Pakkoruotsi ja pakkoenglanti

Vaikka miten selittäisi englannin nykyistä merkitystä, miksi sen tulee olla pakollinen (eihän se tosin Suomen lain mukaan ole, mutta usein kuntien päätösten takia on pakollinen), jatkuu solvaus ja haukkuminen. Pakkoenglannin kannattajaksi, jota saa solvata, leimataan jokainen pakkoruotsikriitikko. Palstalta poistetaan jo ihan asiallisiakin viestejä siksi, että ne arvostelevat pakkoruotsia. Ihan toinen ääni kellossa oli kymmenen vuotta sitten, kun pakkoruotsia vastustettiin paljon. Ja varsinkin eri ääni kellossa kuin viisitoista vuotta sitten, jolloin oli pakkoruotsin vastainen mielenosoitus eduskuntatalon edessä. Kysyin joskus ChatGPT:ltä, miksi 1990-luvun alussa pakkoruotsin poistosta saattoi eduskunta äänestää aiheuttamatta suurta kohua, mutta enää ei saata. Se vastasi, ettei 1990-luvun alussa ruotsi ollut vielä koko ikäluokalle pakollista - se oli pakollista oppikoulussa muttei kansakoulussa. Huomautin, että se teki virheen. Peruskoulujärjestelmä, johon kuuluu pakollista ruotsia kaikille, tuli valmiiksi vuonna 1981. ChatGPT vastasi, että olen oikeassa, 1990-luvun alussa ruotsi oli pakollista jo kaikille, mutta se kaikkia koskeva pakko oli aivan toisenluonteinen ilmiö kuin nykyää.

Englanti on maailmankieli, noin 11 prosentin äidinkieli ja ehkä 20 prosentin vähintään tyydyttävällä tasolla osaama kieli. Sitä puhutaan äidinkielenä kymmenissä maissa, ja kymmenissä muissa maissa se on eniten opiskeltu ja osattu vieras kieli. Se on maailmantieteen ja kansainvälisen politiikan ensisijainen kieli. Se on maailman ainoan supervallan kieli, mikä sekin korostaa sen merkitystä väkisin, niin tyhmästi kuin osa sen supervallan päättäjistä toimiikin.

Ruotsi sen sijaan on vain yhden noin kymmenen tai yhdentoista miljoonan asukkaan maan enemmistön ja yhden noin viiden tai kuuden miljoonan maan pienen vähemmistön kieli, jonka puhujista viimeksi mainitussa maassa on suuri osa kaksikielisiä. Se on kieli, jolla tulee toimeen vain siinä yhdessä ensiksi mainitsemassani maassa ja sen toisen maan joillakin rannikkopaikkakunnilla ja saaristossa. Näiden kahden maan ulkopuolella sitä osaa todella harva. Näiden kahden kielen pakollisen opetuksen luonne-ero on siis selvä. Englantia opetetaan käytännön tarpeeseen, mutta ruotsia enimmäkseen ideologisista ja symbolisista syistä.