Oppi ja liitot 61 kertoo että Jeesukselta heltisi lupa turmella vesistöjen vedet. Näin voitiin perustaa monia tehtaita , voimalaitoksia ja viemäri järjestelmiä. Ennen kuvittelin että kirkon maiden ryöstäminen Ranskan vallankumouksessa oli industrialismin perusta, mutta myös tämä Mormonien kautta annettu lupa oli tärkeä. Vasta kun oli lupa turmella vedet ja metsien puut (Ilmestys) saattoi moderni kehitys päästä vauhtiin.
Vastaukset 5
- Anonyymi00001
Oletko sinä löytänyt Oppi ja Liitot teoksesta jotain vastaavia tiedon aarteita. Selvää on että Mormonit antoivat omalta osaltaan sysäyksen monelle asialle maailmassa. Vaikka se pidetään salassa eikä tunnusteta. Harva tosin tietää myöskään Roomalais-katolisen kirkon antamista sysäyksistä. Jeesus ja Jumala toimivat kirkkojensa välityksellä mutta eivät etsi aktiivisesti kunniaa itselleen juuri mistään.
Lutherin katekismus ennalta antoi kunnian Jumalalle kaikesta, mutta sen koomin ei enää muuta tunnustusta sen puoleen ole vaadittu. Kuitenkin hänelle kuuluu kunnia. - Anonyymi00002
Viis seuraajista. Jeesus tuhosi melkoisen lauman sikojakin.
- Anonyymi00003
Sillä asialla että joku Joseph Smith väitti jonkin sanan tulleen Jeesukselta ei ole mitään tekemistä Jeesuksen kanssa.
- Anonyymi00005
Kyllä Jeesus Ilmestyy niille jotka odottavat häntä. Ja hän antaa tietoa ja uudistuksia noiden Ilmestysten kautta. Alkukirkon aikana oli merkittävää esim Jeesuksen Ilmestyminen Gnostilaisille.
Toki hän läsnä myös siellä missä hänen nimeensä kokoonnutaan. Jeesus elää ja vaikuttaa joka päivä maailman loppuun asti. Siellä missä evankeliumia julistetaan ja kastetaan.
- Anonyymi00004
Oppi ja liitot 98 puolestaan kertoo että Jeesus antoi tukensa PERUSTUSLAEILLE ja ihmisoikeuksille. Eli ne ovat Mooseksen lain veroisia ihmiskunnan parhaimmiston tuottamia hyväksyttäviä lakeja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.291216Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke581005Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63933- 54883
- 51771
- 65748
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81706Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38678- 82672
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30615