Kuoleman jälkeinen elämä on fakta!

245398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Miteniin fakta???Ei uskominen ole todiste.Viirupäille sekin toki kelpaa...

Äänestä

fakta, jos sitä ei voi todistaa ja sitä EI VOI TODISTAA (ainakaan toistaiseksi) itse uskon että on mahdollista että on olemassa kuoleman jälkeinen elämä mutta se on sitten sen ajan murhe.

Äänestä

jos ystäväsi kuoli.

Kuolema ei kuitenkaan todista mitään kuoleman jälkeisestä elämästä.

Henkilökohtisesti olen sitä mieltä, että kuolema on vapautus, ja ajatus kuoleman jälkeiseen (ikinä päättymättömään?) elämään joutumisesta on sama kuin helvetti.

"Juuri kuoleman tähden, elämä toisinaan, ohikiitävän hetken ajan, on niin huikaisevan suurta, ja kaunista."

Kunnioittaen Petrin hyvin elettyä elämää
Muoriska

Äänestä

Ainoa fakta kuoleman jälkeisestä ajasta on se, että ihminen mätänee ja maatuu lopuksi lähes olemattomiin. Tätä ennen pidetään hautajaiset, joissa muistellaan kuollutt henkilöä.

Älä väitä, että kuoleman jälkeinen elämä on fakta, koska sitä et Sinä, eikä kukaan muukaan pysty todistamaan. Kuoleman jälkeinen elämä on ihan pelkkä väite, jonka uskovaiset ovat keksineet. Millään muistokirjoituksilla tai lainauksilla "uskovaisten tarinoita "-kirjasta (lue:raamattu) asiaa ei pysty yksikään todistamaan. Ja faktaa on vain näytetty ja todistettu asia.

Äänestä
  • Nämä kummitukset ovat juuri tätä tätä henkimaailman ilon ilmaisuja. Näet haudan
    levossahan kuolleiden pitäisi olla ja odottaa sitä Ylienkelin ääntä Ja pasuunan
    puhallusta. Kummituksethan todistavat tästä rauhattomasta henkimaailmasta!!

    Äänestä

Pohjanmaa oli tekstissä kirjoitettu pienellä alkukirjaimella, ja se jos mikä on hävytöntä ja häpäissee vainajankin muistoa.

Äänestä
  • Kun kerran niin epäilette Jumalan olemassaoloa niin kysympä vaan että mistä ensimmäinen ihminen on saanut alkunsa. Minä en ainakaan usko mihinkään 1800-luvulla kehitettyyn evoluutioteoriaan jonka mukaan ihminen on kehittynyt jostain vitun karva-apinasta. Karva-apina taas on saanut alkunsa sen opin mukaan jostakin kalan muodosta jolle on muka evoluution kehityksen tuloksena alkanut kehittyä jalat ja sitten suomut on tippunut ja kala on alkanut kävellä. Kala taas on evoluutio-opin mukaan saanut alkunsa jostain solusta. Mutta mistä ensimmäinen solu on kehittynyt?

    Äänestä

  • Shakira79 kirjoitti:

    Kun kerran niin epäilette Jumalan olemassaoloa niin kysympä vaan että mistä ensimmäinen ihminen on saanut alkunsa. Minä en ainakaan usko mihinkään 1800-luvulla kehitettyyn evoluutioteoriaan jonka mukaan ihminen on kehittynyt jostain vitun karva-apinasta. Karva-apina taas on saanut alkunsa sen opin mukaan jostakin kalan muodosta jolle on muka evoluution kehityksen tuloksena alkanut kehittyä jalat ja sitten suomut on tippunut ja kala on alkanut kävellä. Kala taas on evoluutio-opin mukaan saanut alkunsa jostain solusta. Mutta mistä ensimmäinen solu on kehittynyt?

    En tiedä, enkä välitä mistä alku on lähtenyt. Mutta minä en ainakaan usko mihinkään Uskovaisten Tarinoita -kirjassa oleviin seitettyihin kertomuksiin.
    Minulla ei myöskääm ole mitään erityistä syytä ruveta uskottelemaan muille mitään teoriia minkään pohjalta.
    Mutta tarinoiden perusteella ihminen on luotu kerralla "kuntoon". Mitenkähän tämän luomiskertomuksen muutamaan päivään saadaan sisältymään mm. dinosaurusten nousu ja tuho jne.?

    Minäkään en usko mihinkään vitunkarva-apinaan, mutta en myöskään mihinkään jumaluusoppiin ja sen perusteella tapahtuvaan usdkotteluun. Mutta kuka oli se vaimo, johon Aatamin ja Eevan poika yhtyi?

    Shakira79,jos evoluutio teoria on väärä koska et tiedä mistä ensimmäiset solut ovat syntyneet(siitäkin muuten löytyy omat teoriansa),niin mistä Jumala on syntynyt?

    Äänestä

  • Shakira79 kirjoitti:

    Kun kerran niin epäilette Jumalan olemassaoloa niin kysympä vaan että mistä ensimmäinen ihminen on saanut alkunsa. Minä en ainakaan usko mihinkään 1800-luvulla kehitettyyn evoluutioteoriaan jonka mukaan ihminen on kehittynyt jostain vitun karva-apinasta. Karva-apina taas on saanut alkunsa sen opin mukaan jostakin kalan muodosta jolle on muka evoluution kehityksen tuloksena alkanut kehittyä jalat ja sitten suomut on tippunut ja kala on alkanut kävellä. Kala taas on evoluutio-opin mukaan saanut alkunsa jostain solusta. Mutta mistä ensimmäinen solu on kehittynyt?

    Ihmisen Pääkallo, joka on ollut tähän mennessä vanhin todiste ihmisestä
    Telluksella. Lisäksi tiede on löytänyt Planeetta Terralla olleen 3 ihan
    täydellistä Jääkautta. Näiden Jääkausien aikana ovat kuolleet valtavat Jätti
    Dinosaurukset kuolleet. Meille on tulossa uusi Jääkausi.

    Äänestä

  • Shakira79 kirjoitti:

    Kun kerran niin epäilette Jumalan olemassaoloa niin kysympä vaan että mistä ensimmäinen ihminen on saanut alkunsa. Minä en ainakaan usko mihinkään 1800-luvulla kehitettyyn evoluutioteoriaan jonka mukaan ihminen on kehittynyt jostain vitun karva-apinasta. Karva-apina taas on saanut alkunsa sen opin mukaan jostakin kalan muodosta jolle on muka evoluution kehityksen tuloksena alkanut kehittyä jalat ja sitten suomut on tippunut ja kala on alkanut kävellä. Kala taas on evoluutio-opin mukaan saanut alkunsa jostain solusta. Mutta mistä ensimmäinen solu on kehittynyt?

    Sinusta en tiedä, mutta minulle nämä evoluutiokuviot tulivat selväksi jo ala-asteella. Satuihin uskominen on tietysti ihmisen perusoikeus, mutta todellisuus on myös hyvä huomioida.

    Niin, mistä se jumala sai alkunsa? Jostain vitun tyhjyydestäkö?

    Äänestä

  • Enkä välitä! kirjoitti:

    En tiedä, enkä välitä mistä alku on lähtenyt. Mutta minä en ainakaan usko mihinkään Uskovaisten Tarinoita -kirjassa oleviin seitettyihin kertomuksiin.
    Minulla ei myöskääm ole mitään erityistä syytä ruveta uskottelemaan muille mitään teoriia minkään pohjalta.
    Mutta tarinoiden perusteella ihminen on luotu kerralla "kuntoon". Mitenkähän tämän luomiskertomuksen muutamaan päivään saadaan sisältymään mm. dinosaurusten nousu ja tuho jne.?

    Minäkään en usko mihinkään vitunkarva-apinaan, mutta en myöskään mihinkään jumaluusoppiin ja sen perusteella tapahtuvaan usdkotteluun. Mutta kuka oli se vaimo, johon Aatamin ja Eevan poika yhtyi?

    Sisarensa: Kerrotaanhan tässä samassa tarinassa, että Aatamille ja Eevalle syntyi
    poikia ja tyttäriä. Siis tämän mukaan ei ollut mitään vieraita maita. Sisko toimi
    vaimona. Hoksannut!!!

    Äänestä

Lue aihe-tietoa kuolemasta.

Äänestä

Kuoleman jälkeen on elämää. Ettekö koskaan ole tunteneet sitä hyvää lähellänne. Jokainen joka on menettänyt tarpeeksi läheisen ihmisen tietää tai tuntee että elo ei lopu tähän eloon.

Äänestä
  • Minulle elämä kuoleman jälkeen on 100 prosenttisesti fakta. Olen henkilökohtaisesti saanut siitä täysin riittävät todisteet, mutta en vain pysty niitä jakamaan muille.

    Kaiken kokenut

    Äänestä

  • KK kirjoitti:

    Minulle elämä kuoleman jälkeen on 100 prosenttisesti fakta. Olen henkilökohtaisesti saanut siitä täysin riittävät todisteet, mutta en vain pysty niitä jakamaan muille.

    Kaiken kokenut

    Minulle kuoleman lopullisuus taas on 100 prosenttisesti fakta. Tasoissa ollaan. Paitsi että minä kyllä pystyn jakamaan koko läjän tieteellistä faktaa siitä mitä ihmisruumiille tapahtuu kuoleman hetkellä ja sitä seuraavana ajanjaksona.

    On minultakin kuollut läheisiä, mutta kuolema nyt vain on asia, joka ihmisen on jollakin tavalla pakko hyväksyä.

    Äänestä

  • Näet Jo Salomo sanoo, ettei mitään uutta ole auringon alla, vaan kaikki
    vanha menee kierrätykseen. Näin Salomon antaa meille avaimen Reincarnatiosta.
    Hyvin fiksu kuningashan tuo Daavidin poika Salomon on ollut, hän laittaa kaiken
    kohdalleen.

    Äänestä

  • Kohta minäkin kirjoitti:

    Minulle kuoleman lopullisuus taas on 100 prosenttisesti fakta. Tasoissa ollaan. Paitsi että minä kyllä pystyn jakamaan koko läjän tieteellistä faktaa siitä mitä ihmisruumiille tapahtuu kuoleman hetkellä ja sitä seuraavana ajanjaksona.

    On minultakin kuollut läheisiä, mutta kuolema nyt vain on asia, joka ihmisen on jollakin tavalla pakko hyväksyä.

    jossa asui henki ennen ruumiin kuolemaa. Henki on se joka elää, vaikka ruumis kuolee.
    Henki on se, joka eläväksi tekee kuolevaisen ruumiinkin, joka maahan menee, niinkuin on ollutkin.
    Henki menee Jumalan tykö, joka sen on antanutkin."

    Jumala on ikuinen Henki. Niin ihminenkin. Jumala loi ihmisen kaltaisekseen. Jumalan kuvaksi hän hänet
    loi2

    Äänestä

On runsain mitoin koottu dokumentti kirjoja ihmisistä jotka ovat kuolleet, mutta ovat palanneet, ja jotka sairaalassa on todettu kuolleeksi ja ovat silti nähneet ja kuulleet huoneessa tapahtuneesta. On myös tapauksia jossa useimmiten tunnelia pitkin on edetty kohti painajaismaista tuskan meteliä, tai sitten on edetty kohti valoa ja kirkkautta.
Runsain mitoin on kuolleita herätetty Jumalan armonsanan todistukseksi, ennen kaikkea kansoissa missä noituus ja muu pakanauskonto on vallassa.
Mutta Sanan mukaan vaikka kuolleista joku nousisi niin ei ihminen sittenkään usko, tämä jo todistaa että Raamattu on elävän Jumalan ilmoitus, Jeesus on tuonelan tuskasta kertonut, lue Luuk.16:19-31.
Herra ennaltatietävänä tietää ihmisen mielen, sen epäuskon.
Sen tähden seurakunnan ylöstempauksen jälkeen hän lähettää väkevän eksytyksen, ihmeteot Antikristuksen kautta ja jonka ihmiset uskovat siis valheen, tämäkin profetia toteutuu, koska muukin Jumalan ilmoitus on jo toteutunut. Jeesus on ainut tie rakastavan Jumalan yhteyteen.

Äänestä
  • Valekuolleet ovat luku erikseen: Muistan Suomen kapinan aikaisen todellisen tapauksen.
    Puna päälikköä oli ammuttu keskeltä otsaa luoti läpi pään. Tämä mies oli heitetty joukko
    hautaan, kuitenkaan hautaa ei oltu vielä peitetty. Tämä luoti oli mennyt aivojen välisestä
    kanavasta läpi, joka on sinänsä sattuma, tällä miehellä oli sattumana se, hän,hän piileskeli
    peruna kuopissa sen jälkeen, kun hän oli herännyt joukko haudasta. Rauhan tultua hänellä
    oli Propleemana saada merkattua itsenä jälleen elävien kirjoihin. Koska hänet oli julistettu
    kuolleeksi.

    Indian Yogit pystyvät olemaan melko pitkään tajuttomina ja elämään ilman ruokaa ja juomaa
    tämä taitö on länsimaille aivan tuntematon. Eräs Kuuluisuutta saanut Yogi oli elänyt 70
    vuotiaaksi, näet hän oli saanut omalta jumalaltaan lahjan, ettei hän tarvinnut vettä eikä
    ruokaa. Hänet lähetettiin tutkimuksiin Delhin Sairaalaan ja kolmen viikon seurannan
    yhteydessä todella havaittiin se että hän sai ravintonsa ilmasta. Tämä hänen Jumalansa
    oli oikea Jumala##!!

    Äänestä

  • Fagtaa !!## kirjoitti:

    Valekuolleet ovat luku erikseen: Muistan Suomen kapinan aikaisen todellisen tapauksen.
    Puna päälikköä oli ammuttu keskeltä otsaa luoti läpi pään. Tämä mies oli heitetty joukko
    hautaan, kuitenkaan hautaa ei oltu vielä peitetty. Tämä luoti oli mennyt aivojen välisestä
    kanavasta läpi, joka on sinänsä sattuma, tällä miehellä oli sattumana se, hän,hän piileskeli
    peruna kuopissa sen jälkeen, kun hän oli herännyt joukko haudasta. Rauhan tultua hänellä
    oli Propleemana saada merkattua itsenä jälleen elävien kirjoihin. Koska hänet oli julistettu
    kuolleeksi.

    Indian Yogit pystyvät olemaan melko pitkään tajuttomina ja elämään ilman ruokaa ja juomaa
    tämä taitö on länsimaille aivan tuntematon. Eräs Kuuluisuutta saanut Yogi oli elänyt 70
    vuotiaaksi, näet hän oli saanut omalta jumalaltaan lahjan, ettei hän tarvinnut vettä eikä
    ruokaa. Hänet lähetettiin tutkimuksiin Delhin Sairaalaan ja kolmen viikon seurannan
    yhteydessä todella havaittiin se että hän sai ravintonsa ilmasta. Tämä hänen Jumalansa
    oli oikea Jumala##!!

    kuolleita. Se on Ikuinen ero Jumalasta, Saatanan kanssa helvetissä. Se on heidän osansa.

    Äänestä

  • KK kirjoitti:

    kuolleita. Se on Ikuinen ero Jumalasta, Saatanan kanssa helvetissä. Se on heidän osansa.

    elämä ennen kuolemaa on fakta, sillä elämä on kuolematon, ajaton kaiken lähde, ja on vain yksi elämä,
    jonka osa on myös meidän elämämme, aina sen ajan kun me tåållä vaellamme
    Me elämme erillisyyden harhassa ja luulemme olevamme erillisiä elämiä, mutta tuo erillisyys on vain harhaa,
    ego, ajattelija, sielu
    Joten ihmisen fyysisellä kuolemalla ei ole mitään merkitystä, ja ainut kuolema jolla on merkitystä on ns,
    pstkologinen kuolema, jossa ymmärretään egon todellinen luonne ja mistä se on syntynyt, silloin
    tapahtuu uudesti syntymisen, joka on todellista, eikä illuusiota niin kuin uskonnollinen uudestisyntyminen

    Äänestä

Niin kauan kuin puhutaan kummituksista ja hengistä niin tällä palstalla pidetään niitä totena, mutta kun tulee puhe Jeesuksesta niin heti asia tuomitaan huuhaaksi.

Jeesus on ainoa joka voi pelastaa kuolemasta iankaikkiseen elämään.

Olkoon teidän kaikkien yllänne Jumalan siunaus ja karkoittakoon Hän kaiken kirouksen elämänne yltä.

Äänestä
  • niin kyllä hänestäkin tuli henki kuoltuaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tosi on! kirjoitti:

http://koti.phnet.fi/elohim/PetriOjala.html

Näin on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu