Somen persut pissaavat hinajaa Afd:n eli Venäjän vaalivoiton kunniaksi Saksassa. Kuinka kauan kestää ennen kuin persujenkin äänenpainot suhteessa Venäjään kääntyvät taas avoimesti ihailevaan suuntaan?
Venäjä voitti Saksan vaaleissa! Persut innoissaan.
Anonyymi-ap
47132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Putin myös onnellinen kun nyt EU n hajoaminen on lähempänä .
Saksan media hävisi, ilmeisen passiivisia olivat totuuden julki tuomisen kanssa, läpinäkyvyys puuttui medialta ja lopputulos oli aika karmea. Moukkamaisuus oli läsnä eilen Saksassa.
Tyhmyyttä unohtamatta. Venäjä tulee olemaan suuri ongelma Suomellekin, jos pahin skenaario toteutuu? Venäjä kokee Suomen petturiksi ja siten voimme joutua kokemaan todella ikäviä juttuja?
Kyllä EU hajoittaa aivan itse itsensä. Saksa sosialisti vihervasemmisto Natsit hajoittivat EU;n ja se on hyvä niin. Eurooppa ei eole mikään saksan vihwrvasemmistonatsien leikkikenttä.
Persu-Pravda uutisoi heti asiasta. ÜLLATÜS ???
https://www.suomenuutiset.fi/afd-voitti-saksassa-saksi-anhaltin-osavaltiovaalit-mutta-jai-ovensuukyselyn-mukaan-paikan-tai-kahden-paahan-ehdottomasta-enemmistosta/
Onko sulla jokin tarkoitus tuolla jatkuvalla sekoilullasi ? Lisäksi teet sitä varastetuilla teksteillä - vaikka ei kai kukaan ole enää vuosiin odottanut että kykenisit itse luomaan jotain.
Kopioo tääkin tänne suoltaa.
Hävettikö lukea persulahkosi aviisia noin rajusti?
Upeeta! Kohta vihreille on saksassa taas tarjolla reipasta leirielämää.
Persut ovat Venäjän kätyreitä niin meillä kuin muualla.
Aina yhtä hauskoja nämä "äärioikeistolaiset persut ovat venäjä mielisiä" avaukset harhoineen joiden viestiketjuista katoaa viestit joissa arvostellaan persuja s24 palstoilla maalittavia persuista pihalle potkittuja venäjämielisiä rotuopin julistajia..😂😂
Saksalaiset ovat outoja:)
Ensin oltiin (Itä-Saksa)venäläisten hallussa 1990 asti.
Nyt halutaan ihan vastaavaa.
Itänaapurin propagandistit ovat avoimesti vaatineet DDR:n palauttamista ja AFD on mukana toteuttamassa sitä
Vain itäsakut eli sikäläiset "persut"haluavat Putinin kainaloon.
DDR voitti vaalit ja persut riemuitsee? Siis persujenkin tavoite on antautuminen ryssälle
Saksojen yhdistyminen vuonna 1990 on maksanut arviolta noin kaksi biljoonaa eli 2 000 miljardia euroa.
"Ennen natsit juoksi mamujen perässä niitä potkimassa nykyisin äärioikeisto juoksee persujen perässä vasara kädessä"
...ja persuista pihalle potkittuja rotuopin julistajia ja Soinia fanittava ääliöoikeistolainen mustamaalaa persuja pakkomielteisesti 18-22h/365vrk vuodessa suomi24:lla.
Kyllä siellä ihan saksan kansalaiset äänestivät ,että uli ,uli uli vain😂😂😂
Itäsakut.
Vain Saksi-Anhaltin osavaltion äänioikeutetut äänestivät.
Eu vas hallinto ja eun vas valemediat valeuutisoi euroopan isänmaallisia puolueita nats... ti venäjämieliseksi. Aivan kuten ps puoluetta. Todellisuus on että kyse on konservatiivipuolueista jotka vaatustavat isl.. saatiota, väest v, ja kommunistista eu politrukkiaa ja tulevaa sananvapauden kieltoa ja dicivalvontayhteiskuntaa.
Lisänä ,kukaan euroopassa vasemmistoa lukuunottamatta ei halua venäjän alamaiseksi sen enempää kun kiinankaan...tsi .kalifattia. eu tarvitsee perinteisen eu n takaisin rajavalvonnalla ja ilman kukkahattuhalailijoita ilman aivoja.
Miten sinä perustelet väitteesi siitä, että Euroopan vasemmisto haluaa ultrakapitalistisen Venäjän alamaiseksi?
Ihanaa heti aamusta lukea vihervassareiden itkupotkuraivareita 🤣
Sulla se vaan ei tyhmyys helpota . . . .
Afd voitti. Nyt Yle tietysti lähettää viestiä, että väärin äänestetty. Sellaista ei ole ,kuin väärin äänestetty. Maahanmuutto on se asia, miksi Afd voitti. Tavalliset kansalaiset kaikkialla näkevät, että se on mennyt niin metsään kuin ikinä voi.
Jos persut olisi myös työväen puolue ja ymmärtäisi myös pienituloisia, pientä ihmistä, se repisi murska voiton.
Yksi asia on vaarallinen Afd voitossa . Putin taputtaa verisiä käsiään.
Kunhan päästään hiukan lähemmäksi ensi kevään eduskuntavaaleja, niin persut kyllä ymmärtää taas pienituloisia pieniä ihmisiä.
"Riikka Purra: ”Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – Se ei meille käy”"
Voipi olla näin. Ja jos nämä pienituloiset eivät muista, mitä tapahtui tämän nykyisen hallituksen aikana ,kun Purra heilui oikein sakset kädessä ja äänestävät taas persuja, niin kiittäkööt sitten itseään.
Aina ennen vaaleja kaikki ovat sitä mieltä,että demokratia on hyvä ja tärkeää ja kansalaisten pitää saada vapaasti äänestää,mutta aina sitten kun vihervassarit häviää,niin he alkavat puhumaan miten kansa äänesti väärin,demokratia ei toimi jne.Kuitenkin jos he voittavat,niin silloin demokratia toimii ja kansa on saanut vapaasti äänestää ja sitä ääntä on kunnioitettava 🤡
Demokratia suomessa on tarkoittanut Marinin ajoista persujen blokkaamista ulos hallitusyhteistyöstä jo ennen vaaleja ilman että meno olisi muuttunut yhtään. Demarien hyppiessä seinille pelkästä ajatuksesta kuinka oikeustopuolueet harrastaisi samaa kieltäytymällä hallitusyhteistyöstä demarien voittaessa vaalit. Hallitusneuvottelijaksi noustessa vaaleissa toiseksi tullut.
Kyllä se oli Saksa ja saksalaiset jotka voittivat ! Ja tulevat voittamaan.
Höpö höpö. Äänestys tapahtui entisen DDR:n alueella sijaitsevassa Saksi-Anhaltin osavaltiossa, jossa asukkaita on vain hieman enemmän kuin esim. Virossa.
Ap sen sijaan pissii päin jotain hinaajaa. "Kultaiset suihkut" kun ovat vain yksi Ap:n lempiharrastuksista. Kuten Suomi24:szä näkyy, on täysin psykoottinen persupakkomielle tärkein Ap:n " harrastuksista".
Sellainen sekopää sinä ap olet.
Venäjä ei tuohon euroopan hitaaseen heräämiseen ei kuulu. Mutta on mukava nähdä, kuinka järki leviää pitkin Eurooppaa, joskin aivan liian hitaasti. Osittaisin siksi, että mediapooli hidastaa sitä sensuurillaan. On surullista katsella, kuinka suomalaiset jotka ovat valtamedian varassa - on blokattu ja aivopesun uhreja maailman tapahtumista.
Mitkä ovat sinun vaihtoehtosi valtamedian tilalle tai sen lisäksi?
Ja tuoko oli sinusta sitten älykäs kysymys ? Kyse on siitä, että kyseisten tuotteiden käyttäjän, on pystyttävä ajattelemaan itse, arvioimaan mitä on syytä uskoa ja huomioida - eikä toistella ja kopsailla aivopesulaitosten lanseeramia satuja.
Euroopan turvallisuusuhat.
1. Euroopan kehitysmaalaistuminen.
Valtioiden sisäinen turvallisuusuhka ihan jokaiselle. Tuhoaa valtioiden tuottavuuden, koska korkean tuottavuuden tietotyöhön kykeneviä on suhteellisesti entistä vähemmän. Lisäksi sharia tuhoaa moraalisen perustan, jolle sivistys ja hyvinvointiyhteiskunnat rakentuu.
2. Putinin Venäjä.
Ulkoinen turvallisuusuhka. Aiheuttaa konkreettisen ulkoisen sodanuhan, joka on välitön turvallisuusuhka sotatoimien keskelle joutuneille ihmisille. Ulkoinen uhka ei kuitenkaan tuhoa valtioita sisältäpäin - sivistys ja mahdollisuus hyvinvointivaltion uudelleenpystyttämiseen sodan päätyttyä säilyy.
Näistä syystä 1. on valtavan paljon suurempi uhka Euroopalle kuin 2.
Venäjän kätyrit ali AfD voitti.
Saksalle on tulossa vaikeuksia. Rasistiset äärioikeistolaiset
hallituksessa eivät herätä sijoittajissa luottamusta.
Ei tullut kasvua Suomeenkaan. Yrityksille pitää maksaa,
että ne Suomeen tulevat.
Rankka uutinen juuri nyt: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012256341.html
Persuilla on nyt pili kovana ja öyhötysvauhti päällä.
Natsahdusmarssilla juuri olivat naamioituneina Stadissa.
harmittaako kun olet jo niin paljon hävinnyt rahaa tässä ukrainassa , eli niin paljon että et voi lopettaa , kun muuten kaikkitietäisi kokonaissumman 🤣🤣🤣
Muut kuin persut ei tykkää na zeista.
Persuilla on jo neliveto päällä, kun aateveljet Saksassa
menstyivät vaaleissa.
Joo, Stasi upseerit on persujen ihanteita!
Venäjä-mielinen AfD voitti ja persut hihkuvat ilosta.