Ovat varmaan tyytyväisiä ja paukuttelevat henkseleitään. Työvoitto tuli. Alarmistit ovat kunkkuja Tiede-Ilmastonmuutos -palstalla. Trollit pyrkivät hyppyyttämään minua vaatimalla "todisteita". Todisteet olisi pitänyt kaivaa netistä, joka on täynnä "ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta" eli AGW-teoriaa. En ole tutkija. Ei minulla ole omaa ilmastomallia vaikka alarmistit tuntuvat niin väittävän. Epäilyni AGW:stä perustuu aivan samoihin tutkimustietoihin kuin AGW:kin. Alarmistit käyttivät samoja menetelmiä, joita trollit politiikan palstoilla käyttävät. En jaksanut inttää enkä puolustautua nimittelyä, solvauksia ja häpäisyä vastaan. Se alkoi tuntua typerältä. En mennyt alarmisten halpaan myöskään niiden "todisteiden" kaivamisessa. Minulla on muutakin ajateltavaa ja tekemistä kuin alarmistien kanssa kinaaminen. Olen ehkä vähän masentunut, mutta lannistunut en ole. Periksi en anna. Tappelen edelleen ilmastopelon lietsontaa samoin kuin muutakin trollien valehtelua vastaan.
Vastaukset 1
Laitoin ylläolevan kommentin tänne Sananvapaus-palstalle koska jouduin Tiede-Ilmastonmuutos -palstalla puolustautumiaan alarmistien agressiivista trollausta vastaan tavalla, joka vei aloittamani keskustelun pois itse aiheesta. Alarmistitrollien ilmeinen tarkoitus on tukahduttaa alarmismin kritiikki väitteellä, että se on muka tieteen kumoamista, "denialismia". Alarmismi haluaa tehdä ilmaston lämpenemisestä poliittisen välineen. Alarmistitrollit haluavat itselleen Ilmastonmuutos-palstan totaalisen hallinnan. Siihen pyritään yhtä agressiivisesti tai jopa agressiivisemmin kuin poliittisilla tai uskonnollisilla palstoilla puolustetaan omaa aatetta tai uskontoa. Alarmistinen trollaus yhdellä keskustelupalstalla ei ole kummoinenkaan juttu isossa kuvassa, mutta se kuvastaa ajan pahaenteistä henkeä: pelon ja vihan lietsontaa totaalisen vallan saavuttamiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu521187- 16825
- 68732
- 63725
- 47704
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69688Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9540Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45518Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8510Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24473- 4472
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104469Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113444- 16431
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 36415
- 34414
- 35399