– Meidän hyvätuloisten pitää kantaa siitä tulevasta taakasta vähän suurempi osuus, Räsänen sanoi.
– Yksi pieni toive minulla olisi kuitenkin jatkossa: älkää kertoko, että teidän tulotasollanne kansalaisten olisi hyvin varaa maksaa nykyistä enemmänkin veroja. Kansanedustajilla kun on selvästi kevyempi verotus kuin samantuloisilla palkansaajilla verottomien kulukorvausten ansiosta, Veronmaksajien entinen toimitusjohtaja Teemu Lehtinen toteaa.
Kansanedustajien verokohtelu on hyvin erilaista kuin tavallisen palkansaajan. Laskelman mukaan ensimmäisen kauden kansanedustajalla todellinen veroprosentti voi olla vain 31,2, kun taas vastaaviin nettotuloihin yltävä palkansaaja maksaa ansiotuloveroa 44,9 prosenttia. Luvut perustuvat vuoden 2024 esimerkkeihin.
Räsänenhän se on SDP:n "talousosaaja".
SDP:n Joona Räsänen nolasi itsensä A-studiossa
100
183
Vastaukset 100
- Anonyymi00001UUSI
Tytti ja Nasima, siinä SDP:n "terävin" kärki.
- Anonyymi00015UUSI
Miksei heidän ei tarvitse maksaa veroja enemmän.
- Anonyymi00050UUSI
Tuo kärkikin vaikuttaa olevan aina kannissä. Tai sitten ne on vaan hulluja.
- Anonyymi00063UUSI
Räsänen oli öyhöttämässä vaan paskoo.
- Anonyymi00064UUSI
Anonyymi00063 kirjoitti:
Räsänen oli öyhöttämässä vaan paskoo.
joonalla taitaa olla adhd?
- Anonyymi00082UUSI
Persut taas kirjoittelee huuhaata.
- Anonyymi00002UUSI
Oliko selvin päin tällä kertaa?
- Anonyymi00003UUSI
Sehän on tuomittu rattijuoppo. Kaikki rattijuopot ovat alkoholisteja. Puheista päätellen viina on tuhonnut käsityskyvynkin.
- Anonyymi00016UUSI
Oliko sinulla taas sormi nenässäsi.
- Anonyymi00017UUSI
Anonyymi00003 kirjoitti:
Sehän on tuomittu rattijuoppo. Kaikki rattijuopot ovat alkoholisteja. Puheista päätellen viina on tuhonnut käsityskyvynkin.
Olisit ajatellut noita ongelmia, ennen kuin aloit ryyppäämisen.
- Anonyymi00031UUSI
Anonyymi00016 kirjoitti:
Oliko sinulla taas sormi nenässäsi.
Ei vaan anuksessa. Kas kun olen oikea perussuomalainen, niin ei se sormi voi muualla olla, paitsi jonkun toisen anuksessa.
- Anonyymi00035UUSI
Anonyymi00031 kirjoitti:
Ei vaan anuksessa. Kas kun olen oikea perussuomalainen, niin ei se sormi voi muualla olla, paitsi jonkun toisen anuksessa.
Me vihavassarit tungemme vain vihanneksia anukseemme.
https://yle.fi/a/74-20122278 - Anonyymi00056UUSI
Anonyymi00003 kirjoitti:
Sehän on tuomittu rattijuoppo. Kaikki rattijuopot ovat alkoholisteja. Puheista päätellen viina on tuhonnut käsityskyvynkin.
Tyypillinen alkoholisti käytökseltään. Hermostunut, levoton, ääntään korottava, pakkoliikkeinen......kaikki oireet, kun joutuu oleman hieman aikaan ilman viinaa.
- Anonyymi00066UUSI
Anonyymi00056 kirjoitti:
Tyypillinen alkoholisti käytökseltään. Hermostunut, levoton, ääntään korottava, pakkoliikkeinen......kaikki oireet, kun joutuu oleman hieman aikaan ilman viinaa.
Hakaniemi tarjoo aina kierroksia ja punkku viinii.
- Anonyymi00072UUSI
Anonyymi00003 kirjoitti:
Sehän on tuomittu rattijuoppo. Kaikki rattijuopot ovat alkoholisteja. Puheista päätellen viina on tuhonnut käsityskyvynkin.
Miksi rapajuoppo otetaan televisioon? Vaikka olihan se Sannakin siellä usein.
- Anonyymi00073UUSI
Anonyymi00056 kirjoitti:
Tyypillinen alkoholisti käytökseltään. Hermostunut, levoton, ääntään korottava, pakkoliikkeinen......kaikki oireet, kun joutuu oleman hieman aikaan ilman viinaa.
Turpeasta naamasta ongelma näkynyt jo pitkään.
- Anonyymi00004UUSI
En kyllä ymmärrä miten se Räsänen muka nolasi itsensä??
Kun kaikilla kansanedustajilla on sama verotus ja samat edut?
Pitäisikö tämän Räsäsen nyt nostaa yksin sitä omaa verotusta?
Tästä kyllä saa sitten hölmölän Eduskunnan kun kukaan heistä ei voi esittää mitään mistään!- Anonyymi00009UUSI
Juu, et taaskaan ymmärtänyt mistä on kyse.
Jos tavaisit tuon aloituksen tekstin uudelleen vähän hitaammin, niin ehkä sitten ymmärrät? Tietenkin, jos et ymmärrä rinnastuksia, niin sekin on turhaa… - Anonyymi00011UUSI
Anonyymi00009 kirjoitti:
Juu, et taaskaan ymmärtänyt mistä on kyse.
Jos tavaisit tuon aloituksen tekstin uudelleen vähän hitaammin, niin ehkä sitten ymmärrät? Tietenkin, jos et ymmärrä rinnastuksia, niin sekin on turhaa…Näyttää ymmärtäneen aivan mainiosti.
- Anonyymi00012UUSI
Anonyymi00011 kirjoitti:
Näyttää ymmärtäneen aivan mainiosti.
Asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät.
Tuokin on liian abstrakti asia vihavasemmistolle ymmärrettäväksi. - Anonyymi00018UUSI
Eihän nuo 🫏:sit ymmärrä, jos joku muu kuin Purra kertoo miten kannattaisi tehdä.
- Anonyymi00019UUSI
Anonyymi00011 kirjoitti:
Näyttää ymmärtäneen aivan mainiosti.
Mitä sinä ymmärsit ?
- Anonyymi00021UUSI
Anonyymi00012 kirjoitti:
Asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät.
Tuokin on liian abstrakti asia vihavasemmistolle ymmärrettäväksi.Tosiaan on vaikeata ymmärtää, jos valtion tulot ovat heikot, niistäkin tuloista luovutaan.
Kyllä kaiken pitää olla mukana talkoissa.
Eihän yrityskään jolla on kassavaje, jaa johtoportaalle palkankorotuksia ja samalla leikkaa duunareitten palkkoja. - Anonyymi00023UUSI
Anonyymi00009 kirjoitti:
Juu, et taaskaan ymmärtänyt mistä on kyse.
Jos tavaisit tuon aloituksen tekstin uudelleen vähän hitaammin, niin ehkä sitten ymmärrät? Tietenkin, jos et ymmärrä rinnastuksia, niin sekin on turhaa…Kahdella korkeakoulututkinnollakaan ei saa selvää mitään noloa??
- Anonyymi00024UUSI
Anonyymi00012 kirjoitti:
Asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät.
Tuokin on liian abstrakti asia vihavasemmistolle ymmärrettäväksi.Viha Persu se siellä vihaa!
- Anonyymi00036UUSI
Anonyymi00021 kirjoitti:
Tosiaan on vaikeata ymmärtää, jos valtion tulot ovat heikot, niistäkin tuloista luovutaan.
Kyllä kaiken pitää olla mukana talkoissa.
Eihän yrityskään jolla on kassavaje, jaa johtoportaalle palkankorotuksia ja samalla leikkaa duunareitten palkkoja.Niinkö?
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012192634.html - Anonyymi00037UUSI
Anonyymi00024 kirjoitti:
Viha Persu se siellä vihaa!
Miksi vihavassari taas huutaa?
- Anonyymi00047UUSI
Anonyymi00037 kirjoitti:
Miksi vihavassari taas huutaa?
Ei ole vihavassareita, on vain teitä vihapersuja!!
- Anonyymi00059UUSI
Anonyymi00047 kirjoitti:
Ei ole vihavassareita, on vain teitä vihapersuja!!
Älä vihavassari raivoa.
- Anonyymi00067UUSI
Sinä nyt et ymmärrä mistään mitään.
- Anonyymi00069UUSI
Räsänen oli vähän hölmö.
- Anonyymi00090UUSI
Anonyymi00059 kirjoitti:
Älä vihavassari raivoa.
En ole vihavassari enkä ole raivonnut. Olen demari, en mikään vihavassari koska sellasia ei ole, on vain teitä vihapersuja.
- Anonyymi00005UUSI
Viina on tehny tehtävänsä tohonki kupoliin.
- Anonyymi00022UUSI
Kirjoittelee alkoholisti kokemuksestaan.
- Anonyymi00038UUSI
Anonyymi00022 kirjoitti:
Kirjoittelee alkoholisti kokemuksestaan.
Eli hän oli oikeassa 👍
- Anonyymi00068UUSI
Anonyymi00022 kirjoitti:
Kirjoittelee alkoholisti kokemuksestaan.
Punikki joona oli punkussa.
- Anonyymi00006UUSI
Räsänen köyhille: minäpäpoika se kompensoin verot kulukorvauksilla lällällää
- Anonyymi00007UUSI
Tytti se kompensoi auntolainat kulukorvauksilla, lällällää
- Anonyymi00008UUSI
1809 euroa kuussa, sillä jo kivasti lyhentää isomppakin velkaan
- Anonyymi00025UUSI
V.ttu olet tosiaan sekaisin.
Jos esitetään, että hyvätuloisten tässä tilanteessa osallistuisivat paremmin talouden korjaamiseen.
Te horiset mitä sattuu. - Anonyymi00026UUSI
Anonyymi00008 kirjoitti:
1809 euroa kuussa, sillä jo kivasti lyhentää isomppakin velkaan
Minusta ei missään sanottu, että tuo summasta.
- Anonyymi00027UUSI
SDP:n tuppu kamelikurki matkaa vain virtuaalisesti työmatkaväliä Helsinki - Oulu palkkiolla 1809e / kk
- Anonyymi00079UUSI
Anonyymi00027 kirjoitti:
SDP:n tuppu kamelikurki matkaa vain virtuaalisesti työmatkaväliä Helsinki - Oulu palkkiolla 1809e / kk
Saa palkkion nimenomaan siitä, ettei tarvitse päivittäin kulkea. Kuten kaikki muutkin edustajat, joilla koti on kaukana.
Mikä idea on tuossa Tuppuraisen mustamaalaamisessa? Ihan asiallinen poliitikko, toisin kuin haukkujansa. - Anonyymi00086UUSI
Anonyymi00079 kirjoitti:
Saa palkkion nimenomaan siitä, ettei tarvitse päivittäin kulkea. Kuten kaikki muutkin edustajat, joilla koti on kaukana.
Mikä idea on tuossa Tuppuraisen mustamaalaamisessa? Ihan asiallinen poliitikko, toisin kuin haukkujansa.Väännätkö nyt Eduskunnan myöntämän Oulu-Helsinki matkakulukorvauksen asumistueksi? Demari Tuppurallahan on iso asunto Helsingin Ruoholahdessa jossa hän asuu lehtitietojen mukaan.
Väyrynenkin kuittasi toista vuosikymmentä isoa matkakulukorvausta pitämällä kirjat Lapissa siirrettävässä jalasmökissään ja asumalla Helsingin Kruununhaassa isossa asunnosaan.
- Anonyymi00010UUSI
Eli Räsänen oli väärässä ja todellisuus onkin, että heillä hyvätuloisilla ei ole varaa maksaa lisää veroja? Että sinne palaa niin paljon, ettei elämiseen riitä?
- Anonyymi00013UUSI
Tässäpä on hyvä antaa esimerkki kyseisen puolueen kansanedustajan ylevästä tavasta toimia asikkaana yksityisessä yrityksessä. Etkö tiedä kuka minä olen? Minulla on valtaa ottaa sinun luvat pois tähän toimintaan, minunhan ei tarvitse maksaa tätä laskua vastineeksi avusta pitää yritys elossa?.
- Anonyymi00080UUSI
Poliitikko ei voi ottaa lupia pois, ainoastaan virkemies voi niin tehdä, ja hänkin vain jos lupaehdot eivät täyty.
Teillä siellä Venäjällä tietysti tuokin asia menee toisin. Te kun aina ryssitte kaiken.
- Anonyymi00014UUSI
Minusta oli rehellistä puhetta.
- Anonyymi00020UUSI
Ja se me duunari luokan palkalla elävät tehdään.
- Anonyymi00028UUSI
Eli kokoomuslainen oli tuolla inisemässä taas kerran veroistaan. Sehän on oikeistolaisuuden ainoa sisältö. Mitään muuta siinä ei ole. Ja seuraukset maan taloudelle ovat aina sen mukaiset.
Mistä kokoomuspelle olisi sitten valmis vähentämään? Vähemmän hoitoa, vähemmän koulutusta, vähemmän puolustusta?
Oikeuslaitoksen toiminnassa olisi paljonkin, mistä voitaisiin järkevämmällä toiminnalla säästää, mutta sinne eivät säästöt koskaan kohdistu, se raha kun menee kokoomusta äänestäville tuomareille ja muille oikeuslaitoksen pelleilijöille.
Esimerkiksi sakkojen muuntorangaistukset ovat täysin turha kuluerä, ja kallis sellainen, jolla ei ole ollut mitään vaikutusta rikollisuuteen. Samoin on perintäfirmojen käyttö ja typerät oikeusprosessit. Perintä- ja pikavippifirmojen takapään nuoleminen on kokoomuslaista herkkua. Sen sortin "sijoittajanobelisti" se taistolaisena politiikkansa aloittanut Wahlrooskin on.
Hyvätuloisten verotusta on vuosi vuodelta hilottu aina alemmas ja alemmas. Myös pääomatulovero on tehty niin, että se rankaisee ankarasti pieniä pääomatuloja saavia ja tarkoituskin on selvä: keskittää omistus harvoille suurrikkaille ja perintöveroakin käytetään siihen, että yhteiskunta saa halvalla kiinteistöjä, joita se tosin maaseudulla pystyy heikosti hyödyntämään. Ja siitä huolimatta mm hoiva-asiakkaat ryöstetään putipuhtaiksi. Rahaa kun tarvitaan loputtomat määrät hv-alueiden poliitikkojen ja muiden patutasoisten toimijoiden elättämiseen, heidän korkealla elintasollaan.- Anonyymi00029UUSI
Piiitkä on kirjoitus, mutta aikalailla paskaa. Viittaa ihan pietarin trollin tuotokseen. Mutta 1 Saako työnantaja palkata ketään töihin, vai onko annettava rahat vastikkeetomaan jakoon? Nro 2 Onko puolustusrahat ja muut kiinni siitä, paljonko jaetaan rahaa vastikkeetta muualle? Nro 3 kannattaisiko demlalle tehdä jotain?Nro 4 Saako ja pitää rikolliset päästää kuin koira veräjästä? Nro 5. Onko perintö verotus liian kova? ristiriidassa koko muun kirjoituksen kanssa, Jos kaikki muut on sosialistia, miksi sosialistiset palkkiovirat on väärin?
- Anonyymi00040UUSI
Anonyymi00029 kirjoitti:

Mihin muualle nykyinen kokoomushallitus on sitten jakanut rahaa, kun ennätysmäiset verot eivät mitenkään riitä menoihin, vaan velkaa on otettu tolkuttomasti lisää?
Kokoomuksen tyhjäntoimittajat voivat aina lopettaa jakamasta virkoja tyhjäntoimittajakavereilleen. Persujen AINOA hyvä teko politiikassa on ollut, kun estivät Satosen lihotusbroilerin pääsyn sotkemaan Kelan asioita. Kokoomuksen läheisistä suhteista Venäjään ja venäläisiin oligarkkeihin taas kertoo se, mitä oman puolueen ainoalle pätevälle ehdokkaalle Lehtoselle tapahtui. En tiedä, mitä iisraelin pyhässä maassa kehitettyä tekniikkaa häneen käytettiin, mutta ryssimiseksi onneksi meni silti.
Demlalla ei ole mitään tekemistä sakkojen muuntorangaistuksen kanssa. Köyhät kaljavarkaat ainoastaan kiittävät, kun saavat ilmaisen majoituksen ja ilmaiset ruuat viikoksi ilman että niitä sakkoja tarvitsee edelleenkään maksaa. Koko pelleily on yksi nykyisen hallituksen typeryyksistä, joilla yhteiskunnan menoja on taas kerran lisätty.
Minkäslainen rikollisen ura sinulla itselläsi on takana, kun et osaa kunnolla edes suomea kirjoittaa? Kokoomus ja persut ovat eniten rikollisten kannattamia puolueita ja syykin on selvä. - Anonyymi00041UUSI
Anonyymi00029 kirjoitti:
Piiitkä on kirjoitus, mutta aikalailla paskaa. Viittaa ihan pietarin trollin tuotokseen. Mutta 1 Saako työnantaja palkata ketään töihin, vai onko annettava rahat vastikkeetomaan jakoon? Nro 2 Onko puolustusrahat ja muut kiinni siitä, paljonko jaetaan rahaa vastikkeetta muualle? Nro 3 kannattaisiko demlalle tehdä jotain?Nro 4 Saako ja pitää rikolliset päästää kuin koira veräjästä? Nro 5. Onko perintö verotus liian kova? ristiriidassa koko muun kirjoituksen kanssa, Jos kaikki muut on sosialistia, miksi sosialistiset palkkiovirat on väärin?
Ja kerrohan aivovammaisen ja venäläisen risteytykselle vaikuttava kokoomusjokeltaja, milloin kokoomus aloittaa sen SOTEN korjaamisen, jota Orpo lupaili jo kaksissa vaaleissa?
SOTE-alueita on edelleen sama määrä eikä korkea virkamiehistö ja poliittiset virat SOTE-hökötyksessä ole vähentyneet yhdelläkään nykyisen hallituksen aikana.
Kokoomuksen kannalta ainoa vika taisikin olla se, että ei ollut tarpeeksi omia elättejä loisimassa veronmaksajien rahoilla.
- Anonyymi00030UUSI
Räsänen puhui ihan asiaa, on vaan ikävää ettei aloittajaporvari sitä ymmärrä ja pitää vaan omaa etuaan tärkeimpänä, heikommista viis!
- Anonyymi00032UUSI
On se kumma, kun ihmisillä on oma toimeentulo etusialla, Maailman pelastaminen ja tuntemattomien ruokkiminen tulee vähän jälkijunassa.
- Anonyymi00039UUSI
Totta, Räsänen puhui asiaa ja oikeudenmukaisesti, mitä kokoomuslaiset ja perussuomalaiset eivät tajua, he kun ajattelevat vain omaa etuaan kaikki, eli he ovat hyväosaisten asialla pelkästään, mikä on todella väärin, koska eduskunnassa valtion edustajina pitäisi ottaa päätöksiä tehdessä kaikki kansalaiset oikeudenmukaisesti huomioon. Leikkaukset ovat tähän mennessä kohdistuneet vain pienituloisiin ja hyvätuloisilta ei mitään, heiltä on vain laskettu roimasti veroja. Tätä Räsänenkin sanoi.
Donald Trumpin itsekäs ja röyhkeä ajatusmaailma on tarttunut Suomessakin kokoomuslaisiin ja perusuomalaisiin.
On turha tulla puolustamaan kokoomusta tai perusuomalaisia, kyllä me tavallinen kansa osataan myös ajatella ja vielä oikeudenmukaisesti. - Anonyymi00045UUSI
Anonyymi00039 kirjoitti:
Totta, Räsänen puhui asiaa ja oikeudenmukaisesti, mitä kokoomuslaiset ja perussuomalaiset eivät tajua, he kun ajattelevat vain omaa etuaan kaikki, eli he ovat hyväosaisten asialla pelkästään, mikä on todella väärin, koska eduskunnassa valtion edustajina pitäisi ottaa päätöksiä tehdessä kaikki kansalaiset oikeudenmukaisesti huomioon. Leikkaukset ovat tähän mennessä kohdistuneet vain pienituloisiin ja hyvätuloisilta ei mitään, heiltä on vain laskettu roimasti veroja. Tätä Räsänenkin sanoi.
Donald Trumpin itsekäs ja röyhkeä ajatusmaailma on tarttunut Suomessakin kokoomuslaisiin ja perusuomalaisiin.
On turha tulla puolustamaan kokoomusta tai perusuomalaisia, kyllä me tavallinen kansa osataan myös ajatella ja vielä oikeudenmukaisesti.Eli rahat pois tyhmältä kansalta, ja jaetaan ne hätää kärsivälle eteläeuroopan mafian jäsenille, Perhanat, ajattelevat persut ja kumppanit vain suomen etua, Suomen etujen ajaminen ei ole oikeudenmukaista.
- Anonyymi00046UUSI
Anonyymi00032 kirjoitti:
On se kumma, kun ihmisillä on oma toimeentulo etusialla, Maailman pelastaminen ja tuntemattomien ruokkiminen tulee vähän jälkijunassa.
Lopeta palstaporvari se paskansuoltaminen, etkö ymmärrä että julkisia palveluita ylläpidetään nimenomaan veroilla ja heikompiosaiset tarvii julkisia palveluita, ei heillä ole varaa yksityisiin!!
- Anonyymi00048UUSI
Anonyymi00046 kirjoitti:
Lopeta palstaporvari se paskansuoltaminen, etkö ymmärrä että julkisia palveluita ylläpidetään nimenomaan veroilla ja heikompiosaiset tarvii julkisia palveluita, ei heillä ole varaa yksityisiin!!
Tarvii tarvii, mutta sitä ei edistä suomalaisten rahan jakaminen esim. italian ikkunaremontteihin, Verorahat mieluummin suomalaisten hyvinvointiin, ja nekin niin, että verorahat tulee työnteosta, eikä mistään "rikkaiden"ryöstöstä.
- Anonyymi00053UUSI
Anonyymi00032 kirjoitti:
On se kumma, kun ihmisillä on oma toimeentulo etusialla, Maailman pelastaminen ja tuntemattomien ruokkiminen tulee vähän jälkijunassa.
Tuollainen kaltaisesi etusika tietenkin tuntee henkilökohtaisesti kaikki ukrainalaiset, joille lahjoittamansa apurahat menevät. Vai kuinka, pikku persu?
- Anonyymi00057UUSI
Anonyymi00045 kirjoitti:
Eli rahat pois tyhmältä kansalta, ja jaetaan ne hätää kärsivälle eteläeuroopan mafian jäsenille, Perhanat, ajattelevat persut ja kumppanit vain suomen etua, Suomen etujen ajaminen ei ole oikeudenmukaista.
No onneksi persut "korjaavat" tuonkin asian leikkaamalla nimenomaan suomalaisten sosiaaliturvasta.
Tosin minnekään Välimeren maihin ei ole mennyt senttiäkään ylimääräistä, Suomi on ainoastaan maksanut normaalit jäsenmaksunsa, jotka nekin olisivat nyt suuremmat ilman Sanna Marinia. - Anonyymi00058UUSI
Anonyymi00048 kirjoitti:
Tarvii tarvii, mutta sitä ei edistä suomalaisten rahan jakaminen esim. italian ikkunaremontteihin, Verorahat mieluummin suomalaisten hyvinvointiin, ja nekin niin, että verorahat tulee työnteosta, eikä mistään "rikkaiden"ryöstöstä.
Et sinäkään aikanakaan äidinkielenopettajana työskentele.
Persuthan voivat koska tahansa erota EU:sta ja eurosta, jolloin suomalaisten veronmaksajien rahaa lakkaa menemästä ulkomaille siltä osin.
"Kristityt", jotka eivät koskaan ole lukeneet Uutta Testamenttia, ainoastaan sen vanhan ja (aavikon)pölyisen, voivat myös erota "vasemmistolaisesta" YK:sta. Mitkä lie kommarit siihen liittyneet sodan jälkeen. Ja mitkä länsiliittoutuneet amerikkalaiset ja britit senkin perustaneet omasta liittoumastaan. Onneksi Binga sentään pelastaa meidät Kiinan kohtalolta! Eli täystyöllisyydeltä ja talouskasvulta. - Anonyymi00061UUSI
Anonyymi00057 kirjoitti:
No onneksi persut "korjaavat" tuonkin asian leikkaamalla nimenomaan suomalaisten sosiaaliturvasta.
Tosin minnekään Välimeren maihin ei ole mennyt senttiäkään ylimääräistä, Suomi on ainoastaan maksanut normaalit jäsenmaksunsa, jotka nekin olisivat nyt suuremmat ilman Sanna Marinia.Hienosti olet taas seurannut tynnyrisi ulkopuolisia tapahtumia 😂🤣😂🤣🤣
- Anonyymi00078UUSI
Anonyymi00058 kirjoitti:
Et sinäkään aikanakaan äidinkielenopettajana työskentele.
Persuthan voivat koska tahansa erota EU:sta ja eurosta, jolloin suomalaisten veronmaksajien rahaa lakkaa menemästä ulkomaille siltä osin.
"Kristityt", jotka eivät koskaan ole lukeneet Uutta Testamenttia, ainoastaan sen vanhan ja (aavikon)pölyisen, voivat myös erota "vasemmistolaisesta" YK:sta. Mitkä lie kommarit siihen liittyneet sodan jälkeen. Ja mitkä länsiliittoutuneet amerikkalaiset ja britit senkin perustaneet omasta liittoumastaan. Onneksi Binga sentään pelastaa meidät Kiinan kohtalolta! Eli täystyöllisyydeltä ja talouskasvulta.Sinä äidinkielen opettajana varmaankin selität, mitä tarkoittaa " Et sinäkään aikanakaan". No persuvalitus kuuluu uskonlahkon julistukseen. Mutta loppuhan oli sitten varsinainen lähinnä venäjän trollin ulostus.
- Anonyymi00083UUSI
Anonyymi00078 kirjoitti:
Sinä äidinkielen opettajana varmaankin selität, mitä tarkoittaa " Et sinäkään aikanakaan". No persuvalitus kuuluu uskonlahkon julistukseen. Mutta loppuhan oli sitten varsinainen lähinnä venäjän trollin ulostus.
Jokainen äidinkielenopettaja ymmärtää, että tuossa on kyseessä kirjoitusvirhe eli lapsus. On tarkoitettu kirjoittaa sana ainakaan.
Vain vähä-älyinen persu voi iloita toisen tekemästä viattomasta virheestä. - Anonyymi00087UUSI
Anonyymi00083 kirjoitti:
Jokainen äidinkielenopettaja ymmärtää, että tuossa on kyseessä kirjoitusvirhe eli lapsus. On tarkoitettu kirjoittaa sana ainakaan.
Vain vähä-älyinen persu voi iloita toisen tekemästä viattomasta virheestä.Meinaatko, kuin räsäsen viaton rattijuoppous? Et kuitenkaan torjunut venäjän trollin osasta? Uskonlahkon jo todistit "persuilulla".
- Anonyymi00091UUSI
Anonyymi00048 kirjoitti:
Tarvii tarvii, mutta sitä ei edistä suomalaisten rahan jakaminen esim. italian ikkunaremontteihin, Verorahat mieluummin suomalaisten hyvinvointiin, ja nekin niin, että verorahat tulee työnteosta, eikä mistään "rikkaiden"ryöstöstä.
Ei ole mitään rikkaiden ryöstöä, enemmänkin tässä on tällä hallituskaudella ryöstetty köyhiä!!
- Anonyymi00033UUSI
Onks tää Räsänen se rattijuoppo.
- Anonyymi00034UUSI
On se. Yhteiskunnalta saamansa rahat juonut elätti.
- Anonyymi00042UUSI
Anonyymi00034 kirjoitti:
On se. Yhteiskunnalta saamansa rahat juonut elätti.
Oliks tää se joka kertoi tulonsa poliiseille väärin?
- Anonyymi00043UUSI
Anonyymi00042 kirjoitti:
Oliks tää se joka kertoi tulonsa poliiseille väärin?
On se. Mutta se on sitä parempaa ylivallan vastustamista.
- Anonyymi00044UUSI
Anonyymi00034 kirjoitti:
On se. Yhteiskunnalta saamansa rahat juonut elätti.
Haista sinä persu iso paska! Räsänen on vain ihminen ja takaan että sinäkin jossain elämäsi vaiheessa teet virheitä!!
- Anonyymi00049UUSI
Anonyymi00044 kirjoitti:
Haista sinä persu iso paska! Räsänen on vain ihminen ja takaan että sinäkin jossain elämäsi vaiheessa teet virheitä!!
Aivan. Ihminen tekee virheitä. Vaikka liitymällä sdp.hen, Siellä kyllä tulee järkevästäkin ihmisestä juoppo.
- Anonyymi00060UUSI
Anonyymi00034 kirjoitti:
On se. Yhteiskunnalta saamansa rahat juonut elätti.
Sehän on sitten kuten Teuvo Hakkarainen. Persut pelkää Teuvon saamien äänien karkaamista Räsäselle?
- Anonyymi00062UUSI
Anonyymi00044 kirjoitti:
Haista sinä persu iso paska! Räsänen on vain ihminen ja takaan että sinäkin jossain elämäsi vaiheessa teet virheitä!!
Mitä se vihavassari taas raivoaa?
- Anonyymi00084UUSI
Anonyymi00062 kirjoitti:
Mitä se vihavassari taas raivoaa?
Itseltäsikö kysyit?
Kyllä te oikeistolaiset sitten olette varsinaisia klovneja. Luuletteko, että kukaan ottaa teitä vakavasti ja uskoo esityksiinne? - Anonyymi00093UUSI
Anonyymi00049 kirjoitti:
Aivan. Ihminen tekee virheitä. Vaikka liitymällä sdp.hen, Siellä kyllä tulee järkevästäkin ihmisestä juoppo.
SDP:hen liittyminen EI ole virhe eikä siihen liittyminen tee kenestäkään juoppoa, pikemminkin persut on läpeensä juoppoja ja se on jopa edellytys persuihin pääsemiseksi!
- Anonyymi00094UUSI
Anonyymi00062 kirjoitti:
Mitä se vihavassari taas raivoaa?
Usko nyt jo persusekasikikö ettei ole mitään vihavassareita, vaan on vain teitä vihapersuja. Enkä minä ole raivonnut.
- Anonyymi00051UUSI
Niinpä, ehkä nyt voisivat sitten nostaa oman veroprosenttinsa samalle tasolle kun muut "superrikkaat". Tyhjää Demareiden huutelua tämäkin. Miten he itse osallistuvat? Pari tapausta tiedänkin, Hitas-Heinäluoma, mamupalvelutalo-Nasima ja neuvonantaja Marin. Kaikki ovat kaikkensa antaneet köyhille Suomalaisille
- Anonyymi00052UUSI
Oliko se taas ajellu kännissä studioon? Puhallutettiinko?
- Anonyymi00054UUSI
Tässä teille talouden huippuosaajien näkemyksiä:
https://kapitaali.com/me-taloustieteilijat-olemme-laskeneet-kasvu-on-tuhoon-tuomittu-strategia-on-olemassa-parempi-tapa/- Anonyymi00074UUSI
Oikeasti. Tuossa ei ollut yhtään "huippuosajaa". Pelkkää ideoloogista paskaa. Afrikkalainen diktaattorin palkitsema "dosentti".
- Anonyymi00055UUSI
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19501203/finnwatchin-johtaja-sonja-finel-osoittaa-esimerkkia-vastuullisuudesta#comment-143831565
Finel osoitti, ettei kaikki arvot ole myytävinä. Vielä kun löytyisi Suomen kansalaisten taloudellisten perustuslaillisten oikeuksien puolustajia ja vaatijoita eläkeköyhiksi pakotetuille, palkatonta työtä Suomen eteen lapsista asti tehneille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19512146/2-500ekk-minimielakkeilla-suurtyollisyys-palkansaajien-verotusta-ei-tarvitse-kiristaa- Anonyymi00075UUSI
Näytti olevan yhden ja saman id.n tuotoksia. Ei aiheuta kyseinen ulostus sen enempää kommenttia.
- Anonyymi00065UUSI
Eläkekertymä on kansanedustajille 4.5%.että sillä lailla.se kanssa naurattaa.kun itse saavat vaivaisen 1.5%.
- Anonyymi00070UUSI
Valkonen se paukutteli henkseleitään oikein kunnolla.vaikka ei olisi siihen varaa.kun ottaa huomioon aikaisemmat edesottamukset ja historian.niin minä ainakin pitäisin hyvin matalaa profiilia.
- Anonyymi00071UUSI
Joo
- Anonyymi00076UUSI
Vasemmisto esittää että perikunnat maksaisivat edesmenneiden hoidoista johtuneet kulut kunnille ja kelalle . Joten raha kiinnostaa kommunistejakin
- Anonyymi00077UUSI
Ajatteliko niin, että kakkulat tekee viisaaksi
- Anonyymi00081UUSI
Ihana Joona 😍. Onnea vaalikampanjaan. Tulee iso jytky.
- Anonyymi00085UUSI
Varsinainen "talousosaaja".
- Anonyymi00088UUSI
Joonan habitus ei kerää luottamusta.
- Anonyymi00096UUSI
Ja miksi ei? Pitäskö olla sliipattu ja ties mitä että ansaitsisi sun luottamuksesi? Ei se habitus merkitse mitään vaan se että mitä ajatuksia ihmisellä on! SE ratkaisee.
- Anonyymi00089UUSI
Joona julistaa: "Kun ajan, otan jos huvittaa!"
- Anonyymi00092UUSI
Ota vaan, se helpottaa
- Anonyymi00095UUSI
Suksi kuuseen pervopersu!
- Anonyymi00097UUSI
Joonan kannattaa keskittyä
nostelemaan pullonpohjaa taivasta kohti
Näkkälänjärven kanssa.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006111570.html Räsänen eheyttää Suomen.😇🌹❤️🇫🇮👍
- Anonyymi00098UUSI
No huppista......
- Anonyymi00099UUSI
Joona näytti osaamisensa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va852182- 103886
- 63771
- 45767
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???20676Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha505668Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76610Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23550- 57541
- 47535