Jumalan vanhurskaus (Room 3:21-31)

Tiedämme jo, että
Jumala on Totinen
ja jokainen ihminen on valhettelija;
me olemme väärämielisiä
ja Jumala on oikeamielinen;
me olemme epäuskoisia
ja Jumala on uskollinen.

Kaikki
niin juutalaiset
kuin kreikkalaiset
ovat
- jumalattomia
- tuomittavia
- lainrikkojia

Mutta Jumalan uskollisuuden tähden
meille on tarjolla Jumalan vanhurskaus.

Mutta nyt Jumalan vanhurskaus,
josta laki ja profeetat todistavat,
on ilmoitettu ilman lakia,

se Jumalan vanhurskaus,
joka uskon kautta
Jeesukseen Kristukseen
tulee kaikkiin ja kaikille,
jotka uskovat;
sillä ei ole yhtään erotusta.

"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet
ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
ja saavat lahjaksi vanhurskauden
hänen armostaan
sen lunastuksen kautta,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
jonka Jumala on asettanut
armoistuimeksi
uskon kautta
hänen vereensä,
osoittaaksensa vanhurskauttaan,
koska hän oli jättänyt rankaisematta
ennen tehdyt synnit
jumalallisessa kärsivällisyydessään,
osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa,
sitä,
että hän itse on vanhurskas
ja vanhurskauttaa sen,
jolla on usko Jeesukseen."
(Room 3:21-26)

Meille on siis avattu
Uskon ovi.

Me voimme käydä
tuosta ovesta sisälle.
Tai sitten
jäädä sen ulkopuolelle.

Jos käymme tuosta ovesta sisälle,
niin tulemme tilaan,
jossa meitä ympäröi
tuon oven takana asuva Usko.

Ja tuon oven sisäpuolella
täytymme itsekin
jokaisella hengenvedolla tuosta
Jeesuksen Uskosta.
Siis me tulemme osallisiksi
Jeesuksen Uskosta ja Vanhurskaudesta.

Me vain astuimme sisään
avatusta Ovesta.
Ja näin ihmisen pahin heikkous
eli ylpeys on eliminoitu.
Emme siis voi ylpeillä edes sillä,
että mepä uskoimme.

Alkutekstistä kirjaimellisesti kääntäen
lainaamani katkelma päättyy:

"uskosta Jeesuksen"

Kysymys on siis Jeesuksen uskosta,
joka lahjoitetaan meille,
kun otamme Hänet vastaan.

Vanhoissa suomennoksissa tuon
jakeen sanoma on tavoitettu.

"iotca ienyet olit Jumalan kerssimisen ala/
Ette hen telle aijalla osottais/
sen Wanhurskaudhen
ioca henen edhesens kelpa Senpäle/
ette henen ainoan pite Wanhurskan oleman/
ia sen Wanhurskauttaman/
ioca Jesusen Uskosta on."
[UT 1548]

"Jotca tähän saacka jäänet olit
Jumalan kärsimisen ala/
että hän tällä ajalla taridzis/
sen wanhurscauden/
joca hänen edesäns kelpa/
että hän ainoa wanhurscas olis
ja sen wanhurcaxi tekis/
joca Jesuxen uscosta on."
[KR 1642]

"Joita Jumala kärsinyt on,
osoittaaksensa vanhurskauttansa tällä ajalla:
että hän itse vanhurskas olis
ja sen vanhurskaaksi tekis,
joka Jesuksen uskosta on."
[Biblia 1776]

"osoittaakseen vanhurskautensa nykyajassa,
niin että Hän itse on vanhurskas
ja vanhurskauttaa sen,
joka on Jeesuksen uskoa."
[Aapeli Saarisalo]

Asia täsmentyy heti
seuraavassa jakeessa.

"Missä siis on kerskaaminen?
Se on suljettu pois.
Minkä lain kautta?
Tekojenko lain?
Ei, vaan
uskon lain kautta."
(Room 3:27)

Laki tarkoittaa
Jumalan säätämystä.

Usko on Jumalan järjestys
eli Jumalan laki.

Ja siihen meidän tulee
alistua ja nöyrtyä.

Mutta uskokaan ei ole ansio.
Meillä ei ole mitään,
millä voisimme kerskata.

Kun Jumalan hyvyys
vetää puoleensa,
niin me vain
lakkaamme vastustamasta.
Päästämme irti.

Ja silloin Jumalan vetovoima
imaisee meidät uskon ovesta sisälle
Jumalan läsnäoloon.

Emme siis voi ylpeillä edes sillä,
että meillä oli usko.
Sekään ei ole
meidän aikaansaannoksemme.
Se oli Jumalan teko.

Johannes on tallentanut
Jeesuksen omat sanat:

"Se on Jumalan teko,
että te uskotte häneen,
jonka Jumala on lähettänyt"

Ja Paavali ilmaisee sen näin:

"Niin päätämme siis,
että ihminen vanhurskautetaan
uskon kautta,
ilman lain tekoja."
(Room 3:28)

Juutalaiset kuitenkin ajattelivat
jotenkin siihen tapaan,
että Jumala on vain heidän Jumalansa,
ja he ovat vanhurskaita,
kun täyttävät Mooseksen lain.

Ja näinhän Paavalikin oli ajatellut,
ja päässytkin hyvin pitkälle
lain vanhurskaudessa
ollen siihen nähden nuhteeton.

Mutta nyt hän oli kohdannut Jeesuksen.
ja tullut tekemisiin
huippukorkeam ja täydellisen lain
eli Jumalan järjestyksen kanssa,
joka on tarjolla jokaiselle ihmiselle.
Myös pakanoille.

"Vai onko Jumala
yksistään juutalaisten Jumala?
Eikö pakanainkin?
On pakanainkin,"
(Room 3:29)

Mutta sitten Paavali tekee
kuitenkin pienen eron
juutalaisen ja pakanan välillä.

Paavali käyttää eri prepositiota
sanalle usko
riippuen siitä,
puhutaanko ympärileikatuista
vao ympärileikkaamattomista.

ek pisteos
uskosta

dia tes pisteos
uskon kautta

"koskapa Jumala on yksi,
joka vanhurskauttaa
ympärileikatut
uskosta
ja
ympärileikkaamattomat
uskon kautta."
(Room 3:30)

Otetaan sama kirjaimellisesti
käännettynä:

"jos kerran yksi Jumala,
joka vanhurskauttaa
ympärileikkauksen
uskosta
ja
esinahan
kautta uskon."

Ja sitten Paavali päättää
katkelman kysymykseen:

"Teemmekö siis lain mitättömäksi
uskon kautta?
Pois se!
Vaan me vahvistamme lain."
(Room 3:31)

Luku alkoi kysymyksellä
”Mitä etuuksia on siis juutalaisilla".
Tässä oli alkuselvitystä.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19523323/jumalan-uskollisuus-(room-31-20)

8

61

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo aiempi avaukseni päättyi näin:

      ”Mutta me tiedämme,
      että kaiken, minkä laki sanoo,
      sen se puhuu lain alaisille,
      että jokainen suu tukittaisiin
      ja koko maailma
      tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
      sentähden,
      ettei mikään liha
      tule hänen edessään vanhurskaaksi
      lain teoista;
      sillä lain kautta
      tulee synnin tunto.”
      (Room 3:19-20)

      Ja nyt olemme kahlanneet
      luvun loppuosan läpi.

      Siis usko vahvistaa lain.

      Mutta miksi ympärileikatut
      vanhurskautetaan uskosta
      ja
      ympärileikkaamattomat
      uskon kautta?

      Vastauksen siemen löytyy
      saman luvun alusta.

      ”Mitä etuuksia on siis juutalaisilla,
      tai mitä hyötyä ympärileikkauksesta?
      Paljonkin,
      kaikin tavoin;
      ennen kaikkea se,
      että heille on uskottu,
      mitä Jumala on puhunut.”

      Myöhemmin Roomalaiskirjeessä
      Paavali aloittaa kolme lukua pitkän
      selvityksen Israelin asemasta näin:

      "Minä sanon totuuden Kristuksessa,
      en valhettele
      - sen todistaa minulle
      omatuntoni Pyhässä Hengessä -
      että minulla on suuri murhe
      ja ainainen kipu sydämessäni.
      Sillä minä soisin itse olevani
      kirottu pois Kristuksesta
      veljieni hyväksi,
      jotka ovat minun sukulaisiani
      lihan puolesta,
      ovat israelilaisia:
      heidän on
      lapseus
      ja kirkkaus
      ja liitot
      ja lain antaminen
      ja jumalanpalvelus
      ja lupaukset;
      heidän ovat isät,
      ja heistä on Kristus lihan puolesta,
      hän, joka on yli kaiken,
      Jumala,
      ylistetty iankaikkisesti, amen!"

      Siis heidän on
      lapseudesta alkaen kaikki
      nuo yhdeksän asiaa,
      joista keskimmäisenä
      eli huippukohdassa on
      lain antaminen.

      Ja tuon lain vahvistaa usko.
      Ja itse asiassa heidät
      varjeltiin lain alla
      uskoa varten,
      kuten Paavali kijoittaa Galatalaisille.

      "Mutta ennenkuin usko tuli,
      vartioitiin meitä lain alle suljettuina
      uskoa varten,
      joka oli vastedes ilmestyvä."

      Ja sitten tuo usko ilmestyi ympärileikatuille.
      Mutta Israel jäi kiinni lakiin,
      joka oli vartioinut heitä
      uskon ilmestymistä varten.

      Eli laki oli ympärileikannut heidät,
      mutta Jumalan vanhurskaus,
      joka tulee lahjana,
      kun käymme uskon ovesta sisälle,
      ei heitä tavoittanut.

      Israel oli saanut kaiken
      uskoa varten.
      Ja kun usko tuli,
      he eivät ottaneet sitä vastaan.

      Kysymys on tietenkin
      Jeesuksen tulemisesta.

      Ja kun he eivät ottaneet
      Jeesusta vastaan,
      niin he eivät saaneet
      myöskään Jeesuksen uskoa.

      Jeesus eli Jumalan Sana
      sii tuli taivaasta Isän tyköä
      maan päälle
      ja asettui lihaan
      ja asusti Israelin kansan
      eli omiensa keskellä
      kuten Johannes toteaa
      evankeliuminsa johdannossa.

      Kirkastettu Jeesus
      meni takaisin Isän luo,
      mutta Sana
      eli suuri ilosanoma
      eli Evankeliumi
      jäi maan päälle.

      Jumalan Sanan eli Jeesuksen
      kautta usko tavoittaa nyt ihmiset.

      Jos Jumala ei olisi
      kyennyt varjelemaan kansaansa
      uskon ilmestymistä varten,
      ei meille pakanoillekaan
      olisi tarjolla mitään ilosanomaa.

      Mutta nyt pakanoillekin
      on avattu uskon ovi,
      jonka kautta pääsemme sisälle
      Jumalan Valtakuntaan.

      Ja tästä Luukas on tallentanut
      Paavalin ja Barnabaan raportin siitä,
      kuinka ..

      "Jumala oli ollut heidän kanssansa
      ja tehnyt suuria
      ja kuinka hän oli
      avannut pakanoille uskon oven."

      Olemme huippukohdassa
      tässä viidennessä eli keskimmäisessä
      osiossa Jumalan evanekeliumia,
      kun olemme tulleet tekemisiin
      Jeesuksessa olevan Vanhurskauden kanssa.

      Neljä osaa oli tätä ennen
      ja neljä on tämän jälkeen.

      Paavali on johdattava
      meidät taas Genesiksen alkulähteille
      Uskon Isän Aabrahamin helmaan.
      Ja lopulta maaliviivalle
      Jumalan armoon/suosioon.

      Eli jäljellä on vielä
      nejä kierrosta tätä osiota
      Jumalan evankeliumissa
      ja olemme maaliviivalla.

      - Usko
      - Lupaus
      - Kirkkaus
      - Armo

    • Anonyymi00001

      Kirjoitat: Usko on Jumalan järjestys, eli Jumalan laki.

      Kyllä näin on ! Kuinka ollakkaan tämä Jumalan laki ei kaikille sovi. Niinpä he nousevatkin Jumalan yläpuolelle julistamaan, että Jumala siunaama ja pyhittämä sapatti ei kuulu Uuden Liiton kristityille.

      1234567---

      • Anonyymi00002

        Olen myös kuullut sapattia vastustavia kommentteja, usealta suunnalta.


      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Olen myös kuullut sapattia vastustavia kommentteja, usealta suunnalta.

        Arvosteltu myöskin Patmoksen piireissä.


      • Noin kirjoitin,
        mutta huomioithan tämän:

        "Mutta nyt Jumalan vanhurskaus,
        josta laki ja profeetat todistavat,
        on ilmoitettu ilman lakia,
        se Jumalan vanhurskaus,
        joka uskon kautta
        Jeesukseen Kristukseen
        tulee kaikkiin ja kaikille,
        jotka uskovat;
        sillä ei ole yhtään erotusta."


    • Anonyymi00004

      Room.3:4 Pois se! vaan paremmin, olkoon Jumala totinen, vaan jokainen ihminen valtelia, niinkuin kirjoitettu on: ettäs olisit oikia sanossas ja voittaisit, kuin sinä tuomitaan. Biblia (1776) Ps.51:6. 116:11. Joh.3:33.

    • Anonyymi00005

      Jumala ei ole likikään niin tosikko kuin uskovaiset haluaa kuvitella omakuvastaan.
      Sehän voi hassunhauskasti huvittella kansanmurhilla ja ihmisten silpomisilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1049
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1024
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      872
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      60
      810
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      795
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      679
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      51
      650
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    12. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      605
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    15. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      568
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      565
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      126
      563
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      527
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      9
      513
    Aihe