Siinä kaksi niin rahanahnetta tyrkkyä, toinen vaatii eron jälkeen 200 000€ ja toinen puolet ex- miehensä huvilasta, mitä ei omista.
Vastaukset 49
- Anonyymi00001
Mutta lopputulema on se, etteivät saaneet. Martinan eduksi on kyllä sanottava, että on aina tehnyt töitä, pitää kunnostaan hyvää huolta ja on väleissä vanhemman lapsen isän kanssa.
- Anonyymi00002
Sekin 200 tuhatta meni siis golddiggerin elättämiseen Stefula? Olisi ollut parempi että olisi käyttänyt lapsensa hyväksi. Laittanut vaikka talletuksen että kun tulee täysi-ikäiseksi niin voi sen ottaa. Lain mukaan Martinalla oli kyllä oikeus hakea tuota ja Seiskankin mukaan kaikki edellytykset täyttyi. Myös se että oli myötävaikuttamassa Stefu liiketoiminnan menestymiseen koska Stefu Martinan aikana Stefu perusti firman vuonna 2012 ja sitten jo vuosina 2016-2019 oli firman liikevaihto yhteensä 16 miljoonaa ja voittoakin tuli 1,5 miljoonaa. Ja Iltalehden mukaan viimeisenä yhteisenä vuotenaan molempien, sekä Martinan että Stefun tulot oli suurimmat kuin koskaan. Avio- ja avoerossa voi hakea korvausta jos on oltu yhdessä yli viisi vuotta, on yhteisiä lapsia ja toinen on edesauttanut toisen liiketoiminnan kehittymistä. Ja totta tosiaan Martinan aikana Stefun liiketoiminta nousi kukoistukseen ja eron jälkeen romahti kuin lehmän häntä.
Muuten, taisin lukea gekkoselta että Stefulta oli kysytty että tykkäätkö nuorista naisista. Stefu oli vastannut että EN. Ja sitten että lapseni äitikin on ainakin 155-vuotias. Stefu tykkää vieläkin Martinasta. - Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Sekin 200 tuhatta meni siis golddiggerin elättämiseen Stefula? Olisi ollut parempi että olisi käyttänyt lapsensa hyväksi. Laittanut vaikka talletuksen että kun tulee täysi-ikäiseksi niin voi sen ottaa. Lain mukaan Martinalla oli kyllä oikeus hakea tuota ja Seiskankin mukaan kaikki edellytykset täyttyi. Myös se että oli myötävaikuttamassa Stefu liiketoiminnan menestymiseen koska Stefu Martinan aikana Stefu perusti firman vuonna 2012 ja sitten jo vuosina 2016-2019 oli firman liikevaihto yhteensä 16 miljoonaa ja voittoakin tuli 1,5 miljoonaa. Ja Iltalehden mukaan viimeisenä yhteisenä vuotenaan molempien, sekä Martinan että Stefun tulot oli suurimmat kuin koskaan. Avio- ja avoerossa voi hakea korvausta jos on oltu yhdessä yli viisi vuotta, on yhteisiä lapsia ja toinen on edesauttanut toisen liiketoiminnan kehittymistä. Ja totta tosiaan Martinan aikana Stefun liiketoiminta nousi kukoistukseen ja eron jälkeen romahti kuin lehmän häntä.
Muuten, taisin lukea gekkoselta että Stefulta oli kysytty että tykkäätkö nuorista naisista. Stefu oli vastannut että EN. Ja sitten että lapseni äitikin on ainakin 155-vuotias. Stefu tykkää vieläkin Martinasta.Sofia sanoi Stefusta että ei halua olla sille mikään vi*un omaishoitaja mutta kyllä Stefu olisi pitänyt laittaa holhouksenalaiseksi rahojen suhteen sen jälkeen kun sekaantui Sofiaan, ja lopputulos on näkyvissä, vaikka tämä onkin jälkiviisautta.
- Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Sofia sanoi Stefusta että ei halua olla sille mikään vi*un omaishoitaja mutta kyllä Stefu olisi pitänyt laittaa holhouksenalaiseksi rahojen suhteen sen jälkeen kun sekaantui Sofiaan, ja lopputulos on näkyvissä, vaikka tämä onkin jälkiviisautta.
Nyt Sofian seuraava uhri on aika onnettomassa tilanteessa koska aviovaimonsa otti Sofian takia eron. No, miehellä on enemmän rahaa menetettävänä vaikka nyt velat on jo yli 10 miljoonaa. Eli hieman toista luokkaa perheen omaisuus kuin "miljonääri" Stefulla kuitenkin.
- Anonyymi00005
Anonyymi00002 kirjoitti:
Sekin 200 tuhatta meni siis golddiggerin elättämiseen Stefula? Olisi ollut parempi että olisi käyttänyt lapsensa hyväksi. Laittanut vaikka talletuksen että kun tulee täysi-ikäiseksi niin voi sen ottaa. Lain mukaan Martinalla oli kyllä oikeus hakea tuota ja Seiskankin mukaan kaikki edellytykset täyttyi. Myös se että oli myötävaikuttamassa Stefu liiketoiminnan menestymiseen koska Stefu Martinan aikana Stefu perusti firman vuonna 2012 ja sitten jo vuosina 2016-2019 oli firman liikevaihto yhteensä 16 miljoonaa ja voittoakin tuli 1,5 miljoonaa. Ja Iltalehden mukaan viimeisenä yhteisenä vuotenaan molempien, sekä Martinan että Stefun tulot oli suurimmat kuin koskaan. Avio- ja avoerossa voi hakea korvausta jos on oltu yhdessä yli viisi vuotta, on yhteisiä lapsia ja toinen on edesauttanut toisen liiketoiminnan kehittymistä. Ja totta tosiaan Martinan aikana Stefun liiketoiminta nousi kukoistukseen ja eron jälkeen romahti kuin lehmän häntä.
Muuten, taisin lukea gekkoselta että Stefulta oli kysytty että tykkäätkö nuorista naisista. Stefu oli vastannut että EN. Ja sitten että lapseni äitikin on ainakin 155-vuotias. Stefu tykkää vieläkin Martinasta.Stefu on sanonut tuolloin että "olen valmis hoitamaan tyttäremme kulut" mutta niin vain meni firmat konkurssiin, kiinteistöt vasaran alle ja tuli miljoonavelat. Voisi tuoda nyt todisteet että kuinka on hoitanut tyttären kulut.
- Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Stefu on sanonut tuolloin että "olen valmis hoitamaan tyttäremme kulut" mutta niin vain meni firmat konkurssiin, kiinteistöt vasaran alle ja tuli miljoonavelat. Voisi tuoda nyt todisteet että kuinka on hoitanut tyttären kulut.
Luin Seiskan jutun heinäkuussa 2020 tuosta asiasta ja Stefu puhuu siinä niin paljon paskaa että oksat pois. Muka kustantanut kaiken ja kuitenkin Martina koko suhteen ajan tienannut ja heidän viimeisinä yhteisinä vuosina jo 100 tuhatta vuodessa. Se tuossa oli ongelma että koska Stefun yritystoiminta oli että ostetaan kiinteistöjä ja remontoidaan ja myydään niin kaikki kiinteistöt oli Stefun nimissä, missä asuivat. Sitten kun tuli ero niin toisella puolisossa ei ole sitä omistusasuntoa tai edes puolta siitä. Ja sitten tuon Stefun uhoilun ja Martinan haukkumisen jälkeen elätti goldiggeriä ja menetti omaisuutensa ja sitten kaikki vain sen takia silittää päätä. Kuten tämän aloituksen tekijäkin. Haukkuu Martinaa jostain 200 tuhannesta, jota ei ole saanut, eikä Sofiasta mitään vaikka tämä vei Stefun perikatoon.
- Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:

Päihteet tekee ihmisistä, fiksuistakin sekopäitä.
- Anonyymi00008

Stefu maksoi Sofian lähes 30 tuhannen ulosototkin ja nyt lapsensa äiti, jolla menee todella paljon rahaa yhteisen lapsen harrastukseen, haki 36 verovelan takia firmansa konkurssiin. Oli siinä muutakin velkaa mutta juuri tuo verovelka oli se suurin syy ettei sitä tulee lisää koska verottaja verottaa jälkikäteen joten ei voi ennakoida. Ja media sekoittaa pakkaa oikein huolella ja väittää vaikka ja mitä vaikka tämänhetkinen kokonaistilanne ei ole julkisessa tiedossa. Ja tuo on kaikista pahin mitä ns. asiantuntija sai aikaan tuolla 8 vuoden koonnilla ja haetaan keskiarvo mitä nostanut palkkaa. Nosti isompaa palkkaa kun tienasi aikaisemmin enemmän mutta sitten palkkasumma pieneni ja sitä asiaa vääristeltiin kun oli laskettu keskiarvo 8 vuodelta. Miten jotkut ns. asiantuntijat edes alentuu tuollaiseen?
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:

Martina ei hallitse rahankäyttöään. Vanhimman firman, nyt konkurssiin haetun, liikevaihto n 1.780.000 e, nostanut palkka liki 800000e. Siltikään ei edes asuntoa saanut hommattua, vuokrakämppä, leasing-auto. Kaikki tulot mennyt ökykuluttamiseen, törsäämiseen.
Thermanin perhe maksaa tytön hevosharrastuksen, M ei siihen osallistu. - Anonyymi00011
Anonyymi00009 kirjoitti:
Martina ei hallitse rahankäyttöään. Vanhimman firman, nyt konkurssiin haetun, liikevaihto n 1.780.000 e, nostanut palkka liki 800000e. Siltikään ei edes asuntoa saanut hommattua, vuokrakämppä, leasing-auto. Kaikki tulot mennyt ökykuluttamiseen, törsäämiseen.
Thermanin perhe maksaa tytön hevosharrastuksen, M ei siihen osallistu."Kiitos äiti kun maksat kaikki heppajutut".
- Anonyymi00012
Anonyymi00009 kirjoitti:
Martina ei hallitse rahankäyttöään. Vanhimman firman, nyt konkurssiin haetun, liikevaihto n 1.780.000 e, nostanut palkka liki 800000e. Siltikään ei edes asuntoa saanut hommattua, vuokrakämppä, leasing-auto. Kaikki tulot mennyt ökykuluttamiseen, törsäämiseen.
Thermanin perhe maksaa tytön hevosharrastuksen, M ei siihen osallistu.Jos nostanut palkkaa 800 tuhatta niin on maksanut veroa siitä lähes puolet eli kova veronmaksaja on. Ei ole harrastanut laillista veronkiertoa kuten esim. Kauppalehti kertoo Karita Tykän tehneen. Eikä holdingyhtiöiden kautta kuten on kerrottu Siepin, Rosanna, Nata Salmelan ym. tehneen. Ja nuo kaikki naiset perheettömiä paitsi Tykällä miljonnäärimies jonka omistamassa miljoonatalossa sai asua.
Näettekö kuinka Iltalehti asiantuntijoineen maalitti kun veti yhteen 8 vuotta ja tulos näkyy sitten ns. muissakin "paskamedioissa" ja Martinan vakivainoajan hokemana päivittäin. - Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Jos nostanut palkkaa 800 tuhatta niin on maksanut veroa siitä lähes puolet eli kova veronmaksaja on. Ei ole harrastanut laillista veronkiertoa kuten esim. Kauppalehti kertoo Karita Tykän tehneen. Eikä holdingyhtiöiden kautta kuten on kerrottu Siepin, Rosanna, Nata Salmelan ym. tehneen. Ja nuo kaikki naiset perheettömiä paitsi Tykällä miljonnäärimies jonka omistamassa miljoonatalossa sai asua.
Näettekö kuinka Iltalehti asiantuntijoineen maalitti kun veti yhteen 8 vuotta ja tulos näkyy sitten ns. muissakin "paskamedioissa" ja Martinan vakivainoajan hokemana päivittäin.Mitkään laatumediat ei ole menneet tuohon maalittamiseen mukaan ja tietenkin oksennuspalstojen korppikotkat saa jättää omaan arvoonsa.
- Anonyymi00014
Anonyymi00004 kirjoitti:
Nyt Sofian seuraava uhri on aika onnettomassa tilanteessa koska aviovaimonsa otti Sofian takia eron. No, miehellä on enemmän rahaa menetettävänä vaikka nyt velat on jo yli 10 miljoonaa. Eli hieman toista luokkaa perheen omaisuus kuin "miljonääri" Stefulla kuitenkin.
Mies on pettänyt Sofiaa oman vaimonsa kanssa ja se on tullut julki oikeuden papereista. Sofia menossa avioliittoon ja suunnittelee lasta miehen kanssa ja seksisuhde on kokoajan viralisen vaimonsa kanssa. On turvallista olla oman rakkaan vaimon kanssa ja molemat tietää, mistä pitävät sänky leikeissä.
- Anonyymi00017
Anonyymi00011 kirjoitti:
"Kiitos äiti kun maksat kaikki heppajutut".
Martta manipuloi tyttöä, ei kerro tytölle oikeaa maksajaa vaan on pakotettu sanomaan noin ettei valheet paljastu.
- Anonyymi00020
Anonyymi00002 kirjoitti:
Sekin 200 tuhatta meni siis golddiggerin elättämiseen Stefula? Olisi ollut parempi että olisi käyttänyt lapsensa hyväksi. Laittanut vaikka talletuksen että kun tulee täysi-ikäiseksi niin voi sen ottaa. Lain mukaan Martinalla oli kyllä oikeus hakea tuota ja Seiskankin mukaan kaikki edellytykset täyttyi. Myös se että oli myötävaikuttamassa Stefu liiketoiminnan menestymiseen koska Stefu Martinan aikana Stefu perusti firman vuonna 2012 ja sitten jo vuosina 2016-2019 oli firman liikevaihto yhteensä 16 miljoonaa ja voittoakin tuli 1,5 miljoonaa. Ja Iltalehden mukaan viimeisenä yhteisenä vuotenaan molempien, sekä Martinan että Stefun tulot oli suurimmat kuin koskaan. Avio- ja avoerossa voi hakea korvausta jos on oltu yhdessä yli viisi vuotta, on yhteisiä lapsia ja toinen on edesauttanut toisen liiketoiminnan kehittymistä. Ja totta tosiaan Martinan aikana Stefun liiketoiminta nousi kukoistukseen ja eron jälkeen romahti kuin lehmän häntä.
Muuten, taisin lukea gekkoselta että Stefulta oli kysytty että tykkäätkö nuorista naisista. Stefu oli vastannut että EN. Ja sitten että lapseni äitikin on ainakin 155-vuotias. Stefu tykkää vieläkin Martinasta.Seiskan🤣 mukaan kaikki edellytykset täyttyi saada se 200.000. No ei vissiin täyttynyt, kun ei saanutkaan sitä rahaa! Avoliittolaki 26/2011. Miten Martina olisi voinut edesauttaa Stefun liiketoimintaa, kun itse oli ulosotossa 2016 asti eikä sitäkään saanut itse maksettua? Jos on ollut vaikuttamassa liiketoiminnan kukoistukseen niin siitä pitää olla tarkat dokumentit. Ei se niin mene, että kun Seiskassakin oli...
- Anonyymi00021
Anonyymi00004 kirjoitti:
Nyt Sofian seuraava uhri on aika onnettomassa tilanteessa koska aviovaimonsa otti Sofian takia eron. No, miehellä on enemmän rahaa menetettävänä vaikka nyt velat on jo yli 10 miljoonaa. Eli hieman toista luokkaa perheen omaisuus kuin "miljonääri" Stefulla kuitenkin.
Tottakai otti eron, kun sai Sofian kaltaisen naisen itselleen, kehunut Sofiaa maasta taivaaseen. Katso kun se rakkaus ei katso aikaa eikä paikkaa, kun mies rakastuu.
- Anonyymi00022
Anonyymi00006 kirjoitti:
Luin Seiskan jutun heinäkuussa 2020 tuosta asiasta ja Stefu puhuu siinä niin paljon paskaa että oksat pois. Muka kustantanut kaiken ja kuitenkin Martina koko suhteen ajan tienannut ja heidän viimeisinä yhteisinä vuosina jo 100 tuhatta vuodessa. Se tuossa oli ongelma että koska Stefun yritystoiminta oli että ostetaan kiinteistöjä ja remontoidaan ja myydään niin kaikki kiinteistöt oli Stefun nimissä, missä asuivat. Sitten kun tuli ero niin toisella puolisossa ei ole sitä omistusasuntoa tai edes puolta siitä. Ja sitten tuon Stefun uhoilun ja Martinan haukkumisen jälkeen elätti goldiggeriä ja menetti omaisuutensa ja sitten kaikki vain sen takia silittää päätä. Kuten tämän aloituksen tekijäkin. Haukkuu Martinaa jostain 200 tuhannesta, jota ei ole saanut, eikä Sofiasta mitään vaikka tämä vei Stefun perikatoon.
Martina itse sanonut, ettei käytä rahaa kuin lasten vaatteisiin. Kyllä se Stefu kaiken muun maksoi, sen takia Martina siinä roikkuikin, vaikka mies jätti ja petti minkä ehti ja Martina kostoksi petti takaisin. Oli siinäkin 9-vuotta oikein show suhde.
- Anonyymi00037
Anonyymi00012 kirjoitti:
Jos nostanut palkkaa 800 tuhatta niin on maksanut veroa siitä lähes puolet eli kova veronmaksaja on. Ei ole harrastanut laillista veronkiertoa kuten esim. Kauppalehti kertoo Karita Tykän tehneen. Eikä holdingyhtiöiden kautta kuten on kerrottu Siepin, Rosanna, Nata Salmelan ym. tehneen. Ja nuo kaikki naiset perheettömiä paitsi Tykällä miljonnäärimies jonka omistamassa miljoonatalossa sai asua.
Näettekö kuinka Iltalehti asiantuntijoineen maalitti kun veti yhteen 8 vuotta ja tulos näkyy sitten ns. muissakin "paskamedioissa" ja Martinan vakivainoajan hokemana päivittäin.Maksanut veroja 17 700 eli tosi vähän. Luvut kertoo totuuden.
- Anonyymi00051
Anonyymi00008 kirjoitti:
Stefu maksoi Sofian lähes 30 tuhannen ulosototkin ja nyt lapsensa äiti, jolla menee todella paljon rahaa yhteisen lapsen harrastukseen, haki 36 verovelan takia firmansa konkurssiin. Oli siinä muutakin velkaa mutta juuri tuo verovelka oli se suurin syy ettei sitä tulee lisää koska verottaja verottaa jälkikäteen joten ei voi ennakoida. Ja media sekoittaa pakkaa oikein huolella ja väittää vaikka ja mitä vaikka tämänhetkinen kokonaistilanne ei ole julkisessa tiedossa. Ja tuo on kaikista pahin mitä ns. asiantuntija sai aikaan tuolla 8 vuoden koonnilla ja haetaan keskiarvo mitä nostanut palkkaa. Nosti isompaa palkkaa kun tienasi aikaisemmin enemmän mutta sitten palkkasumma pieneni ja sitä asiaa vääristeltiin kun oli laskettu keskiarvo 8 vuodelta. Miten jotkut ns. asiantuntijat edes alentuu tuollaiseen?
Lopetetaas nyt taas tämä asioiden sotkeminen yhdeksi möykyksi. Stefun maksamat Sofian ulosotot, lapsen harrastusmenot tai Martinan henkilökohtaiset raha-asiat ei muuta PTTP Companyn velkoja euroakaan.
Ja toi väite, että verottaja ”verottaa jälkikäteen joten ei voi ennakoida”, on harhaanjohtava. Ennakkovero perustuu arvioon, ja jos tulos näyttää muuttuvan, ennakkoveroa voi hakea muutettavaksi.
793 100 € kahdeksan vuoden palkkoja ei myöskään oo mikään asiantuntijan keksimä ”vääristely”. Se on tilinpäätöksistä laskettu toteutunut kokonaismäärä. Se, että palkka oli aiemmin suurempi ja myöhemmin pienempi, ei tee kahdeksan vuoden kokonaisluvusta väärää. Keskiarvoa käytettiin nimenomaan kuvaamaan koko ajanjaksoa, ei väittämään, että joka vuosi nostettiin täsmälleen sama summa.
Tämä pitäisi nyt fanin saada ymmärrykseen: Henkilökohtaisesti maksetut palkkaverot ei maksa PTTP Companyn verovelkaa, Santanderin saatavaa tai muiden velkojien saatavia euroakaan. Yhtiön omat velvoitteet on yhtiön velvoitteita.
Kauppalehden analyytikko ei kaivanut lukuja hatustaan eikä rakentanut niitä mistään median omasta tarinasta. Hän käytti yhtiön itsensä kaupparekisteriin ilmoittamia virallisia tilinpäätöksiä.
Tuohon harrastukseen liittyen: jos lapsen harrastuksen kustannukset alkaa olla maksukykyyn nähden liian suuret, on ihan perusteltua pysähtyä miettimään, onko sellainen taloudellisesti järkevää. Moni vanhempi joutuu tekemään vaikeitakin valintoja ja mitoittamaan harrastusmenot sen mukaan, mitä oikeasti on varaa maksaa.
- Anonyymi00010
Martinaa aktiivisesti eri puolilla haukkuva ei tykkää myöskään Helena Koivusta, mutta Mikkoa ja tämän uutta puolisoa suorastaan palvoo.
- Anonyymi00016
Miehen vaimo kertonut. Sofia ostanut timantteja mitkä ovat valmistettu laboratorioissa ja ovat arvottomia. Samoin yksi Ranskalaisen Birkin laukku on ollut väärennös ja Sofia oli itse ottanut laukun vastaan.
- Anonyymi00023
Eiköhän tässä maailmassa saa tykätä kenestä haluaa. Palvo, puolustele ja tykkää sinä vain ylimielisestä, tasaisesti miestä vaihtavasta tyrkky Martinasta.
- Anonyymi00018
Ei voi verrata noita naisia samana pvänä toisiinsa. Helenalla oli kolme lasta aviomiehensä kanssa, ja hän hoiti lapset kun mies reissasi pelimatkoilla - toki rahaa tehden. Mies teki törkeän tempun roudatessaan lapset äidiltään Suomeen pois ystävien luota suomen kieltä taitamattomina aivan uuteen ympäristöön vieraan naisen kanssa asumaan. Se kiinteistö oli yhteisomistuksessa. Martina ei ollut edes kihloissa Thermanin kanssa ja yksi yhteinen lapsi sekä Eerikäisen lapsi taloudessa, josta Therman vastasi varallisuudellaan.
- Anonyymi00019
Martina oli kihloissa Stefanin kanssa ja eronut. Helina oli avoliitossa ja eronut. Olin avioliitossa 8-vuotta ja kaksi lasta. Erossa vaadin 175 tuhatta euroa ja sain ainoastaan 75 tuhatta euroa erossa. Ei tarvitse olla avioliitossa. Avoliitossa jos on ollut yli viisivuotta, ja lapsi tai lapsia. Voi pyytä hyvitystä. Tään asian kyll pitäisi kaikkien tietää ja jos ei tiedä. Ottaa asioista netistä selvää.
- Anonyymi00024
Mikko pelasi NHL alkaen 2004, Helena astui kuvioihin 2012. Avioliitto kesti 5,5 vuotta ja kodinhoidosta vastasi pienen päiväkodin verran henkilökuntaa. Helena sai yli miljoonan ja tuhlasi sen. Avioehto meni oikein, miljoona on saatu ja kaikki oikeusasteet kahdella mantereella on nuijittu myös sen, että Kakskerta on Mikon. Tosin Helena hakee valituslupaa. Olikos muuta? Ai niin, lapset puhui aika leveää Turun murretta saapuessaan Suomeen. Isähän puhui lapsille suomea. Eikä ympäristö ollut vieras, jopa Helena on puhunut Suomen kodista.
- Anonyymi00026
Anonyymi00024 kirjoitti:

Mikko Koivu on miljonääri ja 50 - miljoonan omaisuus. Vaimolle on oikea rahasumma 10 miljoonaa euroa, eikä ainoastaan 1-miljoona.
- Anonyymi00029
Anonyymi00026 kirjoitti:
Mikko Koivu on miljonääri ja 50 - miljoonan omaisuus. Vaimolle on oikea rahasumma 10 miljoonaa euroa, eikä ainoastaan 1-miljoona.
Sinä saat olla mitä vaan mieltä, sekä Yhdysvaltojen että Suomen oikeuslaitos on päätöksensä antanut. Niiden mukasb Jelena ei saa enää mitään Kakskerran kiinteistäkin Mikon 100-prosenttisesti.
Ps. Joko Jelenan yliopisto'opinnot alkoi?? - Anonyymi00030
Anonyymi00026 kirjoitti:
Mikko Koivu on miljonääri ja 50 - miljoonan omaisuus. Vaimolle on oikea rahasumma 10 miljoonaa euroa, eikä ainoastaan 1-miljoona.
Se on voi voi. Ei ole enää oikeaa rahasummaa. Tapaus on loppuun käsitelty kaikissa oikeusasteissa eikä valitusoikeutta ole. Helena menee nyt vaan töihin.
- Anonyymi00031

Taas ollan jakamassa Mikon rahaa...
- Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
Taas ollan jakamassa Mikon rahaa...
Persaukisten on helppo jakaa jonkun toisen rahaa.
- Anonyymi00033
Anonyymi00029 kirjoitti:
Sinä saat olla mitä vaan mieltä, sekä Yhdysvaltojen että Suomen oikeuslaitos on päätöksensä antanut. Niiden mukasb Jelena ei saa enää mitään Kakskerran kiinteistäkin Mikon 100-prosenttisesti.
Ps. Joko Jelenan yliopisto'opinnot alkoi??Ei suorittanut edes sitä kahden opintoviikon kurssia. Ei ole valittu kasvatustieteen tiedekuntaan. Maisteriopinnot vähän venyy ja paukkuu.
- Anonyymi00034
Anonyymi00019 kirjoitti:
Martina oli kihloissa Stefanin kanssa ja eronut. Helina oli avoliitossa ja eronut. Olin avioliitossa 8-vuotta ja kaksi lasta. Erossa vaadin 175 tuhatta euroa ja sain ainoastaan 75 tuhatta euroa erossa. Ei tarvitse olla avioliitossa. Avoliitossa jos on ollut yli viisivuotta, ja lapsi tai lapsia. Voi pyytä hyvitystä. Tään asian kyll pitäisi kaikkien tietää ja jos ei tiedä. Ottaa asioista netistä selvää.
Niinkuin itse kirjoitit, VOI PYYTÄÄ hyvitystä. Laissa 26/2011 on muitakin ehtoja kuin viisi vuotta ja lapsi. Tään asian kyll pitäis kaikkien tietää😂
- Anonyymi00035
Mitä hellu teki Mikon pelimatkojen aikana,
- Anonyymi00036
Anonyymi00030 kirjoitti:
Se on voi voi. Ei ole enää oikeaa rahasummaa. Tapaus on loppuun käsitelty kaikissa oikeusasteissa eikä valitusoikeutta ole. Helena menee nyt vaan töihin.
Ei hellu töihin käy.Tietäkö edes mitä töihin tarkoittaa.
- Anonyymi00025
Eronut, Helinä😂 kummasti aina sulle tapahtunut samoja asioita kuin Helenalle ja Martinalle, uskotko niihin itse?
- Anonyymi00027
Eiköhän Helena ollut avioliitossa.
Martinan konkurssi ei ole hyvin hoidettu monien asiantuntijoiden mielestä. Lypsi uppoavaa laivaa kaksin käsin...- Anonyymi00028
Nuuhkase välillä sieniä ja jaksat valvoa aamuun asti kummasti 😱.
- Anonyymi00038
Mikko Koivu: omaisuus 68 miljoonaa. Kyllä siitä riittäs Helenallekin, mutta antoi rahat mielummin lakimiehille.
- Anonyymi00039
Mitä mieltä olet siitä, että Hellu hylkäsi 5 miljoonan tarjouksen ja luksusasunnon (780 000) Turussa? Olis elänyt loppuelämänsä tekemättä ainuttakaan työpäivää.
- Anonyymi00040
Onneksi Mikko oli turvassa ulkomailla Ruusilan neidolta.
- Anonyymi00041
Anonyymi00040 kirjoitti:
Onneksi Mikko oli turvassa ulkomailla Ruusilan neidolta.
Kyllä Sofia on ulottanut lonkeronsa ulkomaillekin mutta noiden eron aikaan Sofialla oli kotimainen, tai no bättre fok, Therman tähtäimessä. Hänkin oli siihen aikaan miljonääri, ei ole enää.
- Anonyymi00042
Anonyymi00040 kirjoitti:
Onneksi Mikko oli turvassa ulkomailla Ruusilan neidolta.
Vaan ei ollut Helenasta...
- Anonyymi00044
Anonyymi00039 kirjoitti:
Mitä mieltä olet siitä, että Hellu hylkäsi 5 miljoonan tarjouksen ja luksusasunnon (780 000) Turussa? Olis elänyt loppuelämänsä tekemättä ainuttakaan työpäivää.
Liika vähän. En olisi itsekään suostunut.
- Anonyymi00046
Anonyymi00044 kirjoitti:
Liika vähän. En olisi itsekään suostunut.
Juu eli et sitten saisi sitäkään. Ahneella on se tietynlainen loppu
- Anonyymi00047
Anonyymi00044 kirjoitti:
Liika vähän. En olisi itsekään suostunut.
Tää on hauska! Ei suostunut viiteen miljoonaan. Lopputulema ettei saanut mitään (sen miljoonan lisäksi). Juu, ei kannata suostua miljooniin, kun viimeinen/lopullinen vaihtoehto on että saa 0 (nolla🤣) euroa.
- Anonyymi00048
Anonyymi00047 kirjoitti:
Tää on hauska! Ei suostunut viiteen miljoonaan. Lopputulema ettei saanut mitään (sen miljoonan lisäksi). Juu, ei kannata suostua miljooniin, kun viimeinen/lopullinen vaihtoehto on että saa 0 (nolla🤣) euroa.
Se on sitä naisen logiikkaa.
- Anonyymi00050
Anonyymi00041 kirjoitti:
Kyllä Sofia on ulottanut lonkeronsa ulkomaillekin mutta noiden eron aikaan Sofialla oli kotimainen, tai no bättre fok, Therman tähtäimessä. Hänkin oli siihen aikaan miljonääri, ei ole enää.
Älä kirjoita ruotsia, jos et osaa! Mikä on bättre FOG?
- Anonyymi00045
Ihailen Räikköstä. Reilusti hoisi eronsa, vaikka liitosta ei edes lapsia.
- Anonyymi00049
Ihaile myös ex-vaimoa! Yhdessähän he avioeron hoitavat. Ex-vaimo ei jäänyt vuosiksi rääkymään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101280- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 66741
- 33632
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13508- 78501