Valtaisa spektaakkeli on alkanut.
Näyttämöllä oli alusta alkaen Morsian.
Olemme kuulleet hänen
kaipauksensa Sulhasen puoleen.
"Hän suudelkoon minua
suunsa suudelmilla."
Morsian kaipaa kohdata
Sulhasensa ja saada kokea
Hänen tulisen kosketuksen
ja kuulla Hänen suunsa Sanat.
Morsian haluaa täyttyä
Sulhasen Rakkaudesta.
"Sillä sinun rakkautesi
on suloisempi kuin viini."
Morsian puhui Sulhasesta
ensin kolmannessa persoonassa.
Mutta nyt suoraan Sulhaselle.
Näyttämölle on siis tullut
tai ainakin jo astelemassa Sulhanen.
Mutta samalla
jonkun väliverhon takaa
paljastuu nuorten naisten taustakuoro,
joka yhtyy Morsiamen lauluun.
"Suloinen on voiteittesi tuoksu,
vuodatettu öljy on sinun nimesi;
sentähden sinua
nuoret naiset rakastavat."
Tähän asti olemme päässeet.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19542598/rakkauden-kosketuken-kaipuu-(kv-12)
Spektaakkeli muodostuu siis
kolmesta tahosta,
jotka nyt kaikki ovat jo tulleet esiin.
Mutta sitten Morsian jatkaa
henkilökohtaisella kaipuullaan.
Hän on huumaantunut
Sulhasen voiteitten tuoksusta
ja haluaa kokea Rakkauden,
joka on kuin hyvä/lempeä viini
Morsiamen suonissa.
"Vedä minut mukaasi,
rientäkäämme!
Kuningas on tuonut minut
kammioihinsa."
(KV 1:4)
Ja siellä alkaa keskustelu
Morsiamen ja Sulhasen välillä.
Vedä minut mukaasi (KV 1:4)
11
57
Vastaukset 11
- Anonyymi00001
Ei ketään suoraan mihinkään taivaaseen temmata. Kaikki joutuvat tilille omista teoistaan tekojen ja lakien mukaan.
1. Piet. 1:17
Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika.- Anonyymi00005
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]
Matt. 23:34
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja LAINOPETTAJIA. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."
Ei löydä Jeesus paikkaa, mihinkä päänsä kallistaisi. Olemme edenneet vasta
neljä jaetta Laulujen Laulua
Salomon Korkeaveisua.
Mutta on jo käynyt selväksi,
että niin Morsian ja Sulhanen
kuin myös nuorten naisten joukko
oleilevat samassa asuinsijassa.
Eli kaikki Sulhasen ympärillä olevat
kuuluvat Hänelle.
Eli meidät on asetettu istumaan
samaan loistoon Hänen kanssaan.
Uuden liiton seurakunta
on Kristuksen Morsian.
Se on kirjaimellisesti kääntäen
jo asetettu istumaan taivaallisiin.
"mutta Jumala,
joka on laupeudesta rikas,
suuren rakkautensa tähden,
jolla hän on meitä rakastanut,
on tehnyt meidät,
jotka olimme kuolleet rikoksiimme,
eläviksi Kristuksen kanssa
- armosta te olette pelastetut -
ja yhdessä hänen kanssaan
herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan
asettanut meidät taivaallisiin
Kristuksessa Jeesuksessa"
(Ef 2:4-6)
Jokainen Jeesuksen oma
kuuluu tähän
kuolleista heränneiden joukkoon,
joka on uudestisyntynyt
Ylhäältä/Hengestä
Jumalan lapseksi.
Toivon,
että voisimme uppoutua
tässä keskustelusarjassa
Salomon Korkeaveisun saloihin.- Anonyymi00007
Muista Teuvo!
”henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan”
Sinun tekojasihan ovat olleet noin 20 vuoden ajan herjat ja valheet ja Sanan vääristelyt. - Anonyymi00008
Anonyymi00005 kirjoitti:
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]
Matt. 23:34
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja LAINOPETTAJIA. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."
Ei löydä Jeesus paikkaa, mihinkä päänsä kallistaisi.Matt 23:26
”Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!” Spektaakkeli jatkuu
ilman mainintaa tuomioista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19550137/mina-olen-musta-(kv-15)
- Anonyymi00002
Ja on sieltä tuleva tuomitsemaan niin eläviä kuin kuolleita.
Ap. t. 1:11
ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."- Anonyymi00009
Teuvo.
Joudut tuomiolle herjoistasi, valheistasi ja Sanan vääristelystäsi. Tässä keskustelusarjassa (KV)
olen tähän mennessä
sen alusta lukien
nostanut esiin vain seuraavan:
"Salomon korkea veisu.
Hän suudelkoon minua
suunsa suudelmilla.
Sillä sinun rakkautesi
on suloisempi kuin viini.
Suloinen on voiteittesi tuoksu,
vuodatettu öljy on sinun nimesi;
sentähden sinua
nuoret naiset rakastavat.
Vedä minut mukaasi,
rientäkäämme!
Kuningas on tuonut minut
kammioihinsa."
(KV 1)
Ei tässä tähänastisessa
ole mitään sellaista,
mikä viittaisi tuomioihin.
Haluatko, että teen
avauksen tuomioista?
Mielelläni sellaisen teen.
Mutta silloin olemme
Raamatun muilla osioilla.
Mutta keskustellaan nyt
tässä keskustelusarjassa
Laulujen Laulusta.
Todettakoon nyt kuitenkin,
että tuo lainaamasi
Luukkaan tallentama teksti
ei myöskään puhu
yhtään mitään tuomioista.
- Anonyymi00003
Harhaoppiset uskonlahkot kerätään ensin pois, jotta Jeesus voi palata rauhassa takaisin maan päälle.
Matt.13:25 Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.
Matt. 13:30
Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'" - Anonyymi00004
Illuusioita ja matkalauluja tuolaiset aloituksen mielikuvat, joilla ihmisiä on rohkaistu vaikeissa olosuhteissa erämaavaelluksen aikana. Sela.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95923
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427
