Kadotukseen johtava yhteisö

Anonyymi-ap

Nuorena Ville Mäkipelto tahtoi seurata kuuliaisesti Jumalaa.
Hän oli varttunut pohjalaisessa perheessä kolmannen polven helluntailaisena. Isovanhemmat olivat kokeneet Lapuan helluntaiseurakunnassa herätyksen, muuttaneet Pietarsaareen ja perustaneet sinne kodin.
Mäkipelto oli valpas uskovainen ja halusi palvella Jumalaa kuten vanhemmat ja isovanhemmat. On vain yksi totuus, ja kaikki tärkeät elämänohjeet löytyivät Raamatusta, hän uskoi.
Se ei aina ollut helppo tie teini-ikäiselle ja nuorelle aikuiselle. Etenkin seksuaalisuus oli tuossa iässä poltteleva aihe. Mäkipelto sai kuulla, että seksi ennen avioliittoa oli syntiä ja itsetyydytys  häpeällistä ja saastaista. Aivan erityisen syntistä oli suhde samaa sukupuolta kohtaan. Se oli varma tie helvettiin.
Mihin jäi lähimmäisenrakkaus?
Homofobia juurtui syvälle Mäkipeltoon. Vasta yli kaksikymppisenä teologian opiskelijana hän alkoi tarkistaa käsityksiään. Mäkipelto oli tutkaillut uskonsa perustuksia jo jonkin aikaa. Kelkan kääntymiseen lopullisesti johti etenkin yksi episodi.
Ajankohtainen kakkonen järjesti vuonna 2010 Homoillan, jossa keskusteltiin samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Päivi Räsäsen kommentit saivat ihmiset eroamaan kirkosta sankoin joukoin. Mäkipellon tuttava, entinen helluntaiseurakunnan pastori, otti aiheeseen kantaa kirjoittamalla Facebookissa, ettei homous ole syntiä.
Seurasi palautevyöry. Mäkipelto järkyttyi uskovaisten kommenteista.
– Konservatiiviset kristityt puhuivat homoseksuaaleista lähimmäisistään rakkaudettomasti, kun kaikki muut tuntuivat kohtaavan nämä rakkaudella ja hyväksyen.
Mäkipelto päätti, että tämä riittää. Hän ei halua olla osa tätä yhteisöä.
Jyrkentyneet asenteet
Tietokirjailijana ja tubettajana uran luonut psykologi ja teologian tohtori Mäkipelto on huomannut, etteivät asenteet ole reilussa viidessätoista vuodessa loiventuneet, päinvastoin. Hän julkaisi pari viikkoa sitten kirjan Sittenkin ehjä, joka tarttuu rajuun aiheeseen: eheytyshoitoihin.
Niillä tarkoitetaan seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin muuttamiseen pyrkiviä hoitomuotoja.
Kirja on jo ehtinyt tuoda Mäkipellolle vihamielistä palautetta. Hän sanoo, että seksuaalivähemmistöjen vastaisia mielipiteitä ilmaistaan entistä avoimemmin ja kärjekkäämmin, samoin eheytysideologiaa heijastelevia ajatuksia jaetaan aikaisempaa avoimemmin.
Mäkipelto ajattelee, että taustalla saattaa osin olla tietämättömyyttä, mutta on myös suuri joukko ihmisiä, jotka uskovat homoseksuaalisuuden olevan psyykkinen vamma, jonka voi korjata.
Hän läväyttää kirjassaan lukijan silmille, miten raju eheytyshoitojen todellisuus on äärimmillään 2000-luvun Suomessa.
Raamatulla päähän
Tunnetuin Mäkipellon haastattelema eheytyshoitojen kohteeksi joutunut on nuorena saarnaajatähtenä 2010-luvulla tunnettu Patrick Tiainen. Word of Faith -seurakunnan perustaja  yritti muuttaa seksuaalisuuttaan lähes yhdeksän vuoden ajan.
Tiainen oli saanut kuulla homoseksuaalisuutensa johtuvan muun muassa tunne-elämän vaurioista ja puutteellisesta maskuliinisuudesta, ja häntä hoidettiin jopa testosteronilääkkein.
Hoidot kulminoituivat rituaaliin, jossa Tiaisesta yritettiin manata ulos homouden henkiä ja häntä lyötiin Raamatulla. Kokemus oli niin traumaattinen, että se johti sairaalahoitoon ja yhteydenottoon traumakeskukseen.
Kirjassa pääsee ääneen myös Veikka Putkisaari, jolle hyvä tuttavapariskunta ryhtyi pitämään eheytyshoitoja. Niistä seurasi voimakasta masennusta, ahdistusta ja itsetuhoisia ajatuksia.
Putkisaari teki rikosilmoituksen. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2025 eheytyshoitoja tehneen pariskunnan sakkorangaistukseen pahoinpitelystä. Kyseessä oli ensimmäinen suomalainen oikeustapaus, jossa eheytystoiminnan katsottiin täyttävän rikoksen tunnusmerkit.

Syvä trauma
Mäkipelto sanoo yllättyneensä siitä, miten syviä ja pitkäaikaisia traumoja eheytyksen ja hengellisen väkivallan uhriksi joutuminen voi tuottaa.
– Se saattaa aiheuttaa traumaperäisen stressihäiriön kuten vaikkapa sota tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuminen.
Mäkipellon haastattelemat kahdeksan ihmistä kertoivat muun muassa erilaisista mielialaoireista, masennuksesta, itsetuhoisuudesta ja dissosiaatiokokemuksista, eli kokemuksista, joissa ihminen kokee irtautuvansa omasta kehostaan. Samanlaisia seurauksia on raportoitu myös tutkimuksissa, joita Mäkipelto käy kirjassaan läpi.
Hän kertoo teoksessaan muun muassa Samuelista, joka joutui 16-vuotiaana manausrituaalin kohteeksi. Rituaalissa hänen homoseksuaalisuuttaan selitettiin pahoilla hengillä ja sukukirouksilla. Rituaali ajoi nuoren pojan psykoosin kaltaiseen tilaan.
Mäkipellon mukaan manausrituaalit ovat eheyshoitojen äärimmäinen muoto.
– Lievimmillään eheytystoiminta ilmenee esimerkiksi rukouksena parantua homoseksuaalisuudesta.
Laajuus yllätti
Mäkipelto kertoo yllättyneensä kirjaa tehdessään myös eheytystoiminnan yleisyydestä ja siitä,  miten kokonaisvaltaisesta toiminnasta on kyse.
– Yhteisö kohdistaa eheytettävään usein pitkäaikaista painetta.
Kaikki hänen haastattelema

3

52

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      – Yhteisö kohdistaa eheytettävään usein pitkäaikaista painetta.
      Kaikki hänen haastattelemansa henkilöt ovat joutuneet käymään läpi pitkän ja kivuliaan toipumisen. Joillekin hinta oman seksuaalisuuden tai sukupuoli-identiteetin tunnustamisesta ja hyväksymisestä on ollut kova: välit sukulaisiin ja jopa omaan perheeseen ovat katkenneet.
      Mäkipelto sanoo häntä koskettaneen haastateltaviensa tarinoissa erityisesti ne hetket, kun joku vuosien salailun ja kelpaamattomuuden jälkeen viimein kokee tulevansa hyväksytyksi sellaisena kuin on.
      – Joku uskon yhteisön ulkopuolinen on sanonut vaikkapa, että hei, tuo on ok, osa sua ja hieno juttu.
      Totisinta totta
      Mäkipelto sanoo, ettei tavallinen luterilainen tapakristitty usein ymmärrä, millaisessa todellisuudessa vaikkapa karismaattisissa uskonyhteisöissä eletään. Hän haluaa kirjassaan raottaa tätä todellisuutta, jotta ihmiset ymmärtäisivät sitä maailmaa, josta eheytyshoidot kumpuavat.
      Uskoville näkyvän maailman rinnalla on koko ajan toinen todellisuus. Henkivallat sekä Jumalan ja Saatanan välinen näkymätön kamppailu ihmisten sieluista ovat heille totisinta totta, ja esimerkiksi pride-liike edustaa monille Saatanan valtaa maan päällä.
      Elämänohjeet ammennetaan Raamatusta. Uskotaan myös esimerkiksi armonlahjoihin, Pyhän Hengen antamiin erityisiin kykyihin.
      – Uskonto kietoutuu elimellisesti kaikkeen elämään, ja se näkyy vahvasti etenkin moraalin alueella, Mäkipelto sanoo.
      – Tapaluterilainen taas erottelee arjen ja uskonnollisuuden ulottuvuuden. Uskonnolla ei ole suurta merkitystä esimerkiksi elämänvalinnoissa ja moraalissa ja yhteiskunnallisessa keskusteluissa.

      Mäkipellon mukaan tiukka seksuaalimoraali saattaa vahingoittaa myös seksuaalivähemmistöihin kuulumattomia, etenkin seksuaalisen heräämisen kynnyksellä olevia nuoria.
      Hän kertoo kirjassaan oman seksuaalisen heräämisensä tapahtuneen Anttilan kuvastojen vähäpukeisten naisten äärellä. Kiihottuminen tuotti valtavaa häpeää ja syyllisyyden tunnetta, opettihan Jeesus vuorisaarnassa, että jo pelkkä naisen katseleminen himoiten oli huorintekoa sydämessä.
      Mäkipelto oppi tarkkailemaan pakonomaisesti omia ajatuksiaan ja tunteitaan ja yritti hallita niitä, ettei vahingossakaan tulisi kiusausta vaikka itsetyydytykseen.
      Lakiin muutos
      Eheytyshoitoja ollaan Suomessa kriminalisoimassa. Eduskunta hyväksyi viime vuonna niiden kieltoon tähtäävän kansalaisaloitteen äänin 125–49. Oikeusministeriössä kerätään parhaillaan tietoa lainvalmistelun tueksi.
      – Eheytyshoitojen kriminalisointi pitäisi saada lakiin. Se lähettäisi selvän viestin siitä, että ihmisen seksuaalisuuden muutosyritykset eivät ole ok. Se voisi saada aikaan keskustelua eheytystä harjoittavissa uskonyhteisöissä.
      Uskooko Mäkipelto, että seksuaalivähemmistöt joskus hyväksyttäisiin vanhoillisissa uskonyhteisöissä?
      – Se vaatisi niissä perusteellisen sisäisen muutoksen ja keskustelua. Ulkoapäin muutosta ei voi saada aikaan. Luterilainen kirkko on hyvä esimerkki siitä, että muutosta voi kuitenkin tapahtua, vaikkakin todella hitaasti.
      – Lisäksi muutos vaatisi rehellistä ja avointa opillista keskustelua ja sitä, että oltaisiin valmiita haastamaan oman yhteisön Raamatun tulkintaa.
      Ongelmalliset tulkinnat
      Mäkipelto on väitellyt teologian tohtoriksi Raamatun muutoshistoriasta. Hän haluaa osoittaa Sittenkin ehjä -kirjassaan, ettei Raamatusta ole seksuaalimoraalin oppikirjaksi.
      Kyse on aikojen saatossa monissa eri käsissä syntyneestä tekstikokoelmasta, joka heijastelee parintuhannen vuoden takaista arvomaailmaa. Sen tekstit on kirjoitettu tietylle historialliselle yleisölle, ei vastaamaan nykyajan seksuaalisuutta koskeviin kysymyksiin.
      Mäkipelto mainitsee kirjassaan, että esimerkiksi aviorikoksen kieltävä käsky ei kieltänyt kaikkea avioliiton ulkopuolista seksiä. Mies saattoi maata orjansa kanssa tai käydä prostituoiden luona. Käsky kielsi kajoamista toisen miehen aviopuolisoon. Taustalla oli käsitys siitä, että nainen oli miehen omaisuutta. Vanhassa testamentissa moniavioisuus oli miehelle sallittu.
      Mäkipelto uskoo, että konservatiivisissa uskonyhteisöissä on paljon heitä, jotka ovat avoimia pohtimaan, voisiko Raamattua tulkita toisinkin kuin heille opetetaan.

    • Anonyymi00002
      UUSI

      Uskovaiset on sairaita

    • Anonyymi00003
      UUSI

      Tämä on erityisen tärkeä postaus näin ilmajoella, vai mitä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      55
      1129
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1061
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1022
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      920
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      93
      884
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      735
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      26
      675
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      191
      652
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      68
      639
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    Aihe