Kelan kysely: Suomessa ihmiset näkevät jo nälkää

"Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan.

Kelan vuoden 2025 lopussa toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan sosiaaliturvaleikkaukset ovat heikentäneet erityisesti toimeentulotukea saavien ihmisten arkea.

Lähes yhdeksän kymmenestä perustoimeentulotukea saaneesta koki asumistuen, toimeentulotuen ja työttömyysturvan muutosten heikentäneen omaa toimeentuloaan, ja noin puolet arvioi vaikutusten olleen merkittäviä.

Yli puolet vastaajista kertoi joutuneensa tinkimään ruoasta tai hakemaan ruoka-apua. Lisäksi moni on vetäytynyt sosiaalisista kontakteista ja kokenut lisääntynyttä ahdistusta ja stressiä.

Lähes kaksi kolmesta ilmoitti, ettei heillä ole enää varaa lomaan tai vapaa-ajan viettoon kodin ulkopuolella. Myös ulkovaatteiden, kenkien, hygieniatarvikkeiden ja lääkkeiden hankinta on vaikeutunut.

Leikkaukset ovat osuneet erityisesti pienituloisiin ja näkyvät arjen perustarpeista tinkimisenä sekä psyykkisenä kuormituksena, toteaa Kelan tutkija Hanna-Mari Heinonen tiedotteessa.

Toimeentulotuen saajat arvioivat omaa taloudellista tulevaisuuttaan huomattavasti synkemmin kuin muut etuuksien saajat. Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan."

https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/9752663

Hienosti menee. Meillä on vahva ja välittävä Suomi. (huom. sarkasmia)
1761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Köyhät kyykkyyn niin eliitille riitti veroalejytkyjä .

1Äänestä
  • Matuille KAKSI MILJARDIA verovaroja. Sairasta!

    Äänestä

Kiitos mestari 🙏

Äänestä

Nälkäkuolema on kunniallinen tapa poistua.

Äänestä

Jatkakaa oikeiston tukemista. Pian on suuryritysten tukemat soppatykit kaduilla jakamassa kansalle pöydältä murusilla höystettyä lientä. Kaikki oikeistosta vasemmalle oleva kun on äärioikeistoa. Perehtykää historiaan.

Äänestä
  • Mehä voitas lisätä maaham muuttoo, eiks je😉
    T: Demari

    Äänestä

Olen opetellut syömään ruis-kaurapuuroa. Pelkkä kaura ei enää maistu.
Hyvää tuo on rukiilla vahvistettuna.

Äänestä

Kelan kyselyyn ei vastannut ketään demaria joka valtion piikkiin hotellihuoneaamiaisen kahdelle.

Äänestä
  • Joo mut se on silti vaan näkemys jos sul on nälkä.Kysy kelt vaa hallitukses ,ni kyl se nii on.

    Äänestä

Muistan kuinka lapsena yöllä nälkäisenä ajattelin, että olisipa hyvää, läheisestä seurakunnan leirikeskuksesta saatua ylijäämämakaroonilaatikkoa. Saimme joskus sieltä ylijäämäruokia kun olimme köyhä yksinhuoltajaperhe.

Äänestä

Mainittu pummijoukkio äänesti vassuja ja niin Marin pääsi tuhoamaan talouden. Olivat kuin oligargit Putinille.

On aivan oikein että nyt osallistuvat talouden korjaamiseen, aivan kuin Putinin oligargit aikanaan Ukrainan korjaamiseen.

Vuosia on syöty kuormasta ja aina vaadittu lisää. Mutta voi mikä itku kun kerrankin pitäisi maksaa vähän takaisinkin.

Äänestä
  • Suomen oligarkit ovat keränneet jo yli kaksi miljoonaa euroa orpolaisten vaaliavustuksia varten, jotta parempiosaisten valitsemat edustajat valittaisiin ja heihin kohdistuvat helpottelut jatkuisivat

    1Äänestä

Minäkin näin aamulla nälkää, kunnes istuin aamiaispöytään kahvin munakukkelin, pekonin ja makkaran höyrytessä pöydässä.

Slurps ja namnamnam!

Nälkä oli kadonnut silmistäni.

Äänestä

Minä näin nälkää jo 70 luvulla kun koulukirjoissa ja uutisissa näyttivät kuvia nälkään tapetuista lapsista kuvissa olivat pelkkää luuta ja nahkaa, varmaan oli kova nälkä, mutta nälkä helpotti lopulta...vanhemmat söi kaikki ruuat jotta pystyivät jatkamaan nussimista.

Äänestä

Venäjällä olivat siis oikeassa?

Äänestä

On hyvä että Kela kertoo mikä on näiden leikkausten ja työllisyystoimien tulos. Me tiesimme tuloksen kuitenkin jo kauan sitten. Orpo ja Kokoomus ei ole hyväksynyt tietoa vieläkään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan.

Kelan vuoden 2025 lopussa toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan sosiaaliturvaleikkaukset ovat heikentäneet erityisesti toimeentulotukea saavien ihmisten arkea.

Lähes yhdeksän kymmenestä perustoimeentulotukea saaneesta koki asumistuen, toimeentulotuen ja työttömyysturvan muutosten heikentäneen omaa toimeentuloaan, ja noin puolet arvioi vaikutusten olleen merkittäviä.

Yli puolet vastaajista kertoi joutuneensa tinkimään ruoasta tai hakemaan ruoka-apua. Lisäksi moni on vetäytynyt sosiaalisista kontakteista ja kokenut lisääntynyttä ahdistusta ja stressiä.

Lähes kaksi kolmesta ilmoitti, ettei heillä ole enää varaa lomaan tai vapaa-ajan viettoon kodin ulkopuolella. Myös ulkovaatteiden, kenkien, hygieniatarvikkeiden ja lääkkeiden hankinta on vaikeutunut.

Leikkaukset ovat osuneet erityisesti pienituloisiin ja näkyvät arjen perustarpeista tinkimisenä sekä psyykkisenä kuormituksena, toteaa Kelan tutkija Hanna-Mari Heinonen tiedotteessa.

Toimeentulotuen saajat arvioivat omaa taloudellista tulevaisuuttaan huomattavasti synkemmin kuin muut etuuksien saajat. Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan."

https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/9752663

Hienosti menee. Meillä on vahva ja välittävä Suomi. (huom. sarkasmia)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu