Muistuttaja muistuttaa herjaajaa

Aivan loistavaa. Jos ei satu löytymään nimeä Elämän kirjasta, ei huolta– silloin voi kaikessa rauhassa odotella viimeistä tuomiota. Mikäpä sen mukavampaa.

Ja ilmeisesti vaihtoehtona on sitten se kuuluisa taivas: ikuisuus pilven päällä, harppu kainalossa, enkelit ympärillä ja sama taivaallinen ohjelmanumero pyörimässä päivästä toiseen. Tosin jos kerran taivaassa ei ole aikaa eikä loppua, niin siinäpä vasta riittää ikuisesti aikaa kysyä, että joko tämä pilvellä istuminen alkaa vähän toistaa itseään.

Ehkä juuri siksi tämä porukka ei halua nimeään Elämän kirjaan. Ei nimittäin kuulosta kovin houkuttelevalta joutua viettämään ikuisuutta paikassa, jossa poistumiselle ei ole enää edes uloskäyntiä.

Mutta onneksi vaihtoehtona on - ikuinen helvetti ja viimeinen tuomio. Sehän kuulostaa suorastaan virkistävältä vaihtelulta siihen nähden, että joutuu viettämään ikuisuuden hymyillen onnellisesti pilvellä niiden kanssa, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että juuri heidän versionsa ikuisesta pilvilomasta on koko maailmankaikkeuden paras tarjous.

Anonyymi00002 kirjoitti:

Aivan loistavaa. Jos ei satu löytymään nimeä Elämän kirjasta, ei huolta– silloin voi kaikessa rauhassa odotella viimeistä tuomiota. Mikäpä sen mukavampaa.

Ja ilmeisesti vaihtoehtona on sitten se kuuluisa taivas: ikuisuus pilven päällä, harppu kainalossa, enkelit ympärillä ja sama taivaallinen ohjelmanumero pyörimässä päivästä toiseen. Tosin jos kerran taivaassa ei ole aikaa eikä loppua, niin siinäpä vasta riittää ikuisesti aikaa kysyä, että joko tämä pilvellä istuminen alkaa vähän toistaa itseään.

Ehkä juuri siksi tämä porukka ei halua nimeään Elämän kirjaan. Ei nimittäin kuulosta kovin houkuttelevalta joutua viettämään ikuisuutta paikassa, jossa poistumiselle ei ole enää edes uloskäyntiä.

Mutta onneksi vaihtoehtona on - ikuinen helvetti ja viimeinen tuomio. Sehän kuulostaa suorastaan virkistävältä vaihtelulta siihen nähden, että joutuu viettämään ikuisuuden hymyillen onnellisesti pilvellä niiden kanssa, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että juuri heidän versionsa ikuisesta pilvilomasta on koko maailmankaikkeuden paras tarjous.

Lue lisää

Vain ikuisesti sama autuas hymy naamalla ja harppu soimassa. Yäk. Kun vaihtoehdot ovat nämä, niin helvetti alkaa jo kuulostaa melko kiinnostavalta!

Anonyymi00003 kirjoitti:

Vain ikuisesti sama autuas hymy naamalla ja harppu soimassa. Yäk. Kun vaihtoehdot ovat nämä, niin helvetti alkaa jo kuulostaa melko kiinnostavalta!

Mutta onneksi vaihtoehtona on ikuinen helvetti ja viimeinen tuomio. Ajatus on suorastaan lohdullinen, kun vastapuolella odottaa taivas, jossa kaikki ovat ikuisesti onnellisia – juuri sillä tavalla kuin heidän kuuluukin olla onnellisia. Ei enää epäilyksiä, ei kysymyksiä, ei ristiriitoja, ei edes mahdollisuutta kyllästyä, koska eihän täydellisessä taivaallisessa ilossa voi koskaan olla mitään puutetta.

Siinä onkin jotain huvittavan yököttävää: ikuinen autuus, jota ei saa koskaan kyseenalaistaa. Ikuinen ilo, joka ei saa koskaan loppua. Ikuinen hymy kasvoilla, koska surulle, epäilykselle tai edes kyllästymiselle ei ilmeisesti ole taivaassa käyttöä.

Ja tietenkin kaiken kruunaa ajatus siitä, että juuri tämä olisi täydellinen päämäärä: viettää ikuisuus samassa seurassa, samassa autuudessa ja samassa varmuudessa siitä, että nyt on saavutettu kaiken olemassaolon lopullinen tarkoitus.

Jos ikuisuus tarkoittaa sitä, ettei mikään enää koskaan muutu, niin täytyy myöntää, että helvetin ajatus alkaa kuulostaa melkein dynaamiselta vaihtoehdolta.

Taivaallinen ilo on näköjään niin täydellistä, ettei sitä tarvitse enää edes tuntea – riittää, että sitä tunnetaan ikuisesti.

Anonyymi00004 kirjoitti:

Mutta onneksi vaihtoehtona on ikuinen helvetti ja viimeinen tuomio. Ajatus on suorastaan lohdullinen, kun vastapuolella odottaa taivas, jossa kaikki ovat ikuisesti onnellisia – juuri sillä tavalla kuin heidän kuuluukin olla onnellisia. Ei enää epäilyksiä, ei kysymyksiä, ei ristiriitoja, ei edes mahdollisuutta kyllästyä, koska eihän täydellisessä taivaallisessa ilossa voi koskaan olla mitään puutetta.

Siinä onkin jotain huvittavan yököttävää: ikuinen autuus, jota ei saa koskaan kyseenalaistaa. Ikuinen ilo, joka ei saa koskaan loppua. Ikuinen hymy kasvoilla, koska surulle, epäilykselle tai edes kyllästymiselle ei ilmeisesti ole taivaassa käyttöä.

Ja tietenkin kaiken kruunaa ajatus siitä, että juuri tämä olisi täydellinen päämäärä: viettää ikuisuus samassa seurassa, samassa autuudessa ja samassa varmuudessa siitä, että nyt on saavutettu kaiken olemassaolon lopullinen tarkoitus.

Jos ikuisuus tarkoittaa sitä, ettei mikään enää koskaan muutu, niin täytyy myöntää, että helvetin ajatus alkaa kuulostaa melkein dynaamiselta vaihtoehdolta.

Taivaallinen ilo on näköjään niin täydellistä, ettei sitä tarvitse enää edes tuntea – riittää, että sitä tunnetaan ikuisesti.

Lue lisää

No, onneksi kristillisessä maailmankuvassa on sentään tarjolla toinenkin vaihtoehto: ikuinen helvetti. Siinä on jotain virkistävän rehellistä verrattuna taivaalliseen ikuisen ilon pakettiin. Ei tarvitse teeskennellä olevansa autuas, jos ei satu huvittamaan.
Ja jos evankeliumien Saatana kerran on se suuri pahis, niin täytyyhän hänenkin ansaita jonkinlainen kunniamaininta: ainakin hän tarjoaa kristillisessä kertomuksessa vaihtoehdon sille loputtomalle taivaalliselle ilon, ylistyksen ja enkelilaulujen ohjelmalle. Taivaassa kaikki ovat onnellisia ikuisesti, mutta helvetissä sentään on draamaa.
Ehkä tässä onkin kristinuskon kiinnostavin myyntipuhe: ensin kerrotaan, että Saatana on kaiken pahan ruumiillistuma, ja sitten hänelle annetaan sivurooli paikassa, jossa kidutus jatkuu ikuisesti. Todella erikoinen rekrytointistrategia.
„Valitse Jeesus, tai kärsi ikuisesti.”
Kieltämättä tehokas tarjous. Varsinkin kun vaihtoehtona on ikuisuus pilven päällä laulamassa ylistystä ja olemassa täydellisen onnellisena ilman pienintäkään mahdollisuutta kysyä, että voisiko ohjelmaan joskus tulla jotain muutakin.
Jos tämä on taivaallisen markkinoinnin huippuversio, niin ehkä Saatanan ei tarvitse edes tehdä kovin kummoista kampanjaa. Riittää, että hän kuiskaa: „Hei, ainakaan täällä sinun ei tarvitse teeskennellä nauttivasi ikuisuudesta.”

"eivät pääse taivasten valtakuntaan"
Sinnehän vain idiootit haluavat!

Elämän kirja ei siis oikeastaan lupaa vain elämää. Se lupaa ikuisen tilan, jossa elämästä on poistettu kaikki se, mikä tekee elämästä elämisen arvoista: epävarmuus, muutos, kapina, kysymykset, pettymykset ja mahdollisuus sanoa „ei”.
Mutta kuinka ihanaa. Nimi vain kirjaan, hymy kasvoille ja sitten kohti ikuisuutta – missä kaikki ovat onnellisia, koska heidän kuuluu olla onnellisia.
Kyllä siinä väkisinkin tulee mieleen, että jos tämä on taivaallisen ilon lopullinen huipentuma, niin ehkä kaikkein vaarallisin kysymys ei olekaan „pääsenkö taivaaseen?”, vaan:
„Entä jos en haluakaan sitä?”

Anonyymi00007 kirjoitti:

"eivät pääse taivasten valtakuntaan"
Sinnehän vain idiootit haluavat!

Elämän kirja ei siis oikeastaan lupaa vain elämää. Se lupaa ikuisen tilan, jossa elämästä on poistettu kaikki se, mikä tekee elämästä elämisen arvoista: epävarmuus, muutos, kapina, kysymykset, pettymykset ja mahdollisuus sanoa „ei”.
Mutta kuinka ihanaa. Nimi vain kirjaan, hymy kasvoille ja sitten kohti ikuisuutta – missä kaikki ovat onnellisia, koska heidän kuuluu olla onnellisia.
Kyllä siinä väkisinkin tulee mieleen, että jos tämä on taivaallisen ilon lopullinen huipentuma, niin ehkä kaikkein vaarallisin kysymys ei olekaan „pääsenkö taivaaseen?”, vaan:
„Entä jos en haluakaan sitä?”

Lue lisää

Valitaan mieluummin Kuoleman kirjan.
En siksi, että kuolema olisi jotenkin kaunis tai tavoiteltava asia, vaan siksi, että ajatus ikuisesta uskonnollisesta palkinnosta kuulostaa minusta paljon kuvottavammalta. Ajatus siitä, että kuoleman jälkeen pitäisi vielä viettää ikuisuus samassa taivaallisessa seurassa, ylistämässä ja hymyilemässä onnellisena, koska niin kuuluu tehdä.
Kiitos vain, mutta ei kiitos.
Jos taivaallinen „palkinto” tarkoittaa sitä, että saan ikuisesti katsella samaa autuasta hymyä, kuunnella ylistystä ja vakuutella itselleni, kuinka suunnattoman onnellinen olen, niin ehkä Kuoleman kirja on sittenkin rehellisempi vaihtoehto.
Siinä ei ainakaan luvata minulle ikuista onnea samalla kun samalla kerrotaan, ettei minulla ole enää mitään oikeutta kyllästyä siihen.
Ja tässä kohtaa joku voi tietenkin avata Raamatun, osoittaa Elämän kirjaa ja sanoa:
„Katso, tähän sinä haluat nimesi.”
Minä vastaan:
„En halua.”
Jos vaihtoehtona on ikuinen uskonnollinen paratiisi, jossa kaikki on täydellistä, kaikki ovat onnellisia ja kaikki rakastavat samaa Jumalaa ikuisesti, niin antakaa minun sentään käyttää sitä kuuluisaa vapaata tahtoani.
Kirjoittakaa nimeni mieluummin Kuoleman kirjaan.
Sillä jos kerran viimeinenkin itsenäinen ajatukseni täytyy luovuttaa taivaallisen ikuisuuden sisäänpääsymaksuna, niin en ehkä halua sitä palkintoa.
Ja siinä onkin koko jutun ironisin kohta:
Minulle sanotaan, että saan valita vapaasti – mutta jos valitsen väärin, saan siitä ikuisen rangaistuksen.
Aika erikoinen määritelmä vapaudelle.
Mutta tervetuloa vain, Kuoleman kirja.
Ainakin sinä et lupaa minulle ikuista hymyä.
Ja juuri siksi saatat olla tämän koko tarinan rehellisin kirja.

Anonyymi00008 kirjoitti:

Valitaan mieluummin Kuoleman kirjan.
En siksi, että kuolema olisi jotenkin kaunis tai tavoiteltava asia, vaan siksi, että ajatus ikuisesta uskonnollisesta palkinnosta kuulostaa minusta paljon kuvottavammalta. Ajatus siitä, että kuoleman jälkeen pitäisi vielä viettää ikuisuus samassa taivaallisessa seurassa, ylistämässä ja hymyilemässä onnellisena, koska niin kuuluu tehdä.
Kiitos vain, mutta ei kiitos.
Jos taivaallinen „palkinto” tarkoittaa sitä, että saan ikuisesti katsella samaa autuasta hymyä, kuunnella ylistystä ja vakuutella itselleni, kuinka suunnattoman onnellinen olen, niin ehkä Kuoleman kirja on sittenkin rehellisempi vaihtoehto.
Siinä ei ainakaan luvata minulle ikuista onnea samalla kun samalla kerrotaan, ettei minulla ole enää mitään oikeutta kyllästyä siihen.
Ja tässä kohtaa joku voi tietenkin avata Raamatun, osoittaa Elämän kirjaa ja sanoa:
„Katso, tähän sinä haluat nimesi.”
Minä vastaan:
„En halua.”
Jos vaihtoehtona on ikuinen uskonnollinen paratiisi, jossa kaikki on täydellistä, kaikki ovat onnellisia ja kaikki rakastavat samaa Jumalaa ikuisesti, niin antakaa minun sentään käyttää sitä kuuluisaa vapaata tahtoani.
Kirjoittakaa nimeni mieluummin Kuoleman kirjaan.
Sillä jos kerran viimeinenkin itsenäinen ajatukseni täytyy luovuttaa taivaallisen ikuisuuden sisäänpääsymaksuna, niin en ehkä halua sitä palkintoa.
Ja siinä onkin koko jutun ironisin kohta:
Minulle sanotaan, että saan valita vapaasti – mutta jos valitsen väärin, saan siitä ikuisen rangaistuksen.
Aika erikoinen määritelmä vapaudelle.
Mutta tervetuloa vain, Kuoleman kirja.
Ainakin sinä et lupaa minulle ikuista hymyä.
Ja juuri siksi saatat olla tämän koko tarinan rehellisin kirja.

Lue lisää

Antakaa minulle mieluummin Kuoleman kirja.

Se on ainakin rehellinen.

Ei ikuista hymyä.
Ei loputonta ylistystä.
Ei taivaallista pilvilomaa ikuisuuden mittaisella kestotilauksella.

Kuoleman kirja – ottaisin sen mieluummin.

Anonyymi00009 kirjoitti:

Antakaa minulle mieluummin Kuoleman kirja.

Se on ainakin rehellinen.

Ei ikuista hymyä.
Ei loputonta ylistystä.
Ei taivaallista pilvilomaa ikuisuuden mittaisella kestotilauksella.

Kuoleman kirja – ottaisin sen mieluummin.

Lue lisää

"eivät pääse taivasten valtakuntaan"
Vain idiooteille!

Anonyymi00010 kirjoitti:

"eivät pääse taivasten valtakuntaan"
Vain idiooteille!

Eli ensin valitaan Elämän kirja, sitten odotetaan sulhasta, ylkää,pukeudutaan parhaimpiin ja suunnataan valtavaan hääjuhlaan, Karitsan hääateria! Jossa pöytä on tietenkin niin runsaasti katettu, että tavallisesta ruokailusta ei enää voida puhua.
Ja sitten alkaa tanssi.
Ylkä Jeesus keskellä tanssisalia, morsian eli seurakunta vierellä ja Karitsan hääateria pöydät notkuen ympärillä.
Kyllä siinä Kuoleman kirjallekin tulee hetkeksi kiire miettiä omaa markkinointiaan.
”Tervetuloa Karitsan hääaterialle! Pöytä on katettu, ylkä odottaa ja juhlat jatkuvat ikuisesti.”
Ja jossain nurkassa joku kysyy varovasti:
”Anteeksi, mutta loppuuko tämä juhla koskaan?”
”Ei.”
”Entä jos kyllästyn?”
”Et kyllästy.”
”Mistä tiedätte?”

Anonyymi00011 kirjoitti:

Eli ensin valitaan Elämän kirja, sitten odotetaan sulhasta, ylkää,pukeudutaan parhaimpiin ja suunnataan valtavaan hääjuhlaan, Karitsan hääateria! Jossa pöytä on tietenkin niin runsaasti katettu, että tavallisesta ruokailusta ei enää voida puhua.
Ja sitten alkaa tanssi.
Ylkä Jeesus keskellä tanssisalia, morsian eli seurakunta vierellä ja Karitsan hääateria pöydät notkuen ympärillä.
Kyllä siinä Kuoleman kirjallekin tulee hetkeksi kiire miettiä omaa markkinointiaan.
”Tervetuloa Karitsan hääaterialle! Pöytä on katettu, ylkä odottaa ja juhlat jatkuvat ikuisesti.”
Ja jossain nurkassa joku kysyy varovasti:
”Anteeksi, mutta loppuuko tämä juhla koskaan?”
”Ei.”
”Entä jos kyllästyn?”
”Et kyllästy.”
”Mistä tiedätte?”

Lue lisää

No ehkä se Karitsan hääjuhla sitten joskus loppuu aikanaan. Sitten ylkä ja morsian eli seurakunta voivat siirtyä seuraavaan ohjelmanumeroon: lentelyä pilvien päällä harppu kainalossa.
Kun hääateria on vihdoin syöty loppuun ja viimeinenkin malja tyhjennetty, niin mitäpä muuta sitä ikuisuudessa tekisi?
Siinä sitten lennellään pilveltä toiselle, soitellaan harppua ja katsellaan tyytyväisenä ympärille, kun kaikki ovat ikuisesti onnellisia.
Ja jos joku sattuu kysymään:
”Mitä tänään tehdään?”
Vastaus kuuluu:
”Samaa kuin eilen.”
”Entä huomenna?”
”Samaa kuin tänään.”
”Entä tuhannen vuoden päästä?”
”Samaa.”
”Entä miljoonan vuoden päästä?”
”No, tietenkin samaa. Mehän olemme ikuisuudessa.”
Siinäpä vasta häämatka, josta ei tule koskaan kotiinpaluuta.

Anonyymi00012 kirjoitti:

No ehkä se Karitsan hääjuhla sitten joskus loppuu aikanaan. Sitten ylkä ja morsian eli seurakunta voivat siirtyä seuraavaan ohjelmanumeroon: lentelyä pilvien päällä harppu kainalossa.
Kun hääateria on vihdoin syöty loppuun ja viimeinenkin malja tyhjennetty, niin mitäpä muuta sitä ikuisuudessa tekisi?
Siinä sitten lennellään pilveltä toiselle, soitellaan harppua ja katsellaan tyytyväisenä ympärille, kun kaikki ovat ikuisesti onnellisia.
Ja jos joku sattuu kysymään:
”Mitä tänään tehdään?”
Vastaus kuuluu:
”Samaa kuin eilen.”
”Entä huomenna?”
”Samaa kuin tänään.”
”Entä tuhannen vuoden päästä?”
”Samaa.”
”Entä miljoonan vuoden päästä?”
”No, tietenkin samaa. Mehän olemme ikuisuudessa.”
Siinäpä vasta häämatka, josta ei tule koskaan kotiinpaluuta.

Lue lisää

Entä sitten Karitsan häiden hääyö?
Siitä Raamattu onkin hämmästyttävän hiljaa.
Hääpäivästä kerrotaan, morsiamesta kerrotaan, hääateriasta kerrotaan ja kutsutuista kerrotaan. Mutta kun pitäisi kertoa, mitä hääjuhlan jälkeen tapahtuu, ohjelmalehtinen loppuu kuin seinään.

Anonyymi00013 kirjoitti:

Entä sitten Karitsan häiden hääyö?
Siitä Raamattu onkin hämmästyttävän hiljaa.
Hääpäivästä kerrotaan, morsiamesta kerrotaan, hääateriasta kerrotaan ja kutsutuista kerrotaan. Mutta kun pitäisi kertoa, mitä hääjuhlan jälkeen tapahtuu, ohjelmalehtinen loppuu kuin seinään.

Lue lisää

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Anonyymi00014 kirjoitti:

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Lue lisää

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

MANIPULOINTI ON ERITTÄIN ONNISTUNUT. SE ON NYKYINEN SENSUROITU KRISTINUSKO!

-----------------

Heitä vartioivat siellä roomalaiset centurionit, ja hän sanoi: "Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä."


"Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä."

Mikä olisi parempi tapa hallita kansanjoukkoja kuin opettaa heille ikuista kidutusta? Se on toiminut; hindupalstan kristityt terroristi myös levittää tätä saatanallista ikuisen kidutusen oppia uhkailun avulla. He ovat itsekin sen opin uhreja.

Anonyymi00015 kirjoitti:

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

MANIPULOINTI ON ERITTÄIN ONNISTUNUT. SE ON NYKYINEN SENSUROITU KRISTINUSKO!

-----------------

Heitä vartioivat siellä roomalaiset centurionit, ja hän sanoi: "Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä."


"Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä."

Mikä olisi parempi tapa hallita kansanjoukkoja kuin opettaa heille ikuista kidutusta? Se on toiminut; hindupalstan kristityt terroristi myös levittää tätä saatanallista ikuisen kidutusen oppia uhkailun avulla. He ovat itsekin sen opin uhreja.

Lue lisää

Kauheata uskoon käännyttämistä...
Anonyymi-ap
2024-08-31 10:10:58

Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.

Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään ja viedän luolastoon, eikä pois päästetä, ennenkuin olet maksanut lahkolle sen viimeisenkin euron.

Tulevat vielä kuolinvuoteen vierelle lukemaan pitkiä rukouksiaan salkussa valmiiksi painetut testamenttilomakkeet..


https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Anonyymi00016 kirjoitti:

Kauheata uskoon käännyttämistä...
Anonyymi-ap
2024-08-31 10:10:58

Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.

Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään ja viedän luolastoon, eikä pois päästetä, ennenkuin olet maksanut lahkolle sen viimeisenkin euron.

Tulevat vielä kuolinvuoteen vierelle lukemaan pitkiä rukouksiaan salkussa valmiiksi painetut testamenttilomakkeet..


https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Lue lisää

Mikä olisi parempi tapa hallita kansanjoukkoja kuin opettaa heille ikuista kidutusta? Se on toiminut; hindupalstan kristityt terroristi myös levittää tätä saatanallista ikuisen kidutusen oppia uhkailun avulla. He ovat itsekin sen opin uhreja.


https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Anonyymi00017 kirjoitti:

Mikä olisi parempi tapa hallita kansanjoukkoja kuin opettaa heille ikuista kidutusta? Se on toiminut; hindupalstan kristityt terroristi myös levittää tätä saatanallista ikuisen kidutusen oppia uhkailun avulla. He ovat itsekin sen opin uhreja.


https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Lue lisää

https://www.rivalnations.org/censored-bible/


Raamattu, joka sinulla on kotona tai taskussasi, on sensuroitu. Raamatusta, jonka omistat, on poistettu jakeita ja kokonaisia kirjoja.

Raamattuun, jonka tunnet, ON LISÄTTY YLIMÄÄRÄISTÄ SISÄLTÖÄ!


Monet Jeesukseen viittaavat profetiat on MUUTETTU TAI POISTETTU. Riippumatta siitä, kuinka kauan olet ollut kristitty, et todennäköisesti ole koskaan ajatellut, että Raamattusi on sensuroitu – mutta niin on tapahtunut.

Anonyymi00018 kirjoitti:

https://www.rivalnations.org/censored-bible/


Raamattu, joka sinulla on kotona tai taskussasi, on sensuroitu. Raamatusta, jonka omistat, on poistettu jakeita ja kokonaisia kirjoja.

Raamattuun, jonka tunnet, ON LISÄTTY YLIMÄÄRÄISTÄ SISÄLTÖÄ!


Monet Jeesukseen viittaavat profetiat on MUUTETTU TAI POISTETTU. Riippumatta siitä, kuinka kauan olet ollut kristitty, et todennäköisesti ole koskaan ajatellut, että Raamattusi on sensuroitu – mutta niin on tapahtunut.

Lue lisää

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

Muutama lause tästä luennosta:

He eivät ole hengellisesti valaistuneita. He saattavat olla perillä siitä, miten ihmisiä manipuloidaan, mutta se ei tarkoita, että he olisivat saavuttaneet hengellisen valaistumisen. Mielestäni tätä termiä käytetään tästä kultista virheellisesti, koska todellisesti valaistuneet eivät koskaan käyttäytyisi samalla tavalla kuin nämä pimeät noidat. Heidän kulttinsa käyttää valoa – eli tietoa ihmismielestä ja luonnonlaeista – niitä ihmismassoja vastaan, jotka eivät tunne tätä tietoa, voidakseen hallita ja orjuuttaa heitä. Tästä syystä tätä kulttia on kutsuttu myös Mustaksi Auringoksi, pimeän tiedon kultiksi.
He keksivät maailmanuskonnot. Yritän jatkuvasti sanoa tämän ihmisille, jotka ovat tavalla tai toisella mukana uskonnossa. He sanovat: ”Ei, ei, ei. He loivat kaikki muut uskonnot. He loivat islamin ja juutalaisuuden, mutta eivät kristinuskoa.” Sitten joku islamiin uskova sanoo: ”Kyllä, he loivat väärän version juutalaisuudesta ja kristinuskosta, mutta eivät koskeneet islamiin.” Ja sitten juutalaiset sanovat: ”Ei, he antoivat kristityille ja muslimeille täysin väärän uskonnon, mutta juutalainen uskonto säilyi täysin aitona ja muuttumattomana.” Niin, aivan. Jokainen haluaa tuoda omat ennakkoluulonsa mukaan totuuteen – siinä on ongelma. Niin ei voi tehdä, jos todella on rehellinen itselleen ja haluaa kulkea pitkälle totuuden ja valaistumisen tiellä. Voit toki valehdella itsellesi ja sanoa: ”Edistyn kyllä, ja otan uskontoni mukaani.” Onnea vain sen kanssa.
Flaviukset varhaisessa kristinuskossa. Flaviukset olivat hallitseva verisuku, joka kuului pimeän aurinkokultin lahkoon ja hallitsi Rooman valtakuntaa suuren osan sen olemassaolosta. Flaviuksille muodostui ongelma Rooman valtakunnan väestön hallitsemisessa, koska osa heidän hallitsemistaan ihmisistä alkoi ymmärtää, ettei hallituksi tuleminen ollut oikeutettua, ja he halusivat olla vapaita. Tähän avoimesti hallitsevat dynastiat yleensä lopulta ajautuvat: kun valta on avointa, ihmiset tietävät olevansa sorrettuja ja hallittuja. Roomalaiset pakottivat ihmiset alistumaan sadanpäälliköidensä avulla. Jos et alistunut heidän valtaansa, he yksinkertaisesti puhkaisivat sinut miekalla tai ristiinnaulitsivat sinut. Kaikki tiesivät heidän olevan vain joukko roistoja, jotka sanoivat: ”Me olemme jumala. Me hallitsemme. Teette niin kuin käskemme tai kuolette.” He olivat oman aikansa mafia, aivan kuten hallitus on meidän aikamme mafia. Mutta kun hallinto on näin avointa, kaikki näkevät sen ja ajattelevat: ”Jos suututat roomalaiset, he lävistävät sinut miekalla.” Lopulta he sanovat: ”Me emme…”

Anonyymi00019 kirjoitti:

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

Muutama lause tästä luennosta:

He eivät ole hengellisesti valaistuneita. He saattavat olla perillä siitä, miten ihmisiä manipuloidaan, mutta se ei tarkoita, että he olisivat saavuttaneet hengellisen valaistumisen. Mielestäni tätä termiä käytetään tästä kultista virheellisesti, koska todellisesti valaistuneet eivät koskaan käyttäytyisi samalla tavalla kuin nämä pimeät noidat. Heidän kulttinsa käyttää valoa – eli tietoa ihmismielestä ja luonnonlaeista – niitä ihmismassoja vastaan, jotka eivät tunne tätä tietoa, voidakseen hallita ja orjuuttaa heitä. Tästä syystä tätä kulttia on kutsuttu myös Mustaksi Auringoksi, pimeän tiedon kultiksi.
He keksivät maailmanuskonnot. Yritän jatkuvasti sanoa tämän ihmisille, jotka ovat tavalla tai toisella mukana uskonnossa. He sanovat: ”Ei, ei, ei. He loivat kaikki muut uskonnot. He loivat islamin ja juutalaisuuden, mutta eivät kristinuskoa.” Sitten joku islamiin uskova sanoo: ”Kyllä, he loivat väärän version juutalaisuudesta ja kristinuskosta, mutta eivät koskeneet islamiin.” Ja sitten juutalaiset sanovat: ”Ei, he antoivat kristityille ja muslimeille täysin väärän uskonnon, mutta juutalainen uskonto säilyi täysin aitona ja muuttumattomana.” Niin, aivan. Jokainen haluaa tuoda omat ennakkoluulonsa mukaan totuuteen – siinä on ongelma. Niin ei voi tehdä, jos todella on rehellinen itselleen ja haluaa kulkea pitkälle totuuden ja valaistumisen tiellä. Voit toki valehdella itsellesi ja sanoa: ”Edistyn kyllä, ja otan uskontoni mukaani.” Onnea vain sen kanssa.
Flaviukset varhaisessa kristinuskossa. Flaviukset olivat hallitseva verisuku, joka kuului pimeän aurinkokultin lahkoon ja hallitsi Rooman valtakuntaa suuren osan sen olemassaolosta. Flaviuksille muodostui ongelma Rooman valtakunnan väestön hallitsemisessa, koska osa heidän hallitsemistaan ihmisistä alkoi ymmärtää, ettei hallituksi tuleminen ollut oikeutettua, ja he halusivat olla vapaita. Tähän avoimesti hallitsevat dynastiat yleensä lopulta ajautuvat: kun valta on avointa, ihmiset tietävät olevansa sorrettuja ja hallittuja. Roomalaiset pakottivat ihmiset alistumaan sadanpäälliköidensä avulla. Jos et alistunut heidän valtaansa, he yksinkertaisesti puhkaisivat sinut miekalla tai ristiinnaulitsivat sinut. Kaikki tiesivät heidän olevan vain joukko roistoja, jotka sanoivat: ”Me olemme jumala. Me hallitsemme. Teette niin kuin käskemme tai kuolette.” He olivat oman aikansa mafia, aivan kuten hallitus on meidän aikamme mafia. Mutta kun hallinto on näin avointa, kaikki näkevät sen ja ajattelevat: ”Jos suututat roomalaiset, he lävistävät sinut miekalla.” Lopulta he sanovat: ”Me emme…”

Lue lisää

He keksivät maailmanuskonnot.

Anonyymi00020 kirjoitti:

He keksivät maailmanuskonnot.

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

Ratkaisuksi he toivat esiin Konstantinuksen, niin sanotun Konstantinus Suuren. Hän syntyi nimellä Flavius Valerius Aurelius, ja kuten näette, hän oli peräisin Flaviusten dynastiasta. Kaikki Flaviusten ja uusflaviusten dynastian keisarit olivat syntyjään Flaviuksia, joten hänen etunimensä oli Flavius. Hän ottaisi lopulta tehtäväkseen saattaa päätökseen uuden Rooman valtion hallitseman uskonnon.
Vuonna 325 jaa. Konstantinus kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen, jossa aikakauden eksoteeriset uskonnolliset johtajat asetettiin hänen mukaansa painostuksen alaisiksi kehittämään Rooman hyväksymä laillinen uskonto, joka sopisi kansanjoukoille. Puhuja sanoo kutsuvansa tätä konstantinolaisuudeksi (Constantinianity), koska hänen mukaansa se ei ollut kristinuskoa. Hänen mielestään kyse oli Konstantinuksen uskonnosta – tai pikemminkin uskonnosta, jonka aikansa todellinen pimeä papisto antoi Konstantinukselle levitettäväksi.
Hän vertaa tätä Anton LaVeyn satanismiin. Hänen mukaansa LaVey ei itse keksinyt modernia satanismia, vaan hänelle annettiin sen taustalla oleva ideologia ja käskettiin koota se kirjaksi suurta yleisöä varten. Samalla tavoin Konstantinus hänen mukaansa sai tehtäväkseen esitellä uusi uskonto pimeiltä okkulttisilta veljiltään.

"Toinen tuleminen"

On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.

Anonyymi00023 kirjoitti:

"Toinen tuleminen"

On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.

Lue lisää

"Toinen tuleminen"

On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.


En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.



Voiko rakkaus vaihtaa kirveeseen?
On hämmentävää seurata, kuinka jotkut onnistuvat maalaamaan rakkauden opettajasta hahmon, joka toisessa näytöksessä saapuu näyttämölle kirves olallaan. Ensimmäisessä näytöksessä kehotetaan rakastamaan vihollisia, antamaan anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän ja kääntämään toinen poski. Toisessa näytöksessä sama henkilö olisi yhtäkkiä muuttunut sellaiseksi, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on joukkotuho. Aikamoinen luonteenkehitys.
Jos joku kirjoittaisi tällaisen henkilöhahmon romaaniin, kustannustoimittaja kysyisi ensimmäiseksi, missä välissä päähenkilö muuttui täysin toiseksi ihmiseksi. Missä luvussa myötätunto vaihtui miekkaan? Missä kohdassa laupeus korvattiin verilöylyllä? Ja ennen kaikkea: miksi?
Juuri tässä kohtaa satiiri alkaa kirjoittaa itse itseään. Rakkauden sanomasta tehdään joskus niin monimutkainen, että lopulta rakkaus jää sivuosaan ja pelko nousee päähenkilöksi. Armosta tulee alaviite, mutta rangaistuksesta pääotsikko. Lempeydestä muistetaan muutama lause, mutta tuomiosta rakennetaan kokonainen maailmankuva.
Jos Jeesuksen luonne todella on muuttumaton, miksi hänen pitäisi toisessa tulemisessaan käyttäytyä kuin täysin eri hahmo? Ajatus muistuttaa sitä, että palokunta saapuisi sammuttamaan tulipaloa bensiinillä ja selittäisi sen olevan sama palvelu kuin ennenkin, vain hieman päättäväisemmällä otteella.
Ehkä ongelma ei olekaan Jeesuksen luonteessa, vaan siinä, miten ihmiset toisinaan haluavat nähdä hänet. Rakkauden opettaja ei tunnu kaikille riittävän, joten hänen käteensä piirretään ase ja hänen sanoihinsa lisätään uhkauksia, joita hänen omasta opetuksestaan on vaikea löytää. Näin syntyy erikoinen paradoksi: mitä enemmän puhutaan muuttumattomasta Vapahtajasta, sitä enemmän hänen luonteensa näyttää muuttuvan.
Jos rakkaus tarvitsee kirveen todistaakseen olevansa rakkautta, on ehkä syytä kysyä, onko kyse enää samasta henkilöstä vai vain ihmisten omista peloista, jotka on puettu pyhään asuun.
Äänestä

Ei ole olennaista, onko kädessä kirves, miekka vai jokin muu teloitusväline. Väline ei muuta teon luonnetta. Murha on murha, riippumatta siitä, millä se tehdään.

Juuri siksi ajatus Jeesuksesta surmaamassa ihmisiä tuntuu vaikeasti sovitettavalta yhteen hänen opetustensa kanssa. Jos hänen sanomansa perustuu rakkauteen, armoon ja anteeksiantoon, kuinka sama henkilö voisi muuttua sellaiseksi, joka ratkaisee epäuskon tappamalla? Ei väkivallan väline ole ristiriidan ydin, vaan itse väkivalta.

Siksi kysymys ei ole siitä, heiluttaako Jeesus kirvestä, miekkaa vai jotain muuta asetta. Kysymys on siitä, voiko rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma muuttua olennoksi, jonka toimintaa määrittää tappaminen ja että näin voisi tapahtua muuttamatta samalla koko Jeesuksen luonnetta joksikin aivan muuksi.


Kaikkein koomisinta on ajatus, että ihmisiä surmattaisiin vain siksi, että he uskovat väärin tai eivät usko lainkaan. Ei ole olennaista, käytetäänkö siihen miekkaa, kirvestä tai mitä tahansa muuta välinettä.

Jos Jeesuksen koko sanoma rakentuu rakkaudelle, anteeksiannolle ja armolle, kuinka hän yhtäkkiä ratkaisisi uskonkysymykset tappamalla ihmisiä? Ajatus tuntuu niin ristiriitaiselta, että siitä tulee lähes satiiria itsessään. Ikään kuin rakkauden suurin todiste olisikin teloitus, ja myötätunnon korkein ilmentymä olisi se, että väärin uskova poistetaan näyttämöltä.

Jos näin olisi, Jeesuksen ei tarvitsisi vain vaihtaa toimintatapaansa – hänen pitäisi muuttua kokonaan toiseksi persoonaksi ja ajatus siitä, että Jeesus alkaisi tappaa ihmisiä vain heidän uskonsa vuoksi, on vaikeasti sovitettavissa yhteen sen kuvan kanssa, jonka evankeliumit hänestä antavat.

Anonyymi00024 kirjoitti:

"Toinen tuleminen"

On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.


En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.



Voiko rakkaus vaihtaa kirveeseen?
On hämmentävää seurata, kuinka jotkut onnistuvat maalaamaan rakkauden opettajasta hahmon, joka toisessa näytöksessä saapuu näyttämölle kirves olallaan. Ensimmäisessä näytöksessä kehotetaan rakastamaan vihollisia, antamaan anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän ja kääntämään toinen poski. Toisessa näytöksessä sama henkilö olisi yhtäkkiä muuttunut sellaiseksi, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on joukkotuho. Aikamoinen luonteenkehitys.
Jos joku kirjoittaisi tällaisen henkilöhahmon romaaniin, kustannustoimittaja kysyisi ensimmäiseksi, missä välissä päähenkilö muuttui täysin toiseksi ihmiseksi. Missä luvussa myötätunto vaihtui miekkaan? Missä kohdassa laupeus korvattiin verilöylyllä? Ja ennen kaikkea: miksi?
Juuri tässä kohtaa satiiri alkaa kirjoittaa itse itseään. Rakkauden sanomasta tehdään joskus niin monimutkainen, että lopulta rakkaus jää sivuosaan ja pelko nousee päähenkilöksi. Armosta tulee alaviite, mutta rangaistuksesta pääotsikko. Lempeydestä muistetaan muutama lause, mutta tuomiosta rakennetaan kokonainen maailmankuva.
Jos Jeesuksen luonne todella on muuttumaton, miksi hänen pitäisi toisessa tulemisessaan käyttäytyä kuin täysin eri hahmo? Ajatus muistuttaa sitä, että palokunta saapuisi sammuttamaan tulipaloa bensiinillä ja selittäisi sen olevan sama palvelu kuin ennenkin, vain hieman päättäväisemmällä otteella.
Ehkä ongelma ei olekaan Jeesuksen luonteessa, vaan siinä, miten ihmiset toisinaan haluavat nähdä hänet. Rakkauden opettaja ei tunnu kaikille riittävän, joten hänen käteensä piirretään ase ja hänen sanoihinsa lisätään uhkauksia, joita hänen omasta opetuksestaan on vaikea löytää. Näin syntyy erikoinen paradoksi: mitä enemmän puhutaan muuttumattomasta Vapahtajasta, sitä enemmän hänen luonteensa näyttää muuttuvan.
Jos rakkaus tarvitsee kirveen todistaakseen olevansa rakkautta, on ehkä syytä kysyä, onko kyse enää samasta henkilöstä vai vain ihmisten omista peloista, jotka on puettu pyhään asuun.
Äänestä

Ei ole olennaista, onko kädessä kirves, miekka vai jokin muu teloitusväline. Väline ei muuta teon luonnetta. Murha on murha, riippumatta siitä, millä se tehdään.

Juuri siksi ajatus Jeesuksesta surmaamassa ihmisiä tuntuu vaikeasti sovitettavalta yhteen hänen opetustensa kanssa. Jos hänen sanomansa perustuu rakkauteen, armoon ja anteeksiantoon, kuinka sama henkilö voisi muuttua sellaiseksi, joka ratkaisee epäuskon tappamalla? Ei väkivallan väline ole ristiriidan ydin, vaan itse väkivalta.

Siksi kysymys ei ole siitä, heiluttaako Jeesus kirvestä, miekkaa vai jotain muuta asetta. Kysymys on siitä, voiko rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma muuttua olennoksi, jonka toimintaa määrittää tappaminen ja että näin voisi tapahtua muuttamatta samalla koko Jeesuksen luonnetta joksikin aivan muuksi.


Kaikkein koomisinta on ajatus, että ihmisiä surmattaisiin vain siksi, että he uskovat väärin tai eivät usko lainkaan. Ei ole olennaista, käytetäänkö siihen miekkaa, kirvestä tai mitä tahansa muuta välinettä.

Jos Jeesuksen koko sanoma rakentuu rakkaudelle, anteeksiannolle ja armolle, kuinka hän yhtäkkiä ratkaisisi uskonkysymykset tappamalla ihmisiä? Ajatus tuntuu niin ristiriitaiselta, että siitä tulee lähes satiiria itsessään. Ikään kuin rakkauden suurin todiste olisikin teloitus, ja myötätunnon korkein ilmentymä olisi se, että väärin uskova poistetaan näyttämöltä.

Jos näin olisi, Jeesuksen ei tarvitsisi vain vaihtaa toimintatapaansa – hänen pitäisi muuttua kokonaan toiseksi persoonaksi ja ajatus siitä, että Jeesus alkaisi tappaa ihmisiä vain heidän uskonsa vuoksi, on vaikeasti sovitettavissa yhteen sen kuvan kanssa, jonka evankeliumit hänestä antavat.

Lue lisää

"Toinen tuleminen"

On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa
Joten kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan jokin toinen hahmo. Jos Jeesuksen luonne on rakkauden, armon ja myötätunnon luonne, hänen olisi vaikea muuttua niin perusteellisesti, että hän alkaisi surmata ihmisiä heidän uskonsa vuoksi. Tällainen muutos tekisi hänestä käytännössä toisen persoonan.
On myös mahdollista tarkastella asiaa laajemmasta näkökulmasta. Eri maailmanuskonnot saattavat kuvata samankaltaisia tai rinnakkaisia tapahtumia, mutta käyttävät niistä eri nimiä, symboleja ja kertomuksia. Sama ilmiö voidaan nähdä erilaisista kulttuurisista ja uskonnollisista näkökulmista, jolloin hahmot eivät välttämättä ole samoja, vaikka kertomuksissa olisi yhtäläisyyksiä.

Anonyymi00025 kirjoitti:

"Toinen tuleminen"

On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa
Joten kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan jokin toinen hahmo. Jos Jeesuksen luonne on rakkauden, armon ja myötätunnon luonne, hänen olisi vaikea muuttua niin perusteellisesti, että hän alkaisi surmata ihmisiä heidän uskonsa vuoksi. Tällainen muutos tekisi hänestä käytännössä toisen persoonan.
On myös mahdollista tarkastella asiaa laajemmasta näkökulmasta. Eri maailmanuskonnot saattavat kuvata samankaltaisia tai rinnakkaisia tapahtumia, mutta käyttävät niistä eri nimiä, symboleja ja kertomuksia. Sama ilmiö voidaan nähdä erilaisista kulttuurisista ja uskonnollisista näkökulmista, jolloin hahmot eivät välttämättä ole samoja, vaikka kertomuksissa olisi yhtäläisyyksiä.

Lue lisää

Joten kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan jokin toinen hahmo. Jos Jeesuksen luonne on rakkauden, armon ja myötätunnon luonne, hänen olisi vaikea muuttua niin perusteellisesti, että hän alkaisi surmata ihmisiä heidän uskonsa vuoksi. Tällainen muutos tekisi hänestä käytännössä toisen persoonan.
On myös mahdollista tarkastella asiaa laajemmasta näkökulmasta. Eri maailmanuskonnot saattavat kuvata samankaltaisia tai rinnakkaisia tapahtumia, mutta käyttävät niistä eri nimiä, symboleja ja kertomuksia. Sama ilmiö voidaan nähdä erilaisista kulttuurisista ja uskonnollisista näkökulmista, jolloin hahmot eivät välttämättä ole samoja, vaikka kertomuksissa olisi yhtäläisyyksiä.

Rakkaus ei muutu joukkotuhoamiseksi
Henkisesti terve olento ei vaihda rakkautta, myötätuntoa ja armoa yhtäkkiä massiiviseksi väkivallaksi. Jos joku, joka tunnetaan rakkauden ja anteeksiannon opettajana, muuttuisi täysin vastakkaiseksi hahmoksi ja alkaisi surmata ihmisiä, kyse olisi valtavasta ristiriidasta hänen alkuperäisen luonteensa kanssa.
Siksi ajatus siitä, että Jeesus muuttuisi rakkauden opettajasta väkivallan toteuttajaksi, tuntuu monista vaikeasti ymmärrettävältä. Ongelma ei ole siinä, käytetäänkö kirvestä, miekkaa tai jotakin muuta välinettä. Ongelma on itse teossa: rakkauden ja massiivisen tuhoamisen välillä on perustavanlaatuinen ristiriita.

Anonyymi00028 kirjoitti:

Rakkaus ei muutu joukkotuhoamiseksi
Henkisesti terve olento ei vaihda rakkautta, myötätuntoa ja armoa yhtäkkiä massiiviseksi väkivallaksi. Jos joku, joka tunnetaan rakkauden ja anteeksiannon opettajana, muuttuisi täysin vastakkaiseksi hahmoksi ja alkaisi surmata ihmisiä, kyse olisi valtavasta ristiriidasta hänen alkuperäisen luonteensa kanssa.
Siksi ajatus siitä, että Jeesus muuttuisi rakkauden opettajasta väkivallan toteuttajaksi, tuntuu monista vaikeasti ymmärrettävältä. Ongelma ei ole siinä, käytetäänkö kirvestä, miekkaa tai jotakin muuta välinettä. Ongelma on itse teossa: rakkauden ja massiivisen tuhoamisen välillä on perustavanlaatuinen ristiriita.

Lue lisää

Siksi ajatus siitä, että Jeesus muuttuisi rakkauden opettajasta väkivallan toteuttajaksi, tuntuu monista vaikeasti ymmärrettävältä. Ongelma ei ole siinä, käytetäänkö kirvestä, miekkaa tai jotakin muuta välinettä. Ongelma on itse teossa: rakkauden ja massiivisen tuhoamisen välillä on perustavanlaatuinen ristiriita.

TOINEN TULEMINEN.

Ajatus siitä, että ihmisiä tapettaisiin vain siksi, että he uskovat eri tavalla tai ymmärtävät asioita toisin, tuntuu järjen vastaiselta. Uskonnolliset näkemykset ovat ihmisille syvästi henkilökohtaisia, ja niiden välillä on aina ollut erilaisia tulkintoja.
Jos ratkaisu erilaisuuteen olisi väkivalta, silloin rakkauden, viisauden ja myötätunnon periaatteet menettäisivät merkityksensä. Ei olisi enää kyse ihmisten ohjaamisesta kohti ymmärrystä, vaan pelkästä pakottamisesta.
Siksi ajatus siitä, että rakkauden ja armon edustaja tuhoaisi ihmiskunta vain heidän uskomustensa vuoksi, tuntuu monista epäjohdonmukaiselta. Se ei näyttäisi olevan viisautta tai hengellistä ymmärrystä, vaan täysin vastakkainen toimintatapa sille, mitä rakkaus ja myötätunto yleensä tarkoittavat.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Siksi ajatus siitä, että Jeesus muuttuisi rakkauden opettajasta väkivallan toteuttajaksi, tuntuu monista vaikeasti ymmärrettävältä. Ongelma ei ole siinä, käytetäänkö kirvestä, miekkaa tai jotakin muuta välinettä. Ongelma on itse teossa: rakkauden ja massiivisen tuhoamisen välillä on perustavanlaatuinen ristiriita.

TOINEN TULEMINEN.

Ajatus siitä, että ihmisiä tapettaisiin vain siksi, että he uskovat eri tavalla tai ymmärtävät asioita toisin, tuntuu järjen vastaiselta. Uskonnolliset näkemykset ovat ihmisille syvästi henkilökohtaisia, ja niiden välillä on aina ollut erilaisia tulkintoja.
Jos ratkaisu erilaisuuteen olisi väkivalta, silloin rakkauden, viisauden ja myötätunnon periaatteet menettäisivät merkityksensä. Ei olisi enää kyse ihmisten ohjaamisesta kohti ymmärrystä, vaan pelkästä pakottamisesta.
Siksi ajatus siitä, että rakkauden ja armon edustaja tuhoaisi ihmiskunta vain heidän uskomustensa vuoksi, tuntuu monista epäjohdonmukaiselta. Se ei näyttäisi olevan viisautta tai hengellistä ymmärrystä, vaan täysin vastakkainen toimintatapa sille, mitä rakkaus ja myötätunto yleensä tarkoittavat.

Lue lisää

Kun rakkauden opettajasta tehdään yhtäkkiä murhaaja
Tässä koko ajatuksen absurdius tulee mielestäni erityisen hyvin näkyviin.
Jeesuksen oletetaan olevan sama Jeesus, joka opetti rakastamaan vihollisia, tekemään hyvää niille, jotka vihaavat, antamaan anteeksi ja olemaan kostamatta pahaa pahalla. Hän ei käskenyt seuraajiaan tappamaan epäuskoisia, vaan päinvastoin torjui väkivallan ja korosti laupeutta.
Sitten hänen oletetaan tulevan takaisin ja muuttuvan yhtäkkiä hahmoksi, joka surmaa valtavia määriä ihmisiä.
Anteeksi, mutta missä vaiheessa tämä muutos tapahtui?
Mikä tekee samasta Jeesuksesta yhtäkkiä sellaisen, jonka ratkaisu ihmisen väärään uskoon tai epäuskoon on tappaminen?
Ei ole olennaista, onko kädessä kirves, miekka vai jokin muu väline. Väline ei ole tässä se absurdi asia. Absurdi asia on itse muutos.
Ensin: rakastakaa vihollisianne.
Sitten: nyt minä tapan viholliseni.
Ensin: antakaa anteeksi.
Sitten: nyt minä rankaisen kuolemalla.
Ensin: kääntäkää toinen poski.
Sitten: nyt ratkaisen asian väkivallalla.
Jos kyse olisi fiktiivisestä romaanihahmosta, lukija ihmettelisi, miksi kirjoittaja on vaihtanut päähenkilön kesken tarinan kokonaan toiseksi henkilöksi. Ei kyse olisi enää pienestä luonteenmuutoksesta, vaan perustavanlaatuisesta identiteetin muutoksesta.
Ja juuri siksi minusta on erikoista sanoa, että kyseessä on edelleen sama Jeesus, mutta nyt hän vain toimii täysin päinvastoin kuin ennen.
Jos rakkaus, armo, anteeksianto ja myötätunto ovat Jeesuksen luonteen keskeisiä piirteitä, niin niiden vastakohdaksi muuttuminen ei ole mikään pieni sivuseikka. Silloin pitäisi kysyä paljon perustavampi kysymys:
Jos hahmo toimii täysin päinvastoin kuin Jeesus, millä perusteella tiedämme, että kyseessä on edelleen Jeesus?
Pelkkä nimi ei riitä.
Jos joku ilmestyisi tänään, julistaisi olevansa Jeesus ja alkaisi tappaa ihmisiä heidän uskonsa vuoksi, emme voisi vain sanoa: ”No, hän on Jeesus, koska hän sanoo olevansa.”
Me kysyisimme juuri päinvastoin: miten tämä voi olla sama henkilö kuin se, jonka tunnemme evankeliumeista?
Siksi tässä ei mielestäni ole ensisijaisesti kyse siitä, voiko Jeesus käyttää miekkaa, kirvestä tai jotakin muuta. Kyse on siitä, voiko rakkauden ja anteeksiannon opettaja muuttua yhtäkkiä massiivisen väkivallan toteuttajaksi ja silti pysyä samana Jeesuksena.
Jos vastaus on, että voi, silloin pitäisi pystyä selittämään, miksi tämä ei ole Jeesuksen luonteen täydellinen vastakohta.
Muuten jäljelle jää hyvin outo ajatus:
sama Jeesus, mutta täysin toinen luonne.
Ja silloin kysymys kuuluu väistämättä: puhummeko enää Jeesuksesta vai ihmisestä rakennetusta kuvasta Jeesuksesta?
Jos haluat, voin tehdä tästä vielä terävämmän ja filosofisesti paljon syvemmän version, jossa puretaan erityisesti sitä, miten “sama henkilö voi olla sama henkilö, vaikka hänen moraalinen toimintansa kääntyisi täysin päinvastaiseksi” -väitettä.

Anonyymi00030 kirjoitti:

Kun rakkauden opettajasta tehdään yhtäkkiä murhaaja
Tässä koko ajatuksen absurdius tulee mielestäni erityisen hyvin näkyviin.
Jeesuksen oletetaan olevan sama Jeesus, joka opetti rakastamaan vihollisia, tekemään hyvää niille, jotka vihaavat, antamaan anteeksi ja olemaan kostamatta pahaa pahalla. Hän ei käskenyt seuraajiaan tappamaan epäuskoisia, vaan päinvastoin torjui väkivallan ja korosti laupeutta.
Sitten hänen oletetaan tulevan takaisin ja muuttuvan yhtäkkiä hahmoksi, joka surmaa valtavia määriä ihmisiä.
Anteeksi, mutta missä vaiheessa tämä muutos tapahtui?
Mikä tekee samasta Jeesuksesta yhtäkkiä sellaisen, jonka ratkaisu ihmisen väärään uskoon tai epäuskoon on tappaminen?
Ei ole olennaista, onko kädessä kirves, miekka vai jokin muu väline. Väline ei ole tässä se absurdi asia. Absurdi asia on itse muutos.
Ensin: rakastakaa vihollisianne.
Sitten: nyt minä tapan viholliseni.
Ensin: antakaa anteeksi.
Sitten: nyt minä rankaisen kuolemalla.
Ensin: kääntäkää toinen poski.
Sitten: nyt ratkaisen asian väkivallalla.
Jos kyse olisi fiktiivisestä romaanihahmosta, lukija ihmettelisi, miksi kirjoittaja on vaihtanut päähenkilön kesken tarinan kokonaan toiseksi henkilöksi. Ei kyse olisi enää pienestä luonteenmuutoksesta, vaan perustavanlaatuisesta identiteetin muutoksesta.
Ja juuri siksi minusta on erikoista sanoa, että kyseessä on edelleen sama Jeesus, mutta nyt hän vain toimii täysin päinvastoin kuin ennen.
Jos rakkaus, armo, anteeksianto ja myötätunto ovat Jeesuksen luonteen keskeisiä piirteitä, niin niiden vastakohdaksi muuttuminen ei ole mikään pieni sivuseikka. Silloin pitäisi kysyä paljon perustavampi kysymys:
Jos hahmo toimii täysin päinvastoin kuin Jeesus, millä perusteella tiedämme, että kyseessä on edelleen Jeesus?
Pelkkä nimi ei riitä.
Jos joku ilmestyisi tänään, julistaisi olevansa Jeesus ja alkaisi tappaa ihmisiä heidän uskonsa vuoksi, emme voisi vain sanoa: ”No, hän on Jeesus, koska hän sanoo olevansa.”
Me kysyisimme juuri päinvastoin: miten tämä voi olla sama henkilö kuin se, jonka tunnemme evankeliumeista?
Siksi tässä ei mielestäni ole ensisijaisesti kyse siitä, voiko Jeesus käyttää miekkaa, kirvestä tai jotakin muuta. Kyse on siitä, voiko rakkauden ja anteeksiannon opettaja muuttua yhtäkkiä massiivisen väkivallan toteuttajaksi ja silti pysyä samana Jeesuksena.
Jos vastaus on, että voi, silloin pitäisi pystyä selittämään, miksi tämä ei ole Jeesuksen luonteen täydellinen vastakohta.
Muuten jäljelle jää hyvin outo ajatus:
sama Jeesus, mutta täysin toinen luonne.
Ja silloin kysymys kuuluu väistämättä: puhummeko enää Jeesuksesta vai ihmisestä rakennetusta kuvasta Jeesuksesta?
Jos haluat, voin tehdä tästä vielä terävämmän ja filosofisesti paljon syvemmän version, jossa puretaan erityisesti sitä, miten “sama henkilö voi olla sama henkilö, vaikka hänen moraalinen toimintansa kääntyisi täysin päinvastaiseksi” -väitettä.

Lue lisää

Jos rakkauden opettajasta tehdään joukkotuhoamisen toteuttaja, meidän pitäisi ehkä kysyä, katsommeko enää samaa hahmoa — vai olemmeko vain antaneet väkivallalle rakkauden nimen.

Anonyymi00031 kirjoitti:

Jos rakkauden opettajasta tehdään joukkotuhoamisen toteuttaja, meidän pitäisi ehkä kysyä, katsommeko enää samaa hahmoa — vai olemmeko vain antaneet väkivallalle rakkauden nimen.

Lue lisää

Ja ennen kaikkea: miksi?

Ei ole olennaista, onko hänen kädessään kirves, miekka vai jokin muu ase. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että rakkauden ja anteeksiannon opettajasta tehdään yhtäkkiä hahmo, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on heidän surmaamisensa.

Silloin ei enää puhuta vain erilaisesta toimintatavasta.

Puhutaan täysin erilaisesta luonteesta.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Ja ennen kaikkea: miksi?

Ei ole olennaista, onko hänen kädessään kirves, miekka vai jokin muu ase. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että rakkauden ja anteeksiannon opettajasta tehdään yhtäkkiä hahmo, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on heidän surmaamisensa.

Silloin ei enää puhuta vain erilaisesta toimintatavasta.

Puhutaan täysin erilaisesta luonteesta.

Lue lisää

Toinen tuleminen - kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan joku joka on vain kuvattu Jeesuksen nimellä.

Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi. kastamaan vihollisia ja antamaan anteeksi, muuttuisi yhtäkkiä tällaiseksi?

Jos tuollainen hahmo ilmestyisi, ensimmäinen kysymys ei olisi edes se, miksi hänellä on kirves kädessä, vaan: onko tuo oikeasti Jeesus?


Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi. kastamaan vihollisia ja antamaan anteeksi, muuttuisi yhtäkkiä tällaiseksi?

Jos tuollainen hahmo ilmestyisi, ensimmäinen kysymys ei olisi edes se, miksi hänellä on kirves kädessä, vaan: onko tuo oikeasti Jeesus?

Anonyymi00033 kirjoitti:

Toinen tuleminen - kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan joku joka on vain kuvattu Jeesuksen nimellä.

Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi. kastamaan vihollisia ja antamaan anteeksi, muuttuisi yhtäkkiä tällaiseksi?

Jos tuollainen hahmo ilmestyisi, ensimmäinen kysymys ei olisi edes se, miksi hänellä on kirves kädessä, vaan: onko tuo oikeasti Jeesus?


Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi. kastamaan vihollisia ja antamaan anteeksi, muuttuisi yhtäkkiä tällaiseksi?

Jos tuollainen hahmo ilmestyisi, ensimmäinen kysymys ei olisi edes se, miksi hänellä on kirves kädessä, vaan: onko tuo oikeasti Jeesus?

Lue lisää

Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi.

TOINEN TULEMINEN.

Anonyymi00034 kirjoitti:

Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi.

TOINEN TULEMINEN.

Ei ole olennaista, onko hänen kädessään kirves, miekka vai jokin muu ase. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että rakkauden ja anteeksiannon opettajasta tehdään yhtäkkiä hahmo, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on heidän surmaamisensa.

Kun kaikki koristeet ja suuret lupaukset riisutaan pois, jäljelle voi jäädä hyvin yksinkertainen havainto: hmiset ovat aina osanneet rakentaa kertomuksia, joilla toisia ihmisiä voidaan saada uskomaan, tottelemaan ja pelkäämään.

Ja jos rakkauden sanoma tarvitsee tuekseen uhkauksen joukkotuhoamisesta, on aiheellista kysyä, puhutaanko enää rakkaudesta vai jostakin aivan muusta.

Anonyymi00035 kirjoitti:

Ei ole olennaista, onko hänen kädessään kirves, miekka vai jokin muu ase. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että rakkauden ja anteeksiannon opettajasta tehdään yhtäkkiä hahmo, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on heidän surmaamisensa.

Kun kaikki koristeet ja suuret lupaukset riisutaan pois, jäljelle voi jäädä hyvin yksinkertainen havainto: hmiset ovat aina osanneet rakentaa kertomuksia, joilla toisia ihmisiä voidaan saada uskomaan, tottelemaan ja pelkäämään.

Ja jos rakkauden sanoma tarvitsee tuekseen uhkauksen joukkotuhoamisesta, on aiheellista kysyä, puhutaanko enää rakkaudesta vai jostakin aivan muusta.

Lue lisää

"eivät pääse taivasten valtakuntaan"

VAIN IDIOOTEILLE!

Anonyymi00002 kirjoitti:

Aivan loistavaa. Jos ei satu löytymään nimeä Elämän kirjasta, ei huolta– silloin voi kaikessa rauhassa odotella viimeistä tuomiota. Mikäpä sen mukavampaa.

Ja ilmeisesti vaihtoehtona on sitten se kuuluisa taivas: ikuisuus pilven päällä, harppu kainalossa, enkelit ympärillä ja sama taivaallinen ohjelmanumero pyörimässä päivästä toiseen. Tosin jos kerran taivaassa ei ole aikaa eikä loppua, niin siinäpä vasta riittää ikuisesti aikaa kysyä, että joko tämä pilvellä istuminen alkaa vähän toistaa itseään.

Ehkä juuri siksi tämä porukka ei halua nimeään Elämän kirjaan. Ei nimittäin kuulosta kovin houkuttelevalta joutua viettämään ikuisuutta paikassa, jossa poistumiselle ei ole enää edes uloskäyntiä.

Mutta onneksi vaihtoehtona on - ikuinen helvetti ja viimeinen tuomio. Sehän kuulostaa suorastaan virkistävältä vaihtelulta siihen nähden, että joutuu viettämään ikuisuuden hymyillen onnellisesti pilvellä niiden kanssa, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että juuri heidän versionsa ikuisesta pilvilomasta on koko maailmankaikkeuden paras tarjous.

Lue lisää

Minulla on sellainen kuva tuosta elämän kirjasta, että ne nimet ovat siellä valmiina ettei niitä nimiä lisätä tekojen mukaan vaan kaikki mitä tapahtuu on ennalta määrätty. En tarkoita kuitenkaan sitä etteikä kaiken perusta olisi lopulta vapaa tahto vaan se, että nimi on elämän kirjassa selviää ihmiselle siinä vaiheessa, kun Jumala armahtaa ihmisen. Ja se ei todellakaan tapahdu ryhmänä seurakunnan kanssa vaan tapahtuma on ihmisen ja Jumalan välinen kahden keskinen tapahtuma missä välittäjänä on Pyhä Henki. Ja Isän luokse pääsee vain Pojan kautta ei siinä pastoria välissä tarvita.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Minulla on sellainen kuva tuosta elämän kirjasta, että ne nimet ovat siellä valmiina ettei niitä nimiä lisätä tekojen mukaan vaan kaikki mitä tapahtuu on ennalta määrätty. En tarkoita kuitenkaan sitä etteikä kaiken perusta olisi lopulta vapaa tahto vaan se, että nimi on elämän kirjassa selviää ihmiselle siinä vaiheessa, kun Jumala armahtaa ihmisen. Ja se ei todellakaan tapahdu ryhmänä seurakunnan kanssa vaan tapahtuma on ihmisen ja Jumalan välinen kahden keskinen tapahtuma missä välittäjänä on Pyhä Henki. Ja Isän luokse pääsee vain Pojan kautta ei siinä pastoria välissä tarvita.

Lue lisää

IKUISESTA HELVETISTÄ.

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.
Korkein voima ilmenisi pikemminkin kykynä pidättäytyä voimansa käytöstä silloin, kun sen käyttö olisi helppoa. Todellinen kaikkivaltius näkyisi kärsivällisyydessä, armossa ja vapauden antamisessa – siinä, että rajalliselle olennolle annetaan mahdollisuus kasvaa, erehtyä ja löytää totuus omasta tahdostaan. Sellainen voima ei vähene lempeydestä, vaan juuri lempeys paljastaa sen varmuuden omasta suuruudestaan.
Siksi voidaan kysyä: voiko kaikkivoipa todella tarvita pelon ylläpitämää kunnioitusta? Jos kunnioitus perustuu yksin pelkoon, se ei ole vapaasti annettua, vaan pakon synnyttämää. Aito kunnioitus syntyy vasta silloin, kun olento tunnistaa suuruuden, joka ei nöyryytä vaan kohottaa, joka ei pakota vaan kutsuu, joka ei murskaa heikkoutta vaan kantaa sitä. Sellainen suuruus ei vaadi pelkoa – se herättää luottamusta.

Anonyymi00039 kirjoitti:

IKUISESTA HELVETISTÄ.

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.
Korkein voima ilmenisi pikemminkin kykynä pidättäytyä voimansa käytöstä silloin, kun sen käyttö olisi helppoa. Todellinen kaikkivaltius näkyisi kärsivällisyydessä, armossa ja vapauden antamisessa – siinä, että rajalliselle olennolle annetaan mahdollisuus kasvaa, erehtyä ja löytää totuus omasta tahdostaan. Sellainen voima ei vähene lempeydestä, vaan juuri lempeys paljastaa sen varmuuden omasta suuruudestaan.
Siksi voidaan kysyä: voiko kaikkivoipa todella tarvita pelon ylläpitämää kunnioitusta? Jos kunnioitus perustuu yksin pelkoon, se ei ole vapaasti annettua, vaan pakon synnyttämää. Aito kunnioitus syntyy vasta silloin, kun olento tunnistaa suuruuden, joka ei nöyryytä vaan kohottaa, joka ei pakota vaan kutsuu, joka ei murskaa heikkoutta vaan kantaa sitä. Sellainen suuruus ei vaadi pelkoa – se herättää luottamusta.

Lue lisää

IKUISESTA HELVETISTÄ.

Jos kaikkivaltius todella tarvitsee pelkoa säilyttääkseen arvovaltansa, sen asema näyttää olevan yllättävän hauras. Kaikkivaltias, joka joutuu turvautumaan uhkauksiin pitääkseen luotunsa kuuliaisina, muistuttaa vähemmän ääretöntä viisautta ja enemmän epävarmaa hallitsijaa, joka ripustaa joka kadunkulmaan kyltin: "Rakasta minua – tai kadut sitä ikuisesti." On vaikea nähdä, miten tällainen asetelma olisi osoitus rajattomasta suuruudesta. Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan.
Onhan se toki vaikuttavaa voittaa taistelussa vastustaja, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta puolustautua. Mikä sankariteko! Ääretön voima murskaa rajallisen olennon ja odottaa sitten aplodeja. Se on suunnilleen yhtä kunniakasta kuin aikuinen julistautuisi nyrkkeilyn maailmanmestariksi voitettuaan taaperon. Jos tämä on kaikkivaltiuden korkein näytös, rima on asetettu hämmästyttävän matalalle.
Vielä erikoisemmaksi asia muuttuu, kun sama kaikkivaltius ilmoittaa olevansa rakkaus itse. Sanoma kuuluu suunnilleen näin: "Rakastan sinua ehdoitta. Sinulla on vapaa tahto. Voit valita itse. Mutta jos valitset väärin, sinua kidutetaan ikuisesti." Tällainen "vapaus" muistuttaa enemmän kiristäjän tarjousta kuin rakastavan vanhemman kutsua. Valinta on vapaa aivan samalla tavalla kuin lompakon luovuttaminen ryöstäjälle on vapaaehtoista – teknisesti vaihtoehtoja on, mutta niiden seuraukset tekevät valinnasta näennäisen.
Jos kaikkivaltias todella on kaikkivaltias, miksi hänen täytyy hallita pelolla? Miksi ääretön tarvitsee rajallisen olennon pelkäämään itseään? Eikö täydellisen olennon pitäisi kyetä herättämään kunnioitusta ilman uhkauksia? Vai onko kaikkivaltiuden itseluottamus niin horjuva, että sitä täytyy tukea ikuisen rangaistuksen varoituskylteillä?

Anonyymi00040 kirjoitti:

IKUISESTA HELVETISTÄ.

Jos kaikkivaltius todella tarvitsee pelkoa säilyttääkseen arvovaltansa, sen asema näyttää olevan yllättävän hauras. Kaikkivaltias, joka joutuu turvautumaan uhkauksiin pitääkseen luotunsa kuuliaisina, muistuttaa vähemmän ääretöntä viisautta ja enemmän epävarmaa hallitsijaa, joka ripustaa joka kadunkulmaan kyltin: "Rakasta minua – tai kadut sitä ikuisesti." On vaikea nähdä, miten tällainen asetelma olisi osoitus rajattomasta suuruudesta. Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan.
Onhan se toki vaikuttavaa voittaa taistelussa vastustaja, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta puolustautua. Mikä sankariteko! Ääretön voima murskaa rajallisen olennon ja odottaa sitten aplodeja. Se on suunnilleen yhtä kunniakasta kuin aikuinen julistautuisi nyrkkeilyn maailmanmestariksi voitettuaan taaperon. Jos tämä on kaikkivaltiuden korkein näytös, rima on asetettu hämmästyttävän matalalle.
Vielä erikoisemmaksi asia muuttuu, kun sama kaikkivaltius ilmoittaa olevansa rakkaus itse. Sanoma kuuluu suunnilleen näin: "Rakastan sinua ehdoitta. Sinulla on vapaa tahto. Voit valita itse. Mutta jos valitset väärin, sinua kidutetaan ikuisesti." Tällainen "vapaus" muistuttaa enemmän kiristäjän tarjousta kuin rakastavan vanhemman kutsua. Valinta on vapaa aivan samalla tavalla kuin lompakon luovuttaminen ryöstäjälle on vapaaehtoista – teknisesti vaihtoehtoja on, mutta niiden seuraukset tekevät valinnasta näennäisen.
Jos kaikkivaltias todella on kaikkivaltias, miksi hänen täytyy hallita pelolla? Miksi ääretön tarvitsee rajallisen olennon pelkäämään itseään? Eikö täydellisen olennon pitäisi kyetä herättämään kunnioitusta ilman uhkauksia? Vai onko kaikkivaltiuden itseluottamus niin horjuva, että sitä täytyy tukea ikuisen rangaistuksen varoituskylteillä?

Lue lisää

Todellinen voima ei huuda. Se ei uhkaile. Se ei tarvitse kidutuskammiota vakuuttaakseen olevansa oikeassa. Vain epävarmuus tarvitsee pakkoa, ja vain auktoriteetti, joka pelkää menettävänsä otteensa, joutuu muistuttamaan jatkuvasti seurauksista.
Ehkä juuri siinä on suurin paradoksi: mitä enemmän kaikkivaltius tarvitsee pelkoa, sitä vähemmän se näyttää kaikkivaltiaalta. Todellinen suuruus ei tarvitse helvettiä tuekseen. Jos rakkaus on todella ääretöntä, sen ei pitäisi tarvita rinnalleen ikuista kidutusta uskottavuutensa takaamiseksi. Muuten rakkaus alkaa näyttää yllättävän paljon suojelurahavaatimukselta kosmisessa mittakaavassa.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Sillä aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan. Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra.
Tästä nousee vielä häiritsevämpi kysymys: entä jos ongelma ei olekaan ihmisessä vaan siinä kuvassa, joka kaikkivaltiaasta on rakennettu? Entä jos pelolla hallitseva olento ei käyttäydy niin kuin täydellinen Jumala käyttäytyisi, vaan niin kuin joku, joka haluaa tulla pidetyksi Jumalana? Historia tuntee lukemattomia hallitsijoita, jotka ovat vaatineet ehdotonta uskollisuutta, julistaneet itsensä erehtymättömiksi ja uhanneet ankarilla rangaistuksilla kaikkia, jotka epäilevät heidän valtaansa. Sellainen käytös ei ole ollut merkki jumaluudesta, vaan vallan epävarmuudesta.
Sillä kuka tarvitsee jatkuvaa vakuuttelua omasta suuruudestaan? Se, joka todella on suuri – vai se, joka pelkää paljastuvansa tavalliseksi? Mitä äänekkäämmin auktoriteetti julistaa omaa erehtymättömyyttään ja mitä ankarammin se rankaisee epäilystä, sitä luonnollisemmaksi käy kysymys, yrittääkö se suojella totuutta vai omaa asemaansa.
Ehkä kaikkein ironisinta on, että jos joku olento todella olisi Jumala, hänen ei tarvitsisi koskaan sanoa olevansa sellainen. Hänen olemuksensa riittäisi. Totuus ei tarvitse uhkauksia tullakseen todeksi, eikä ääretön tarvitse pelkoa tullakseen tunnustetuksi. Vain se, joka ei voi luottaa siihen, että totuus kantaa itsensä, joutuu turvautumaan pelotteluun.

Anonyymi00041 kirjoitti:

Todellinen voima ei huuda. Se ei uhkaile. Se ei tarvitse kidutuskammiota vakuuttaakseen olevansa oikeassa. Vain epävarmuus tarvitsee pakkoa, ja vain auktoriteetti, joka pelkää menettävänsä otteensa, joutuu muistuttamaan jatkuvasti seurauksista.
Ehkä juuri siinä on suurin paradoksi: mitä enemmän kaikkivaltius tarvitsee pelkoa, sitä vähemmän se näyttää kaikkivaltiaalta. Todellinen suuruus ei tarvitse helvettiä tuekseen. Jos rakkaus on todella ääretöntä, sen ei pitäisi tarvita rinnalleen ikuista kidutusta uskottavuutensa takaamiseksi. Muuten rakkaus alkaa näyttää yllättävän paljon suojelurahavaatimukselta kosmisessa mittakaavassa.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Sillä aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan. Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra.
Tästä nousee vielä häiritsevämpi kysymys: entä jos ongelma ei olekaan ihmisessä vaan siinä kuvassa, joka kaikkivaltiaasta on rakennettu? Entä jos pelolla hallitseva olento ei käyttäydy niin kuin täydellinen Jumala käyttäytyisi, vaan niin kuin joku, joka haluaa tulla pidetyksi Jumalana? Historia tuntee lukemattomia hallitsijoita, jotka ovat vaatineet ehdotonta uskollisuutta, julistaneet itsensä erehtymättömiksi ja uhanneet ankarilla rangaistuksilla kaikkia, jotka epäilevät heidän valtaansa. Sellainen käytös ei ole ollut merkki jumaluudesta, vaan vallan epävarmuudesta.
Sillä kuka tarvitsee jatkuvaa vakuuttelua omasta suuruudestaan? Se, joka todella on suuri – vai se, joka pelkää paljastuvansa tavalliseksi? Mitä äänekkäämmin auktoriteetti julistaa omaa erehtymättömyyttään ja mitä ankarammin se rankaisee epäilystä, sitä luonnollisemmaksi käy kysymys, yrittääkö se suojella totuutta vai omaa asemaansa.
Ehkä kaikkein ironisinta on, että jos joku olento todella olisi Jumala, hänen ei tarvitsisi koskaan sanoa olevansa sellainen. Hänen olemuksensa riittäisi. Totuus ei tarvitse uhkauksia tullakseen todeksi, eikä ääretön tarvitse pelkoa tullakseen tunnustetuksi. Vain se, joka ei voi luottaa siihen, että totuus kantaa itsensä, joutuu turvautumaan pelotteluun.

Lue lisää

Siksi kysymys kuuluu: paljastaako pelolla hallitseva kaikkivaltius todellisuudessa äärettömän voiman – vai paljastaako se jotakin aivan muuta? Ehkä suurin epäilyn aihe ei ole ihmisen usko, vaan se kuva Jumalasta, joka näyttää käyttäytyvän hämmästyttävän samalla tavalla kuin historian itsevaltaisimmat hallitsijat. Jos jokin olento vaatii: "Palvo minua, tai kärsit ikuisesti", kysymys ei ehkä ole ensimmäiseksi siitä, onko ihminen tarpeeksi kuuliainen, vaan siitä, miksi todella kaikkivaltiaan pitäisi koskaan esittää tällainen vaatimus.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan, sillä todellinen suuruus ei riipu siitä, kuinka tehokkaasti se saa heikommat vapisemaan. Se on olemassa riippumatta siitä, tunnustaako kukaan sitä vai ei.
Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra. Uhkausten toistaminen viittaa siihen, että kuuliaisuus on saavutettava seurauksilla eikä itse totuuden tai hyvyyden vetovoimalla. Mutta jos totuus todella on totuus, miksi sen rinnalle tarvitaan pelko? Miksi ääretön hyvyys tarvitsee tuekseen äärettömän rangaistuksen?
Pelko ei todista auktoriteetin oikeutusta. Se todistaa vain, että auktoriteetilla on voimaa pakottaa. Historian jokainen tyranni on ymmärtänyt tämän. Pelko voi saada ihmiset polvistumaan, lausumaan oikeat sanat ja vakuuttamaan uskollisuuttaan, mutta yksikään näistä ei vielä kerro, että vallankäyttäjä olisi oikeassa. Pelko tuottaa alistumista, ei totuutta.

Anonyymi00042 kirjoitti:

Siksi kysymys kuuluu: paljastaako pelolla hallitseva kaikkivaltius todellisuudessa äärettömän voiman – vai paljastaako se jotakin aivan muuta? Ehkä suurin epäilyn aihe ei ole ihmisen usko, vaan se kuva Jumalasta, joka näyttää käyttäytyvän hämmästyttävän samalla tavalla kuin historian itsevaltaisimmat hallitsijat. Jos jokin olento vaatii: "Palvo minua, tai kärsit ikuisesti", kysymys ei ehkä ole ensimmäiseksi siitä, onko ihminen tarpeeksi kuuliainen, vaan siitä, miksi todella kaikkivaltiaan pitäisi koskaan esittää tällainen vaatimus.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan, sillä todellinen suuruus ei riipu siitä, kuinka tehokkaasti se saa heikommat vapisemaan. Se on olemassa riippumatta siitä, tunnustaako kukaan sitä vai ei.
Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra. Uhkausten toistaminen viittaa siihen, että kuuliaisuus on saavutettava seurauksilla eikä itse totuuden tai hyvyyden vetovoimalla. Mutta jos totuus todella on totuus, miksi sen rinnalle tarvitaan pelko? Miksi ääretön hyvyys tarvitsee tuekseen äärettömän rangaistuksen?
Pelko ei todista auktoriteetin oikeutusta. Se todistaa vain, että auktoriteetilla on voimaa pakottaa. Historian jokainen tyranni on ymmärtänyt tämän. Pelko voi saada ihmiset polvistumaan, lausumaan oikeat sanat ja vakuuttamaan uskollisuuttaan, mutta yksikään näistä ei vielä kerro, että vallankäyttäjä olisi oikeassa. Pelko tuottaa alistumista, ei totuutta.

Lue lisää

Juuri tässä piilee paradoksi. Mitä enemmän kaikkivaltius korostaa rangaistustaan, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen rakkauteen. Mitä useammin kuulija muistutetaan ikuisista seurauksista, sitä vaikeammaksi käy uskoa, että kuuliaisuus syntyy vapaasta tahdosta. Kun vaihtoehtoina ovat palvonta tai loputon kärsimys, valinnan vapautta varjostaa aina pakon varjo.
Jos kaikkivaltius todella olisi rajaton, sen arvon ei pitäisi olla riippuvainen yhdestäkään kumarruksesta. Ääretön ei kasva ihmisen ylistyksestä eikä pienene ihmisen epäuskosta. Aurinko ei lakkaa loistamasta siksi, että joku sulkee silmänsä. Totuus ei muutu valheeksi siksi, että joku epäilee sitä. Miksi siis täydellinen Jumala tarvitsisi jatkuvaa tunnustusta asemalleen tai uhkauksia sen tueksi?
Ehkä juuri siinä on kaikkein syvin ristiriita. Pelkoa tarvitseva valta näyttää aina jollakin tavalla epävarmalta. Se joutuu suojelemaan asemaansa rangaistuksilla, koska se ei luota siihen, että sen hyvyys yksin riittäisi vetämään puoleensa. Mutta jos näin olisi, silloin pelko ei olisi merkki kaikkivaltiudesta vaan merkki siitä, että vallan täytyy jatkuvasti puolustaa itseään. Todellinen suuruus ei vaadi uskollisuudenvaloja. Se herättää ne ilman pakkoa.
Se, että itseään Jumalaksi kutsuva olento murskaa vapisevan, mitättömän ihmisolennon, ei herätä mielikuvaa äärettömästä rakkaudesta eikä täydellisestä viisaudesta. Se herättää pikemminkin mielikuvan vallasta, joka osoittaa voimansa kaikkein heikoimpaan. Mutta mitä kunniaa on siinä, että ääretön voittaa rajallisen? Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa?
Jos Jumala todella on täydellinen, hänen ei pitäisi tarvita pelon synnyttämää kuuliaisuutta eikä kärsimyksen uhkaa todistaakseen asemansa. Todellinen suuruus ei etsi kohteekseen heikoimpia. Se nostaa heidät ylös.
Siksi ajatus kaikkivaltiaasta, joka rankaisee rajallista ihmistä loputtomalla kärsimyksellä tämän erehdyksistä tai epäuskosta, tuntuu oudosti epäsuhtaiselta. Ääretön voima kohdistuu äärelliseen olentoon, jonka ymmärrys, elinikä ja kyvyt ovat rajalliset. Sellainen ei muistuta oikeudenmukaisuutta vaan voiman yksipuolista käyttöä.

Anonyymi00043 kirjoitti:

Juuri tässä piilee paradoksi. Mitä enemmän kaikkivaltius korostaa rangaistustaan, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen rakkauteen. Mitä useammin kuulija muistutetaan ikuisista seurauksista, sitä vaikeammaksi käy uskoa, että kuuliaisuus syntyy vapaasta tahdosta. Kun vaihtoehtoina ovat palvonta tai loputon kärsimys, valinnan vapautta varjostaa aina pakon varjo.
Jos kaikkivaltius todella olisi rajaton, sen arvon ei pitäisi olla riippuvainen yhdestäkään kumarruksesta. Ääretön ei kasva ihmisen ylistyksestä eikä pienene ihmisen epäuskosta. Aurinko ei lakkaa loistamasta siksi, että joku sulkee silmänsä. Totuus ei muutu valheeksi siksi, että joku epäilee sitä. Miksi siis täydellinen Jumala tarvitsisi jatkuvaa tunnustusta asemalleen tai uhkauksia sen tueksi?
Ehkä juuri siinä on kaikkein syvin ristiriita. Pelkoa tarvitseva valta näyttää aina jollakin tavalla epävarmalta. Se joutuu suojelemaan asemaansa rangaistuksilla, koska se ei luota siihen, että sen hyvyys yksin riittäisi vetämään puoleensa. Mutta jos näin olisi, silloin pelko ei olisi merkki kaikkivaltiudesta vaan merkki siitä, että vallan täytyy jatkuvasti puolustaa itseään. Todellinen suuruus ei vaadi uskollisuudenvaloja. Se herättää ne ilman pakkoa.
Se, että itseään Jumalaksi kutsuva olento murskaa vapisevan, mitättömän ihmisolennon, ei herätä mielikuvaa äärettömästä rakkaudesta eikä täydellisestä viisaudesta. Se herättää pikemminkin mielikuvan vallasta, joka osoittaa voimansa kaikkein heikoimpaan. Mutta mitä kunniaa on siinä, että ääretön voittaa rajallisen? Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa?
Jos Jumala todella on täydellinen, hänen ei pitäisi tarvita pelon synnyttämää kuuliaisuutta eikä kärsimyksen uhkaa todistaakseen asemansa. Todellinen suuruus ei etsi kohteekseen heikoimpia. Se nostaa heidät ylös.
Siksi ajatus kaikkivaltiaasta, joka rankaisee rajallista ihmistä loputtomalla kärsimyksellä tämän erehdyksistä tai epäuskosta, tuntuu oudosti epäsuhtaiselta. Ääretön voima kohdistuu äärelliseen olentoon, jonka ymmärrys, elinikä ja kyvyt ovat rajalliset. Sellainen ei muistuta oikeudenmukaisuutta vaan voiman yksipuolista käyttöä.

Lue lisää

Ehkä juuri tästä syystä monet kysyvät, vastaako tällainen kuva lainkaan sitä, mitä sanalla Jumala tarkoitetaan. Jos jokin olento vaatii palvontaa, uhkaa epäilijöitä ikuisella rangaistuksella ja osoittaa mahtinsa kaikkein heikoimpiin, herää väistämättä kysymys: kuvaako tämä täydellistä Jumalaa – vai ainoastaan olentoa, joka vaatii itseään pidettävän Jumalana?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman väärinkäyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei ole tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Jos kaikkivaltius osoittaa mahtinsa juuri murskaamalla heikoimman, silloin sen suuruus näyttää rakentuvan epäsuhdalle, ei ylevyydelle. Sama teko, joka olisi ihmisten keskuudessa moraalisesti tuomittava – vahvempi käyttää ylivoimaansa heikompaa vastaan – muuttuu tuskin yleväksi vain siksi, että vallan mittakaava kasvaa äärettömäksi. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä suurempi myös sen moraalinen vastuu on.
Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että voi tuhota. Todellinen suuruus ilmenee siinä, ettei tuhoa, vaikka voisi. Se näkyy itsehillinnässä, armossa ja siinä, että voima suojelee heikkoutta sen sijaan, että käyttäisi sitä hyväkseen. Juuri kyky pidättäytyä voimansa käytöstä on vahvuuden korkein muoto.

Anonyymi00044 kirjoitti:

Ehkä juuri tästä syystä monet kysyvät, vastaako tällainen kuva lainkaan sitä, mitä sanalla Jumala tarkoitetaan. Jos jokin olento vaatii palvontaa, uhkaa epäilijöitä ikuisella rangaistuksella ja osoittaa mahtinsa kaikkein heikoimpiin, herää väistämättä kysymys: kuvaako tämä täydellistä Jumalaa – vai ainoastaan olentoa, joka vaatii itseään pidettävän Jumalana?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman väärinkäyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei ole tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Jos kaikkivaltius osoittaa mahtinsa juuri murskaamalla heikoimman, silloin sen suuruus näyttää rakentuvan epäsuhdalle, ei ylevyydelle. Sama teko, joka olisi ihmisten keskuudessa moraalisesti tuomittava – vahvempi käyttää ylivoimaansa heikompaa vastaan – muuttuu tuskin yleväksi vain siksi, että vallan mittakaava kasvaa äärettömäksi. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä suurempi myös sen moraalinen vastuu on.
Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että voi tuhota. Todellinen suuruus ilmenee siinä, ettei tuhoa, vaikka voisi. Se näkyy itsehillinnässä, armossa ja siinä, että voima suojelee heikkoutta sen sijaan, että käyttäisi sitä hyväkseen. Juuri kyky pidättäytyä voimansa käytöstä on vahvuuden korkein muoto.

Lue lisää

Siksi kysymys kuuluu: jos kaikkivaltias todella on täydellinen, miksi hänen suuruutensa tarvitsisi näkyä heikoimman murskaamisessa eikä heikoimman nostamisessa? Eikö juuri jälkimmäinen olisi äärettömän voiman arvokkaampi ja johdonmukaisempi ilmentymä?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman yksipuolinen käyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei voi olla tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäytyy käyttämästä ylivoimaansa silloin, kun sillä ei ole vastassaan tasavertaista osapuolta.
Kukaan ei ylistäisi ihmistä jaloudesta, jos hän ylpeilisi murskanneensa muurahaisen tai voittaneensa vastasyntyneen painiottelussa. Päinvastoin, sellainen herättäisi lähinnä hämmennystä ja moraalista paheksuntaa. Miksi sama teko muuttuisi yleväksi vain siksi, että voiman epäsuhta kasvaa äärettömäksi? Jos moraaliset mittapuut kumoutuvat pelkästään vallan suuruuden vuoksi, silloin voima itse korvaa moraalin.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Samoin, jos Jumala todella olisi ääretön, hänen olemuksensa olisi riippumaton siitä, kumartuuko yksikään ihminen hänen eteensä.
Juuri siksi pelolla hallitseva kaikkivaltius näyttää paradoksaaliselta. Mitä enemmän se korostaa kykyään rangaista, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen oletettuun täydellisyyteen. Äärettömän voiman pitäisi tehdä pelottelusta tarpeetonta, ei välttämätöntä. Jos kaikkivaltiaan täytyy jatkuvasti muistuttaa heikoimpia siitä, mitä heille tapahtuu tottelemattomuudesta, kysymys ei enää koske voiman määrää vaan sen luonnetta.

Anonyymi00045 kirjoitti:

Siksi kysymys kuuluu: jos kaikkivaltias todella on täydellinen, miksi hänen suuruutensa tarvitsisi näkyä heikoimman murskaamisessa eikä heikoimman nostamisessa? Eikö juuri jälkimmäinen olisi äärettömän voiman arvokkaampi ja johdonmukaisempi ilmentymä?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman yksipuolinen käyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei voi olla tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäytyy käyttämästä ylivoimaansa silloin, kun sillä ei ole vastassaan tasavertaista osapuolta.
Kukaan ei ylistäisi ihmistä jaloudesta, jos hän ylpeilisi murskanneensa muurahaisen tai voittaneensa vastasyntyneen painiottelussa. Päinvastoin, sellainen herättäisi lähinnä hämmennystä ja moraalista paheksuntaa. Miksi sama teko muuttuisi yleväksi vain siksi, että voiman epäsuhta kasvaa äärettömäksi? Jos moraaliset mittapuut kumoutuvat pelkästään vallan suuruuden vuoksi, silloin voima itse korvaa moraalin.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Samoin, jos Jumala todella olisi ääretön, hänen olemuksensa olisi riippumaton siitä, kumartuuko yksikään ihminen hänen eteensä.
Juuri siksi pelolla hallitseva kaikkivaltius näyttää paradoksaaliselta. Mitä enemmän se korostaa kykyään rangaista, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen oletettuun täydellisyyteen. Äärettömän voiman pitäisi tehdä pelottelusta tarpeetonta, ei välttämätöntä. Jos kaikkivaltiaan täytyy jatkuvasti muistuttaa heikoimpia siitä, mitä heille tapahtuu tottelemattomuudesta, kysymys ei enää koske voiman määrää vaan sen luonnetta.

Lue lisää

Ehkä kaikkein syvin kysymys on tämä: jos täydellinen olento kohtaa rajallisen, erehtyväisen ja hauraan ihmisen, miksi täydellisyyden tunnusmerkki olisi tämän murskaaminen? Eikö täydellisempi voima ilmenisi juuri päinvastoin – siinä, että ääretön käyttää rajatonta voimaansa suojellakseen heikkoa, ei tuhotakseen häntä? Jos kaikkivaltius todella on täydellisyyttä, sen suurin osoitus ei olisi kyky rangaista, vaan kyky olla rankaisematta silloin, kun rankaiseminen olisi helpointa.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Ne ovat sitä, mitä ovat, riippumatta siitä, tunnistaako kukaan niiden suuruutta.
Juuri siinä piilee todellisen suuruuden tunnusmerkki: se ei ole riippuvainen ulkopuolisesta vahvistuksesta. Mitä täydellisempi jokin on, sitä vähemmän sen tarvitsee vaatia tunnustusta itselleen. Täydellisyys ei kasva ylistyksestä eikä vähene epäilystä. Se ei joudu puolustamaan asemaansa, sillä sen olemassaolo ei riipu siitä, kuinka moni siihen uskoo.
Siksi on vaikea sovittaa yhteen ajatusta äärettömästä Jumalasta ja ajatusta olennosta, joka vaatii jatkuvaa palvontaa sekä liittää epäuskoon ankaria rangaistuksia. Jos ääretön todella on ääretön, mitä voisi yksi rajallinen ihminen häneltä ottaa pois? Voiko ihmisen epäusko vähentää kaikkivaltiutta? Voiko epäilys haavoittaa täydellisyyttä? Jos ei voi, miksi siihen pitäisi vastata vihalla tai kostolla?

Anonyymi00046 kirjoitti:

Ehkä kaikkein syvin kysymys on tämä: jos täydellinen olento kohtaa rajallisen, erehtyväisen ja hauraan ihmisen, miksi täydellisyyden tunnusmerkki olisi tämän murskaaminen? Eikö täydellisempi voima ilmenisi juuri päinvastoin – siinä, että ääretön käyttää rajatonta voimaansa suojellakseen heikkoa, ei tuhotakseen häntä? Jos kaikkivaltius todella on täydellisyyttä, sen suurin osoitus ei olisi kyky rangaista, vaan kyky olla rankaisematta silloin, kun rankaiseminen olisi helpointa.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Ne ovat sitä, mitä ovat, riippumatta siitä, tunnistaako kukaan niiden suuruutta.
Juuri siinä piilee todellisen suuruuden tunnusmerkki: se ei ole riippuvainen ulkopuolisesta vahvistuksesta. Mitä täydellisempi jokin on, sitä vähemmän sen tarvitsee vaatia tunnustusta itselleen. Täydellisyys ei kasva ylistyksestä eikä vähene epäilystä. Se ei joudu puolustamaan asemaansa, sillä sen olemassaolo ei riipu siitä, kuinka moni siihen uskoo.
Siksi on vaikea sovittaa yhteen ajatusta äärettömästä Jumalasta ja ajatusta olennosta, joka vaatii jatkuvaa palvontaa sekä liittää epäuskoon ankaria rangaistuksia. Jos ääretön todella on ääretön, mitä voisi yksi rajallinen ihminen häneltä ottaa pois? Voiko ihmisen epäusko vähentää kaikkivaltiutta? Voiko epäilys haavoittaa täydellisyyttä? Jos ei voi, miksi siihen pitäisi vastata vihalla tai kostolla?

Lue lisää

Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollakseen valtameri.
Ehkä juuri tästä syystä todellinen jumaluus tunnistettaisiin ennen kaikkea levollisuudesta. Sen ei tarvitsisi korottaa ääntään, uhata, todistella tai vaatia. Sen läsnäolo olisi riittävä. Sen hyvyys vetäisi puoleensa ilman pakkoa, ja sen totuus kantaisi ilman rangaistuksen varjoa. Sillä se, mikä on todella ääretöntä, ei tarvitse pelkoa tullakseen suureksi – se on suuri jo ennen kuin yksikään olento kumartaa sen edessä.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollakseen valtameri.
Ehkä juuri tästä syystä todellinen jumaluus tunnistettaisiin ennen kaikkea levollisuudesta. Sen ei tarvitsisi korottaa ääntään, uhata, todistella tai vaatia. Sen läsnäolo olisi riittävä. Sen hyvyys vetäisi puoleensa ilman pakkoa, ja sen totuus kantaisi ilman rangaistuksen varjoa. Sillä se, mikä on todella ääretöntä, ei tarvitse pelkoa tullakseen suureksi – se on suuri jo ennen kuin yksikään olento kumartaa sen edessä.

Lue lisää

Niin se Jumala on raamatun tarinassa Jeesuksen nimeen kuoliaaksi kidutettu ja kiroukseksi kirottu - ei sitä voi Jumalan palvonnaksi edes kutsua.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollakseen valtameri.
Ehkä juuri tästä syystä todellinen jumaluus tunnistettaisiin ennen kaikkea levollisuudesta. Sen ei tarvitsisi korottaa ääntään, uhata, todistella tai vaatia. Sen läsnäolo olisi riittävä. Sen hyvyys vetäisi puoleensa ilman pakkoa, ja sen totuus kantaisi ilman rangaistuksen varjoa. Sillä se, mikä on todella ääretöntä, ei tarvitse pelkoa tullakseen suureksi – se on suuri jo ennen kuin yksikään olento kumartaa sen edessä.

Lue lisää

Taitaa olla ensimmäinen kirjoitus minkä näen, että joku edes uskon sijasta vaivautuu pohtimaan käsitettä 'Jumala', miten se olisi edes uskottava. Kiitos siitä.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollakseen valtameri.
Ehkä juuri tästä syystä todellinen jumaluus tunnistettaisiin ennen kaikkea levollisuudesta. Sen ei tarvitsisi korottaa ääntään, uhata, todistella tai vaatia. Sen läsnäolo olisi riittävä. Sen hyvyys vetäisi puoleensa ilman pakkoa, ja sen totuus kantaisi ilman rangaistuksen varjoa. Sillä se, mikä on todella ääretöntä, ei tarvitse pelkoa tullakseen suureksi – se on suuri jo ennen kuin yksikään olento kumartaa sen edessä.

Lue lisää

Sokrateksen wikilinkistä löytyy hyvä jumalan määritelmä jo 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua - hyvin näkee, että miten 2500 vuodessa on menty pieleen.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollakseen valtameri.
Ehkä juuri tästä syystä todellinen jumaluus tunnistettaisiin ennen kaikkea levollisuudesta. Sen ei tarvitsisi korottaa ääntään, uhata, todistella tai vaatia. Sen läsnäolo olisi riittävä. Sen hyvyys vetäisi puoleensa ilman pakkoa, ja sen totuus kantaisi ilman rangaistuksen varjoa. Sillä se, mikä on todella ääretöntä, ei tarvitse pelkoa tullakseen suureksi – se on suuri jo ennen kuin yksikään olento kumartaa sen edessä.

Lue lisää

Jos et jaa kirjoituksia kappaleihin, niitä ei jaksa kukaan lukea.

Idiootitkin ovat taivasten valtakunnassa - raamatun mukaan se on tämä Luojan luoma todellisuus. Saa olla aika hyvä mielikuvitus, kuvitella sen olevan jossakin muualla, myös täysin epäloogista raamatunkin mukaan - sanoisin vitsiksi.

Anonyymi00053 kirjoitti:

Jos et jaa kirjoituksia kappaleihin, niitä ei jaksa kukaan lukea.

Älä lue!

Anonyymi00059 kirjoitti:

Älä lue!

>>Jos et jaa kirjoituksia kappaleihin, niitä ei jaksa kukaan lukea.>>
Turhaa yleistystä, minä ainakin luen! Lisää!

Ei ollut käännösvirhe - sanoi, ettei ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.

Se miekka tarvitaan paluutiellä takaisin paratiisiin, jonka tien Luojajumala laittoin vartiointiin kerubein ja välkkyvällä miekalla.

Nämä loputtomat taivaspohdinnat alkavat välillä kuulostaa enemmän lastentarhan hiekkalaatikolta kuin vakavalta keskustelulta ihmiselämän suurista kysymyksistä.

"Minun taivaspaikkani on oikea!"
"Ei, minun sääntökirjani vie oikeaan taivaaseen!"
"Sinun lelusi ovat vääriä, minun leluni ovat pyhiä!"

Asetelma muistuttaa lapsia, jotka riitelevät siitä, kuka omistaa hiekkalaatikon hienoimman lapion — paitsi että nyt lapion tilalla ovat maailmankuvat ja palkintona luvataan koko maailmankaikkeuden tärkein paikka.

Anonyymi00062 kirjoitti:

Nämä loputtomat taivaspohdinnat alkavat välillä kuulostaa enemmän lastentarhan hiekkalaatikolta kuin vakavalta keskustelulta ihmiselämän suurista kysymyksistä.

"Minun taivaspaikkani on oikea!"
"Ei, minun sääntökirjani vie oikeaan taivaaseen!"
"Sinun lelusi ovat vääriä, minun leluni ovat pyhiä!"

Asetelma muistuttaa lapsia, jotka riitelevät siitä, kuka omistaa hiekkalaatikon hienoimman lapion — paitsi että nyt lapion tilalla ovat maailmankuvat ja palkintona luvataan koko maailmankaikkeuden tärkein paikka.

Lue lisää

Nämä loputtomat taivaspohdinnat alkavat välillä kuulostaa enemmän lastentarhan hiekkalaatikolta kuin vakavalta keskustelulta ihmiselämän suurista kysymyksistä.

"Minun taivaspaikkani on oikea!"
"Ei, minun sääntökirjani vie oikeaan taivaaseen!"
"Sinun lelusi ovat vääriä, minun leluni ovat pyhiä!"

Asetelma muistuttaa lapsia, jotka riitelevät siitä, kuka omistaa hiekkalaatikon hienoimman lapion — paitsi että nyt lapion tilalla ovat maailmankuvat ja palkintona luvataan koko maailmankaikkeuden tärkein paikka.

Erityisen huvittavaa on se, kuinka varmuudella ihmiset voivat kiistellä paikasta, josta kukaan ei voi tuoda matkamuistoja, valokuvia tai tarkkaa karttaa takaisin. Silti jokainen ilmoittaa tietävänsä täsmälleen, kuka pääsee sisään ja kuka ei.

"Sinä et pääse minun taivaaseeni!"

Kuulostaa vähemmän ikuiselta viisaudelta ja enemmän siltä, että joku lapsi vartioisi keinun porttia ja päättäisi, kuka saa tulla mukaan leikkiin.

Ehkä aikuisempi kysymys olisi:
Miten ihmiset elävät tässä maailmassa — eivätkä vain kiistele siitä, kuka saa pääsylipun seuraavaan?

Anonyymi00062 kirjoitti:

Nämä loputtomat taivaspohdinnat alkavat välillä kuulostaa enemmän lastentarhan hiekkalaatikolta kuin vakavalta keskustelulta ihmiselämän suurista kysymyksistä.

"Minun taivaspaikkani on oikea!"
"Ei, minun sääntökirjani vie oikeaan taivaaseen!"
"Sinun lelusi ovat vääriä, minun leluni ovat pyhiä!"

Asetelma muistuttaa lapsia, jotka riitelevät siitä, kuka omistaa hiekkalaatikon hienoimman lapion — paitsi että nyt lapion tilalla ovat maailmankuvat ja palkintona luvataan koko maailmankaikkeuden tärkein paikka.

Lue lisää

Ei koko raamatun tarinassa edes ole mitään muuta taivasten valtakuntaa, kuin Jeesuksen opetuksessa se todellisuus mihin synnymme ja missä elämme, eikä se ole mikään lupaus.

Paavalia uskovien tie vie tulenliekkeihin, mitä he kutsuvat 'taivasten valtakunnaksi Paavalin opilla', mihin ovat Paavalin harhaanjohtamisella menossa.

Ei tarinassa 'Jumala', 'Pyhä' tai 'taivas', synny näistä sanoista, vaan kyseessä on valhe, kun Paholainen varastaa sielun.

Anonyymi00066 kirjoitti:

Ei koko raamatun tarinassa edes ole mitään muuta taivasten valtakuntaa, kuin Jeesuksen opetuksessa se todellisuus mihin synnymme ja missä elämme, eikä se ole mikään lupaus.

Paavalia uskovien tie vie tulenliekkeihin, mitä he kutsuvat 'taivasten valtakunnaksi Paavalin opilla', mihin ovat Paavalin harhaanjohtamisella menossa.

Ei tarinassa 'Jumala', 'Pyhä' tai 'taivas', synny näistä sanoista, vaan kyseessä on valhe, kun Paholainen varastaa sielun.

Lue lisää

Tarina kertoo pahuudesta, pahasta tiedosta, ja tiedon ominaisuudesta suhteessa itse asiaan; se ei ole Jumala, jos se on paha, se ei ole Pyhä henki, jos se synnyttää demoneita, eikä paratiisissa (taivas) pala tuli, koska paratiisin puut olisivat silloin hiilloksena. Tämä liittyy myös luomiskertomukseen.

Anonyymi00067 kirjoitti:

Tarina kertoo pahuudesta, pahasta tiedosta, ja tiedon ominaisuudesta suhteessa itse asiaan; se ei ole Jumala, jos se on paha, se ei ole Pyhä henki, jos se synnyttää demoneita, eikä paratiisissa (taivas) pala tuli, koska paratiisin puut olisivat silloin hiilloksena. Tämä liittyy myös luomiskertomukseen.

Lue lisää

Luomiskertomus:

<<<3:22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä( = LUOMAAN SANAN VOIMALLA), niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti (= IHMEIDENTEKOKYKY)!"

Osoittaako raamatun tarina sen, että uskojat olivat erottaaneet tarinasta oikeasti hyvän tiedon ja pahan tiedon, kun moraalia ja etiikkaa opettanut opettaja on äärimmäisen julmalla tavalla kuoliaaksi kidutettu uhri tosi Jumalana, ettei ihmisten tarvitse itse vastata pahoista teoistaan, ja he kutsuvat sitä rakkaudeksi ja armoksi?

Anonyymi00068 kirjoitti:

Luomiskertomus:

<<<3:22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä( = LUOMAAN SANAN VOIMALLA), niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti (= IHMEIDENTEKOKYKY)!"

Osoittaako raamatun tarina sen, että uskojat olivat erottaaneet tarinasta oikeasti hyvän tiedon ja pahan tiedon, kun moraalia ja etiikkaa opettanut opettaja on äärimmäisen julmalla tavalla kuoliaaksi kidutettu uhri tosi Jumalana, ettei ihmisten tarvitse itse vastata pahoista teoistaan, ja he kutsuvat sitä rakkaudeksi ja armoksi?

Lue lisää

Jäi koodi puuttumaan. On siis 1.Mooseksen kirjasta luku 3:22, kun ihminen oli syönyt tiedon puusta.

Tältä kohdalta sitten alkaa jo Paavalin tarinan harhaanjohtaminen, kun hän tekee tästä syntiä ja tottelemattomuuden PERISYNTINÄ Jumalan määräystä vastaan, mistä tarinassa ei ole ollenkaan kyse.

Jos syötte hyvän tiedon ja pahan tiedon puusta, jouduttu kuolemalla kuolemaan, sanoo Luojajumala, mikä todella on reaali meidän maailmassa, koska aika on sidottu materiaan - oikeaa aikaa ei ole olemassakaan - ja solut vanhenevat.

Ja raamatun tarina sitten osoittaa tuon Luojajumalan kauhistuksen - "KUN EI HÄN NYT VAIN.." menisi vielä heikoille jäille ja hukkuisi, mistä syystä materiasuojaus oli luotava.

Niin, Jeesushan on uskonnon mukaan uskojien kuoliaaksi kidutettu ja kiroukseksi kirottu uhri, jota he palvovat, jopa itse LUOJAJUMALANA.

Anonyymi00069 kirjoitti:

Jäi koodi puuttumaan. On siis 1.Mooseksen kirjasta luku 3:22, kun ihminen oli syönyt tiedon puusta.

Tältä kohdalta sitten alkaa jo Paavalin tarinan harhaanjohtaminen, kun hän tekee tästä syntiä ja tottelemattomuuden PERISYNTINÄ Jumalan määräystä vastaan, mistä tarinassa ei ole ollenkaan kyse.

Jos syötte hyvän tiedon ja pahan tiedon puusta, jouduttu kuolemalla kuolemaan, sanoo Luojajumala, mikä todella on reaali meidän maailmassa, koska aika on sidottu materiaan - oikeaa aikaa ei ole olemassakaan - ja solut vanhenevat.

Ja raamatun tarina sitten osoittaa tuon Luojajumalan kauhistuksen - "KUN EI HÄN NYT VAIN.." menisi vielä heikoille jäille ja hukkuisi, mistä syystä materiasuojaus oli luotava.

Niin, Jeesushan on uskonnon mukaan uskojien kuoliaaksi kidutettu ja kiroukseksi kirottu uhri, jota he palvovat, jopa itse LUOJAJUMALANA.

Lue lisää

Eikä yhdelläkään uskojalla välähdä päässä, että onkohan tämä nyt oikeasti hyvää tietoa?!

Anonyymi00070 kirjoitti:

Eikä yhdelläkään uskojalla välähdä päässä, että onkohan tämä nyt oikeasti hyvää tietoa?!

Ja - todella - 45.000 eri kristinuskon haaraa maailmassa, eri kristiinuskon kirkkokunnalla, yhteensä 2,4 MILJARDILLA uskojalla, uskoi tähän pahaan tietoon.

Anonyymi00072 kirjoitti:

Ja - todella - 45.000 eri kristinuskon haaraa maailmassa, eri kristiinuskon kirkkokunnalla, yhteensä 2,4 MILJARDILLA uskojalla, uskoi tähän pahaan tietoon.

Suostuivat käyttämään Jeesusta itse Luojajumalana kiroukseksi kirottuna (Gal.3:13) uhrina itsensä puolesta, kun ihan yleinenkin tieto jo on, että kirouksia luetaan Saatanan voiman avulla.

Anonyymi00073 kirjoitti:

Suostuivat käyttämään Jeesusta itse Luojajumalana kiroukseksi kirottuna (Gal.3:13) uhrina itsensä puolesta, kun ihan yleinenkin tieto jo on, että kirouksia luetaan Saatanan voiman avulla.

Lue lisää

Jaa-a, minä en tiedä, että miten uskovaiset tässä tilanteessa voisivat edes puolustaa itseään?!

Ja ihan samaa pohtii Paavali Roomalaiskirje 2:15-16, mainiten tuon tärkeän sanan 'omatunto'.

Koko hänen oppinsa perustui siihen, että teoista huolimatta sai aina 'yksin uskosta' puhtaan omantunnon, kun Jeesus toimi sijaiskärsijänä.

Ei kuulunut uskoa.

Totta, tutkia! Odotapas, niin tutkin tämän totuuden, että kuinka se nyt on.

Anonyymi00060 kirjoitti:

Totta, tutkia! Odotapas, niin tutkin tämän totuuden, että kuinka se nyt on.

Tässä:

Matteuksen evankeliumi:

<<<10:34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan MIEKAN.<<<

Ja tämä liittyy nyt luomiskertomukseen, kun Jeesus sanoo olevansa tie, totuus ja elämä, sille paratiisiin elämän puulle mistä voittaja saa syödä salattua mannaa - saa ihmeidentekokyvyn (Ilm.2:7).

<<<2:7 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa.'<<<

Koska on pysyttävä ohittamaan paratiisin tiellä tämä kohta:

1.Moos. <<<3:24 Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan MIEKAN vartioitsemaan elämän puun tietä.<<<

https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=1mo&luku=3

Anonyymi00061 kirjoitti:

Tässä:

Matteuksen evankeliumi:

<<<10:34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan MIEKAN.<<<

Ja tämä liittyy nyt luomiskertomukseen, kun Jeesus sanoo olevansa tie, totuus ja elämä, sille paratiisiin elämän puulle mistä voittaja saa syödä salattua mannaa - saa ihmeidentekokyvyn (Ilm.2:7).

<<<2:7 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa.'<<<

Koska on pysyttävä ohittamaan paratiisin tiellä tämä kohta:

1.Moos. <<<3:24 Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan MIEKAN vartioitsemaan elämän puun tietä.<<<

https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=1mo&luku=3

Lue lisää

Tarina on täysin looginen, mutta ellei edes tiedä, että mistä raamatun tarina kertoo, niin eihän ilman tietoa sitä voi edes päätellä.

Anonyymi00064 kirjoitti:

Tarina on täysin looginen, mutta ellei edes tiedä, että mistä raamatun tarina kertoo, niin eihän ilman tietoa sitä voi edes päätellä.

Raamatun tärkein sana on TIETO, ei usko.