Maailman suurin virhe ja hävitys num 1-9 edelleen

Aurinkokunnan planeettojen määrä putosi yhdeksästä kahdeksaan tasan 20 vuotta sitten. Pluto menetti planeetan asemansa elokuussa 2006, mutta päätös ei vaientanut kiistaa. Nyt osa tutkijoista sanoo suoraan, että koko ratkaisu oli virhe.

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni IAU luokitteli vuonna 1930 löydetyn Pluton kääpiöplaneetaksi. Ratkaisu syntyi sen jälkeen, kun Neptunuksen takaiselta Kuiperin vyöhykkeeltä oli löydetty Plutoon verrattavia kappaleita, kertoo brittilehti The Guardian.

Merkittävin niistä oli Eris. Jos Pluto olisi edelleen hyväksytty planeetaksi, samaa luokitusta olisi ollut vaikea evätä Erikseltä ja mahdollisesti suurelta joukolta muitakin Aurinkokunnan pieniä maailmoja.

IAU päätyi kolmen ehdon määritelmään. Planeetan pitää kiertää Aurinkoa, olla oman painovoimansa vuoksi likimain pyöreä ja hallita painovoimallaan kiertoratansa ympäristöä. Pluto kaatui viimeiseen ehtoon.

Juuri sitä Pluton puolustajat pitävät määritelmän heikkona kohtana.

Keski-Floridan yliopiston Stephen W. Hawking -keskuksen johtaja Philip Metzger kuuluu tutkijoihin, joiden mielestä vuoden 2006 ratkaisu teki planeetan määritelmästä tieteellisesti huonosti käyttökelpoisen.

– Heidän luomaansa planeetan määritelmää ei voi käyttää lainkaan, Metzger sanoo Guardianille.

Ongelma on arvostelijoiden mukaan siinä, että sama taivaankappale voisi olla toisella kiertoradalla planeetta ja toisella ei. Planeettatutkija Alan Stern on huomauttanut, ettei edes Maa välttämättä pystyisi hallitsemaan kiertoratansa ympäristöä, jos se siirrettäisiin yhtä kauas Auringosta kuin Pluto.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aurinkokunnan planeettojen määrä putosi yhdeksästä kahdeksaan tasan 20 vuotta sitten. Pluto menetti planeetan asemansa elokuussa 2006, mutta päätös ei vaientanut kiistaa. Nyt osa tutkijoista sanoo suoraan, että koko ratkaisu oli virhe.

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni IAU luokitteli vuonna 1930 löydetyn Pluton kääpiöplaneetaksi. Ratkaisu syntyi sen jälkeen, kun Neptunuksen takaiselta Kuiperin vyöhykkeeltä oli löydetty Plutoon verrattavia kappaleita, kertoo brittilehti The Guardian.

Merkittävin niistä oli Eris. Jos Pluto olisi edelleen hyväksytty planeetaksi, samaa luokitusta olisi ollut vaikea evätä Erikseltä ja mahdollisesti suurelta joukolta muitakin Aurinkokunnan pieniä maailmoja.

IAU päätyi kolmen ehdon määritelmään. Planeetan pitää kiertää Aurinkoa, olla oman painovoimansa vuoksi likimain pyöreä ja hallita painovoimallaan kiertoratansa ympäristöä. Pluto kaatui viimeiseen ehtoon.

Juuri sitä Pluton puolustajat pitävät määritelmän heikkona kohtana.

Keski-Floridan yliopiston Stephen W. Hawking -keskuksen johtaja Philip Metzger kuuluu tutkijoihin, joiden mielestä vuoden 2006 ratkaisu teki planeetan määritelmästä tieteellisesti huonosti käyttökelpoisen.

– Heidän luomaansa planeetan määritelmää ei voi käyttää lainkaan, Metzger sanoo Guardianille.

Ongelma on arvostelijoiden mukaan siinä, että sama taivaankappale voisi olla toisella kiertoradalla planeetta ja toisella ei. Planeettatutkija Alan Stern on huomauttanut, ettei edes Maa välttämättä pystyisi hallitsemaan kiertoratansa ympäristöä, jos se siirrettäisiin yhtä kauas Auringosta kuin Pluto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu