Uuden vuokralaisen vuokranmaksu Elinan omistamasta kaksiosta alkoi pian takkuilla, kun Kela maksoikin vähemmän tukia kuin vuokralainen oli olettanut.
– Kela väitti hänen asuvan asunnossa parisuhteessa hänelle täysin tuntemattoman miehen kanssa, Elina kertoo.
Syyksi paljastui yllättävä virhe viranomaisten tiedoissa. Vuokralaisen kanssa asunnossa asuivat vain hänen lapsensa. Kelalta saamansa ilmoituksen mukaan asunnossa asui naisen ja lasten lisäksi ei vain yksi vaan peräti kaksi hänelle tuntematonta miestä.
– Toisen nimen tunnistin, hän oli entinen vuokralainen. Toinen oli täysin tuntematon, kertoo Kelan ilmoituksen nähnyt Elina. Myös IS on nähnyt Kelan lähettämän viestin.
Tietonsa Kela oli saanut Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämästä väestötietojärjestelmästä.
DVV:n johtavan asiantuntijan Anneli Kuparin mukaan virheelliset tiedot järjestelmässä ovat mahdollisia, eivätkä edes kovin harvinaisia.
Olkaa tarkkana virkapummien kanssa
Anonyymi-ap
3
<50
Vastaukset 3
- Anonyymi00001
mistä kela päättelee "parisuhde" ?
- Anonyymi00002
Loispummivirkailijat ovat vastuuttomia otuksia.
- Anonyymi00003
Kelan virkailijat eivät ansaitse ihmis statusta sillä he ovat hirviöitä, täysin tunteettomia natseja jotka nauttivat kun saavat tehdä ihmisen elämästä helvettiä. halveksittavaa porukkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70882
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22862- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha548781- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561