Joakim Vigelius pitää lukuja pysäyttävinä.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
PolitiikkaTalous
03.09.2026 |15:57
Jaa

Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Kelan mukaan aiempaa pienempi osuus vieraskielisestä väestöstä saa eri tukia. Silti vieraskielisten osuus kaikista maksetuista tuista on jatkanut kasvuaan. Kun vuonna 2017 vieraskielisille maksettiin perustoimeentulotuesta 24 % eli 172 miljoonaa euroa, vuonna 2025 osuus oli jo yli 40 % eli 408 miljoonaa euroa.

Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lukuja pysäyttävinä.

– Vieraskielisten osuus Suomen väestöstä on reilut 11 %. Silti vieraskielisille maksetaan yli 40 % perustoimeentulotuesta sekä yli 30 % työmarkkinatuesta ja takuueläkkeistä. Asumistuistakin 25 %. Yliedustus tuensaajissa on moninkertainen, Vigelius sanoo.

– Jos sama jatkuu, lähivuosina jo puolet perustoimeentulotuesta maksetaan vieraskielisille. Tilanne on täysin kestämätön.
Suomalainen sosiaaliturva ei voi olla tarjolla kaikille

Vigeliuksen mukaan vieraskielisen ja ulkomaalaistaustaisen väestön korostuminen sosiaaliturvan saajissa on ilmiö, joka havaitaan jo ympäri Eurooppaa.

– Suomessa on pakko alkaa eriyttämään sosiaaliturvaa Suomen kansalaisten, pitkään luvalla oleskelleiden ja juuri maahan muuttaneiden välillä. Suomalainen sosiaaliturva ei voi eikä sen tule olla jokaiselle tulijalle tarjolla ensimmäisestä päivästä lähtien, Vigelius päättää.

Kelan laskelmissa vieraskielisiksi määriteltiin ne henkilöt, joiden äidinkielenä on Kelan etuusrekisterissä jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saamen kieli.

Suomen Uutiset
1351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mutta vain Tampereella...

Äänestä
  • uskotan kelan valheisiin

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    uskotan kelan valheisiin

    Miksi Kela valehtelisi?

    1Äänestä

Tämä Vigelius ei ymmärrä kovin mistään mitään!

Äänestä
  • mitä luulet näiden kelan kavereiden käyvän jotka pyrki vedättämään 🤣

    Äänestä

Koska PS Vigelius alkaa pitää Euroopan PAHIMPIA työttömyyslukuja pysäyttävinä? No ei koskaan tietenkään koska suomalaisten hätä ei koske Persuja

Äänestä

Maamme "Mogadishu-tittelistä"-kilvoittelu tulee työttömyyssakkojen muodossa kalliiksi kaikille demarien johtamille kaupungeille. Vantaa, Espoo, Turku ja Tampere ovat kilvoittelun kärjessä.

1Äänestä
  • Vantaa on ykkönen. Se on demareiden unelma.

    Äänestä

Vembulius persukkien johtavana älönystyränä potkii ensin ja ihmettelee jälkiä sitten.

Voi kunpa kaikki lapset ja nuoret toimisivat samoin

Äänestä
  • s22

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    s22

    H33

    Persujen intressi on pitää tulijat epäsuomalaisina ja ongelmaisina, koska se on ainoa viestinsä.

    Tuloksena on kansan kyykytys, rikkaiden rikastaminen.

    Oikein "isänmaalliset".

    1Äänestä

Aloitus on asiallinen ja totuus. Kommentoinnit sen sijaan ovat vähä älyisten ja tietämättömien vajakkien suunsoittoa.

Äänestä

wwwwwwwwwwwwwww

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
PolitiikkaTalous
03.09.2026 |15:57
Jaa

Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Kelan mukaan aiempaa pienempi osuus vieraskielisestä väestöstä saa eri tukia. Silti vieraskielisten osuus kaikista maksetuista tuista on jatkanut kasvuaan. Kun vuonna 2017 vieraskielisille maksettiin perustoimeentulotuesta 24 % eli 172 miljoonaa euroa, vuonna 2025 osuus oli jo yli 40 % eli 408 miljoonaa euroa.

Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lukuja pysäyttävinä.

– Vieraskielisten osuus Suomen väestöstä on reilut 11 %. Silti vieraskielisille maksetaan yli 40 % perustoimeentulotuesta sekä yli 30 % työmarkkinatuesta ja takuueläkkeistä. Asumistuistakin 25 %. Yliedustus tuensaajissa on moninkertainen, Vigelius sanoo.

– Jos sama jatkuu, lähivuosina jo puolet perustoimeentulotuesta maksetaan vieraskielisille. Tilanne on täysin kestämätön.
Suomalainen sosiaaliturva ei voi olla tarjolla kaikille

Vigeliuksen mukaan vieraskielisen ja ulkomaalaistaustaisen väestön korostuminen sosiaaliturvan saajissa on ilmiö, joka havaitaan jo ympäri Eurooppaa.

– Suomessa on pakko alkaa eriyttämään sosiaaliturvaa Suomen kansalaisten, pitkään luvalla oleskelleiden ja juuri maahan muuttaneiden välillä. Suomalainen sosiaaliturva ei voi eikä sen tule olla jokaiselle tulijalle tarjolla ensimmäisestä päivästä lähtien, Vigelius päättää.

Kelan laskelmissa vieraskielisiksi määriteltiin ne henkilöt, joiden äidinkielenä on Kelan etuusrekisterissä jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saamen kieli.

Suomen Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu