Jos joku herjaa toisia

1. Joh. 3:15

Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja; ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole ijankaikkinen elämä pysyvä.

Niin Teuvo. Noin hän kertoo avoimesti tehneensä ENNEN PELASTUMISTAAN. Kaikki muuttui, kun Jeesus alkoi häntä johdattaa Taivastiellä.

Olethan sinäkin kertonut aiemmin palstalla huorinteostasi, kuinka sinä kostit vaimollesi hänen aviorikoksensa.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Niin Teuvo. Noin hän kertoo avoimesti tehneensä ENNEN PELASTUMISTAAN. Kaikki muuttui, kun Jeesus alkoi häntä johdattaa Taivastiellä.

Olethan sinäkin kertonut aiemmin palstalla huorinteostasi, kuinka sinä kostit vaimollesi hänen aviorikoksensa.

Lue lisää

Ei otettu pahuuden henkiolentoa "The messenger of Satan" pois miehestä ollenkaan.

2. Kor. 12:7

And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure. For this thing I besought the Lord thrice, that it might depart from me.

Anonyymi00004 kirjoitti:

Ei otettu pahuuden henkiolentoa "The messenger of Satan" pois miehestä ollenkaan.

2. Kor. 12:7

And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure. For this thing I besought the Lord thrice, that it might depart from me.

Lue lisää

Room. 7:19

sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

Anonyymi00004 kirjoitti:

Ei otettu pahuuden henkiolentoa "The messenger of Satan" pois miehestä ollenkaan.

2. Kor. 12:7

And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure. For this thing I besought the Lord thrice, that it might depart from me.

Lue lisää

Lihasta ei otettu, huom!, LIHASTA EI OTETTU. Paavalin henki ja sielu olivat vapaat Pyhässä Hengessä.

Anonyymi00002 kirjoitti:

1. Joh. 3:15

Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja; ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole ijankaikkinen elämä pysyvä.

Lopeta siis murhaaminen Teuvo! HETI! AIKA ON LYHYT!

Anonyymi00006 kirjoitti:

Lihasta ei otettu, huom!, LIHASTA EI OTETTU. Paavalin henki ja sielu olivat vapaat Pyhässä Hengessä.

Demoni "The messenger of Satan" on henkiolento. Paavali oli demonisoitu.

2. Kor. 12:7

And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure. For this thing I besought the Lord thrice, that it might depart from me.

Demoni ei saanut nousulupaa lentoon pois miehestä.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Lopeta siis murhaaminen Teuvo! HETI! AIKA ON LYHYT!

Ei 4 vuotta sitten edesmennyt Teuvo ole ketään murhannut, se oli se sinun rakas paavalisi joka niitä murhatöitä aikoinaan suoritti. Teuvo vainaallahan on iäisyydessä aikaa rajattomasti.

Jeesus oli tapauskovainen, kävi kerran viikossa kotikirkossaan sapattina ja luki Tooraa.

Luuk. 4:16

Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.

Ei Jeesus ollut mikään lahkoissa hurmoshenkien voimasta kaatuileva hihhuli.

Sananl. 28:9

Joka sulkee korvansa Herran lailta, sen rukouskin on Herralle kauhistus.

Arvostelihan Jeesuskin noita fariseuksia.

Hieman???
Apostoli Paavalia eräs vanha mies on herjannut noin 20 vuotta, lyhyitä levähdyksiä on välillä ollut.

Anonyymi00009 kirjoitti:

Arvostelihan Jeesuskin noita fariseuksia.

Johannes nimitti itsensä uskovaisiksi julistaneita Paavalin kaltaisia fariseuksia käärmeen sikiöksi.

Sale Rules OK.🇫🇮👍

Molemmilla Sauleilla esiintyi hurmoshenkien voimavaikutuksia.

1. Sam. 18:10

Seuraavana päivänä Jumalan lähettämä paha henki valtasi Saulin, ja hän riehui hurmoksissa kotonaan.

1. Kor. 14:19

Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.

OIkeita Kristuksen apostoleita oli vain 12 miestä, joiden nimetkin manitaan Apt.1

Jeesus ei tunnusta Paavalia omaksi apostolikseen.

Ilm. 21:14

Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.

Näin lukee Johannes 8. luku, Jeesuksen puhe juutalaisille, mihin juutalaisuuteen Paavali loi kristinuskon:

<<<43Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.

44Te olette lähtöisin SAATANASTA. HÄN ON TEIDÄN ISÄNNE, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. SAATANA on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun HÄN valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä HÄN on valehtelija ja valheen isä.

45 Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden.<<<

https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/JHN.8

Uskovainen on viimeinen, jolla on asiaa tulla huutelemaan muille SAATANASTA!

Anonyymi00022 kirjoitti:

Näin lukee Johannes 8. luku, Jeesuksen puhe juutalaisille, mihin juutalaisuuteen Paavali loi kristinuskon:

<<<43Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.

44Te olette lähtöisin SAATANASTA. HÄN ON TEIDÄN ISÄNNE, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. SAATANA on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun HÄN valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä HÄN on valehtelija ja valheen isä.

45 Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden.<<<

https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/JHN.8

Uskovainen on viimeinen, jolla on asiaa tulla huutelemaan muille SAATANASTA!

Lue lisää

Tämän selvemmin ei tätä olisi edes pystytty raamatussa enää Jeesuksen sanoin sanomaankaan!

Anonyymi00023 kirjoitti:

Tämän selvemmin ei tätä olisi edes pystytty raamatussa enää Jeesuksen sanoin sanomaankaan!

Ja niinpä juutalaisen Paavalin käskystä uskovaiset palvovat Jeesusta kiroukseksi kirottuna uhrina opettamanaan Luojajumalana, tuolle Jeesuksen sanomalle Saatanalle, joka on ilmestyskirjan luvun 13. puhuva Pedon kuva.

Anonyymi00026 kirjoitti:

Ja niinpä juutalaisen Paavalin käskystä uskovaiset palvovat Jeesusta kiroukseksi kirottuna uhrina opettamanaan Luojajumalana, tuolle Jeesuksen sanomalle Saatanalle, joka on ilmestyskirjan luvun 13. puhuva Pedon kuva.

Lue lisää

Ja tilanne sitten konkretisoituu ilmestyskirjan 14 luvussa, kun Jeesus 'palaa takaisin', ja uskojille maksetaan hänen pettämisestään, tunkemalla heidät Peto-jumalineen tuliseen pätsiin.

Anonyymi00027 kirjoitti:

Ja tilanne sitten konkretisoituu ilmestyskirjan 14 luvussa, kun Jeesus 'palaa takaisin', ja uskojille maksetaan hänen pettämisestään, tunkemalla heidät Peto-jumalineen tuliseen pätsiin.

Lue lisää

Ja näin tarina päättyy tässä vaiheessa siihen, että kirous on purettu ja saamme oikeudenmukaisen maailman.

Anonyymi00028 kirjoitti:

Ja näin tarina päättyy tässä vaiheessa siihen, että kirous on purettu ja saamme oikeudenmukaisen maailman.

Ja aloitus oli Luomiskertomus 1.Moos.3:22 ja päätös on Ilmestyskirja 22:3 - maailma kääntyisi oikein päin.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Ja aloitus oli Luomiskertomus 1.Moos.3:22 ja päätös on Ilmestyskirja 22:3 - maailma kääntyisi oikein päin.

Mutta tällä hetkellä olemme vasta ilmestyskirjan 14. luvussa, kun konkreettisesti on paljastettu, myös arkeologisin löydöksin, tuo luvun 13. juutalaisten Jumala - puhuva Pedon kuva.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Mutta tällä hetkellä olemme vasta ilmestyskirjan 14. luvussa, kun konkreettisesti on paljastettu, myös arkeologisin löydöksin, tuo luvun 13. juutalaisten Jumala - puhuva Pedon kuva.

Lue lisää

Suomeksi asian voi myös ilmaista niin,että kyseessä olikin juutalaisten tekemä jumalahuijaus jo 2000 vuotta sitten.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Mutta tällä hetkellä olemme vasta ilmestyskirjan 14. luvussa, kun konkreettisesti on paljastettu, myös arkeologisin löydöksin, tuo luvun 13. juutalaisten Jumala - puhuva Pedon kuva.

Lue lisää

Jokaisella on oikeus omaan uskoonsa,mutta pahan teot tuomitaa Suomen maallisten lakien mukaan ja piste!

Et kyllä ymmärrä.

Hurmospastorit käyttää Hindujen vanhaa kaatotekniikaa, nopea tönäisy kädellä otsaan ja kanttuvei selälleen lattialle taju kankaalla.

googlaa: shaktipat

Matt. 24:5

Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.

Matt. 24:11

Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.

Matt. 24:24

Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

Mark. 13:6

Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.

1. Joh. 2:26

Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.

Ihmettelinkin missä sinun Luojajumalan herjauksesi viipyy?! Tosin tiede kumoaa sen, kun on todistanut vapaan tahdon, löytyy kvanttifyysikon selitys youtube Amit Goswami, Kvanttimekaniikka ja tietoisuus.

Vielä saa lakihenkset Paavalia herjata.

Anonyymi00036 kirjoitti:

Ihmettelinkin missä sinun Luojajumalan herjauksesi viipyy?! Tosin tiede kumoaa sen, kun on todistanut vapaan tahdon, löytyy kvanttifyysikon selitys youtube Amit Goswami, Kvanttimekaniikka ja tietoisuus.

Lue lisää

Mutta onhan se tosi, vaikka uskontoajattelu olisi kuinka kallellaan helvettiin päin, ei tieto niitä aivopiuhoja oikaise, koska kyse on enemmän ihmisen mielen sopukoista.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Vielä saa lakihenkset Paavalia herjata.

No Paavalin Jumala ei ole Luojajumala, jos olisi ei Jeesus olisi sille uhrina Luojajumala, eikä syötäisi Paavalin kannibalistisella sen Jumalan ylipapin ihmisuhriateriana itseään itselleen uhriksi.

Anonyymi00039 kirjoitti:

No Paavalin Jumala ei ole Luojajumala, jos olisi ei Jeesus olisi sille uhrina Luojajumala, eikä syötäisi Paavalin kannibalistisella sen Jumalan ylipapin ihmisuhriateriana itseään itselleen uhriksi.

Lue lisää

Uskonto itsessään on hilpeä logiikkakuvio juuri tuon ehtoollisen tosi Jumalan syöntinä, kun on kuviteltava ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä "kun ne siinä nautitaan", tai muuten tulee Paavalin sanoin vikapääksi Herran ruumiiseen ja vereen (1.Kor.11:23).

Anonyymi00040 kirjoitti:

Uskonto itsessään on hilpeä logiikkakuvio juuri tuon ehtoollisen tosi Jumalan syöntinä, kun on kuviteltava ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä "kun ne siinä nautitaan", tai muuten tulee Paavalin sanoin vikapääksi Herran ruumiiseen ja vereen (1.Kor.11:23).

Lue lisää

Miten ihmeessä uskovaiset kuvittelevat Jumalan olevan itselleen uhri, jonka he syövät?! Jukolavita on alkeellisuudessaan jo niin syvältä, ettei edes mikään eläin tähän logiikkaan pystyisi. - No ehkä joku hämähäkkilaji ilmeisesti syö kaverinsa.

Anonyymi00041 kirjoitti:

Miten ihmeessä uskovaiset kuvittelevat Jumalan olevan itselleen uhri, jonka he syövät?! Jukolavita on alkeellisuudessaan jo niin syvältä, ettei edes mikään eläin tähän logiikkaan pystyisi. - No ehkä joku hämähäkkilaji ilmeisesti syö kaverinsa.

Lue lisää

Mutta että syödään LUOJAJUMALA kuvitellen ruumiin ja veren olevan läsnä "kun ne nautitaan", kuten Augsburgin tunnustuksessa lukee, koittakaapa keksiä pahempi herja itse Luojajumalasta!

Anonyymi00042 kirjoitti:

Mutta että syödään LUOJAJUMALA kuvitellen ruumiin ja veren olevan läsnä "kun ne nautitaan", kuten Augsburgin tunnustuksessa lukee, koittakaapa keksiä pahempi herja itse Luojajumalasta!

Lue lisää

Juu ja sitten sen hihat palavatkin ilmestyskirjassa, kun uhrialttarin alta niiden sielut huutavat, joilla oli Jeesuksen todistus, että koska sinä suuri Kaikkivaltias kostat maanpäällä asuville meidän veremme!

Anonyymi00043 kirjoitti:

Juu ja sitten sen hihat palavatkin ilmestyskirjassa, kun uhrialttarin alta niiden sielut huutavat, joilla oli Jeesuksen todistus, että koska sinä suuri Kaikkivaltias kostat maanpäällä asuville meidän veremme!

Lue lisää

Muinaisen juutalaisen perinteen mukaisesti Jeesuksesta tuli vapaaehtoinen syntipukki koko planeetan mittakaavassa.

Kristittyjen rituaalinen kannibalismi.

Kristillinen kaksinaismoraali.

Ihmine on jo syntinen syntyessääån - Aatamin ja Eevan synnistä -kosmisen lain vastaista.

Se, mistä aiomme puhua, on jotain, mistä kristityt eivät todellakaan pidä. Kyse on kristillisestä rituaalikannibalismista.
Kristityt eivät tunnusta, että heidän ehtoollisensa leivän ja viinin muuttumisen kautta Kristuksen vereksi ja lihaksi ei ole mitään muuta kuin ihmislihan henkistä syömistä ja ihmisveren juomista. Ilmeisesti ilman tätä henkistä kannibalismia he eivät voi saavuttaa pelastusta.

Mistä tämä kannibalistinen riitti on tullut kristinuskoon Sieltä, mistä kaikki muutkin rituaalisen kannibalismin riitit tulevat - Afrikasta. Se, kuten juutalaisuudessa esikoisten veren käyttö, on täysin maagista ja sen tarkoituksena on hallita lihan ja veren avulla (ei ole väliä, että ne korvataan jollakin muulla) syödyn informaatio-energinen potentiaali.

Älkööt kristityt lohduttako itseään ajatuksella, että näin ei ole. Kabbalistit, voodoo-taikurit ja kaikkien maanosien shamaanit tietävät hyvin, että ”ehtoollinen” on todellista rituaalista kannibalismia, ja se, että se on henkistä, on vielä hienostuneempaa ja saatanallisempaa. Vaikeissa epätoivoisissa olosuhteissa tai tietämättömyyttään ihmiset syövät joskus oman lajitoverinsa lihaa ja verta, mutta henkisesti he aina vastustavat sitä ja katuvat sitä koko elämänsä ajan.


Kristityt sen sijaan käyvät ehtoollisella kuin se olisi juhlaa eivätkä ymmärrä, että tämä mystinen teko tekee heistä kaikista satanisteja.

IKUINEN HELVETTI.

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.
Korkein voima ilmenisi pikemminkin kykynä pidättäytyä voimansa käytöstä silloin, kun sen käyttö olisi helppoa. Todellinen kaikkivaltius näkyisi kärsivällisyydessä, armossa ja vapauden antamisessa – siinä, että rajalliselle olennolle annetaan mahdollisuus kasvaa, erehtyä ja löytää totuus omasta tahdostaan. Sellainen voima ei vähene lempeydestä, vaan juuri lempeys paljastaa sen varmuuden omasta suuruudestaan.
Siksi voidaan kysyä: voiko kaikkivoipa todella tarvita pelon ylläpitämää kunnioitusta? Jos kunnioitus perustuu yksin pelkoon, se ei ole vapaasti annettua, vaan pakon synnyttämää. Aito kunnioitus syntyy vasta silloin, kun olento tunnistaa suuruuden, joka ei nöyryytä vaan kohottaa, joka ei pakota vaan kutsuu, joka ei murskaa heikkoutta vaan kantaa sitä. Sellainen suuruus ei vaadi pelkoa – se herättää luottamusta.

Jos kaikkivaltius todella tarvitsee pelkoa säilyttääkseen arvovaltansa, sen asema näyttää olevan yllättävän hauras. Kaikkivaltias, joka joutuu turvautumaan uhkauksiin pitääkseen luotunsa kuuliaisina, muistuttaa vähemmän ääretöntä viisautta ja enemmän epävarmaa hallitsijaa, joka ripustaa joka kadunkulmaan kyltin: "Rakasta minua – tai kadut sitä ikuisesti." On vaikea nähdä, miten tällainen asetelma olisi osoitus rajattomasta suuruudesta. Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan.

Anonyymi00047 kirjoitti:

IKUINEN HELVETTI.

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.
Korkein voima ilmenisi pikemminkin kykynä pidättäytyä voimansa käytöstä silloin, kun sen käyttö olisi helppoa. Todellinen kaikkivaltius näkyisi kärsivällisyydessä, armossa ja vapauden antamisessa – siinä, että rajalliselle olennolle annetaan mahdollisuus kasvaa, erehtyä ja löytää totuus omasta tahdostaan. Sellainen voima ei vähene lempeydestä, vaan juuri lempeys paljastaa sen varmuuden omasta suuruudestaan.
Siksi voidaan kysyä: voiko kaikkivoipa todella tarvita pelon ylläpitämää kunnioitusta? Jos kunnioitus perustuu yksin pelkoon, se ei ole vapaasti annettua, vaan pakon synnyttämää. Aito kunnioitus syntyy vasta silloin, kun olento tunnistaa suuruuden, joka ei nöyryytä vaan kohottaa, joka ei pakota vaan kutsuu, joka ei murskaa heikkoutta vaan kantaa sitä. Sellainen suuruus ei vaadi pelkoa – se herättää luottamusta.

Jos kaikkivaltius todella tarvitsee pelkoa säilyttääkseen arvovaltansa, sen asema näyttää olevan yllättävän hauras. Kaikkivaltias, joka joutuu turvautumaan uhkauksiin pitääkseen luotunsa kuuliaisina, muistuttaa vähemmän ääretöntä viisautta ja enemmän epävarmaa hallitsijaa, joka ripustaa joka kadunkulmaan kyltin: "Rakasta minua – tai kadut sitä ikuisesti." On vaikea nähdä, miten tällainen asetelma olisi osoitus rajattomasta suuruudesta. Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan.

Lue lisää

Onhan se toki vaikuttavaa voittaa taistelussa vastustaja, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta puolustautua. Mikä sankariteko! Ääretön voima murskaa rajallisen olennon ja odottaa sitten aplodeja. Se on suunnilleen yhtä kunniakasta kuin aikuinen julistautuisi nyrkkeilyn maailmanmestariksi voitettuaan taaperon. Jos tämä on kaikkivaltiuden korkein näytös, rima on asetettu hämmästyttävän matalalle.
Vielä erikoisemmaksi asia muuttuu, kun sama kaikkivaltius ilmoittaa olevansa rakkaus itse. Sanoma kuuluu suunnilleen näin: "Rakastan sinua ehdoitta. Sinulla on vapaa tahto. Voit valita itse. Mutta jos valitset väärin, sinua kidutetaan ikuisesti." Tällainen "vapaus" muistuttaa enemmän kiristäjän tarjousta kuin rakastavan vanhemman kutsua. Valinta on vapaa aivan samalla tavalla kuin lompakon luovuttaminen ryöstäjälle on vapaaehtoista – teknisesti vaihtoehtoja on, mutta niiden seuraukset tekevät valinnasta näennäisen.
Jos kaikkivaltias todella on kaikkivaltias, miksi hänen täytyy hallita pelolla? Miksi ääretön tarvitsee rajallisen olennon pelkäämään itseään? Eikö täydellisen olennon pitäisi kyetä herättämään kunnioitusta ilman uhkauksia? Vai onko kaikkivaltiuden itseluottamus niin horjuva, että sitä täytyy tukea ikuisen rangaistuksen varoituskylteillä?

Anonyymi00044 kirjoitti:

Muinaisen juutalaisen perinteen mukaisesti Jeesuksesta tuli vapaaehtoinen syntipukki koko planeetan mittakaavassa.

Kristittyjen rituaalinen kannibalismi.

Kristillinen kaksinaismoraali.

Ihmine on jo syntinen syntyessääån - Aatamin ja Eevan synnistä -kosmisen lain vastaista.

Se, mistä aiomme puhua, on jotain, mistä kristityt eivät todellakaan pidä. Kyse on kristillisestä rituaalikannibalismista.
Kristityt eivät tunnusta, että heidän ehtoollisensa leivän ja viinin muuttumisen kautta Kristuksen vereksi ja lihaksi ei ole mitään muuta kuin ihmislihan henkistä syömistä ja ihmisveren juomista. Ilmeisesti ilman tätä henkistä kannibalismia he eivät voi saavuttaa pelastusta.

Mistä tämä kannibalistinen riitti on tullut kristinuskoon Sieltä, mistä kaikki muutkin rituaalisen kannibalismin riitit tulevat - Afrikasta. Se, kuten juutalaisuudessa esikoisten veren käyttö, on täysin maagista ja sen tarkoituksena on hallita lihan ja veren avulla (ei ole väliä, että ne korvataan jollakin muulla) syödyn informaatio-energinen potentiaali.

Älkööt kristityt lohduttako itseään ajatuksella, että näin ei ole. Kabbalistit, voodoo-taikurit ja kaikkien maanosien shamaanit tietävät hyvin, että ”ehtoollinen” on todellista rituaalista kannibalismia, ja se, että se on henkistä, on vielä hienostuneempaa ja saatanallisempaa. Vaikeissa epätoivoisissa olosuhteissa tai tietämättömyyttään ihmiset syövät joskus oman lajitoverinsa lihaa ja verta, mutta henkisesti he aina vastustavat sitä ja katuvat sitä koko elämänsä ajan.


Kristityt sen sijaan käyvät ehtoollisella kuin se olisi juhlaa eivätkä ymmärrä, että tämä mystinen teko tekee heistä kaikista satanisteja.

Lue lisää

Mistä sinä saat tähän JEESUKSEN VAPAAEHTOISUUDEN, voi hyvä Luoja, kun Paavali itsekin sanoo, että Jeesus kavallettiin?!

Anonyymi00049 kirjoitti:

Mistä sinä saat tähän JEESUKSEN VAPAAEHTOISUUDEN, voi hyvä Luoja, kun Paavali itsekin sanoo, että Jeesus kavallettiin?!

Täytyy jo olla todella mielikuvitus viturallaan, jos kuvittelee Jeesuksen halunneen tulla uhratuksi kiroukseksi kottuna tosi Jumalana sanomalleen Saatanalle!

Anonyymi00050 kirjoitti:

Täytyy jo olla todella mielikuvitus viturallaan, jos kuvittelee Jeesuksen halunneen tulla uhratuksi kiroukseksi kottuna tosi Jumalana sanomalleen Saatanalle!

Ja mitä tulee kannibalistiseen ihmissyöntiriittiin, ehtoolliseen, se tulee 2.Mooseksen kirja, luku 13, kun Jahve-Baal-Jumala määrää esikoispojat uhrattaviksi, ellei hengen säästämisestä ollut maksettu kuningas Salomon papeille kultaa, mitä tämä keräsi kansalta vuodessa 666 talenttia, jos ei lunastusmaksua maksettu, nämä lapset syötiin, ja tätä riittiä ehtoollinen mukailee happamattomalla leivällä.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Ja mitä tulee kannibalistiseen ihmissyöntiriittiin, ehtoolliseen, se tulee 2.Mooseksen kirja, luku 13, kun Jahve-Baal-Jumala määrää esikoispojat uhrattaviksi, ellei hengen säästämisestä ollut maksettu kuningas Salomon papeille kultaa, mitä tämä keräsi kansalta vuodessa 666 talenttia, jos ei lunastusmaksua maksettu, nämä lapset syötiin, ja tätä riittiä ehtoollinen mukailee happamattomalla leivällä.

Lue lisää

Lisäystä - miten joku suurella suulla puhuu täyttä paskaa ilman mitään raamatun tietoa?! Voi Luoja!

Anonyymi00048 kirjoitti:

Onhan se toki vaikuttavaa voittaa taistelussa vastustaja, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta puolustautua. Mikä sankariteko! Ääretön voima murskaa rajallisen olennon ja odottaa sitten aplodeja. Se on suunnilleen yhtä kunniakasta kuin aikuinen julistautuisi nyrkkeilyn maailmanmestariksi voitettuaan taaperon. Jos tämä on kaikkivaltiuden korkein näytös, rima on asetettu hämmästyttävän matalalle.
Vielä erikoisemmaksi asia muuttuu, kun sama kaikkivaltius ilmoittaa olevansa rakkaus itse. Sanoma kuuluu suunnilleen näin: "Rakastan sinua ehdoitta. Sinulla on vapaa tahto. Voit valita itse. Mutta jos valitset väärin, sinua kidutetaan ikuisesti." Tällainen "vapaus" muistuttaa enemmän kiristäjän tarjousta kuin rakastavan vanhemman kutsua. Valinta on vapaa aivan samalla tavalla kuin lompakon luovuttaminen ryöstäjälle on vapaaehtoista – teknisesti vaihtoehtoja on, mutta niiden seuraukset tekevät valinnasta näennäisen.
Jos kaikkivaltias todella on kaikkivaltias, miksi hänen täytyy hallita pelolla? Miksi ääretön tarvitsee rajallisen olennon pelkäämään itseään? Eikö täydellisen olennon pitäisi kyetä herättämään kunnioitusta ilman uhkauksia? Vai onko kaikkivaltiuden itseluottamus niin horjuva, että sitä täytyy tukea ikuisen rangaistuksen varoituskylteillä?

Lue lisää

Mee nyt juttuinesi helvettiin - yritä edes tiivistää asiasi järkevään muotoon ja hanki tietoa!

Anonyymi00054 kirjoitti:

Mee nyt juttuinesi helvettiin - yritä edes tiivistää asiasi järkevään muotoon ja hanki tietoa!

Ja alkeellisinta mitä raamatusta pitäisi jokaisen ymmärtää on se, ETTEI JUMALA OMISTA HELVETTIÄ, VAAN SAATANA! Tämän nyt tietää jokainen ei-uskovakin.

Anonyymi00048 kirjoitti:

Onhan se toki vaikuttavaa voittaa taistelussa vastustaja, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta puolustautua. Mikä sankariteko! Ääretön voima murskaa rajallisen olennon ja odottaa sitten aplodeja. Se on suunnilleen yhtä kunniakasta kuin aikuinen julistautuisi nyrkkeilyn maailmanmestariksi voitettuaan taaperon. Jos tämä on kaikkivaltiuden korkein näytös, rima on asetettu hämmästyttävän matalalle.
Vielä erikoisemmaksi asia muuttuu, kun sama kaikkivaltius ilmoittaa olevansa rakkaus itse. Sanoma kuuluu suunnilleen näin: "Rakastan sinua ehdoitta. Sinulla on vapaa tahto. Voit valita itse. Mutta jos valitset väärin, sinua kidutetaan ikuisesti." Tällainen "vapaus" muistuttaa enemmän kiristäjän tarjousta kuin rakastavan vanhemman kutsua. Valinta on vapaa aivan samalla tavalla kuin lompakon luovuttaminen ryöstäjälle on vapaaehtoista – teknisesti vaihtoehtoja on, mutta niiden seuraukset tekevät valinnasta näennäisen.
Jos kaikkivaltias todella on kaikkivaltias, miksi hänen täytyy hallita pelolla? Miksi ääretön tarvitsee rajallisen olennon pelkäämään itseään? Eikö täydellisen olennon pitäisi kyetä herättämään kunnioitusta ilman uhkauksia? Vai onko kaikkivaltiuden itseluottamus niin horjuva, että sitä täytyy tukea ikuisen rangaistuksen varoituskylteillä?

Lue lisää

IKUINEN HELVETTI.

Ehkä kaikkein ironisinta on, että jos joku olento todella olisi Jumala, hänen ei tarvitsisi koskaan sanoa olevansa sellainen. Hänen olemuksensa riittäisi. Totuus ei tarvitse uhkauksia tullakseen todeksi, eikä ääretön tarvitse pelkoa tullakseen tunnustetuksi. Vain se, joka ei voi luottaa siihen, että totuus kantaa itsensä, joutuu turvautumaan pelotteluun.
Siksi kysymys kuuluu: paljastaako pelolla hallitseva kaikkivaltius todellisuudessa äärettömän voiman – vai paljastaako se jotakin aivan muuta? Ehkä suurin epäilyn aihe ei ole ihmisen usko, vaan se kuva Jumalasta, joka näyttää käyttäytyvän hämmästyttävän samalla tavalla kuin historian itsevaltaisimmat hallitsijat. Jos jokin olento vaatii: "Palvo minua, tai kärsit ikuisesti", kysymys ei ehkä ole ensimmäiseksi siitä, onko ihminen tarpeeksi kuuliainen, vaan siitä, miksi todella kaikkivaltiaan pitäisi koskaan esittää tällainen vaatimus.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan, sillä todellinen suuruus ei riipu siitä, kuinka tehokkaasti se saa heikommat vapisemaan. Se on olemassa riippumatta siitä, tunnustaako kukaan sitä vai ei.
Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra. Uhkausten toistaminen viittaa siihen, että kuuliaisuus on saavutettava seurauksilla eikä itse totuuden tai hyvyyden vetovoimalla. Mutta jos totuus todella on totuus, miksi sen rinnalle tarvitaan pelko? Miksi ääretön hyvyys tarvitsee tuekseen äärettömän rangaistuksen?
Pelko ei todista auktoriteetin oikeutusta. Se todistaa vain, että auktoriteetilla on voimaa pakottaa. Historian jokainen tyranni on ymmärtänyt tämän. Pelko voi saada ihmiset polvistumaan, lausumaan oikeat sanat ja vakuuttamaan uskollisuuttaan, mutta yksikään näistä ei vielä kerro, että vallankäyttäjä olisi oikeassa. Pelko tuottaa alistumista, ei totuutta.

Anonyymi00056 kirjoitti:

IKUINEN HELVETTI.

Ehkä kaikkein ironisinta on, että jos joku olento todella olisi Jumala, hänen ei tarvitsisi koskaan sanoa olevansa sellainen. Hänen olemuksensa riittäisi. Totuus ei tarvitse uhkauksia tullakseen todeksi, eikä ääretön tarvitse pelkoa tullakseen tunnustetuksi. Vain se, joka ei voi luottaa siihen, että totuus kantaa itsensä, joutuu turvautumaan pelotteluun.
Siksi kysymys kuuluu: paljastaako pelolla hallitseva kaikkivaltius todellisuudessa äärettömän voiman – vai paljastaako se jotakin aivan muuta? Ehkä suurin epäilyn aihe ei ole ihmisen usko, vaan se kuva Jumalasta, joka näyttää käyttäytyvän hämmästyttävän samalla tavalla kuin historian itsevaltaisimmat hallitsijat. Jos jokin olento vaatii: "Palvo minua, tai kärsit ikuisesti", kysymys ei ehkä ole ensimmäiseksi siitä, onko ihminen tarpeeksi kuuliainen, vaan siitä, miksi todella kaikkivaltiaan pitäisi koskaan esittää tällainen vaatimus.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan, sillä todellinen suuruus ei riipu siitä, kuinka tehokkaasti se saa heikommat vapisemaan. Se on olemassa riippumatta siitä, tunnustaako kukaan sitä vai ei.
Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra. Uhkausten toistaminen viittaa siihen, että kuuliaisuus on saavutettava seurauksilla eikä itse totuuden tai hyvyyden vetovoimalla. Mutta jos totuus todella on totuus, miksi sen rinnalle tarvitaan pelko? Miksi ääretön hyvyys tarvitsee tuekseen äärettömän rangaistuksen?
Pelko ei todista auktoriteetin oikeutusta. Se todistaa vain, että auktoriteetilla on voimaa pakottaa. Historian jokainen tyranni on ymmärtänyt tämän. Pelko voi saada ihmiset polvistumaan, lausumaan oikeat sanat ja vakuuttamaan uskollisuuttaan, mutta yksikään näistä ei vielä kerro, että vallankäyttäjä olisi oikeassa. Pelko tuottaa alistumista, ei totuutta.

Lue lisää

Juuri tässä piilee paradoksi. Mitä enemmän kaikkivaltius korostaa rangaistustaan, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen rakkauteen. Mitä useammin kuulija muistutetaan ikuisista seurauksista, sitä vaikeammaksi käy uskoa, että kuuliaisuus syntyy vapaasta tahdosta. Kun vaihtoehtoina ovat palvonta tai loputon kärsimys, valinnan vapautta varjostaa aina pakon varjo.
Jos kaikkivaltius todella olisi rajaton, sen arvon ei pitäisi olla riippuvainen yhdestäkään kumarruksesta. Ääretön ei kasva ihmisen ylistyksestä eikä pienene ihmisen epäuskosta. Aurinko ei lakkaa loistamasta siksi, että joku sulkee silmänsä. Totuus ei muutu valheeksi siksi, että joku epäilee sitä. Miksi siis täydellinen Jumala tarvitsisi jatkuvaa tunnustusta asemalleen tai uhkauksia sen tueksi?
Ehkä juuri siinä on kaikkein syvin ristiriita. Pelkoa tarvitseva valta näyttää aina jollakin tavalla epävarmalta. Se joutuu suojelemaan asemaansa rangaistuksilla, koska se ei luota siihen, että sen hyvyys yksin riittäisi vetämään puoleensa. Mutta jos näin olisi, silloin pelko ei olisi merkki kaikkivaltiudesta vaan merkki siitä, että vallan täytyy jatkuvasti puolustaa itseään. Todellinen suuruus ei vaadi uskollisuudenvaloja. Se herättää ne ilman pakkoa.
Se, että itseään Jumalaksi kutsuva olento murskaa vapisevan, mitättömän ihmisolennon, ei herätä mielikuvaa äärettömästä rakkaudesta eikä täydellisestä viisaudesta. Se herättää pikemminkin mielikuvan vallasta, joka osoittaa voimansa kaikkein heikoimpaan. Mutta mitä kunniaa on siinä, että ääretön voittaa rajallisen? Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa?
Jos Jumala todella on täydellinen, hänen ei pitäisi tarvita pelon synnyttämää kuuliaisuutta eikä kärsimyksen uhkaa todistaakseen asemansa. Todellinen suuruus ei etsi kohteekseen heikoimpia. Se nostaa heidät ylös.
Siksi ajatus kaikkivaltiaasta, joka rankaisee rajallista ihmistä loputtomalla kärsimyksellä tämän erehdyksistä tai epäuskosta, tuntuu oudosti epäsuhtaiselta. Ääretön voima kohdistuu äärelliseen olentoon, jonka ymmärrys, elinikä ja kyvyt ovat rajalliset. Sellainen ei muistuta oikeudenmukaisuutta vaan voiman yksipuolista käyttöä.
Ehkä juuri tästä syystä monet kysyvät, vastaako tällainen kuva lainkaan sitä, mitä sanalla Jumala tarkoitetaan. Jos jokin olento vaatii palvontaa, uhkaa epäilijöitä ikuisella rangaistuksella ja osoittaa mahtinsa kaikkein heikoimpiin, herää väistämättä kysymys: kuvaako tämä täydellistä Jumalaa – vai ainoastaan olentoa, joka vaatii itseään pidettävän Jumalana?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman väärinkäyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei ole tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Jos kaikkivaltius osoittaa mahtinsa juuri murskaamalla heikoimman, silloin sen suuruus näyttää rakentuvan epäsuhdalle, ei ylevyydelle. Sama teko, joka olisi ihmisten keskuudessa moraalisesti tuomittava – vahvempi käyttää ylivoimaansa heikompaa vastaan – muuttuu tuskin yleväksi vain siksi, että vallan mittakaava kasvaa äärettömäksi. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä suurempi myös sen moraalinen vastuu on.
Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että voi tuhota. Todellinen suuruus ilmenee siinä, ettei tuhoa, vaikka voisi. Se näkyy itsehillinnässä, armossa ja siinä, että voima suojelee heikkoutta sen sijaan, että käyttäisi sitä hyväkseen. Juuri kyky pidättäytyä voimansa käytöstä on vahvuuden korkein muoto.

Anonyymi00057 kirjoitti:

Juuri tässä piilee paradoksi. Mitä enemmän kaikkivaltius korostaa rangaistustaan, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen rakkauteen. Mitä useammin kuulija muistutetaan ikuisista seurauksista, sitä vaikeammaksi käy uskoa, että kuuliaisuus syntyy vapaasta tahdosta. Kun vaihtoehtoina ovat palvonta tai loputon kärsimys, valinnan vapautta varjostaa aina pakon varjo.
Jos kaikkivaltius todella olisi rajaton, sen arvon ei pitäisi olla riippuvainen yhdestäkään kumarruksesta. Ääretön ei kasva ihmisen ylistyksestä eikä pienene ihmisen epäuskosta. Aurinko ei lakkaa loistamasta siksi, että joku sulkee silmänsä. Totuus ei muutu valheeksi siksi, että joku epäilee sitä. Miksi siis täydellinen Jumala tarvitsisi jatkuvaa tunnustusta asemalleen tai uhkauksia sen tueksi?
Ehkä juuri siinä on kaikkein syvin ristiriita. Pelkoa tarvitseva valta näyttää aina jollakin tavalla epävarmalta. Se joutuu suojelemaan asemaansa rangaistuksilla, koska se ei luota siihen, että sen hyvyys yksin riittäisi vetämään puoleensa. Mutta jos näin olisi, silloin pelko ei olisi merkki kaikkivaltiudesta vaan merkki siitä, että vallan täytyy jatkuvasti puolustaa itseään. Todellinen suuruus ei vaadi uskollisuudenvaloja. Se herättää ne ilman pakkoa.
Se, että itseään Jumalaksi kutsuva olento murskaa vapisevan, mitättömän ihmisolennon, ei herätä mielikuvaa äärettömästä rakkaudesta eikä täydellisestä viisaudesta. Se herättää pikemminkin mielikuvan vallasta, joka osoittaa voimansa kaikkein heikoimpaan. Mutta mitä kunniaa on siinä, että ääretön voittaa rajallisen? Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa?
Jos Jumala todella on täydellinen, hänen ei pitäisi tarvita pelon synnyttämää kuuliaisuutta eikä kärsimyksen uhkaa todistaakseen asemansa. Todellinen suuruus ei etsi kohteekseen heikoimpia. Se nostaa heidät ylös.
Siksi ajatus kaikkivaltiaasta, joka rankaisee rajallista ihmistä loputtomalla kärsimyksellä tämän erehdyksistä tai epäuskosta, tuntuu oudosti epäsuhtaiselta. Ääretön voima kohdistuu äärelliseen olentoon, jonka ymmärrys, elinikä ja kyvyt ovat rajalliset. Sellainen ei muistuta oikeudenmukaisuutta vaan voiman yksipuolista käyttöä.
Ehkä juuri tästä syystä monet kysyvät, vastaako tällainen kuva lainkaan sitä, mitä sanalla Jumala tarkoitetaan. Jos jokin olento vaatii palvontaa, uhkaa epäilijöitä ikuisella rangaistuksella ja osoittaa mahtinsa kaikkein heikoimpiin, herää väistämättä kysymys: kuvaako tämä täydellistä Jumalaa – vai ainoastaan olentoa, joka vaatii itseään pidettävän Jumalana?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman väärinkäyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei ole tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Jos kaikkivaltius osoittaa mahtinsa juuri murskaamalla heikoimman, silloin sen suuruus näyttää rakentuvan epäsuhdalle, ei ylevyydelle. Sama teko, joka olisi ihmisten keskuudessa moraalisesti tuomittava – vahvempi käyttää ylivoimaansa heikompaa vastaan – muuttuu tuskin yleväksi vain siksi, että vallan mittakaava kasvaa äärettömäksi. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä suurempi myös sen moraalinen vastuu on.
Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että voi tuhota. Todellinen suuruus ilmenee siinä, ettei tuhoa, vaikka voisi. Se näkyy itsehillinnässä, armossa ja siinä, että voima suojelee heikkoutta sen sijaan, että käyttäisi sitä hyväkseen. Juuri kyky pidättäytyä voimansa käytöstä on vahvuuden korkein muoto.

Lue lisää

Siksi kysymys kuuluu: jos kaikkivaltias todella on täydellinen, miksi hänen suuruutensa tarvitsisi näkyä heikoimman murskaamisessa eikä heikoimman nostamisessa? Eikö juuri jälkimmäinen olisi äärettömän voiman arvokkaampi ja johdonmukaisempi ilmentymä?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman yksipuolinen käyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei voi olla tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäytyy käyttämästä ylivoimaansa silloin, kun sillä ei ole vastassaan tasavertaista osapuolta.
Kukaan ei ylistäisi ihmistä jaloudesta, jos hän ylpeilisi murskanneensa muurahaisen tai voittaneensa vastasyntyneen painiottelussa. Päinvastoin, sellainen herättäisi lähinnä hämmennystä ja moraalista paheksuntaa. Miksi sama teko muuttuisi yleväksi vain siksi, että voiman epäsuhta kasvaa äärettömäksi? Jos moraaliset mittapuut kumoutuvat pelkästään vallan suuruuden vuoksi, silloin voima itse korvaa moraalin.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Samoin, jos Jumala todella olisi ääretön, hänen olemuksensa olisi riippumaton siitä, kumartuuko yksikään ihminen hänen eteensä.
Juuri siksi pelolla hallitseva kaikkivaltius näyttää paradoksaaliselta. Mitä enemmän se korostaa kykyään rangaista, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen oletettuun täydellisyyteen. Äärettömän voiman pitäisi tehdä pelottelusta tarpeetonta, ei välttämätöntä. Jos kaikkivaltiaan täytyy jatkuvasti muistuttaa heikoimpia siitä, mitä heille tapahtuu tottelemattomuudesta, kysymys ei enää koske voiman määrää vaan sen luonnetta.
Ehkä kaikkein syvin kysymys on tämä: jos täydellinen olento kohtaa rajallisen, erehtyväisen ja hauraan ihmisen, miksi täydellisyyden tunnusmerkki olisi tämän murskaaminen? Eikö täydellisempi voima ilmenisi juuri päinvastoin – siinä, että ääretön käyttää rajatonta voimaansa suojellakseen heikkoa, ei tuhotakseen häntä? Jos kaikkivaltius todella on täydellisyyttä, sen suurin osoitus ei olisi kyky rangaista, vaan kyky olla rankaisematta silloin, kun rankaiseminen olisi helpointa.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Ne ovat sitä, mitä ovat, riippumatta siitä, tunnistaako kukaan niiden suuruutta.
Juuri siinä piilee todellisen suuruuden tunnusmerkki: se ei ole riippuvainen ulkopuolisesta vahvistuksesta. Mitä täydellisempi jokin on, sitä vähemmän sen tarvitsee vaatia tunnustusta itselleen. Täydellisyys ei kasva ylistyksestä eikä vähene epäilystä. Se ei joudu puolustamaan asemaansa, sillä sen olemassaolo ei riipu siitä, kuinka moni siihen uskoo.
Siksi on vaikea sovittaa yhteen ajatusta äärettömästä Jumalasta ja ajatusta olennosta, joka vaatii jatkuvaa palvontaa sekä liittää epäuskoon ankaria rangaistuksia. Jos ääretön todella on ääretön, mitä voisi yksi rajallinen ihminen häneltä ottaa pois? Voiko ihmisen epäusko vähentää kaikkivaltiutta? Voiko epäilys haavoittaa täydellisyyttä? Jos ei voi, miksi siihen pitäisi vastata vihalla tai kostolla?
Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.

Anonyymi00058 kirjoitti:

Siksi kysymys kuuluu: jos kaikkivaltias todella on täydellinen, miksi hänen suuruutensa tarvitsisi näkyä heikoimman murskaamisessa eikä heikoimman nostamisessa? Eikö juuri jälkimmäinen olisi äärettömän voiman arvokkaampi ja johdonmukaisempi ilmentymä?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman yksipuolinen käyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei voi olla tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäytyy käyttämästä ylivoimaansa silloin, kun sillä ei ole vastassaan tasavertaista osapuolta.
Kukaan ei ylistäisi ihmistä jaloudesta, jos hän ylpeilisi murskanneensa muurahaisen tai voittaneensa vastasyntyneen painiottelussa. Päinvastoin, sellainen herättäisi lähinnä hämmennystä ja moraalista paheksuntaa. Miksi sama teko muuttuisi yleväksi vain siksi, että voiman epäsuhta kasvaa äärettömäksi? Jos moraaliset mittapuut kumoutuvat pelkästään vallan suuruuden vuoksi, silloin voima itse korvaa moraalin.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Samoin, jos Jumala todella olisi ääretön, hänen olemuksensa olisi riippumaton siitä, kumartuuko yksikään ihminen hänen eteensä.
Juuri siksi pelolla hallitseva kaikkivaltius näyttää paradoksaaliselta. Mitä enemmän se korostaa kykyään rangaista, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen oletettuun täydellisyyteen. Äärettömän voiman pitäisi tehdä pelottelusta tarpeetonta, ei välttämätöntä. Jos kaikkivaltiaan täytyy jatkuvasti muistuttaa heikoimpia siitä, mitä heille tapahtuu tottelemattomuudesta, kysymys ei enää koske voiman määrää vaan sen luonnetta.
Ehkä kaikkein syvin kysymys on tämä: jos täydellinen olento kohtaa rajallisen, erehtyväisen ja hauraan ihmisen, miksi täydellisyyden tunnusmerkki olisi tämän murskaaminen? Eikö täydellisempi voima ilmenisi juuri päinvastoin – siinä, että ääretön käyttää rajatonta voimaansa suojellakseen heikkoa, ei tuhotakseen häntä? Jos kaikkivaltius todella on täydellisyyttä, sen suurin osoitus ei olisi kyky rangaista, vaan kyky olla rankaisematta silloin, kun rankaiseminen olisi helpointa.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Ne ovat sitä, mitä ovat, riippumatta siitä, tunnistaako kukaan niiden suuruutta.
Juuri siinä piilee todellisen suuruuden tunnusmerkki: se ei ole riippuvainen ulkopuolisesta vahvistuksesta. Mitä täydellisempi jokin on, sitä vähemmän sen tarvitsee vaatia tunnustusta itselleen. Täydellisyys ei kasva ylistyksestä eikä vähene epäilystä. Se ei joudu puolustamaan asemaansa, sillä sen olemassaolo ei riipu siitä, kuinka moni siihen uskoo.
Siksi on vaikea sovittaa yhteen ajatusta äärettömästä Jumalasta ja ajatusta olennosta, joka vaatii jatkuvaa palvontaa sekä liittää epäuskoon ankaria rangaistuksia. Jos ääretön todella on ääretön, mitä voisi yksi rajallinen ihminen häneltä ottaa pois? Voiko ihmisen epäusko vähentää kaikkivaltiutta? Voiko epäilys haavoittaa täydellisyyttä? Jos ei voi, miksi siihen pitäisi vastata vihalla tai kostolla?
Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.

Lue lisää

Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollakseen valtameri.
Ehkä juuri tästä syystä todellinen jumaluus tunnistettaisiin ennen kaikkea levollisuudesta. Sen ei tarvitsisi korottaa ääntään, uhata, todistella tai vaatia. Sen läsnäolo olisi riittävä. Sen hyvyys vetäisi puoleensa ilman pakkoa, ja sen totuus kantaisi ilman rangaistuksen varjoa. Sillä se, mikä on todella ääretöntä, ei tarvitse pelkoa tullakseen suureksi – se on suuri jo ennen kuin yksikään olento kumartaa sen edessä.

Anonyymi00059 kirjoitti:

Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollakseen valtameri.
Ehkä juuri tästä syystä todellinen jumaluus tunnistettaisiin ennen kaikkea levollisuudesta. Sen ei tarvitsisi korottaa ääntään, uhata, todistella tai vaatia. Sen läsnäolo olisi riittävä. Sen hyvyys vetäisi puoleensa ilman pakkoa, ja sen totuus kantaisi ilman rangaistuksen varjoa. Sillä se, mikä on todella ääretöntä, ei tarvitse pelkoa tullakseen suureksi – se on suuri jo ennen kuin yksikään olento kumartaa sen edessä.

Lue lisää

Miksi Jeesus ei voisi toimia väkivaltaisesti?
Jos ajatellaan, että Jeesus on rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma, niin väkivallan käyttäminen olisi ristiriidassa hänen olemuksensa kanssa. Jeesus ei halunnut tuomita maailmaa, vaan tarjosi mahdollisuuden parannukseen ja sisäiseen muutokseen. Hänen sanomansa perusta oli, että ihmiset voivat valita rakastaa, armahtaa ja elää rauhassa, eikä väkivalta voi olla väline tämän saavuttamiseksi.

Ajatus Jeesuksen luonteen muuttumisesta niin paljon, että hän alkaisi tappaa "uskon puutteen vuoksi", tuntuu olevan ristiriidassa hänen alkuperäisten opetustensa ja Raamatun kuvan kanssa. Jeesus on rakkauden, anteeksiannon ja myötätunnon symboli, eikä väkivalta ole hänen tapansa ratkaista maailman ongelmia. Jos joku kuvaisi Jeesusta väkivaltaisessa roolissa, se olisi joku muu kuin Jeesus — se olisi kuvitelma, joka ei perustu hänen opetuksiinsa eikä siihen, mitä hän edustaa kristinuskon ytimessä.

Anonyymi00060 kirjoitti:

Miksi Jeesus ei voisi toimia väkivaltaisesti?
Jos ajatellaan, että Jeesus on rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma, niin väkivallan käyttäminen olisi ristiriidassa hänen olemuksensa kanssa. Jeesus ei halunnut tuomita maailmaa, vaan tarjosi mahdollisuuden parannukseen ja sisäiseen muutokseen. Hänen sanomansa perusta oli, että ihmiset voivat valita rakastaa, armahtaa ja elää rauhassa, eikä väkivalta voi olla väline tämän saavuttamiseksi.

Ajatus Jeesuksen luonteen muuttumisesta niin paljon, että hän alkaisi tappaa "uskon puutteen vuoksi", tuntuu olevan ristiriidassa hänen alkuperäisten opetustensa ja Raamatun kuvan kanssa. Jeesus on rakkauden, anteeksiannon ja myötätunnon symboli, eikä väkivalta ole hänen tapansa ratkaista maailman ongelmia. Jos joku kuvaisi Jeesusta väkivaltaisessa roolissa, se olisi joku muu kuin Jeesus — se olisi kuvitelma, joka ei perustu hänen opetuksiinsa eikä siihen, mitä hän edustaa kristinuskon ytimessä.

Lue lisää

Tämä herättää kysymyksiä siitä, miksi ja miten tällainen tulkinta on syntynyt ja miksi niin monet uskovat siihen, vaikka Jeesus itse ei koskaan opettanut väkivallan käyttöä.


Jeesuksen rakkaus ei ollut vain sanahelinää, vaan hän osoitti sen teoillaan — muun muassa palveli opetuslapsiaan, asetti itsensä heidän palvelukseensa (kuten pesi heidän jalkansa) ja lopulta antoi henkensä heidän puolestaan ristillä.

Tämä käsky rakastaa "kuten minä olen rakastanut teitä" on siis yksi kristinuskon keskeisistä perusajatuksista: rakkaus ei ole vain tunne, vaan tekoja, jotka ilmenevät muiden hyvinvoinnin, oikeudenmukaisuuden ja armon edistämisessä. Jeesus on aina esimerkkinä siitä, miten rakastetaan uhrautuvaasti ja epäitsekkäästi.

Tässä mielessä tämä käsky ei ole vain ohje, vaan se on myös kutsu ja haaste — rakastaa toisianne syvällä tavalla, joka heijastaa Kristuksen rakkautta.

JA TOINEN TULEMINEN - PAHH - TAPATALKOOT ALKAVAT.

Anonyymi00061 kirjoitti:

Tämä herättää kysymyksiä siitä, miksi ja miten tällainen tulkinta on syntynyt ja miksi niin monet uskovat siihen, vaikka Jeesus itse ei koskaan opettanut väkivallan käyttöä.


Jeesuksen rakkaus ei ollut vain sanahelinää, vaan hän osoitti sen teoillaan — muun muassa palveli opetuslapsiaan, asetti itsensä heidän palvelukseensa (kuten pesi heidän jalkansa) ja lopulta antoi henkensä heidän puolestaan ristillä.

Tämä käsky rakastaa "kuten minä olen rakastanut teitä" on siis yksi kristinuskon keskeisistä perusajatuksista: rakkaus ei ole vain tunne, vaan tekoja, jotka ilmenevät muiden hyvinvoinnin, oikeudenmukaisuuden ja armon edistämisessä. Jeesus on aina esimerkkinä siitä, miten rakastetaan uhrautuvaasti ja epäitsekkäästi.

Tässä mielessä tämä käsky ei ole vain ohje, vaan se on myös kutsu ja haaste — rakastaa toisianne syvällä tavalla, joka heijastaa Kristuksen rakkautta.

JA TOINEN TULEMINEN - PAHH - TAPATALKOOT ALKAVAT.

Lue lisää

On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.


En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.

Jeesuksen luonne ei voi olla muuttunut niin paljon, että hän alkaisi toimia täysin vastoin sitä, mitä hän opetti ja edusti. Jos hänen olemuksensa on rakkaus, armo ja myötätunto, on vaikea ajatella, että hän muuttuisi väkivaltaiseksi ja alkaisi tappaa ihmisiä heidän epäuskonsa vuoksi. Tällainen muutos näyttäisi olevan ristiriidassa hänen luonteensa jatkuvuuden ja hänen opetustensa kanssa.



"Toinen tuleminen"

On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.

Toinen tuleminen"

On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.


En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.



Voiko rakkaus vaihtaa kirveeseen?
On hämmentävää seurata, kuinka jotkut onnistuvat maalaamaan rakkauden opettajasta hahmon, joka toisessa näytöksessä saapuu näyttämölle kirves olallaan. Ensimmäisessä näytöksessä kehotetaan rakastamaan vihollisia, antamaan anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän ja kääntämään toinen poski. Toisessa näytöksessä sama henkilö olisi yhtäkkiä muuttunut sellaiseksi, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on joukkotuho. Aikamoinen luonteenkehitys.
Jos joku kirjoittaisi tällaisen henkilöhahmon romaaniin, kustannustoimittaja kysyisi ensimmäiseksi, missä välissä päähenkilö muuttui täysin toiseksi ihmiseksi. Missä luvussa myötätunto vaihtui miekkaan? Missä kohdassa laupeus korvattiin verilöylyllä? Ja ennen kaikkea: miksi?
Juuri tässä kohtaa satiiri alkaa kirjoittaa itse itseään. Rakkauden sanomasta tehdään joskus niin monimutkainen, että lopulta rakkaus jää sivuosaan ja pelko nousee päähenkilöksi. Armosta tulee alaviite, mutta rangaistuksesta pääotsikko. Lempeydestä muistetaan muutama lause, mutta tuomiosta rakennetaan kokonainen maailmankuva.
Jos Jeesuksen luonne todella on muuttumaton, miksi hänen pitäisi toisessa tulemisessaan käyttäytyä kuin täysin eri hahmo? Ajatus muistuttaa sitä, että palokunta saapuisi sammuttamaan tulipaloa bensiinillä ja selittäisi sen olevan sama palvelu kuin ennenkin, vain hieman päättäväisemmällä otteella.
Ehkä ongelma ei olekaan Jeesuksen luonteessa, vaan siinä, miten ihmiset toisinaan haluavat nähdä hänet. Rakkauden opettaja ei tunnu kaikille riittävän, joten hänen käteensä piirretään ase ja hänen sanoihinsa lisätään uhkauksia, joita hänen omasta opetuksestaan on vaikea löytää. Näin syntyy erikoinen paradoksi: mitä enemmän puhutaan muuttumattomasta Vapahtajasta, sitä enemmän hänen luonteensa näyttää muuttuvan.
Jos rakkaus tarvitsee kirveen todistaakseen olevansa rakkautta, on ehkä syytä kysyä, onko kyse enää samasta henkilöstä vai vain ihmisten omista peloista, jotka on puettu pyhään asuun.

Anonyymi00062 kirjoitti:

On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.


En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.

Jeesuksen luonne ei voi olla muuttunut niin paljon, että hän alkaisi toimia täysin vastoin sitä, mitä hän opetti ja edusti. Jos hänen olemuksensa on rakkaus, armo ja myötätunto, on vaikea ajatella, että hän muuttuisi väkivaltaiseksi ja alkaisi tappaa ihmisiä heidän epäuskonsa vuoksi. Tällainen muutos näyttäisi olevan ristiriidassa hänen luonteensa jatkuvuuden ja hänen opetustensa kanssa.



"Toinen tuleminen"

On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.

Toinen tuleminen"

On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.


En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.



Voiko rakkaus vaihtaa kirveeseen?
On hämmentävää seurata, kuinka jotkut onnistuvat maalaamaan rakkauden opettajasta hahmon, joka toisessa näytöksessä saapuu näyttämölle kirves olallaan. Ensimmäisessä näytöksessä kehotetaan rakastamaan vihollisia, antamaan anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän ja kääntämään toinen poski. Toisessa näytöksessä sama henkilö olisi yhtäkkiä muuttunut sellaiseksi, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on joukkotuho. Aikamoinen luonteenkehitys.
Jos joku kirjoittaisi tällaisen henkilöhahmon romaaniin, kustannustoimittaja kysyisi ensimmäiseksi, missä välissä päähenkilö muuttui täysin toiseksi ihmiseksi. Missä luvussa myötätunto vaihtui miekkaan? Missä kohdassa laupeus korvattiin verilöylyllä? Ja ennen kaikkea: miksi?
Juuri tässä kohtaa satiiri alkaa kirjoittaa itse itseään. Rakkauden sanomasta tehdään joskus niin monimutkainen, että lopulta rakkaus jää sivuosaan ja pelko nousee päähenkilöksi. Armosta tulee alaviite, mutta rangaistuksesta pääotsikko. Lempeydestä muistetaan muutama lause, mutta tuomiosta rakennetaan kokonainen maailmankuva.
Jos Jeesuksen luonne todella on muuttumaton, miksi hänen pitäisi toisessa tulemisessaan käyttäytyä kuin täysin eri hahmo? Ajatus muistuttaa sitä, että palokunta saapuisi sammuttamaan tulipaloa bensiinillä ja selittäisi sen olevan sama palvelu kuin ennenkin, vain hieman päättäväisemmällä otteella.
Ehkä ongelma ei olekaan Jeesuksen luonteessa, vaan siinä, miten ihmiset toisinaan haluavat nähdä hänet. Rakkauden opettaja ei tunnu kaikille riittävän, joten hänen käteensä piirretään ase ja hänen sanoihinsa lisätään uhkauksia, joita hänen omasta opetuksestaan on vaikea löytää. Näin syntyy erikoinen paradoksi: mitä enemmän puhutaan muuttumattomasta Vapahtajasta, sitä enemmän hänen luonteensa näyttää muuttuvan.
Jos rakkaus tarvitsee kirveen todistaakseen olevansa rakkautta, on ehkä syytä kysyä, onko kyse enää samasta henkilöstä vai vain ihmisten omista peloista, jotka on puettu pyhään asuun.

Lue lisää

Ei ole olennaista, onko kädessä kirves, miekka vai jokin muu teloitusväline. Väline ei muuta teon luonnetta. Murha on murha, riippumatta siitä, millä se tehdään.

Juuri siksi ajatus Jeesuksesta surmaamassa ihmisiä tuntuu vaikeasti sovitettavalta yhteen hänen opetustensa kanssa. Jos hänen sanomansa perustuu rakkauteen, armoon ja anteeksiantoon, kuinka sama henkilö voisi muuttua sellaiseksi, joka ratkaisee epäuskon tappamalla? Ei väkivallan väline ole ristiriidan ydin, vaan itse väkivalta.

Siksi kysymys ei ole siitä, heiluttaako Jeesus kirvestä, miekkaa vai jotain muuta asetta. Kysymys on siitä, voiko rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma muuttua olennoksi, jonka toimintaa määrittää tappaminen ja että näin voisi tapahtua muuttamatta samalla koko Jeesuksen luonnetta joksikin aivan muuksi.

Kaikkein koomisinta on ajatus, että ihmisiä surmattaisiin vain siksi, että he uskovat väärin tai eivät usko lainkaan. Ei ole olennaista, käytetäänkö siihen miekkaa, kirvestä tai mitä tahansa muuta välinettä.

Jos Jeesuksen koko sanoma rakentuu rakkaudelle, anteeksiannolle ja armolle, kuinka hän yhtäkkiä ratkaisisi uskonkysymykset tappamalla ihmisiä? Ajatus tuntuu niin ristiriitaiselta, että siitä tulee lähes satiiria itsessään. Ikään kuin rakkauden suurin todiste olisikin teloitus, ja myötätunnon korkein ilmentymä olisi se, että väärin uskova poistetaan näyttämöltä.

Jos näin olisi, Jeesuksen ei tarvitsisi vain vaihtaa toimintatapaansa – hänen pitäisi muuttua kokonaan toiseksi persoonaksi ja ajatus siitä, että Jeesus alkaisi tappaa ihmisiä vain heidän uskonsa vuoksi, on vaikeasti sovitettavissa yhteen sen kuvan kanssa, jonka evankeliumit hänestä antavat.

Anonyymi00063 kirjoitti:

Ei ole olennaista, onko kädessä kirves, miekka vai jokin muu teloitusväline. Väline ei muuta teon luonnetta. Murha on murha, riippumatta siitä, millä se tehdään.

Juuri siksi ajatus Jeesuksesta surmaamassa ihmisiä tuntuu vaikeasti sovitettavalta yhteen hänen opetustensa kanssa. Jos hänen sanomansa perustuu rakkauteen, armoon ja anteeksiantoon, kuinka sama henkilö voisi muuttua sellaiseksi, joka ratkaisee epäuskon tappamalla? Ei väkivallan väline ole ristiriidan ydin, vaan itse väkivalta.

Siksi kysymys ei ole siitä, heiluttaako Jeesus kirvestä, miekkaa vai jotain muuta asetta. Kysymys on siitä, voiko rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma muuttua olennoksi, jonka toimintaa määrittää tappaminen ja että näin voisi tapahtua muuttamatta samalla koko Jeesuksen luonnetta joksikin aivan muuksi.

Kaikkein koomisinta on ajatus, että ihmisiä surmattaisiin vain siksi, että he uskovat väärin tai eivät usko lainkaan. Ei ole olennaista, käytetäänkö siihen miekkaa, kirvestä tai mitä tahansa muuta välinettä.

Jos Jeesuksen koko sanoma rakentuu rakkaudelle, anteeksiannolle ja armolle, kuinka hän yhtäkkiä ratkaisisi uskonkysymykset tappamalla ihmisiä? Ajatus tuntuu niin ristiriitaiselta, että siitä tulee lähes satiiria itsessään. Ikään kuin rakkauden suurin todiste olisikin teloitus, ja myötätunnon korkein ilmentymä olisi se, että väärin uskova poistetaan näyttämöltä.

Jos näin olisi, Jeesuksen ei tarvitsisi vain vaihtaa toimintatapaansa – hänen pitäisi muuttua kokonaan toiseksi persoonaksi ja ajatus siitä, että Jeesus alkaisi tappaa ihmisiä vain heidän uskonsa vuoksi, on vaikeasti sovitettavissa yhteen sen kuvan kanssa, jonka evankeliumit hänestä antavat.

Lue lisää

Joten kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan jokin toinen hahmo. Jos Jeesuksen luonne on rakkauden, armon ja myötätunnon luonne, hänen olisi vaikea muuttua niin perusteellisesti, että hän alkaisi surmata ihmisiä heidän uskonsa vuoksi. Tällainen muutos tekisi hänestä käytännössä toisen persoonan.
On myös mahdollista tarkastella asiaa laajemmasta näkökulmasta. Eri maailmanuskonnot saattavat kuvata samankaltaisia tai rinnakkaisia tapahtumia, mutta käyttävät niistä eri nimiä, symboleja ja kertomuksia. Sama ilmiö voidaan nähdä erilaisista kulttuurisista ja uskonnollisista näkökulmista, jolloin hahmot eivät välttämättä ole samoja, vaikka kertomuksissa olisi yhtäläisyyksiä.

Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa esiintyy kertomuksia maailman lopusta, maailman uudistumisesta tai aikakauden päättymisestä sekä pelastaja- tai uudistajahahmosta. Tämä on hyvin tunnettu ilmiö vertailevassa uskontotieteessä.

Raamattu: Jeesuksen toinen tuleminen ja viimeinen tuomio.
Avesta: pelastajahahmo Saoshyant uudistaa maailman aikojen lopussa.
Muinaisessa Norse mythology: Ragnarök, jonka jälkeen maailma uudistuu.
Maya civilization: aikakäsitys perustui sykleihin. Suosittu ajatus siitä, että mayat olisivat ennustaneet maailmanlopun vuodelle 2012, ei vastaa heidän tekstejään; kyse oli yhden pitkän kalenterijakson päättymisestä ja uuden alkamisesta.
Sumer: tunnetaan myyttejä suurista tulvista ja jumalten toiminnasta, mutta ei samanlaista yhtenäistä "maailmanloppu ja pelastaja" -oppia kuin esimerkiksi kristinuskossa tai zoroastrismissa.

Monissa maailmanuskonnoissa ja muinaisissa kulttuureissa esiintyy kertomuksia aikakauden päättymisestä, maailman uudistumisesta ja joskus myös pelastaja- tai uudistajahahmosta. Vaikka yksityiskohdat vaihtelevat suuresti, nämä kertomukset osoittavat, että ihmiskunnalla on kautta historian ollut tarve pohtia maailman kohtaloa ja toivoa oikeudenmukaisemmasta tulevaisuudesta. Jotkut tulkitsevat nämä kertomukset viittauksiksi samaan todellisuuteen, kun taas toiset pitävät niitä toisistaan riippumattomina uskonnollisina perinteinä.

Kun eri nimet kertovat samasta pelosta
Ehkä kaikkein kiinnostavinta ei olekaan vain se, kuka mahdollisesti tulee aikojen lopussa, vaan se, miten eri kulttuurit ja uskonnot kuvaavat tätä hetkeä. Ihmiskunta näyttää kautta historian palanneen samaan kysymykseen: mitä tapahtuu, kun nykyinen järjestys murtuu ja jokin uusi aika alkaa?
Eri kansat ovat antaneet tälle tapahtumalle erilaisia nimiä. Yksi puhuu toisesta tulemisesta, toinen viimeisestä tuomiosta, kolmas uuden aikakauden alkamisesta ja neljäs jumalallisen järjestyksen palautumisesta. Hahmot vaihtavat nimeä, symbolit muuttuvat ja kertomukset saavat oman kulttuurinsa muodon, mutta taustalla voi nähdä saman ihmisen ikuisen kysymyksen: tuleeko maailmaan vielä hetki, jolloin epäoikeudenmukaisuus päättyy ja järjestys palautuu?
Mutta juuri tässä syntyy mielenkiintoinen ristiriita. Jos eri perinteissä puhutaan samankaltaisesta tapahtumasta, miksi hahmot kuvataan joskus niin erilaisiksi? Yksi on rakkauden opettaja, toinen soturi, kolmas puhdistaja ja neljäs maailman uudistaja. Onko kyse samasta todellisuudesta eri kielillä, vai ovatko ihmiset rakentaneet omia kuviaan siitä, mitä he toivovat tai pelkäävät tulevaisuudelta?
Ehkä suurin paradoksi on se, että ihmiset usein kaipaavat pelastajaa, mutta samalla he kuvittelevat pelastuksen omien käsitystensä mukaiseksi. Joku odottaa lempeää parantajaa, toinen voimakasta tuomaria. Joku haluaa armon, toinen oikeudenmukaisuuden. Joku toivoo maailman muuttuvan rakkauden kautta, toinen uskoo sen muuttuvan vasta suuren tuhon jälkeen.
Siksi kysymys ei ehkä ole vain siitä, kuka tulee, vaan siitä, minkälaisen hahmon ihmiset haluavat nähdä tulevan. Jos rakkauden opettajasta tehdään lopulta väkivallan toteuttaja, herää kysymys: katsommeko enää itse henkilöä vai omaa pelkoamme hänen kasvoillaan?
Ehkä eri uskontojen lopunajan kertomukset eivät ainoastaan kerro tulevaisuudesta. Ne kertovat myös ihmisestä itsestään — hänen kaipuustaan oikeudenmukaisuuteen, hänen pelostaan kaaosta kohtaan ja hänen toivostaan, että jonain päivänä maailma olisi jälleen tasapainossa.

Anonyymi00055 kirjoitti:

Ja alkeellisinta mitä raamatusta pitäisi jokaisen ymmärtää on se, ETTEI JUMALA OMISTA HELVETTIÄ, VAAN SAATANA! Tämän nyt tietää jokainen ei-uskovakin.

Raamatussa Saatana esiintyy valenimellä 'Jumala', ja se kuuluisi ymmärtää TIETONA tuosta helvetillä pelottelusta.

Ja tarinan mukaan se varastaa uskojan sielun, kun saa palvomaan itse Luojajumalaa uhriksi Jeesuksen nimeen itselleen!

Onko maailma täynnä pelkkiä umpityhmiä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tätä edes rautalangasta vääntämällä?!

Tämä on raamatun totuus ilman ensimmäistäkään ristiriitaa, ja tätä vastaavat niin tunnustukset kuin vainajan SIELUTON siunaaminen maailmanpalon liekkeihin.

EI KUULUNUT USKOA.

Anonyymi00064 kirjoitti:

Joten kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan jokin toinen hahmo. Jos Jeesuksen luonne on rakkauden, armon ja myötätunnon luonne, hänen olisi vaikea muuttua niin perusteellisesti, että hän alkaisi surmata ihmisiä heidän uskonsa vuoksi. Tällainen muutos tekisi hänestä käytännössä toisen persoonan.
On myös mahdollista tarkastella asiaa laajemmasta näkökulmasta. Eri maailmanuskonnot saattavat kuvata samankaltaisia tai rinnakkaisia tapahtumia, mutta käyttävät niistä eri nimiä, symboleja ja kertomuksia. Sama ilmiö voidaan nähdä erilaisista kulttuurisista ja uskonnollisista näkökulmista, jolloin hahmot eivät välttämättä ole samoja, vaikka kertomuksissa olisi yhtäläisyyksiä.

Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa esiintyy kertomuksia maailman lopusta, maailman uudistumisesta tai aikakauden päättymisestä sekä pelastaja- tai uudistajahahmosta. Tämä on hyvin tunnettu ilmiö vertailevassa uskontotieteessä.

Raamattu: Jeesuksen toinen tuleminen ja viimeinen tuomio.
Avesta: pelastajahahmo Saoshyant uudistaa maailman aikojen lopussa.
Muinaisessa Norse mythology: Ragnarök, jonka jälkeen maailma uudistuu.
Maya civilization: aikakäsitys perustui sykleihin. Suosittu ajatus siitä, että mayat olisivat ennustaneet maailmanlopun vuodelle 2012, ei vastaa heidän tekstejään; kyse oli yhden pitkän kalenterijakson päättymisestä ja uuden alkamisesta.
Sumer: tunnetaan myyttejä suurista tulvista ja jumalten toiminnasta, mutta ei samanlaista yhtenäistä "maailmanloppu ja pelastaja" -oppia kuin esimerkiksi kristinuskossa tai zoroastrismissa.

Monissa maailmanuskonnoissa ja muinaisissa kulttuureissa esiintyy kertomuksia aikakauden päättymisestä, maailman uudistumisesta ja joskus myös pelastaja- tai uudistajahahmosta. Vaikka yksityiskohdat vaihtelevat suuresti, nämä kertomukset osoittavat, että ihmiskunnalla on kautta historian ollut tarve pohtia maailman kohtaloa ja toivoa oikeudenmukaisemmasta tulevaisuudesta. Jotkut tulkitsevat nämä kertomukset viittauksiksi samaan todellisuuteen, kun taas toiset pitävät niitä toisistaan riippumattomina uskonnollisina perinteinä.

Kun eri nimet kertovat samasta pelosta
Ehkä kaikkein kiinnostavinta ei olekaan vain se, kuka mahdollisesti tulee aikojen lopussa, vaan se, miten eri kulttuurit ja uskonnot kuvaavat tätä hetkeä. Ihmiskunta näyttää kautta historian palanneen samaan kysymykseen: mitä tapahtuu, kun nykyinen järjestys murtuu ja jokin uusi aika alkaa?
Eri kansat ovat antaneet tälle tapahtumalle erilaisia nimiä. Yksi puhuu toisesta tulemisesta, toinen viimeisestä tuomiosta, kolmas uuden aikakauden alkamisesta ja neljäs jumalallisen järjestyksen palautumisesta. Hahmot vaihtavat nimeä, symbolit muuttuvat ja kertomukset saavat oman kulttuurinsa muodon, mutta taustalla voi nähdä saman ihmisen ikuisen kysymyksen: tuleeko maailmaan vielä hetki, jolloin epäoikeudenmukaisuus päättyy ja järjestys palautuu?
Mutta juuri tässä syntyy mielenkiintoinen ristiriita. Jos eri perinteissä puhutaan samankaltaisesta tapahtumasta, miksi hahmot kuvataan joskus niin erilaisiksi? Yksi on rakkauden opettaja, toinen soturi, kolmas puhdistaja ja neljäs maailman uudistaja. Onko kyse samasta todellisuudesta eri kielillä, vai ovatko ihmiset rakentaneet omia kuviaan siitä, mitä he toivovat tai pelkäävät tulevaisuudelta?
Ehkä suurin paradoksi on se, että ihmiset usein kaipaavat pelastajaa, mutta samalla he kuvittelevat pelastuksen omien käsitystensä mukaiseksi. Joku odottaa lempeää parantajaa, toinen voimakasta tuomaria. Joku haluaa armon, toinen oikeudenmukaisuuden. Joku toivoo maailman muuttuvan rakkauden kautta, toinen uskoo sen muuttuvan vasta suuren tuhon jälkeen.
Siksi kysymys ei ehkä ole vain siitä, kuka tulee, vaan siitä, minkälaisen hahmon ihmiset haluavat nähdä tulevan. Jos rakkauden opettajasta tehdään lopulta väkivallan toteuttaja, herää kysymys: katsommeko enää itse henkilöä vai omaa pelkoamme hänen kasvoillaan?
Ehkä eri uskontojen lopunajan kertomukset eivät ainoastaan kerro tulevaisuudesta. Ne kertovat myös ihmisestä itsestään — hänen kaipuustaan oikeudenmukaisuuteen, hänen pelostaan kaaosta kohtaan ja hänen toivostaan, että jonain päivänä maailma olisi jälleen tasapainossa.

Lue lisää

Kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan joku muu
Jos aikojen lopun hahmo saapuu tuhoamaan ihmisiä ja ratkaisemaan uskonkysymyksiä väkivallalla, on vaikea nähdä, että kyseessä olisi Jeesus. Jos Jeesuksen olemus perustuu rakkauteen, armoon, anteeksiantoon ja ihmisten pelastamiseen, hänen ei voisi ajatella muuttuvan täysin vastakkaiseksi hahmoksi.
Rakkauden opettaja ei voi vain vaihtaa kirveeseen, miekkaan tai muuhun väkivallan välineeseen ja pysyä samalla samana henkilönä. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että väkivalta itsessään olisi ristiriidassa sen luonteen kanssa, jonka Jeesukseen liitetään.
Jos joku tulevaisuuden hahmo toimisi näin, kyseessä olisi silloin jokin muu hahmo tai jokin toinen tulkinta samankaltaisesta lopunajan kertomuksesta. Se ei olisi enää sama Jeesus, jonka sanoma tunnetaan rakkaudesta ja armosta.
Eri maailmanuskonnot voivat kuvata samankaltaisia teemoja eri nimillä ja symboleilla. Maailman loppu, uusi aikakausi ja järjestyksen palautuminen esiintyvät monissa perinteissä, mutta hahmot eivät välttämättä ole samoja. Jos hahmon luonne, tehtävä ja toiminta ovat täysin erilaisia, on perusteltua kysyä, puhutaanko enää samasta olennosta vai kokonaan toisesta kuvasta.

Rakkaus ei muutu joukkotuhoamiseksi
Henkisesti terve olento ei vaihda rakkautta, myötätuntoa ja armoa yhtäkkiä massiiviseksi väkivallaksi. Jos joku, joka tunnetaan rakkauden ja anteeksiannon opettajana, muuttuisi täysin vastakkaiseksi hahmoksi ja alkaisi surmata ihmisiä, kyse olisi valtavasta ristiriidasta hänen alkuperäisen luonteensa kanssa.

Anonyymi00066 kirjoitti:

Kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan joku muu
Jos aikojen lopun hahmo saapuu tuhoamaan ihmisiä ja ratkaisemaan uskonkysymyksiä väkivallalla, on vaikea nähdä, että kyseessä olisi Jeesus. Jos Jeesuksen olemus perustuu rakkauteen, armoon, anteeksiantoon ja ihmisten pelastamiseen, hänen ei voisi ajatella muuttuvan täysin vastakkaiseksi hahmoksi.
Rakkauden opettaja ei voi vain vaihtaa kirveeseen, miekkaan tai muuhun väkivallan välineeseen ja pysyä samalla samana henkilönä. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että väkivalta itsessään olisi ristiriidassa sen luonteen kanssa, jonka Jeesukseen liitetään.
Jos joku tulevaisuuden hahmo toimisi näin, kyseessä olisi silloin jokin muu hahmo tai jokin toinen tulkinta samankaltaisesta lopunajan kertomuksesta. Se ei olisi enää sama Jeesus, jonka sanoma tunnetaan rakkaudesta ja armosta.
Eri maailmanuskonnot voivat kuvata samankaltaisia teemoja eri nimillä ja symboleilla. Maailman loppu, uusi aikakausi ja järjestyksen palautuminen esiintyvät monissa perinteissä, mutta hahmot eivät välttämättä ole samoja. Jos hahmon luonne, tehtävä ja toiminta ovat täysin erilaisia, on perusteltua kysyä, puhutaanko enää samasta olennosta vai kokonaan toisesta kuvasta.

Rakkaus ei muutu joukkotuhoamiseksi
Henkisesti terve olento ei vaihda rakkautta, myötätuntoa ja armoa yhtäkkiä massiiviseksi väkivallaksi. Jos joku, joka tunnetaan rakkauden ja anteeksiannon opettajana, muuttuisi täysin vastakkaiseksi hahmoksi ja alkaisi surmata ihmisiä, kyse olisi valtavasta ristiriidasta hänen alkuperäisen luonteensa kanssa.

Lue lisää

Rakkaus ei muutu joukkotuhoamiseksi
Henkisesti terve olento ei vaihda rakkautta, myötätuntoa ja armoa yhtäkkiä massiiviseksi väkivallaksi. Jos joku, joka tunnetaan rakkauden ja anteeksiannon opettajana, muuttuisi täysin vastakkaiseksi hahmoksi ja alkaisi surmata ihmisiä, kyse olisi valtavasta ristiriidasta hänen alkuperäisen luonteensa kanssa.
Siksi ajatus siitä, että Jeesus muuttuisi rakkauden opettajasta väkivallan toteuttajaksi, tuntuu monista vaikeasti ymmärrettävältä. Ongelma ei ole siinä, käytetäänkö kirvestä, miekkaa tai jotakin muuta välinettä. Ongelma on itse teossa: rakkauden ja massiivisen tuhoamisen välillä on perustavanlaatuinen ristiriita.
Jos jokin hahmo ilmestyisi ja toimisi näin, olisi loogista kysyä, onko kyseessä enää sama Jeesus vai jokin toinen hahmo, joka on saanut hänen nimensä tai johon häntä verrataan. Jeesuksen opetukset yhdistetään yleensä rakkauteen, anteeksiantoon ja ihmisen sisäiseen muuttumiseen, eivät mielivaltaiseen väkivaltaan.
Siksi ajatus ei ole vain siitä, mitä joku tekee, vaan siitä, kuka hän todella on. Jos hahmon luonne, tarkoitus ja toimintatapa muuttuvat täysin vastakkaisiksi, silloin herää kysymys: puhutaanko enää samasta henkilöstä vai jostakin aivan muusta?

Ajatus siitä, että ihmisiä tapettaisiin vain siksi, että he uskovat eri tavalla tai ymmärtävät asioita toisin, tuntuu järjen vastaiselta. Uskonnolliset näkemykset ovat ihmisille syvästi henkilökohtaisia, ja niiden välillä on aina ollut erilaisia tulkintoja.
Jos ratkaisu erilaisuuteen olisi väkivalta, silloin rakkauden, viisauden ja myötätunnon periaatteet menettäisivät merkityksensä. Ei olisi enää kyse ihmisten ohjaamisesta kohti ymmärrystä, vaan pelkästä pakottamisesta.
Siksi ajatus siitä, että rakkauden ja armon edustaja tuhoaisi ihmiskunta vain heidän uskomustensa vuoksi, tuntuu monista epäjohdonmukaiselta. Se ei näyttäisi olevan viisautta tai hengellistä ymmärrystä, vaan täysin vastakkainen toimintatapa sille, mitä rakkaus ja myötätunto yleensä tarkoittavat.

Anonyymi00067 kirjoitti:

Rakkaus ei muutu joukkotuhoamiseksi
Henkisesti terve olento ei vaihda rakkautta, myötätuntoa ja armoa yhtäkkiä massiiviseksi väkivallaksi. Jos joku, joka tunnetaan rakkauden ja anteeksiannon opettajana, muuttuisi täysin vastakkaiseksi hahmoksi ja alkaisi surmata ihmisiä, kyse olisi valtavasta ristiriidasta hänen alkuperäisen luonteensa kanssa.
Siksi ajatus siitä, että Jeesus muuttuisi rakkauden opettajasta väkivallan toteuttajaksi, tuntuu monista vaikeasti ymmärrettävältä. Ongelma ei ole siinä, käytetäänkö kirvestä, miekkaa tai jotakin muuta välinettä. Ongelma on itse teossa: rakkauden ja massiivisen tuhoamisen välillä on perustavanlaatuinen ristiriita.
Jos jokin hahmo ilmestyisi ja toimisi näin, olisi loogista kysyä, onko kyseessä enää sama Jeesus vai jokin toinen hahmo, joka on saanut hänen nimensä tai johon häntä verrataan. Jeesuksen opetukset yhdistetään yleensä rakkauteen, anteeksiantoon ja ihmisen sisäiseen muuttumiseen, eivät mielivaltaiseen väkivaltaan.
Siksi ajatus ei ole vain siitä, mitä joku tekee, vaan siitä, kuka hän todella on. Jos hahmon luonne, tarkoitus ja toimintatapa muuttuvat täysin vastakkaisiksi, silloin herää kysymys: puhutaanko enää samasta henkilöstä vai jostakin aivan muusta?

Ajatus siitä, että ihmisiä tapettaisiin vain siksi, että he uskovat eri tavalla tai ymmärtävät asioita toisin, tuntuu järjen vastaiselta. Uskonnolliset näkemykset ovat ihmisille syvästi henkilökohtaisia, ja niiden välillä on aina ollut erilaisia tulkintoja.
Jos ratkaisu erilaisuuteen olisi väkivalta, silloin rakkauden, viisauden ja myötätunnon periaatteet menettäisivät merkityksensä. Ei olisi enää kyse ihmisten ohjaamisesta kohti ymmärrystä, vaan pelkästä pakottamisesta.
Siksi ajatus siitä, että rakkauden ja armon edustaja tuhoaisi ihmiskunta vain heidän uskomustensa vuoksi, tuntuu monista epäjohdonmukaiselta. Se ei näyttäisi olevan viisautta tai hengellistä ymmärrystä, vaan täysin vastakkainen toimintatapa sille, mitä rakkaus ja myötätunto yleensä tarkoittavat.

Lue lisää

"Pelkäättekö todella noin paljon kristinuskon hyvyyttä ?"

Historian julmimmat teurastukset on juuri tehty Raamatun steerausten säestyksellä, ja oikeuttaen ihmisten hävittämisiä, mutta totta kai – se ei ole muuta kuin hyvyyttä.

Kristinuskon "hyvyys" selviää sen verisestä historiasta, se on levittänut tasangoille ruumiita, juottanut maan vereen, polttanut kaupunkeja, tuhonnut kansakuntia.

Anonyymi00068 kirjoitti:

"Pelkäättekö todella noin paljon kristinuskon hyvyyttä ?"

Historian julmimmat teurastukset on juuri tehty Raamatun steerausten säestyksellä, ja oikeuttaen ihmisten hävittämisiä, mutta totta kai – se ei ole muuta kuin hyvyyttä.

Kristinuskon "hyvyys" selviää sen verisestä historiasta, se on levittänut tasangoille ruumiita, juottanut maan vereen, polttanut kaupunkeja, tuhonnut kansakuntia.

Lue lisää

TOINEN TULEMINEN

Kun rakkauden opettajasta tehdään yhtäkkiä murhaaja
Tässä koko ajatuksen absurdius tulee mielestäni erityisen hyvin näkyviin.
Jeesuksen oletetaan olevan sama Jeesus, joka opetti rakastamaan vihollisia, tekemään hyvää niille, jotka vihaavat, antamaan anteeksi ja olemaan kostamatta pahaa pahalla. Hän ei käskenyt seuraajiaan tappamaan epäuskoisia, vaan päinvastoin torjui väkivallan ja korosti laupeutta.
Sitten hänen oletetaan tulevan takaisin ja muuttuvan yhtäkkiä hahmoksi, joka surmaa valtavia määriä ihmisiä.
Anteeksi, mutta missä vaiheessa tämä muutos tapahtui?

Anonyymi00069 kirjoitti:

TOINEN TULEMINEN

Kun rakkauden opettajasta tehdään yhtäkkiä murhaaja
Tässä koko ajatuksen absurdius tulee mielestäni erityisen hyvin näkyviin.
Jeesuksen oletetaan olevan sama Jeesus, joka opetti rakastamaan vihollisia, tekemään hyvää niille, jotka vihaavat, antamaan anteeksi ja olemaan kostamatta pahaa pahalla. Hän ei käskenyt seuraajiaan tappamaan epäuskoisia, vaan päinvastoin torjui väkivallan ja korosti laupeutta.
Sitten hänen oletetaan tulevan takaisin ja muuttuvan yhtäkkiä hahmoksi, joka surmaa valtavia määriä ihmisiä.
Anteeksi, mutta missä vaiheessa tämä muutos tapahtui?

Lue lisää

TOINEN TULEMINEN

Kun rakkauden opettajasta tehdään yhtäkkiä murhaaja
Tässä koko ajatuksen absurdius tulee mielestäni erityisen hyvin näkyviin.
Jeesuksen oletetaan olevan sama Jeesus, joka opetti rakastamaan vihollisia, tekemään hyvää niille, jotka vihaavat, antamaan anteeksi ja olemaan kostamatta pahaa pahalla. Hän ei käskenyt seuraajiaan tappamaan epäuskoisia, vaan päinvastoin torjui väkivallan ja korosti laupeutta.
Sitten hänen oletetaan tulevan takaisin ja muuttuvan yhtäkkiä hahmoksi, joka surmaa valtavia määriä ihmisiä.
Anteeksi, mutta missä vaiheessa tämä muutos tapahtui?
Mikä tekee samasta Jeesuksesta yhtäkkiä sellaisen, jonka ratkaisu ihmisen väärään uskoon tai epäuskoon on tappaminen?
Ei ole olennaista, onko kädessä kirves, miekka vai jokin muu väline. Väline ei ole tässä se absurdi asia. Absurdi asia on itse muutos.
Ensin: rakastakaa vihollisianne.
Sitten: nyt minä tapan viholliseni.
Ensin: antakaa anteeksi.
Sitten: nyt minä rankaisen kuolemalla.
Ensin: kääntäkää toinen poski.
Sitten: nyt ratkaisen asian väkivallalla.
Jos kyse olisi fiktiivisestä romaanihahmosta, lukija ihmettelisi, miksi kirjoittaja on vaihtanut päähenkilön kesken tarinan kokonaan toiseksi henkilöksi. Ei kyse olisi enää pienestä luonteenmuutoksesta, vaan perustavanlaatuisesta identiteetin muutoksesta.
Ja juuri siksi minusta on erikoista sanoa, että kyseessä on edelleen sama Jeesus, mutta nyt hän vain toimii täysin päinvastoin kuin ennen.
Jos rakkaus, armo, anteeksianto ja myötätunto ovat Jeesuksen luonteen keskeisiä piirteitä, niin niiden vastakohdaksi muuttuminen ei ole mikään pieni sivuseikka. Silloin pitäisi kysyä paljon perustavampi kysymys:
Jos hahmo toimii täysin päinvastoin kuin Jeesus, millä perusteella tiedämme, että kyseessä on edelleen Jeesus?
Pelkkä nimi ei riitä.
Jos joku ilmestyisi tänään, julistaisi olevansa Jeesus ja alkaisi tappaa ihmisiä heidän uskonsa vuoksi, emme voisi vain sanoa: ”No, hän on Jeesus, koska hän sanoo olevansa.”
Me kysyisimme juuri päinvastoin: miten tämä voi olla sama henkilö kuin se, jonka tunnemme evankeliumeista?
Siksi tässä ei mielestäni ole ensisijaisesti kyse siitä, voiko Jeesus käyttää miekkaa, kirvestä tai jotakin muuta. Kyse on siitä, voiko rakkauden ja anteeksiannon opettaja muuttua yhtäkkiä massiivisen väkivallan toteuttajaksi ja silti pysyä samana Jeesuksena.
Jos vastaus on, että voi, silloin pitäisi pystyä selittämään, miksi tämä ei ole Jeesuksen luonteen täydellinen vastakohta.
Muuten jäljelle jää hyvin outo ajatus:
sama Jeesus, mutta täysin toinen luonne.
Ja silloin kysymys kuuluu väistämättä: puhummeko enää Jeesuksesta vai ihmisestä rakennetusta kuvasta Jeesuksesta?
Jos haluat, voin tehdä tästä vielä terävämmän ja filosofisesti paljon syvemmän version, jossa puretaan erityisesti sitä, miten “sama henkilö voi olla sama henkilö, vaikka hänen moraalinen toimintansa kääntyisi täysin päinvastaiseksi” -väitettä.

Anonyymi00065 kirjoitti:

Raamatussa Saatana esiintyy valenimellä 'Jumala', ja se kuuluisi ymmärtää TIETONA tuosta helvetillä pelottelusta.

Ja tarinan mukaan se varastaa uskojan sielun, kun saa palvomaan itse Luojajumalaa uhriksi Jeesuksen nimeen itselleen!

Onko maailma täynnä pelkkiä umpityhmiä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tätä edes rautalangasta vääntämällä?!

Tämä on raamatun totuus ilman ensimmäistäkään ristiriitaa, ja tätä vastaavat niin tunnustukset kuin vainajan SIELUTON siunaaminen maailmanpalon liekkeihin.

EI KUULUNUT USKOA.

Lue lisää

Kukaan ei edes huijannut, paitsi uskoja itseään. Yksittäisistä teologeista en mene takuuseen, jos hekin astuivat miinaan.

Anonyymi00070 kirjoitti:

TOINEN TULEMINEN

Kun rakkauden opettajasta tehdään yhtäkkiä murhaaja
Tässä koko ajatuksen absurdius tulee mielestäni erityisen hyvin näkyviin.
Jeesuksen oletetaan olevan sama Jeesus, joka opetti rakastamaan vihollisia, tekemään hyvää niille, jotka vihaavat, antamaan anteeksi ja olemaan kostamatta pahaa pahalla. Hän ei käskenyt seuraajiaan tappamaan epäuskoisia, vaan päinvastoin torjui väkivallan ja korosti laupeutta.
Sitten hänen oletetaan tulevan takaisin ja muuttuvan yhtäkkiä hahmoksi, joka surmaa valtavia määriä ihmisiä.
Anteeksi, mutta missä vaiheessa tämä muutos tapahtui?
Mikä tekee samasta Jeesuksesta yhtäkkiä sellaisen, jonka ratkaisu ihmisen väärään uskoon tai epäuskoon on tappaminen?
Ei ole olennaista, onko kädessä kirves, miekka vai jokin muu väline. Väline ei ole tässä se absurdi asia. Absurdi asia on itse muutos.
Ensin: rakastakaa vihollisianne.
Sitten: nyt minä tapan viholliseni.
Ensin: antakaa anteeksi.
Sitten: nyt minä rankaisen kuolemalla.
Ensin: kääntäkää toinen poski.
Sitten: nyt ratkaisen asian väkivallalla.
Jos kyse olisi fiktiivisestä romaanihahmosta, lukija ihmettelisi, miksi kirjoittaja on vaihtanut päähenkilön kesken tarinan kokonaan toiseksi henkilöksi. Ei kyse olisi enää pienestä luonteenmuutoksesta, vaan perustavanlaatuisesta identiteetin muutoksesta.
Ja juuri siksi minusta on erikoista sanoa, että kyseessä on edelleen sama Jeesus, mutta nyt hän vain toimii täysin päinvastoin kuin ennen.
Jos rakkaus, armo, anteeksianto ja myötätunto ovat Jeesuksen luonteen keskeisiä piirteitä, niin niiden vastakohdaksi muuttuminen ei ole mikään pieni sivuseikka. Silloin pitäisi kysyä paljon perustavampi kysymys:
Jos hahmo toimii täysin päinvastoin kuin Jeesus, millä perusteella tiedämme, että kyseessä on edelleen Jeesus?
Pelkkä nimi ei riitä.
Jos joku ilmestyisi tänään, julistaisi olevansa Jeesus ja alkaisi tappaa ihmisiä heidän uskonsa vuoksi, emme voisi vain sanoa: ”No, hän on Jeesus, koska hän sanoo olevansa.”
Me kysyisimme juuri päinvastoin: miten tämä voi olla sama henkilö kuin se, jonka tunnemme evankeliumeista?
Siksi tässä ei mielestäni ole ensisijaisesti kyse siitä, voiko Jeesus käyttää miekkaa, kirvestä tai jotakin muuta. Kyse on siitä, voiko rakkauden ja anteeksiannon opettaja muuttua yhtäkkiä massiivisen väkivallan toteuttajaksi ja silti pysyä samana Jeesuksena.
Jos vastaus on, että voi, silloin pitäisi pystyä selittämään, miksi tämä ei ole Jeesuksen luonteen täydellinen vastakohta.
Muuten jäljelle jää hyvin outo ajatus:
sama Jeesus, mutta täysin toinen luonne.
Ja silloin kysymys kuuluu väistämättä: puhummeko enää Jeesuksesta vai ihmisestä rakennetusta kuvasta Jeesuksesta?
Jos haluat, voin tehdä tästä vielä terävämmän ja filosofisesti paljon syvemmän version, jossa puretaan erityisesti sitä, miten “sama henkilö voi olla sama henkilö, vaikka hänen moraalinen toimintansa kääntyisi täysin päinvastaiseksi” -väitettä.

Lue lisää

Jos rakkauden opettajasta tehdään joukkotuhoamisen toteuttaja, meidän pitäisi ehkä kysyä, katsommeko enää samaa hahmoa — vai olemmeko vain antaneet väkivallalle rakkauden nimen.


Ja ennen kaikkea: miksi?

Ei ole olennaista, onko hänen kädessään kirves, miekka vai jokin muu ase. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että rakkauden ja anteeksiannon opettajasta tehdään yhtäkkiä hahmo, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on heidän surmaamisensa.

Silloin ei enää puhuta vain erilaisesta toimintatavasta.

Puhutaan täysin erilaisesta luonteesta.

Toinen tuleminen - kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan joku joka on vain kuvattu Jeesuksen nimellä.


Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi. kastamaan vihollisia ja antamaan anteeksi, muuttuisi yhtäkkiä tällaiseksi?

Jos tuollainen hahmo ilmestyisi, ensimmäinen kysymys ei olisi edes se, miksi hänellä on kirves kädessä, vaan: onko tuo oikeasti Jeesus?


Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi. kastamaan vihollisia ja antamaan anteeksi, muuttuisi yhtäkkiä tällaiseksi?

Jos tuollainen hahmo ilmestyisi, ensimmäinen kysymys ei olisi edes se, miksi hänellä on kirves kädessä, vaan: onko tuo oikeasti Jeesus?

Anonyymi00072 kirjoitti:

Jos rakkauden opettajasta tehdään joukkotuhoamisen toteuttaja, meidän pitäisi ehkä kysyä, katsommeko enää samaa hahmoa — vai olemmeko vain antaneet väkivallalle rakkauden nimen.


Ja ennen kaikkea: miksi?

Ei ole olennaista, onko hänen kädessään kirves, miekka vai jokin muu ase. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että rakkauden ja anteeksiannon opettajasta tehdään yhtäkkiä hahmo, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on heidän surmaamisensa.

Silloin ei enää puhuta vain erilaisesta toimintatavasta.

Puhutaan täysin erilaisesta luonteesta.

Toinen tuleminen - kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan joku joka on vain kuvattu Jeesuksen nimellä.


Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi. kastamaan vihollisia ja antamaan anteeksi, muuttuisi yhtäkkiä tällaiseksi?

Jos tuollainen hahmo ilmestyisi, ensimmäinen kysymys ei olisi edes se, miksi hänellä on kirves kädessä, vaan: onko tuo oikeasti Jeesus?


Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi. kastamaan vihollisia ja antamaan anteeksi, muuttuisi yhtäkkiä tällaiseksi?

Jos tuollainen hahmo ilmestyisi, ensimmäinen kysymys ei olisi edes se, miksi hänellä on kirves kädessä, vaan: onko tuo oikeasti Jeesus?

Lue lisää

Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi.

TOINEN TULEMINEN.

Ei ole olennaista, onko hänen kädessään kirves, miekka vai jokin muu ase. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että rakkauden ja anteeksiannon opettajasta tehdään yhtäkkiä hahmo, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on heidän surmaamisensa.

Kun kaikki koristeet ja suuret lupaukset riisutaan pois, jäljelle voi jäädä hyvin yksinkertainen havainto: hmiset ovat aina osanneet rakentaa kertomuksia, joilla toisia ihmisiä voidaan saada uskomaan, tottelemaan ja pelkäämään.

Ja jos rakkauden sanoma tarvitsee tuekseen uhkauksen joukkotuhoamisesta, on aiheellista kysyä, puhutaanko enää rakkaudesta vai jostakin aivan muusta.
Äänestä

Anonyymi00073 kirjoitti:

Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi.

TOINEN TULEMINEN.

Ei ole olennaista, onko hänen kädessään kirves, miekka vai jokin muu ase. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että rakkauden ja anteeksiannon opettajasta tehdään yhtäkkiä hahmo, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on heidän surmaamisensa.

Kun kaikki koristeet ja suuret lupaukset riisutaan pois, jäljelle voi jäädä hyvin yksinkertainen havainto: hmiset ovat aina osanneet rakentaa kertomuksia, joilla toisia ihmisiä voidaan saada uskomaan, tottelemaan ja pelkäämään.

Ja jos rakkauden sanoma tarvitsee tuekseen uhkauksen joukkotuhoamisesta, on aiheellista kysyä, puhutaanko enää rakkaudesta vai jostakin aivan muusta.
Äänestä

Lue lisää

Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi.

Anonyymi00071 kirjoitti:

Kukaan ei edes huijannut, paitsi uskoja itseään. Yksittäisistä teologeista en mene takuuseen, jos hekin astuivat miinaan.

Ja liberaaliteologit nyt sotkivat koko pelikentän totaalisesti.

Anonyymi00074 kirjoitti:

Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi.

IKUISESTI KIDUTTAJA EI OLE JUMALA!

Anonyymi00075 kirjoitti:

Ja liberaaliteologit nyt sotkivat koko pelikentän totaalisesti.

He kumartelevat ehtoollisella Saatanaa ja Jeesuksen opetuksin Jumalaa.

Anonyymi00076 kirjoitti:

IKUISESTI KIDUTTAJA EI OLE JUMALA!

EKSTREMISTINEN "JUMALAN" MAINOSTAJA MAINOSTAA TODELLISUUDESSA SAATANA, JOTA HÄN PALVOO; IRONISESTI HÄN LUULEE MAINOSTAVANSA JUMALAA,

Anonyymi00047 kirjoitti:

IKUINEN HELVETTI.

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.
Korkein voima ilmenisi pikemminkin kykynä pidättäytyä voimansa käytöstä silloin, kun sen käyttö olisi helppoa. Todellinen kaikkivaltius näkyisi kärsivällisyydessä, armossa ja vapauden antamisessa – siinä, että rajalliselle olennolle annetaan mahdollisuus kasvaa, erehtyä ja löytää totuus omasta tahdostaan. Sellainen voima ei vähene lempeydestä, vaan juuri lempeys paljastaa sen varmuuden omasta suuruudestaan.
Siksi voidaan kysyä: voiko kaikkivoipa todella tarvita pelon ylläpitämää kunnioitusta? Jos kunnioitus perustuu yksin pelkoon, se ei ole vapaasti annettua, vaan pakon synnyttämää. Aito kunnioitus syntyy vasta silloin, kun olento tunnistaa suuruuden, joka ei nöyryytä vaan kohottaa, joka ei pakota vaan kutsuu, joka ei murskaa heikkoutta vaan kantaa sitä. Sellainen suuruus ei vaadi pelkoa – se herättää luottamusta.

Jos kaikkivaltius todella tarvitsee pelkoa säilyttääkseen arvovaltansa, sen asema näyttää olevan yllättävän hauras. Kaikkivaltias, joka joutuu turvautumaan uhkauksiin pitääkseen luotunsa kuuliaisina, muistuttaa vähemmän ääretöntä viisautta ja enemmän epävarmaa hallitsijaa, joka ripustaa joka kadunkulmaan kyltin: "Rakasta minua – tai kadut sitä ikuisesti." On vaikea nähdä, miten tällainen asetelma olisi osoitus rajattomasta suuruudesta. Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan.

Lue lisää

Ymmärrätkö, ihminen, SINUN PITKÄT LITANIASI LIITTYVÄT VAIN SIIHEN, ETTÄ ET OLE YMMÄRTÄNYT EDES TARINAA!

Anonyymi00079 kirjoitti:

Ymmärrätkö, ihminen, SINUN PITKÄT LITANIASI LIITTYVÄT VAIN SIIHEN, ETTÄ ET OLE YMMÄRTÄNYT EDES TARINAA!

Olen ollut kristitty yli 20 vuotta, joten ymmärrän,ja tiedän ja osaan tämän Raamatun paremmin kuin sinä.

Anonyymi00079 kirjoitti:

Ymmärrätkö, ihminen, SINUN PITKÄT LITANIASI LIITTYVÄT VAIN SIIHEN, ETTÄ ET OLE YMMÄRTÄNYT EDES TARINAA!

Kristityt kuvittelevat palvovansa Jumalaa, mutta todellisuudessa he palvovat Saatanaa, koska Jumala ei kiduta ketään ikuisesti.

Anonyymi00083 kirjoitti:

Kristityt kuvittelevat palvovansa Jumalaa, mutta todellisuudessa he palvovat Saatanaa, koska Jumala ei kiduta ketään ikuisesti.

Kristinuskossa Jumalan ja Saatanan käsitteet ovat sekoittuneet keskenään.

Anonyymi00079 kirjoitti:

Ymmärrätkö, ihminen, SINUN PITKÄT LITANIASI LIITTYVÄT VAIN SIIHEN, ETTÄ ET OLE YMMÄRTÄNYT EDES TARINAA!

Et siis tykkää, kun sanoin, että Jeesuksen luonne ei ole voinut muuttua murhaajan luonteeksi toisessa tulemisessa?

Anonyymi00079 kirjoitti:

Ymmärrätkö, ihminen, SINUN PITKÄT LITANIASI LIITTYVÄT VAIN SIIHEN, ETTÄ ET OLE YMMÄRTÄNYT EDES TARINAA!

Ilmeisesti sinäet ymmärrä, kun kuvittelet, että "toisessa tulemisessa" Jeesus alkaa massiivisesti murhaamaan ihmiskuntaa.

Anonyymi00036 kirjoitti:

Ihmettelinkin missä sinun Luojajumalan herjauksesi viipyy?! Tosin tiede kumoaa sen, kun on todistanut vapaan tahdon, löytyy kvanttifyysikon selitys youtube Amit Goswami, Kvanttimekaniikka ja tietoisuus.

Lue lisää

Eikö Herra Sebaot ole sinun mukaasi olemassa, vai eikö Hän ole kaikkitietävä ja -voipa, vai mikä tuon sekavan kommenttisi pääsanoma on?

"Tosin tiede kumoaa sen, kun on todistanut vapaan tahdon"

Herra Sebaot tiesi jokaisen tulevan ihmisen kaikki ajatukset ja teot jo ennen ensimmäisen ihmisen luomista, ja Hänen kaikkitietävässä katsannossaan yksikään ihminen ei toimi tai ajattele toisin kuin mitä Hän tiesi heidän tulevan ajattelemaan, joten niin sanottu ihmisen vapaa tahto on Hänen katsannossaan vain vajavaisella ymmärryksellä toimivan ihmisen harhakuvitelmaa.

Se riippuu siitä, että miltä kannalta tarinaa katsotaan, koska Paavali esiintyy 'vihollisena, joka yöllä kylvi elonpeltoon hyvän nisun joukkoon rikkaviljaa, joka elon leikkuussa kootaan ja poltetaan tulessa', koska nämä ovat luonnostaan vihattavia ihmisiä, jotka poistetaan maapallolta, että syntyy oikeudenmukainen maailma.

Anonyymi00081 kirjoitti:

Se riippuu siitä, että miltä kannalta tarinaa katsotaan, koska Paavali esiintyy 'vihollisena, joka yöllä kylvi elonpeltoon hyvän nisun joukkoon rikkaviljaa, joka elon leikkuussa kootaan ja poltetaan tulessa', koska nämä ovat luonnostaan vihattavia ihmisiä, jotka poistetaan maapallolta, että syntyy oikeudenmukainen maailma.

Lue lisää

Raamatun tarina on Jeesuksen kylväjävertaus.

Anonyymi00082 kirjoitti:

Raamatun tarina on Jeesuksen kylväjävertaus.

Ja samalla Matteus 7 luku - ne kaksi tietä. Sai ihan itse valita, raamatussa kaikki on ihan rehellisesti.