Ostettujen lobbareiden lupaukset ovat kuin lasten satukirjoista. Vain kaunista ja hyvää. Kuitenkin yhtä lukuunottamatta jokaisen datakeskuskunnan talous on mennyt enemmän kuralle keskuksen myötä. Keskus ei siis olekaan tuonut lisää työllisiä eikä luvattua mammonaa kunnalle.
Hakukoneilla löytää kyllä näitä kuntien työllisyys- ja taloustietoja.
Kuralle mennään lisää tulevina vuosina kun näiden datakeskusten omistajat alkavat vaatia noudattamaan kaikkia keskusalueiden maankäytön sopimusehtoja mm. infrojen laajennusten ja niiden kapasiteettien kasvattamisen kohdalla. Siis lisää teitä ja vesi/viemäriverkkojen kasvattamista keskusten käyttöasteiden lisääntyessä.
Keskusten ulkomaalaiset isännät ovat vaatineet sopimuksiin mm. varauksen alueiden käytöstä myös muihin tarkoituksiin. Tästä porsaanreiästä ollaan oltu hiljaa. Esimerkiksi kiinalainen datakeskus voi hyvinkin tehdä keskusalueesta sopimussiirron venäläiselle verkkokaupalle tai logistiikkayritykselle eikä Suomi voi silloin kuin seurata tilannetta ulkomaalaisten tehdessä keskinäistä kauppaa. Datakeskuksia kun ei tunneta Suomen laisäädännössä...
Kyllä Suomea vedetään höplästä ja urakalla.
Suomen päättäjiä vedätetään urakalla
4
<50
Vastaukset 4
- Anonyymi00001
Valtakunnan lehdistöissä ei painoteta riittävästi näiden sähkösyöppöjen sallittuja dieselkäyttöisiä varavoimakoneita. Niiden käyttämä polttoainevarastot on aivan mielettömän kokoisia ja yleensä sijoittuvat vielä vesistöjen ääreen.
Esimerkiksi Jokelan datakeskukseen näitä varavoimakoneita on yhtäaikaa käytössä 66 kappaletta. Ureaa käytetään pakokaasujen puhdistukseen mutta entä sitten, kun jäätymispiste on -11 astetta ja koneet on sijoitettu kontteihin? - Anonyymi00002
Jos 1 datakeskus tarvitsee 2:n ydinvoimalan verran sähköä, niin mitä riittää kansalle ja mihin hintaan? Rakennamme vieläpä massiiviset sähkölinjat ryöstäjille kaupanpäällisiksi, pilaamme maan, annamme riistokuluttaa kultaakin kalliimmat vetemme. Vastineeksi saamme moninkertaiset sähkö- ja vesilaskut sekä taukoamattoman maailmanlopun sähkökentänmelun, jossa ei elä linnut, pörriäiset eikä eläimet. Olemme idiootteja ellemme pysäytä datakeskushankkeita! Monissa maissa kadutaan jo pahasti ja jälkiviisaana pysäytellään viimeisiä rakentamattomia keskuksia.
- Anonyymi00003
Datakeskukset ovat hyötyään suurempi ongelma. Sähköverkkojemme laajennus keskusten tarpeisiin ei mene datakeskusten ulkomaisten omistajien lompakosta. Touhu on kuin Talvivaarassa.
- Anonyymi00004
Kansa silri kun ööö aapisen laidassa,kansalla on valta ja aseet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.291216Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke581005Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63933- 54883
- 51771
- 65748
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81706Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38678- 82672
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30615