Toisen ihmisen raha-asioitten hoitaminen luvan kanssa.

Anonyymi-ap

Laissa on säädetty toisen ihmisen raha-asioitten hoitamisesta. Ihmisen joka saa pankilta oikeuden hoitaa omalla nimikirjoituksella toisen ihmisen asioita toiminnallaan edistettävä ja turvattava päämiehen asemaa.

Aika-ajoin tulee kuitenkin esiin tilanteita joissa toisen ihmisen raha-asioita hoidettu niin, että päämiehen tiliä on käytetty väärin, putsattu. Tekijä on viety oikeuteen ja velvoitettu korvauksiin. Tekiöissä on ihmisiä ilman valtakirjaa ja valtakirjan kanssa.

Se minua tyhmää ihmetyttää, miten toisen ihmisen asemaa voi käyttää nykyaikana tällä tapaa väärin. Vielä 2010 luvulla korttiostoissa ei aina ollut katevarausta, ihminen saattoi periaatteessa höylätä korttia yli limitin aika paljonkin ennenkuin pankki teki lopun. Nykyään on katevaraus ja muutenkaan et voi käyttää tiliä alle nollan. Pankit on tehneet myös hälyjä joilla seurataan asiakkaan käytöstä ja poikkeamia kyseisen asiakkaan normaaliin. Jos kädestä suuhun elävän tilille napsahtaa yllättäen ”miljoona”, niin pankista kyllä otetaan yhteyttä ja muutamasta tonnista tehdään selvitys.

Mutta minkä vitun takia näitä valtakirjavaltuuksien antajia ja saaneita ei seurata. Se, että päämiehen tiliilä on esim. 50000€ ja tilitapahtumat on viikossa reilun sadan euron nostoja tai korttimaksuja on normaalia, mutta se ei ole normaalia, että valtakirjan saanut tekee tonnin siirtoja itselleen ja epämääräisiä pankkikortin käyttöjä tilanteissa joissa ne on päämiehen kannalta outoja.

Miten käy tilinputsanneelle oikeudessa? Oikeus määrää tuomitulle korvausvelvellisuuden päämiehelle ja vähän ehdon alaista, mutta tuskinpa päämies tulee saamaan korvausta kohtuullisessa ajassa saati koskaan ellei ole jotain tapaa jolla korvaus maksetaan oikeudellisesti ja peritään esim. pitkällä ulosmittauksella vuosien aikana. Mistä vitusta joku tyhjätasku löytää viikossa useita tuhansia euroja, koska petoksen yhteyssä on selvää ettei rahaa ole.

Miksi tälläinen avaus. Minua vain ihmetyttää miksi pankki ei seuraa erityisasemassa olevan tilin omistajan tiliä ja normaalista poikkeavaa käytöstä automaatisemmin. On myös tapauksia joissa tiliä on putsattu ilman tilinkäyttöoikeutta. Jos miettii toisen ihmisen putsaamista, niin kannattaa käydä lukemassa vähän yleisiä maksuvälineen käyttöehtoja ja edunvalvojan oikeuksia ja velvollisuuksia. Päämiehen korkea ikä on yksinomaa peruste sille, että pankkien pitäisi seurata asiakkaan tiliä vähän tiuhemmala seulalla, eikä se ole nykyaikana teknisesti edes työlästä. Olis niin sanotusti kirveellä töitä. EUssa on paljon hyvää, mutta myös säädäntöaukkoja.

3

<50

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Mikä on mielestäsi se korkea ikä, jossa pankki voisi rajoittaa henkilön oikeustoimikelpoisuutta? Millä keinoilla ja pätevyydellä pankki/toimihenkilö varmistuisi, että henkilö on oikeustoimikelpoinen ja tietää, mitä tekee? 80v liikuntarajoitteinen tulee invataksilla 100km päähän konttorille? Kuka maksaisi nämä kustannukset? Mikä on normaalia? Onko yksittäinen tuhannen euron maksu aina epänormaali? Vai 999 euroa? Vaiko 101 euroa?

      Kerrotko lisää, miten pankki voi myöntää oikeuden "hoitaa omalla nimikirjoituksella" toisen ihmisen asioita? Minä kun olen luullut, että nämä valtuutukset tekee se toinen ihminen, eikä pankki...

      Mikä muuten on "ehdon alainen" tuomio? En ole tietoinen moisesta, ehdollisesta vankeusrangaistuksesta olen kyllä kuullut...

      Ja vai ei ole työlästä seurata asiakkaan tiliä. Tekoälykö ottaa asiakkaaseen yhteyttä, jos on jotain selvitettävää ja käsittelee vastaukset? Vai meinasitko kirjettä, ihanko ilmaiseksi se tulee perille? Entä kukapa vastaa seurauksista, jos tämän selvityksen takia vaikkapa maksu viivästyy?

      • Anonyymi00002

        Aloittajan kommentti.

        Periaatteessa mikä ikäinen ihminen tahansa voi tarvita toisen ihmisen tukea esim. pankkiasioissa. Kaikki ei pysty nykyaikaikaisen tekniikan ja harvan palveluverkoston vuoksi koskaan käyttäymään pankkien tiskipalveluita. Osa ns. täysi-ikäisistä on myös asetettu edunvalvontaan. Edunvalvonnasta on ”kymmenen” eri perustetta ja niistä voi jokainen lukea esim. Wikipediasta. Yksi perusteista on taloudellisesti hyväksikäytetyksi tulemisen vaara. Kuka kelpaa ihmiselle valtuutetuksi asioitten hoitajaksi pankissa. Periaatteessa ihminen jonka päämies tuntee ja toisaalta pankin tuntema. Esim. Ihmisen elossa oleva vanhempi tai sisar tai kummilapsi tai todella hyvä ystävä. Mutta mommon kaiman serkun tutun veljentyttären kaiman pikkusisko voi olla jo epäselvä. Kenenkään ei kannata alkaa etäiselle ihmiselle valtakirjalla asioita hoitamaan, eikä pankkikaan siihen ala. Pankin on tunnettava valtuutettu jollain tapaa. Valtuutus tehdään pankissa päämiehelle. Nykyään sen voitaneen antaa myös vahvalla tunnistautumisella päämiehen verkkopankissa.

        Päämiehen ja valtuutetun seurannassa tekoäly voi olla ihan hyvä työkalu. Asiakkaat sijoittuvat aina johonkin asiakasryhmään esim. tilillä olevien varojen ja velkojen yms. kombinaatioitten perusteella. Jos ns. persaukinen ihminen saa huomattavan määrän rahaa tai varoissa oleva sössii kaiken sekunnissa, niin aika nopeasti pankki reagoi siihen tekemällä tilintarkastuksen ja/tai ottamalla yhteyttä asiakkaaseen. Vielä 20v sitten asiakas pystyi vinguttamaan korttia yli limitin aika pitkään, enää ei.

        F
        Ikäihmisillä on myös riski tulla hyväksi käytetyksi jos tutorina toimiva ihminen saa verkkopankkitunnukset haltuunsa oikean haltijan liiallisen luottamuksen vuoksi. Ohjehan se, ettei tunnuksia tai korttia saa antaa toisen haltuun. Maksuvälineen väärinkäyttö on rangaistavateko ja johtaa niiden sulkemiseen. ’Huh’.

        Viimekädessä yleinen edunvalvoja on tässä paras ratkaisu. Joskus jopa asioita hoitavan kannattaa hakea itselleen sellainen, koska vastuu on joskus raskas.

      • Anonyymi00003
        UUSI
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Miten tämä liittyy aloitukseen, jossa vaaditaan PANKKIA seuraamaan asioita? Ymmärrätkö, mikä ero on edunvalvonnassa olevalla ja sellaisella, jonka asioita joku toinen hoitaa valtakirjalla, tai jopa suoralla käyttöoikeudella tileille?

        Voisitko määritellä, millä perusteella ja oikeudella pankki voisi rajoittaa oikeustoimikelpoisen laillista asiointia, etenkään ilman konkreettista epäilyä väärinkäytöksestä? Kuka nämä kustannukset maksaisi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe