Taas persut kunnostautuneet matkakulukorvauksissa

Myös taksimatkoissa he ovat aina eduskunnan kuninkaallisia.
33<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Väärin.Katsoin tilastoista!

Hallituspuolueilla on tarve kulkea,opposition luulis kerkiivän julkisilla.

+ jatkuvat äänestykset hallituksen luottsmuksesta aiheuttaa lisäkuluja.

Äänestä
  • 🤣😂🤣😂🤣😂

    Äänestä

  • Ilta-Sanomien selvityksen mukaan 75 kansanedustajaa on nostanut tänä vuonna kilometrikorvauksia yhteensä 198 074,80 euroa.

    Eniten korvauksia on laskuttanut perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen, joka ajaa Ypäjältä eduskuntaan päivittäin ja on saanut 12 236 euroa.

    KUUSI eniten kilometrikorvauksia laskuttaneista kansanedustajista on perussuomalaisia.

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000012228607.html

    No eipä taas yllätä, taksimatkoissa sama puolue kunnostautuu vuosi toisensa jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ilta-Sanomien selvityksen mukaan 75 kansanedustajaa on nostanut tänä vuonna kilometrikorvauksia yhteensä 198 074,80 euroa.

    Eniten korvauksia on laskuttanut perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen, joka ajaa Ypäjältä eduskuntaan päivittäin ja on saanut 12 236 euroa.

    KUUSI eniten kilometrikorvauksia laskuttaneista kansanedustajista on perussuomalaisia.

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000012228607.html

    No eipä taas yllätä, taksimatkoissa sama puolue kunnostautuu vuosi toisensa jälkeen.

    Ensi vuonna laskuttavat eniten sopeutumissossutukea.

    Äänestä

  • Kuusi eniten eduskunnan piikkiin ajavaista kansanedustajista on siis persupuolueesta, joka itse on julkisuudessa kovasti koettanut profiloitua taloussäästöjä ja Suomen etuja vaalivana puolueena? Sillä lailla!

    Vanha sanonta "älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon" näyttää persuissa toimivan kerrassaan erinomaisesti.

    Eivätköhän jo ne kaikkein kiihkeimmätkin persujen kannattajat ala jo vähitellen oikeasti miettiä, kuinka uskottava puolue persut oikeasti onkaan: kovasti pidetään huutoa ja älämölöä muiden puolueiden edustajien edesottamuksista, ja itse ulosmitataan järjestelmästä kaikki mahdollinen taloudellinen hyöty.

    Todella "suoraselkäistä" toimintaa persuilta tässäkin asiassa.

    Äänestä

  • Yllätys että ne jotka eniten huutavat hillotolpista, käyvät itse niissä ahkerasti.
    Kuinka monta todellista matkaa on esimerkiksi tehty, eikä jääty Helsinkiin yöksi.

    Äänestä

  • Jotenki härskiä oikeistolaisten puheet järjestörälssistä, unohdetaan että itte pidetään yllä samanlaista rälssiä veronmaksajan rahoilla. Pitäs vaatia suorittavaa työtä, jos sitä ei näy olevan niin ulos talosta.

    Äänestä

Pyöräileekö vasemmat,eips🤣

Äänestä
  • Hyvä on persujen laittaa lasku valtiovarainministeriöön joka kuukausi.
    Riikka kuittaa laskut maksuun.

    Äänestä

  • Kalliiksi käyvät yhteiskunnalle nämä perussuomalaiset kansanedustajat. Ihmeellisä selityksiä yhtä kaikki.
    Kunnon niskatuki tuli huomattavasti halvemmaksi, arvon edustaja Mäenpää.
    No, seuraavien vaalien jälkeen eduskunta säästää, kun suurin osa näistä kulukorvaustuhlareista putoaa pois!

    Äänestä

  • Listaa lukiessa huomaa, että listalla on kuuden kärkipersun ja viiden muun persun, rkpläisen ja parin kepulin lisäksi kolme kokoomuslaista ennen demareiden Lindeniä, niin mistä syystä yhtään kokoomuslaista ei ollut artikkelin kuvituksessa?

    Äänestä

Järkyttävä uutinen...

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee....

Missä on median otsikot,uutiset????
Vaikenevat???

Äänestä

Persut hallitsee täysin kymmenen kärjessä listaa.
Vastaavaa dominointia näkee ainoastaan miesten maastohiihdossa norjalaisten toimesta.
Hyvä persut, olette köyhän kansan asialla.

Äänestä

Demarit varastavat eduskunnan kahvilasta enemmän ruokaa, erityisesti sämpylöitä, kuin kaikki taksimaksat kustantavat.

Äänestä

Nyt se on todistettu, että eduskunta on persuille vain hillotolppa, keino täyttää omat taskut!

Äänestä

Persut nuolevat hillotolppansa aivan puhtaaksi. Käyttävät heti hyödyksi täysimääräisinä kaikki edut mitä on tarjolla, silti he syyttävät muita ihmisiä loisiksi!

Äänestä

"Koponen saa kuukaudessa verotonta kulukorvausta 1 315,75 euroa. Jos maakunnan edustajalla olisi asunto Helsingissä, kulukorvaus olisi 1 809, 15 euroa."

Tässä on totuus, oikeasti persu säästää verorahoja. Tytti ja kumppanit pitävät hitas-asuntoja Helsingissä ja nostavat vielä enemmän korvauksia.

Äänestä
  • Koponen säästää sun mielestä kun 1 315,75 €/kk verottoman kulukorvauksen lisäksi saa kilometrikorvauksia 12 236 euroa vuodessa eli 1 019,70 €/kk.
    Persumatematiikkaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Koponen säästää sun mielestä kun 1 315,75 €/kk verottoman kulukorvauksen lisäksi saa kilometrikorvauksia 12 236 euroa vuodessa eli 1 019,70 €/kk.
    Persumatematiikkaa?

    Kansanedustaja Ari Koponen on eduskunnan kilometrikuningas. Hän on ajanut tänä vuonna 2026 JO yli 24 000 kilometriä Ypäjän ja eduskunnan väillä.

    Kilometrit ovat kertyneet lähinnä helmi-kesäkuussa, koska eduskunnassa ei tammikuussa istuntoja ollut ja eduskunta jäi kesätauolle kesäkuun loppupuolella. Heinäkuussa eduskunta kokoontui yhteen ylimääräiseen istuntoon.

    Koposella on Ypäjältä matkaa eduskuntaan noin 140 kilometriä. Yhteen suuntaan aikaa kuluu pari tuntia.

    Jo on kerännyt kilometrejä..ihan totta, ihan totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kansanedustaja Ari Koponen on eduskunnan kilometrikuningas. Hän on ajanut tänä vuonna 2026 JO yli 24 000 kilometriä Ypäjän ja eduskunnan väillä.

    Kilometrit ovat kertyneet lähinnä helmi-kesäkuussa, koska eduskunnassa ei tammikuussa istuntoja ollut ja eduskunta jäi kesätauolle kesäkuun loppupuolella. Heinäkuussa eduskunta kokoontui yhteen ylimääräiseen istuntoon.

    Koposella on Ypäjältä matkaa eduskuntaan noin 140 kilometriä. Yhteen suuntaan aikaa kuluu pari tuntia.

    Jo on kerännyt kilometrejä..ihan totta, ihan totta.

    Vapaa-aikana autolla ajaessa tienaa enemmän kuin siivooja töissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kansanedustaja Ari Koponen on eduskunnan kilometrikuningas. Hän on ajanut tänä vuonna 2026 JO yli 24 000 kilometriä Ypäjän ja eduskunnan väillä.

    Kilometrit ovat kertyneet lähinnä helmi-kesäkuussa, koska eduskunnassa ei tammikuussa istuntoja ollut ja eduskunta jäi kesätauolle kesäkuun loppupuolella. Heinäkuussa eduskunta kokoontui yhteen ylimääräiseen istuntoon.

    Koposella on Ypäjältä matkaa eduskuntaan noin 140 kilometriä. Yhteen suuntaan aikaa kuluu pari tuntia.

    Jo on kerännyt kilometrejä..ihan totta, ihan totta.

    Toimittajako sen on itse laskenut?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Toimittajako sen on itse laskenut?

    Jos haluaa tietoja kansanedustajien kilometrikorvauksista, niin kenenkään ei tarvitse laskea mitään, koska kyseiset korvaukset ovat julkista tietoa ja ne saa valmiiksi laskettuina osoitteesta [email protected].

    Äänestä

Persuja uhkaillaan muissa julkisissa kulkuneuvoissa niin paljon että tulee kaikille halvimmaksi kun kulkee taksilla.

Paitsi vaan sitä että demut käyttävät taksia enemmän nykyään. Valheiden levittämisellä on niin kiire ettei muuten ehdi.

Äänestä
  • Tosin sinun käyttämäsi some on paljon nopeampi keino levittää valeita kuin taksi.

    Äänestä

Kaikkiaan 75 kansanedustajaa on nostanut kilometrikorvauksia tänä vuonna, yhteensä 198 074,80 euroa. Kuusi eniten kilometrikorvauksia laskuttanutta on Koposen tapaan perussuomalaisia.

Kansanedustajat voivat matkustaa ilmaiseksi kotimaassa lentokoneella, junalla ja bussilla – kansanedustajille korvataan oman auton käyttö asemalle ja sieltä kotiin. Jos julkinen liikenne on kehno, kansanedustajat voivat käyttää omaa autoa kodin ja eduskunnan välillä.

Myös muita syitä oman auton käytölle voi olla.

Äänestä

Kilometrikorvaus on 55 senttiä kilometriltä 5 000 kilometriin asti. Tämän rajan ylittävistä kilometreistä maksetaan 49 senttiä.

Jos kyydissä on muita ihmisiä, korvaus on 4 senttiä ihmiseltä per kilometri.

Äänestä

Kaksi PS:n kilometrikuningasta ovat lähes naapureita. Eikö kimppakyyti kelpaa? Ainakin molemmat laskuttaa meiltä veronmaksajilta.

Äänestä

Ei näytä olevan kattoa kulkukustannuksissa näillä porukoilla...on ne suurimmat rosvot valtion kassalla.... kaksi päivää käydään muka toimessa työksi ei voi sanoa niinkuin Keskisarja kirjoitti..

Äänestä

Miksi ihmeessä eduskuntaan ei laiteta tarkempaa seulaa kulukorvauksille ja yleensäkin kaikille kuluille. Ei voi olla ihmettelemättä että heitä ei mitkään säästöt koske yhtään mitenkään, vaikka kaikki maksaa valtio. Miksi ihmeessä se ei heihin ulotu millään tavalla?

Äänestä

Taitaa km korvauksien metsästäjät liikkua sähköautoilla joiden todellinen km kulu on huomattavasti alhaisempi kuin korvaus. Korvaukset todellisten kulujen mukaan niin tulee säästöä.

Äänestä

Aika noloa, kun kansanedustajat haukkuu julkista liikennettä kehnoksi., tiedoksi vaan, että tavalline pulliainen käyttää julkista liikennettä päivittäin, joten tunnin junan voi unohtaa kun kerran on niin Kehnoo.

Äänestä

On Persuilla kyllä kädet syvällä veronmaksajien taskuissa mitähän niin tärkeää tämä Koponenkin on tehny Suomen hyväksi että tällaisia etuja ansaitsee voi veljet sentään kyllä on paljon joutavaa rahaa Suomi nimisellä valtiolla

Äänestä

Eduskunnan tuhlailuun ei näköjään tehdä mitään ..kansalta kaikki pois ja kansanedustajat tuhlaa..pitikö se näin mennä PS..EI

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Myös taksimatkoissa he ovat aina eduskunnan kuninkaallisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu