kiinnostasko ketään kertoa mulle....

Hups ja oho. :)

Luin viestisi liian nopeasti, jäi huomaamatta se "satanismi"-kohta. En voine kehua filosofiaani satanismiksi joka käsittääkseni tarkoittaa jotakuinkin oman perseensä suojelemista ennen muita.

Nyt kun vahinko on jo tapahtunut voisinkin kysellä jotain. Olenko väärässä jos ymmärrän satanismin lähinnä hedonistisena materialismina, eli "nautintojen" keräämiseen keskittyvänä filosofiana jonka lähtökohta on: "kuolet kuitenkin ja se on kaiken loppu, ota siis ilo irti"?

Sivuhuomautuksena: Eräs ystäväni vietti juuri viimeisen vuoden ajan hedonistisen materialismin leikkiin antautuneena. Tulos: Kärähtänyt keskusyksikkö eli häiriö todellisuudentajussa. Hänen oma kommenttinsa: "Oli tarkoituksena ottaa ilo irti elämästä - se onnistui täydellisesti! Ilo lähti *irti* elämästä."

Ei makeaa mahan täydeltä...

Mielestäni on eriskummallista että useat henkilöt, jotka pitävät aineellisia kokemuksia ja nautintoja korkeimpana todellisuutena, joutuvat jossain vaiheessa huomaamaan kuinka pienimuotoisia ja yhdentekeviä asioita ovatkaan pitäneet arvossa - seurauksena syvällisiä pohdintoja elämän tarkoituksesta sekä persoonallisuuden ristiriitaisuuksien paljastumisesta johtuvaa paniikkia.

En aikonut yleistää. Kaikki materialistit eivät suinkaan ole itseään hemmottelevia surkimuksia! Eivätkä kaikki "henkistyneet" ihmiset tiedä "enemmän" elämästä kuin "tavalliset". Mielestäni ihmisten tulisi filosofioissaan keskittyä löytämään yhdistäviä tekijöitä ja rakentamaan harmonista rinnakkaiseloa. Niitä yhteisiä ominaisuuksia on ihmisillä aina keskenään enemmän kuin eroavaisuuksia. Vaikka olisi mitä filosofiaa tai uskontoa tahansa asettunut ajamaan.

J

kiitos näkemyksistäsi!

J Alfred kirjoitti:

Hups ja oho. :)

Luin viestisi liian nopeasti, jäi huomaamatta se "satanismi"-kohta. En voine kehua filosofiaani satanismiksi joka käsittääkseni tarkoittaa jotakuinkin oman perseensä suojelemista ennen muita.

Nyt kun vahinko on jo tapahtunut voisinkin kysellä jotain. Olenko väärässä jos ymmärrän satanismin lähinnä hedonistisena materialismina, eli "nautintojen" keräämiseen keskittyvänä filosofiana jonka lähtökohta on: "kuolet kuitenkin ja se on kaiken loppu, ota siis ilo irti"?

Sivuhuomautuksena: Eräs ystäväni vietti juuri viimeisen vuoden ajan hedonistisen materialismin leikkiin antautuneena. Tulos: Kärähtänyt keskusyksikkö eli häiriö todellisuudentajussa. Hänen oma kommenttinsa: "Oli tarkoituksena ottaa ilo irti elämästä - se onnistui täydellisesti! Ilo lähti *irti* elämästä."

Ei makeaa mahan täydeltä...

Mielestäni on eriskummallista että useat henkilöt, jotka pitävät aineellisia kokemuksia ja nautintoja korkeimpana todellisuutena, joutuvat jossain vaiheessa huomaamaan kuinka pienimuotoisia ja yhdentekeviä asioita ovatkaan pitäneet arvossa - seurauksena syvällisiä pohdintoja elämän tarkoituksesta sekä persoonallisuuden ristiriitaisuuksien paljastumisesta johtuvaa paniikkia.

En aikonut yleistää. Kaikki materialistit eivät suinkaan ole itseään hemmottelevia surkimuksia! Eivätkä kaikki "henkistyneet" ihmiset tiedä "enemmän" elämästä kuin "tavalliset". Mielestäni ihmisten tulisi filosofioissaan keskittyä löytämään yhdistäviä tekijöitä ja rakentamaan harmonista rinnakkaiseloa. Niitä yhteisiä ominaisuuksia on ihmisillä aina keskenään enemmän kuin eroavaisuuksia. Vaikka olisi mitä filosofiaa tai uskontoa tahansa asettunut ajamaan.

J

Oivallista juttua tuli siinä.

Itse olen matkan varrella tuntenut kaksi satanistia ja he olivat kyllä todella mukavia ihmisiä. Rauhallisia ja tasapainoisia, sinut itsensä kanssa. Itse olen siitä lähtien ajatellut pikemmin niin, että häiriö todellisuudentajuun voi tulla mistä tahansa uskosta, jossa tuijotetaan yliluonnolliseen. Sen sijaan parhaimmillaan satanistinen filosofia ei ole itämaista, henkistä filosofiaa kummempaa. Katse kohdistuu itseen, mutta materialistisia arvoja ei ole. Siksi jotkut satanistit ovat lähinnä hengistyneitä ja oman itsensä löytäneitä, enkä pidä sitä mitenkään huonona asiana.

"Olenko väärässä jos ymmärrän satanismin lähinnä hedonistisena materialismina, eli "nautintojen" keräämiseen keskittyvänä filosofiana jonka lähtökohta on: "kuolet kuitenkin ja se on kaiken loppu, ota siis ilo irti"?"

LaVeyn oppien mukaan näin taitaisi olla. Hedonistinen materialismi lienee aikalailla oikea termi.

"Sivuhuomautuksena: Eräs ystäväni vietti juuri viimeisen vuoden ajan hedonistisen materialismin leikkiin antautuneena. Tulos: Kärähtänyt keskusyksikkö eli häiriö todellisuudentajussa. Hänen oma kommenttinsa: "Oli tarkoituksena ottaa ilo irti elämästä - se onnistui täydellisesti! Ilo lähti *irti* elämästä.""

Tämä onnistuu jotakuinkin millä tahansa uskolla. Ihmiset onnistuvat pilaamaan elämänsä myös sillä, että järähtämättömästi uskovat, ettei uskoa tarvita. Sanoisin näiden ihmisten olevan niitä tuulen vietävissä olevia, jotka etsivät jotain elämän kiintopistettä ja samalla menettävät sen lopullisesti. Näille ihmisille on melko suurella varmuudella tapahtunut lapsuudessa tai varhaisnuoruudessa jotain sellaista, joka on vienyt elämästä jotakuinkin kaikki mahdolliset kiintopisteet. Siitä syystä uskosta tulee tavallaan se oljenkorsi, joka pitää heidän pääkoppansa kasassa ja samalla he menettävät nimenomaan kaiken, mitä ikinä siinä pääkopassa oli kasassa pidettävänä.

"Ei makeaa mahan täydeltä..."

Tasapaino ennenkaikkea.

"Mielestäni ihmisten tulisi filosofioissaan keskittyä löytämään yhdistäviä tekijöitä ja rakentamaan harmonista rinnakkaiseloa. Niitä yhteisiä ominaisuuksia on ihmisillä aina keskenään enemmän kuin eroavaisuuksia. Vaikka olisi mitä filosofiaa tai uskontoa tahansa asettunut ajamaan."

Näin on. Mitään filosofiaa vain ei pitäisi ottaa missään vaiheessa niin tosissaan, että siitä tulisi jollain tavalla itseisarvo. Tietysti filosofioilla on arvonsa ja on tärkeää puhua elämään kuin melkein kaikkeen muuhun liittyvästä, mutta uskoisin sen riittävän, että niistä puhuu. Monet pyrkivät puhumaan (uskomaan, toimimaan jne), mutta epäonnistuvat...

Tommi kirjoitti:

Oivallista juttua tuli siinä.

Itse olen matkan varrella tuntenut kaksi satanistia ja he olivat kyllä todella mukavia ihmisiä. Rauhallisia ja tasapainoisia, sinut itsensä kanssa. Itse olen siitä lähtien ajatellut pikemmin niin, että häiriö todellisuudentajuun voi tulla mistä tahansa uskosta, jossa tuijotetaan yliluonnolliseen. Sen sijaan parhaimmillaan satanistinen filosofia ei ole itämaista, henkistä filosofiaa kummempaa. Katse kohdistuu itseen, mutta materialistisia arvoja ei ole. Siksi jotkut satanistit ovat lähinnä hengistyneitä ja oman itsensä löytäneitä, enkä pidä sitä mitenkään huonona asiana.

"Olenko väärässä jos ymmärrän satanismin lähinnä hedonistisena materialismina, eli "nautintojen" keräämiseen keskittyvänä filosofiana jonka lähtökohta on: "kuolet kuitenkin ja se on kaiken loppu, ota siis ilo irti"?"

LaVeyn oppien mukaan näin taitaisi olla. Hedonistinen materialismi lienee aikalailla oikea termi.

"Sivuhuomautuksena: Eräs ystäväni vietti juuri viimeisen vuoden ajan hedonistisen materialismin leikkiin antautuneena. Tulos: Kärähtänyt keskusyksikkö eli häiriö todellisuudentajussa. Hänen oma kommenttinsa: "Oli tarkoituksena ottaa ilo irti elämästä - se onnistui täydellisesti! Ilo lähti *irti* elämästä.""

Tämä onnistuu jotakuinkin millä tahansa uskolla. Ihmiset onnistuvat pilaamaan elämänsä myös sillä, että järähtämättömästi uskovat, ettei uskoa tarvita. Sanoisin näiden ihmisten olevan niitä tuulen vietävissä olevia, jotka etsivät jotain elämän kiintopistettä ja samalla menettävät sen lopullisesti. Näille ihmisille on melko suurella varmuudella tapahtunut lapsuudessa tai varhaisnuoruudessa jotain sellaista, joka on vienyt elämästä jotakuinkin kaikki mahdolliset kiintopisteet. Siitä syystä uskosta tulee tavallaan se oljenkorsi, joka pitää heidän pääkoppansa kasassa ja samalla he menettävät nimenomaan kaiken, mitä ikinä siinä pääkopassa oli kasassa pidettävänä.

"Ei makeaa mahan täydeltä..."

Tasapaino ennenkaikkea.

"Mielestäni ihmisten tulisi filosofioissaan keskittyä löytämään yhdistäviä tekijöitä ja rakentamaan harmonista rinnakkaiseloa. Niitä yhteisiä ominaisuuksia on ihmisillä aina keskenään enemmän kuin eroavaisuuksia. Vaikka olisi mitä filosofiaa tai uskontoa tahansa asettunut ajamaan."

Näin on. Mitään filosofiaa vain ei pitäisi ottaa missään vaiheessa niin tosissaan, että siitä tulisi jollain tavalla itseisarvo. Tietysti filosofioilla on arvonsa ja on tärkeää puhua elämään kuin melkein kaikkeen muuhun liittyvästä, mutta uskoisin sen riittävän, että niistä puhuu. Monet pyrkivät puhumaan (uskomaan, toimimaan jne), mutta epäonnistuvat...

Kiitos maukkaasta vastauksesta!

Täytyy vielä lisätä, että se siipensä polttanut ystäväni ei suinkaan ollut satanisti vaan nimenomaan pelkästään materialistisen nautinnon tavoittelija. Ainakin hetken aikaa - nykyään tuntuu ko. henkilöllä pysyvän jalat tukevasti maassa! Live and learn...

Vaikka en itse paljon aiheesta tiedäkään, ärsyynnyn aina kun esim. valtamediassa sekoitetaan keskenään satanismi, saatananpalvonta, musiikkimieltymykset ja ties mitkä pukeutumistyylit. Aivan niinkuin "satanisteja" ei olisi jo tarpeeksi montaa eri kastia! No, Suomessa onkin jo pitkään ollut perinteenä pelotella ihmisiä "ei-halutuilla" ominaisuuksilla ja kaivella niitä Saatanoita joka nurkasta.

Minua on elämäni aikana kävellyt vastaan uskomattoman oivaltavia sekä viisaita humanisteja jotka - "yllätys, yllätys" - tunnustautuvat satanisteiksi. Samalla tavoin joskus törmään kännissä heiluviin bläkkiksiin jotka osaavat korkeintaan sen kuuluisan kahden sormen käsimerkin ja näinollen pitävät itseään Viikinkien perillisinä. Ihmisiä on erilaisia...

Satanismissa viehättää erityisesti sen arkipäiväisyys - ihmisen eläimellisyyden tervehenkinen myöntäminen. Vajavaisuuden hyväksyminen. Nämä ovat sellaisia ominaisuuksia jotka käsittääkseni ovat samalla Kristillisiä ihanteita vaikka niitä ei kristittyjen piirissä usein enää ymmärretäkään vaalia.

Onko silti ihme että satanismi ja kristillisyys muistuttavat monin paikoin toisiaan? Tarkoitan siis sellaista alkuperäistä kristillisyyttä johon kuuluu toisten ihmisten sekä ihan tavallisen inhimillisyyden kunnioitus, nöyryys sekä luonnonläheisyys - harvinainen yhdistelmä nykyseurakunnissa.

Lucifer-myyttihän on kristillistä perua. Lucifer kuvastaa ihmisen tarinaa - Jumalallista enkeliä joka kuitenkin "tahrasi" itsensä laskeutumalla "epätäydellisyyden" tasolle. Lucifer on Jumalan poika! Ilman inkvisition maalailemaa pelottelu- ja kauhukuvastoa Lucifer vaikuttaakin vain inhimillisen Jumalan kuvalta - ei synnin ja pahuuden tuojalta! Synti ja pahuus ovat meidän valittavissamme. Me olemme Lucifer, mutta Lucifer ei ole itse Pahuus.

Hyvyys, pahuus, ihmisyys, täydellisyys, Jumaluus, luonto, taivas, elämä. Siinä lahjapaketti jonka kanssa on opittava elämään. Ei siinä auta kiihkoilu, ei "pahuuden" syytteleminen kaikesta mikä on "väärin". Elämän ymmärtämisessä eivät oikeastaan hyvän ja pahan käsitteet auta ollenkaan - ne vain sekoittavat. Mielestäni viisautta on ottaa elämä sellaisenaan, ilman omien tarkoitusperien synnyttämiä tulkintoja, ja vain OLLA.

:)

Mukavat jatkot, terv.
J

kiinostas... kirjoitti:

kiitos näkemyksistäsi!

J Alfred on väärässä, lucifer ei ole jumalan poika vaan langennut enkeli.
Hän on myöskin personoitunut paha, siis apsoluuttinen paha, hänessä ei löydy mitään hyvää
Raamattu sanoo: saatana on tullut tappamaan ja tuhoamaan ,mutta Jeesus tuli että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys.
Lucifer ei kylläkään pidä ääntä itsestään, se mieluimmin yrittää uskotella ettei sitä olekaan.
Sen todellisuuden huomaa vasta sitten kun on ottanut Jeesuksen sydämeensä, sillä ilman Jeesusta me olemme alttiita saatanan vaikutuksille.
Jos haluaa etsiä totuutta ,niin hänet kyllä löytää
Jeesus on totuus: eikä kukaan tule Isän tykö muuten kuin minun kauttani ,sanoi Jeesus.

Kokenut kirjoitti:

J Alfred on väärässä, lucifer ei ole jumalan poika vaan langennut enkeli.
Hän on myöskin personoitunut paha, siis apsoluuttinen paha, hänessä ei löydy mitään hyvää
Raamattu sanoo: saatana on tullut tappamaan ja tuhoamaan ,mutta Jeesus tuli että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys.
Lucifer ei kylläkään pidä ääntä itsestään, se mieluimmin yrittää uskotella ettei sitä olekaan.
Sen todellisuuden huomaa vasta sitten kun on ottanut Jeesuksen sydämeensä, sillä ilman Jeesusta me olemme alttiita saatanan vaikutuksille.
Jos haluaa etsiä totuutta ,niin hänet kyllä löytää
Jeesus on totuus: eikä kukaan tule Isän tykö muuten kuin minun kauttani ,sanoi Jeesus.

Jobin kirjan alussa kuvataan, kuinka kun Jumalan pojat kokoontuivat Herransa eteen, tuli myös saatana heidän joukossaan ja Jumala kysyi saatanalta: Missäs olet ollut?......

Kuvaus viittaa selkeästi siihen, että saatana yhtenä Jumalan pojista tuli Hänen eteensä muiden poikien rinnalla. Kyseessä on juuri se langennut enekeli, Lucifer, valonkantaja, josta taivaallisen kapinan epäonnistumisen seurauksena tuli pimeyden ruhtinas. Jeesuskinhan sanoo, että minä näin saatanan lankeevan taivaasta kuin salaman ja Johannes puhuu ilmestyskirjassaan, kuinka arkkienkeli Mikael soti taivaallisine sotajoukkoineen Luciferin joukkoja vastaan, jotka hävisivät, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. Siinä mielessä olemme itse kukin lucifereja, matkalla takaisin isän kotiin, perisynnin tehneitä, kapinaan osallistuneita ja pahan alla olevia, kunnes käännymme nurjilta teiltämme ja uudestisyntymisen kautta saamme armon Jumalan edessä.