Matkalla Eurooppaan - tsunami tulossa

Anonyymi-ap

Yli 178 000 afrikkalaista maahanmuuttajaa on lähtenyt Etelä-Afrikasta viime kuukausina, uutistoimisto AP kertoo. Luvut perustuvat viranomaistietoihin niistä maista, joihin siirtolaiset ovat palanneet.

Taustalla on kaksi syytä. Ensinnäkin Etelä-Afrikan viranomaiset ovat tehostaneet paperittomien maahanmuuttajien karkotuksia. Toiseksi maassa on maahanmuuttovastaisia liikkeitä, jotka ovat käyttäneet väkivaltaisiakin otteita maahanmuuttajia vastaan.

Yli 115 000 ihmistä on palannut naapurimaahan Zimbabween toukokuun lopusta lähtien ja yli 56 000 on palannut Malawiin. Nigeria, Ghana, Mosambik ja Lesotho kertovat kukin yli tuhannesta palanneesta, AP kertoo.

Kyseessä on yksi merkittävimmistä maahanmuuttajien joukkopaoista Etelä-Afrikasta vuosiin. Kehittyneenä taloutena Etelä-Afrikka on houkutellut miljoonia siirtolaisia muista Afrikan maista. He työskentevät tyypillisesti matalapalkka-aloilla maatiloilla, ravintoloissa ja rakennustyömailla.

Etelä-Afrikan viranomaiset kertoivat perjantaina, että noin 3 000 ihmistä odottaa karkotuksia säilöönottokeskuksissa, ja yli 6 000 tarkastajaa on lähetetty valtakunnallisesti tutkimaan, etteivät työnantajat työllistä paperittomia siirtolaisia laittomasti.

23

78

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ja kun sen aparttiheitin piti olla se pahin. Ilman sitä E-Afrikka ei olisi nyt se maa, jonne pyritään vaikka laittomasti.
      Afrikan maat pitäisi ottaa eurooppalaisten haltuun.

      • Anonyymi00010

        Yksinkertaisesti rajat kiinni. Ketään ei saa päästää läpi.
        Geneven pakolaissopimus uusiksi vain. Tulee täysi kaaos jos kikki tai edes osa pääsee läpi.
        Ei tulijat ole mitään siirtolaisia, vaan maahantunkeutujia.


      • Anonyymi00014

        Heh, kyllä se poju menee niin että afrikkalaiset ottavat euroopan maat haltuunsa, ja minä nautin :)


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Yksinkertaisesti rajat kiinni. Ketään ei saa päästää läpi.
        Geneven pakolaissopimus uusiksi vain. Tulee täysi kaaos jos kikki tai edes osa pääsee läpi.
        Ei tulijat ole mitään siirtolaisia, vaan maahantunkeutujia.

        Krokotiilit vartioimaan rajoja ruokapalkalla.


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Krokotiilit vartioimaan rajoja ruokapalkalla.

        MAMUT TULEE OTTAMAAN EUROOPAN EDESTÄ JA TAKAA.


    • Anonyymi00002

      SDP avaa rajat, tänne Suomeen voi sitten kaikki tulla...

    • Anonyymi00003

      Ceutassa haastateltiin yhtä tulijaa. Oli vaeltanut jo 7000km. Ykkös tavoite elämässä oli päästä Eurooppaan.

      • Anonyymi00017

        Jos noille voitaisiin tehdä lob otomia olisi tämäkin ongelma ratkaistu. Sitten vain säilöön johonkin laitokseen, omassa maassaan tietenkin. Meillä ei ole mitään velvollisuutta ottaa näitä jäte"ihmisiä" maahamme.


    • Anonyymi00004

      Taustalla on yksi syy. Sinäkään et ole niin tyhmä, että et sitä ymmärtäisi. Sen sanominen on vaan kiellettyä. Eiks sun pitänyt olla joku sananvapausritari...

    • Anonyymi00005

      Miten on mahdollista että sielläkin ovat mustat vallassa ja eivät sitten halaile samanvärisiä ja elätä valtion piikkiin ?
      Eivät ilmeisesti anna rahaa vaikka huutaisivat rasismia vaan näyttävät suunnan poispäin.

    • Anonyymi00006

      Mähän sanoin.
      I told you.


      Edes afrikkalaiset itse ei siedä
      massasiirtolaisuutta.


      OLISIKO AIKA OPELLA PERHESUUNNITTELUA?
      Vähemmän lapsia.
      Ehkäisyä.

      • Anonyymi00013

        Lapset ovat Afrikkalaisten ainut sosiaaliturva. Ilman lapsia he jäävät ikääntyessään täysin heitteille.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Lapset ovat Afrikkalaisten ainut sosiaaliturva. Ilman lapsia he jäävät ikääntyessään täysin heitteille.

        No syynä taitaa kuitenkin olla afrikkalaisten ukkojen eläimellinen kiima, aina täytyy olal työntämässä sitä munaa reikään.


      • Anonyymi00022

        Vähemmän lapsia suomalaisille?


    • Anonyymi00007

      Pari päivää sitten joku ITIKSEN
      lellipentu ulisi Ceuta ketjussa ”se on ohi jo….mitä persu ulisee”

      NYTHÄN SE VASTA ALKAA.

      Kehitysapu tulee muuttaa ehkäisyvälinen vienniksi.
      Koska köyhyys ja siirtolaisuus kulkee käsi kädessä.
      Eikä lopulta sekään, kun maapallo ei riitä.

      PURKKAPALLOESIMERKKI EDELLEEN AJANKOHTAINEN.
      https://www.youtube.com/watch?v=LPjzfGChGlE

      • Anonyymi00008

        Siirtolaisuuden vastaaottaminen
        ei auta mitään osapuolta.


      • Konservatiivien ihannoima Trumpistan on kieltänyt perheneuvonnan ja ehkäisyvälineiden jakelun avustusjärjestöiltä Afrikassa.


    • Anonyymi00009

      Onko ne niitä raketti-insinöörejä ja muita vastaavia, joiden työtodistukset äkkilähdössä unohtuivat savimajoihinsa?

      • Anonyymi00011

        Olisiko jo aika lopettaa lääkärien ja insinöörien aliarvostaminen kutsumalla näitä sellaisiksi, ja alkaa kutsumaan suoraan oikealla ammattinimikkeellä, eli wolttikuski joka saattaa maustaa kuljetettavan annoksen omilla eritteillään.


    • Anonyymi00012

      Kokkarepersut valmiina kyltteineen: "refugees not welcome but welcome anyway"

    • Anonyymi00015

      Ilmastonmuutos panettaa, ilman kondomia.

    • Anonyymi00016

      Afrikkaan laki jos lähtee pakolaiseksi Eurooppaan vain yksi rouva mukaan

      • Anonyymi00023

        Afrikan ainoa järkevä pelastus taitaa olla Kiina.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1313
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1061
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      835
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      648
    5. 60
      641
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      531
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      523
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      507
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      487
    Aihe