Leskianoppia

Anonyymi-ap

Olin jo pitkään salaa vongannut anopilta seksiä, laittanut viestiä ja vähän salaa kosketellut, joskus oli nähnytkin kuinka vävyllä seisoo saunaan mennessäni. Ihan tahallani olen silloin vilautellut mutta on anoppikin minulle joskus salaa näyttänyt aarteitaan ihan varmaan kiusatakseen vävyä kun tiesi vävyn haluavan niin paljon leskianopin pillua. Viime viikonloppuna olimme taas kylässä anopilla ja vaimoni meni anopin asioita hoitamaan ja kauppaan niin jäimme kahdestaan. Anoppi katsoi sohvalla telkkaria niin menin sen viereen ja laitoin käteni kaulalle, sanoin että pussataanko niin anopin kieli jo olikin suussani ja suudeltiin kiihkästi. Annoin käteni mennä mekon alle ja pikkareiden välistä sormeni hieroi anopin pillua joka kostui heti. Anoppi jo availi farkkujeni nappeja ja kovana seisova kulli oli anopin kädessä. Miten kiihkeältä ja kiimaiselta anoppi tuntuikin kun runkkasi kehuen että on jo riittävän odottanut saa tätä komeeta kullia, otti suuhunsa ja imi ihanasti, sanoin että olen aina halunnut anoppia olet niin haluttava ja kaunis. Mitään sanomatta nousimme ja menimme makkariin, vaatteet lähtivät nopsaan pois ja anopin nöpöttävä nänni oli suussani ja sormi pillussa. Hetken päästä upotin naamani anopin karvaiseen pilluun, imin ja nuolin anoppi samalla työnsi päätäni pilluaan vasten ja aivan tärisi kun sai jo ekan orkun, pillu ihanasti sykki ja supisteli. Sitten sanoi että tule kulta jo sisääni ja ohasi kullini sykkivään kiimaiseen pilluun, minä nautin ja nussin voimalla vanhaa kiima vittua kunnes tunsin ja karjaisin nyt tulee!!! Spermat lensi voimalla anopin aarteen sisään ja tunsin anopikin saavan oikein märän skruittaavan orkun! Ihanaa että tuo vihdoikin toteutui...

1

284

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00002

      Vanhemmat naiset tosi kiihottavia ja jotkut myös tosi halukkaita.m53

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1203
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      103
      1191
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      78
      1071
    4. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1055
    5. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      1008
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      920
    7. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      888
    8. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      860
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      815
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      801
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      711
    12. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      707
    13. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      72
      701
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      696
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      647
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      642
    18. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      639
    19. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      614
    Aihe