Tuntien laskeminen oli järjwtöntä

Tuntien laskeminen oli järjetöntä. Saisi vielä lisäksi loppua ilmoktusvelvollisuus, että on tehnyt kenttää.
32130
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Korjaan: järjetöntä

Äänestä
  • Sais loppua koko touhu.

    Äänestä

Kun tuntiraporttia vaadittiin, tällekin esitetiin mukamas raamatulliset perusteet. Vedottiin mm. siihen, että opetuslapset tulivat kertomaan Jeesukselle, miten "kenttäpalveluksessa" on mennyt. Perustelu on tietenkin kaukaa haettu ja ontuva, mutta tuntien laskeminen esitetiin kuitenkin raamatullisena mallina, jota tulee noudattaa. Jos se oli raamatullinen malli, miksi siitä on luovuttu?

Äänestä
  • Missä Raamatussa käsketään ottaa aikaa kentästä, ja raportoimaan se?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Missä Raamatussa käsketään ottaa aikaa kentästä, ja raportoimaan se?

    Ei tietenkään missään. Koko ajatus siitä, että jokaisen kristityn velvollisuus olisi julistaa evankeliumia tuntemattomien ihmisten luona kierrellen ovelta ovelle, on vieras kristinuskolle ja Raamatulle. Se on Vartiotornin omakeksimä sääntö, eikä se raamatuntutkijoiden oppiin edes kuulunut, vaan tuli vasta Rutherfordin myötä.

    1Äänestä

Kuha päivystää vaan.🐟

Äänestä

Anonyymi00002 2026-08-17 11:20:40

" Sais loppua koko touhu. "

Joo.

Onhan vartiotornikaupittelijoita Suomessa n. 5 000 vähemmän kuin enimmillään, ja se harmittaa tietysti vartiotorniseuraa kun seuraavat tulovirtaa maastamme.
Mutta voisi ottaa valokopioita menneistä vartiotorneista, kohdalta missä opetetaan eri tavoin kuin nykyään, annetaan joku mennyt maailmanlopun vuosi tms, ja laittaa jt:ien postiluukkuihin.

Äänestä
  • Vähennys on huomattava jo numeerisesti, ja lisäksi on syytä panna merkille, että aktiiviseksi julistajaksi lukemisen kriteerit ovat muuttuneet paljon kevyemmäksi.

    Ennen piti tehdä vähintään 1 tunti kuussa kenttää, jotta olisi aktiivinen tuossa kuussa, ja sitäkin pidettiin vähäisenä suorituksena. Sitten raja laskettiin 15 minuuttiin. Nyt riittää, että tekee edes jotain. Silti julistajamäärää ei saada kasvu-uralle.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vähennys on huomattava jo numeerisesti, ja lisäksi on syytä panna merkille, että aktiiviseksi julistajaksi lukemisen kriteerit ovat muuttuneet paljon kevyemmäksi.

    Ennen piti tehdä vähintään 1 tunti kuussa kenttää, jotta olisi aktiivinen tuossa kuussa, ja sitäkin pidettiin vähäisenä suorituksena. Sitten raja laskettiin 15 minuuttiin. Nyt riittää, että tekee edes jotain. Silti julistajamäärää ei saada kasvu-uralle.

    Siinä ei ole mitään rajaa, miten monta minuuttia on puhunut. On kuin tehdastyötä ajan ottaminen. Oliko kalloa vielä edes Jeesuksen aikaan keksitty?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Siinä ei ole mitään rajaa, miten monta minuuttia on puhunut. On kuin tehdastyötä ajan ottaminen. Oliko kalloa vielä edes Jeesuksen aikaan keksitty?

    Kelloa*

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kelloa*

    Se että on puhunut jonkin verran edes, niin siitä täytyy ilmokttaa. Tarkoitus on seurata, kuka on mukana, ja jlsta sitten katsotaan, täytyykö häntä kafttaa, jos ei ole säännöllinen. Järjetöntä touhua. Kyllä Jehova näkee, mitä jokaisen sisällä on. Siihen ei seurantaa tarvita.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei kafttaa vaan karttaa

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei kafttaa vaan karttaa

    Ei pidä yleistää eikä ottaa liian kirjaimellisesti! Kenttätyöhän on etuoikeus ja mahdollisuus jokaiselle Tosi Kristitylle! On väärin rinnastaa julistukseen käytettyjä tunteja tavallisiin tunteihin, koska julistanmiseen käytetty aika on lahja Jumalalle! Sellaisen antaminen on valtava etuoikeus eikä siitä haluta pitää mitään "kirjaa"! Aiempina vuosina julistajat tahtoivat kirjoittaa muistiin, miten paljon he olivat tehneet Jumalalle Jumalan Järjestön kautta. Nykuään Järjestö katsoo, ettei kirjallinen raportointi ole Valtakunnan Työn kannalta välttämätöntä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Miksi raportoinnista luovuttiin? Muuttiko Jehova mieltään, vai käsittikö järjestö väärin, mitä Jehova haluaa?

    Julistamiseen käytetyn ajan kuuluisi olla vain omassa tiedossa. Ei sitä kuulu raportoida minnekään.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Miksi raportoinnista luovuttiin? Muuttiko Jehova mieltään, vai käsittikö järjestö väärin, mitä Jehova haluaa?

    Rapotoinnista ei ole kokonaan luovuttu. Täytyy ilmoittaa joka kuukausi, onko tehnyt kenttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Rapotoinnista ei ole kokonaan luovuttu. Täytyy ilmoittaa joka kuukausi, onko tehnyt kenttää.

    Niin, mutta muutos kuitenkin tuli. Muuttiko Jehova mieltään vai ymmärsikö järjestö väärin, mitä Jehova haluaa.

    Äänestä

Vartiotorniseura laittoi julistamaan mm. maailmanloppua vuodelle 1975.

Raamattu kertoo, että se on väärä profeettta, 5 Moos. 18:20-22

Vielä pahempaa. tuo vartiotorniseura kieltää Jeesuksen jumaluuden.

Joh. 1:1 Sana oli Jumala
Tuon Jumalan se väärentää pienelle alkukirjaimelle, epäjumalaksi siis.

Ja opettaa että Jeesus olisi enkeli

Hepr. 1:6 Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit".
Hepr. 1:8 mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti

Äänestä
  • Ihan selvästi Raamattu ilmoittaa Jeesuksen Jumalaksi.

    Miksi vartiotorni ilmoittaa Jeesuksen enkeliksi, jt:t ? ?

    Äänestä

Tuntien sorvaaminen ylöspäin oli helppoa.
Jos teki oikeasti tunnin, oli helppoa kirjoittaa raportti lomakkeeseen 3.
Eikä 5 tuntiakaan vielä omaatuntoa kolkuttanut.
7 jos laittoi oli riski että joutui av. palvelijaksi.

Äänestä
  • Tuo soveltui vain sellaiselle, joka ei pelännyt Jehovaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tuo soveltui vain sellaiselle, joka ei pelännyt Jehovaa.

    Ei Jehova ole käskenyt kirjoittaa tunteja ylös. Sen on tehnyt väärä profeetta, vartiotornilahko.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ei Jehova ole käskenyt kirjoittaa tunteja ylös. Sen on tehnyt väärä profeetta, vartiotornilahko.

    No niinpä, mutta jos todistaja pelkää Jehovaa ja uskoo tämän tarkkailevan, niin ei hän tunteja silloin väärennä raporttiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    No niinpä, mutta jos todistaja pelkää Jehovaa ja uskoo tämän tarkkailevan, niin ei hän tunteja silloin väärennä raporttiin.

    Ei tarvitse pelätä.
    Ei Jehova tule ja kosta moisesta jutusta.
    Sen pitäisi vartiotornikahkolaisten ymmärtää.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ei tarvitse pelätä.
    Ei Jehova tule ja kosta moisesta jutusta.
    Sen pitäisi vartiotornikahkolaisten ymmärtää.

    Juu juu. Pointti oli kuitenkin, että jos pelkää Jehovaa, vaikka aiheettomasti, niin ei silloin uskalla väärentää raporttia.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Juu juu. Pointti oli kuitenkin, että jos pelkää Jehovaa, vaikka aiheettomasti, niin ei silloin uskalla väärentää raporttia.

    Kun valo on kirkastunut tuntien raportionninkin suhteen, on järkevää, ettei Valtakunnan Työn Iloa ole tarpeen kirjata. Sen läsnäolo on näkymätöntä laatua, jonka jokainen hyvin mukana oleva Julistaja tuntee valtavana Riemuna ja Palvontalahjana! Valo on siksi kirkasta, ettei mekaaninen tuntien kirjaaminen ole enää Valtakunnan Työn Loppuun Viemiseksi tarpeellista.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Miksi sitä ennen kuitenkin vaadittiin ja pidettiin tosi kristityn eräänä tuntomerkkinä? Jos ei raportoinut tunteja, sai syyllistämistä ja huonon maineen, vaikka nykyisen kirkastuneen valon nojalla toimi aivan oikein.

    Jos se oli ennen tarpeen, miksei se ole nyt?

    Jos se ei ole nyt tarpeen, miksi se ennen oli?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kun valo on kirkastunut tuntien raportionninkin suhteen, on järkevää, ettei Valtakunnan Työn Iloa ole tarpeen kirjata. Sen läsnäolo on näkymätöntä laatua, jonka jokainen hyvin mukana oleva Julistaja tuntee valtavana Riemuna ja Palvontalahjana! Valo on siksi kirkasta, ettei mekaaninen tuntien kirjaaminen ole enää Valtakunnan Työn Loppuun Viemiseksi tarpeellista.

    Jaha. Ja aikaisemmin se siis oli tarpeellista?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kun valo on kirkastunut tuntien raportionninkin suhteen, on järkevää, ettei Valtakunnan Työn Iloa ole tarpeen kirjata. Sen läsnäolo on näkymätöntä laatua, jonka jokainen hyvin mukana oleva Julistaja tuntee valtavana Riemuna ja Palvontalahjana! Valo on siksi kirkasta, ettei mekaaninen tuntien kirjaaminen ole enää Valtakunnan Työn Loppuun Viemiseksi tarpeellista.

    Olet aivopesty- hypnotisoitu.

    Äänestä

  • Tuntien sorvaaminen ylöspäin oli helppoa.

    - Käskettiin merkata tunnit ylös!

    Äänestä

Hei, voisitko sanoa Raamatun kohdan ihan täsmällisesti, mihin perustuu jehnuissa tuo ’tuntien laskeminen’ ja sen kontrolloiminen srk silmäätekevien tai vanhimmiston edessä. Jos et kerro, niin laitan viestiä jehnujen pääkonttoriin ja kysyn sieltä . Voin kertoa sitten täällä mitä vastaavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuntien laskeminen oli järjetöntä. Saisi vielä lisäksi loppua ilmoktusvelvollisuus, että on tehnyt kenttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu