Kovasti taas ps-trollit täällä Keskustan palstalla heittelevät lokaa

Selkeitä valheita täällä heittävät kun valehtelevat esimerkiksi, että Marin olisi muka käyttänyt huumeita. Selkeää valehtelua vaikka se ei Marinin suosiota ek-vaaleissa vähentänytkään vaan oli äänikuningatar ja vei samalla demarit 2,2% paremmalle tulokselle joka istuvalle pääministeripuolueelle on harvinaista.

Höpöttävät myös, että Keskusta ja PS olisivat sisarpuolueita vaikka niin ei ole lainkaan kysymys. Eivät tule olemaan myöskään hallituskumppaneita, näin on Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen selkeästi ilmoittanut.

PS:n kannattajien kaltaiset älyllisesti alamittaiset ihmiset joita persuissa on paljon on saanut kansan tuntemaan voimakasta ärtymystä heidän hallitustoimiaan kohtaan. Kansalla on ikuisesti se kuva mielessään kun heidän puheenjohtajansa Golgatan Olga pirullinen hymy huulillaan esitteli leikkaussaksiaan ja sai siitä pysyvän lisänimen saksikäsipurra. Ei tarvitse hakea syytä 108 vuoden takaa kuten täällä persutrollit höpöttävät demareita tarkoittaen.

Nuo kaikki PS:n ja kokkareiden tämän vaalikauden toimet näkyvät gallupeissa joissa demarit saamassa 23-25% tuloksen vaaleissa ja Vasemmistoliittokin nostanut kannatustaan 5% vaaleista.

Sitä niitätte mitä olette kylväneet.
46116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Itse veikkaan, että vaalit tulevat olemaan tiukempia, ehkä SDP joutuu tyytymään ns. tavalliseen vaalivoittoon 20-21% tuloksella. Vaalikansa on noon oikukasta.

Äänestä
  • Mistäpäs sinä muka tiedät, mikä on vaalikansan motivaatio? Nythän sillä on mahdollisuus osoittaa, jos kansalaisten enemmistö ei enää halua nykyisen porukan jatkavan. Epätoivo ainakin näkyy iskeneen päähallituspuolueisiin, kun alkoivat ehdottelemaan todennäköisimmän vaalivoittajan sivuun siirtämistä jo etukäteen. SDP painelee niin suuren etumatkan turvin kannatuksessa, ettei Kokoomuksella ja PS:lla ole enää mitään jakoa kuroa sitä umpeen. Aika loppuu kesken.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mistäpäs sinä muka tiedät, mikä on vaalikansan motivaatio? Nythän sillä on mahdollisuus osoittaa, jos kansalaisten enemmistö ei enää halua nykyisen porukan jatkavan. Epätoivo ainakin näkyy iskeneen päähallituspuolueisiin, kun alkoivat ehdottelemaan todennäköisimmän vaalivoittajan sivuun siirtämistä jo etukäteen. SDP painelee niin suuren etumatkan turvin kannatuksessa, ettei Kokoomuksella ja PS:lla ole enää mitään jakoa kuroa sitä umpeen. Aika loppuu kesken.

    "SSDP painelee niin suuren etumatkan turvin kannatuksessa, ettei Kokoomuksella ja PS:lla ole enää.."

    SSDP JOHTOISEN HALLITUKSEN HALUAA 14%
    KOKOOMUSJOHTOISEN HALLITUKSEN HALUAA 11%
    PERUSSUOMALAISJOHTOISEN HALLITUKSEN HALUAA 11%
    KESKUSTAJOHTOISEN HALLITUKSEN HALUAA 10%

    Eli se siitä sinun SUURESTA ETUMATKASTA!!!!

    Äänestä

Taittaa aloittaja olla ylläpidosta, niin nopsaan lähti väittämä pois, ettp vassuri ja sossu täällä trollaa eniten, kuten nähdään keula kirjoitusket.

Äänestä
  • Opettele persutomppeli kirjoittamaan

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Opettele persutomppeli kirjoittamaan

    "Opettele persutomppeli kirjoittamaan"

    Opettele sinä ajattelemaan ja käyttäytymään, vaikka et ihan täysillä valoilla kuljekaan!!! Sinun kannattaa ottaa yhteyttä paikkakuntasi terveyskeskukseen.

    Äänestä

Avaaja yrittää kiistää Kepun ja Persun sukulaisuuden, vaikka kaikki tiedämme meidän molempien olevan Maalaisliitosta sisaruksina syntyneitä.

Äänestä
  • Riitaisia olivat kovin nämä "sisarukset"!

    Äänestä

  • Onko sulla persutrolli koskaan juolahtanu mieleen, miksi maalaisliitost maaseudunpuolue lähti omille teilleen?

    Miksi smp jakautui kahtia, minsi persupuolue jakautui kahtia?

    Kakki jakaantumisethan tapahtuivat ilman riitaa,
    eikö niin?

    Turhaa oersutrolli on puhua "sisaruksista", ehkä mieluummin riitaisista "sisarpuolista"!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Riitaisia olivat kovin nämä "sisarukset"!

    "Riitaisia olivat kovin nämä "sisarukset"!"

    Toisin on SSDP, Hirveät ja Äärivassu sisaruksilla... 100% olleet samaa mieltä eduskunnassa kaikissa asioissa ja välikysymyksissä!!! Olihan heillä YYA sopimus viime eduskuntavaaleissakin, mutta siskojen tukiäänet eivät riittäneet nostamaan SSDP:tä hallituksen muodostajaksi... Muistamme kuinka erästä SSDP:n siskon PJ VTUTTI KUIN PIENTÄ ORAVAA, kun vaalitappio selvisi, ja menettivät yli 10 kansanedustajapaikkaa SSDP:lle!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Onko sulla persutrolli koskaan juolahtanu mieleen, miksi maalaisliitost maaseudunpuolue lähti omille teilleen?

    Miksi smp jakautui kahtia, minsi persupuolue jakautui kahtia?

    Kakki jakaantumisethan tapahtuivat ilman riitaa,
    eikö niin?

    Turhaa oersutrolli on puhua "sisaruksista", ehkä mieluummin riitaisista "sisarpuolista"!

    Entä onko sulla äärivihervassutrolli koskaan juolahtanu mieleen, miksi SKP JA SSDP lähtivät omille teilleen, vaikka linja on edelleen sama ja heidän suuri johtajansakin on sama!!!

    Hyvän vertauksen antaa SSDP:nTrollien levittämä uutinen, jonka mukaan yli 90% suomalaisista kannattaa SSDP:tä PM puolueeksi!!!! JOS vaalit voittaisi vaatisivat Perussuomalaisia kannattaville 10 vuoden vankeutta!?

    Äänestä

Totuus on tuolla jossakin mutta sinne pääsee taksilla

Äänestä
  • Varsinkin persut jotka taas ykkösinä taksin käytöstä verovaroin.

    Äänestä

Valtiovarainministeriä herjattu.
Lakimies.

Äänestä
  • Lakkimiehen ylipapitarta Irmaa on menty nyt loukkaamaan verisesti?

    Äänestä

  • Hehehee persu.

    Äänestä

Se niitto nähdään kun Purra saa saman tuloksen kuin viime kuntavaaleisssa

Äänestä
  • "Se niitto nähdään kun Purra saa saman tuloksen kuin viime kuntavaaleissa."

    RASSUKKA EI TIEDÄ, ETTÄ NYT ON KYSEESSÄ EDUSKUNTAVAALIT!!!!!

    "Se niitto nähdään kun AnttiL saa saman tuloksen kuin SSDP:n edustaja viime pressanvaaleissa, eli 4,3%!!!!!!!."

    Äänestä

Poistakaa aloitus koska se ei sisällä lainkaan palstan aiheeseen liittyvää asiaa

Äänestä
  • Kaikki trollit pahinta pohjasakkaa mitä maapallo päällänsä kantaa. Tyhjää täynnä päät, ei minkäänlaisia käytöstapoja, nauttivat kun saavat netissä nimitellä ihmisiä, livenä paskat housussa.

    2Äänestä

  • "Poistakaa aloitus koska se ei sisällä lainkaan palstan aiheeseen liittyvää asiaa"

    Eihän SSDP-Trolleilla ole koskaan ollut mitään aiheeseen liittyvää kirjoitettavaa, mikä pitäisi paikkansa, ja silti niitä täällä julkaistaan!!

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    "Poistakaa aloitus koska se ei sisällä lainkaan palstan aiheeseen liittyvää asiaa"

    Eihän SSDP-Trolleilla ole koskaan ollut mitään aiheeseen liittyvää kirjoitettavaa, mikä pitäisi paikkansa, ja silti niitä täällä julkaistaan!!

    Mene vittuun herjaaja PP persu.

    Äänestä

Nyt nämä persutrollit höpöttävät täällä, että persut olisivat muka keskustaa.

Ps on äärioikeistolainen ja rasistinen puolue jolla ei ole mitään yhteistä ideologiseen alkiolaisen Keskustaan liittyvää.

Punamulta on tulevaisuutemme

Äänestä
  • "Ps on äärioikeistolainen ja rasistinen puolue jolla ei ole mitään yhteistä ideologiseen alkiolaisen Keskustaan liittyvää."

    Eli vähän samalla tapaa, kuin

    SSDP on NYKYÄÄN äärivihervasemmistolainen ja rasistinen puolue, jolla ei ole mitään annettavaa suomen taloudelle, -hyvinvoinnille, -kansalle eli Suomelle!!!!

    Äänestä

  • Kyllä. Kukaan ei ota persuja jotka haukkuvat hallitusta sekä oppositiota

    Äänestä

"oli äänikuningatar ja vei samalla demarit 2,2% paremmalle tulokselle joka istuvalle pääministeripuolueelle on harvinaista."

Oletko sinä ainoa suomalainen, joka ei vieläkään tiedä, MIKSI oli äänikuningatar!!??
Annan pari vinkkiä, jotka ovat: "siskot" ja "jatkokausi". Selkiskö sinullekin!?

Äänestä

"Eivät tule olemaan myöskään hallituskumppaneita, näin on Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen selkeästi ilmoittanut."

Minä olen nähnyt taasen sellaisen uutisen, että sekä AnttiK, että Keskustan 2.puheenjohtaja ovat suorassa TV lähetyksissä kertoneet, ETTEI KESKUSTA LÄHDE SSDP:n kanssa hallitukseen!!!!!!

Äänestä
  • Lähtee tietysti.

    Äänestä

Tarkoitat varmaan sanoa:
Persutrolli, sillä en usko siihen, että niitä olisi muita kuin tää yks, palstan valioyksilö, joka jaksaa kymmenen vuoden jälkeenkin toistaa samaa tarinaa "ayliikkeestä", Sanna Marinista etc.

Tämä esiintyy ainakin kymmenellä eri niknillä, oik.jne:stä nuoreen.kommunistiin.

Hyödyllinen idiootti, jonka elämässä tuntuu olevan vain persujen ylimaallinen "uskonto"!

Äänestä
  • Miten jaksatte horista politiikkaa, täyttä sontaa.

    1Äänestä

  • Ja tyhmyys.raukalla ei ole muuta elämää.

    Äänestä

Hätä on hirveä, mutta onneksi voi syyttää Sanna Marinia.

Äänestä

Tänään on oivallinen päivä persuken trollaukselle, lun ylläpito on täynnä persujen lahjomaa väkeä.

Äänestä

Sitä täällä tapahtuu

Äänestä

Näille trolleille on yhteistä aktivoituminen yöllä

Äänestä

Ylläpidon tiella kaikenlaine soopa on sallittua.

Äänestä

Todella.

Äänestä

Trollatkaa voimalla, ylläpito ei tänäänkään poista törkeyksiä.

Äänestä

Mistäs sinä tiedät mitä se on käyttänyt jos et ole Marin itse?

Äänestä
  • Sinäkö sitten tiedät kun täällä kirjoitat?

    Äänestä

Eihän nää ps-ääliöt osaa muuta kuin trollata surkealla kirjoitustaidollaan.

Äänestä
  • Vihreilläkin on omat trollit ja trullit nykyään.

    Äänestä

Ja homma jatkuu, ylläpito ei kommentoi.

Äänestä

Ei ole PS hallituksessa enää huhtikuun jälkeen

Äänestä

Tätä ne ovat yrittäneet vuosia ja kun niiden höpötykset poistetaan niin uhkaavat lakimiehellä. LOL

Äänestä

Persurakit saivat uuden kohteen mitä herjata. Täälläkin todella törkeitä herjaamisia Razmayerista, arvostetusta naispoliitikostamme.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Selkeitä valheita täällä heittävät kun valehtelevat esimerkiksi, että Marin olisi muka käyttänyt huumeita. Selkeää valehtelua vaikka se ei Marinin suosiota ek-vaaleissa vähentänytkään vaan oli äänikuningatar ja vei samalla demarit 2,2% paremmalle tulokselle joka istuvalle pääministeripuolueelle on harvinaista.

Höpöttävät myös, että Keskusta ja PS olisivat sisarpuolueita vaikka niin ei ole lainkaan kysymys. Eivät tule olemaan myöskään hallituskumppaneita, näin on Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen selkeästi ilmoittanut.

PS:n kannattajien kaltaiset älyllisesti alamittaiset ihmiset joita persuissa on paljon on saanut kansan tuntemaan voimakasta ärtymystä heidän hallitustoimiaan kohtaan. Kansalla on ikuisesti se kuva mielessään kun heidän puheenjohtajansa Golgatan Olga pirullinen hymy huulillaan esitteli leikkaussaksiaan ja sai siitä pysyvän lisänimen saksikäsipurra. Ei tarvitse hakea syytä 108 vuoden takaa kuten täällä persutrollit höpöttävät demareita tarkoittaen.

Nuo kaikki PS:n ja kokkareiden tämän vaalikauden toimet näkyvät gallupeissa joissa demarit saamassa 23-25% tuloksen vaaleissa ja Vasemmistoliittokin nostanut kannatustaan 5% vaaleista.

Sitä niitätte mitä olette kylväneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu