mitä tuossa tarkoitettiin. Kannattaa olla vaiti niin et nolaa itseäsi
Ei hän juuri koskaan ymmärrä lukemaansa. Hänellä vain on tarve sönköttää jotain mummomuorin kirjoituksiin.
- Anonyymi00053
Anonyymi00052 kirjoitti:
Ei hän juuri koskaan ymmärrä lukemaansa. Hänellä vain on tarve sönköttää jotain mummomuorin kirjoituksiin.
Hän on helluntailainen mesuaja
Anonyymi00047 kirjoitti:
Oh hoh: "Totta, kristinuskon kehitykseen liittyi myös tuolloiset filosofien käsitykset."
Tarkoittaako mummonmuori, että Jumala olisi käyttänyt noita pakanallisia kreikkalaisia laatiessaan pelastussuunnitelman ihmiskunnalle????
Noin paksua tekstiä en ole ennen kuullutkaan.Tuota, ehkä sinun kannattaisi käydä joku filosofian peruskurssi, jotta voisit ymmärtää edes jotain asiasta. Joka tapauksessa noinhan se on kuitenkin, kuten mummomuori kirjoittaa.
Etenkin uusplatonismi pyrki yhdistämään kreikkalaisen filosofian ja kristinuskon. Puhumattakaan nyt keskiajan kristillisistä oppineista, kuten Tuomas Akvinolainen, joka on edelleen katollisen kirkon "pääoppinut".
https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusplatonismi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomas_Akvinolainen
PS. Edelleen tässä on selvä todiste taas siitä, miten huono yleissivistys laitauskovilla oikein on...Anonyymi00051 kirjoitti:
Ei kristityt ole koskaan viettäneet joulua tai juhannusta kuin kristittynä juhlana,
Joten puhu itsestäsi ja kaltaisistasi vain.Joulu ja juhannus ovat vanhoja pakanallisia juhlia, joille kirkko on vain antanut kristillisen sisällön. Aivan samalla tavalla kuin kirkko rakensi ensimmäiset kirkot pakanallisille kulttipaikoille.
Anonyymi00048 kirjoitti:
Et taas ymmärtänyt yhtään mitä tuossa tarkoitettiin. Kannattaa olla vaiti niin et nolaa itseäsi
No se nolasi jo....
- Anonyymi00066
Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:
Joulu ja juhannus ovat vanhoja pakanallisia juhlia, joille kirkko on vain antanut kristillisen sisällön. Aivan samalla tavalla kuin kirkko rakensi ensimmäiset kirkot pakanallisille kulttipaikoille.
Juuri näin. Käsittämätöntä, etteivät jotkut uskovat tätä edes tiedä.
- Anonyymi00067
Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:
No se nolasi jo....
Niin teki. Se on se helluntailainen mesuaja, ei siitä pidä välittää
- Anonyymi00088
Anonyymi00051 kirjoitti:
Ei kristityt ole koskaan viettäneet joulua tai juhannusta kuin kristittynä juhlana,
Joten puhu itsestäsi ja kaltaisistasi vain."Ei kristityt ole koskaan viettäneet joulua tai juhannusta kuin kristittynä juhlana,"
Eli ovat viettäneet vain muulla tavoin. Kiinnostava väite. - Anonyymi00107
Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:
Tuota, ehkä sinun kannattaisi käydä joku filosofian peruskurssi, jotta voisit ymmärtää edes jotain asiasta. Joka tapauksessa noinhan se on kuitenkin, kuten mummomuori kirjoittaa.
Etenkin uusplatonismi pyrki yhdistämään kreikkalaisen filosofian ja kristinuskon. Puhumattakaan nyt keskiajan kristillisistä oppineista, kuten Tuomas Akvinolainen, joka on edelleen katollisen kirkon "pääoppinut".
https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusplatonismi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomas_Akvinolainen
PS. Edelleen tässä on selvä todiste taas siitä, miten huono yleissivistys laitauskovilla oikein on..."PS. Edelleen tässä on selvä todiste taas siitä, miten huono yleissivistys laitauskovilla oikein on..."
Kehoitetaanko Raamatussa kristittyjä hankkimaan laaja yleissivistys vai kehoitetaanko siellä uskomaan Jeesukseen Kristukseen henkilökohtaisena syntien sovittajana? Pelastaako hyvä yleissivistys ihmisen sielun kadotukselta?
- Anonyymi00054
"Jumalattomat hylkäävät moraalin ja etiikan. He saavat tehdä mitä vain, koska he pitävät itseään omina jumalinaan. He voivat keinotella, irstailla, huijata, vääristellä, valehdella ja tehdä pahaa aivan miten haluavat – kunhan eivät vain jää kiinni – sillä heille ei ole olemassa mitään tuonpuoleista rangaistusta.
Mutta jos ottaa vastaan Jeesuksen Kristuksen, Hänen moraalinsa tuottaa hyvyyttä, rakkautta, luotettavuutta ja vilpittömyyttä. Nämä ovat sellaisia hyveitä, joita ihminen tarvitsee. Jeesus antoi uhrautuvasti meille pelastuksen hankkimalla täydellisen vanhurskauden, jonka Jumala hyväksyy. Tämä on Jumalan pelastussuunnitelma, ja se on paras mahdollinen.
Jumalattomat harjoittavat sellaista BDSM-toimintaa, jossa rakastetaan ruoskintaa, kidutusta ja raiskauksella fantasiointia ja saadaan niistä mielihyvää."
1:28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
1:29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
1:31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.
eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.- Anonyymi00057
"Kristinuskon teologia on rakennettu antiikin Kreikan filosofien termien päälle. Esimerkkejä: sielu ja ruumis sekä niiden erillisyys,"?????
Tuohan ei pidä paikkaansa.
Jo Raamatun alkulehdillä puhutaan sielusta, ruumiista ja niiden erillisyydestä.
Kristinusko on se oppi, jota Jeesus tuli tuomaan maan päälle, mutta josta isot kirkot luopuivat heti päästyään valtaan ja rikkauteen.
Pappis- tai paavikeskeinen jumalanpalvelus ei ole alkuperäistä kristinuskoa.
Alkuseurakunta ei viettänyt joulua. Pääsiäinen ja helluntai olivat jo Vanhan liiton juhlapyhiä.
Kristinusko ei ole kehittynyt mistään, vaan se on Jumalan suunnitelma ja Jeesuksen toteuttama pelastussuunnitelma langenneen ihmisen pelastamiseksi.Raamatun ohjeen mukaan ja sitä EI SAA MUUTTAA eikä siihen saa lisätä omia "uskonnollisia tapoja" joista Raamattu ei puh mitään.
Mummonmuori sotkee nyt KIRKKOJEN OPIN KEHITTYMISEN, jota jopa ateistiset kirkkoisät muokkasivat omien perinnäissääntöjensä ja uskomustensa mukaisiksi. Raamattu kieltää mukautumasta maallisiin uskomuksiin:
"Room 12
"Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä." - Anonyymi00058
Anonyymi00057 kirjoitti:
"Kristinuskon teologia on rakennettu antiikin Kreikan filosofien termien päälle. Esimerkkejä: sielu ja ruumis sekä niiden erillisyys,"?????
Tuohan ei pidä paikkaansa.
Jo Raamatun alkulehdillä puhutaan sielusta, ruumiista ja niiden erillisyydestä.
Kristinusko on se oppi, jota Jeesus tuli tuomaan maan päälle, mutta josta isot kirkot luopuivat heti päästyään valtaan ja rikkauteen.
Pappis- tai paavikeskeinen jumalanpalvelus ei ole alkuperäistä kristinuskoa.
Alkuseurakunta ei viettänyt joulua. Pääsiäinen ja helluntai olivat jo Vanhan liiton juhlapyhiä.
Kristinusko ei ole kehittynyt mistään, vaan se on Jumalan suunnitelma ja Jeesuksen toteuttama pelastussuunnitelma langenneen ihmisen pelastamiseksi.Raamatun ohjeen mukaan ja sitä EI SAA MUUTTAA eikä siihen saa lisätä omia "uskonnollisia tapoja" joista Raamattu ei puh mitään.
Mummonmuori sotkee nyt KIRKKOJEN OPIN KEHITTYMISEN, jota jopa ateistiset kirkkoisät muokkasivat omien perinnäissääntöjensä ja uskomustensa mukaisiksi. Raamattu kieltää mukautumasta maallisiin uskomuksiin:
"Room 12
"Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä."""Kristinuskon teologia on rakennettu antiikin Kreikan filosofien termien päälle. Esimerkkejä: sielu ja ruumis sekä niiden erillisyys,""
Tuon kirjoitti Anonyymi00031 2026-08-10 14:34:18, ei mummomuori, joten miksi kirjoitat "Mummonmuori sotkee nyt KIRKKOJEN OPIN KEHITTYMISEN,"? - Anonyymi00059
"Jumalattomat harjoittavat sellaista BDSM-toimintaa, jossa rakastetaan ruoskintaa, kidutusta ja raiskauksella fantasiointia ja saadaan niistä mielihyvää."
Onpa sinulla harhainen mielenmaisema. - Anonyymi00060
Anonyymi00058 kirjoitti:
""Kristinuskon teologia on rakennettu antiikin Kreikan filosofien termien päälle. Esimerkkejä: sielu ja ruumis sekä niiden erillisyys,""
Tuon kirjoitti Anonyymi00031 2026-08-10 14:34:18, ei mummomuori, joten miksi kirjoitat "Mummonmuori sotkee nyt KIRKKOJEN OPIN KEHITTYMISEN,"?Etkö ymmärrä toisen kirjoitusta?
Mummonmuori ANTOI TUKENSA tuollaiselle väitteelle, joten hän kannatti sitä.
"Totta, kristinuskon kehitykseen liittyi myös tuolloiset filosofien käsitykset." - Anonyymi00061
Anonyymi00060 kirjoitti:
Etkö ymmärrä toisen kirjoitusta?
Mummonmuori ANTOI TUKENSA tuollaiselle väitteelle, joten hän kannatti sitä.
"Totta, kristinuskon kehitykseen liittyi myös tuolloiset filosofien käsitykset."Mutta miksi sinä vain länkytät hänelle asiasta, etkä alkuperäiselle kirjoittajalle?
- Anonyymi00062
Anonyymi00058 kirjoitti:
""Kristinuskon teologia on rakennettu antiikin Kreikan filosofien termien päälle. Esimerkkejä: sielu ja ruumis sekä niiden erillisyys,""
Tuon kirjoitti Anonyymi00031 2026-08-10 14:34:18, ei mummomuori, joten miksi kirjoitat "Mummonmuori sotkee nyt KIRKKOJEN OPIN KEHITTYMISEN,"?"Kun elämä on yhteydessä Jeesukseen, kaikki on kunnossa. Silloin ei olla kiinni pelkissä termeissä, vaan se on elävää elämää rakkauden puitteissa.
Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. Se on elämää, ja Jeesus on elämä. Nouskaa toiselle tietoisuuden tasolle, elävään elämään!" - Anonyymi00063
Anonyymi00059 kirjoitti:
"Jumalattomat harjoittavat sellaista BDSM-toimintaa, jossa rakastetaan ruoskintaa, kidutusta ja raiskauksella fantasiointia ja saadaan niistä mielihyvää."
Onpa sinulla harhainen mielenmaisema.kolahtiko nilkaan?
- Anonyymi00064
Anonyymi00057 kirjoitti:
"Kristinuskon teologia on rakennettu antiikin Kreikan filosofien termien päälle. Esimerkkejä: sielu ja ruumis sekä niiden erillisyys,"?????
Tuohan ei pidä paikkaansa.
Jo Raamatun alkulehdillä puhutaan sielusta, ruumiista ja niiden erillisyydestä.
Kristinusko on se oppi, jota Jeesus tuli tuomaan maan päälle, mutta josta isot kirkot luopuivat heti päästyään valtaan ja rikkauteen.
Pappis- tai paavikeskeinen jumalanpalvelus ei ole alkuperäistä kristinuskoa.
Alkuseurakunta ei viettänyt joulua. Pääsiäinen ja helluntai olivat jo Vanhan liiton juhlapyhiä.
Kristinusko ei ole kehittynyt mistään, vaan se on Jumalan suunnitelma ja Jeesuksen toteuttama pelastussuunnitelma langenneen ihmisen pelastamiseksi.Raamatun ohjeen mukaan ja sitä EI SAA MUUTTAA eikä siihen saa lisätä omia "uskonnollisia tapoja" joista Raamattu ei puh mitään.
Mummonmuori sotkee nyt KIRKKOJEN OPIN KEHITTYMISEN, jota jopa ateistiset kirkkoisät muokkasivat omien perinnäissääntöjensä ja uskomustensa mukaisiksi. Raamattu kieltää mukautumasta maallisiin uskomuksiin:
"Room 12
"Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä."Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (1. Moos. 2:7) sanotaan, että Jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen ja ihmisestä "tuli elävä sielu" (hepreaksi nephesh chayyah), sana nephesh ei tarkoita ruumiista irrallista, kuolematonta sielua. Se kääntyy pikemminkin sanoiksi "elävä olento", "kurkku" tai "hengitys".
Ihminen on Vanhassa Testamentissa sielu, hänellä ei siis ole sielua erillisenä osana ruumiista.
Perinteiselle juutalaisuudelle ylösnousemus oli tiukasti sidoksissa maalliseen ja ruumiilliseen olemassaoloon. Kyse ei ollut pelastumisesta pois ruumiista, vaan koko ruumiin pelastamisesta kuolemalta.
Juutalaisuus ei tosin ollut ylösnousemusopissa yhtenäinen. Em. Raamatussa mainitut fariseukset uskoivat ruumiin ylösnousemukseen kun taas konservatiiviset saddukeukset eivät.
Jyrkkä jako maatuvaan, pahaan ja vähempiarvoiseen ruumiiseen ja kuolemattomaan, aineettomaan sieluun on klassista platonismia. Kun Vanha testamentti käännettiin kreikaksi (Septuaginta), nephesh käännettiin sanalla psyche, jolla oli kreikkalaisessa kulttuurissa aivan erilainen, dualistinen merkitys.
Myöhempi kristillinen teologia (esim. Augustinus ja Tuomas Akvinolainen) omaksui ja systematisoi sielun ja ruumiin erillisyyden nimenomaan uusplatonismin ja Aristoteleen vaikutuksesta.
Raamatun alkuperäiset hepreankieliset kirjoittajat eivät tällaista kreikkalaista dualismia tunteneet. Paavalin kohdalla tilanne alkaa muuttua.
Ihan esimerkkinä ero Pietarin ja Paavalin välillä Uudesta Testamentista.
Pietari uskoi juutalaiseen tapaan ruumiin ylösnousemukseen kuolleista.
Apostolien teot 2:32:
»Tämän Jeesuksen Jumala herätti eloon, minkä me kaikki olemme todistajina nähneet.»
Apostolien teot 3:15:
»Te surmasitte elämän alkeiden antajan, mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Me olemme tämän todistajia.»
Pietarin käsityksessä Jeesuksen ruumis nousi ylös osana kuten oli ennustettu tapahtuvan lopun aikoina. Siksi Pietari ja muut opetuslapset uskoivat voimakkaasti ylösnousemuksen tapahtuvat jopa heidän elinaikanaan. Olihan Jeesus noussut kuolleista ja hänen ruumiinsa haavoineen kaikkineen oli jälleen elossa ja fyysisesti koskettavissa.
Paavali oli ensimmäisiä joka yritti sovittaa Pietarin (ja juutalaisen) käsityksen ruumiin ylösnousemuksesta kreikkalaiseen käsitykseen psychesta eli sielusta. Paavali oli taustaltaan fariseus, joten hän tunsi ruumiin ylösnousemuksen juutalaisuudesta, mutta elänyt pakanoiden eli kreikkalaisten parissa.
Paavalille ylösnousemusruumis (soma pneumatikon, "hengellinen ruumis") ei siten ollut sama asia kuin Pietarin pelkkä kuolleen ruumiin elvyttäminen takaisin eloon.
Paavali käyttää siemenen vertausta (1. Kor. 15:37–44): siemenen täytyy "kuolla", jotta siitä kasvaa uusi kasvi. Vaikka siemenellä ja kasvilla on yhteys, niiden olomuoto on täysin erilainen. Paavalin mukaan ihminen tarvitsee uuden, katoamattoman olemismuodon taivaallista todellisuutta varten, koska "liha ja veri eivät voi periä Jumalan valtakuntaa".
Näin Paavali yhtenä ensimmäisistä yhdisti vanhan juutalaisuuden käsityksen ylösnousevasta ruumiista ja pakanallisen käsityksen sielusta ja rakensi näistä kristinuskon yhden keskeisen teologisen opin. Kaksi lintua yhdellä kivellä niin sanotusti.
Kirjoituksessa on käytetty tekoälyä apuna, kun en jaksanut kaivaa ja kirjoittaa kaikkea itse. - Anonyymi00065
Anonyymi00057 kirjoitti:
"Kristinuskon teologia on rakennettu antiikin Kreikan filosofien termien päälle. Esimerkkejä: sielu ja ruumis sekä niiden erillisyys,"?????
Tuohan ei pidä paikkaansa.
Jo Raamatun alkulehdillä puhutaan sielusta, ruumiista ja niiden erillisyydestä.
Kristinusko on se oppi, jota Jeesus tuli tuomaan maan päälle, mutta josta isot kirkot luopuivat heti päästyään valtaan ja rikkauteen.
Pappis- tai paavikeskeinen jumalanpalvelus ei ole alkuperäistä kristinuskoa.
Alkuseurakunta ei viettänyt joulua. Pääsiäinen ja helluntai olivat jo Vanhan liiton juhlapyhiä.
Kristinusko ei ole kehittynyt mistään, vaan se on Jumalan suunnitelma ja Jeesuksen toteuttama pelastussuunnitelma langenneen ihmisen pelastamiseksi.Raamatun ohjeen mukaan ja sitä EI SAA MUUTTAA eikä siihen saa lisätä omia "uskonnollisia tapoja" joista Raamattu ei puh mitään.
Mummonmuori sotkee nyt KIRKKOJEN OPIN KEHITTYMISEN, jota jopa ateistiset kirkkoisät muokkasivat omien perinnäissääntöjensä ja uskomustensa mukaisiksi. Raamattu kieltää mukautumasta maallisiin uskomuksiin:
"Room 12
"Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä."Hahahahahaha "Kristinusko on se oppi, jota eesus tuli tuomaan maan päälle, mutta josta isot kirkot luopuivat heti päästyään val"taan ja rikkauteen?
SIINÄ TAAS TÄYDELLISTÄ VALETTA JA HELLUNTAILAIEN AIVOPESUA!!! Asiallöa uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa.
Jumalan palvelus jota pastori johtaa on nimneomaan alkuseurakunnan ajalta. Tuo lastenhväksikäyttäjä uskottelee että kristinusko katosi alkuseurakunna jälkeen ja että kirkkoisät olivat ateistja!!
Kristinusko on ollut maan päällä 2000 vuotta eikä ole kadonnut mihikään. Vasta kristillistä kirkokoja vihaavat uudestikastajat ovat muuttaneet kristinuskon ja tuonut tilalle näitä harhoja mitä täällä on kumottu ja mitä tuo ateistipaska yrittää kirkkojen luomuksella selitttää pois
Uudestikastajat eivät tunnusta apostolista uskoa eivätkä siten Nikean tunnustusta
Satanistihellari uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa sekoittaa kristinuskon omaan helluntailaiseeen vihervassariuskoon joka on vieras niin kirkkoisille kuin apostoleille. - Anonyymi00068
Anonyymi00060 kirjoitti:
Etkö ymmärrä toisen kirjoitusta?
Mummonmuori ANTOI TUKENSA tuollaiselle väitteelle, joten hän kannatti sitä.
"Totta, kristinuskon kehitykseen liittyi myös tuolloiset filosofien käsitykset."Tekoäly kertoo:
Kristinuskon varhaiset opettajat ja teologit ammensivat runsaasti käsitteitä ja terminologiaa antiikin kreikkalaisesta filosofiasta. - Anonyymi00069
Anonyymi00065 kirjoitti:
Hahahahahaha "Kristinusko on se oppi, jota eesus tuli tuomaan maan päälle, mutta josta isot kirkot luopuivat heti päästyään val"taan ja rikkauteen?
SIINÄ TAAS TÄYDELLISTÄ VALETTA JA HELLUNTAILAIEN AIVOPESUA!!! Asiallöa uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa.
Jumalan palvelus jota pastori johtaa on nimneomaan alkuseurakunnan ajalta. Tuo lastenhväksikäyttäjä uskottelee että kristinusko katosi alkuseurakunna jälkeen ja että kirkkoisät olivat ateistja!!
Kristinusko on ollut maan päällä 2000 vuotta eikä ole kadonnut mihikään. Vasta kristillistä kirkokoja vihaavat uudestikastajat ovat muuttaneet kristinuskon ja tuonut tilalle näitä harhoja mitä täällä on kumottu ja mitä tuo ateistipaska yrittää kirkkojen luomuksella selitttää pois
Uudestikastajat eivät tunnusta apostolista uskoa eivätkä siten Nikean tunnustusta
Satanistihellari uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa sekoittaa kristinuskon omaan helluntailaiseeen vihervassariuskoon joka on vieras niin kirkkoisille kuin apostoleille.Tuossa puhut asiaa. Väite että alkuperäinen kristinusko katosi mään päältä ja ilmestyi sitten 1800 luvun Amerikkaan, on täysin järjen, historian ja Jumalan oma ilmoituksen vastainen
Helluntaikirkko on tosin luopunut monesta Raamtun opista mutta sehän ei apostoliseen kristillisyyteen kuulu, kuten ei tuo riehuva helluntailainenkaan. - Anonyymi00070
Anonyymi00061 kirjoitti:
Mutta miksi sinä vain länkytät hänelle asiasta, etkä alkuperäiselle kirjoittajalle?
Siksi että se on hellarin tapa
- Anonyymi00071
Anonyymi00063 kirjoitti:
kolahtiko nilkaan?
Korkkiruuvin harhailut eivät osu kuin hänen omaan nilkkaansa.
- Anonyymi00072
Anonyymi00071 kirjoitti:
Korkkiruuvin harhailut eivät osu kuin hänen omaan nilkkaansa.
näin on
- Anonyymi00073
Anonyymi00065 kirjoitti:
Hahahahahaha "Kristinusko on se oppi, jota eesus tuli tuomaan maan päälle, mutta josta isot kirkot luopuivat heti päästyään val"taan ja rikkauteen?
SIINÄ TAAS TÄYDELLISTÄ VALETTA JA HELLUNTAILAIEN AIVOPESUA!!! Asiallöa uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa.
Jumalan palvelus jota pastori johtaa on nimneomaan alkuseurakunnan ajalta. Tuo lastenhväksikäyttäjä uskottelee että kristinusko katosi alkuseurakunna jälkeen ja että kirkkoisät olivat ateistja!!
Kristinusko on ollut maan päällä 2000 vuotta eikä ole kadonnut mihikään. Vasta kristillistä kirkokoja vihaavat uudestikastajat ovat muuttaneet kristinuskon ja tuonut tilalle näitä harhoja mitä täällä on kumottu ja mitä tuo ateistipaska yrittää kirkkojen luomuksella selitttää pois
Uudestikastajat eivät tunnusta apostolista uskoa eivätkä siten Nikean tunnustusta
Satanistihellari uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa sekoittaa kristinuskon omaan helluntailaiseeen vihervassariuskoon joka on vieras niin kirkkoisille kuin apostoleille.Siinä taas hieno esimerkki SAIRAASTA USKONNOLLISUUDESTA:
"Tuo lastenhväksikäyttäjä uskottelee"
"Satanistihellari uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa sekoittaa kristinuskon omaan helluntailaiseeen vihervassariuskoon joka on vieras niin kirkkoisille kuin apostoleille."
Kuinka vesi voi tehdä noin sairaaksi."? - Anonyymi00074
Anonyymi00069 kirjoitti:
Tuossa puhut asiaa. Väite että alkuperäinen kristinusko katosi mään päältä ja ilmestyi sitten 1800 luvun Amerikkaan, on täysin järjen, historian ja Jumalan oma ilmoituksen vastainen
Helluntaikirkko on tosin luopunut monesta Raamtun opista mutta sehän ei apostoliseen kristillisyyteen kuulu, kuten ei tuo riehuva helluntailainenkaan.Etkö tunne kirkkohistoriaa?
"Tuossa puhut asiaa. Väite että alkuperäinen kristinusko katosi mään päältä ja ilmestyi sitten 1800 luvun Amerikkaan, "
Elävää kristillisyyttä on esiintynyt eri nimisinä herätysliikkeinä LÄPI KOKO HISTORIAN!!!
Mutta aina valtakirkot ovat vainonneet niitä ja mm katolinen kirkko on tappanut MILJOONIA uskovaisia kerettiläisinä. - Anonyymi00081
Anonyymi00074 kirjoitti:
Etkö tunne kirkkohistoriaa?
"Tuossa puhut asiaa. Väite että alkuperäinen kristinusko katosi mään päältä ja ilmestyi sitten 1800 luvun Amerikkaan, "
Elävää kristillisyyttä on esiintynyt eri nimisinä herätysliikkeinä LÄPI KOKO HISTORIAN!!!
Mutta aina valtakirkot ovat vainonneet niitä ja mm katolinen kirkko on tappanut MILJOONIA uskovaisia kerettiläisinä.Ei vaan uudestikastajat ovat vainonneet uskovia
Etkö tunne historiaa? - Anonyymi00083
Anonyymi00073 kirjoitti:
Siinä taas hieno esimerkki SAIRAASTA USKONNOLLISUUDESTA:
"Tuo lastenhväksikäyttäjä uskottelee"
"Satanistihellari uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa sekoittaa kristinuskon omaan helluntailaiseeen vihervassariuskoon joka on vieras niin kirkkoisille kuin apostoleille."
Kuinka vesi voi tehdä noin sairaaksi."?Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa ON lastenhyväksikäyttäjä ja satanisti ja hellari, Mikä tuossa on enää uutta? Onko vesi tehnyt sinut sairaaksi?
- Anonyymi00084
Anonyymi00083 kirjoitti:
Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa ON lastenhyväksikäyttäjä ja satanisti ja hellari, Mikä tuossa on enää uutta? Onko vesi tehnyt sinut sairaaksi?
Tällaista tekstiä u-k-i-e nr kirjoittaa:
"Tuo työtävieroksuva pelle ei tajua vielä sitä, että maapallo on pyöreä ja jossakin paikassa on vielä ilta, kun tuo noita vetelee vielä hirsiä tai katselee pornoa vauvoista, joihin hänellä on kauhea hinku."
Ilmeisesti vesi on tehnyt hänet sairaaksi tuon pedon Anonyymi00057 kirjoitti:
"Kristinuskon teologia on rakennettu antiikin Kreikan filosofien termien päälle. Esimerkkejä: sielu ja ruumis sekä niiden erillisyys,"?????
Tuohan ei pidä paikkaansa.
Jo Raamatun alkulehdillä puhutaan sielusta, ruumiista ja niiden erillisyydestä.
Kristinusko on se oppi, jota Jeesus tuli tuomaan maan päälle, mutta josta isot kirkot luopuivat heti päästyään valtaan ja rikkauteen.
Pappis- tai paavikeskeinen jumalanpalvelus ei ole alkuperäistä kristinuskoa.
Alkuseurakunta ei viettänyt joulua. Pääsiäinen ja helluntai olivat jo Vanhan liiton juhlapyhiä.
Kristinusko ei ole kehittynyt mistään, vaan se on Jumalan suunnitelma ja Jeesuksen toteuttama pelastussuunnitelma langenneen ihmisen pelastamiseksi.Raamatun ohjeen mukaan ja sitä EI SAA MUUTTAA eikä siihen saa lisätä omia "uskonnollisia tapoja" joista Raamattu ei puh mitään.
Mummonmuori sotkee nyt KIRKKOJEN OPIN KEHITTYMISEN, jota jopa ateistiset kirkkoisät muokkasivat omien perinnäissääntöjensä ja uskomustensa mukaisiksi. Raamattu kieltää mukautumasta maallisiin uskomuksiin:
"Room 12
"Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä."Anteeksi nyt vain, mutta kun se sun raamattusi on kirjoitettu paljon myöhemmin kuin antiikin Kreikan opukset. Joten se on ihan sama mitä raamatun alkusivuilla kirjoitetaan.
Eli tuon "logiikan" mukaan esim Japanissa - ja muissa ei kristillisissä maissa - voi ryöstää, raiskata, murhata, varastaa yms yms niin paljon kuin haluaa ja siitä ei seuraa mitään rangaistusta. Näin siksi että siellä ei juurikaan tunneta kristillisyyttä.
PS. Jos yhtään tuntisit muiden uskontojen taustoja, niin tietäisit että jokainen niistä pitää periaatteessa sisällään kymmenen käskyn normit.- Anonyymi00089
Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:
Eli tuon "logiikan" mukaan esim Japanissa - ja muissa ei kristillisissä maissa - voi ryöstää, raiskata, murhata, varastaa yms yms niin paljon kuin haluaa ja siitä ei seuraa mitään rangaistusta. Näin siksi että siellä ei juurikaan tunneta kristillisyyttä.
PS. Jos yhtään tuntisit muiden uskontojen taustoja, niin tietäisit että jokainen niistä pitää periaatteessa sisällään kymmenen käskyn normit."Jos yhtään tuntisit muiden uskontojen taustoja, niin tietäisit että jokainen niistä pitää periaatteessa sisällään kymmenen käskyn normit."
Sanoisin, että yleiset humaanit moraalinormit löytyvät erilaisisten uskontojen säännöistä, myös kristinuskon kieltolistalta, joka kymmenenä käskynä tunnetaan. - Anonyymi00090
Anonyymi00089 kirjoitti:
"Jos yhtään tuntisit muiden uskontojen taustoja, niin tietäisit että jokainen niistä pitää periaatteessa sisällään kymmenen käskyn normit."
Sanoisin, että yleiset humaanit moraalinormit löytyvät erilaisisten uskontojen säännöistä, myös kristinuskon kieltolistalta, joka kymmenenä käskynä tunnetaan.Missä uskonnossa käsketään rakastaa vihamiestään?
- Anonyymi00095
Anonyymi00090 kirjoitti:
Missä uskonnossa käsketään rakastaa vihamiestään?
Islam: "Paha ei ole sama kuin hyvä. Vastaa pahaan sillä, mikä on parempaa: silloin se, jonka kanssa sinulla oli vihamielisyys, on ikään kuin sydämellinen ystävä."
Buddhalaisuus: "Viha ei lopu vihalla, viha loppuu vain rakkaudella. Tämä on ikuinen laki."
Bahai: "Katsokaa kaikkia ystävinä, sillä muukalaisuutta ja vihollisuutta ei ole; te kaikki olette saman puun hedelmiä, saman oksan lehtiä ja saman viiniköynnöksen versoilta."
Sikhismi: "Kenestäkään ei tule vihollistani, eikä kukaan ole minulle muukalainen; kaikki ovat ystäviäni."
Taoismi: "Vastaa vihamielisyyteen hyvällä."
Siitäpä saivartelemaan eteenpäin ja kehumaan kristinuskon moraalia muita ylevämmäksi.... Anonyymi00095 kirjoitti:
Islam: "Paha ei ole sama kuin hyvä. Vastaa pahaan sillä, mikä on parempaa: silloin se, jonka kanssa sinulla oli vihamielisyys, on ikään kuin sydämellinen ystävä."
Buddhalaisuus: "Viha ei lopu vihalla, viha loppuu vain rakkaudella. Tämä on ikuinen laki."
Bahai: "Katsokaa kaikkia ystävinä, sillä muukalaisuutta ja vihollisuutta ei ole; te kaikki olette saman puun hedelmiä, saman oksan lehtiä ja saman viiniköynnöksen versoilta."
Sikhismi: "Kenestäkään ei tule vihollistani, eikä kukaan ole minulle muukalainen; kaikki ovat ystäviäni."
Taoismi: "Vastaa vihamielisyyteen hyvällä."
Siitäpä saivartelemaan eteenpäin ja kehumaan kristinuskon moraalia muita ylevämmäksi....Näyttää pahalta rastilta kyllä se. Onnistuu parhaiten, jos ei tiedä muusta kuin kristinuskosta mitään ja turvautuu vain ennakkoluuloihin.
Anonyymi00060 kirjoitti:
Etkö ymmärrä toisen kirjoitusta?
Mummonmuori ANTOI TUKENSA tuollaiselle väitteelle, joten hän kannatti sitä.
"Totta, kristinuskon kehitykseen liittyi myös tuolloiset filosofien käsitykset."Ei täällä ole ketään "Mummonmuoria". 🥱
Anonyymi00059 kirjoitti:
"Jumalattomat harjoittavat sellaista BDSM-toimintaa, jossa rakastetaan ruoskintaa, kidutusta ja raiskauksella fantasiointia ja saadaan niistä mielihyvää."
Onpa sinulla harhainen mielenmaisema.Joidsakin lahkoissa se on välttämätön juttu.
>Mutta jos ottaa vastaan Jeesuksen Kristuksen, Hänen moraalinsa tuottaa hyvyyttä, rakkautta, luotettavuutta ja vilpittömyyttä. Nämä ovat sellaisia hyveitä, joita ihminen tarvitsee.
Ja kutenkin uskonlahkojen edustajat ovat kiusallisen usein ihmisiä, joiden käsitys noista kaikista hyveistä on suuresti toinen kuin meillä muilla, joiden kuitenkin pitäisi vakuuttua heidän uskonsa siunauksellisuudesta.
Esimerkiksi hyvyys ja rakkaus tarkoittavat heille omien "pelastavien" uskomusten tuputtamista ja toisten järjen syvää halveksimista. Kauppoja ei näillä edellytyksillä tietenkään tule kuin aniharvoin.
- Anonyymi00076
"Jumala on Jeesus, ja Jeesus on Jumala. Jeesus on luonut kristinopin, ja se on samanlainen kuin luonnonlait ja luonnonvakiot: ne voidaan löytää, ja niissä moraali ja etiikka ovat täydellisiä. Jeesus on täyttänyt kaiken täydellisesti.
Moraalin ja etiikan perusta on siinä, mitä hyvää se tuottaa ihmisille itselleen, ihmiskunnalle ja koko luomakunnalle. Sen voi löytää, se on objektiivista, se sopii jokaiseen kieleen ja se on hengellisesti ymmärrettävää, elävässä elämässä, käytännössä.
Henki on enemmän kuin mikään systeemi – kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. Teidän täytyisi ymmärtää tämä henkisesti, jotta voitte nousta korkeammalle tietoisuuden tasolle. Muuten pysytään samalla tasolla kuin muutkin maan päällä olevat.
Jumalaton elää ansiossa, mutta taivaan kasalainen Jeesuksen armosta.
Hengessä eletään Jeesuksen rakkaudessa."- Anonyymi00077
Taas väärin: "Ihminen on Vanhassa Testamentissa sielu, hänellä ei siis ole sielua erillisenä osana ruumiista."
Saarn 12
"Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin"
Ps 103
"Kiitä Herraa, minun sieluni,
ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä.
Kiitä Herraa, minun sieluni,
äläkä unhota, mitä hyvää hän on
sinulle tehnyt," - Anonyymi00078
Anonyymi00077 kirjoitti:

sinulle tehnyt,"Ymmärrän, mutta kirjoitat kreikkalaisen käännöksen perusteella. Septuagintasta sanasta nefest (henki,elävä olento) tulee psyche (sielu). Termi on kreikkalainen, eikä tarkoita samaa asiaa kuin juutalaisuus tarkoitti. Tutustupa asiaan ja erityisesti alkuperäiseen hepreankielen sanaan nefesh. Se on mielenkiintoinen termi, jolla on valtava merkitys juutalaisuudessa ja sitä kautta myöhemmin kristinuskossa.
- Anonyymi00079
Anonyymi00077 kirjoitti:
Taas väärin: "Ihminen on Vanhassa Testamentissa sielu, hänellä ei siis ole sielua erillisenä osana ruumiista."
Saarn 12
"Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin"
Ps 103
"Kiitä Herraa, minun sieluni,
ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä.
Kiitä Herraa, minun sieluni,
äläkä unhota, mitä hyvää hän on
sinulle tehnyt,""Jumala on Jeesus, ja Jeesus on Jumala. Jeesus on luonut kristinopin, ja se on samanlainen kuin luonnonlait ja luonnonvakiot: ne voidaan löytää, ja niissä moraali ja etiikka ovat täydellisiä. Jeesus on täyttänyt kaiken täydellisesti.
Mitä höriset et siis usko Luojaa kolmiyhteiseen Jumalaan? - Anonyymi00085
Anonyymi00079 kirjoitti:
"Jumala on Jeesus, ja Jeesus on Jumala. Jeesus on luonut kristinopin, ja se on samanlainen kuin luonnonlait ja luonnonvakiot: ne voidaan löytää, ja niissä moraali ja etiikka ovat täydellisiä. Jeesus on täyttänyt kaiken täydellisesti.
Mitä höriset et siis usko Luojaa kolmiyhteiseen Jumalaan?Uudestikastajat eivät usko siihen
- Anonyymi00087
Anonyymi00085 kirjoitti:
Uudestikastajat eivät usko siihen
Miten muka evlut kirkon kaste tekisi jonkun onnelliseksi?
- Anonyymi00091
Anonyymi00087 kirjoitti:
Miten muka evlut kirkon kaste tekisi jonkun onnelliseksi?
Tuskin sitä kastetta onnellisuuden takaamiseksi annetaan.
- Anonyymi00092
Anonyymi00085 kirjoitti:
Uudestikastajat eivät usko siihen
Miksi valehtelet?
Me uskomme, että Jeesus on Jumala.
""Jumala on Jeesus, ja Jeesus on Jumala" - Anonyymi00093
Anonyymi00092 kirjoitti:
Miksi valehtelet?
Me uskomme, että Jeesus on Jumala.
""Jumala on Jeesus, ja Jeesus on Jumala"Miksihän osa uudestikastajista kieltää Jeesuksen jumaluuden?
- Anonyymi00094
Anonyymi00093 kirjoitti:
Miksihän osa uudestikastajista kieltää Jeesuksen jumaluuden?
Siksi, koska tuo oli taas tyhmä kysymys.
Etkö todella osaa erottaa jehovantodistajia ja mormoneja uskovaisista. - Anonyymi00096
Anonyymi00091 kirjoitti:
Tuskin sitä kastetta onnellisuuden takaamiseksi annetaan.
Miksi sitten?
- Anonyymi00097
Anonyymi00094 kirjoitti:
Siksi, koska tuo oli taas tyhmä kysymys.
Etkö todella osaa erottaa jehovantodistajia ja mormoneja uskovaisista.Kysymys oli hyvä etkä osannut siihen vastata
Jehovat ja mormonit ovat uudestikastajia ja uskovaisia - Anonyymi00098
Anonyymi00096 kirjoitti:
Miksi sitten?
Siksi että ihminen pääsee osalliseksi Jeesuksen kuolemasta
- Anonyymi00099
Anonyymi00097 kirjoitti:
Kysymys oli hyvä etkä osannut siihen vastata
Jehovat ja mormonit ovat uudestikastajia ja uskovaisiaMutta tämä on kristillinen palsta, eikä noita lahkoja lasketa kuuluvaksi kristittyihin.
Miksi sinä VALEHTELET jatkuvasti? - Anonyymi00100
Anonyymi00099 kirjoitti:
Mutta tämä on kristillinen palsta, eikä noita lahkoja lasketa kuuluvaksi kristittyihin.
Miksi sinä VALEHTELET jatkuvasti?En minä niitä kristityiksi väittänytkään. Omanlaisia uskovia ovat, ovat uudestikastajia ja eivät usko Jeesuksen jumaluuteen. Mikä on ongelmasi?
- Anonyymi00101
Anonyymi00100 kirjoitti:
En minä niitä kristityiksi väittänytkään. Omanlaisia uskovia ovat, ovat uudestikastajia ja eivät usko Jeesuksen jumaluuteen. Mikä on ongelmasi?
Sitä minäkin ihmettelen. Ei tässä kukaan ole valehdellut. Hellari vaan länkyttää
- Anonyymi00102
Anonyymi00099 kirjoitti:
Mutta tämä on kristillinen palsta, eikä noita lahkoja lasketa kuuluvaksi kristittyihin.
Miksi sinä VALEHTELET jatkuvasti?Tämä on kaupallinen palsta.
- Anonyymi00104
Anonyymi00099 kirjoitti:
Mutta tämä on kristillinen palsta, eikä noita lahkoja lasketa kuuluvaksi kristittyihin.
Miksi sinä VALEHTELET jatkuvasti?Voitko nimetä ne lahkot joita kohtaan tunnet noin suunnatonta vihaa?
- Anonyymi00108
Anonyymi00104 kirjoitti:
Voitko nimetä ne lahkot joita kohtaan tunnet noin suunnatonta vihaa?
Mistä sinä tuon vihan keksit?
Onko itsessäsi sitäkin? - Anonyymi00109
Anonyymi00101 kirjoitti:
Sitä minäkin ihmettelen. Ei tässä kukaan ole valehdellut. Hellari vaan länkyttää
Niin se tekee
Anonyymi00102 kirjoitti:
Tämä on kaupallinen palsta.
Juuri niin. Kristillisiä ei taida ollakaan, ei edes hellareilla. Syytä en tiedä.
Anonyymi00087 kirjoitti:
Miten muka evlut kirkon kaste tekisi jonkun onnelliseksi?
Voi se vanhemmat ja isovanhemmatkin tehdä, jos kokevat tilaisuuden kauniiksi.
Anonyymi00094 kirjoitti:
Siksi, koska tuo oli taas tyhmä kysymys.
Etkö todella osaa erottaa jehovantodistajia ja mormoneja uskovaisista.Sinun lahkosi ei todellakaan voi omia uskovaisen yleiskäsitettä. Sen merkitys on kielitoimiston takana, ei teidän kiihkoilijoitten.
- Anonyymi00082
Tämä taivaallinen usko ei ole muuttuva oppi tai ihmismielen rakennelma, vaan se on järkähtämätön ja elävä todellisuus, aivan kuten luonnonlait ja luonnonvakiot maailmankaikkeudessa. Se odottaa ajattomana ja koskemattomana, valmiina löydettäväksi. Kun ihminen täällä alhaalla, ajallisuuden keskellä, kääntää katseensa Kristukseen, hän ei luo mitään uutta, vaan astuu sisälle tähän valmiiseen, taivaalliseen totuuteen, jossa syntien anteeksianto, täydellinen rakkaus ja Jumalan lapseus ovat jo iankaikkisesti voimassa.
- Anonyymi00086
Eihän tuohon tarvitse kun katoo ympärilleen niin näkee tuon asian todeksi
- Anonyymi00103
"Tämä taivaallinen usko ei ole muuttuva oppi tai ihmismielen rakennelma, vaan se on järkähtämätön ja elävä todellisuus, aivan kuten luonnonlait ja luonnonvakiot maailmankaikkeudessa."
Jumala, Jeesus ja Pyhä henki ei ole muuttuvaista sorttia. ”Anonyymi00057” 2026-08-11 15:35:58 kirjoitti; ”Kristinusko ei ole kehittynyt mistään…”
”Mummonmuori sotkee nyt KIRKKOJEN OPIN KEHITTYMISEN, jota jopa ateistiset kirkkoisät muokkasivat omien perinnäissääntöjensä ja uskomustensa mukaisiksi.”
:D Ilmeisesti sinulle kristinuskon historia on täysin tuntematonta.
”Anonyymi00064” 2026-08-11 16:15:54 kirjoitti;
”Em. Raamatussa mainitut fariseukset uskoivat ruumiin ylösnousemukseen kun taas konservatiiviset saddukeukset eivät.”
”Jyrkkä jako maatuvaan, pahaan ja vähempiarvoiseen ruumiiseen ja kuolemattomaan, aineettomaan sieluun on klassista platonismia.
Paavali oli ensimmäisiä joka yritti sovittaa Pietarin (ja juutalaisen) käsityksen ruumiin ylösnousemuksesta kreikkalaiseen käsitykseen psychesta eli sielusta.”
”Näin Paavali yhtenä ensimmäisistä yhdisti vanhan juutalaisuuden käsityksen ylösnousevasta ruumiista ja pakanallisen käsityksen sielusta ja rakensi näistä kristinuskon yhden keskeisen teologisen opin.”
Ilmeisesti juuri platonilainen ajatus vaikutti, sillä siinä katsottiin ruumiin olevan paha tai arvoton ja sielun olevan luonnostaan kuolematon.
”Anonyymi00074” 2026-08-11 16:44:57 kirjoitti;
”Elävää kristillisyyttä on esiintynyt eri nimisinä herätysliikkeinä LÄPI KOKO HISTORIAN!!!”
:D No, jos gnostilaisuus, areiolaisuus, nestoriolaisuus tai pelagiolaisuus mielestäsi on näitä ”herätysliikkeitä”, niin ehkä silloin. Tosin nuo vastustivat kovasti Jeesuksen jumaluutta sekä kolminaisuusoppia.
”Anonyymi00068” 2026-08-11 16:21:11 kommentoi; ”ekoäly kertoo: Kristinuskon varhaiset opettajat ja teologit ammensivat runsaasti käsitteitä ja terminologiaa antiikin kreikkalaisesta filosofiasta.”
Näin on, ja mm. kolminaisuusopin perusteet tulevat tuolta.
”Mitäsnäitäoikeintulee” 2026-08-11 21:01:03 kirjoitti; ”PS. Jos yhtään tuntisit muiden uskontojen taustoja, niin tietäisit että jokainen niistä pitää periaatteessa sisällään kymmenen käskyn normit.”
Kyllä, eri uskonnoista löytyy samat arvot.
Edelleenkin voimme huomata, miten uskontoihin vaikuttaa aina myös paikalliset kulttuurit, sillä jos niihin on itse kasvanut, ei niitä voi täysin erottaa.- Anonyymi00114
Ei paikallista kulttuurit uskontoon vaikuta vaan ihmisiin!
- Anonyymi00117
Anonyymi00114 kirjoitti:
Ei paikallista kulttuurit uskontoon vaikuta vaan ihmisiin!
Kyllä ne siten vaikuttavat, miten ihmiset tulkitsevat uskontoa.
- Anonyymi00110
Tämä liike kasvaa voimakkaasti maailmalla ja se ei ole oikea. Superapostolit yms. https://kristitynfoorumi.org/lehdet/215.pdf
- Anonyymi00111
Etkö jo tiedä, että mummo on maksettu trolli.
Ilmeisesti afgaani muslimi. 😂- Anonyymi00112
Paljonko Maukka maksoi mersurahoistaan tuosta kommentista? Ja uskoit vielä olevasi hauska? Pellellä on pellen jutut, edelleen.
- Anonyymi00113
Anonyymi00112 kirjoitti:
Paljonko Maukka maksoi mersurahoistaan tuosta kommentista? Ja uskoit vielä olevasi hauska? Pellellä on pellen jutut, edelleen.
Minähän satu sinulla nyt on menossa?
- Anonyymi00116
Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Heh vai että ei perustele. Kuule kun teidän laitauskovien perusteltu ovat pelkkiä kehäpäätelmiä tyyliin "Raamattu on pyhä kirja, koska se on pyhä kirja". Eli väitelause perustellaan sillä itsellään.
https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:kehäpäätelmä- Anonyymi00115
"mistänäitäoikeintulee" ei vieläkään tajua, että kyse on USKOSTA"!!!
Ateistit perustavat kaiken näkemiseen ja omaan ymmärryskykyynsä, mutta Jumalaan uskova luottaa Jumalan sanaan ja Hänen ohjaukseensa.
Jumala on näkymätön Jumala ja nämä ateistisperäiset, omahyväiset viisastelijat eivät voi käsittää sitä, että Raamattu ja Jumalan toiminta on sopusoinnussa ymmärryksen kanssa, mutta järki ei koskaan nouse Jumalan sanan edelle, vaan VAHVISTAA sanan. - Anonyymi00118
Anonyymi00115 kirjoitti:
"mistänäitäoikeintulee" ei vieläkään tajua, että kyse on USKOSTA"!!!
Ateistit perustavat kaiken näkemiseen ja omaan ymmärryskykyynsä, mutta Jumalaan uskova luottaa Jumalan sanaan ja Hänen ohjaukseensa.
Jumala on näkymätön Jumala ja nämä ateistisperäiset, omahyväiset viisastelijat eivät voi käsittää sitä, että Raamattu ja Jumalan toiminta on sopusoinnussa ymmärryksen kanssa, mutta järki ei koskaan nouse Jumalan sanan edelle, vaan VAHVISTAA sanan.Moni asia Raamatussa menee ymmärryksen yli
- Anonyymi00119
Anonyymi00115 kirjoitti:
"mistänäitäoikeintulee" ei vieläkään tajua, että kyse on USKOSTA"!!!
Ateistit perustavat kaiken näkemiseen ja omaan ymmärryskykyynsä, mutta Jumalaan uskova luottaa Jumalan sanaan ja Hänen ohjaukseensa.
Jumala on näkymätön Jumala ja nämä ateistisperäiset, omahyväiset viisastelijat eivät voi käsittää sitä, että Raamattu ja Jumalan toiminta on sopusoinnussa ymmärryksen kanssa, mutta järki ei koskaan nouse Jumalan sanan edelle, vaan VAHVISTAA sanan.Voiko selvempää kehäpäätelmää olla olemassa? Eli ”jumalan sana on totta, koska se on jumalan sanaa”. Olette te pellejä. Ilmankos suurin osa ihmisistä haluaa pysyä teistä kaukana.
- Anonyymi00120
Anonyymi00119 kirjoitti:
Voiko selvempää kehäpäätelmää olla olemassa? Eli ”jumalan sana on totta, koska se on jumalan sanaa”. Olette te pellejä. Ilmankos suurin osa ihmisistä haluaa pysyä teistä kaukana.
Miten tieteen sana muka voisi olla totta kun tiedot muuttuvat koko ajan?
- Anonyymi00121
Anonyymi00120 kirjoitti:
Miten tieteen sana muka voisi olla totta kun tiedot muuttuvat koko ajan?
Hyvä kysymys.
Mutta ainakin nuo evolutionistit vannovat tieteen nimiin, vaikka tiedekäsitys muuttuu jatkuvasti. - Anonyymi00122
Anonyymi00120 kirjoitti:
Miten tieteen sana muka voisi olla totta kun tiedot muuttuvat koko ajan?
Vain uskonnoissa on absoluuttisia, muuttumattomia totuuksia. Tieteessä ei. Jokainen hyväksytty teoria on vain tilapäisesti paras selitys jollekin asialla. Se voidaan korvata huomenna uudella. Sitä tiede on.
Tiede ei tarjoa isolla T-kirjaimella alkavia totuuksia, vaan se tarjoaa menetelmän, jolla virheitä vähennetään järjestelmällisesti. Se tarjoaa mahdollisia selityksiä asioille, ei totuuksia. Se ei kerro eikä voi koskaan kertoa miten asiat lopullisesti ovat, vaan miten meidän kannattaisi parhaan tieteellisen tiedon mukaan toimia.
Heti kun tiede (tai kuka tahansa ihminen) väittää saavuttaneensa 100 prosentin totuuden, se lakkaamasta olemasta tiedettä ja muuttuu uskonnoksi ja/tai ideologiaksi. Tieteen ydin on aina epäily ja jatkuva kyseenalaistaminen.
Jos näin ei olisi, niin tiede olisi uskonto...Tämän takia uskonto ja tiede eivät ole koskaan pohjimmiltaan yhteensopivia, vaikka monet niin väittävät. <Tuo ei ollut totuus, se oli minun uskomukseni, jonka voin vaihtaa, jos joku pystyy osoittamaan paremman selityksen. - Anonyymi00123
Anonyymi00121 kirjoitti:
Hyvä kysymys.
Mutta ainakin nuo evolutionistit vannovat tieteen nimiin, vaikka tiedekäsitys muuttuu jatkuvasti."Voiko selvempää kehäpäätelmää olla olemassa? Eli ”jumalan sana on totta, koska se on jumalan sanaa”.
Aivan samanlainen kehäpäätelmä on se, että evoluutio on totta, koska muuttuva "tiede" sanoo niin ja evolutionistit uskovat siihen lujasti! - Anonyymi00124
Anonyymi00123 kirjoitti:
"Voiko selvempää kehäpäätelmää olla olemassa? Eli ”jumalan sana on totta, koska se on jumalan sanaa”.
Aivan samanlainen kehäpäätelmä on se, että evoluutio on totta, koska muuttuva "tiede" sanoo niin ja evolutionistit uskovat siihen lujasti!Lause ”jumalan sana on totta, koska se on jumalan sanaa” on oikeasti kehäpäätelmä. Siinä todistetaan asiaa sillä samalla asialla itsellään, eikä ulkopuolisia todisteita tarvita.
Lause "evoluutio on totta, koska tiede sanoo niin" ei ole kehäpäätelmä.
Evoluutio ei perustu uskoon tai pelkkien auktoriteettien mielipiteisiin. Se perustuu konkreettisiin todisteisiin, kuten luonnosta löytyviin fossiileihin ja ihmisten sekä eläinten DNA-tutkimuksiin. Se ei ole totta samassa mielessä, se on paras selitys tähän asti asialle. Periaatteessa kuka tahansa voi tehdä samat tutkimukset ja päästä samaan (tai eriin) lopputulokseen. Se ei ole auktoriteetista tai uskosta kiinni oleva asia.
Evoluution voidana hylätä milloin tahansa, koska se on todistettavissa vääräksi. Raamatusta Jumalan sanana tämä ei päde. Anonyymi00124 kirjoitti:
Lause ”jumalan sana on totta, koska se on jumalan sanaa” on oikeasti kehäpäätelmä. Siinä todistetaan asiaa sillä samalla asialla itsellään, eikä ulkopuolisia todisteita tarvita.
Lause "evoluutio on totta, koska tiede sanoo niin" ei ole kehäpäätelmä.
Evoluutio ei perustu uskoon tai pelkkien auktoriteettien mielipiteisiin. Se perustuu konkreettisiin todisteisiin, kuten luonnosta löytyviin fossiileihin ja ihmisten sekä eläinten DNA-tutkimuksiin. Se ei ole totta samassa mielessä, se on paras selitys tähän asti asialle. Periaatteessa kuka tahansa voi tehdä samat tutkimukset ja päästä samaan (tai eriin) lopputulokseen. Se ei ole auktoriteetista tai uskosta kiinni oleva asia.
Evoluution voidana hylätä milloin tahansa, koska se on todistettavissa vääräksi. Raamatusta Jumalan sanana tämä ei päde.Eivät nämä laitauskovat moista tajua. Toisesta on todisteita ja toisesta ei ole kuin tarinoita. Menee heille liian vaikeaksi.
Anonyymi00122 kirjoitti:
Vain uskonnoissa on absoluuttisia, muuttumattomia totuuksia. Tieteessä ei. Jokainen hyväksytty teoria on vain tilapäisesti paras selitys jollekin asialla. Se voidaan korvata huomenna uudella. Sitä tiede on.
Tiede ei tarjoa isolla T-kirjaimella alkavia totuuksia, vaan se tarjoaa menetelmän, jolla virheitä vähennetään järjestelmällisesti. Se tarjoaa mahdollisia selityksiä asioille, ei totuuksia. Se ei kerro eikä voi koskaan kertoa miten asiat lopullisesti ovat, vaan miten meidän kannattaisi parhaan tieteellisen tiedon mukaan toimia.
Heti kun tiede (tai kuka tahansa ihminen) väittää saavuttaneensa 100 prosentin totuuden, se lakkaamasta olemasta tiedettä ja muuttuu uskonnoksi ja/tai ideologiaksi. Tieteen ydin on aina epäily ja jatkuva kyseenalaistaminen.
Jos näin ei olisi, niin tiede olisi uskonto...Tämän takia uskonto ja tiede eivät ole koskaan pohjimmiltaan yhteensopivia, vaikka monet niin väittävät. <Tuo ei ollut totuus, se oli minun uskomukseni, jonka voin vaihtaa, jos joku pystyy osoittamaan paremman selityksen.Aivan näin. Tieteellinen teoria on niin pitkään totta kunnes joku keksii paremman selityksen ja ennen kaikkea sille todisteet. Viimeisen reilun sadan vuoden aikana kaikki olemassa olevat teoriat ovat pitäneet, vaikka niitä on yritetty murtaa monella tavalla.
- Anonyymi00125
Anonyymi00124 kirjoitti:
Lause ”jumalan sana on totta, koska se on jumalan sanaa” on oikeasti kehäpäätelmä. Siinä todistetaan asiaa sillä samalla asialla itsellään, eikä ulkopuolisia todisteita tarvita.
Lause "evoluutio on totta, koska tiede sanoo niin" ei ole kehäpäätelmä.
Evoluutio ei perustu uskoon tai pelkkien auktoriteettien mielipiteisiin. Se perustuu konkreettisiin todisteisiin, kuten luonnosta löytyviin fossiileihin ja ihmisten sekä eläinten DNA-tutkimuksiin. Se ei ole totta samassa mielessä, se on paras selitys tähän asti asialle. Periaatteessa kuka tahansa voi tehdä samat tutkimukset ja päästä samaan (tai eriin) lopputulokseen. Se ei ole auktoriteetista tai uskosta kiinni oleva asia.
Evoluution voidana hylätä milloin tahansa, koska se on todistettavissa vääräksi. Raamatusta Jumalan sanana tämä ei päde.Evoluutio perustuu myös uskoon ja vääriin selityksiin fossiileista tai DNA:sta.
Yhtään välimuotoa jonkun eläinlajin kehittymisestä toiseksi eläimeksi ei ole voitu löytää edes fossiileista, saatikka miljoonista vuosista.
Uusi DNA tutkimus todistaa sen, että sellaista mutaatiota ei voi syntyä, jossa tapahtuisi tuhansia muutoksia perimässä jotta syntyisi uusi laji. Useimmiten mutaatiot ovat degeneratiivisia. Siipien väri voi vaihdella tai nokan pituus, mutta liskosta ei ole koskaan tullut lintua. - Anonyymi00126
Anonyymi00125 kirjoitti:
Evoluutio perustuu myös uskoon ja vääriin selityksiin fossiileista tai DNA:sta.
Yhtään välimuotoa jonkun eläinlajin kehittymisestä toiseksi eläimeksi ei ole voitu löytää edes fossiileista, saatikka miljoonista vuosista.
Uusi DNA tutkimus todistaa sen, että sellaista mutaatiota ei voi syntyä, jossa tapahtuisi tuhansia muutoksia perimässä jotta syntyisi uusi laji. Useimmiten mutaatiot ovat degeneratiivisia. Siipien väri voi vaihdella tai nokan pituus, mutta liskosta ei ole koskaan tullut lintua.Museot ovat täynnä todisteita fossiileista ja miljoonista vuosista. Sinua on huiputettu uudesta DNA-tutkimuksesta, uuden lajin syntyminen yhdellä kerralla vaatisi jonkinlaisen jättimutaation mistä ei ole mitäään todisteita.
Ymmärräthän, että se, että sinä et ymmärrä tai et hyväksy jotain, niin se ei ole perustelu mihinkään. Edes se, että uskoo tai ei usko johonkin, ei oikein valitettavasti vakuuta perusteena.
Jos olet uskovainen, niin on myös outoa vedota siihen, että myös joku muu asia perustuu uskoon ja vääriin selityksiin. Käytännössä myönnät, että uskosi on perusteeton ja merkityksetön. Anonyymi00125 kirjoitti:
Evoluutio perustuu myös uskoon ja vääriin selityksiin fossiileista tai DNA:sta.
Yhtään välimuotoa jonkun eläinlajin kehittymisestä toiseksi eläimeksi ei ole voitu löytää edes fossiileista, saatikka miljoonista vuosista.
Uusi DNA tutkimus todistaa sen, että sellaista mutaatiota ei voi syntyä, jossa tapahtuisi tuhansia muutoksia perimässä jotta syntyisi uusi laji. Useimmiten mutaatiot ovat degeneratiivisia. Siipien väri voi vaihdella tai nokan pituus, mutta liskosta ei ole koskaan tullut lintua.Kysytään nyt taas kerran tämä sama kysymys, joka on kysytty lukemattomia kertoja mutta koskaan siihen ei ole tullut yhtäkään vastausta. Se kuuluu että kamrikaudella tapahtui ns lajiräjähdys. Miksi kuitenkaan kambrikaudelta ei ole säilynyt käytännössä yhtäkään elimuotoa meidän aikaamme?
Toinen kysymys. Mistä tulivat karhut, kivahvit, hyttyset, siilit, leijonat, kärpäset, voikukat, männyt tai vaikka hiiret? Nimittäin kambrikaudella kaikki elämä oli merissä. Maa oli "autio ja tyhjä" kuten jossain tarinassa kerrotaan. Osaatko vastata tähän? Edes auttavasti?
Mitä tulee kreationismiin, jota kannatat,niin kerro kuka Nobelin saaneista kannattaa kreationismia? Tai kuinka monta Nobelia kreationismilla on saatu? No vinkkinä voisin kertoa että Svante Pääbo on saanut Nobelin. Mutta hän on saanut sen tutkimuksista jotka liittyvät ihmisen evoluutioon.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Svante_Pääbo
Onko sinulla antaa vastausta näihin kysymyksiin? Niin ja vastaukseksi eivät kelpaa ukonnolliset iskulauseet, jotka nyt lähinnä vain huvittavat,,,- Anonyymi00128
Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:
Kysytään nyt taas kerran tämä sama kysymys, joka on kysytty lukemattomia kertoja mutta koskaan siihen ei ole tullut yhtäkään vastausta. Se kuuluu että kamrikaudella tapahtui ns lajiräjähdys. Miksi kuitenkaan kambrikaudelta ei ole säilynyt käytännössä yhtäkään elimuotoa meidän aikaamme?
Toinen kysymys. Mistä tulivat karhut, kivahvit, hyttyset, siilit, leijonat, kärpäset, voikukat, männyt tai vaikka hiiret? Nimittäin kambrikaudella kaikki elämä oli merissä. Maa oli "autio ja tyhjä" kuten jossain tarinassa kerrotaan. Osaatko vastata tähän? Edes auttavasti?
Mitä tulee kreationismiin, jota kannatat,niin kerro kuka Nobelin saaneista kannattaa kreationismia? Tai kuinka monta Nobelia kreationismilla on saatu? No vinkkinä voisin kertoa että Svante Pääbo on saanut Nobelin. Mutta hän on saanut sen tutkimuksista jotka liittyvät ihmisen evoluutioon.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Svante_Pääbo
Onko sinulla antaa vastausta näihin kysymyksiin? Niin ja vastaukseksi eivät kelpaa ukonnolliset iskulauseet, jotka nyt lähinnä vain huvittavat,,,Sinulla tuntuu olevan hyvä muisti.
Onko sinulla muita kokemuksia kambrikaudelta? - Anonyymi00129
Anonyymi00126 kirjoitti:
Museot ovat täynnä todisteita fossiileista ja miljoonista vuosista. Sinua on huiputettu uudesta DNA-tutkimuksesta, uuden lajin syntyminen yhdellä kerralla vaatisi jonkinlaisen jättimutaation mistä ei ole mitäään todisteita.
Ymmärräthän, että se, että sinä et ymmärrä tai et hyväksy jotain, niin se ei ole perustelu mihinkään. Edes se, että uskoo tai ei usko johonkin, ei oikein valitettavasti vakuuta perusteena.
Jos olet uskovainen, niin on myös outoa vedota siihen, että myös joku muu asia perustuu uskoon ja vääriin selityksiin. Käytännössä myönnät, että uskosi on perusteeton ja merkityksetön.Tuo on totta: "Museot ovat täynnä todisteita fossiileista ja miljoonista vuosista",
mutta EI YHTÄÄN todistetta siitä, että joku laji olisi kehittynyt toiseksi lajiksi miljoonien vuosien kuluessa.
KAIKKI VÄLIMUODOT PUUTTUVAT! Anonyymi00128 kirjoitti:
Sinulla tuntuu olevan hyvä muisti.
Onko sinulla muita kokemuksia kambrikaudelta?Tärkeitä kambrikauden eläinryhmiä ja fossiileja
Trilobiitit: Muinaisia niveljalkaisia, joiden kovat kalkkikuoret säilyvät hyvin fossiileina. Ne olivat yleisiä merenpohjan asukkaita.
Piikkinahkaiset ja nilviäiset: Varhaiset simpukat, kotilot ja merisiilien tai meritähtien kaukaiset sukulaiset.
Poikkeukselliset pehmytkudosfossiilit: Esimerkiksi Kanadan Burgess Shalin ja Kiinan Chengjiangin fossiiliesiintymät ovat säilyttäneet myös pehmeitä ruumiinosia, kuten silmiä, jalkoja ja suolistoja. Tunnettuja esimerkkejä ovat outo Anomalocaris ja lonkeroinen Opabinia.
Koproliitit: Muinaiset fossiloituneet ulosteet, jotka kertovat eläinten syömisestä ja ruoansulatuksen kehittymisestä.- Anonyymi00131
Anonyymi00129 kirjoitti:
Tuo on totta: "Museot ovat täynnä todisteita fossiileista ja miljoonista vuosista",
mutta EI YHTÄÄN todistetta siitä, että joku laji olisi kehittynyt toiseksi lajiksi miljoonien vuosien kuluessa.
KAIKKI VÄLIMUODOT PUUTTUVAT!Edelleen, jos et halua uskoa, niin älä usko. Mutta eivät isot kirjaimet tee väitteestäsi yhtään vaikuttavampaa. Luonnontieteen museoissa ympäri maailman on tuhansia välimuotoja nytkin esillä. Jos et halua niitä nähdä ja tutkia itse, etkä uskoa, niin valinta on ihan vapaa. Älä huutele jotain, mitä et osaa perustella ja on vain sinun epäuskoasi.
Anonyymi00131 kirjoitti:
Edelleen, jos et halua uskoa, niin älä usko. Mutta eivät isot kirjaimet tee väitteestäsi yhtään vaikuttavampaa. Luonnontieteen museoissa ympäri maailman on tuhansia välimuotoja nytkin esillä. Jos et halua niitä nähdä ja tutkia itse, etkä uskoa, niin valinta on ihan vapaa. Älä huutele jotain, mitä et osaa perustella ja on vain sinun epäuskoasi.
Ynnä edelleen odotetaan sitä että sinä kerrot kuka Nobel-palkittu tiedemies puoltaa kreationismia? Tai mikä kreationismiin pohjaava teoria on saanut Nobelin? Svante Pääbo on viimeinen, joka on saanut sen evoluutioon liittyvästä tutkimuksesta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Svante_PääboAnonyymi00120 kirjoitti:
Miten tieteen sana muka voisi olla totta kun tiedot muuttuvat koko ajan?
Eivät suinkaan kaikki. On myös todennäköisiä "lopullisia totuuksia", jotka eivät enää olennaisesti muutu, vaikka kuinka helvetisti tutkitaan. Esimerkiksi maailmankaikkeuden ja Maan iät ovat tällaisia. On myös tuotettu loistavia lääkkeitä, joiden vaikutus on niin osuvaa, että parempia ei ihmisten enemmistön tarpeisiin välttämättä koskaan edes tarvita, kuten statiinit.
Tiede kehittää myös valtavasti toimivia ratkaisuja, joilla pärjätään kunnes kehitetään parempaa ja taas sitäkin parempaa ikään kuin loputtomiin. Sinunko mielestäsi tieteen sana ei näissä kuitenkaan ollut totta, ja mieluummin vaikkapa viestittelisit savumerkein tai aasilla toisiin kyliin ratsastaen kuin hyväksyisit vielä epätäydelliset mutta erittäin toimivat viestivehkeet?Anonyymi00128 kirjoitti:
Sinulla tuntuu olevan hyvä muisti.
Onko sinulla muita kokemuksia kambrikaudelta?Toivottavasti et joudu koskaan rikosoikeuteen. Kaltaisellesi lahkouskovalle olisi kauhistuttava kokemus huomata, että elävienkään ihmisten silminnäkijätodistukset eivät merkitse juuri mitään, jos tekniset todisteet ovat niiden kanssa ristiriidassa. Jälkimmäiset ovat todistusvoimaltaan aivan ylivoimaisia. Niitä on kambrikaudesta monenlaisia, mutta Raamatun tarinoiden vahvistukseksi ei juuri mitään.
- Anonyymi00127
Olet optimisti.
- Anonyymi00130
Mummo on trolli, usko jo.
- Anonyymi00132
Tiedän ettei ole.
- Anonyymi00133
Anonyymi00132 kirjoitti:
Tiedän ettei ole.
Miten muka tiedät?
- Anonyymi00134
Anonyymi00133 kirjoitti:
Miten muka tiedät?
Mistänäitäoikeintulee" on jäänyt kambrikaudelle! Siksi hänellä on niin pienet aivot.
Evoluution KUMOAA sellainen yksinkertainen totuus, että miten eläimet lisääntyivät silloin, kun sukuelimet olivat vielä kehitysvaiheessa???? Niiden "kehittyminenhän" olisi vaatinut tuhansia mutaatioita.
Mikä ohjasi tuota kehittymistä, va oliko sekin vaan sattumaa.
Jos niiden kehittymiseen meni vaikka 500 miljoonaa vuotta, niin lisääntyivätkö eläimet silloin jakaantumalla??
Jos vaikka miesgenitaalien kehitys oli vielä kesken, niin eihän naisen munasarjalla ollut mitään tehtävää,eikä munosolu voinut hedelmöittyä.
Entä, jos kohtu ei ollut vielä kehittynyt?
Silloin eläimet kuolivat sukupuuttoon.Miten sekä ovaariot että testikset sattuivat kehittymään samaan aikaan????
Entä, jos ulkoiset sukuelimet eivät vielä olleet kehittyneet??? Vai kehittyivätkö ne ensin????
On teillä siinä taas kova työ keksiä selityksiä. Mutta kyllä luja usko aina selitykset löytää. Anonyymi00134 kirjoitti:
Mistänäitäoikeintulee" on jäänyt kambrikaudelle! Siksi hänellä on niin pienet aivot.
Evoluution KUMOAA sellainen yksinkertainen totuus, että miten eläimet lisääntyivät silloin, kun sukuelimet olivat vielä kehitysvaiheessa???? Niiden "kehittyminenhän" olisi vaatinut tuhansia mutaatioita.
Mikä ohjasi tuota kehittymistä, va oliko sekin vaan sattumaa.
Jos niiden kehittymiseen meni vaikka 500 miljoonaa vuotta, niin lisääntyivätkö eläimet silloin jakaantumalla??
Jos vaikka miesgenitaalien kehitys oli vielä kesken, niin eihän naisen munasarjalla ollut mitään tehtävää,eikä munosolu voinut hedelmöittyä.
Entä, jos kohtu ei ollut vielä kehittynyt?
Silloin eläimet kuolivat sukupuuttoon.Miten sekä ovaariot että testikset sattuivat kehittymään samaan aikaan????
Entä, jos ulkoiset sukuelimet eivät vielä olleet kehittyneet??? Vai kehittyivätkö ne ensin????
On teillä siinä taas kova työ keksiä selityksiä. Mutta kyllä luja usko aina selitykset löytää.Sinuapa näyttää kovasti kiinnostavan sukuelimet. Mutta kuule tuolla väitteellähän, sikäli kun pystyt todistamaan se oikeaksi, joka vaatii pitkää koulutusta biologian ja lääketieteen parissa, jota sinulla tuskin on, sinä voisit saada Nobelin. Ei muuta kuin yhteys Nobel-toimikuntaan ja todisteet pöytään.
Sitä ennen sinä voisit kyllä antaa vastauksen tuohon kambrikauden ongelmaan. Kun et ole vastannut siihen yhtään mitään. Eli mistä tulivat tiikerit, siilit, hyttyset, onkimadot ja päivänkakkarat ym maalla elävät elolliset, kun niitä kambrikaudella ei ollut ainuttakaan? Voisitko vastata tähän?Anonyymi00134 kirjoitti:
Mistänäitäoikeintulee" on jäänyt kambrikaudelle! Siksi hänellä on niin pienet aivot.
Evoluution KUMOAA sellainen yksinkertainen totuus, että miten eläimet lisääntyivät silloin, kun sukuelimet olivat vielä kehitysvaiheessa???? Niiden "kehittyminenhän" olisi vaatinut tuhansia mutaatioita.
Mikä ohjasi tuota kehittymistä, va oliko sekin vaan sattumaa.
Jos niiden kehittymiseen meni vaikka 500 miljoonaa vuotta, niin lisääntyivätkö eläimet silloin jakaantumalla??
Jos vaikka miesgenitaalien kehitys oli vielä kesken, niin eihän naisen munasarjalla ollut mitään tehtävää,eikä munosolu voinut hedelmöittyä.
Entä, jos kohtu ei ollut vielä kehittynyt?
Silloin eläimet kuolivat sukupuuttoon.Miten sekä ovaariot että testikset sattuivat kehittymään samaan aikaan????
Entä, jos ulkoiset sukuelimet eivät vielä olleet kehittyneet??? Vai kehittyivätkö ne ensin????
On teillä siinä taas kova työ keksiä selityksiä. Mutta kyllä luja usko aina selitykset löytää.PS. Jäi kysymättä vielä, että jos sinulla on omia lapsia, niin kun heille opetetaan evoluutiota koulussa, niin onko sinulla silloin oikeus kieltää lapsiasi osallistumasta noille oppitunneille?
- Anonyymi00135
Anonyymi00134 kirjoitti:
Mistänäitäoikeintulee" on jäänyt kambrikaudelle! Siksi hänellä on niin pienet aivot.
Evoluution KUMOAA sellainen yksinkertainen totuus, että miten eläimet lisääntyivät silloin, kun sukuelimet olivat vielä kehitysvaiheessa???? Niiden "kehittyminenhän" olisi vaatinut tuhansia mutaatioita.
Mikä ohjasi tuota kehittymistä, va oliko sekin vaan sattumaa.
Jos niiden kehittymiseen meni vaikka 500 miljoonaa vuotta, niin lisääntyivätkö eläimet silloin jakaantumalla??
Jos vaikka miesgenitaalien kehitys oli vielä kesken, niin eihän naisen munasarjalla ollut mitään tehtävää,eikä munosolu voinut hedelmöittyä.
Entä, jos kohtu ei ollut vielä kehittynyt?
Silloin eläimet kuolivat sukupuuttoon.Miten sekä ovaariot että testikset sattuivat kehittymään samaan aikaan????
Entä, jos ulkoiset sukuelimet eivät vielä olleet kehittyneet??? Vai kehittyivätkö ne ensin????
On teillä siinä taas kova työ keksiä selityksiä. Mutta kyllä luja usko aina selitykset löytää.Erkki Kujanpää riehuu taas
- Anonyymi00136
Anonyymi00134 kirjoitti:
Mistänäitäoikeintulee" on jäänyt kambrikaudelle! Siksi hänellä on niin pienet aivot.
Evoluution KUMOAA sellainen yksinkertainen totuus, että miten eläimet lisääntyivät silloin, kun sukuelimet olivat vielä kehitysvaiheessa???? Niiden "kehittyminenhän" olisi vaatinut tuhansia mutaatioita.
Mikä ohjasi tuota kehittymistä, va oliko sekin vaan sattumaa.
Jos niiden kehittymiseen meni vaikka 500 miljoonaa vuotta, niin lisääntyivätkö eläimet silloin jakaantumalla??
Jos vaikka miesgenitaalien kehitys oli vielä kesken, niin eihän naisen munasarjalla ollut mitään tehtävää,eikä munosolu voinut hedelmöittyä.
Entä, jos kohtu ei ollut vielä kehittynyt?
Silloin eläimet kuolivat sukupuuttoon.Miten sekä ovaariot että testikset sattuivat kehittymään samaan aikaan????
Entä, jos ulkoiset sukuelimet eivät vielä olleet kehittyneet??? Vai kehittyivätkö ne ensin????
On teillä siinä taas kova työ keksiä selityksiä. Mutta kyllä luja usko aina selitykset löytää.Kyllä, ne lisääntyivät jakautumalla. Elävät organismit olivat yksisoluisia, ja ne lisääntyivät suvuttomasti (em. jakautumalla tai kuroutumalla).
Vaikka monisoluisuus kehittyikin, monet eliöt kykenivät ja yhä kykenevät sekä suvuttomaan että suvulliseen lisääntymiseen tilanteen mukaan. Suvuton lisääntyminen ei loppunut sillä hetkellä, kun suvullisen lisääntymisen alkeet alkoivat kehittyä. Ne eivät korvanneet toisiaan vaan olivat ja ovat edelleen yhtäaikaa käytössä.
Esimerkkinä, monet eläimet eivät tarvinneet kohtua tai monimutkaisia sisäisiä sukuelimiä lisääntyäkseen . Ne yksinkertaisesti laskivat sukusolunsa veteen, missä hedelmöitys tapahtui ulkoisesti. Tämä tapa lisääntyä toimii yhä tänä päivänä miljoonilla lajeilla.
Jos puhutaan kohdusta, joka on evoluutiossa suhteellisen tuore kehitys, mutta ei mitenkään ainutlaatuinen. Jo sitä ennen matelijoille ja linnuille kehittyi tuttu muna, joka suojasi alkiota ilman tarvetta kohdulle.
Väite siitä, että puoliksi kehittynyt sukuelin olisi hyödytön tai johtaisi sukupuuttoon, perustuu väärään oletukseen siitä, että evoluutiolla olisi tietty päämäärä kuten vaikkapa sukupuolielimet. Alkeellisemmat paritteluelimet olivat yksinkertaisia ulokkeita ja aukkoja, jotka helpottivat sukusolujen siirtämistä suoraan naaraan sisään.
Maailma on täynnä esimerkkejä välimuodoista ja erilaisista tavoista lisääntyä tänäkin päivänä, jos viitsii vaivautua tutkimaan. Suosittelen, biologia on mielenkiintoista eikä siihen tarvita uskoa vaan avointa mieltä. - Anonyymi00141
Anonyymi00136 kirjoitti:
Kyllä, ne lisääntyivät jakautumalla. Elävät organismit olivat yksisoluisia, ja ne lisääntyivät suvuttomasti (em. jakautumalla tai kuroutumalla).
Vaikka monisoluisuus kehittyikin, monet eliöt kykenivät ja yhä kykenevät sekä suvuttomaan että suvulliseen lisääntymiseen tilanteen mukaan. Suvuton lisääntyminen ei loppunut sillä hetkellä, kun suvullisen lisääntymisen alkeet alkoivat kehittyä. Ne eivät korvanneet toisiaan vaan olivat ja ovat edelleen yhtäaikaa käytössä.
Esimerkkinä, monet eläimet eivät tarvinneet kohtua tai monimutkaisia sisäisiä sukuelimiä lisääntyäkseen . Ne yksinkertaisesti laskivat sukusolunsa veteen, missä hedelmöitys tapahtui ulkoisesti. Tämä tapa lisääntyä toimii yhä tänä päivänä miljoonilla lajeilla.
Jos puhutaan kohdusta, joka on evoluutiossa suhteellisen tuore kehitys, mutta ei mitenkään ainutlaatuinen. Jo sitä ennen matelijoille ja linnuille kehittyi tuttu muna, joka suojasi alkiota ilman tarvetta kohdulle.
Väite siitä, että puoliksi kehittynyt sukuelin olisi hyödytön tai johtaisi sukupuuttoon, perustuu väärään oletukseen siitä, että evoluutiolla olisi tietty päämäärä kuten vaikkapa sukupuolielimet. Alkeellisemmat paritteluelimet olivat yksinkertaisia ulokkeita ja aukkoja, jotka helpottivat sukusolujen siirtämistä suoraan naaraan sisään.
Maailma on täynnä esimerkkejä välimuodoista ja erilaisista tavoista lisääntyä tänäkin päivänä, jos viitsii vaivautua tutkimaan. Suosittelen, biologia on mielenkiintoista eikä siihen tarvita uskoa vaan avointa mieltä.Kylläpä siinä taas mielikuvitus lentää:
" Ne yksinkertaisesti laskivat sukusolunsa veteen, missä hedelmöitys tapahtui ulkoisesti. Tämä tapa lisääntyä toimii yhä tänä päivänä miljoonilla lajeilla"!!!
Mutta silloinhan ei olisi tarvittu mitään kohtua tai pussia. Kuka ruokki noita vedessä kasvavia otuksia? Miten nuo alkueläimet ymmärsivät laskea sukusolunsa vastakkaisen sukupuolen lähelle. Kuka niitä neuvoi? Vai oliko siinäkin kyseessä luonnonvalinnasta?
Entäs kun eläin nousi maihin? Mihinkä se silloin laski munansa?
Heh heh: " Alkeellisemmat paritteluelimet olivat yksinkertaisia ulokkeita ja aukkoja, jotka helpottivat sukusolujen siirtämistä suoraan naaraan sisään."????
Tuo vaatii jo Topeliuksen veroista satuilutaitoa. Miten siihen naaraaseen oli kehittynyt sellainen reikä?
Entä jos reikä kehittyikin miljoona vuotta siittiöiden kehittymisen JÄLKEEN?????
Teidän uskonne satuihin on paljon suurempi kuin meidän uskomme Jumalaan! - Anonyymi00145
Anonyymi00141 kirjoitti:
Kylläpä siinä taas mielikuvitus lentää:
" Ne yksinkertaisesti laskivat sukusolunsa veteen, missä hedelmöitys tapahtui ulkoisesti. Tämä tapa lisääntyä toimii yhä tänä päivänä miljoonilla lajeilla"!!!
Mutta silloinhan ei olisi tarvittu mitään kohtua tai pussia. Kuka ruokki noita vedessä kasvavia otuksia? Miten nuo alkueläimet ymmärsivät laskea sukusolunsa vastakkaisen sukupuolen lähelle. Kuka niitä neuvoi? Vai oliko siinäkin kyseessä luonnonvalinnasta?
Entäs kun eläin nousi maihin? Mihinkä se silloin laski munansa?
Heh heh: " Alkeellisemmat paritteluelimet olivat yksinkertaisia ulokkeita ja aukkoja, jotka helpottivat sukusolujen siirtämistä suoraan naaraan sisään."????
Tuo vaatii jo Topeliuksen veroista satuilutaitoa. Miten siihen naaraaseen oli kehittynyt sellainen reikä?
Entä jos reikä kehittyikin miljoona vuotta siittiöiden kehittymisen JÄLKEEN?????
Teidän uskonne satuihin on paljon suurempi kuin meidän uskomme Jumalaan!Kokeilepa googlata vaikka kalojen lisääntyminen ja miten se toimii. Nämä ovat ihan biologian tunneilla koulussa käsiteltyjä asioita ja löytyvät verkosta. Ylimielisyys joka kumpuaa tietämättömyydestä on aika huono tapa saada muut uskomaan sanomaasi, eikö vain?
Anonyymi00141 kirjoitti:
Kylläpä siinä taas mielikuvitus lentää:
" Ne yksinkertaisesti laskivat sukusolunsa veteen, missä hedelmöitys tapahtui ulkoisesti. Tämä tapa lisääntyä toimii yhä tänä päivänä miljoonilla lajeilla"!!!
Mutta silloinhan ei olisi tarvittu mitään kohtua tai pussia. Kuka ruokki noita vedessä kasvavia otuksia? Miten nuo alkueläimet ymmärsivät laskea sukusolunsa vastakkaisen sukupuolen lähelle. Kuka niitä neuvoi? Vai oliko siinäkin kyseessä luonnonvalinnasta?
Entäs kun eläin nousi maihin? Mihinkä se silloin laski munansa?
Heh heh: " Alkeellisemmat paritteluelimet olivat yksinkertaisia ulokkeita ja aukkoja, jotka helpottivat sukusolujen siirtämistä suoraan naaraan sisään."????
Tuo vaatii jo Topeliuksen veroista satuilutaitoa. Miten siihen naaraaseen oli kehittynyt sellainen reikä?
Entä jos reikä kehittyikin miljoona vuotta siittiöiden kehittymisen JÄLKEEN?????
Teidän uskonne satuihin on paljon suurempi kuin meidän uskomme Jumalaan!>Miten nuo alkueläimet ymmärsivät laskea sukusolunsa vastakkaisen sukupuolen lähelle. Kuka niitä neuvoi?
Tarkoitatko, että alkueläimiä voisi jotenkin neuvoa? Alkueläinten kielelläkö ehkä?
- Anonyymi00137
Sellainen ohjausjärjestelmä, joka elämässä on käytännössä mahdollinen vain ulkopuolisen tahon kautta, on Jumala. Jumalalla on Jumalan ominaisuudet: Hän on luonut ihmisen ja myös tietoisuuden sekä sisäisen elämän, joista tiede ei tänä päivänä tiedä kaikkea – vaikka jotkut niin kuvittelevat.
Vasta kun ihminen ottaa Jumalan omakseen, te voitte tehdä mitä tahansa. Moraali ei tule taivaasta “ulkopuolisena objektina”, vaan se liittyy tämän maailman itsekkyyteen, joka on ristiriidassa jumalallisen, taivaallisen rakkauden lain kanssa.- Anonyymi00138
Aloitetaanko siitä, että vakuutat tämän palstan ateistit Jumalasta? Omien sanojesi mukaan, jos olet ottanut Jumalan omaksesi, tämä ei ehkä sinulta kauhea paljon vaatisi?
Vai että jumalasiko sellaisen ohjauksen teki? Että vain hän pystyi luomaan sellaisen ohjausjärjestelmän? No kuule kuka sitten se jumalan teki? Ja kuka teki sen, joka teki jumalan? Ja kuka teki sen , joka jne jne jne...
PS. Niin ja on se ihmeellinen tuo jumallinen, taivaallinen rakkaus kun sallii tappaa alle yksi vuotiaita taaperoita ja sitten heidät vielä tuomitaan ikuiseen helvetin kidukseen koska eivät ole ottaneet jeesusta sydämeensä..- Anonyymi00139
Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:
Vai että jumalasiko sellaisen ohjauksen teki? Että vain hän pystyi luomaan sellaisen ohjausjärjestelmän? No kuule kuka sitten se jumalan teki? Ja kuka teki sen, joka teki jumalan? Ja kuka teki sen , joka jne jne jne...
PS. Niin ja on se ihmeellinen tuo jumallinen, taivaallinen rakkaus kun sallii tappaa alle yksi vuotiaita taaperoita ja sitten heidät vielä tuomitaan ikuiseen helvetin kidukseen koska eivät ole ottaneet jeesusta sydämeensä..<<No kuule kuka sitten se jumalan teki? <<
Jumala on aina ollut olemassa, kaikki muu on Jumalan luomaa. Sitä tiede tutkii.
Onko vaikea käsittää? - Anonyymi00140
Anonyymi00139 kirjoitti:
<<No kuule kuka sitten se jumalan teki? <<
Jumala on aina ollut olemassa, kaikki muu on Jumalan luomaa. Sitä tiede tutkii.
Onko vaikea käsittää?Jumala on aina ollut olemassa, ja kaikki muu on hänen luomaansa – juuri sitä kaikkea tiede omalla sarallaan tutkii. Vaikka tätä ikuisuuden ja luomisen ajatusta voi ihmismielen olla vaikea täysin käsittää, se kutsuu meitä katsomaan syvemmälle olemassaolomme perusteisiin.
Siitä vaan! - Anonyymi00142
Anonyymi00140 kirjoitti:
Jumala on aina ollut olemassa, ja kaikki muu on hänen luomaansa – juuri sitä kaikkea tiede omalla sarallaan tutkii. Vaikka tätä ikuisuuden ja luomisen ajatusta voi ihmismielen olla vaikea täysin käsittää, se kutsuu meitä katsomaan syvemmälle olemassaolomme perusteisiin.
Siitä vaan!"" Ne yksinkertaisesti laskivat sukusolunsa veteen, missä hedelmöitys tapahtui ulkoisesti. Tämä tapa lisääntyä toimii yhä tänä päivänä miljoonilla lajeilla"!!!?????
Miksihän nuo miljoonat lajit eivät ole kehittyneet miksikään, vaan ovat samanlaisia kuin miljoonia vuoria sitten? - Anonyymi00143
Anonyymi00142 kirjoitti:
"" Ne yksinkertaisesti laskivat sukusolunsa veteen, missä hedelmöitys tapahtui ulkoisesti. Tämä tapa lisääntyä toimii yhä tänä päivänä miljoonilla lajeilla"!!!?????
Miksihän nuo miljoonat lajit eivät ole kehittyneet miksikään, vaan ovat samanlaisia kuin miljoonia vuoria sitten?Mikä on Jumalan ongelma?
Anonyymi00142 kirjoitti:
"" Ne yksinkertaisesti laskivat sukusolunsa veteen, missä hedelmöitys tapahtui ulkoisesti. Tämä tapa lisääntyä toimii yhä tänä päivänä miljoonilla lajeilla"!!!?????
Miksihän nuo miljoonat lajit eivät ole kehittyneet miksikään, vaan ovat samanlaisia kuin miljoonia vuoria sitten?Lajit eivät paljonkaan kehity, ne voivat vain kuolla sukupuuttoon tai sitten ei. Ne voivat myös synnyttää hieman poikkeavia jälkeläisiä, joista kehkeytyy uusi, paremmin muuttuneeseen ympäristöön sopiva laji.
Anonyymi00139 kirjoitti:
<<No kuule kuka sitten se jumalan teki? <<
Jumala on aina ollut olemassa, kaikki muu on Jumalan luomaa. Sitä tiede tutkii.
Onko vaikea käsittää?Edelleen jos ja kun on niin että kaikella pitää olla joku tekijä, niin kuka teki sitten jumalan? Koeta nyt tajuta tämä kysymys...
Anonyymi00139 kirjoitti:
<<No kuule kuka sitten se jumalan teki? <<
Jumala on aina ollut olemassa, kaikki muu on Jumalan luomaa. Sitä tiede tutkii.
Onko vaikea käsittää?No on, kun kummastakaan ei ole todisteita, kovaa jankkaamista vain.
Oikeastaan ei ole kovin tärkeää saada varmuutta Jumalasta (tai sellaisen olemattomuudesta) tai kaiken alkuperästä. Paljon tärkeämpää on oppia ymmärtämään miten kaikki toimii ja löytää keinoja soveltaa saatua tietoa ihmiskunnan parhaaksi.- Anonyymi00147
Anonyymi00142 kirjoitti:
"" Ne yksinkertaisesti laskivat sukusolunsa veteen, missä hedelmöitys tapahtui ulkoisesti. Tämä tapa lisääntyä toimii yhä tänä päivänä miljoonilla lajeilla"!!!?????
Miksihän nuo miljoonat lajit eivät ole kehittyneet miksikään, vaan ovat samanlaisia kuin miljoonia vuoria sitten?lopeta jo erkki kujanpää tuo ääliömäinen urputus
>Hän on luonut ihmisen ja myös tietoisuuden sekä sisäisen elämän, joista tiede ei tänä päivänä tiedä kaikkea – vaikka jotkut niin kuvittelevat.
Huvittavaa, että lahkouskovainen, jonka mielestä tiede ei koskaan voi keksiä mitään mitä se ei ole tähän hetkeen mennessä keksinyt, väittää _toisten_ kuvittelevan, että tiede on nyt keksinyt kaiken. 😅- Anonyymi00148
Anonyymi00147 kirjoitti:
lopeta jo erkki kujanpää tuo ääliömäinen urputus
Onko erkki kujanpää nukkumassa kun ei urputa enää?
Ei taida yhdeksän jälkeen enää palstoilla näkyä. Joka päivä se kyllä tänne kirjoittaa
- Anonyymi00144
Ihmisen suurimpia ongelmia on se, että toimitaan Jumalan säätämisiä vastaan – varsinkin moraalisia ja eettisiä periaatteita vastaan – eikä oteta vastaan Jeesuksen sovitustyötä, armoa ja anteeksiantoa. Anteeksianto korjaa monta ongelmaa: ihmiset alkavat toimia yhdessä, itsekkyys katoaa, eikä enää tuhota maailmaa niin kuin nyt, jolloin luontoa ja koko luomakuntaa uhkaa tuho.
Jeesuksen sovitustyö olisi varmasti monelle paljon helpompi ottaa vastaan, jos siitä olisi jonkinlaisia todisteita.
Kohta joku selittää että hänellä on niitä päässään iso kasa. Valitettavasti sellaiset eivät päde tuomioistuimessa, jonka käyttämät kriteerit todisteille ovat erinomaisen hyvät ja toimivat.- Anonyymi00146
Ja minä kun muistelen sen Jeesukseksi mainitun sanoneen, ettei ole tuomassa rauhaa, vaan miekan ja nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan.
Olenko vallan erehtynyt, vai kuinka? - Anonyymi00149
Anonyymi00146 kirjoitti:
Ja minä kun muistelen sen Jeesukseksi mainitun sanoneen, ettei ole tuomassa rauhaa, vaan miekan ja nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan.
Olenko vallan erehtynyt, vai kuinka?Joissakin perheissä voi hyvinkin olla toimintaa tuon jakeen vastaisesti.
Ja perhe olla hyvinkin pärjäävä toistensa kanssa, vaikka olisikin aina vanhemmilla vanhemman auktoriteetti perheessä.
Hän sanoi myös toisaalla toisessa jakeessa, että minun rauhani minä annan teille.
Ei tässä ole mitään ristiriitaa. Vaikka jotkut niin uskovat ja väittävätkin itsepintaisesti.
Ja sitä kirjaimellista sanojen vääntelyä ja riitaa on tämäkin mitätön palsta täynnä.
Toimivatko he silloin Jeesuksen opetuksien mukaisesti? Tästä voi olla kyllä ei montakaan mieltä. Ei voi puolustautua sillä, että sinähän itse sanoit tai suoranaisesti käskit. Käskystä ei kuitenkaan ole kyse. - Anonyymi00153
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Jeesuksen sovitustyö olisi varmasti monelle paljon helpompi ottaa vastaan, jos siitä olisi jonkinlaisia todisteita.
Kohta joku selittää että hänellä on niitä päässään iso kasa. Valitettavasti sellaiset eivät päde tuomioistuimessa, jonka käyttämät kriteerit todisteille ovat erinomaisen hyvät ja toimivat."Jeesuksen sovitustyö olisi varmasti monelle paljon helpompi ottaa vastaan, jos siitä olisi jonkinlaisia todisteita."
Jeesus antaa riittävät konkreettiset todisteet voimastaan kun ihmisen asenne on vain vastaanottavainan uskolle. Nim. Kokemusta on
- Anonyymi00150
Jos ymmärtää, mitä Jeesus tarkoittaa: Hän on tuomassa taivasten valtakunnan tavat maan päälle. Siellä ovat ensimmäisenä armo ja anteeksianto – ei itsekäs ansaitseminen, toisten keinottelu tai hyväksikäyttö. Tässä on ristiriita Jeesuksen ja maallisen elämäntavan välillä.
Jeesuksessa kaikki ovat yhtä: kaikki ovat kaikkien puolesta ja kaikki yhden puolesta. Tämmöistä on taivasten valtakunnassa, ja voitte ajatella asian vieläkin kauniimmin. Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi – tämä sisältää kaiken.- Anonyymi00151
Heh heh:
"Väite siitä, että puoliksi kehittynyt sukuelin olisi hyödytön tai johtaisi sukupuuttoon, perustuu väärään oletukseen siitä, että evoluutiolla olisi tietty päämäärä kuten vaikkapa sukupuolielimet. Alkeellisemmat paritteluelimet olivat yksinkertaisia ulokkeita ja aukkoja, jotka helpottivat sukusolujen siirtämistä suoraan naaraan sisään."?????
Onko evolutionistien ymmärryskyky todella noin alhainen? Kehitysvaiheessa olevat elimetkin toimivat jo täydellä teholla?
Eihän pelkkä aukko ole todiste lisääntymiskyvystä. Siellä aukossa pitää olla myös sukuelimet.
Evoluutio on todella vain OLETUSTA! Ja SUURTA USKOA! - Anonyymi00154
Anonyymi00151 kirjoitti:
Heh heh:
"Väite siitä, että puoliksi kehittynyt sukuelin olisi hyödytön tai johtaisi sukupuuttoon, perustuu väärään oletukseen siitä, että evoluutiolla olisi tietty päämäärä kuten vaikkapa sukupuolielimet. Alkeellisemmat paritteluelimet olivat yksinkertaisia ulokkeita ja aukkoja, jotka helpottivat sukusolujen siirtämistä suoraan naaraan sisään."?????
Onko evolutionistien ymmärryskyky todella noin alhainen? Kehitysvaiheessa olevat elimetkin toimivat jo täydellä teholla?
Eihän pelkkä aukko ole todiste lisääntymiskyvystä. Siellä aukossa pitää olla myös sukuelimet.
Evoluutio on todella vain OLETUSTA! Ja SUURTA USKOA!Evoluutiosta ei ole mitään suoraa todistetta, kun taas luomista on selvä silminnäkijäraportti.
Anonyymi00154 kirjoitti:
Evoluutiosta ei ole mitään suoraa todistetta, kun taas luomista on selvä silminnäkijäraportti.
Tuo on hyvä vitsi tuo "silminnäkijäraportti. En tiedä kuinka sekaisin sitä ihmisen pitää olla, että uskoo moista roskaa. Mutta tuolla väitteellähän, sikäli kun pystyt todistamaan se oikeaksi, joka vaatii pitkää koulutusta biologian ja lääketieteen parissa, jota sinulla tuskin on, sinä voisit saada Nobelin. Ei muuta kuin yhteys Nobel-toimikuntaan ja todisteet pöytään.
Sitä ennen sinä voisit kyllä antaa vastauksen tuohon kambrikauden ongelmaan. Kun et ole vastannut siihen yhtään mitään. Eli mistä tulivat tiikerit, siilit, hyttyset, onkimadot ja päivänkakkarat ym maalla elävät elolliset, kun niitä kambrikaudella ei ollut ainuttakaan? Voisitko vastata tähän?- Anonyymi00156
Anonyymi00151 kirjoitti:
Heh heh:
"Väite siitä, että puoliksi kehittynyt sukuelin olisi hyödytön tai johtaisi sukupuuttoon, perustuu väärään oletukseen siitä, että evoluutiolla olisi tietty päämäärä kuten vaikkapa sukupuolielimet. Alkeellisemmat paritteluelimet olivat yksinkertaisia ulokkeita ja aukkoja, jotka helpottivat sukusolujen siirtämistä suoraan naaraan sisään."?????
Onko evolutionistien ymmärryskyky todella noin alhainen? Kehitysvaiheessa olevat elimetkin toimivat jo täydellä teholla?
Eihän pelkkä aukko ole todiste lisääntymiskyvystä. Siellä aukossa pitää olla myös sukuelimet.
Evoluutio on todella vain OLETUSTA! Ja SUURTA USKOA!Ystävä, se aukko on sukuelin. Saatta olla sinulle vierasta, mutta esimerkiksi naisen vagina on sukuelin, joka on pelkkä putki, jota pitkin siittiöt kulkevat ja jota käytetään synnytyskanavana. Laitatko minulle osoitteesi jonnekin, niin voin lähettää sinulle peruskoulun biologian kirjat tutustuttavaksi? Vaikuttaa vähän, että jotain on jäänyt ehkä epäselväksi.
- Anonyymi00158
Anonyymi00156 kirjoitti:
Ystävä, se aukko on sukuelin. Saatta olla sinulle vierasta, mutta esimerkiksi naisen vagina on sukuelin, joka on pelkkä putki, jota pitkin siittiöt kulkevat ja jota käytetään synnytyskanavana. Laitatko minulle osoitteesi jonnekin, niin voin lähettää sinulle peruskoulun biologian kirjat tutustuttavaksi? Vaikuttaa vähän, että jotain on jäänyt ehkä epäselväksi.
Teillä mahtaa olla hauskaa kun keksitte noita satujanne. Vai että pelkkä reikä olisi sukuelin?
No sitten minun sukassani on paljon sukuelimiä.
Onkohan "mistänäitäoikeintulee" jäänyt sinne kambrikaudelle? Se vain on jäänyt hänen päähänsä:
" Eli mistä tulivat tiikerit, siilit, hyttyset, onkimadot ja päivänkakkarat ym maalla elävät elolliset, kun niitä kambrikaudella ei ollut ainuttakaan???????
Hän ei ilmeisesti ole vielä kuullut, että Jumala on luonut koko luomakunnan. Jumalalla ei ole mitään kambrikausia eikä jurakausia, vaan "Alussa Jumala loi maan ja taivaan"!!!
Luominen tapahtui YHDELLÄ KERTAA, sillä muutoinhan olisi voinut käydä niinkin hassusti, että suu kehittyi ennen suolistoa tai anusta.
Tuskin suukaan on sukuelin, vaikka onkin reikä. Tokihan eräät käyttävät sitäkin sukuelimenä. - Anonyymi00159
Anonyymi00156 kirjoitti:
Ystävä, se aukko on sukuelin. Saatta olla sinulle vierasta, mutta esimerkiksi naisen vagina on sukuelin, joka on pelkkä putki, jota pitkin siittiöt kulkevat ja jota käytetään synnytyskanavana. Laitatko minulle osoitteesi jonnekin, niin voin lähettää sinulle peruskoulun biologian kirjat tutustuttavaksi? Vaikuttaa vähän, että jotain on jäänyt ehkä epäselväksi.
Hän tarvitsisi myös maantiedon kirjat tutustuttavaksi.
Anonyymi00158 kirjoitti:
Teillä mahtaa olla hauskaa kun keksitte noita satujanne. Vai että pelkkä reikä olisi sukuelin?
No sitten minun sukassani on paljon sukuelimiä.
Onkohan "mistänäitäoikeintulee" jäänyt sinne kambrikaudelle? Se vain on jäänyt hänen päähänsä:
" Eli mistä tulivat tiikerit, siilit, hyttyset, onkimadot ja päivänkakkarat ym maalla elävät elolliset, kun niitä kambrikaudella ei ollut ainuttakaan???????
Hän ei ilmeisesti ole vielä kuullut, että Jumala on luonut koko luomakunnan. Jumalalla ei ole mitään kambrikausia eikä jurakausia, vaan "Alussa Jumala loi maan ja taivaan"!!!
Luominen tapahtui YHDELLÄ KERTAA, sillä muutoinhan olisi voinut käydä niinkin hassusti, että suu kehittyi ennen suolistoa tai anusta.
Tuskin suukaan on sukuelin, vaikka onkin reikä. Tokihan eräät käyttävät sitäkin sukuelimenä.Sinä varmaan uskot myös joulupukkiin ja saunatonttuihin? Ynnä edelleen toivon että sinulla ei ole omia lapsia. Itse asiassa sinulle tulisi julistaa lähestymiskielto kaikkia lapsia kohtaan. Olet vaaraksi heidän mielenterveydelle.
Anonyymi00159 kirjoitti:
Hän tarvitsisi myös maantiedon kirjat tutustuttavaksi.
Plus filosofian perusopus....
- Anonyymi00160
Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:
Sinä varmaan uskot myös joulupukkiin ja saunatonttuihin? Ynnä edelleen toivon että sinulla ei ole omia lapsia. Itse asiassa sinulle tulisi julistaa lähestymiskielto kaikkia lapsia kohtaan. Olet vaaraksi heidän mielenterveydelle.
Tuolla tasollako se "mistänäitäoikentulee:n" järjenjuoksu on?
Paistaako aurinko siellä kambikaudella? - Anonyymi00162
Anonyymi00160 kirjoitti:
Tuolla tasollako se "mistänäitäoikentulee:n" järjenjuoksu on?
Paistaako aurinko siellä kambikaudella?helluntailainen itkee taas
Anonyymi00160 kirjoitti:
Tuolla tasollako se "mistänäitäoikentulee:n" järjenjuoksu on?
Paistaako aurinko siellä kambikaudella?Totta kai paistaa. Mutta siitä en tiedä miten sinun mukaasi yli 7000 vuotta sitten paistoi, sillä sinun ajattelutapasi mukaan maailma luotiin 6000 vuotta sitten. Ynnä aasi puhuu ja aurinko kiertää maata, koska näin raamattusi opettaa.
PS. Noista "saunatontuista" ja "joulupukista" on yhtä vähän todisteita kuin sinun jumalastasi. Mutta tätähän voidaan jatkaa vaikka siten, että voisimme tavata. Kerro aika ja paikka?- Anonyymi00165
Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:
Totta kai paistaa. Mutta siitä en tiedä miten sinun mukaasi yli 7000 vuotta sitten paistoi, sillä sinun ajattelutapasi mukaan maailma luotiin 6000 vuotta sitten. Ynnä aasi puhuu ja aurinko kiertää maata, koska näin raamattusi opettaa.
PS. Noista "saunatontuista" ja "joulupukista" on yhtä vähän todisteita kuin sinun jumalastasi. Mutta tätähän voidaan jatkaa vaikka siten, että voisimme tavata. Kerro aika ja paikka?"... sinun ajattelutapasi mukaan maailma luotiin 6000 vuotta sitten. Ynnä aasi puhuu ja aurinko kiertää maata, koska näin raamattusi opettaa."
No ei nyt sentään kenenkään uskovan ajatustavan mukaan näin ole, mutta Jumala on näin ilmoittanut ja sillä siisti.
Auringon kiertämistä Jumala ei ole ilmoittanut, tämä on vain sinun keksintöäsi. Anonyymi00165 kirjoitti:
"... sinun ajattelutapasi mukaan maailma luotiin 6000 vuotta sitten. Ynnä aasi puhuu ja aurinko kiertää maata, koska näin raamattusi opettaa."
No ei nyt sentään kenenkään uskovan ajatustavan mukaan näin ole, mutta Jumala on näin ilmoittanut ja sillä siisti.
Auringon kiertämistä Jumala ei ole ilmoittanut, tämä on vain sinun keksintöäsi.Niin taas todistat että edes tunne raamattua kunnolla. Kas näin:
"Silloin puhui Joosua Herralle, sinä päivänä, jona Herra antoi amorilaiset israelilaisten valtaan, ja sanoi Israelin silmien edessä:
"Aurinko, seiso alallasi Gibeonissa,
ja kuu Aijalonin laaksossa".
Niin aurinko seisoi alallansa,
ja kuu pysyi paikallansa,
kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen.
Niinhän on kirjoitettuna "Oikeamielisen kirjassa". Niin aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden, kiirehtimättä laskemaan. Eikä ole ollut sen päivän vertaista, ei ennen eikä jälkeen, jona Herra näin kuuli ihmisen ääntä; sillä Herra soti Israelin puolesta."
Tähän kohtaan nojaten esim Galilei tuomittiin kirkonkiroukseen. ”Se pyörii sittenkin” (Eppur si muove) on kuuluisa lausahdus, jonka tarinan mukaan Galileo Galilei sanoi hiljaa mielessään tai inkvisition oikeudenkäynnin jälkeen vuonna 1633, kun hänet oli pakotettu kieltämään Maan kiertoliike Auringon ympärillä.
No itse asiassa Galilei ei noin sanonut, se on laitettu myöhemmin hänen suuhunsa. Mutta tuomio pitää paikkansa. Ja "jo" vuonna 1992 paavi perui tuon Galilein kirkonkirouksen. Eli vasta silloin kirkko myönsi että maa kiertää aurinkoa eikä päinvastoin.
Tosin nykyään esim Ano Turtiainen on sitä mieltä että maa on lätty ja että aurinko kiertää maata. Ja nämä hän perustelee nimenomaan raamatulla. Se että aurinko kiertää Anon mukaan maata perustuu juuri tuohon raamatun kohtaan, jonka tuossa toin esille. Se on sama kohta, johon myös kirkko vetosi aikoinaan.
https://www.youtube.com/watch?v=9xqK5p1aXa0- Anonyymi00172
Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:
Totta kai paistaa. Mutta siitä en tiedä miten sinun mukaasi yli 7000 vuotta sitten paistoi, sillä sinun ajattelutapasi mukaan maailma luotiin 6000 vuotta sitten. Ynnä aasi puhuu ja aurinko kiertää maata, koska näin raamattusi opettaa.
PS. Noista "saunatontuista" ja "joulupukista" on yhtä vähän todisteita kuin sinun jumalastasi. Mutta tätähän voidaan jatkaa vaikka siten, että voisimme tavata. Kerro aika ja paikka?Raamattu ei opeta, että maailma luotiin 6000 vuotta sitten. Opetettiinko siellä kambrikaudella niin?
- Anonyymi00174
Anonyymi00172 kirjoitti:
Raamattu ei opeta, että maailma luotiin 6000 vuotta sitten. Opetettiinko siellä kambrikaudella niin?
Ehkä Raamattu ei opeta niin, mutta kretut opettaa.
https://luominen.fi/kuinka-vanha-maailmamme-on-mita-raamattu-sanoo-asiasta Anonyymi00172 kirjoitti:
Raamattu ei opeta, että maailma luotiin 6000 vuotta sitten. Opetettiinko siellä kambrikaudella niin?
Kerro tuo näille uskontotovereillesi:
"Jumala loi maailmamme kuudessa kirjaimellisessa päivässä noin 6000 vuotta sitten. Jeesus sanoo: ”Mutta luomakunnan alusta Jumala ‘on luonut heidät mieheksi ja naiseksi’” (Mark. 10:6).
Ihminen on siis luotu Jeesuksen sanojen mukaan luomakunnan alussa. Luomisviikon kuudes päivä on todellakin luomakunnan alussa, kun kyse on kirjaimellisista 24-tuntisista vuorokausista."
https://luominen.fi/kuinka-vanha-maailmamme-on-mita-raamattu-sanoo-asiasta
https://fi.wikipedia.org/wiki/Answers_in_Genesis
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Reinikainen
https://www.youtube.com/watch?v=-VwuySb_O00
"Nuoren Maan kreationistien mukaan Jumala loi alkuaineet Genesiksessä kerrottuna ensimmäisenä luomispäivänä. He eivät usko niiden olevan peräisin alkuräjähdyksestä ja kehittyneen itsestään miljardien vuosien aikana, kuten luonnontiede esittää.
Kreationistit eivät usko, että olemattomuudesta voisi syntyä alkuräjähdystä. Sen sijaan he uskovat, että Jumala voi luoda olemattomasta olevan sanansa voimalla. Tähtitieteessä kaukaista tähtivaloa pidetään miljardeja vuosia vanhana.
Kreationistien mukaan Aurinko, Kuu ja tähdet luotiin neljäntenä päivänä noin 6 000 vuotta sitten, joten tähtivalo ei heidän mukaansa ole tuon vanhempaa vaikka näyttäisikin vanhalta.
Institute for Creation Research- ja Creation Research Society -yhdistysten perustajajäsenen, modernin kreationismin isänä pidetyn Henry M. Morrisin mukaan Kuun kraatterit ovat syntyneet arkkienkeli Mikaelin ja Saatanan välisen taistelun tuloksena[4].
James Ussher oli tämä ajatuksen ensimmäinen "laskija". Hän esitti kuuluisan väitteensä, jonka mukaan maailma luotiin sinä iltana, joka edelsi päivämäärää 23. lokakuuta vuonna 4004 eaa. Yleensä kellonajan siteerataan olleen joko 9.00 aamulla, keskipäivä tai kello 21.00 illalla 23. lokakuuta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/James_Ussher
- Anonyymi00152
Täytyy kysyä: ovatko myötätunto, anteeksianto, armo ja rakkaus jotain tyhjiä käsitteitä, vai eikö ihminen pysty nousemaan sellaiselle koordinaatiotasolle, jolla tosi sivistyksen täytyy olla, jotta ihmiskunta säilyisi?
Vallankäytön tulisi taivaallisessa kontekstissa olla huolenpitoa eikä itsekkyyttä. - Anonyymi00155
Mummo on tyylipuhdas trolli.
- Anonyymi00157
Mummo ei millään mittakaavalla ole trolli. Sinun tapasi kommentoida tosin on tyylipuhdasta trollaamista.
- Anonyymi00161
Anonyymi00157 kirjoitti:
Mummo ei millään mittakaavalla ole trolli. Sinun tapasi kommentoida tosin on tyylipuhdasta trollaamista.
Mummo on täysverinen trolli ja sinä hänen pikku apulaisensa.
- Anonyymi00163
Anonyymi00161 kirjoitti:
Mummo on täysverinen trolli ja sinä hänen pikku apulaisensa.
Mummo on vaistoiltaan ja asenteiltaan yhä kommunisti joilla rationaalisuus tai kuviteltu rationaalisuus on ytimessä.
- Anonyymi00164
Anonyymi00161 kirjoitti:
Mummo on täysverinen trolli ja sinä hänen pikku apulaisensa.
Höpö höpö on.
- Anonyymi00166
Anonyymi00163 kirjoitti:
Mummo on vaistoiltaan ja asenteiltaan yhä kommunisti joilla rationaalisuus tai kuviteltu rationaalisuus on ytimessä.
Vaikka noin, mutta trolli hän ei ole.
- Anonyymi00167
Anonyymi00161 kirjoitti:
Mummo on täysverinen trolli ja sinä hänen pikku apulaisensa.
Vain sinä ole sellainen ja useat nikkisi pikku apulaisiasi.
- Anonyymi00168
Anonyymi00163 kirjoitti:
Mummo on vaistoiltaan ja asenteiltaan yhä kommunisti joilla rationaalisuus tai kuviteltu rationaalisuus on ytimessä.
Helluntalaiselle kaikki vähänkin vasemmalla olevat ovat kommunisteja.
- Anonyymi00169
Anonyymi00168 kirjoitti:
Helluntalaiselle kaikki vähänkin vasemmalla olevat ovat kommunisteja.
Mummonmuori on palkattu trollaamaan vain aamupäiväisin. Klo 12 hän poistuu palstalta.
Ja viikonloput ovat vapaita. - Anonyymi00170
Anonyymi00169 kirjoitti:
Mummonmuori on palkattu trollaamaan vain aamupäiväisin. Klo 12 hän poistuu palstalta.
Ja viikonloput ovat vapaita.Älä valehtele, se on rumaa.
Anonyymi00169 kirjoitti:
Mummonmuori on palkattu trollaamaan vain aamupäiväisin. Klo 12 hän poistuu palstalta.
Ja viikonloput ovat vapaita.Niin sinustako tämä palsta, jonne kirjoittelee muutama höynä, korkeintaan kymmenen laitauskovaa, katsotaan jossain päin niin "vaaralliseksi" että sitä valvomaan on palkattu mummomuori? Etkö sinä nyt yhtään paksumpaa keksi?
- Anonyymi00171
Anonyymi00170 kirjoitti:
Älä valehtele, se on rumaa.
hellarit yleensä valehtelee
- Anonyymi00173
Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:
Niin sinustako tämä palsta, jonne kirjoittelee muutama höynä, korkeintaan kymmenen laitauskovaa, katsotaan jossain päin niin "vaaralliseksi" että sitä valvomaan on palkattu mummomuori? Etkö sinä nyt yhtään paksumpaa keksi?
Kalsarimyrkky on jumittanut aivot matalille taajuuksille, eivätkä ne kykene nousemaan korkeammille taajuuksille, jotka tuottaisivat hyvää tulosta sekä omalle hyvinvoinnille että koko yhteiskunnalle.
- Anonyymi00175
Anonyymi00171 kirjoitti:
hellarit yleensä valehtelee
Sinä valehtelet aina.
- Anonyymi00176
Anonyymi00175 kirjoitti:
Sinä valehtelet aina.
Anonyymi00169 2026-08-15 14:13:12 valehteli mummomuorista niin, että korvat heilui.
- Anonyymi00177
Anonyymi00176 kirjoitti:
Anonyymi00169 2026-08-15 14:13:12 valehteli mummomuorista niin, että korvat heilui.
Ihanko molemmat korvat? Onko sinulla röntgen katse?
- Anonyymi00178
Anonyymi00177 kirjoitti:
Ihanko molemmat korvat? Onko sinulla röntgen katse?
tuo on helluntailasen tekstiä selvästi
- Anonyymi00180
Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:
Niin sinustako tämä palsta, jonne kirjoittelee muutama höynä, korkeintaan kymmenen laitauskovaa, katsotaan jossain päin niin "vaaralliseksi" että sitä valvomaan on palkattu mummomuori? Etkö sinä nyt yhtään paksumpaa keksi?
Missä hän noin sanoi?
- Anonyymi00189
Anonyymi00178 kirjoitti:
tuo on helluntailasen tekstiä selvästi
Niin on. Ei sivistymättömänä edes tunne suomalaista sanontaa "valehtelee niin että korvat heiluu", vaan alkaa sössöttämään jostain röntgen katseesta.
Olihan taas karannut aiheesta tämä ketju.
Keskustelun aihe oli, miten eri kulttuurit vaikuttavat uskontoihin.
”Anonyymi00120” 2026-08-13 12:51:44 kommentoi ;”Miten tieteen sana muka voisi olla totta kun tiedot muuttuvat koko ajan?”
Eli alkoi jälleen tämä ”totuuden” pohtiminen.
Tuohon voi tuumata, että tiede ei tunne mitään absoluuttista totuutta, vaan sen, mikä tiedetään ja tunnistetaan.
”Anonyymi00124” 2026-08-13 16:43:34: ”Lause ”jumalan sana on totta, koska se on jumalan sanaa” on oikeasti kehäpäätelmä. Siinä todistetaan asiaa sillä samalla asialla itsellään, eikä ulkopuolisia todisteita tarvita.”
Näitä kehäpäätelmiä suosivat ehkä ne, jotka eivät osaa syventyä tuon paremmin asiaan.
Sitten eräs kommentti, joka oli ehkä lähimpänä aloitusta:
”Anonyymi00110” 2026-08-13 08:52:37 kommentoi; ”Tämä liike kasvaa voimakkaasti maailmalla ja se ei ole oikea.” ja laittoi linkin, missä analysoitiin NAR liikettä.
”Perinteinen ja raamatunmukainen kuva Jumalan seurakunnasta on poljettu maahan ja sen sijaan tarjotaan maailman keskellä menestyvää, näkyvää ja vaikuttavaa seurakuntaa, jonka tavoite on ottaa valta maailmassa. NARin apostolit ja profeetat tähtäävät ensin valta-asemiin seurakunnassa ja sitten koko maailmassa. ”
”Kummallista on, että tämä heidän niin selvästi esittämänsä tavoite ei oikein tunnu herättävän selkeää ja näkyvää vastustusta meidänkään maamme kirkkokunnissa ja seurakunnissa. Siihen ei puututa opetuksessa, kuten ei juuri muihinkaan väärän karismaattisuuden ongelmiin. Monien seurakuntien kirjapöydät pursuavat äärikarismaattista ja NAR -kirjallisuutta.”
”Uusi Apostolinen Uskonpuhdistus”, New Apostolic Reformation eli NAR.
Liike syntyi 1980- ja 1990-lukujen karismaattisen uudistumisen kolmannesta aallosta ja vaikutta eniten Yhdysvalloissa, latinalaisessa Amerikassa sekä Afrikassa.
Sen tavoite on saada aikaan radikaali yhteiskunnallinen muutos maailmassa ja Yhdysvalloissa sillä on vahvoja kytköksiä politiikkaan.
”Lyhyesti: NAR vaikuttaa myös Suomen kristillisyydessä laajalti. Tunnetut kristitytkään eivät aina havaitse missä mennään. Esim. Päivi Räsänen kirjoittaa hyvää tarkoittaen kolumnia Näky - lehteen, jossa äärikarismaattista ja NAR -ideologiaa viljellään runsaasti.”
Liikkeenpäämäärä on ”kristinuskon muuttaminen (transformaatio)” ja se kytkeytyy vahvasti Yhdysvaltojen kulttuuriin ja etenkin sen äärioikeiston politiiseen sellaiseen.- Anonyymi00181
Tiede tuntee absoluuttisen nollapisteen, tuon ehdottomimman kylmimmän pisteen.
Ja se on -273,15 celsiusasteikolla. 0 kelvinin asteikolla.
Joten se riittäköön tieteelliseen totuuteen. Joten fahrenheitit jääköön kertomatta.
Etsi itse. - Anonyymi00185
Milloinhan mummonmuori oppii esittämään asiansa LYHYESTI ja lopettaa tuon pitkän kopioimisen. Ei niitä kukaan viitsi lukea.
- Anonyymi00190
Anonyymi00185 kirjoitti:
Milloinhan mummonmuori oppii esittämään asiansa LYHYESTI ja lopettaa tuon pitkän kopioimisen. Ei niitä kukaan viitsi lukea.
Ei sinulla keskittymiskyky riitä lukea pidempiä tekstejä?
- Anonyymi00191
Anonyymi00181 kirjoitti:
Tiede tuntee absoluuttisen nollapisteen, tuon ehdottomimman kylmimmän pisteen.
Ja se on -273,15 celsiusasteikolla. 0 kelvinin asteikolla.
Joten se riittäköön tieteelliseen totuuteen. Joten fahrenheitit jääköön kertomatta.
Etsi itse."Joten se riittäköön tieteelliseen totuuteen."
Esimerkissäsi oli kysymyksessä (metafysiikan) absoluuttinen totuus, ei tieteellinen totuus.
- Anonyymi00182
<<Olihan taas karannut aiheesta tämä ketju.
Keskustelun aihe oli, miten eri kulttuurit vaikuttavat uskontoihin.<<
Puhdas usko on ollut taivaassa valmiina ennen aikojen alkua, ja se on ilmoitettu Raamatussa vähitellen. Ensimmäinen vaihe oli, kun Jumala rikkoi käärmeen pään, ja kaikki tapahtui sitten Golgatalla täydellisesti: synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Tämä on yhä voimassa ja otettavissa vastaan.
Tämä sama usko on luottamusta rakkauteen, eikä muuta olekaan. Se on annettu näin: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Tästä kaikessa on kyse. Tämä on kuin alkuräjähdys, jossa kaikki on valmista – ellei tätä ymmärrä, ei ymmärrä Raamattua.”Puhdas usko on ollut taivaassa valmiina ennen aikojen alkua…”
Hmm, miten tuo liittyy siihen, miten uskontoihin ovat eri kulttuurit vaikuttaneet?- Anonyymi00183
Mummomuori2 kirjoitti:
”Puhdas usko on ollut taivaassa valmiina ennen aikojen alkua…”
Hmm, miten tuo liittyy siihen, miten uskontoihin ovat eri kulttuurit vaikuttaneet?Jos tuntee oikean rahan tietää mikä on väärää rahaa.
Ihmisen historia opettaa että siitä ei ole opittu mitään ja ihmisessä syntiinlankeemuksessa tuli valuvika.
Miten kulttuurit poikkeaa oikeasta taivaallisesta uskos Jeesuksen uskosta. Oikea ajattelumalli se on totuus, ja vääristymät oikenee. - Anonyymi00184
"Puhdas usko on ollut taivaassa valmiina ennen aikojen alkua, ja se on ilmoitettu Raamatussa vähitellen. "
Se on paluu alkuperäiseen eli ennen syntiinlankeemusta olevaan aikaan missä Jumala on keskellämme konkreettisella tavalla. - Anonyymi00186
Anonyymi00184 kirjoitti:
"Puhdas usko on ollut taivaassa valmiina ennen aikojen alkua, ja se on ilmoitettu Raamatussa vähitellen. "
Se on paluu alkuperäiseen eli ennen syntiinlankeemusta olevaan aikaan missä Jumala on keskellämme konkreettisella tavalla.Jut noin !
Taivas maanpäällä. - Anonyymi00187
Anonyymi00186 kirjoitti:
Jut noin !
Taivas maanpäällä.Taivas maan päällä oli Jeesus.
- Anonyymi00188
Mummomuori2 kirjoitti:
”Puhdas usko on ollut taivaassa valmiina ennen aikojen alkua…”
Hmm, miten tuo liittyy siihen, miten uskontoihin ovat eri kulttuurit vaikuttaneet?On vain yksi oikea uskonto ja seurakunta. Jeesuksen seuraaja.
Mitä sinä niitä harhaoppeja sörssäät? - Anonyymi00192
Anonyymi00187 kirjoitti:
Taivas maan päällä oli Jeesus.
<Taivas maan päällä oli Jeesus.<
On Jeesus sydämessä.
Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. - Anonyymi00193
Anonyymi00188 kirjoitti:
On vain yksi oikea uskonto ja seurakunta. Jeesuksen seuraaja.
Mitä sinä niitä harhaoppeja sörssäät?Et vastannut mummon kysymykseen "miten uskontoihin ovat eri kulttuurit vaikuttaneet?" vaan sörssäät ihan muuta.
- Anonyymi00194
Anonyymi00193 kirjoitti:
Et vastannut mummon kysymykseen "miten uskontoihin ovat eri kulttuurit vaikuttaneet?" vaan sörssäät ihan muuta.
Kaikki muut ovat virheellisiä uskoja – luettele itse ja katso, miten kukin eroaa aidosta uskosta.
Jeesus on puhdas usko ilman mitään lisäyksiä. Kysymyksen asetelma on hiukan virheellinen, mutta se oikenee ymmärtämällä Jeesus sisäisellä tuntemuksella. Kasvakoon armo ja anteeksianto Jeesuksen sisäisellä tuntemuksella. Näin tapahtukoon. - Anonyymi00195
Anonyymi00194 kirjoitti:
Kaikki muut ovat virheellisiä uskoja – luettele itse ja katso, miten kukin eroaa aidosta uskosta.
Jeesus on puhdas usko ilman mitään lisäyksiä. Kysymyksen asetelma on hiukan virheellinen, mutta se oikenee ymmärtämällä Jeesus sisäisellä tuntemuksella. Kasvakoon armo ja anteeksianto Jeesuksen sisäisellä tuntemuksella. Näin tapahtukoon.Yhä edelleen et vastannut mummon kysymykseen.
- Anonyymi00196
Anonyymi00194 kirjoitti:
Kaikki muut ovat virheellisiä uskoja – luettele itse ja katso, miten kukin eroaa aidosta uskosta.
Jeesus on puhdas usko ilman mitään lisäyksiä. Kysymyksen asetelma on hiukan virheellinen, mutta se oikenee ymmärtämällä Jeesus sisäisellä tuntemuksella. Kasvakoon armo ja anteeksianto Jeesuksen sisäisellä tuntemuksella. Näin tapahtukoon.Oikeanlainen kysymys: Miten eri uskontojen kulttuurit ovat vääristäneet Jeesuksen ristityön, armon ja anteeksiannon? Puhdas usko perustuu Jeesuksen sovitustyöhön ristillä, mikä on pelastuksen perusta, ja miten kulttuurit vääristäneet?
- Anonyymi00197
Anonyymi00195 kirjoitti:
Yhä edelleen et vastannut mummon kysymykseen.
Minkälaisen vastauksen haluat? Anna malli?
- Anonyymi00198
Anonyymi00195 kirjoitti:
Yhä edelleen et vastannut mummon kysymykseen.
Jos kulttuurin on luonut jumalan, koko asetelma on väärä, koska Jumala on luonut ihmisen. Se on absoluuttinen lähtökohta.
- Anonyymi00199
Anonyymi00198 kirjoitti:
Jos kulttuurin on luonut jumalan, koko asetelma on väärä, koska Jumala on luonut ihmisen. Se on absoluuttinen lähtökohta.
Höpöhöpö!
- Anonyymi00200
Anonyymi00197 kirjoitti:
Minkälaisen vastauksen haluat? Anna malli?
Kaikki käy.
- Anonyymi00201
Mummomuori2 kirjoitti:
”Puhdas usko on ollut taivaassa valmiina ennen aikojen alkua…”
Hmm, miten tuo liittyy siihen, miten uskontoihin ovat eri kulttuurit vaikuttaneet?Mikä liityyy yleensäkään mihinkään, sörssääjä!
- Anonyymi00202
Mummo on palstalla vain sörssäämässä.
- Anonyymi00203
Ei mitään uutta.
Vastauksista päätellen, ei ole ymmärretty koko asiaa.
”Anonyymi00183” 2026-08-16 09:59:40 :”Miten kulttuurit poikkeaa oikeasta taivaallisesta uskos Jeesuksen uskosta. Oikea ajattelumalli se on totuus, ja vääristymät oikenee.”
”Anonyymi00188” 2026-08-16 12:19:52_ ”On vain yksi oikea uskonto ja seurakunta. Jeesuksen seuraaja. Mitä sinä niitä harhaoppeja sörssäät?”
”Anonyymi00194” 2026-08-16 14:44:53: ”Kysymyksen asetelma on hiukan virheellinen, mutta se oikenee ymmärtämällä Jeesus sisäisellä tuntemuksella.”
Kulttuuri laajasti ymmärrettynä on kaikkea sitä, mitä ihmisyhteisöt siirtävät jälkeläisilleen.
Se on ”inhimillisen yhteisön jakamia arvoja, tietoja, taitoja, tapoja, kieltä ja uskomuksia sekä taidetta ja elämäntapaa.”
”Anonyymi00198” 2026-08-16 15:09:46 kommentoi yhtä höhliä;: ”Jos kulttuurin on luonut jumalan, koko asetelma on väärä, koska Jumala on luonut ihmisen. Se on absoluuttinen lähtökohta.”
Kuten jokaiseen kulttuuriin niin myös suomeen kristinusko sovitettiin suomalaiseen ”elämänmenoon, kieleen ja mielenlaatuun.”
Suomalaisuus on vaikuttanut monella tapaa. Suomen kirjakielen loi Agricola Raamattua kääntäessään, siksi siinä on joitakin uusia suomalaisia sanoja ja ilmaisuja.
Samoin meillä säilyi monia vanhoja pyhiä paikkoja, jotka saivat uusia kristillisiä merkityksiä.
Virsissä näkyy kalevalainen vaikutus eli kansanrunous. Samoin niissä on kansanlaulun perinteitä sekä paljon luontoaiheita. Samoin melodioiden melankolinen sävy.
Samoin pidättyvyys ja hiljaisuuden arvostaminen liittyy suomalaiseen kulttuuriin.- Anonyymi00204
"Samoin pidättyvyys ja hiljaisuuden arvostaminen liittyy suomalaiseen kulttuuriin."
Niinhän se tuntuu liittyvän myös uskontoon, sillä jos joku hiukankin kuuluvammin kertoo uskostaan, niin heti hänet leimataan hihhuliksi tai fundamentalistiksi.
Urheilukilpailussa saa huutaa ja iloita, mutta kirkoissa pitää olla hiljaa kuin se kuuluisa neste sukassa.
Kaikki amerikkalaisuuteen ja sen hengelliseen toimintaan liittyvä on pahasta. - Anonyymi00206
Keksi mitä keksit, mutta oppi ei oke virret ym.
Et onnistu sörssäämään ! - Anonyymi00207
Oikea usko on yhtä kuin Jeesus. Miten sitä voisi muka muuttaa paremmaksi? Kun tuntee Jeesuksen sisäisellä tuntemuksella, se luo ihmisestä uuden luomuksen, jolla ei ole alkua eikä loppua.
Kulttuurit ovat tuottaneet vääristymiä, kuten sotia, hyväksikäyttöä, kaiken maailman pahuutta ja itsekkyyttä, ja uskonnot ovat luoneet niistä hyväksikäytön välineitä.
Jeesus on kuitenkin täysin toista mieltä: hän luo kaiken yhdeksi luomukseksi. Jeesuksessa kaikki ovat yhtä – ei ole miestä eikä naista, ei juutalaista eikä kreikkalaista eikä mitään muutakaan kansaa, vaan on vain yksi Jeesus-kansa, yksi lauma ja yksi paimen. - Anonyymi00210
Anonyymi00204 kirjoitti:
"Samoin pidättyvyys ja hiljaisuuden arvostaminen liittyy suomalaiseen kulttuuriin."
Niinhän se tuntuu liittyvän myös uskontoon, sillä jos joku hiukankin kuuluvammin kertoo uskostaan, niin heti hänet leimataan hihhuliksi tai fundamentalistiksi.
Urheilukilpailussa saa huutaa ja iloita, mutta kirkoissa pitää olla hiljaa kuin se kuuluisa neste sukassa.
Kaikki amerikkalaisuuteen ja sen hengelliseen toimintaan liittyvä on pahasta.Kirkkoon mennään kohtaamaan pyhää Jumalaa. Se on hartautta ja sydämen puhdistusta eikä mitään riehuntaa, räiskettä tai uhoa.
Silloin ei ole ymmärretty sitä, mitä evankeliumi tarkoittaa. - Anonyymi00237
Anonyymi00206 kirjoitti:
Keksi mitä keksit, mutta oppi ei oke virret ym.
Et onnistu sörssäämään !Mummo on maanikko.
- Anonyymi00205
Oikea usko on yhtä kuin alkuaineet ja alkuräjähdys. Puhdas usko on samastettava näihin, kuten matematiikka ja taivaallinen moraali toisesta luomakunnasta. Pyhä Jumala on rakkaus – puhdas ja pyhä – ja evankeliumi on taivaasta tuleva voima, uusi luomus, anteeksianto ja armo.
Tämä on todellisuutta. Jos ei ymmärrä mielipiteen ja tosiasioiden eroa, ei ole todellisesti sivistynyt korkeammalla tietoisuudella.- Anonyymi00208
"Jos ei ymmärrä mielipiteen ja tosiasioiden eroa, ei ole todellisesti sivistynyt korkeammalla tietoisuudella."
Tosi rohkeaa sinulta, että pystyt myöntämään tämän itsellesi ja muille. Arvostan sitä. - Anonyymi00209
Anonyymi00208 kirjoitti:
"Jos ei ymmärrä mielipiteen ja tosiasioiden eroa, ei ole todellisesti sivistynyt korkeammalla tietoisuudella."
Tosi rohkeaa sinulta, että pystyt myöntämään tämän itsellesi ja muille. Arvostan sitä.Totuuden Henki johda sinä meitä!
- Anonyymi00211
Anonyymi00209 kirjoitti:
Totuuden Henki johda sinä meitä!
Miksiköhän Totuuden Henki tällä palstalla on niin vähissä? Osaatko sanoa?
- Anonyymi00212
Anonyymi00211 kirjoitti:
Miksiköhän Totuuden Henki tällä palstalla on niin vähissä? Osaatko sanoa?
Varmaan siksi että sinä olet täällä
- Anonyymi00213
Anonyymi00212 kirjoitti:
Varmaan siksi että sinä olet täällä
Koiran leuka joka yrittää purra, niin pimeys paistaa läpi.
Vaihda asennetta ja etsi totuutta niin pimeys häipyy ja päivä paistaa iloa ja rauhaa! - Anonyymi00214
Anonyymi00212 kirjoitti:
Varmaan siksi että sinä olet täällä
Mutta eikö jos sinulla oli uskoa edes sinapinsiemenen verran, sinä siirtäisit vuoria. Kuvittelisin, että yhden ateistin vakuuttaminen "Totuudesta" olisi pikku homma siinä rinnalla.
- Anonyymi00215
Anonyymi00214 kirjoitti:
Mutta eikö jos sinulla oli uskoa edes sinapinsiemenen verran, sinä siirtäisit vuoria. Kuvittelisin, että yhden ateistin vakuuttaminen "Totuudesta" olisi pikku homma siinä rinnalla.
Montako ateistia tarvitset? Mutta sinä ilmeisesti olet niin vakava tapaus, että siinä ei onnistu kukaan, vaikka siirtäisi satoja vuoria, tai joku nousisi kuolleista.
Älä vaan puhkaise kuplaasi, ettei parkuna pääse yllättämään! - Anonyymi00216
Anonyymi00215 kirjoitti:
Montako ateistia tarvitset? Mutta sinä ilmeisesti olet niin vakava tapaus, että siinä ei onnistu kukaan, vaikka siirtäisi satoja vuoria, tai joku nousisi kuolleista.
Älä vaan puhkaise kuplaasi, ettei parkuna pääse yllättämään!Totuuden Henki suorastaan hehkuu sinusta. Totisesti nämä ovat suuren opettajan sanoja. Kärsivälliset ja rakastavat ovat vahvat sanasi, oi suuri mestari ja käännyttäjien käännyttäjä. Herra on antanut sinulle lahjan, jotka kadehtivat kaikki kansat ja heimot ympäri maan piirin.
- Anonyymi00218
Anonyymi00216 kirjoitti:
Totuuden Henki suorastaan hehkuu sinusta. Totisesti nämä ovat suuren opettajan sanoja. Kärsivälliset ja rakastavat ovat vahvat sanasi, oi suuri mestari ja käännyttäjien käännyttäjä. Herra on antanut sinulle lahjan, jotka kadehtivat kaikki kansat ja heimot ympäri maan piirin.
Totuutta ei voi kukaan omistaa, kun sen löytää sen haluaa pyyteettömästi jakaa, se johtaa Jeesuksen luokse. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Näin Jeesus yhdistää.
- Anonyymi00219
Anonyymi00216 kirjoitti:
Totuuden Henki suorastaan hehkuu sinusta. Totisesti nämä ovat suuren opettajan sanoja. Kärsivälliset ja rakastavat ovat vahvat sanasi, oi suuri mestari ja käännyttäjien käännyttäjä. Herra on antanut sinulle lahjan, jotka kadehtivat kaikki kansat ja heimot ympäri maan piirin.
Usko on mennyt hakoteille!
- Anonyymi00217
Mummo kiemurtelee ja sörssää.
- Anonyymi00220
Vain sinä niin teet.
- Anonyymi00235
Se onkin trtllooolllooooolllooooo!
- Anonyymi00221
Mummo on 👳🏻♂️
”Anonyymi00204” 2026-08-17 08:42:45 kirjoitti; ”Niinhän se tuntuu liittyvän myös uskontoon, sillä jos joku hiukankin kuuluvammin kertoo uskostaan, niin heti hänet leimataan hihhuliksi tai fundamentalistiksi.”
”Kaikki amerikkalaisuuteen ja sen hengelliseen toimintaan liittyvä on pahasta.”
Toitkin esille juuri tuon kulttuurien eron. Amerikkalainen kulttuuri on erilaista kuin suomalainen,
”Anonyymi00207” 2026-08-17 09:35:36 :”Kulttuurit ovat tuottaneet vääristymiä…”
:D Eli sinusta kaikki se, mitä ihmiset siirtävät jälkeläisilleen, on pahasta?
Kaikki siis se, mitä sinäkin olet oppinut vanhemmiltasi ja isovanhemmilta, oli se sitten taitoja, tapoja, kieltä ja uskomuksia tai tietoa, on siis ”vääristänyt” sinua?
Entä ne kulttuurit missä Jeesus eli ja missä kristinusko teki ensiaskeleitaan. Oliko silloinen juutalainen kulttuuri ruoka- ja pukeutumissäännöksineen vääristynyttä. Entä kreikkalainen kulttuuri, jonka filosofia vaikutti vahvasti kristittyihin tai Roomalainen kulttuuri, joka piti tuolloin valtaa, vääristynyttä?- Anonyymi00222
"Toitkin esille juuri tuon kulttuurien eron. Amerikkalainen kulttuuri on erilaista kuin suomalainen,"`????
Onhan se erikoista, että amerikkalainen kulttuuri kelpaa suomalisille silloin, kun se liittyy seksuaalisuuteen, muotiin, musiikkiin, naisten seksuaalisuuden korostamiseen tai materialismiin, mutta USA:n hengellisyys ei kelpaa, koska se on usein elävää ja sitä uskalletaan näyttää ulospäin.
Suomalainen hengellisyys pitää pitää piilossa ja se on mahdollisimman ikävää ja surullista ja hiljaista.Se kertoo vain siitä, että suomalaisten hengellinen elämä on kurjaa ja tylsää, koska siitä ei uskalleta puhua.
Perinteet ovat elämää tärkeämpiä. - Anonyymi00223
Mitä ihmettä taas yrität sörssätä? 😂
- Anonyymi00224
Anonyymi00223 kirjoitti:
Mitä ihmettä taas yrität sörssätä? 😂
Se on jo ihan sekaisin.
- Anonyymi00230
Anonyymi00223 kirjoitti:
Mitä ihmettä taas yrität sörssätä? 😂
Etkö ymmärrä lukemaasi, 🧌?
- Anonyymi00232
Anonyymi00224 kirjoitti:
Se on jo ihan sekaisin.
Sanot sinä joka vastailet itsellesi.
- Anonyymi00234
Anonyymi00232 kirjoitti:
Sanot sinä joka vastailet itsellesi.
Sinulle hän vastasi.
- Anonyymi00236
Anonyymi00234 kirjoitti:
Sinulle hän vastasi.
Itsellesi vastasit, 🧌👍.
- Anonyymi00238
Anonyymi00236 kirjoitti:
Itsellesi vastasit, 🧌👍.
Höpöhöpö!
- Anonyymi00225
Mummo läyryää tyhjää.
- Anonyymi00233
Niin tekee.
- Anonyymi00226
”Oikea usko löytyy Jeesuksesta, jolla on täydellinen moraalieetiikka – universaali ja kosminen etiikka, joka toimii kaikkialla maailmankaikkeudessa. Jeesus on luonut alkuaineet, alkuräjähdyksen ja kaiken muun, sekä luonut ihmisen, jolla on tietoisuus ja aivot, aivan kuten maailmankaikkeus konsanaan.
Ellemme ala määritellä uskoa ja sitä, minne olemme menossa, Jeesus on lähtökohta: armo, anteeksianto, autuus ja lepo. Kun rakkaudessa kaikki on puhdasta ja pyhää, mutta tätä ei ymmärretä, seurauksena ei ole sivistystä vaan petomaista raakuutta, joka peitellään teeskentelyllä. Ottakaa siis Jeesus sydämeenne, niin saatte rauhan ja levon.”- Anonyymi00227
Jeesus on taivaan valtakunnan tavat sydämessä.
- Anonyymi00229
Anonyymi00227 kirjoitti:
Jeesus on taivaan valtakunnan tavat sydämessä.
Kristinuskon olemus ja oikeutus on tosiaan siinä, että Jeesus asuu uskovan sydämessä kun Isä meidän rukouksessa pyydetää että "... tulkoon Sinun valtakuntasi myös maan päälle ..." ja Jeesuksen tullessa sydämiimme tuo Valtakunta tulee ja aiheuttaa tahtomista ja tekemistä.
- Anonyymi00239
Anonyymi00229 kirjoitti:
Kristinuskon olemus ja oikeutus on tosiaan siinä, että Jeesus asuu uskovan sydämessä kun Isä meidän rukouksessa pyydetää että "... tulkoon Sinun valtakuntasi myös maan päälle ..." ja Jeesuksen tullessa sydämiimme tuo Valtakunta tulee ja aiheuttaa tahtomista ja tekemistä.
Siinä on tyypillinen suomalaisen "kristityn" todistus uskostaan:
"Mitä ihmettä taas yrität sörssätä? " - Anonyymi00245
Anonyymi00239 kirjoitti:
Siinä on tyypillinen suomalaisen "kristityn" todistus uskostaan:
"Mitä ihmettä taas yrität sörssätä? "Missä hän sanoi sen olevan todistus uskosta?
- Anonyymi00240
Mummo on vängännyt täällä yli 20 vuotta ja se näkyy.
- Anonyymi00241
Ilmankos hän joutuu kopiomaan samoja viestejä! Ei mitään uutta tai edes mielemuutosta.
- Anonyymi00242
Anonyymi00241 kirjoitti:
Ilmankos hän joutuu kopiomaan samoja viestejä! Ei mitään uutta tai edes mielemuutosta.
Joo, se on itsekin kyllästynyt itseensä kuten turrekin.
- Anonyymi00243
Anonyymi00242 kirjoitti:
Joo, se on itsekin kyllästynyt itseensä kuten turrekin.
Enemmin niin, että on kyllästynyt teihin tivaajiin.
- Anonyymi00244
Anonyymi00243 kirjoitti:
Enemmin niin, että on kyllästynyt teihin tivaajiin.
Olet todella kyllästynyt tivaamiseesi.
”Anonyymi00222 ”2026-08-18 09:19:44 vastasi kirjoittamaani "Toitkin esille juuri tuon kulttuurien eron. Amerikkalainen kulttuuri on erilaista kuin suomalainen,"`????
”Onhan se erikoista, että amerikkalainen kulttuuri kelpaa suomalisille silloin, kun se liittyy seksuaalisuuteen, muotiin, musiikkiin, naisten seksuaalisuuden korostamiseen tai materialismiin, mutta USA:n hengellisyys ei kelpaa, koska se on usein elävää ja sitä uskalletaan näyttää ulospäin.”
:D Tosin en kirjoittanut mitään tuollaista vaan totesin, miten kulttuurit eroaa toisistaan ja vaikuttavat myös kristinuskoon.
”Suomalainen hengellisyys pitää pitää piilossa ja se on mahdollisimman ikävää ja surullista ja hiljaista.Se kertoo vain siitä, että suomalaisten hengellinen elämä on kurjaa ja tylsää, koska siitä ei uskalleta puhua. Perinteet ovat elämää tärkeämpiä.”
Tosin et voi sille mitään, että suomalaisena olet kasvanut suomalaisen kulttuurin keskellä, omaksunut niin kielen, tavat kuin näemmä tietyn asenteen (vanhemmiltasiko?); Suomalaisuus on sinulle vastenmielistä.- Anonyymi00247
Älykäs ihminen pystyy sanomaan asiansa lyhyesti.
- Anonyymi00249
Amerikan vastaisuus on mummolle mieluista!
- Anonyymi00250
Anonyymi00249 kirjoitti:
Amerikan vastaisuus on mummolle mieluista!
Mummo ihannoi kommunismia ja islamia.
- Anonyymi00251
"Onhan se erikoista, että amerikkalainen kulttuuri kelpaa suomalisille silloin, kun se liittyy seksuaalisuuteen, muotiin, musiikkiin, naisten seksuaalisuuden korostamiseen tai materialismiin, mutta USA:n hengellisyys ei kelpaa ..."
USAsta jumalaton kulttuuriväki ja jumalaton vasemmistowoke-väki on omaksunut kaiken tuon kaikkine luonnottomuuksineen ja silpomisineen ja kaiken DEI-arvot päälle. Ja jälki yhteiskunnassa ja ihmisten mielenterveydelle on ollut tuhoisaa. Jopa Yle on omaksunut yhteiskunnan murentamisen kun toimivia ihmisiä haukutaan ja oikeusjuttuja syydetään heitä vastaan kun yrittävät estää rikollisia ja häiriköitä oman turvallisuutensa vaarantaen. - Anonyymi00252
Anonyymi00247 kirjoitti:
Älykäs ihminen pystyy sanomaan asiansa lyhyesti.
Niin hän sanoikin.
":D Tosin en kirjoittanut mitään tuollaista vaan totesin, miten kulttuurit eroaa toisistaan ja vaikuttavat myös kristinuskoon."
"Tosin et voi sille mitään, että suomalaisena olet kasvanut suomalaisen kulttuurin keskellä, omaksunut niin kielen, tavat kuin näemmä tietyn asenteen (vanhemmiltasiko?); Suomalaisuus on sinulle vastenmielistä." - Anonyymi00254
"”Suomalainen hengellisyys pitää pitää piilossa ja se on mahdollisimman ikävää ja surullista ja hiljaista."
Kirkot ja kirkolliset ajavat tätä puolta että usko Jeesukseen on henkilökohtainen asia ja siitä pitää vaieta.
Toisaalta kirkot eivät enää puhu uskosta Jeesukseen, vaan puhuvat vain jostain ihme uskosta - kukaan ei sano mihin uskotaan ja tämäkin on kirkollisten mielestä henkilökohtainen asia mistä tulee vaieta.
Jeesus taasen KÄSKI julistaa turuilla ja toreilla ja aitovierillä suureen ääneen evankeliumia ja omasta uskostaan todistaa. - Anonyymi00255
Onkohan mummonmuori UMPIKIERO, vai miksi hän VÄÄRENTÄÄ toisen kirjoituksia:
" Suomalaisuus on sinulle vastenmielistä."
VASTENMIELISTÄ loukkaamista! - Anonyymi00256
Anonyymi00255 kirjoitti:
Onkohan mummonmuori UMPIKIERO, vai miksi hän VÄÄRENTÄÄ toisen kirjoituksia:
" Suomalaisuus on sinulle vastenmielistä."
VASTENMIELISTÄ loukkaamista!Sinusta on siis ok sanoa mummomuorista erinäisiä asioita, kuten
"Amerikan vastaisuus on mummolle mieluista!"
"Mummo ihannoi kommunismia ja islamia."
"Mummo on maanikko."
mutta sinä vedät herneet nenään, kun sinulla sanotaan jotain sinusta. - Anonyymi00257
Anonyymi00256 kirjoitti:
Sinusta on siis ok sanoa mummomuorista erinäisiä asioita, kuten
"Amerikan vastaisuus on mummolle mieluista!"
"Mummo ihannoi kommunismia ja islamia."
"Mummo on maanikko."
mutta sinä vedät herneet nenään, kun sinulla sanotaan jotain sinusta.joo, helluntailainen mesuaja saisi katsoa peiliin
- Anonyymi00258
Anonyymi00256 kirjoitti:
Sinusta on siis ok sanoa mummomuorista erinäisiä asioita, kuten
"Amerikan vastaisuus on mummolle mieluista!"
"Mummo ihannoi kommunismia ja islamia."
"Mummo on maanikko."
mutta sinä vedät herneet nenään, kun sinulla sanotaan jotain sinusta.Totuus tekee kipeää.
- Anonyymi00259
Anonyymi00254 kirjoitti:
"”Suomalainen hengellisyys pitää pitää piilossa ja se on mahdollisimman ikävää ja surullista ja hiljaista."
Kirkot ja kirkolliset ajavat tätä puolta että usko Jeesukseen on henkilökohtainen asia ja siitä pitää vaieta.
Toisaalta kirkot eivät enää puhu uskosta Jeesukseen, vaan puhuvat vain jostain ihme uskosta - kukaan ei sano mihin uskotaan ja tämäkin on kirkollisten mielestä henkilökohtainen asia mistä tulee vaieta.
Jeesus taasen KÄSKI julistaa turuilla ja toreilla ja aitovierillä suureen ääneen evankeliumia ja omasta uskostaan todistaa.Kirkot eivät puhu vaan ihmiset puhuvat
- Anonyymi00260
Anonyymi00259 kirjoitti:
Kirkot eivät puhu vaan ihmiset puhuvat
Näin on ja kirkolliset papit ym. eivät uskoontulosta Jeesukseen hiisku sanaakaan, vaan kaikesta hengellisestä pitää vain vaieta ja pitää omana tietonaan, kun taas Jeesus KÄSKI julistaa turuilla ja toreilla ja aitovierillä suureen ääneen evankeliumia ja todistaa omasta uskostaan Jeesukseen ja mitä Jeesus on tehnyt hänen elämässään.
Matt. 5:15
eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. - Anonyymi00261
Anonyymi00260 kirjoitti:
Näin on ja kirkolliset papit ym. eivät uskoontulosta Jeesukseen hiisku sanaakaan, vaan kaikesta hengellisestä pitää vain vaieta ja pitää omana tietonaan, kun taas Jeesus KÄSKI julistaa turuilla ja toreilla ja aitovierillä suureen ääneen evankeliumia ja todistaa omasta uskostaan Jeesukseen ja mitä Jeesus on tehnyt hänen elämässään.
Matt. 5:15
eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.Uskoo tulosta ei saarnata vaan Jeesuksesta ja hänen työstään. Sana herättää uskon
- Anonyymi00262
Anonyymi00261 kirjoitti:
Uskoo tulosta ei saarnata vaan Jeesuksesta ja hänen työstään. Sana herättää uskon
"Uskoo tulosta ei saarnata vaan Jeesuksesta ja hänen työstään."
Kirkoissa usein näin, mutta kristinuskossa julistetaan evankeliumia uskoon tulosta Jeesukseen mikä pelastaa ihmisen.
Mark. 1:15
ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi". - Anonyymi00263
Anonyymi00262 kirjoitti:
"Uskoo tulosta ei saarnata vaan Jeesuksesta ja hänen työstään."
Kirkoissa usein näin, mutta kristinuskossa julistetaan evankeliumia uskoon tulosta Jeesukseen mikä pelastaa ihmisen.
Mark. 1:15
ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".Lahkoissa julistetaan uskoon tuloa, kirkoissa ja kristinuskossa Jeesusta ja hänen työtään ihmisen pelastumiseksi
- Anonyymi00266
Anonyymi00263 kirjoitti:
Lahkoissa julistetaan uskoon tuloa, kirkoissa ja kristinuskossa Jeesusta ja hänen työtään ihmisen pelastumiseksi
Sikäli oikein, että ilman uskis ei ole pelatusta.
- Anonyymi00267
Anonyymi00261 kirjoitti:
Uskoo tulosta ei saarnata vaan Jeesuksesta ja hänen työstään. Sana herättää uskon
Uskoa ei ole ilman uskoon tuloa.
- Anonyymi00268
Anonyymi00258 kirjoitti:
Totuus tekee kipeää.
Mikä totuus ja keneen tekee kipeää?
- Anonyymi00270
Anonyymi00263 kirjoitti:
Lahkoissa julistetaan uskoon tuloa, kirkoissa ja kristinuskossa Jeesusta ja hänen työtään ihmisen pelastumiseksi
Totta: "Lahkoissa julistetaan uskoon tuloa, kirkoissa ja kristinuskossa Jeesusta ja hänen työtään ihmisen pelastumiseksi"
Ja hyvin vauvat ovat ottaneet tuon "uskon vastaan"! - Anonyymi00272
Anonyymi00270 kirjoitti:
Totta: "Lahkoissa julistetaan uskoon tuloa, kirkoissa ja kristinuskossa Jeesusta ja hänen työtään ihmisen pelastumiseksi"
Ja hyvin vauvat ovat ottaneet tuon "uskon vastaan"!Taas on pedolla vauvat mielessä
Anonyymi00255 kirjoitti:
Onkohan mummonmuori UMPIKIERO, vai miksi hän VÄÄRENTÄÄ toisen kirjoituksia:
" Suomalaisuus on sinulle vastenmielistä."
VASTENMIELISTÄ loukkaamista!"Onkohan mummonmuori UMPIKIERO, vai miksi hän VÄÄRENTÄÄ toisen kirjoituksia..."
Mielestäni hän mollasi suomalaista kulttuuria.- Anonyymi00297
Mummomuori2 kirjoitti:
"Onkohan mummonmuori UMPIKIERO, vai miksi hän VÄÄRENTÄÄ toisen kirjoituksia..."
Mielestäni hän mollasi suomalaista kulttuuria.Sinä mollaat kaikkea mihin kosket!
Paitsi islamia!
- Anonyymi00246
Uskonharhaiset ovat päivät pääskytysten tukkanuottasilla siitä, kuka on oikealla tavalla uskonharhainen.🤣
- Anonyymi00248
Kovat on harhasi. 😳
- Anonyymi00269
Oletko sinä uskonharhainen kun olet noin tukkanuottasilla toisia kirjoittajia vastaan?
Mikä sinua ärsyttää uskossa? - Anonyymi00271
Anonyymi00269 kirjoitti:
Oletko sinä uskonharhainen kun olet noin tukkanuottasilla toisia kirjoittajia vastaan?
Mikä sinua ärsyttää uskossa?Hari kun mummonmuorin päivystysaika loppui jo.
- Anonyymi00275
Anonyymi00271 kirjoitti:
Hari kun mummonmuorin päivystysaika loppui jo.
"mummonmuorin"
mummon muori 🤭 - Anonyymi00278
Anonyymi00269 kirjoitti:
Oletko sinä uskonharhainen kun olet noin tukkanuottasilla toisia kirjoittajia vastaan?
Mikä sinua ärsyttää uskossa?Kiitos kysymästä.
Minä olen täysijärkinen, enkä siten usko mihinkään mielikuvitusolentoihin, kuten vaikkapa Raamatun mielikuvitustarinakokoelmassa mainittuun "Jumalaan".
Jos sinulla on jotain muuta sydämen päällä, niin voit toki kääntyä jatkossakin luottamuksella puoleeni.
- Anonyymi00276
Aamulla taas…..
- Anonyymi00277
Turhaan kateuden kalvamana ja sen mielenne ilkeyttämänä moititte mummomuoria, joka kirjoittaa aina asiasta, asiallisesti ja rauhallisesti, ja sehän teitä eniten kikuttaakin kun hän ei alennu kaltaisiksenne räyhähengiksi.
- Anonyymi00279
Niin. Puhutaan uskoontulosta. Mites sen uskoonmenon kanssa?
Ja jos ymmärtää kysymyksen, onko uskoonmeno sitä, että menee itsekukin joskus itseensä. Vaikka luontoon ehkäpä rukoilemaankin ja syventyy ja lähestyy, niinkin rakasta ihmistä, kuin itse on?
Eikä se tietenkään ole mitenkään mullistava asia. Sehän on kilvoittelua. Ei katumusharjoitusta.
Ja mitä muoriin tulee, niin joitakin voi ärsyttää hänen irvistelynsä hymiöillä.
Ja kopiointinsa, sekä lyhyet kommenttinsa. Tiedän kyllä kumminkin toisesta ketjusta, että hän osaa kyllä omin sanoinkin kertoa asioista, ei vaan kopsata ja irvistellä. :I - Anonyymi00295
Anonyymi00279 kirjoitti:
Niin. Puhutaan uskoontulosta. Mites sen uskoonmenon kanssa?
Ja jos ymmärtää kysymyksen, onko uskoonmeno sitä, että menee itsekukin joskus itseensä. Vaikka luontoon ehkäpä rukoilemaankin ja syventyy ja lähestyy, niinkin rakasta ihmistä, kuin itse on?
Eikä se tietenkään ole mitenkään mullistava asia. Sehän on kilvoittelua. Ei katumusharjoitusta.
Ja mitä muoriin tulee, niin joitakin voi ärsyttää hänen irvistelynsä hymiöillä.
Ja kopiointinsa, sekä lyhyet kommenttinsa. Tiedän kyllä kumminkin toisesta ketjusta, että hän osaa kyllä omin sanoinkin kertoa asioista, ei vaan kopsata ja irvistellä. :IEi osaa! Pelkkä postausta!
- Anonyymi00296
Muiden tekstien pitkät postaukset eivät todellakaan ole omaa tekstiä.
- Anonyymi00298
Anonyymi00296 kirjoitti:
Muiden tekstien pitkät postaukset eivät todellakaan ole omaa tekstiä.
Kyllä hän sinne lainauksien väliin kirjoittaa paljon omaakin, jopa niin paljon, että joku alkoi valittamaan hänen vastaustensa olevan liian pitkiä.
- Anonyymi00280
Mummomuori vain trollaa ja sörssää.
- Anonyymi00283
Älä viitsi jankata samaa skeidaa päivästä toiseen.
- Anonyymi00282
"Uskon päämäärä löytyy Raamatusta, ja se on Jeesuksen saaminen asumaan sydämeen. Silloin ihminen siirretään taivasten valtakunnan jäseneksi ja sellaiseen Jumalan yhteyteen, joka oli olemassa jo alussa ja joka tulee aina olemaan. Jeesus palauttaa taivaan valtakunnan tavat ja rakenteet maan päälle.
Kuinka kaukana ihmiskunta onkaan niistä nykyään? Se on käsittämättömän kaukana. Mutta onneksi Jeesus tulee ja palauttaa ne taivaan valtakunnan ja Jumalan yhteyteen. Se on armon tie. Jeesus kärsi puolestamme synnin kirouksen Golgatan ristillä. Aamen." - Anonyymi00284
Älä välitä.
- Anonyymi00287
Mummo on jauhanut samoja juttujaan kohta 30 vuotta
- Anonyymi00288
No sittenhän me voitaisiin pitää hänelle kohta juhlat, no alkuun se varmasti itselleen vaan kirjoitteli, mutta mitäpä siitä. Eihän se vaikuta kotiuttamispäivään.
- Anonyymi00289
Vai kohta 30 vuotta olet kytännyt mitä mummomuori on kirjoitellut.
- Anonyymi00293
Anonyymi00289 kirjoitti:
Vai kohta 30 vuotta olet kytännyt mitä mummomuori on kirjoitellut.
En tietenkään, kun itse on tänä vuonna kertonut.
- Anonyymi00299
Anonyymi00293 kirjoitti:
En tietenkään, kun itse on tänä vuonna kertonut.
Niin, hän kertoi kirjoittaneensa aikaisemmin toisella palstalla. Täällä ei ole noin pitkään kirjoitellut.
- Anonyymi00307
Anonyymi00299 kirjoitti:
Niin, hän kertoi kirjoittaneensa aikaisemmin toisella palstalla. Täällä ei ole noin pitkään kirjoitellut.
Täällä on kirjoitellut vuodesta 1998 kun ”Kirkko kuulolla”-palsta lopetettiin ja tämä tuli tilalle.
Ihan samaa sörssäystä se sielläkin mummolta oli. - Anonyymi00313
Anonyymi00307 kirjoitti:
Täällä on kirjoitellut vuodesta 1998 kun ”Kirkko kuulolla”-palsta lopetettiin ja tämä tuli tilalle.
Ihan samaa sörssäystä se sielläkin mummolta oli.Kirkko kuulolla palsta lopetettiin paljon myöhemmin kuin 1998.
- Anonyymi00314
Anonyymi00307 kirjoitti:
Täällä on kirjoitellut vuodesta 1998 kun ”Kirkko kuulolla”-palsta lopetettiin ja tämä tuli tilalle.
Ihan samaa sörssäystä se sielläkin mummolta oli."Täällä on kirjoitellut vuodesta 1998 kun ”Kirkko kuulolla”-palsta lopetettiin ja tämä tuli tilalle."
Uskoisuusko vai tietämättömyyskö laittoi sinut valehtelemaan?
- Anonyymi00291
Ei mitään uutta .
- Anonyymi00292
Ei vastaa koskaan.
Ketjun aihe oli ”Mummo huutelee taas mutta ei perustele” ja väite oli ”Uskonnothan mukautuvat moniin eri kulttuureihin.”
Olen sitten perustellut asiaa: 2026-08-10 10:54:16
2026-08-11 10:53:46
2026-08-13 08:27:07
”Edelleenkin voimme huomata, miten uskontoihin vaikuttaa aina myös paikalliset kulttuurit, sillä jos niihin on itse kasvanut, ei niitä voi täysin erottaa.”
2026-08-16 06:50:20 kommentoin lisää ja tuumasin : Olihan taas karannut aiheesta tämä ketju.
Keskustelun aihe oli, miten eri kulttuurit vaikuttavat uskontoihin.”
2026-08-17 08:31:20 puolestaan; Vastauksista päätellen, ei ole ymmärretty koko asiaa.
Olen vastaillut myös 2026-08-18 08:42:10 ja 2026-08-20 06:28:40.
Näyttää vahvasti siltä, ettei todellakaan edes haluta ymmärtää, vaikka kovasti penätään perusteluja.
Sitten alkaa panettelut, valheet ja trollaus.
Kertaan vielä:
Kulttuuri laajasti ymmärrettynä on kaikkea sitä, mitä ihmisyhteisöt siirtävät jälkeläisilleen.
Se on ”inhimillisen yhteisön jakamia arvoja, tietoja, taitoja, tapoja, kieltä ja uskomuksia sekä taidetta ja elämäntapaa.”- Anonyymi00300
Älä höpötä vaan kerro mitä kritisoitavaa islamissa on!
- Anonyymi00301
Anonyymi00300 kirjoitti:
Älä höpötä vaan kerro mitä kritisoitavaa islamissa on!
Ei mummonmuori kritisoi koskaan islamia!
Kritiikki kuuluu vain USA:n evankelikaaleille, Israelille, Patmoksen porukalle ja uskovaisille. - Anonyymi00302
Anonyymi00301 kirjoitti:
Ei mummonmuori kritisoi koskaan islamia!
Kritiikki kuuluu vain USA:n evankelikaaleille, Israelille, Patmoksen porukalle ja uskovaisille.Lopeta jo tuon saman asian jankkaus ja mummomuorista paasaaminen. Hän on selvästi päässyt sinun ihon alle
- Anonyymi00303
Anonyymi00302 kirjoitti:
Lopeta jo tuon saman asian jankkaus ja mummomuorista paasaaminen. Hän on selvästi päässyt sinun ihon alle
Pelkäätkö sinä totuutta?
Mummonmuori on kaikkein aktiivisimmin hyökännyt noiden edellämainittujen tahojen kimppuun ja nyt hän pakenee häntä koipien välissä, kun hänen taustansa paljastui. - Anonyymi00304
Anonyymi00303 kirjoitti:
Pelkäätkö sinä totuutta?
Mummonmuori on kaikkein aktiivisimmin hyökännyt noiden edellämainittujen tahojen kimppuun ja nyt hän pakenee häntä koipien välissä, kun hänen taustansa paljastui.Ei tuo sinun jankkauksesi ole totutta vaan toisen alentamista!
- Anonyymi00305
Anonyymi00304 kirjoitti:
Ei tuo sinun jankkauksesi ole totutta vaan toisen alentamista!
Mikä siinä ei ole totta?
- Anonyymi00306
Anonyymi00304 kirjoitti:
Ei tuo sinun jankkauksesi ole totutta vaan toisen alentamista!
Siinä olet oikeassa, että tuollainen islamin fanittaminen alentaa mummonmuorin arvostusta.
- Anonyymi00308
Anonyymi00301 kirjoitti:
Ei mummonmuori kritisoi koskaan islamia!
Kritiikki kuuluu vain USA:n evankelikaaleille, Israelille, Patmoksen porukalle ja uskovaisille."mummonmuori"
mummon muori 🤭🤭 - Anonyymi00309
Anonyymi00303 kirjoitti:
Pelkäätkö sinä totuutta?
Mummonmuori on kaikkein aktiivisimmin hyökännyt noiden edellämainittujen tahojen kimppuun ja nyt hän pakenee häntä koipien välissä, kun hänen taustansa paljastui."Mummonmuori"
Mummon muori 🤭🤭🤭 - Anonyymi00310
Anonyymi00306 kirjoitti:
Siinä olet oikeassa, että tuollainen islamin fanittaminen alentaa mummonmuorin arvostusta.
"mummonmuorin "
mummon muorin X 4 🤭🤭🤭🤭 - Anonyymi00311
Anonyymi00310 kirjoitti:
"mummonmuorin "
mummon muorin X 4 🤭🤭🤭🤭Menikö hermot?
- Anonyymi00315
Anonyymi00311 kirjoitti:
Menikö hermot?
Miksihän mummomuori ei vastaa syytöksiin:
"Tuo Arabikansojen Ystävyysseura on vasemmiston perustava yhdistys jonka tarkoituksen on Israelin demonisoiminen. Siihen ovat kuuluneet lähes kaikki suomalaiset vasemmistopoiitikot aina Tarja Halosta myöten.
Se on täysin SOKEA palestiinalaisten tekemiin terroristi-iskuihin ja panee niidenkin syyn Israelin piikkiin.
Mummonmuori on tuo järjestön äänitorvi." - Anonyymi00316
Anonyymi00315 kirjoitti:
Miksihän mummomuori ei vastaa syytöksiin:
"Tuo Arabikansojen Ystävyysseura on vasemmiston perustava yhdistys jonka tarkoituksen on Israelin demonisoiminen. Siihen ovat kuuluneet lähes kaikki suomalaiset vasemmistopoiitikot aina Tarja Halosta myöten.
Se on täysin SOKEA palestiinalaisten tekemiin terroristi-iskuihin ja panee niidenkin syyn Israelin piikkiin.
Mummonmuori on tuo järjestön äänitorvi."Mistähän johtuu, että mummonmuorin kirjoitukset ovat täysin linjassa Arabikansojen Ystävyysseuran julkaisujen kanssa?
Kaikki syy on vain USA:ssa ja Israelissa.
Muslimien terroriteoista ei puhuta mitään. - Anonyymi00317
Anonyymi00316 kirjoitti:
Mistähän johtuu, että mummonmuorin kirjoitukset ovat täysin linjassa Arabikansojen Ystävyysseuran julkaisujen kanssa?
Kaikki syy on vain USA:ssa ja Israelissa.
Muslimien terroriteoista ei puhuta mitään."mummonmuorin"
Mahtaa olla vanha nainen tuo mummon muori. - Anonyymi00319
Anonyymi00316 kirjoitti:
Mistähän johtuu, että mummonmuorin kirjoitukset ovat täysin linjassa Arabikansojen Ystävyysseuran julkaisujen kanssa?
Kaikki syy on vain USA:ssa ja Israelissa.
Muslimien terroriteoista ei puhuta mitään.Miksihän sinä kyselet koko ajan mummomuorista, ja kirjoitit kaksi viestiä peräkkäin? Ärsyttääkö sinua noin mummomuorin mielipiteet?
- Anonyymi00320
Anonyymi00319 kirjoitti:
Miksihän sinä kyselet koko ajan mummomuorista, ja kirjoitit kaksi viestiä peräkkäin? Ärsyttääkö sinua noin mummomuorin mielipiteet?
Sokeat Reetat eivät voi nähdä. Ja näkevät eivät ole näkevinään.
Täytyy myös ymmärtää, kun tuo kyseinen "mummomuori" on kirjoitellut tänne ja pommittanut mielipiteitään ja kannanottojaan, tai toisten kannanottoja vuosikausia, niin kirjallisen aineiston runsaudesta johtuen, hänen kannanottonsa ovat välttämättä tulleet tutuiksi. Vaikka ei olisi livenä nähnytkään koko ihmistä.
En nyt taida tätä tämän ihmeemmin ja kauniimmin sanoa.
Jotakin kyllä kertoo hänestä hänen hymiönsä :D - Anonyymi00321
Anonyymi00317 kirjoitti:
"mummonmuorin"
Mahtaa olla vanha nainen tuo mummon muori.Oikeasti on vanha mies.
- Anonyymi00326
Anonyymi00321 kirjoitti:
Oikeasti on vanha mies.
Vai että on mummon äiti oikeasti vanha mies.
- Anonyymi00322
Trollit ei katsos perustele.
- Anonyymi00323
Mummo on huono vitsi.
- Anonyymi00324
Mutta siitä huolimatta hän jaksaa solvata Israelia ja sen toimia asukkaittensa puolustamisessa. Viikosta toiseen pitkät litaniat Israelin haukkumista, mutta ei vahingossakaan mummonmuori lausu mitään kielteistä noista Hamasin terroristeista.
Siinä todellista laajakatseista ja puolueetonta asioiden käsittelyä.
- Anonyymi00325
Hyvä kun olet suora.
- Anonyymi00327
Mummo ei tosiaan kykene keskusteluun.,
- Anonyymi00328
Uskovaisuusko sinusta on tehnyt tuollaisen valehtelijan?
- Anonyymi00329
Anonyymi00328 kirjoitti:
Uskovaisuusko sinusta on tehnyt tuollaisen valehtelijan?
Menikö mummonmuorilta taas pupu pöksyyn, kun vaikenee?
Miksihän mummomuori ei vastaa syytöksiin:
"Tuo Arabikansojen Ystävyysseura on vasemmiston perustava yhdistys jonka tarkoituksen on Israelin demonisoiminen. Siihen ovat kuuluneet lähes kaikki suomalaiset vasemmistopoiitikot aina Tarja Halosta myöten.
Se on täysin SOKEA palestiinalaisten tekemiin terroristi-iskuihin ja panee niidenkin syyn Israelin piikkiin.
Mummonmuori on tuo järjestön äänitorvi." - Anonyymi00330
Anonyymi00329 kirjoitti:
Menikö mummonmuorilta taas pupu pöksyyn, kun vaikenee?
Miksihän mummomuori ei vastaa syytöksiin:
"Tuo Arabikansojen Ystävyysseura on vasemmiston perustava yhdistys jonka tarkoituksen on Israelin demonisoiminen. Siihen ovat kuuluneet lähes kaikki suomalaiset vasemmistopoiitikot aina Tarja Halosta myöten.
Se on täysin SOKEA palestiinalaisten tekemiin terroristi-iskuihin ja panee niidenkin syyn Israelin piikkiin.
Mummonmuori on tuo järjestön äänitorvi."Anna olla jo tuo asia ja lopeta tuo vänkääminen
- Anonyymi00331
Anonyymi00330 kirjoitti:
Anna olla jo tuo asia ja lopeta tuo vänkääminen
Onko liian arka aihe?
- Anonyymi00332
Anonyymi00329 kirjoitti:
Menikö mummonmuorilta taas pupu pöksyyn, kun vaikenee?
Miksihän mummomuori ei vastaa syytöksiin:
"Tuo Arabikansojen Ystävyysseura on vasemmiston perustava yhdistys jonka tarkoituksen on Israelin demonisoiminen. Siihen ovat kuuluneet lähes kaikki suomalaiset vasemmistopoiitikot aina Tarja Halosta myöten.
Se on täysin SOKEA palestiinalaisten tekemiin terroristi-iskuihin ja panee niidenkin syyn Israelin piikkiin.
Mummonmuori on tuo järjestön äänitorvi.""mummonmuorilta"
mummon muorilta eli mummon äidiltä. 🤭 - Anonyymi00333
Anonyymi00331 kirjoitti:
Onko liian arka aihe?
Sinulle jankkaajalle selkeästi on.
- Anonyymi00334
Antaa huutaa!
Kertaan vielä:
Kulttuuri laajasti ymmärrettynä on kaikkea sitä, mitä ihmisyhteisöt siirtävät jälkeläisilleen.
Se on ”inhimillisen yhteisön jakamia arvoja, tietoja, taitoja, tapoja, kieltä ja uskomuksia sekä taidetta ja elämäntapaa.”- Anonyymi00345
Mitä inhimillistä on siinä, kun luoteja, droneja ja ohjuksia tulee hyökkäyksenä niskaan? Oletko mummomuori2 ajatellut sitä seikkaa? Oletko sinä? Minä olen.
- Anonyymi00335
Se on ihan sekaisin.
- Anonyymi00336
Äitisi oli sekaisin, kun sinut laitettiin alulle.
- Anonyymi00337
Anonyymi00336 kirjoitti:
Äitisi oli sekaisin, kun sinut laitettiin alulle.
Et ole hänen äitinsä.
- Anonyymi00338
Anonyymi00337 kirjoitti:
Et ole hänen äitinsä.
En ole niin väittänytkään.
Anonyymi00338 kirjoitti:
En ole niin väittänytkään.
Väitit olleesi sekaisin kun laitoit hänet alulle.
- Anonyymi00339
aito_Iainen kirjoitti:
Väitit olleesi sekaisin kun laitoit hänet alulle.
Ei hän niin väittänyt. Sulla taas ongelmia luetun ymmärtämisessä.
- Anonyymi00342
Anonyymi00339 kirjoitti:
Ei hän niin väittänyt. Sulla taas ongelmia luetun ymmärtämisessä.
Toki väitti, koska tietää ja tuntee tällä palstalla vain itsensä.
- Anonyymi00343
"Se on ihan sekaisin."
Et voi tietää, koska tunnet tällä palstalla vain itsesi.
Lapsikatse 👀
- Anonyymi00340
Mummo trollaa.
- Anonyymi00341
Trollit ei perustele.
- Anonyymi00344
Perustele, ettet ole itse trolli.
- Anonyymi00346
Anonyymi00344 kirjoitti:
Perustele, ettet ole itse trolli.
En ole trolli.
- Anonyymi00347
Koittakaa rakkaudellisesti suhtautua mummomuoriin2, hän on vinksahtanut vähän liikaa vasemmalle. Koittakaamme ohjata häntä vähän parempaan suuntaan. :I
- Anonyymi00348
Hän toimii Arabikansojen Ystävyysseuran leivissä ja saa palkkansa siitä, että postaa Israelia vihaavia kirjoituksia.
- Anonyymi00349
Anonyymi00348 kirjoitti:
Hän toimii Arabikansojen Ystävyysseuran leivissä ja saa palkkansa siitä, että postaa Israelia vihaavia kirjoituksia.
Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
- Anonyymi00350
Anonyymi00349 kirjoitti:
Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Arabikansojen Ystävyysseuran julkaisemat Israel-vastaiset viestit ovat SAMANLAISIA kuin mummonmuorin postaukset.
Sattumaako? - Anonyymi00351
Anonyymi00350 kirjoitti:
Arabikansojen Ystävyysseuran julkaisemat Israel-vastaiset viestit ovat SAMANLAISIA kuin mummonmuorin postaukset.
Sattumaako?Laita muutama esimerkki Ystävyysseuran viesteistä, niin voimme tarkastella ja verrata niitä yhdessä?
- Anonyymi00352
Anonyymi00351 kirjoitti:
Laita muutama esimerkki Ystävyysseuran viesteistä, niin voimme tarkastella ja verrata niitä yhdessä?
Etkö viitsi itse käydä tuon fanaattisen Israel-vihaaja järjestön sivulla?
- Anonyymi00353
Anonyymi00352 kirjoitti:
Etkö viitsi itse käydä tuon fanaattisen Israel-vihaaja järjestön sivulla?
Sinä olet esittänyt väitteen, joten sinulla on todistustaakka esittää muutama esimerkki väitteilesi.
- Anonyymi00355UUSI
Anonyymi00353 kirjoitti:
Sinä olet esittänyt väitteen, joten sinulla on todistustaakka esittää muutama esimerkki väitteilesi.
Tässä yksi "tiedoite", joka on otettu suoraan Hamasin pelikirjasta:
10.10.2025 alkaneen tulitauon jälkeen on tapettu ainakin 300 lasta, mikä UNICEFin mukaan tarkoittaa keskimäärin yhtä surmattua lasta niin kutsutun tulitauon jokaisena päivänä. Humanitaariset toimijat korostavat lukujen olevan puutteellisia. Näiden lisäksi kateissa on tuhansia lapsia, joiden oletetaan olevan kuolleina hautautuneina syvällä tuhottujen kotien, koulujen ja pakolaisleirien raunioiden alla.
Israel on vallannut lähes 70 % Gazan alueesta. Se tuhoaa täysin kaiken valtaamallaan alueella jäljellä olevan ja kieltäytyy vetämästä joukkojaan kansainvälisistä sopimuksista huolimatta. Se rajoittaa elintarvikkeiden, lääkintätarvikkeiden ja välttämättömien tavaroiden tuontia huomattavasti alle vaaditun vähimmäismäärän ja estää kaikkien suojavarusteiden tuonnin. Keskeisiä kansalaisjärjestöjä on karkotettu Gazasta ja kansainvälisten toimittajien pääsy Gazan alueelle on edelleen kielletty. EU viivyttäessä päättäväisiä toimia on tilanne myös miehitetyllä Länsirannalla kiihtynyt ennennäkemättömäksi terroriksi.
Palestiinalaisyhteisöihin kohdistetut valtion tukemat siirtokuntalaisten hyökkäykset, joihin kuuluu muun muassa aseellisia iskuja, maatalousmaan polttamista ja pakkosiirtoja, ovat lisääntyneet suurimpaan määrään koskaan. - Anonyymi00356UUSI
Anonyymi00355 kirjoitti:
Tässä yksi "tiedoite", joka on otettu suoraan Hamasin pelikirjasta:
10.10.2025 alkaneen tulitauon jälkeen on tapettu ainakin 300 lasta, mikä UNICEFin mukaan tarkoittaa keskimäärin yhtä surmattua lasta niin kutsutun tulitauon jokaisena päivänä. Humanitaariset toimijat korostavat lukujen olevan puutteellisia. Näiden lisäksi kateissa on tuhansia lapsia, joiden oletetaan olevan kuolleina hautautuneina syvällä tuhottujen kotien, koulujen ja pakolaisleirien raunioiden alla.
Israel on vallannut lähes 70 % Gazan alueesta. Se tuhoaa täysin kaiken valtaamallaan alueella jäljellä olevan ja kieltäytyy vetämästä joukkojaan kansainvälisistä sopimuksista huolimatta. Se rajoittaa elintarvikkeiden, lääkintätarvikkeiden ja välttämättömien tavaroiden tuontia huomattavasti alle vaaditun vähimmäismäärän ja estää kaikkien suojavarusteiden tuonnin. Keskeisiä kansalaisjärjestöjä on karkotettu Gazasta ja kansainvälisten toimittajien pääsy Gazan alueelle on edelleen kielletty. EU viivyttäessä päättäväisiä toimia on tilanne myös miehitetyllä Länsirannalla kiihtynyt ennennäkemättömäksi terroriksi.
Palestiinalaisyhteisöihin kohdistetut valtion tukemat siirtokuntalaisten hyökkäykset, joihin kuuluu muun muassa aseellisia iskuja, maatalousmaan polttamista ja pakkosiirtoja, ovat lisääntyneet suurimpaan määrään koskaan."Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvistanut, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa.
Samalla viikolla, kun Israel todettiin syyttömäksi, julkaistiin raportti, jonka mukaan Hamasin raakalaismaiset terroristit käyttivät lokakuun 2023 hyökkäyksessään silloin kaappaamiaan panttivankeja kohtaan seksuaalista väkivaltaa ja raiskauksia harkittuna strategiana."
Täytyy luottaa vain tuomareihin jotka taatusti olisivat halunneet löytyy todellisia syytöksiä kansanmurhasta, mutta eivät löytäneet. - Anonyymi00357UUSI
Anonyymi00355 kirjoitti:
Tässä yksi "tiedoite", joka on otettu suoraan Hamasin pelikirjasta:
10.10.2025 alkaneen tulitauon jälkeen on tapettu ainakin 300 lasta, mikä UNICEFin mukaan tarkoittaa keskimäärin yhtä surmattua lasta niin kutsutun tulitauon jokaisena päivänä. Humanitaariset toimijat korostavat lukujen olevan puutteellisia. Näiden lisäksi kateissa on tuhansia lapsia, joiden oletetaan olevan kuolleina hautautuneina syvällä tuhottujen kotien, koulujen ja pakolaisleirien raunioiden alla.
Israel on vallannut lähes 70 % Gazan alueesta. Se tuhoaa täysin kaiken valtaamallaan alueella jäljellä olevan ja kieltäytyy vetämästä joukkojaan kansainvälisistä sopimuksista huolimatta. Se rajoittaa elintarvikkeiden, lääkintätarvikkeiden ja välttämättömien tavaroiden tuontia huomattavasti alle vaaditun vähimmäismäärän ja estää kaikkien suojavarusteiden tuonnin. Keskeisiä kansalaisjärjestöjä on karkotettu Gazasta ja kansainvälisten toimittajien pääsy Gazan alueelle on edelleen kielletty. EU viivyttäessä päättäväisiä toimia on tilanne myös miehitetyllä Länsirannalla kiihtynyt ennennäkemättömäksi terroriksi.
Palestiinalaisyhteisöihin kohdistetut valtion tukemat siirtokuntalaisten hyökkäykset, joihin kuuluu muun muassa aseellisia iskuja, maatalousmaan polttamista ja pakkosiirtoja, ovat lisääntyneet suurimpaan määrään koskaan.Missä linkki mummon postaukseen jotta voidaan vertailla?
- Anonyymi00354
Mummon mussu!
- Anonyymi00358UUSI
Mummotrolli ei keskustele.
- Anonyymi00359UUSI
Niin se aina.
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092300Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26974- 71902
- 103896
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha568835- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627- 66625