Miksi Suomessa on nyt EU:n pahin työttömyys?

Anonyymi-ap

Miten työllisyyttä on hoidettu
1. Sipilän hallituksen (kepu, kok, persut) aikana?
2. Marinin hallituksen (sdp, kepu, vihreät, vas, rkp) aikana?
3. Orpon hallituksen (kok, persut, rkp, kd) aikana?

Tekoäly tietää kertoa:

Työttömien näkökulmasta Petteri Orpon hallituksen politiikka on arvioitu selvästi kaikkea aiempaa kovemmaksi.

Siinä missä Juha Sipilän kausi muistetaan aktiivimallin kepeistä ja Sanna Marinin kausi korona-ajan poikkeustoimista sekä maltillisemmista linjoista, Orpon hallitus on toteuttanut historiallisen laajan ja taloudellisesti raskaan leikkauskokonaisuuden suoraan työttömien perusturvaan ja toimeentuloon.

ORPON HALLITUS ON TOTEUTTANUT HISTORIALLISEN LAAJAN JA TALOUDELLISESTI RASKAAN LEIKKAUSKOKONAISUUDEN SUORAAN TYÖTTÖMIEN PERUSTURVAAN JA TOIMEENTULOON.

Sipilän, Marinin, Orpon hallituskausien erot työttömille:

Juha SIPILÄN hallitus (2015–2019)

Tunnetuin keino oli vihattu AKTIIVIMALLI, joka leikkasi työttömyysturvaa. J̌os työtön ei löytänyt riittävästi töitä tai palveluita, hallitus lyhensi myös ansiosidonnaisen enimmäisaikaa ja teki velvoittavampia tarkistuksia.

Sanna MARININ hallitus (2019–2023)

Marinin hallitus poisti Sipilän ajan aktiivimallin ja teki työttömyysturvaan väliaikaisia tasokorotuksia koronapandemian vuoksi.

Hallituksen työllisyystoimet keskittyivät enemmän rakenteellisiin uudistuksiin, kuten eläkeputken poistamiseen, eikä se kohdistanut suoria massiivisia leikkauksia työttömien arkipäivän perusturvaan.

Petteri ORPON hallitus (2023–)

Orpon hallitus on toteuttanut yhteensä lähes 1,8 miljardin euron leikkaukset sosiaaliturvaan ja asumistukeen.
Hallitus poisti työttömyysturvan 300 euron suojaosan sekä työttömyysturvan lapsikorotukset.
Orpon hallitus kiristi ansiosidonnaisen työttömyysturvan ehtoja ja otti käyttöön porrastuksen, joka leikkaa päivärahaa työttömyyden pitkittyessä.

Tutkimuslaitos Laboren laskelmien mukaan Orpon toimet ovat nostaneet työttömien köyhyysastetta ja ohjanneet suuren joukon viimesijaisen toimeentulotuen piiriin.

Orpon hallituksen aikana Suomeen on tullut lisää 100 000 työtöntä työnhakijaa, joiden on haettava vähintään neljä kertaa kuukaudessa työtä, tai työttömyysturvaa leikataan useamman kerran työttömyysputken aikana.
On myös tehtävä profiili työnhakua varten.

Sipilän hallitus halusi parantaa yritysten kilpailukykyä kiky-sopimuksella, jonka Marinin hallitus poisti, ja Marinin hallituksen aikana saatiin 100 000 työllistä lisää.

Orpon hallituksen mukaan "lusmuilijat" piti saada töihin leikkaamalla työttömyysturvaa ja heikentämällä työehtoja. Saatiin 100 000 työtöntä työnhakijaa lisää. Nyt "lusmuilijat" joutuvat laatimaan profiilin itsestään, lisääköhän se mahdollisesti työpaikkoja ja työllisyyttä?

47

92

    Vastaukset 47

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Työttömyyden syyt ovat itsestään selvät kaikille, jotka vähänkään perehtyvät asiaan.

      Suhdanteet ovat tietenkin kaikkein suurin syy.

      Sen päälle tulevat Suomen erityiset ongelmat kuten korkeat kustannukset, jotka johtuvat pitkälti veroista, jotka lisäävät kuluja joka käänteessä.

      Hyvä sosiaaliturva on taannut sen, ettei monet ole viitsineet kouluttautua ja hankkia ammattia. Heikolla osaamisella ei saa työstä enempää kuin saisi palkkaa.

      Itse asiassa sosiaaliturvalla elää paremmin kuin pienellä palkalla eikä ole mitään riskiä isrtisanomisita, vaikka käyttäytyisi kuinka paskasti muita kohtaan.

      • Anonyymi00002

        Työttömyydestä:
        "Suhdanteet ovat tietenkin kaikkein suurin syy."

        Orpon hallituksen politiikka on vähentänyt työpaikkoja.

        Nyt kun suhdenteet ovat hieman paranemassa, olet varmaan sitä mieltä, että työpaikat tulevat suhdanteiden parantamisen ansiosta. Vai onko Orpo potkulailla parantanut maailman suhdanteet? MITÄ?


      • Anonyymi00006

        Anonyymi0001
        Itse asiasiassa sosiaaliturvalla ja 300 euron suoja-osalla voisi pärjätä jopa ilman, että joutuu hakemaan ruokaa leipäjonosta.

        Sosiaaliturvaa on leikattu niin paljon, että Suomessa ei sillä elä. Työttömyysturvaa on myös leikattu ja hakumenettelyä kiristetty niin paljon, jotta monet sanktiot tekevät työttömistä tulottomia.

        Tilastojen mukaan myös korkeakoulutetuista on ennätysmäärä työttöminä, esim. arkkitehtejä. Koulutus ei enään takaa työpaikkaa kuten ennen vanhaan. Koulutusmahdollisuuksia ja määrärahoja on myös vähennetty. Moni ei uskalla ottaa isoja opintolainoja, kun työn saanti hyvin koulutetuillakaan ei ole varmaa, mutta opintolainat on maksettava.


      • Anonyymi00012

        Nykyhallitusken vika ei ainakaan edellisen


      • Anonyymi00014
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Työttömyydestä:
        "Suhdanteet ovat tietenkin kaikkein suurin syy."

        Orpon hallituksen politiikka on vähentänyt työpaikkoja.

        Nyt kun suhdenteet ovat hieman paranemassa, olet varmaan sitä mieltä, että työpaikat tulevat suhdanteiden parantamisen ansiosta. Vai onko Orpo potkulailla parantanut maailman suhdanteet? MITÄ?

        "Orpon hallituksen politiikka on vähentänyt työpaikkoja."

        Harmillista, kun et pysty MILLÄÄN tuotakaan todeksi osoittamaan. Odotamme linkkiä kyseiseen tilastoon.


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Nykyhallitusken vika ei ainakaan edellisen

        "Nykyhallitusken vika ei ainakaan edellisen"

        BUAAHHHAHAHHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
        Oli ihan hauskaa, kun joku oli oikein VITSIEN VITSIN murjaissut!!!!!

        TOTUUSHAN KUN ON, ettei ole minkään muun, kuin edellisen hallituksen vika, KUN TILASTOJA KATSOTAAN!!!!!!


      • Anonyymi00033

        Tollo, ei ikinäole kyse siitä ettei joku ole VIITSINYT kouluttautua!
        Vaan ei ole ollut selkeitä lahjoja mihinkään suuntaan, ei ole ollut ns.lukupäätä, jne. Etkö tosiaan tunne ketään ihmisiä? Etkö keskustele kenenkään kanssa heidän elämästään?


      • Anonyymi00034
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        "Orpon hallituksen politiikka on vähentänyt työpaikkoja."

        Harmillista, kun et pysty MILLÄÄN tuotakaan todeksi osoittamaan. Odotamme linkkiä kyseiseen tilastoon.

        Toivoit linkkiä anonyymi 00002 siitä miksi työttömyys on Orpon hallituksen aikana kasvanut.

        Kysymys kuuluu: "miten orpon hallitus on lisännyt työttömyyttä, kun Suomessa on nyt, vuonna, kaikista EU-maista eniten työttömiä."

        Tekoäly tietää kertoa"
        "Orpon hallitus on lisännyt työttömyyttä ja heikentänyt työllisyystilannetta erityisesti talouspoliittisilla leikkauksillaan ja sosiaaliturvan heikennyksillä, joiden ajoitusta taantuman keskellä on arvosteltu voimakkaasti.

        Keskeiset työttömyyttä lisänneet tekijät:

        Sosiaaliturvan leikkaukset:
        - ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastus,
        -asumistuen leikkaukset ja
        - työttömyysturvan suojaosien poistot
        ovat vähentäneet työttömien taloudellista tukea.

        Julkiset säästötoimet:
        Hallituksen sopeutustoimet ja leikkaukset ovat pitkittäneet Suomen talouden taantumaa ja vähentäneet kysyntää, mikä heijastuu suoraan yritysten haluun palkata uutta väkeä.

        Heikko talouskasvu ja epävarmuus:
        Hallituksen toimet ovat lisänneet työmarkkinoiden epävarmuutta, eivätkä työllisyystavoitteet (kuten lupaus 100 000 uudesta työllisestä) ole toteutuneet odotetusti."

        Toisin sanoen hallitus on omilla toimillaan aiheuttanit suurtyöttömyyden ja konkursien nopean lisääntymisen. Konkurssiaalto alkoi v. 2023 rakennusalalta ja eteni nopeasti seuraavaksi majoitus- ja ravintola-alalle.


      • Anonyymi00038

        Ainakin eukakauoat ja keskuliikkeitö kuulemaamyekee miljoona voittoja ja ei valita ollenkaan kansan huonosta ostovoimasta

        Kokoomus viestittää "laitetaan Suomi kuntoon".

        Moni ei käsitä, että se tarkoittaa Suomea kuntoon Kokoomuksen näkökulmasta ja kokonaisuus unohdetaan. Kokoomus on heikentämässä työntekijän asemaan ja sille tuskin äänestäjät olivat antamassa mandaattia.


      • Anonyymi00040
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Tollo, ei ikinäole kyse siitä ettei joku ole VIITSINYT kouluttautua!
        Vaan ei ole ollut selkeitä lahjoja mihinkään suuntaan, ei ole ollut ns.lukupäätä, jne. Etkö tosiaan tunne ketään ihmisiä? Etkö keskustele kenenkään kanssa heidän elämästään?

        Sinä taas luulet olevasi monimiljonääri, vaikka olet työläisperheestä , asut Kontulassa vuokrayksiössä vanhalla puolella ilman autopaikkaa.

        Niin se vaan menee


        ÄänestäSinä taas luulet olevasi monimiljonääri, vaikka olet työläisperheestä , asut Kontulassa vuokrayksiössä vanhalla puolella ilman autopaikkaa.

        Niin se vaan menee


        Äänestä


      • Anonyymi00046
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Toivoit linkkiä anonyymi 00002 siitä miksi työttömyys on Orpon hallituksen aikana kasvanut.

        Kysymys kuuluu: "miten orpon hallitus on lisännyt työttömyyttä, kun Suomessa on nyt, vuonna, kaikista EU-maista eniten työttömiä."

        Tekoäly tietää kertoa"
        "Orpon hallitus on lisännyt työttömyyttä ja heikentänyt työllisyystilannetta erityisesti talouspoliittisilla leikkauksillaan ja sosiaaliturvan heikennyksillä, joiden ajoitusta taantuman keskellä on arvosteltu voimakkaasti.

        Keskeiset työttömyyttä lisänneet tekijät:

        Sosiaaliturvan leikkaukset:
        - ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastus,
        -asumistuen leikkaukset ja
        - työttömyysturvan suojaosien poistot
        ovat vähentäneet työttömien taloudellista tukea.

        Julkiset säästötoimet:
        Hallituksen sopeutustoimet ja leikkaukset ovat pitkittäneet Suomen talouden taantumaa ja vähentäneet kysyntää, mikä heijastuu suoraan yritysten haluun palkata uutta väkeä.

        Heikko talouskasvu ja epävarmuus:
        Hallituksen toimet ovat lisänneet työmarkkinoiden epävarmuutta, eivätkä työllisyystavoitteet (kuten lupaus 100 000 uudesta työllisestä) ole toteutuneet odotetusti."

        Toisin sanoen hallitus on omilla toimillaan aiheuttanit suurtyöttömyyden ja konkursien nopean lisääntymisen. Konkurssiaalto alkoi v. 2023 rakennusalalta ja eteni nopeasti seuraavaksi majoitus- ja ravintola-alalle.

        "hallitus on omilla toimillaan aiheuttanut suurtyöttömyyden"

        Tekoäly on ihmeen hyvä.


    • Anonyymi00003

      Kokoomus VATULOI EI SAA TÖITÄ JÄRJESTETTYÄ TAI EI HALUA ETUJA VAAN MILJOONA LUOKAN KAVEREILLE JOTKA EI MAKSA VEROJA

      • Anonyymi00016

        "Kokoomus VATULOI EI SAA TÖITÄ JÄRJESTETTYÄ TAI EI HALUA ETUJA VAAN MILJOONA LUOKAN KAVEREILLE JOTKA EI MAKSA VEROJA"

        LAITATKO LINKIN TUONKIN VALHEESI TUEKSI!!?? Kiitos


      • Anonyymi00023
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        "Kokoomus VATULOI EI SAA TÖITÄ JÄRJESTETTYÄ TAI EI HALUA ETUJA VAAN MILJOONA LUOKAN KAVEREILLE JOTKA EI MAKSA VEROJA"

        LAITATKO LINKIN TUONKIN VALHEESI TUEKSI!!?? Kiitos

        Laitatko linkin tuonkin,,, tuo ei tarvitse minkäänlaisia linkkejä eikä lenkkejä, jokainen tervepäinen näkee, mitä tämä hallitus on tehnyt tavallisille ihmisille ja jakanut rahaa eri muodoissa hyvin pärjääville ihmisille. En koskaan äänestä yhtäkään puoluetta ,mikä on nyt hallituksessa.


    • Anonyymi00004

      Suomessa on EU:n pahin työttömyys.

      Onko siis Suomessa EU:n pahin suhdanne (suhdanteet) - mikä ihmeen "työttömyyssuhdanne", tai Suomen ikioma ja itseaiheutettu suhdanne, joka aiheuttaa eniten työttömyyttä Suomrssa? Orpon hallituksen pitäisi myöntää virheensä, ja oppia virheistään, jotta parempi kasvu ja kehitys käynnistyisi.

      Suomessa on heikko sosiaalinen kehitys (lue sosiaaliturvan leikkaukset). Ja siitä tuli se toinen tarkkailuluokka Suomelle. Toinen tarkkailu tuli liian suuresta alijäämästä - itseaiheutetusta, joka johtuu muun muassa liian suuresta työttömyydestä.

      Talouden asiantuntijoita "niitä kaiken maailman professoreita" pitäisi kuulla eikä kirjoittaa hallitusohjelmaa vain Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n mukaan (työelämän heikennykset - jatkoa Sipilän kiky-sopimukselle) tai hallituspuolueiden omien intressiryhmien toiveiden ja tavoitteiden mukaan.

      Entisten oikeistohallitusten tavoitteilla ei digiaikana kasvu käynnisty eikä suhdanteet parane, ellei muutosta tapahdu ja uudisteta vanhoja käytäntöjä, niitä vanhaa säilyttäviä tapoja, jotka vievät kehitystä taaksepäin.

      • Anonyymi00017

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        "Suomen ikioma ja itseaiheutettu suhdanne"

        Tuoltahan TILASTOSTA alla HYVIN KÄY ILMI, ETTÄ SUOMEN ONGELMAT ALKOIVAT 2020!!! SIIS 2020!!!

        https://taloushallintoliitto.fi/konkurssien-maara-jatkaa-kasvuaan-nain-asiakkaasta-kannattaa-pitaa-huolta/

        Anonyymi00017
        Laitoit Taloushallinto liiton, Tilisanomat 24.8.2023 julkaiseman artikkelin:
        " Tilastokeskuksen mukaan heinäkuussa 2023 pantiin vireille 224 konkurssia.( 76 konkurssia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin).

        Heinäkuussa 2023 eniten konkursseja laitettiin vireille rakennusalalla.
        Korkojen ja kustannusten nousu näkyi erityisesti rakennusalalla.

        Asuinrakentamiseen myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä v. 2023 väheni huhti-krsäkuun aikana 58 % vuoden takaiseen verrattuna.
        Myös uudisrakentamiseen myönnettiin takennuslupia huhti- kesäkuun 2023 aikana
        35 % vähemmän kuin vuotta aiemmin."

        Näin se vuonna 2023 rakennusalan konkurssiaalto levisi myös muille aloille, kuten majoitus- ja ravintola-alalle.

        Nyt Orpon hallituksen "loppusuoralla" on konkursseja usean kuukauden aikana ollut jo noin 300. Orpon hallitus on saanut työttömien määrässä jo Euroopan ennätyksen, työttömiä on Suomessa EU-maista eniten.
        Lieneekö myös konkurssien määrä ennätystasolla muihin EU-maihin verrattuna? Pitääpä tarkistaa.


    • Anonyymi00005

      kyllä nyt johtuu ukrainan satusetän tukemisesta

    • Anonyymi00007

      Tämä hallitus ei satsannut työpaikkoihin senttiäkään eli unohti koko työllisyyden neljäksi vuodeksi. Siksi loistaa Suomi nyt ykkösenä euroopan työttömyys luvuissa. Yksin tämä hallitus käänsi selkänsä suomalaisille työttömille ja työllisyydelle. Sysi musta hallitus on. Ei hyvä vaan kaikkien aikojen huonoin hallitus .

      • Anonyymi00008

        Tukia leikattiin ja se on parasta, mitä työttömille on koskaan tapahtunut.
        Kun ei ole oma-aloitteinen, niin pelkkäporkkana ei riitä vaan myös keppiä tarvitaan.


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Tukia leikattiin ja se on parasta, mitä työttömille on koskaan tapahtunut.
        Kun ei ole oma-aloitteinen, niin pelkkäporkkana ei riitä vaan myös keppiä tarvitaan.

        Tukia leikattiin ja se oli iso virhe. Myös indeksien jäädytys vuoteen 2027 asti oli iso virhe.
        Kaikki ne hallituksen toimet, jotka heikensivät suomalaisten ostovoimaa, ovat heikentäneet kasvua ja lisänneet työttömyyttä.

        Työttömyys kasvaa, kun suomalaisilla ei ole rahaa ostaa kotimaisia tuotteita. Suomen vienti ei ole ollut juurikaan muita maita heikompi. Suomen vienti enti on hiljalleen käynnistynyt verrattuna muihin EU-maihin Venäjän kaupan loputtua.

        Avointen työpaikkojen määrä on supistunut
        80 000:lla, kun taas työttömien määrä on lisääntynyt 100 000:lla. Nyt suomessa on jo lähes 400 000 työtöntä.

        TYÖLLISYYDEN HOITO on epäonnistunut.

        Orpon hallituksen keinot: "lusmuilijat töihin" tai "työehtojen heikennyksillä työllisyys paranee" ovat vain lisänneet työttömyyttä.

        Suomessa työttömien on ilmoittauduttava työttömiksi ja haettava työpaikkaa vähintään neljä kertaa kuukaudessa, muutoin menettää työttömyysturvan ja -tukea leikataan reippaasti.

        Työehtojen heikennykset eivät ole lisänneet työpaikkoja. Työpaikkoja on heikon talouskasvun ja heikon ostovoiman takia sen sijaan vähentynyt erittäin paljon ja Suomessa on EU:n maista eniten työttömiä.

        "Keppiä" työttömille ja pienituloisille on kyllä Orpon hallitukselta riittänyt. Sekä sosiaaliturvan että työttömyysturvan isot leikkaukset ovat "kepittäneet" työttömät ja pienituloiset leipäjonoihin kuten 1990-luvun laman aikana.

        Toivottavasti Orpon hallituksen aikainen työttömien ja pienituloisten "kepitys" loppuu vaalien jäleen.

        Näin ei voi eikä saa jatkua: EU:n pahin työttömyys, kasvaneet varallisuuserot ja tuloerot, leipäjonot, ikäihmisten huono hoito, lisääntyneet terveyserot.
        Lisänä vielä EU:n KAKSI TARKKAILULUOKKAA.


      • Anonyymi00019

        "Tämä hallitus ei satsannut työpaikkoihin senttiäkään..."

        Että joku jaksaakin jauhaa potaskaa... laita nyt edes yksi linkki satusi tueksi!!!!


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Tukia leikattiin ja se oli iso virhe. Myös indeksien jäädytys vuoteen 2027 asti oli iso virhe.
        Kaikki ne hallituksen toimet, jotka heikensivät suomalaisten ostovoimaa, ovat heikentäneet kasvua ja lisänneet työttömyyttä.

        Työttömyys kasvaa, kun suomalaisilla ei ole rahaa ostaa kotimaisia tuotteita. Suomen vienti ei ole ollut juurikaan muita maita heikompi. Suomen vienti enti on hiljalleen käynnistynyt verrattuna muihin EU-maihin Venäjän kaupan loputtua.

        Avointen työpaikkojen määrä on supistunut
        80 000:lla, kun taas työttömien määrä on lisääntynyt 100 000:lla. Nyt suomessa on jo lähes 400 000 työtöntä.

        TYÖLLISYYDEN HOITO on epäonnistunut.

        Orpon hallituksen keinot: "lusmuilijat töihin" tai "työehtojen heikennyksillä työllisyys paranee" ovat vain lisänneet työttömyyttä.

        Suomessa työttömien on ilmoittauduttava työttömiksi ja haettava työpaikkaa vähintään neljä kertaa kuukaudessa, muutoin menettää työttömyysturvan ja -tukea leikataan reippaasti.

        Työehtojen heikennykset eivät ole lisänneet työpaikkoja. Työpaikkoja on heikon talouskasvun ja heikon ostovoiman takia sen sijaan vähentynyt erittäin paljon ja Suomessa on EU:n maista eniten työttömiä.

        "Keppiä" työttömille ja pienituloisille on kyllä Orpon hallitukselta riittänyt. Sekä sosiaaliturvan että työttömyysturvan isot leikkaukset ovat "kepittäneet" työttömät ja pienituloiset leipäjonoihin kuten 1990-luvun laman aikana.

        Toivottavasti Orpon hallituksen aikainen työttömien ja pienituloisten "kepitys" loppuu vaalien jäleen.

        Näin ei voi eikä saa jatkua: EU:n pahin työttömyys, kasvaneet varallisuuserot ja tuloerot, leipäjonot, ikäihmisten huono hoito, lisääntyneet terveyserot.
        Lisänä vielä EU:n KAKSI TARKKAILULUOKKAA.

        VOI HYVÄNEN AIKA, MITÄ "JASKAA" JOKU JAKSOI TAAS PITKÄSTI KIRJOITTAA:

        Tukia leikattiin ja se oli iso virhe. Myös indeksien jäädytys vuoteen 2027 asti oli iso virhe."

        EI YHTÄÄN LINKKIÄKÄÄN MUKANA, aivan koska sellaista ei ole saatavilla, eli koko juttu oli ihan sitä ihteään..........

        Otetaan vaikkapa kohta:
        "Kaikki ne hallituksen toimet, jotka heikensivät suomalaisten ostovoimaa,..."

        Tuollahan viitattiin 2019-2023 kauhukabinettiin!!!! EI SIIS Orpon hallitukseen (kts. liite alla, joka kertoo:
        "Kuopan pohjalla suomalainen palkansaaja oli vuonna 2023. Tuolloin palkan ostovoima oli alimmillaan 15 vuoteen, kun ostovoima laski kolmatta vuotta perätysten")

        https://yle.fi/a/74-20124416


      • Anonyymi00036
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Tukia leikattiin ja se on parasta, mitä työttömille on koskaan tapahtunut.
        Kun ei ole oma-aloitteinen, niin pelkkäporkkana ei riitä vaan myös keppiä tarvitaan.

        Jikainen työtön työnhakija on aktiivinen. Työttömän on haettava työpaikkaa vähintään neljä kertaa kuukaudesda eli joka viikko.
        Työnhakusäännöt ovat tiukat, ja ellei niitä noudata pilkulleen, saa sanktiot, eli työttömyyspäivärahoja leikataan porrastetusti.

        Työttömyysturvan leikkausten takia leipäjonot ovat lisääntyneet ja kasvaneet entistä pidemmäksi. Myös asunnottomuus on lisääntynyt asumistukien leikkausten takia.

        Olisitko sinä vapaaehtoisesti tai jopa mieluummin jonottamassa ruokaa leipäjonossa (missä ruoka loppuu kesken jakelun) tai asunnottomana (sukulaisten nurkissa), kuin että menisit työhön, jos suinkin pääsisit?


    • Anonyymi00010

      Näissä vuodatuksissa jää aina mainitsematta ja vertailematta kulloisetkin olosuhteet niin maailmalla kuin kotimaassakin. Nehän ne juuri vaikuttavat päätösten tekoon!!

      • Anonyymi00024

        Näissä vuodatuksissa,,,, ei selittelyitä, teot puhuvat puolestaan. Täysin sysipaska hallitus. Rahaa tuntuu riittävän, mutta vääriin asioihin. Suomessa on sotahullu hallitus, jota johdetaan vihalla, ajattelematta että oma kansa kärsii. Niin, eihän hallituksen mielestä saa ajatella kansallismielisesti. Pitää ajatella EU edellä, jossa vain Suomi on kärsijänä.


      • Anonyymi00041

        Anonyymi 00010
        Suomessa on Euroopan Unionin jäsenmaiden PAHIN TYÖTTÖMYYS. Eniten työttömiä.
        Tällä hallituskaudella tuli yli 100 000 työtöntä lisää, vaikka piti tulla 100 000 TYÖLLISTÄ.

        Konkurssitilastot ovat Suomessa myös synkät. Katso itse konkurssitilastoja, miten synkät.


    • Anonyymi00011

      Poliitikot, varsinkin tämä hallitus pelkkiä ääliöitä.

      • Anonyymi00022

        "Poliitikot, varsinkin tämä hallitus pelkkiä ääliöitä."

        JA NYT TARKOITIN 2019-2023 KAUHUKABINETTIA!!!! koska edellisellä väitteellä oisin itse ollut ääliö!!!!


    • Anonyymi00013

      Talous menee oikeaan suuntaa ensimmäistä kertaa vuosiin.
      Mikä itkettää

      • Anonyymi00025

        Talous menee oikeaan suuntaan, höpö,höpö,, lumiukkokin sulaa kesäisin, eikä joulupukkia ole olemassa.


      • Anonyymi00030
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Talous menee oikeaan suuntaan, höpö,höpö,, lumiukkokin sulaa kesäisin, eikä joulupukkia ole olemassa.

        Sinua sapettaa, kun muilla on kivaa.
        Sille on diagnoosi: kateus


    • >>Toivottavasti Orpon hallituksen aikainen työttömien ja pienituloisten "kepitys" loppuu vaalien jäleen. >>

      Saa olla edelleen työttömänä.

      😊😊😊😊😊

    • Anonyymi00021

      Tämän hallituksen tarkoitus on ollut koko ajan tehdä Suomesta kehitysmaa ja päästä myöhemmin rakentamaan maastamme pientä Amerikkalaista paska valtiota, missä köyhällä ihmisellä ei ole jalansijaa, saati mahdollisuutta elää. Nyt on alkanut vähävaraisten eläkeläisten harvennus sote uudistuksella.

    • Satatuhatta Mustafaa Somaliasta. Saadaan Suomi nousuun.

      😊😊😊😊😊

    • Anonyymi00026

      Onko täällä kukaan huomannut, että myös työpaikat ovat muuttuneet.
      On tullut teknologiaa, on tullut robotteja, tietotekniikka jyllää.
      Enään ei pärjää opeilla joita annettiin esim. 1980-luvulla. Kaikki on koneistunut. Harvoin enään tehdään työtä lapiolla ja kuokalla.
      Osa ammateista on poistunut teknologian myötä.
      Esimerkiksi jos ennen isossa tilitoimistossa oli 10 hlöä tekemässä käsin kirjanpitoa ja tilinpäätöksiä, nyt saman tekee yksi ihminen tietokoneella.
      Ennen levyseppähitsaajaat hitsasivat ja nyt saman tekee hitsausrobotti.
      Siinä esimerkkejä.

      Nyt olisi aika tukea aikuisopiskelua, että nämä vanhat poistuvien ammattien tekijät saisivat uuden ammatin ja nykyajan työn.

      • Anonyymi00029

        Näytä mulle työtön, joka osaa käyttää lapiota


    • Anonyymi00027

      Ja ennen laivoja hitsasivat suomalaiset, nyt baltit ja puolalaiset

      Ja ennen vanhuksia hoitivat suomalaiset, nyt thaimaalaiset ja filippiiniläiset

      Ja ennen busseja ajoivat suomalaiset, nyt virolaist, venäläiset, albaanit

      Ja ennen sairaita hoitivat suomalaiset, nyt filippiiniläiset, intialaiset, virolaiset

      Ja ennen metsurit oli suomalaisia, nykyään ulkomailta, erityisesti Ukrainasta, Virosta, Thaimaasta, Vietnamista, Nepalista ja Filippiineiltä

      jne,jne,jne

      Ja minkä takia näin ? Koska esim. tämän hallituskauden aikana on hallitus tehnyt delegaatioina rekrytointimatkoja milloin Thaimaahan, milloin Filippiineille jne..ensin Satonen luki mantraa ja sitten Marttinen ja orpopurra käänteli kiviä ja teki kaikkensa että sai ulkomaista työvoimaa Suomeen !

      Minkähän takia suomalaisia on niin paljon työttöminä ???

      • Anonyymi00028

        Hyvä kysymys.
        Miksi pitää hakea ihmisiä ulkomailta asti.
        Onko työttömät niin surkeita?


    • Anonyymi00031

      Vetääkö vienti?
      Entä EU:n asettamat boikotit Venäjälle, miten vaikuttavat Suomen työllisyyteen?

      Siinäpä sitä mietittävää.

      • Anonyymi00032

        Vienti on alkanut vetämään.

        Venäjälle ei viety aikaisemmin juuri mitään eikä sillä ole vaikutusta.


      • Anonyymi00043
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Vienti on alkanut vetämään.

        Venäjälle ei viety aikaisemmin juuri mitään eikä sillä ole vaikutusta.

        Maataloustuotteet, lääkkeet,tietotekniikkaa jne....
        Eihän tällä todellakaan ole merkitystä. Suomen maatalous on romahtanut EU:n pakotteiden vuoksi.


      • Anonyymi00047
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Vienti on alkanut vetämään.

        Venäjälle ei viety aikaisemmin juuri mitään eikä sillä ole vaikutusta.

        Saimme halvalla raaka-aineita Venäjältä, niiden loppuminen lisäsi konkursseja ja työttömyyttä.


    • Anonyymi00037

      Tässä näkyy syy siihen miksi Suomessa ei talous kasva pitkällä aikavälillä ja alemmassa tilastossa näkyy seuraus siitä kun talous ei kasva !?

      Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !? Lähinnä vasemmiston toimesta !?

      Lopputuloksena Suomen julkinen velka on nyt tasoa 250 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?

      Valitettavasti Suomessa ei kyetä tekemään riittävän rohkeita päätöksiä julkisten menojen leikkausten suhteen, joten tulevaisuus Suomessa on vain etenemistä kriisistä toiseen !? Tämä tarkoittaa sitä, että leikataan vain sen verran, että EU-komissio rauhoittuu kunnes taas sama ruljanssi alkaa muutaman vuoden päästä jne...???

      Tämä on nuorten kansalaisten kannalta huolestuttavaa !?

      Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
      Esimerkkejä !

      Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
      Ranska 57%
      Itävalta 55%
      Ruotsi 50%
      Saksa 49%
      Norja 49%
      Tanska 47%
      Islanti 46%
      Espanja 45%
      Israel 45%
      UK 44%
      USA 33%
      Sveitsi 32%
      Irlanti 21%


      Keskim varallisuus aikuista kohti. USD

      .🇨🇭 Switzerland: $910,000
      2.🇺🇸 USA: $696,000
      3.🇱🇺 Luxembourg: $655,000
      4.🇭🇰 Hong Kong SAR: $648,000
      5.🇦🇺 Australia: $616,000
      6.🇸🇬 Singapore: $527,000
      7.🇩🇰 Denmark: $523,000
      8.🇳🇿 New Zealand: $450,000
      9.🇳🇴 Norway: $425,000
      10.🇳🇱 Netherlands: $415,000
      11.🇧🇪 Belgium: $408,000
      12.🇸🇪 Sweden: $406,000
      13.🇨🇦 Canada: $400,000
      14.🇩🇪 Germany: $347,000
      15.🇫🇷 France: $341,000
      16.🇹🇼 Taiwan: $333,000
      17.🇮🇪 Ireland: $314,000
      18.🇮🇱 Israel: $312,000
      19.🇰🇷 South Korea: $311,000
      20.🇪🇸 Spain: $306,000
      21.🇬🇧 UK: $293,000
      22.🇦🇹 Austria: $280,000
      23.🇮🇹 Italy: $279,000
      24.🇯🇵 Japan: $212,000
      25.🇫🇮 Finland: $209,000
      26.🇵🇹 Portugal: $196,000
      27.🇶🇦 Qatar: $189,000
      28.🇲🇹 Malta: $164,000
      29.🇦🇪 UAE: $158,000
      30.🇬🇷 Greece: $143,000

    • Anonyymi00042

      Hallitus ei ole työnantaja eikä yrittäjä joka perustaa työpaikkoja! On outoa että kansa luulee niin!!

      • Anonyymi00044

        Tämä!
        Jokun pitäisi selvittää näille miten valtio pyörii.
        Moni ei tiedä edes sitä, että esim. toimeentulotuki on sitä rahaa mitä veroina kerätään.
        Kela maksaa, mutta työläisen verorahoilla.


    • Anonyymi00045

      "Ukraina on tärkein".
      Sinne vaan vaikka viimeiset siemenperunat ja yritysten mahdollisuudet, köyhien ahdinkosta puhumattakaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      74
      1216
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1127
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1085
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      854
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      480
    17. 43
      467
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      40
      438
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe