Naiset voisivat kävellä matkansa?

Kolmekymppisen naisasiakkaan valhe aiheutti pitkän piinan Uber-kuskille, joka menetti työnsä useiden kuukausien ajaksi. Asiakas joutui puolestaan rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Nainen astui Jyväskylässä Uberin taksin kyytiin helmikuussa 2025 ennen puolta yhdeksää sunnuntaina illalla.

Matka sujui rauhallisesti, mutta kyydin jälkeen mieskuski sai tyrmistyttävän tiedon.

Asiakas oli ilmiantanut hänet Uberille ja kertonut, että mies olisi syyllistynyt matkan aikana sopimattomaan seksuaaliseen käytökseen tai seksuaaliseen väkivaltaan.

Tämän jälkeen Uber ilmoitti miehelle, että hänen tilinsä on poistettu ilmoituksen takia pois käytöstä.

Tiedämme, että Uber-alustalla tienaaminen on sinulle tärkeää, ja ymmärrämme, että tämä on ikävä takaisku. Kaikkien Uber-sovelluksen käyttäjiksi liittyvien on kuitenkin noudatettava yhteisöohjeitamme. Toivottavasti ymmärrät päätöksemme perustuvan siihen, että pyrimme pitämään Uberin turvallisena alustana koko yhteisölle. Uberin viesti

Asia ei jäänyt sillensä, ja naista syytettiin lopulta Keski-Suomen käräjäoikeudessa kunnianloukkauksesta.
1<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En ota kantaa yksittäiseen tapaukseen, mutta perätön ilmianto tarkoittaa väärää ilmoitusta joka johtaa oikeudellisiin seurauksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kolmekymppisen naisasiakkaan valhe aiheutti pitkän piinan Uber-kuskille, joka menetti työnsä useiden kuukausien ajaksi. Asiakas joutui puolestaan rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Nainen astui Jyväskylässä Uberin taksin kyytiin helmikuussa 2025 ennen puolta yhdeksää sunnuntaina illalla.

Matka sujui rauhallisesti, mutta kyydin jälkeen mieskuski sai tyrmistyttävän tiedon.

Asiakas oli ilmiantanut hänet Uberille ja kertonut, että mies olisi syyllistynyt matkan aikana sopimattomaan seksuaaliseen käytökseen tai seksuaaliseen väkivaltaan.

Tämän jälkeen Uber ilmoitti miehelle, että hänen tilinsä on poistettu ilmoituksen takia pois käytöstä.

Tiedämme, että Uber-alustalla tienaaminen on sinulle tärkeää, ja ymmärrämme, että tämä on ikävä takaisku. Kaikkien Uber-sovelluksen käyttäjiksi liittyvien on kuitenkin noudatettava yhteisöohjeitamme. Toivottavasti ymmärrät päätöksemme perustuvan siihen, että pyrimme pitämään Uberin turvallisena alustana koko yhteisölle. Uberin viesti

Asia ei jäänyt sillensä, ja naista syytettiin lopulta Keski-Suomen käräjäoikeudessa kunnianloukkauksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu