Sipilän oikeiston ja Sdp:n aktiivimallin erot

Anonyymi-ap

Sipilän, Orpon ja Soinin PersKeKo-oikeistohallitus kiusasi työttömiä aktiivimallillaan vaatimalla 65 päivän tarjastelujaksolla 18 tuntia töitä, työvoimakoilutusta tai yrittäjyyttä tai työttömän työttömyysturvaa leikattiin. Eli työhaustakin rangaistiin mikäli ei saanut 18 tuntia kasaan. kolmessa kuukaudessa piti siis saada runsas tunti työtä viikossa, ettei tuet leikkautuneet. Ymmärtää hyvin Sipilän, Orpon ja Soinin oikeistohallituksen idean, koska 1 tunti työtä viikossa muuttaa työlliseksi ja poistaa työttömyystilastoista. Näin porvari poisti työttömyyttä 😆👍

Marinin hallitus vaati vain 4 hakemuksen lähettämistä kuukaudessa työpaikkoihin. Työtön sai valita mihin haki, eikä siitä rangaistu jos töihin ei päässyt. Varsin inhimilistä siis verrattuna porvarien aktiivimalliin. Ja tämä omaehtoinen työnhaku toimi. Työllisyysaste saatiin ennätykselliseksi 117 000 uutta työllistä, ja kokoaikaiseksi muutettu työllisyysaste saatiin jopa Pohjoismaiden korkeimmaksi. Työväestön määrä huomioiden suomalaiset tekivät siis Pohjoismaiden eniten työtunteja, ollen Pohjoismaiden ahkerimpia työläisiä 👍 Nyt kaikki on toisin, paskottu OrpoPurran oikeistohallituksen toimesta.

4

<50

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      🤫🤫🤫 miten sinä nyt noin voit sanoa.
      Tulihan meille valtaan kykypuolue ja tuo peesaava ryhmä, jotka kusettivan vielä äänestäjiään.

    • Anonyymi00002

      Nää ne oli.

    • Anonyymi00003

      Raja on 4 tuntia viikossa, jolloin henkilö on tilastollisesti työllinen työnhakija.

      • Anonyymi00005

        Työllinen

        Määritelmä

        "Työllinen on henkilö, joka on tutkimusviikolla tehnyt työtä vähintään tunnin palkkaa tai yrittäjätuloa saadakseen tai on työskennellyt palkatta perheenjäsenen omistamassa yrityksessä tai maatilalla. Myös tutkimusviikolla työstä tilapäisesti poissa ollut henkilö lasketaan työlliseksi, jos poissaolon syy on raskausvapaa tai ansiosidonnainen vanhempainvapaa, oma sairaus, loma tai työaikajärjestely tai jos poissaolo työstä muun syyn vuoksi kestää enintään 3 kuukautta."


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1256
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      58
      1025
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      943
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      56
      904
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      781
    6. 65
      768
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      716
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      688
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      682
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      625
    Aihe