STT: Googlen jättihankkeissa epäillään laittomia tekoja

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d7eebbd3-e3a7-4fe4-9981-157b79236104

"Epäilysten kohteena on kaksi Googlen rakentamaa uutta datakeskusta Muhoksella ja Kajaanissa.


Googlen datakeskustyömailla on tehty epäiltyjä laittomia hakkuita, uutisoi STT. Asiasta kertoo STT:lle Suomen Luonnonsuojeluliitto.

Epäilysten kohteena on kaksi Googlen rakentamaa uutta datakeskusta Pohjois-Pohjanmaan Muhoksella ja Kainuun Kajaanissa Otanmäessä. STT:n mukaan näillä alueilla aloitettiin jo kuukausia sitten laajat metsätyöt siitä huolimatta, että hankkeiden ympäristövaikutusten arviointi on edelleen kesken.

Suomen Luonnonsuojeluliiton hallituksen puheenjohtaja Hanna Halmeenpää sanoo STT:lle tapauksen olevan törkeä ja Suomessa ennenkuulumaton.

– Mietin, puhummeko nyt samasta asiasta kuin mistä kaikki tahot rummuttavat, eli kuinka mahtavaa tämä on ja kuinka Google tuo tänne oman sähkönsä ja toimii vastuullisesti. Eihän tässä ole osattu edes alkeita, hän sanoo.

Googlen viestintäpäällikkö Michiel Sallaets kiistää sähköpostitse syytteet ja kirjoittaa, että Googlen omistamalla maalla on kaadettu puuta täysin metsälain vaatimusten mukaisesti. Sallaetsin mukaan alueella on tehty laajoja luontotutkimuksia ja varmistettu, että luontoalueet suojellaan metsätöiden aikana.

STT:n mukaan Lupa- ja valvontavirasto (LVV) on aloittanut asiasta selvityksen."
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei ole millään tavoin "ennen kuulumaton". Näin toimii kaikki suuryritykset Suomessa eikä suomen valvojat mitään välitä.
Suomi himoitsee kuivuutta ja maastopaloja kun metsät tuhotaan suojaamasta maan kosteutta.

Mutta ei oo välii koska ww3 tuhoaa kaiken pian kuitenkin joten tehkööt pahaa sydämensä kyllyydestä. Pian he katoaa maanpäältä kuitenkin.

Äänestä

STT:n mukaan Lupa- ja valvontavirasto (LVV) on aloittanut asiasta selvityksen.

Suomen LVV on saastainen vitsi!

Valvojan pitäisi olla siellä etukäteen vahtimassa koska kaikki tietää suuryritysten pahuuden.

Äänestä

Tätä persut ja kok. ylistää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d7eebbd3-e3a7-4fe4-9981-157b79236104

"Epäilysten kohteena on kaksi Googlen rakentamaa uutta datakeskusta Muhoksella ja Kajaanissa.


Googlen datakeskustyömailla on tehty epäiltyjä laittomia hakkuita, uutisoi STT. Asiasta kertoo STT:lle Suomen Luonnonsuojeluliitto.

Epäilysten kohteena on kaksi Googlen rakentamaa uutta datakeskusta Pohjois-Pohjanmaan Muhoksella ja Kainuun Kajaanissa Otanmäessä. STT:n mukaan näillä alueilla aloitettiin jo kuukausia sitten laajat metsätyöt siitä huolimatta, että hankkeiden ympäristövaikutusten arviointi on edelleen kesken.

Suomen Luonnonsuojeluliiton hallituksen puheenjohtaja Hanna Halmeenpää sanoo STT:lle tapauksen olevan törkeä ja Suomessa ennenkuulumaton.

– Mietin, puhummeko nyt samasta asiasta kuin mistä kaikki tahot rummuttavat, eli kuinka mahtavaa tämä on ja kuinka Google tuo tänne oman sähkönsä ja toimii vastuullisesti. Eihän tässä ole osattu edes alkeita, hän sanoo.

Googlen viestintäpäällikkö Michiel Sallaets kiistää sähköpostitse syytteet ja kirjoittaa, että Googlen omistamalla maalla on kaadettu puuta täysin metsälain vaatimusten mukaisesti. Sallaetsin mukaan alueella on tehty laajoja luontotutkimuksia ja varmistettu, että luontoalueet suojellaan metsätöiden aikana.

STT:n mukaan Lupa- ja valvontavirasto (LVV) on aloittanut asiasta selvityksen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu