Kivoja pelihetkiä porukalla

Tämä on jo aivan sairasta!

”Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan perjantain ja lauantain välillä alueella tapahtui ainakin kahdeksan väkivallantekoa.”

Nuorten väkivalta on mennyt entistä raaemmaksi, nuorisojengit mitä ei koskaan Taposen mielestä pitänyt Suomessa olla, koostuvat suurimmaksi osaksi maahanmuujanuorista, ryöstöt, häpäisyt, silmitön väkivalta, se on tullut heidän mukanaan katukuvaan.

” Lauantai-iltana noin 20 ihmistä oli osallisena tilanteessa, jossa yhtä noin 15-vuotiasta poikaa lyötiin ja potkittiin. Epäillyt eivät ole poliisin tiedossa. Perjantai-iltana kaksi tyttöä pahoinpiteli 16-vuotiasta tyttöä muun muassa potkimalla ja repimällä hiuksista. Poliisi epäilee, että tekijät olivat uhrille entuudestaan tuttuja. Samana iltana useiden ihmisten joukko löi ja potki 16-vuotiasta poikaa. Teosta epäillyt sekä teon motiivit ovat poliisin selvityksessä. Lisäksi lauantaina kaksi nuorta miestä löi 18-vuotiasta miestä useita kertoja ja varasti häneltä kaulakorun.”
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämä on jo aivan sairasta!

”Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan perjantain ja lauantain välillä alueella tapahtui ainakin kahdeksan väkivallantekoa.”

Nuorten väkivalta on mennyt entistä raaemmaksi, nuorisojengit mitä ei koskaan Taposen mielestä pitänyt Suomessa olla, koostuvat suurimmaksi osaksi maahanmuujanuorista, ryöstöt, häpäisyt, silmitön väkivalta, se on tullut heidän mukanaan katukuvaan.

” Lauantai-iltana noin 20 ihmistä oli osallisena tilanteessa, jossa yhtä noin 15-vuotiasta poikaa lyötiin ja potkittiin. Epäillyt eivät ole poliisin tiedossa. Perjantai-iltana kaksi tyttöä pahoinpiteli 16-vuotiasta tyttöä muun muassa potkimalla ja repimällä hiuksista. Poliisi epäilee, että tekijät olivat uhrille entuudestaan tuttuja. Samana iltana useiden ihmisten joukko löi ja potki 16-vuotiasta poikaa. Teosta epäillyt sekä teon motiivit ovat poliisin selvityksessä. Lisäksi lauantaina kaksi nuorta miestä löi 18-vuotiasta miestä useita kertoja ja varasti häneltä kaulakorun.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu