Raivoava vapaa

Hän löi nyrkin auton rattiin niin kovaa, että rystyset valkenivat, ja kirosi ääneen sille netistä lukemalleen roskalle – sille törkeälle herjaukselle, että hänen elämäntyönsä, hänen uskonsa ja hänen kantamansa uhrit olisivat muka pelkkää hyväksikäyttöä ja orjuutta.
Miten kukaan kehtasi väittää, että hän olisi mikään uhri, hän joka oli taistellut tiensä läpi kaikkien vaikeuksien ja pitänyt kiinni oikeasta paikasta, tehnyt omat valintansa puhtaasta vapaasta tahdostaan ilman että kukaan oli koskaan pakottanut mihinkään!
Hän marssi sisään seuroihin viha kiehuen silmissä, valmiina lyömään tuollaiset valheet maan rakoon heti, kun pääsisi taas omien ihmisten pariin ja kuulisi sen todellisen, puhtaan sanan, joka pyyhkisi tuon saastaisen epäilyksen pois hänen mielestään kerralla.
Mutta kun hän istahti penkkiin ja katsoi puhujapöydän kynttilää, tuo raivo ei laantunutkaan, vaan se muuttui entistä kovemmaksi, piikkisemmäksi puolustukseksi, joka halusi huutaa vastapalloon kaikille, jotka sanoivat toisin.
Ja sitten se iski: se kylmä, vääjäämätön oivallus repi hänen raivonsa kappaleiksi ilman yhtäkään ääntä, paljastaen koko tuon raivokkaan vastarinnan pelkäksi epätoivoiseksi paniikiksi, omien sokeiden valintojen suojeluksiksi, joiden varaan hän oli lukinnut koko elämänsä.
Ja nyt sinä istut siinä, hampaat irvessä, valmiina puolustamaan raivoisasti omaa oikeassa olemistasi – tietäen kuitenkin syvällä sisimmässäsi, että tuo viha ei johdu siitä, että toinen olisi väärässä, vaan siitä, että puolustat kynsin hampain kahleita, joiden purkamiseen sinulla ei enää ole rohkeutta.