Kristityt eivät tarkoita aivan samaa puhuessaan siitä, että ihminen on “pelastettu”. Siksi kysymys ei ole niin yksinkertainen kuin kyllä tai ei.
1) Luterilaiset tunnustuskirjat:
Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan ihminen voi todella menettää uskon ja Pyhän Hengen. Kyse ei siis ole vain siitä, että hän olisi näyttänyt uskovalta mutta ei koskaan oikeasti uskonut. Uskosta voidaan langeta, mutta langennut voi myös palata.
2) Suomen evankelis-luterilainen kirkko:
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon julkaisemassa aineistossa korostuu samalla kaksi asiaa: Jumalan kasteessa antama lupaus pysyy, mutta ihminen voi menettää uskonsa. Jumalan uskollisuus ja ihmisen mahdollisuus luopua eivät siis ole sama kysymys.
3) Vanhoillislestadiolaisuus:
Vanhoillislestadiolaisessa opetuksessa asia sanotaan hyvin suoraan: usko on lahja, jonka voi menettää. Elävä yhteys Kristukseen voi sammua ja ihminen voi luopua uskosta. Luopuminen ei kuitenkaan tarkoita, ettei paluu olisi mahdollinen.
4) Suomalainen helluntailaisuus:
Suomalaisessa helluntailaisuudessa perinteinen pelastusoppi on samansuuntainen: ihminen voi todella tulla uskoon ja myöhemmin luopua siitä. Helluntailaisessa opetuksessa vanhurskauttamista voidaan kutsua kertakaikkiseksi, mutta tämä ei tarkoita sitä, ettei uskova voisi myöhemmin kääntyä pois uskosta.
5) Katolinen kirkko:
Katolinen kirkko käyttää hieman toista kieltä. Kastettu ja vanhurskautettu ihminen voi kuolemansynnillä menettää pyhittävän armon eli armon tilan. Jokainen synti ei siis merkitse armon tilan menettämistä, ja menetetty armo voidaan saada takaisin katumuksessa ja sovituksen sakramentissa.
6) Ortodoksinen kirkko:
Ortodoksisessa opetuksessa itse kysymys “olenko jo pelastettu?” ei ole aivan luontevin lähtökohta. Pelastus ymmärretään elämänä ja kasvuna Jumalan yhteydessä. Ihminen voi langeta tästä yhteydestä ja vaarantaa lopullisen pelastuksensa, mutta katumus ja paluu kuuluvat olennaisesti samaan kuvaan.
7) Reformoitu perinne:
Reformoitu perinne vastaa eri tavalla. Sen mukaan ihminen, jonka Jumala on todella vaikuttavasti kutsunut ja uudistanut, ei voi lopullisesti langeta pois pelastavasta armosta. Hän voi langeta vakavasti ja pitkäksikin aikaa, mutta Jumala varjelee hänet lopulta. Jos joku luopuu lopullisesti, reformoidun tulkinnan mukaan hänen aiempi uskonsa ei ollut sitä pelastavaa uskoa, jonka Jumala antaa valituilleen.
Mitä eroa näillä vastauksilla oikeastaan on?
Näin saman kysymyksen alla on oikeastaan useita hieman erilaisia kysymyksiä.
Luterilaisessa, vanhoillislestadiolaisessa ja helluntailaisessa opetuksessa voidaan sanoa varsin suoraan, että aidosti olemassa ollut usko voidaan menettää.
Katolisessa opetuksessa puhutaan tarkemmin armon tilasta, joka voidaan menettää ja saada takaisin.
Ortodoksisessa opetuksessa painopiste ei ole niinkään jo saavutetun “pelastettu”-tilan säilyttämisessä, vaan siinä, pysyykö ihminen Jumalan yhteydessä ja kulkeeko hän pelastuksen tietä loppuun asti.
Reformoidussa opetuksessa taas aidosti pelastava armo johtaa lopulta varmasti pelastukseen. Siksi lopullinen luopuminen ei reformoidussa opetuksessa merkitse aiemmin saadun pelastavan uskon menettämistä: se osoittaa, ettei ihmisellä ollut sitä pelastavaa uskoa, jonka Jumala varjelee loppuun asti.
Yksi keskeinen erimielisyys tulee siis näkyviin siinä, miten lopullinen luopuminen ymmärretään.
Joidenkin traditioiden mukaan ihminen voi todella menettää aiemmin olemassa olleen uskonsa tai armon tilansa. Reformoidussa opetuksessa lopullinen luopuminen taas osoittaa, ettei ihmisellä ollut sitä pelastavaa uskoa, jonka Jumala varjelee loppuun asti.
Ja ortodoksinen näkökulma muistuttaa vielä siitä, ettei koko kysymystä ole aivan luontevaa kuvata yhden kerran saadun “pelastettu”-statuksen menettämisenä.
Lisää aiheesta:
Luterilaiset tunnustuskirjat:
https://bookofconcord.org/
Suomen evankelis-luterilainen kirkko:
https://evl.fi/plus/wp-content/uploads/sites/3/2024/04/Kasteessa-kaiken-perusta-selvityksia-kirkollisten-toimitusten-teologiasta-20.3.2024-web.pdf
https://evl.fi/plus/wp-content/uploads/sites/3/2023/07/Kaste-ja-yhteyden-kasvu.pdf
SRK / Päivämies:
https://paivamies.srk.fi/paakirjoitukset/lahja-jonka-voi-menettaa-6.42.16457.7d6383ba9a
Reformoitu perinne, Westminsterin tunnustus:
https://opc.org/wcf.html
Katolisen kirkon katekismus:
https://www.vatican.va/content/catechism/en.html
Ortodoksinen näkökulma:
https://www.oca.org/questions/scripture/hebrews-64-6-falling-away-from-the-faith
Suomalainen helluntailaisuus:
https://helluntaikirkko.fi/julkaisut/suomen-helluntailiikkeen-opetuksia-sarja/
https://arkisto.ristinvoitto.fi/elama/arvio_reformoitua_teologiaa_pintaa_syvemmalta_/
Edellinen osa:
Meitä kristittyjäkin on moneksi: Ennaltavalinta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19517466/meita-kristittyjakin-on-moneksi-ennaltavalinta-
1) Luterilaiset tunnustuskirjat:
Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan ihminen voi todella menettää uskon ja Pyhän Hengen. Kyse ei siis ole vain siitä, että hän olisi näyttänyt uskovalta mutta ei koskaan oikeasti uskonut. Uskosta voidaan langeta, mutta langennut voi myös palata.
2) Suomen evankelis-luterilainen kirkko:
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon julkaisemassa aineistossa korostuu samalla kaksi asiaa: Jumalan kasteessa antama lupaus pysyy, mutta ihminen voi menettää uskonsa. Jumalan uskollisuus ja ihmisen mahdollisuus luopua eivät siis ole sama kysymys.
3) Vanhoillislestadiolaisuus:
Vanhoillislestadiolaisessa opetuksessa asia sanotaan hyvin suoraan: usko on lahja, jonka voi menettää. Elävä yhteys Kristukseen voi sammua ja ihminen voi luopua uskosta. Luopuminen ei kuitenkaan tarkoita, ettei paluu olisi mahdollinen.
4) Suomalainen helluntailaisuus:
Suomalaisessa helluntailaisuudessa perinteinen pelastusoppi on samansuuntainen: ihminen voi todella tulla uskoon ja myöhemmin luopua siitä. Helluntailaisessa opetuksessa vanhurskauttamista voidaan kutsua kertakaikkiseksi, mutta tämä ei tarkoita sitä, ettei uskova voisi myöhemmin kääntyä pois uskosta.
5) Katolinen kirkko:
Katolinen kirkko käyttää hieman toista kieltä. Kastettu ja vanhurskautettu ihminen voi kuolemansynnillä menettää pyhittävän armon eli armon tilan. Jokainen synti ei siis merkitse armon tilan menettämistä, ja menetetty armo voidaan saada takaisin katumuksessa ja sovituksen sakramentissa.
6) Ortodoksinen kirkko:
Ortodoksisessa opetuksessa itse kysymys “olenko jo pelastettu?” ei ole aivan luontevin lähtökohta. Pelastus ymmärretään elämänä ja kasvuna Jumalan yhteydessä. Ihminen voi langeta tästä yhteydestä ja vaarantaa lopullisen pelastuksensa, mutta katumus ja paluu kuuluvat olennaisesti samaan kuvaan.
7) Reformoitu perinne:
Reformoitu perinne vastaa eri tavalla. Sen mukaan ihminen, jonka Jumala on todella vaikuttavasti kutsunut ja uudistanut, ei voi lopullisesti langeta pois pelastavasta armosta. Hän voi langeta vakavasti ja pitkäksikin aikaa, mutta Jumala varjelee hänet lopulta. Jos joku luopuu lopullisesti, reformoidun tulkinnan mukaan hänen aiempi uskonsa ei ollut sitä pelastavaa uskoa, jonka Jumala antaa valituilleen.
Mitä eroa näillä vastauksilla oikeastaan on?
Näin saman kysymyksen alla on oikeastaan useita hieman erilaisia kysymyksiä.
Luterilaisessa, vanhoillislestadiolaisessa ja helluntailaisessa opetuksessa voidaan sanoa varsin suoraan, että aidosti olemassa ollut usko voidaan menettää.
Katolisessa opetuksessa puhutaan tarkemmin armon tilasta, joka voidaan menettää ja saada takaisin.
Ortodoksisessa opetuksessa painopiste ei ole niinkään jo saavutetun “pelastettu”-tilan säilyttämisessä, vaan siinä, pysyykö ihminen Jumalan yhteydessä ja kulkeeko hän pelastuksen tietä loppuun asti.
Reformoidussa opetuksessa taas aidosti pelastava armo johtaa lopulta varmasti pelastukseen. Siksi lopullinen luopuminen ei reformoidussa opetuksessa merkitse aiemmin saadun pelastavan uskon menettämistä: se osoittaa, ettei ihmisellä ollut sitä pelastavaa uskoa, jonka Jumala varjelee loppuun asti.
Yksi keskeinen erimielisyys tulee siis näkyviin siinä, miten lopullinen luopuminen ymmärretään.
Joidenkin traditioiden mukaan ihminen voi todella menettää aiemmin olemassa olleen uskonsa tai armon tilansa. Reformoidussa opetuksessa lopullinen luopuminen taas osoittaa, ettei ihmisellä ollut sitä pelastavaa uskoa, jonka Jumala varjelee loppuun asti.
Ja ortodoksinen näkökulma muistuttaa vielä siitä, ettei koko kysymystä ole aivan luontevaa kuvata yhden kerran saadun “pelastettu”-statuksen menettämisenä.
Lisää aiheesta:
Luterilaiset tunnustuskirjat:
https://bookofconcord.org/
Suomen evankelis-luterilainen kirkko:
https://evl.fi/plus/wp-content/uploads/sites/3/2024/04/Kasteessa-kaiken-perusta-selvityksia-kirkollisten-toimitusten-teologiasta-20.3.2024-web.pdf
https://evl.fi/plus/wp-content/uploads/sites/3/2023/07/Kaste-ja-yhteyden-kasvu.pdf
SRK / Päivämies:
https://paivamies.srk.fi/paakirjoitukset/lahja-jonka-voi-menettaa-6.42.16457.7d6383ba9a
Reformoitu perinne, Westminsterin tunnustus:
https://opc.org/wcf.html
Katolisen kirkon katekismus:
https://www.vatican.va/content/catechism/en.html
Ortodoksinen näkökulma:
https://www.oca.org/questions/scripture/hebrews-64-6-falling-away-from-the-faith
Suomalainen helluntailaisuus:
https://helluntaikirkko.fi/julkaisut/suomen-helluntailiikkeen-opetuksia-sarja/
https://arkisto.ristinvoitto.fi/elama/arvio_reformoitua_teologiaa_pintaa_syvemmalta_/
Edellinen osa:
Meitä kristittyjäkin on moneksi: Ennaltavalinta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19517466/meita-kristittyjakin-on-moneksi-ennaltavalinta-
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei voi menettää sellaista jota ei ole olemassakaan.
Kuvitelman jostakin voi menettää, jos pitäytyy tosiasioissa.