Droonit ratkaisevat taistelukentillä

Anonyymi-ap

Droonien rooli taistelukentällä on noussut aivan keskeiseksi, puolustusvaliokunnan jäsen Jari Ronkainen (ps.) sanoo.

Ukrainalaisten meille esittämien arvioiden mukaan jopa 97–99 prosenttia viholliselle aiheutetuista tappioista syntyy droonien avulla. Se kertoo mittakaavasta, johon myös Suomessa ja muualla Euroopassa on herättävä.

Tarvitsemme lisää miehittämättömiä järjestelmiä ja niiden torjuntakykyä sekä kykyä tuottaa niitä nopeasti ja suuria määriä, hän jatkaa.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mikko Savola (kesk.) pitää Patrian ja General Cherryn yhteistyötä tärkeänä myös Suomen puolustuskyvyn ja teknologisen osaamisen kannalta.

Ukrainassa on tällä hetkellä maailman kovinta käytännön osaamista droonien kehittämisestä ja käyttämisestä sodankäynnissä, Savola toteaa.

Patrian ja General Cherryn drooniyhteistyö vahvistaa suomalaista osaamista ja mahdollistaa sen, että oppeja saadaan nopeasti myös Suomeen. Tarvitsemme lisää aseita ja uusia suorituskykyjä. Miehittämättömät järjestelmät ovat jo erottamaton osa nykyaikaista sodankäyntiä, Patrian neuvottelukunnan puheenjohtajana niin ikään toimiva Savola toteaa.

1

<50

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Palstan Nato tiltuston mukaan ainut nykyaikainen sota käytiin 35 sitten Persianlahdella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      3153
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1101
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      903
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      54
      884
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      819
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      48
      709
    7. 58
      685
    8. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      82
      682
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      636
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      624
    Aihe