nyt pummit aivot käyttöön ja kehittämään suomen tilaa.
Vastaukset 91
- Anonyymi00001
Tätä paskaa on hekutettu 70s lähtien
Tässä on keskeiset taloustieteilijöiden, tutkimuslaitosten ja päättäjien tunnistamat keinot Suomen talouden suunnan kääntämiseksi:➡️ Julkisen talouden vakauttaminenVelkaantumisen pysäyttäminen. Valtion ja kuntien menojen kasvu on saatava vastaamaan tulojen kehitystä.Menosäästöt. Julkisten palveluiden ja tukijärjestelmien tehokkuutta on lisättävä ja päällekkäisyyksiä karsittava.Veropohjan tiivistäminen. Verotuksen painopistettä siirretään työn verotuksesta kulutuksen ja haittojen verottamiseen, jotta työnteon kannustimet paranevat.➡️ Työllisyysasteen nostaminenKannustinloukkujen purkaminen. Työn vastaanottamisen on oltava aina taloudellisesti kannattavampaa kuin tukien varassa eläminen.Työperäinen maahanmuutto. Suomi tarvitsee nopeasti lisää ulkomaista työvoimaa paikkaamaan väestön ikääntymisestä johtuvaa työntekijäpulaa.Työurien pidentäminen. Nuorten siirtymistä opintoihin ja työelämään on nopeutettava, ja ikääntyneiden työssäjaksamista on tuettava.➡️ Tuottavuuden ja innovaatioiden kasvattaminenT&K-panostukset. Tutkimus- ja kehitysrahoituksen (T&K) nostaminen 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta luo pohjaa uusille innovaatioille.Korkea osaaminen. Koulutusjärjestelmän laadun turvaaminen takaa, että yrityksillä on käytössään maailmanluokan osaajia.Kasvuyritysten tukeminen. Sääntelyn keventäminen ja riskipääoman saannin helpottaminen rohkaisevat yrityksiä investoimaan ja laajentamaan toimintaansa ulkomaille.➡️ Investointien houkutteleminen (Vihreä siirtymä)Puhdas energia. Suomen vakaa sähköverkko ja halpa päästötön energia (tuuli-, aurinko- ja ydinvoima) houkuttelevat suuria teollisuusinvestointeja, kuten akkutehtaita ja datakeskuksia.Sujuvat luvitukset. Ympäristö- ja rakennuslupien käsittelyaikoja on lyhennettävä, jotta miljardi-investoinnit eivät karkaa muihin maihin.- Anonyymi00042
Osa oli ihan hyviäkin. Suurin osa tosin täyttä paskaa
- Anonyymi00063
KIITOS KAIKILLE VASTAAJILLE. esimies-muutosjohtaja
- Anonyymi00069
julkispalvelujen poistaja ruplaporvari-tiltu vauhdissa taas.
Oikeasti jaetaan ilmasia ämpäreitä!- samaa tasoa senjutut...
Mutta HEI ! Auttaisko jos otettais ne Lapissa olevat maailman suurimmat kaivosrikkaudet SUOMEEN, eikä ulkomaafirmoille!
Siellä on TUHANSIEN MILJARDIEN arvoiset kaivosvarannot. - Anonyymi00076
Anonyymi00069 kirjoitti:
julkispalvelujen poistaja ruplaporvari-tiltu vauhdissa taas.
Oikeasti jaetaan ilmasia ämpäreitä!- samaa tasoa senjutut...
Mutta HEI ! Auttaisko jos otettais ne Lapissa olevat maailman suurimmat kaivosrikkaudet SUOMEEN, eikä ulkomaafirmoille!
Siellä on TUHANSIEN MILJARDIEN arvoiset kaivosvarannot.Työttömät menkää kaivamaan kultaa lappiin.
- Anonyymi00002
Leikkaisin politiikkojen etuja 80%
- Anonyymi00021
Ja miten tuo valtion tilaa auttaisi? Ilmaiseksiko haluaisit sinun asioitasi eduskunnassa hoidettavan? Minkälaisten ihmisten kuvittelisit hakeutumaan valtiota hoitamaan jollei siitä saisi edes jonkinlaista korvausta?
- Anonyymi00041
Anonyymi00021 kirjoitti:
Ja miten tuo valtion tilaa auttaisi? Ilmaiseksiko haluaisit sinun asioitasi eduskunnassa hoidettavan? Minkälaisten ihmisten kuvittelisit hakeutumaan valtiota hoitamaan jollei siitä saisi edes jonkinlaista korvausta?
Meritokraattien joilla on vaötion asioittwn hoitamisern varaa; mieluiten eläkeiköistwn = suurwmpi elämänkokemuskertymänsä
- Anonyymi00072
Anonyymi00021 kirjoitti:
Ja miten tuo valtion tilaa auttaisi? Ilmaiseksiko haluaisit sinun asioitasi eduskunnassa hoidettavan? Minkälaisten ihmisten kuvittelisit hakeutumaan valtiota hoitamaan jollei siitä saisi edes jonkinlaista korvausta?
Sellaisten jotka haluaa auttaa Suomea.
Mutta totta on että silloin tulee mukaan helpommin lahjonta, kun EK-eliittiklubin Henrikit ja kakoomuslaiset sujauttaa ruskeassa kirjekuoressa miljoonan jos äänestät 'oikein'...? - Anonyymi00079
Anonyymi00072 kirjoitti:
Sellaisten jotka haluaa auttaa Suomea.
Mutta totta on että silloin tulee mukaan helpommin lahjonta, kun EK-eliittiklubin Henrikit ja kakoomuslaiset sujauttaa ruskeassa kirjekuoressa miljoonan jos äänestät 'oikein'...?Vassu sinä haluat yritysten rahat. sairasta
- Anonyymi00003
Leikkaisin työttömien etuja 80%
Lapsiisän saajille SADAN EURON LASKU, koska edellishallitus antoi ilmaiseksi sen sumaman- Anonyymi00080
Lapsilisässä maksaa vaan vassu byrokratia ei muu.
- Anonyymi00004
Kansalaiapalkka 4000€ kuussa, sais vaan dokaa rauhassa.
T:Demari- Anonyymi00049
Vittu ei ikinä. 500e
- Anonyymi00077
ruplaporvarin pieru, häpeä itseäsi porvarisika.
Ei kukaan ole vaatinut 4000 eur, vaan kansalaispalkan tarkoitus on olla vähimmäistulo, jolla pärjää, ja lisäksi voi tehdä työtä, jos haluaa enemmän rahaa ylellisyyksiin, jne.
EU on vaatinut Suomeen jo kauan n 1500 eur kk-minimitulon koko kansalle, siis myös tukirahoina. - Anonyymi00081
Anonyymi00049 kirjoitti:
Vittu ei ikinä. 500e
ja tämäkin työtä vastaan risusavottaan tai roskia ja pulloja keräämään.
- Anonyymi00092
Anonyymi00077 kirjoitti:
ruplaporvarin pieru, häpeä itseäsi porvarisika.
Ei kukaan ole vaatinut 4000 eur, vaan kansalaispalkan tarkoitus on olla vähimmäistulo, jolla pärjää, ja lisäksi voi tehdä työtä, jos haluaa enemmän rahaa ylellisyyksiin, jne.
EU on vaatinut Suomeen jo kauan n 1500 eur kk-minimitulon koko kansalle, siis myös tukirahoina.Heitäppäs linkki tuohon eu vaatimkseen.
1500€ on utopistinen summa kun jattelee alueita joissa asunnon vuokraan menee 400€/kk, käyttörahaa jäisi silloin 1100€/kk.
Suomeen pitäisi ottaa käyttöön parakkimajoitukset ja yhteisruokailut ja ehkä 200€ käyttörahaa kuukaudessa, tuokin olisi jo ruhtinaallinen minimitulo.
Ja tiedoksi niitä parakkikyliä ei rakennettaisi kaupunkien parhammille paikoille.
- Anonyymi00005
IRTI KURISTAVASTA €UROSTA!
- Anonyymi00074
muut pohjoismaat ei euroon haksahtaneet.
Helppo ratkaisu,
Miksi Purra persut ei halua vapauttaa Suomea hyvinvointiin? - Anonyymi00082
Anonyymi00074 kirjoitti:
muut pohjoismaat ei euroon haksahtaneet.
Helppo ratkaisu,
Miksi Purra persut ei halua vapauttaa Suomea hyvinvointiin?Ruotsilla menee todella hyvin omalla valuutalla ja kellonajalla.
- Anonyymi00006
Ottaisin kaikki tuet pois,
jospa alkaisi työ maistumaan!- Anonyymi00008
En kykenisi siihen mitekään ellen saisi Elon Muskilta vähintään 200 miljardia.
- Anonyymi00046
Puolesta
- Anonyymi00007
Keinovalikoima:
1. Ei-kantaväestötaustaiset pois maasta.
2. Perhepolitiikka ja sosiaaliavustukset niin, että ne kannustavat varakkaita lisääntymään enemmän ja köyhiä vähemmän.
3. Tasavero, joka kannustaa työhön ja yrittämiseen.
4. Kolmannen sektorin tuet julkisista varoista nollaan. (Kolmas sektori toimikoon lahjoituksilla kuten muuallakin.)
5. Yritysten ennakkoverotuksen lopettaminen.
6. Yritystuet nollaan pl. start-up -yritykset, joiden rahoitusavun vastineeksi valtion tulee saada omistusosuus yrityksestä.
7. Asumistuet nollaan. Valtio tarjoaa asunnottomille halvimman asunnon, joka löytyy mistä tahansa Suomesta.
8. Ennakkoperinnön verotus matalammaksi.
9. Sotamenot ja EU-menot nollaan. Rahat paremmin tuottaviin kohteisiin. (turvallisuutta suomella on, koska suomella on ydinvoimaloita - aletaan vielä rikastaa omaa ydinpolttoainetta)
10. Keskitetymmästä yhteiskuntamallista kohti hajautetumpaa mallia. (Nykyinen on todistetusti korruption - hyväveliverkostojen - mädättämä.)- Anonyymi00039
Nykyinen on todistetusti korruption - hyväveliverkostojen - mädättämä.)
Tämä. - Anonyymi00044
6. kohta on erinomainen. Täydellinenkin jopa
- Anonyymi00050
TAPPASIT SIIS KAIKKI SUOMALAISET.
- Anonyymi00085
Anonyymi00039 kirjoitti:
Nykyinen on todistetusti korruption - hyväveliverkostojen - mädättämä.)
Tämä.ja vassuna haluat tuhota yritystoiminnan kokonaan. menisit vaan hoitoon
- Anonyymi00009
-verojen kiristystä, leikkauksia ja lisää velkaa. kyllä tulevat sukupolvet ne sitten maksaa
-Kansanedustajille palkankorotuksia että tulee entistäkin parempia päätöksiä.
-Työttömiltä kaikki etuudet pois, se joka ei työtä tee ei sen syömänkään pidä.
-Pakolaisia lisää kumulatiivisesti joka vuosi, ei tarvitse henkilöpapereita, maksaa itsensä kymmenkertaisena takaisin ja saadaan kansainvälistä tunnelmaa. Otetaan enemmän mallia ruotsista
-Lisää rahaa valistukseen sukupuolten moninaisuudesta, olemmehan sivistysvaltio
-Datakeskuksia ympäri suomea, ratkaisee kaikki talousongelmat muutamassa vuodessa
-Ukrainaan Zelenskyn tilille lisää rahaa. tulee takaisin myöhemmin moninkertaisena.
Jos ei näillä saada taloutta nousuun niin ei millään - Anonyymi00010
Helppo homma. Siihen on Warren Buffet ehdottanut toimivan ratkaisun jo kauan sitten.
Jos valtion talous on yli 3 % alijäämäinen, niin yksikään istuvista kansanedustajista ei saa pyrkiä jatkokaudelle.
Alkaa kummasti turhuudet karsiutua pois.- Anonyymi00038
Tämäkim on ihan jees, alun alku.
Itse asettaisin tosin rajan +7än %in /annum PPP kasvuun ynnä 0llan alijäämään.
https://en.wikipedia.org/wiki/Purchasing_power_parity - Anonyymi00086
100 pistettä!!!
- Anonyymi00011
-Muukalaiset pois maasta.
-Julkinen sektori minimiin.
-Tulonsiirrot miehiltä naisille pois. Jos nainen haluaa elatuksen, niin menköön naimisiin unelmiensa miehen kanssa.
-Koulutus ja terveydenhuolto yksityistetään. Muuttuu paljon halvemmaksi ja paremmaksi.
-Urheilu ja taide yksityistetään.
-Verotus minimiin, jotta miehillä on varaa elättää vaimonsa ja lapsensa. Ja jos ei ole varaa olla isi, niin sitten ei tee isi-juttuja.
-Vanhemmat elättäköön lapsensa. Jos jollain ei ole isiä, niin sitten äiti elättää. Jos jollain ei ole varaa olla äiti, niin sitten ei tee äiti-juttuja.
-Rikolliset maksamaan poliisin ja vankeihoidon kustannukset.
-Rikolliset maksamaan uhreille riittävät korvaukset.
-Maanpuolustuksen kutannukset 10 % viivästyskorolla viimeisten 150 vuoden ajalta ja tulevaisuudessa maksetaan Venäjän luonnovaroilla.- Anonyymi00051
TYÖNTEKOA KUOLEMAAN SAAKKA.
- Anonyymi00012
Antakaa lisää kommentteja.
- Anonyymi00013
1. Kaikki työttömät muiden maiden kansalaiset ulos maasta.
2. Maa yksikieliseksi. Ruotsin kieli pois.- Anonyymi00019
Mitäs käy jos muukalaiset pääsevät sekoittumaan meihin?
- Anonyymi00023
Anonyymi00019 kirjoitti:
Mitäs käy jos muukalaiset pääsevät sekoittumaan meihin?
Persugeenipooli ehkä tervehtyisi.
- Anonyymi00030
Anonyymi00023 kirjoitti:
Persugeenipooli ehkä tervehtyisi.
Nykyään esim. Etelä-Italia on takapajula verrattuna Pohjois-Italiaan. Pystyykö joku arvaamaan syyn?
- Anonyymi00052
SUOMI SUOMALAISILLE.
- Anonyymi00014
Turhaan alan laskemaan toimivaa budjettia kun sitä ei kuitenkaan oteta käyttöön.
- Anonyymi00015
Aloittaja aloitti listansa vasta aloituksensa jälkeen. Ehdotan Suomen liittämistä Yhdysvaltoihin. Sen jälkeen meillä on oma taalakone, millä velat muuttuvat saataviksi.
- Anonyymi00054
Yhdysvaltain valtionvelka on kasvanut yli 40 biljoonaan dollariin (noin 40 000 miljardiin dollariin).Velan tilanneMäärä: Yli 40 biljoonaa dollaria.BKT-suhde: Julkinen velka on noin 125–143 prosenttia maan bruttokansantuotteesta (BKT).
- Anonyymi00017
Pantaisiin EU maksamaan kaikki meidän viulut eikä toisinpäin niin kuin on nyt.
- Anonyymi00055
100 pistettä.
- Anonyymi00018
+250mrd eläkevarat tuottamasn +80%/a ROIta 1.4% oskillaatioilla.
Varmin. Nopein. Ja se paras- Anonyymi00056
Eläkerahat tuottaa ei mikään muu enää suomessa.
- Anonyymi00020
Äänestämällä Eduskuntaan sivistyneitä, älykkäitä, maltillisia ja koulutettuja ihmisiä.
- Anonyymi00024
Kaikki poliitikot valehtelee ja ajaa vain omaa etuaan.Kahmivat veronmaksajien rahoja minkä kerkeevät omiin ja lähipiirin taskuihin
- Anonyymi00025
"Koulutettu" ja "sivistynyt" tarkoittaa sitä, että on opetellut ulkoa sosiaalidemokratian opinkappaleet.
- Anonyymi00057
Kansa äänestää aina tyhmistä tyhmimmät huutajat ja tuholaiset. 60s saakka seurannut politiikkaa ja 77 ukk kalassa.
- Anonyymi00022
Rikkaille 99% vero ja jos lähtee maasta,niin koko omaisuus jaetaan köyhille.Oppiipahan olemaan kun jatkuvasti haukkuvat ja kepittävät köyhiä
- Anonyymi00058
EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII
- Anonyymi00026
Liittymällä Norjaan.
Eduskunta pitää ulkoistaa ulkomaalaisten, VALKOIHOISTEN ihmisten käsiin.
Kaikkien tulee olla yliopistokoulutettuja
eikä heillä saa olla poliittisia kytköksiä.
TULOSVASTUU joka ukolle ja akalle.
Väki vaihtoon 3 vuoden välein.
Puolet kotimaisista byrokraateista työttömiksi.
Kansalaispalkka käyttöön jotta byrokratiaa saadaan vähemmäksi.- Anonyymi00027
Eipä taida norjaa kiinnostaa
- Anonyymi00029
"Yliopistokoulutettu" tarkoittaa, että on opetellut sosiaalidemokratian opinkappaleet ulkoa.
- Anonyymi00034
Anonyymi00027 kirjoitti:
Eipä taida norjaa kiinnostaa
Luvataan alkaa valmistamaan DBS Döden Bakom Styret ögländ norske sandnes polkupyäriä kyl ne sit heltyy :D
- Anonyymi00059
NORJA RUOTSI JA SUOMI YHTEEN.
- Anonyymi00028
Ainakin nuo viikosta toiseen jatkuvat ilmavoimien häviäjäkoneharjoitukset laittaisin välittömästi jäihin.
- Anonyymi00031
Suurituloisten veronkevennykset pois nyt on alettava maksaa Suomen valtionvelkaa ei elää kevennyksillä velaksi enää
- Anonyymi00032
200 miljardia ei makseta KOSKAAN.
Mikään ei viittaa siihen ,että tämä tapahtuisi.
Olemme kyvyttömiä ja velkaisia.
ELI UMPITYHMIÄ. - Anonyymi00033
Ruotsin kieli pois turhana.
- Anonyymi00037
Tässä on kaksi osin eri kysymystä:
1. Suomen julkinen talous
2. Suomen kansantalous
1. Julkinen talous saadaan kuntoon kun puolitetaan kuntien määrä, hyvinvointialueiden määrä ja palkansaajien työeläkemaksu (ja palkkaveroa nostetaan vastaavasti).
Kuntien ja hyvinvointialuueiden määrän puoluttamisesta koituvaa säästöä on vaikea laskea, mutta taloudessa tehottomuus yleensä kertaantuu ja päällekkäisen hallinnon purkaminen tuo mittavat säästöt myös ostamisen tehostumisena jne.
Palkansaajien tyel-maksujen puolitus ja vastaava veronkorotus tuo vajaa 4 miljardia lisätuloa valtiolle ilman että ostovoima laskee lainkaan. Puolet tasapainotuksesta on hoidettu pelkästään tällä.
Työeläkejärjestelmä kestää tämän hyvin. Työeläkeyhtiöiden vakavaraisuus on 60% yli lain vaatiman minimin ja työeläkerahastoja on kasvatettu 15-20 miljardilla eurolla vuosittain samalla kun valtio velkaantuu.
2. Kansantaloutta ja valtiontaloutta voidaan molempia hoitaa sillä, että valtion säilyttävät eli uudistumista hidastavat suorat ja verotuet asteittain poistetaan. Säästö valtiolle n. 2-3 miljardia.- Anonyymi00045
Leikkauksia tarttetaan samantein 20mrd.
Kasvua alkaen per heti +16.7mrd kuussa. Ja sittemmin kumulatiivista perään, tuotantotaloudesta. (Palvelutalous minimiin)
Tuo erotus hoitaa koko Sukmen koko talouden flippauksen. 4v kaudessa koko laina on neutraöisoiti ja Suomi puksuttaa jälleen elinvoimaa itselleen ja jopa tietyllä tavalla, esmellään, ihan koko maailmmalle
Mutta ei. Tuota ei tahdottu, vasn taöoustuhot ja WEF-stupidojen älyttömöt sukupuutto-sodat - Anonyymi00083
Anonyymi00045 kirjoitti:
Leikkauksia tarttetaan samantein 20mrd.
Kasvua alkaen per heti 16.7mrd kuussa. Ja sittemmin kumulatiivista perään, tuotantotaloudesta. (Palvelutalous minimiin)
Tuo erotus hoitaa koko Sukmen koko talouden flippauksen. 4v kaudessa koko laina on neutraöisoiti ja Suomi puksuttaa jälleen elinvoimaa itselleen ja jopa tietyllä tavalla, esmellään, ihan koko maailmmalle
Mutta ei. Tuota ei tahdottu, vasn taöoustuhot ja WEF-stupidojen älyttömöt sukupuutto-sodatKaikista julkisista menoista Sote-menot edustavat noin 50-60% !
Talouden kannalta katsoen näistä menoista leikkaaminen on kaikkein tehokkainta !
Tulevaisuudessa pelkästään verotukseen perustuva terveydenhoito-rahoitus tulee muuttaa siten että verorahoilla kustannetaan terveydenhoito vain alemmille tuloryhmille ja muut joutuisivat maksamaan terveydenhoito-kulunsa osittain yksityisten vakuutusten kautta !
Osuus riippuisi tuloista !
- Anonyymi00040
Ostaisin kotimaista,
- Anonyymi00043
Tasapalkka kaikille. Mulle 3500, pomolle 3500,naapurin pertille myös.
Naisille 85 cnt eurosta.- Anonyymi00060
EIIIIIIIIIIIIIII
- Anonyymi00065
Naisen aviomiehen tehtävä on elättää se nainen. Joten miksi naisille pitäisi maksaa mitään palkkaa?
- Anonyymi00094
Heh heh heh.
Mitäs arvelet olisiko tunkua ruumiillisesti raskaisiin töihin tuolla syteemillä?
Kaikki haluaisivat tehdä sitä siistiä sisätyötä ilman että joutuisi hikoilemaan.
Mites asia hoidetaan? Määrätäänkö noihin ei haluttuihin töihin sitten työntekijät?
Nyt palkalla houkutellaan työnekijöitä ei halutuille aloille ja toisaalta huonompi palkka tulee niille joilla on se helppo ja kevyt työ.
- Anonyymi00047
Stea avustuksista ja kehitysavusta vois nipsasta.
- Anonyymi00061
Molemmat vaan leikkuriin.
- Anonyymi00048
-turvapaikkaturistit ulos
-työttömät nuoret töihin väkipakolla
-sairaat kuuskymppiset työttömät eläkkeelle
-yritystuet pois
-rahaurheilun tuet kaikki pois
-urheiluhallien rakentaminen stop, urheilkoot vuodenajan mukaan eri lajeja ulkosalla
-valtion virastoja ja instituutteja lakkautettava (opetushallitus, UPI, jne jne, yliopistojen professuureja supistettava ja työelämäprofessuurien lakkautus)
-asemenoja supistettava (F35 stoppiin ja drooneja tilalle)
-kansanedustajien sopeutumisrahat ja eläkkeet pois työikäisiltä- Anonyymi00062
Työttömyysvakuutus romukoppaan ja kaikille olisi duunia suomessa.
- Anonyymi00064
Anonyymi00062 kirjoitti:
Työttömyysvakuutus romukoppaan ja kaikille olisi duunia suomessa.
Työttömyysturva pitäisi yksityistää. Samoin sairausturva, yms. kaikki muutkin tuet. Saataisin parempi halvemmalla.
- Anonyymi00066
Kela vain Suomen kansalaisille. Eulta tukipaketti, ellei onnistu ulos koko roskasta.
- Anonyymi00067
Suomalaisille! Ei Suomen kansalaisille. Kaksi eri asiaa.
- Anonyymi00068
Ajattelin oomalta kohdalta auttaa jäämällä aktiivimallista pois. Auttaa 0,000000000000000000000000000001 % kuin yhden ihmisen ilmasto teko koska tilalle tulee pari uutta perhettä ukrainasta sekä etelästä + kymmenkunta uutta jää eläkkeelle jopa ennen 65 ikä vuotta sekä Stubb nimittää yksi kaksi uutta nato virkaa.
- Anonyymi00089
Suomi pitkään toiminut velkarahalla elintasoa nostaen ollaan joka kansainvälisessä juonessa täysillä mukana jos jotain säästetään kuluissa se luotina laitetaan menemään. Nyt viimein ollaan pisteessä Antti Kaikkosen päivärahan työvelvoitteella on jopa nousevaa kannatusta eduskunnassa. Aivan varmasti esiripun takana SDP Keskusta neuvottelee tulevasta hallitus yhteistyöstä ja Kaikkonen sielä äänessä työvelvoite ideoineen sekä Tytti Tötteröinen ei Suomi edellä kärppänä. Antti Lindman edustaa yksin SDP puolueessa maahanmuutto vastaista äärioikeistoa, onko puolesta vastaan työvelvoietta. Stubbin allekirjoitus, perustuslaki muutos tarvitaan työvelvoitteen toteutumiseen sekä uusia virkoja te toimistoihin. Paskat on housuissa turha ruikuttaa.
- Anonyymi00073
Helppo homma. Persut ja kokkarit ikuiseen oppositioon. Siitä se talous kohenee.
- Anonyymi00090
Otetaan valtiojohtoon nää parhaat voimat, Sointu Borg, Sara Shafak, Niko Saarinen, Karalahden pariskunta, Aki ja Heli Markkuineen ja koko Strömsöön väki. Toinen Aki ja Rita vielä siivelle. Vappu, Erkku ja Veronoca vok tanssia tauoilla lambadaa.
- Anonyymi00075
Tässä näkyy syy siihen miksi Suomessa ei talous kasva pitkällä aikavälillä ja alemmassa tilastossa näkyy seuraus siitä kun talous ei kasva !?
Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !?
Lähinnä vasemmiston toimesta !?
Lopputuloksena Suomen julkinen velka on nyt tasoa 250 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?
EU-komissio ja IMF edellyttävät Suomelta julkisten menojen leikkauksia jotta velkaantuminen sekä alijäämä vähenevät !?
Näitä tilastoja Suomen valtamedia ei julkaise !?
Näillä luvuilla Suomi etenee vain kriisistä toiseen !?
Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !
Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Ranska 57%
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
USA 33%
Sveitsi 32%
Irlanti 21%
Keskim varallisuus aikuista kohti. USD
.🇨🇭 Switzerland: $910,000
2.🇺🇸 USA: $696,000
3.🇱🇺 Luxembourg: $655,000
4.🇭🇰 Hong Kong SAR: $648,000
5.🇦🇺 Australia: $616,000
6.🇸🇬 Singapore: $527,000
7.🇩🇰 Denmark: $523,000
8.🇳🇿 New Zealand: $450,000
9.🇳🇴 Norway: $425,000
10.🇳🇱 Netherlands: $415,000
11.🇧🇪 Belgium: $408,000
12.🇸🇪 Sweden: $406,000
13.🇨🇦 Canada: $400,000
14.🇩🇪 Germany: $347,000
15.🇫🇷 France: $341,000
16.🇹🇼 Taiwan: $333,000
17.🇮🇪 Ireland: $314,000
18.🇮🇱 Israel: $312,000
19.🇰🇷 South Korea: $311,000
20.🇪🇸 Spain: $306,000
21.🇬🇧 UK: $293,000
22.🇦🇹 Austria: $280,000
23.🇮🇹 Italy: $279,000
24.🇯🇵 Japan: $212,000
25.🇫🇮 Finland: $209,000
26.🇵🇹 Portugal: $196,000
27.🇶🇦 Qatar: $189,000
28.🇲🇹 Malta: $164,000
29.🇦🇪 UAE: $158,000
30.🇬🇷 Greece: $143,000 - Anonyymi00078
Eu tekee sen puolestamme.
- Anonyymi00084
Yksi (1) ministeriö, jossa max 400 työntekijää ja kolme pomoa. Kansanedustajista puolet pois, samoin avustajista ja muista turhakkeista, joita siellä on. Pressalta puolet pois palkasta ja sitä ämmäänsä ei tarvi raahata joka paikkaan. Siinäkin yx vitun loinen! Lisäksi maksakoot itse matkansa, safkansa ja viinabsa. Käyttäkööt saatanan loiset videoneuvotteluita, kun sellainen on keksitty!
Tähän maahan riittää puolet koko paskasta, ne jaksaa, ketkä jää, lätkiä leimoja. Päätökset tehdään muualla!
Säästö miljardeja per vuosi. - Anonyymi00087
Lopetetaan toimiminen muiden maiden ja niiden kansalaisten hyväksi. Keskitytään vain omiin ongelmiin.
- Anonyymi00088
Kokoomuksen ja persujen tyhjäätoimittavat pummit ovat jo 4 vuotta korkanneet haukkumalla muita, lähinnä edellistä hallitusta.
- Anonyymi00091
Viron uusi presidentti haluaa että viro on paras maa virolaiselle. Milloin joku poliitikko täällä pystyy samaan. Tytti vieraat ensin.
- Anonyymi00093
Lopettaisin toimimasta maapallon sossuna.
- Anonyymi00095UUSI
Pakkoruotsi poistettava.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851381
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351091Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19875Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154715Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13700- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja190640Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39558