Jeeus oli mennyt taivaaseen jo siinä vaiheessa kun Paavali oli Stefanoksen kimpussa.
Ap. t. 7:55
Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella.
Paavali ei koskaan edes nähnyt Jeesusta
375
437
Vastaukset 375
- Anonyymi00001
Jeesus tulee takaisin maan päälle samalla tavalla kuin taivaaseen nousi.
Ap. t. 1:11
Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."
Ei hiippaile haamuna missään erämaissa eikä missään lahkokellareissa.
Matt. 24:26
Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.- Anonyymi00002
Luuk. 21:8
Niin hän sanoi: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää menkö heidän perässään. - Anonyymi00109
Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen maan päälle on tullut vaikka kuinka monta Jeesusta.
Viimeisin heistä laskeutui viime keväänä Pohjois-Amerikkaan Donald Trumpin hahmossa. - Anonyymi00165
Anonyymi00002 kirjoitti:
Luuk. 21:8
Niin hän sanoi: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää menkö heidän perässään.Jospa se paavali on ollut niin "täynnä pyhäähenkeä" että luuli ovevansa jeesuksen kanssa liikenteessä - tai siis kulkemassa svandaaleissa pölystä tietä
- Anonyymi00003
Mitä tuo aloittaja satuilee? Tottakai PAAVALI näki ja tiesi Jeesuksen, aikansa kiistellyn tekijän. Todiste: Kun Apostolien aikana mainitaan Salus Tarsolaisen asia, Apt 7:58, niin Paavali ( saulus) oli Sanan mukaan nuorukainen. Apt 22:20 = Paavalin oma teksti.
Miten joku aloittaja on noin pimeä tiedoissaan, ja kehtaa vielä julkisesti höpöttää.
Kun Paavali oli nuorukainen - niin TOTTAKAI Hän tiesi ja tunsi Jeesuksen, ja oli perehtynyt Hänen toimintaansakin. Ja oli perillä siitä mitä Jeesuksen toiminnan puitteissa oli nähty ja kuultu.- Anonyymi00004
Se on totta, että Jeesuksen nimi oli Paavalin listalla hyvin korkealla.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa. - Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Se on totta, että Jeesuksen nimi oli Paavalin listalla hyvin korkealla.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.1. Joh. 3:15
Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja; ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole ijankaikkinen elämä pysyvä. >> Tottakai PAAVALI näki ja tiesi Jeesuksen
Kristityt eivät ole Jeesus. Paavali kertoo vainonneensa kristittyjä, mutta ei väitä nähneensä Jeesusta muuta kuin ainoastaan harhanäkyinä. Paavali ei piitannut edes niistä, joiden uskottiin tunteneen Jeesuksen. Hän ei kerro edes tavanneensakaan heitä, ennen kuin oli saarnanut oppiaan jo vuosia. Hänen saarnaamansa Jeesus on täysin myyttinen hahmo: asetti ehtoolliseen, ristiinnaulittiin ja nousi kuolleista. Siinä kaikki.- Anonyymi00059
Paavali näki valonväläyksen, eikä se ollut Jeesus.
- Anonyymi00106
Anonyymi00004 kirjoitti:
Se on totta, että Jeesuksen nimi oli Paavalin listalla hyvin korkealla.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.Paavali oli ennen uskoontuloaan kristittyjen pahimpia vihollisia. Jeesuksen ilmestyttyä hänelle Damaskoksen tiellä hänestä tuli uskollisin kristitty.
Jos Paavalin kaltainen uskovien vainoaja pystyi pelastumaan, Jumala armossaan voi pelastaa jopa sinut ja minut. - Anonyymi00107
Anonyymi00059 kirjoitti:
Paavali näki valonväläyksen, eikä se ollut Jeesus.
Jeesus ilmestyi Paavalille niin vahvasti, että tappajasta tuli vainottu Jeesuksen seuraaja.
- Anonyymi00145
Paavali oli Roomanvallan palkkamurhaaja, joka otti tietenkin selvää kohteista, jotka hänen tuli eliminoida.
Tykkäsi kovasti niistä hommista.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
Ap. t. 22:29
Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen. - Anonyymi00148
Anonyymi00106 kirjoitti:
Paavali oli ennen uskoontuloaan kristittyjen pahimpia vihollisia. Jeesuksen ilmestyttyä hänelle Damaskoksen tiellä hänestä tuli uskollisin kristitty.
Jos Paavalin kaltainen uskovien vainoaja pystyi pelastumaan, Jumala armossaan voi pelastaa jopa sinut ja minut.2. Kor. 12:7
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh,
the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.8 For this thing I besought the Lord thrice, that it might depart from me.
Paavalissa oli demoni "The messenger of Satan" henkioppaana koko ajan, ei voinut tehdä mitään todellista parannusta.
Room. 7:19
En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.
- Anonyymi00006
Aamen!
- Anonyymi00007
Näin se vaan on Raamatussa ilmoitettu totuus, että Jeesus ei tunnusta Paavalia omaksi apostolikseen.
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]
Oikeiden Kristuksen apostolien nimet mainitaan Apt.1 kohdalla.- Anonyymi00008
Oikeita Jeesuksen apostoleita oli vain 12 miestä. Ei yhtään enempää.
Mutta valheapostoleita niitä oli satoja jo siihen aikaan ja nykyisin vielä paljon enemmän. Ne kutsuvat itseän profeetoiksi, evankelistoiksi, pastoreiksi, papeiksi, kaatajiksi, ihmeparantajiksi, sielunhoitajiksi, jalanvenyttäjiksi tms.
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen. - Anonyymi00108
Matias oli yhdentoista apostolin itse valitsema Juudaksen tilalle. Jeesus kuitenkin valitsi Paavalin. Paavalista tuli Pietarin ja Johanneksen ohella suurin apostoli, ja muillakin yhdeksällä oli tärkeä paikkansa.
Samalla tavalla Aabrahan ja Saara hätiköivät ja hommasivat 'väärän esikoisen' egyptiläiseltä piialta. Jumalan siunaama Iisak syntyi vasta myöhemmin. Jos he olisivat jaksaneet odottaa, heidän ikuisen vihollisensa esi-isä olisi jäänyt syntymättä.
- Anonyymi00009
Jeesus kun nousi taivaaseen, niin pelikenttä oli vapaa, eikä sääntöjä kunnioitettu, lait ja asetukset kuopattiin alimpaan helvettiin.
Matt.24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.- Anonyymi00055
Kävikö siinä niin, että kun "kissa on poissa hiiret hyppi pöydälle?"
- Anonyymi00010
Paavalin vastustajat häpäisee Pyhän Raamatun ilmoituksen joka on annettu Pyhässä Hengessä.
Apt: 26:14 ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.'
26:15 Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.- Anonyymi00011
Paavalin omia puheita, todistajat puuttuu. Kahden tai kolmen luotettavan todistajan todistus puuttuu
Eikä me Paavalin murhakoplan miehet edes olisi mitään luotettavia todistajia.
Paavali sai Saatanan enkelin eli demonin henkioppaakseen, mikä oli miehen mukana lähetysmatkoilla viimeiseen asti. - Anonyymi00110
Anonyymi00011 kirjoitti:
Paavalin omia puheita, todistajat puuttuu. Kahden tai kolmen luotettavan todistajan todistus puuttuu
Eikä me Paavalin murhakoplan miehet edes olisi mitään luotettavia todistajia.
Paavali sai Saatanan enkelin eli demonin henkioppaakseen, mikä oli miehen mukana lähetysmatkoilla viimeiseen asti.Etkö pelkää valehdella Jumalan apostolista? Ei itse antamasi peukku valheestasi totta tee.
- Anonyymi00012
Ei mikään pikkupiru eikä mykkä henki, vaan pääpirun Saatanan viestinnän ammattilainen "The mesenger of Satan", joka ei keinoja säästellyt.
King James
7 And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.
8 For this thing I besought the Lord thrice, that it might depart from me.- Anonyymi00013
Murhamies Paavalille kävi itselle juuri niin, mitä toivoi toisille tekevänsä.
"jotka minä olen antanut Saatanan haltuun" - Anonyymi00015
Anonyymi00013 kirjoitti:
Murhamies Paavalille kävi itselle juuri niin, mitä toivoi toisille tekevänsä.
"jotka minä olen antanut Saatanan haltuun"Karman laki toteutui Paavalinkin kohdalla.
- Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Karman laki toteutui Paavalinkin kohdalla.
Sitä saa mitä tilaa.
- Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Sitä saa mitä tilaa.
Demoni tappoi Paavalin Roomassa. Ei siihen liittynyt mitään armoa.
Kylllä se oli jo kirkolliskokouksen tiedossa, mutta se tieto on jätetty kertomatta Raamatussa.
.. - Anonyymi00112
Tuo Paavalille annettu piikki lihassa oli Raamatun tuntijoiden mukaan heikko näkö. Ehkä se tapahtui, kun Jeesus ilmestyi kirkkaassa näyssä, ja jäi vaivaamaan Paavalia, jotta hän muistaisi turvautua Jumalan armoon eikä ylpistyä.
Paavali pyysi Jumalaa ottamaan tuon vaivan pois, mutta sai kieltävän vastauksen. Jumalan armon piti olla hänelle tarpeeksi.
- Anonyymi00014
Paavali oli valheveikko.
Paavali ei pitänyt valehtelua pahana ollenkaan, saatikka syntinä, kun sen tarkoitusperät ovat hyvät.
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan.
Jesuiitat ottivat tuon Paavalin periaatteen omaksi tunnuslauseekseen: Tarkoitus pyhittää keinot.
Jer. 7:8
Mutta katso, te luotatte valheen sanoihin, joista ei ole hyötyä. - Anonyymi00018
Paavalin vastustajat häpäisee Pyhää Raamattua ja koko kristikuntaa, siis mitä he edustaa?
- Anonyymi00027
Nyt on kyse vain Paavalin luotettavuudesta. Ei koko Ramatusta.
Älä valehtele. - Anonyymi00036
Anonyymi00027 kirjoitti:
Nyt on kyse vain Paavalin luotettavuudesta. Ei koko Ramatusta.
Älä valehtele.Näkyy olevan yhtä suurpiirteinen totuuden suhteen, kuin idolinsa Paavali.
- Anonyymi00113
Anonyymi00027 kirjoitti:
Nyt on kyse vain Paavalin luotettavuudesta. Ei koko Ramatusta.
Älä valehtele.Paavali on kirjoittanut Uudesta Testamentista suuremman osan kuin kukaan muu. Juuri Paavalille Jeesus paljasti uuden pelastussuunnitelmansa, armon evankeliumin, pelastumisen yksin Jumalan armosta yksin uskon kautta Jeesuksen sovitusvereen. Jos torjuu Jeesuksen valitseman apostoli Paavalin, torjuu armon evankeliumin eikä siis ole pelastunut. Kukaan kun ei omilla töillään pelastu. Olemme syntisiä jokaikinen.
- Anonyymi00019
Paavali käytti valhetta tehokeinoja.
Sellaiseen mieheen ei kannata sitoutua.- Anonyymi00255
Tuo Paavalin puhe valheesta on hänen retoriikkaansa.
- Anonyymi00020
Svenska Bibeln kääntää, että Paavali oli luonteeltaan epärehellinen.
Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare.
lögnaktighet = epärehellinen, valehteluun taipuvainen luonne- Anonyymi00021
Paavalin isä jo rikastui Rooman hirmuvallalle tekemistään palveluksista ja sai Rooman kansalaisuuden, kuten sen sai poikansa Saulus, joka piilotteli väärällä nimellä Paavali monta vuotta Arabian erämaassa, ettei olisi saatu kiinni murhista.
- Anonyymi00022
tässä on valeveikoille Pyhää Jumalan sanaa:
Ananias sanoo Paavalista:
Apt: 9:13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa; 9:14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".9:15 Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen.
Ananiaalle Jumala sanoi: Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen.
Kuka uskoo Raamatun vääristelijöitä?- Anonyymi00023
Ne on pelkkiä Paavalin keksimiä tarinoita ja valheita, joilla mies yritti päästä pälkähästä, ettei olisi viety vankilaan tuomittavaksi satojen Juutalaisten pyhien miesten joukkomurhista.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
5. Moos. 19:21
Älä sääli häntä: henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta." - Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Ne on pelkkiä Paavalin keksimiä tarinoita ja valheita, joilla mies yritti päästä pälkähästä, ettei olisi viety vankilaan tuomittavaksi satojen Juutalaisten pyhien miesten joukkomurhista.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
5. Moos. 19:21
Älä sääli häntä: henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta."Mies oli Roomanvallan palkkamurhaaja, jolla oli lupa tappaa sekä Juutalaisia että Kristittyjä, mikäli he ovat uhka Roomanvallalle.
Ylipapitkin oli Rooman hirmuvallan valitsemia ja nimittämiä pahoja miehiä.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa. - Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Mies oli Roomanvallan palkkamurhaaja, jolla oli lupa tappaa sekä Juutalaisia että Kristittyjä, mikäli he ovat uhka Roomanvallalle.
Ylipapitkin oli Rooman hirmuvallan valitsemia ja nimittämiä pahoja miehiä.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.Rooman vallan aikana Juudean roomalaiset käskynhaltijat (kuten Valerius Gratus ja Pontius Pilatus) sekä Rooman asettamat vasallikuninkaat ottivat oikeuden nimittää ja erottaa ylipappeja mielensä mukaan. Jos ylipappi ei miellyttänyt Roomaa tai ei kyennyt pitämään kansaa järjestyksessä, hänet vaihdettiin nopeasti.
- Anonyymi00033
Anonyymi00025 kirjoitti:
Rooman vallan aikana Juudean roomalaiset käskynhaltijat (kuten Valerius Gratus ja Pontius Pilatus) sekä Rooman asettamat vasallikuninkaat ottivat oikeuden nimittää ja erottaa ylipappeja mielensä mukaan. Jos ylipappi ei miellyttänyt Roomaa tai ei kyennyt pitämään kansaa järjestyksessä, hänet vaihdettiin nopeasti.
Niin mitä sitten? Miten se Jeesuksen uskoon vaikuttaa?
Ei yhtään mitään!
- Anonyymi00026
Mies olisi kuulunut vangita heti Stefanoksen murhan jälkeen.
Ap. t. 22:29
Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen.
Mutta ei Paavalille kukaan mitään mahtanut. - Anonyymi00028
Suomessakin toimi Ruandalainen baptistipappi, kunnes selvisi, että mies oli kotimaassaan syyllistynyt kansanmurhaan.
- Anonyymi00029
Ei se uskovaisuus vapauta maalistenkaan lakien velvoitteista.
Paavali olisi pitänyt vangita heti Stefanoksen murhan jälkeen.- Anonyymi00030
Paha äkkikuolema Roomassa koitui Paavalin itsensäkin kohtaloksi.⚔️
- Anonyymi00032
Paavali huolehti vaatteista ei heittänyt yhtään kiveä.
Panettelua Paavalia vastaa - se on valhetta! - Anonyymi00034
Anonyymi00032 kirjoitti:
Paavali huolehti vaatteista ei heittänyt yhtään kiveä.
Panettelua Paavalia vastaa - se on valhetta!Paavali tappoi satoja, ehkä tuhansia Juutalaisia pyhiä miehiä, Jeesuksen uskonveljiä. Papit johti johtotehtävät ja Paavali teki likaisen työn.
Fil. 3:4
vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa. - Anonyymi00039
Anonyymi00032 kirjoitti:
Paavali huolehti vaatteista ei heittänyt yhtään kiveä.
Panettelua Paavalia vastaa - se on valhetta!Eivät olleet mikään yksittäistapauksia....SILLOINKIN...ja....MYÖS....
Ap. t. 22:20
SILLOINKIN, kun Stefanos, sinun todistajasi, surmattiin, minä olin paikalla, hyväksyin kaiken ja vartioin hänen murhaajiensa vaatteita.'
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä MYÖS tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
- Anonyymi00031
Kaikki Jeesuksen apostolit kokivat marttyyrikuoleman – kaikki yksitoista, ainoastaan Johannesta lukuun ottamatta. Myös Paavali koki aivan saman kohtalon. Se oli Jumalan tahto, ja Pietarillekin ilmoitettiin etukäteen, minkälaisen kuoleman hän tulisi kokemaan.
- Anonyymi00035
Paavalin demoni tappoi miehen rangaistuksena miehen tekemistä pyhien Juutalaisten miesten joukkosurmista, ei se ollut mikään marttyyrikuolema.
Raamatun mukaan väärin luvattuun maahan pääsemisestä puhuneet miehet kokivat pahan äkkikuoleman. Ei se ole mikään marttyyrikuolema,kuten asioita kaunistellaan jälkikäteen.
- Anonyymi00037
Paavali olisi pitänyt vangita heti Stefanoksen murhan jälkeen.
Siinäkin Paavali Rooman kansalaisena oli murharyhmän johtaja nuoresta iästään huolimatta, joka hyväksyi teon ja valvoi sen suorittamista.- Anonyymi00038
Paavali tykkäsi tappohommista.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa. - Anonyymi00041
Anonyymi00038 kirjoitti:
Paavali tykkäsi tappohommista.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.Täytyy ymmärtää mitä lukee ja miten tulkitsee, Paavali teki täys käännöksen. Tätä ei ymmäretä: Jumalan asetta.
- Anonyymi00043
Anonyymi00041 kirjoitti:
Täytyy ymmärtää mitä lukee ja miten tulkitsee, Paavali teki täys käännöksen. Tätä ei ymmäretä: Jumalan asetta.
Och för att jag icke skall förhäva mig på grund av mina övermåttan höga uppenbarelser, har jag fått en törntagg i mitt kött, en Satans ängel, som skall slå mig i ansiktet, för att jag icke skall förhäva mig.
Paavali sai Saatanan enkelin henkioppaaksi lähetysmatkoille, se esti parannuksen teon kokonaan.
Room. 7:19
Sillä hyvää, jota minä tahdon, en minä tee, vaan pahaa, jota en minä tahdo, teen minä.
Saul, Saul, turha on sinun potkia Saatanan enkeliä vastaan.
- Anonyymi00040
Jumalattomat ei usko Jumalan Pyhään sanaan.
Jumala sanoo Ananiaale Paavalista:
Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen.
Paavali on minulle valittu ase.- Anonyymi00044
Raamatussa "ase" tarkoittaa aina jotakin pahaa.
- Anonyymi00045
Anonyymi00044 kirjoitti:
Raamatussa "ase" tarkoittaa aina jotakin pahaa.
Jes. 54:17
Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton; ja jokaisen kielen, joka nousee käymään sinun kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi. Tämä on Herran palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, minulta saatu, sanoo Herra. - Anonyymi00047
Paavali keksi kaikenlaisia selityksiä, ettei olisi joutunut vastuuseen Juutalaisten pyhien miesten joukkomurhista.
- Anonyymi00042
Kun Paavali teki täyskäännöksen Damaskoksen tiellä, hänestä tuli Jumalan valitsema ase – elävä työkalu, jonka yliluonnollinen resoluutio murskasi maalliset ja uskonnolliset rakenteet. [Paavali]Jumalan ase ei toimi lihallisen vallan, pakon tai kasinotalouden kyynärpäätyylin tavoin.
Jumalan ase on ihmisen sydän, joka on tyhjennetty omasta egosta ja täytetty absoluuttisella agape-rakkaudella ja puhtaalla armolla. Paavali oli tällainen ase juuri siksi, että hän murtui: entisestä lainkiivailijasta ja vainoajasta tuli vapaaehtoinen rakkauden palvelija, joka tarttui auraan eikä koskaan katsonut taakseen. Jumala käytti häntä murtamaan lahkojen rajat ja osoittamaan, että ainoa oikea suunta on katsoa suoraan taivaaseen, Isän oikealle puolelle, missä Jeesus istuu.- Anonyymi00053
Kukapa rikollinen sitä haluaisi tekojaan muistella, ei ne teot tule sillä hyvitetyksi, että alkaa uskovaa pelata.
- Anonyymi00046
Molempien Saulien kohtalo oli ihan samanlainen.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä. - Anonyymi00048
Jeesus varoitti ennen taivaaseen menoaan oikeita apostoleitaan Damaskontien valejeesuksista ja Paavalin kaltaisista uusista väkevistä julistajista, jotka ovat valittujen eli Juutalaisten uskon kimpussa, sitä hävittämässä.
Matt.24:24
"Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä: niin että myös, jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäisiin." - Anonyymi00049
Joh. 14:30
En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.
Luuk. 10:18
Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.
Salaman välähdys, sokaistumiset, hevosten säikähtämiset.
Hyvin täsmää Damaskontien tapahtumiin.- Anonyymi00050
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia.
- Anonyymi00051
Murhamiehet eivät ole mitään Jeesuksen apostoleita.
Jeesus ei tunnusta Paavalia omaksi apostolikseen.
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31] - Anonyymi00052
1. Joh. 3:15
Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja; ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole ijankaikkinen elämä pysyvä. - Anonyymi00054
Ketjussa "Paavali oli valheapostoli" oli 717 kommenttia, kunnes kommentointi suljettiin.
Lienee ennätys kommenttien lukumäärässä, osoittaen aiheen kiinnostaneen palstalaisia.- Anonyymi00056
Osoitus jankuttamisesta.
Saman asian voi sanoa yhdessä viestissä. - Anonyymi00058
Anonyymi00056 kirjoitti:
Osoitus jankuttamisesta.
Saman asian voi sanoa yhdessä viestissä.Eräskin hokee sanoja, homo, sapatti, kansanmurha joka viestissään.
- Anonyymi00064
Näkyy kommentointi suljetun. Ketjua voi edelleen lukea linkin osoitteessa. https://keskustelu.suomi24.fi/t/19515861/paavali-oli-valheapostoli
- Anonyymi00057
Miksi te ette anna Paavalille anteeksi, vaikka Jumala on antanut hänelle ja tehtiin hänestä taivaan valtakunnan julistaja: evankeliumin Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä. Paavali teki täyskäännöksen Damaskoksen tiellä, hänestä tuli Jumalan valitsema ase – elävä työkalu. Miksi vastustatte?
Ette kuulu tähän joukkoon: Jeesuksen lampaisiin?- Anonyymi00060
Ihminen voi antaa toiselle ihmiselle anteeksi vain sellaisen teon, mikä koskee häntä itseään. "niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet"...
Paavalin tekemät murhat eivät vanhene koskaan. Murhattu ei voi mitään syntejä enää antaa kenellekään anteeksi, ne jäävät.
1. Joh. 3:15
Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja; ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole ijankaikkinen elämä pysyvä. - Anonyymi00061
Anonyymi00060 kirjoitti:
Ihminen voi antaa toiselle ihmiselle anteeksi vain sellaisen teon, mikä koskee häntä itseään. "niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet"...
Paavalin tekemät murhat eivät vanhene koskaan. Murhattu ei voi mitään syntejä enää antaa kenellekään anteeksi, ne jäävät.
1. Joh. 3:15
Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja; ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole ijankaikkinen elämä pysyvä.Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
Fil. 3:4
vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,
Paavali kehuu ja pelottelee ihmisiä tekemillään Juutalaisten pyhien miesten joukosurmilla.
Ei kadu niitä, eikä pyydä anteeksi, eikä osoita mitään myötätuntoa uhrien omaisille ja perheille.
Ei järjestä mitään keräyksiä tapettujen Juutalaisten miesten perheille. - Anonyymi00065
Anonyymi00061 kirjoitti:
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
Fil. 3:4
vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,
Paavali kehuu ja pelottelee ihmisiä tekemillään Juutalaisten pyhien miesten joukosurmilla.
Ei kadu niitä, eikä pyydä anteeksi, eikä osoita mitään myötätuntoa uhrien omaisille ja perheille.
Ei järjestä mitään keräyksiä tapettujen Juutalaisten miesten perheille.Siihen aikaan lapsiluku perheissä oli suuri. Juutalaiset ovat hyvin lapsirakkaita. Mitään ehkäisyä ei käytetty. Perheenpään tappamisen seurauksena tuli paljon orpoja lapsia.
- Anonyymi00122
"Ette kuulu tähän joukkoon: Jeesuksen lampaisiin?"
Kukaan itseään kunnioittava ihminen, ei alennu kuulumaan kenenkään lampaisiin.
- Anonyymi00062
Alkuseurakunnassa yksi pariskuntakin tapettiin talokaupan rahojen saamiseksi heitä. Syy laitettiin Jeesuksen ja Pyhän Hengen piikkiin ja täydestä meni.
Jos murhia olisi tutkittu, niin kyllä eräs murhatöistään tunnettu mies olisi ollut yksi pääepäilty niihin tekoihin.- Anonyymi00068
He olivat vilpillisiä ja valehtelivat totuutta ja Pyhää Henkeä vastaan, ja saivat rangaistuksen sen tähden.
Jumalaa ei voi pettää!
- Anonyymi00063
Ei ketään suoraan mihinkään taivaaseen temmata. Älä usko sellaisiin valheisiin.
1. Piet. 1:17
Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika.- Anonyymi00067
Jotka ottavat Ristin sovituksen vastaan ja Jeesuksen sydämeen, heille tuomio langetetaan: syytön.
- Anonyymi00066
<<Paavalin tekemät murhat eivät vanhene koskaan. Murhattu ei voi mitään syntejä enää antaa kenellekään anteeksi, ne jäävät.<<
Paavali teki täyskäännöksen Damaskoksen tiellä, hänestä tuli Jumalan valitsema ase – elävä työkalu.
Paavalista tuli Jumalan valitsema ase – elävä työkalu. Pyhää sanaa jota te vastustatte ja pilkkaatte.
Olette ottaneet Jumalan vallan.- Anonyymi00069
Damaskontien tarinat on Paavalin keksimiä valheita, joilla yritti välttää joutumisen kiinni Juutalaisten pyhien miesten murhista. Luotettavat kaksi tai kolme todistaja puuttu.
Mies tekeytyi Korintossa seka apostoliksi, että nasiiriksi, vaikka ei ollut kumpaakaan. Paavali oli tappaja-apostoli ja tappaja-nasiiri.
1. Kor. 9:2
Jos eivät muut pidäkään minua apostolina, teidän apostolinne ainakin olen.
Ap. t. 18:18
Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen*. [Kysymys on Vanhan testamentin lupauskäytännöstä, ks. 4. Moos. 6.] - Anonyymi00070
Anonyymi00069 kirjoitti:
Damaskontien tarinat on Paavalin keksimiä valheita, joilla yritti välttää joutumisen kiinni Juutalaisten pyhien miesten murhista. Luotettavat kaksi tai kolme todistaja puuttu.
Mies tekeytyi Korintossa seka apostoliksi, että nasiiriksi, vaikka ei ollut kumpaakaan. Paavali oli tappaja-apostoli ja tappaja-nasiiri.
1. Kor. 9:2
Jos eivät muut pidäkään minua apostolina, teidän apostolinne ainakin olen.
Ap. t. 18:18
Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen*. [Kysymys on Vanhan testamentin lupauskäytännöstä, ks. 4. Moos. 6.]Mies olisi pitänyt vangita heti Stefanoksen murhan jälkeen.
Hiuksien leikaus, valenimen "Paavali" keksiminen, pakeneminen moneksi vuodeksi Arabian erämaan, mies yritti piilotella, ettei olisi joutunut vastuuseen Juutalaisten pyhien miesten joukkosurmista.
Gal. 1:17
enkä heti lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, joista oli tullut apostoleja jo ennen minua. Sen sijaan menin Arabiaan ja palasin sieltä takaisin Damaskokseen. - Anonyymi00101
Sopii sitä Paavalin kääntymystä aika vahvasti epäillä?
- Anonyymi00071
Rooman hirmuvallan palkkaamaa miestä ei saatu kuitenkaan vastuuseen edes Juutalaisten pyhien miesten joukkosurmista.
Ap. t. 22:29
Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen. - Anonyymi00072
Paavalin henkiopas oli Saatanan enkeli elämän loppuun asti. Mukana miehen lähetysmatkoilla.
Och för att jag icke skall förhäva mig på grund av mina övermåttan höga uppenbarelser, har jag fått en törntagg i mitt kött, en Satans ängel, som skall slå mig i ansiktet, för att jag icke skall förhäva mig.
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh,
the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.- Anonyymi00073
Saatanan enkeli on henkiolento, jolla ei ole mitään fyysistä ruumista.
Se tulee ihmisen sisälle ja ottaa ihmisen äänielimet haltuunsa.
- Anonyymi00074
Room. 8:6
Sillä lihan mieli on kuolema.
Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki. - Anonyymi00075
1. Joh. 4:1
Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.
Jeesus varoitti Damaskontien valejeesuksista.
Matt.24
24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. - Anonyymi00076
1. Joh. 4:1
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
Kuinka henget koetellaan?
Heti kun suustasi alkaa tulla epämääräistä hengen puhetta, molotusta, niin keskeytä hengen puhe ja kysy hengen nimeä...
"Nyt minun äänielimiäni käyttävä henki, mikä on nimesi?
Mark. 5:9
Ja Jeesus kysyi siltä: "Mikä on nimesi?" Niin se sanoi hänelle: "Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta". - Anonyymi00077
Paavali olikin melkoinen satusetä kirjoittelemaan kaikkea höpöä ja hänen kuolemansakin jälkeen joku jatkoi näitä kirjoituksia Paavalin nimiin ja hölmöt uskovat niihin edelleenkin. Voi ihmismielen heikkoutta.
- Anonyymi00078
Toronttoherätyksessä porukka kiihotettiin väkevään hurmostilaan, jossa ne konttasi lattialla penkkien välissä etsimässä sitä Jeesusta, mutta eivät löytäneet. Suusta tuli epämääräisiä äänteitä, jopa eläinten äänillä karjahtelua kuultiin.
- Anonyymi00079
Perinteinen terve Kristinusko, Jumalanpalvelus, sakramentit ja diakoniatyö ei enää riitä tämän ajan ihmisille. Pitää saada kovempaa kamaa ja pää sekaisin ainakin kerran viikossa.
1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.
- Anonyymi00080
Paavali ei nähnyt Jeesuksen haamuakaan.
Jeesus on taivaassa ja tulee sieltä takaisin vasta ajastaan.
Ap. t. 1:11
ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän." - Anonyymi00081
Lahkolaisten ja Paavalien väitteeet taivaassa käymisestä on valheita, joihin ei pidä uskoa.
Joh.3:13
"Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa."
1. Tim. 6:16
Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.
Ps. 115:16
Taivas on Herran, maan hän on antanut ihmisille. - Anonyymi00082
Paavalilla oli liuta avustajia, jotka kirjoittelivat niitä tarinoita Paavalin nimissä ja täydestä meni.
Wikipedia
Paavalin nimissä laadittiin uusia teoksia. Tätä kirjallisuutta kutsutaan Paavalin koulukunnan kirjallisuudeksi eli deuteropaavalilaiseksi kirjallisuudeksi (antiikin kreikan sanasta ’deuteros’, lit. ’toinen’; sittemmin myös ’toissijainen’ ja ’jatke’). Antiikin aikana toisen nimissä julkaiseminen eli pseudepigrafia oli täysin hyväksyttävää eikä se vaikuttanut tekstin arvovaltaan. Todennäköisesti lukijat usein tiesivät, että kyse ei ollut aidosta historiallisesta tekstistä. Sitä luettiin, mikäli tekstin kirjoittajaksi mainittiin arvovaltainen henkilö ja mikäli teksti oli vakuuttavaa.[2]- Anonyymi00083
Paavali ei pitänyt valehtelua pahana ollenkaan, saatikka syntinä, kun sen tarkoitusperät ovat hyvät.
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan. - Anonyymi00084
Anonyymi00083 kirjoitti:
Paavali ei pitänyt valehtelua pahana ollenkaan, saatikka syntinä, kun sen tarkoitusperät ovat hyvät.
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan.Valehtelu oli näköjän osa sen ajan uskonnollista kulttuuria Paavalin mielestä.
Usko kannattaakin ankkuroitua Jeesuksen omiin opetuksiin ja hänen kanssaan eläneiden oikeiden apostolien opetukseen, koska heille Jeesus kertoi eläissään kaiken mahdollisen, mitä uskoon ja elämiseen tarvitsee tietää.
Joh. 15:15
En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni. - Anonyymi00085
Anonyymi00084 kirjoitti:
Valehtelu oli näköjän osa sen ajan uskonnollista kulttuuria Paavalin mielestä.
Usko kannattaakin ankkuroitua Jeesuksen omiin opetuksiin ja hänen kanssaan eläneiden oikeiden apostolien opetukseen, koska heille Jeesus kertoi eläissään kaiken mahdollisen, mitä uskoon ja elämiseen tarvitsee tietää.
Joh. 15:15
En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.Paavalin tekemät lisäykset on pahasta.
2. Joh. 9
Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. Jokaisella, joka tässä opetuksessa pysyy, on sekä Isä että Poika.
Ilm. 22:18
Jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan ennussanat, minä vakuutan: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen kärsittävikseen ne vitsaukset, joista tässä kirjassa on kerrottu.
Jeesus ei tunnusta Paavalia omaksi apostolikseen.
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31] - Anonyymi00088
Anonyymi00083 kirjoitti:
Paavali ei pitänyt valehtelua pahana ollenkaan, saatikka syntinä, kun sen tarkoitusperät ovat hyvät.
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan.Jer. 29:9
Silkkaa valhetta he julistavat teille minun nimissäni, en minä ole heitä lähettänyt, sanoo Herra. - Anonyymi00090
Anonyymi00085 kirjoitti:
Paavalin tekemät lisäykset on pahasta.
2. Joh. 9
Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. Jokaisella, joka tässä opetuksessa pysyy, on sekä Isä että Poika.
Ilm. 22:18
Jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan ennussanat, minä vakuutan: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen kärsittävikseen ne vitsaukset, joista tässä kirjassa on kerrottu.
Jeesus ei tunnusta Paavalia omaksi apostolikseen.
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]Ps. 119:163
Valhetta minä vihaan ja kammoksun, sinun lakiasi minä rakastan.
- Anonyymi00086
Joidenkin mielestä Paavalin herjaaminen on sairasta.
Ei tunnu oikein iskevän kansaan. - Anonyymi00087
Pietarikin valehteli, ettei tunne koko Jeesusta ollenkaan, mutta hänen kielimurteensa, aramean kielen galilean murre paljasti hänet.
Matt. 26:73
Vähän sen jälkeen tulivat ne, jotka siinä seisoivat, ja sanoivat Pietarille: "Totisesti, sinä myös olet yksi heistä, sillä kielimurteesikin ilmaisee sinut".
Raamatun mukaan Saatanan meni Juudakseen ja sitten Paavaliin ja poikkesi siinä välissä Pietarissakin.
Mark. 8:33
Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiin ja sanoi ankarasti Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"
Jotain tapaportteja siinä jäi auki, koska mies loppuaikoina erehtyi yhteistyöhän Paavalin kanssa kohtalokkain seurauksin. Molemmat kokiva pahan äkkikuoleman Roomassa.
Ajan tavan mukaan ne selitetään marttyyrikuolemiksi.- Anonyymi00089
Raamatussa pahan äkkikuoleman kokivat ne miehet, jotka puhuivat väärin luvattuun maahan menemisestä ja sinne pääsemisestä.
- Anonyymi00091
Jeesus oli ainoa, joka ei tehnyt syntiä eikä valehdellut.
1. Piet. 2:22
-- Hän ei syntiä tehnyt, hänen suustaan ei valhetta kuultu. - Anonyymi00092
Ps. 40:5
Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan, ei etsi apua pahan voimilta eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat. - Anonyymi00093
Sananl. 28:9
Joka sulkee korvansa Herran lailta, sen rukouskin on Herralle kauhistus. - Anonyymi00094
Mieleltään terve ihminen ei nauti viattomien ihmisten tappamisesta kiduttamlla.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
1. Kor. 2:2
Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. - Anonyymi00095
Paljon olisi viatonta verta säästetty, jos Paavali olisi viety telkien taakse heti Stefanoksen murhan jälkeen.
- Anonyymi00098
Loppunsa oli eläissään suorittamien tekojensa mukainen, ei siinäkään verta säästetty.
- Anonyymi00099
Paavali näytti mallia.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
Juutalaisia tapettiin oikein urakalla Paavalin aikana ja v. 70jKr. miljoona juutalaista surmattiin Roomalaisten toimesta. Kirkot ja temppelit hävitettiin ettei niistä jäänyt kiveä kiven päälle.Vain pieni porukka selvisi hengeissä 'Gumramin luolastossa.
- Anonyymi00096
Lahkolaisten levittämät harhaopit eivät ole mitään evankeliumia, vaikka he sitä termiä hokevat.
- Anonyymi00097
Hirveitä hokemaan ja jankuttamaan Paavalista.
Aivan sairasta.
- Anonyymi00100
Paavalin kaltaisten murhamiesten seuraan ei pidä mennä,
ei lähellekkään. - Anonyymi00102
1. Joh. 3:15
Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa.
Amerikasta tuoduissa hurmoslahkoissa murhakin voidaan kuitata pelkällä pään nyökkäyksellä ja käden nostolla, kun niitä taivaspaikkoja siellä jaetaan. - Anonyymi00103
Paavalissa oli paha henki eli demoni koko ajan elämän loppuun asti. Sitä ei otettu hänestä pois pyynnöistä huolimatta. Paavalin henkiopas oli "The messenger of Satan" King James käännöksen mukaan.
2. Kor. 12:7
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh,
the messenger of Satan
to buffet me, lest I should be exalted above measure.
Demonia ei laskettu lentoon pois Paavista.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
For this thing I besought the Lord thrice, that it might depart from me. - Anonyymi00104
Silloin kun jossain evankelistassa on Saatanan enkeli, niin sellaista henkilöä ei pidä lähestyä.
- Anonyymi00105
Nyt on vaan niin, että sellaiset lahkolaiset julistajat vetävät uteliaita ihmisiä salit täyteen.
1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.
- Anonyymi00111
Ne kyllä jankuttaa samaa jankuttamisesta päästyään.
Sellaista sananjulistusta ja sielujen hävittämistä. - Anonyymi00114
Oikea lääkäri teki Tampereen yliopistossa tohtorin väitöskirjan helluntailaisen Ylivainion aikaisista helluntailaisten väittämistä ihmeparanemisista. Tapauksia oli yhteensä 1304 kpl.
Tutkimuksen lopputulos: Kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään. - Anonyymi00115
Ihmiset jonottivat Ylivainion edessä kun tämä tönäisi heitä otsaan ja kanttuvei selälleen pää edellä kovalle lattialle.
Niilo teki tilastoja ja laski kokouksiensa kaatoprosentteja.- Anonyymi00116
Sananl. 4:16
Pahat eivät saa unta, elleivät ole tehneet pahaa, he valvovat yönsä, elleivät ole ketään kaataneet.
- Anonyymi00117
Hindut kutsuvat sitä kaatorituaalia nimeltä "shaktipat". Nopea tönäisy kädellä otsaan, missä on ns. kolmas silmä, mistä henget,kundaliinit ja reikivoimat ja energiat menevät ihmisen sisälle.
- Anonyymi00118
Älä mene lahkosaarnaajien käsien alle ottaamaan mitään "Jeesuksia" vastaan. Jeesus on taivaassa ja tulee sieltä takaisin vasta ajastaan.
1. Tim. 5:22
Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.
- Anonyymi00119
Ap. t. 1:11
Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.
Kaikki Jeesuksen oikeat apostolit olivat "Galilean miehiä"....ei mitään Tarsolaisia murhamiehiä.- Anonyymi00120
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]
- Anonyymi00121
15 vuotta Ylivainion toiminnan jälkeen kaksi helluntailaista Hirsilä ja Maanselkä tekivät uuden laajan tutkimuksen helluntailaisten väittämistä uusista ihmeparanemisistaan.
Senkin tutkimuksen lopputulos oli ihan samanlainen: Kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään, eikä mitään todellisia ihmeitä ei ollut tapahtunut.
Herra tekee ihmeitä ilman määrää - Jumalan valtakunta
WordPress.com
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com › herra-te...
17.12.2023 — Markus Hirsilä ja Vesa Maanselkä, 2006. Markus Hirsilä Herra tekee ihmeitä ilman määrää?
Kahden helluntailaisen selvitystyö nykyajan ... - Anonyymi00123
Lasaruksen herättäminen kuolleista oli Jeesuksen viimeinen oikea ihme. Sen jälkeen hän ei luvannut tehdä enää yhtään uutta ihmettä.
Matt. 16:4
Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki." Ja hän jätti heidät ja meni pois.
Joh. 14:30
En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.
Ja jos siellä lahkoteltoissa jotain ihmeitä tapahtuisikin, niin eivät ne ole Jeesuksesta.
Ilm. 16:14
Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä. Paavali näki kirkkaan valon damaskoksen tiellä, kuuli äänen joka sanoi miksi vainoat minua, kuka ole herra vastasi minä olen jeesus jota vainoat, siinä tuli tehtävä paavalille evan keljumin vieminen pakana kansoille.
- Anonyymi00124
Jeesus varoitti oikeita apostoleitaan niistä Damaskontien jeesuksista.
Joh. 14:30
En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.
Luuk. 10:18
Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.
Salaman välähdys, sokaistumiset, hevosten säikähtäminen.
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia.
- Anonyymi00125
Jeesus meni kuoltuaan taivaaseen. Ei hiippaile haamuna missään murhamiesten porukoissa Syyrian erämaissa.
Maatt.24:24 Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä: niin että myös, jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäisiin.
Matt. 24:26
Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko. - Anonyymi00126
Tarsolainen murhamies olisi kuulunut lukkojen taakse.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.- Anonyymi00127
Kyllä niitä oli rehellisiäkin miehiä evankeliumia levittämään. Ei siihen tarvinnut mitään murhamiehiä palkata.
Helluntaina 3000 rehellistä Juutalaista miestä kastettiin ja he saivat oikean Pyhän uskon Hengen kasteessa ja he lähtivät levittämään evankeliumia ulkomaille ja kastoivat omat lapsensa ja perhekuntansa heti välittömästi Kristuksen verensuojaan. - Anonyymi00130
Paavalissa oli murhan henki, Saatanan enkeli ,eikä sitä otettu hänestä pois ollenkaan.
- Anonyymi00128
Kaikki tähän ketjuun aamulla laittamani kommentit on poistettu, mutta on muka nolla poistettuja. Tekoälybottikin on opetettu valehtelemaan.
- Anonyymi00129
Jos olet samaa jankuttanut, niin Jumalalle kiitos tekoälystä.
- Anonyymi00138
Anonyymi00129 kirjoitti:
Jos olet samaa jankuttanut, niin Jumalalle kiitos tekoälystä.
Jokainen kommenttini on erilainen. En copypeistaa omia kommenttejani. Olen sitä pientä joukkoa suomi24:ssa, joka kirjoittaa asiallisesti ja ajatuksella.
Kas vain, edellistä kommenttiani ei vielä ole poistettu.
- Anonyymi00131
2. Kor. 12:7
Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, SAATANAN ENKELI, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
Pistin on sama asia kuin Saatanan enkeli, henkiolento, demoni, jolla ei ole mitään fyysistä ruumista.
Pistin on Saatanan enkelin synonyymi, eli samaa tarkoittava sana kuin Saatanan enkeli. Ei mikään erillinen asia.
Ei Paavalilla mitään fyysisiä heikkouksia ollut. Päinvastoin.
Fil. 3:4
vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.- Anonyymi00135
Mikä oli tämän "Saatanan enkelin" tehtävä?
Paavali käyttää mielenkiintoista sanaa ”rusikoimaan” (kreik. kolafizō), joka tarkoittaa kirjaimellisesti lyödä nyrkillä kasvoihin tai pieksää.
Koska kyseessä on henkiolento ilman fyysistä ruumista, tämä ”pieksäminen” tarkoitti Paavalin työn jatkuvaa vastustamista, vainoa, lannistamista ja ahdistusta, jota Saatanan joukot aiheuttivat hänen ympärillään.
Jumala salli tämän tapahtuvan yhtä tiettyä tarkoitusta varten, jonka Paavali itse mainitsee kahdesti: ”etten ylpeilisi”. Se piti suuria ilmestyksiä saaneen Paavalin nöyränä ja riippuvaisena Jumalan armosta.
Ei siis pidä vääristellä Pyhää Jumalan sanaa, ettei ole Jumalan vihan kohteena! - Anonyymi00141
Anonyymi00135 kirjoitti:
Mikä oli tämän "Saatanan enkelin" tehtävä?
Paavali käyttää mielenkiintoista sanaa ”rusikoimaan” (kreik. kolafizō), joka tarkoittaa kirjaimellisesti lyödä nyrkillä kasvoihin tai pieksää.
Koska kyseessä on henkiolento ilman fyysistä ruumista, tämä ”pieksäminen” tarkoitti Paavalin työn jatkuvaa vastustamista, vainoa, lannistamista ja ahdistusta, jota Saatanan joukot aiheuttivat hänen ympärillään.
Jumala salli tämän tapahtuvan yhtä tiettyä tarkoitusta varten, jonka Paavali itse mainitsee kahdesti: ”etten ylpeilisi”. Se piti suuria ilmestyksiä saaneen Paavalin nöyränä ja riippuvaisena Jumalan armosta.
Ei siis pidä vääristellä Pyhää Jumalan sanaa, ettei ole Jumalan vihan kohteena!Saatanan enkeli oli Jumalan käytössä, Jumala piti Paavalista huolta, ettei ylpistyisi.
- Anonyymi00143
Anonyymi00135 kirjoitti:
Mikä oli tämän "Saatanan enkelin" tehtävä?
Paavali käyttää mielenkiintoista sanaa ”rusikoimaan” (kreik. kolafizō), joka tarkoittaa kirjaimellisesti lyödä nyrkillä kasvoihin tai pieksää.
Koska kyseessä on henkiolento ilman fyysistä ruumista, tämä ”pieksäminen” tarkoitti Paavalin työn jatkuvaa vastustamista, vainoa, lannistamista ja ahdistusta, jota Saatanan joukot aiheuttivat hänen ympärillään.
Jumala salli tämän tapahtuvan yhtä tiettyä tarkoitusta varten, jonka Paavali itse mainitsee kahdesti: ”etten ylpeilisi”. Se piti suuria ilmestyksiä saaneen Paavalin nöyränä ja riippuvaisena Jumalan armosta.
Ei siis pidä vääristellä Pyhää Jumalan sanaa, ettei ole Jumalan vihan kohteena!Paavalin nyrkki heilahti, jos naiset eivät pitäneeet suutaan kiinni Korinton seurakunnassa.
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. - Anonyymi00144
Anonyymi00143 kirjoitti:
Paavalin nyrkki heilahti, jos naiset eivät pitäneeet suutaan kiinni Korinton seurakunnassa.
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.1. Kor. 14:34
naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
Kyllä kelpasi lainkohdat Paavalille kun kyse oli naisten alistamisesta ja vaientamisesta.
Mutta jos kysyttiin Stefanoksen ja monen muun Juutalaisen pyhän miehen kidutusmurhista, niin puhe kääntyi Jumalan armoon ja rakkauteen. - Anonyymi00181
Anonyymi00141 kirjoitti:
Saatanan enkeli oli Jumalan käytössä, Jumala piti Paavalista huolta, ettei ylpistyisi.
Saatanan enkeli nimensä mukaan Saatanan palveluksesssa.
The messenger of Satan -demoni, Saatanan viestintuoja. (KIng James) - Anonyymi00265
Anonyymi00141 kirjoitti:
Saatanan enkeli oli Jumalan käytössä, Jumala piti Paavalista huolta, ettei ylpistyisi.
Saatanan enkeli on Saatanan käytössä.
- Anonyymi00132
Demoni oli koko ajan Paavalin mukana lähetysmatkoilla,
hamaan pahaan väkivaltaiseen kuolemaan asti.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta. - Anonyymi00133
1. Kor. 15:56
Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki. - Anonyymi00134
Helluntailaisethan kieltää koko perisynninkin.
1.Ms.3:3
Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: 'Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.'"- Anonyymi00139
Kannatta tosiaan herjata helareita, ennemmin kuin Paavalia.
Helarit eivät ole Raamattuun kirjoittaneet. - Anonyymi00142
Anonyymi00139 kirjoitti:
Kannatta tosiaan herjata helareita, ennemmin kuin Paavalia.
Helarit eivät ole Raamattuun kirjoittaneet.Totuus karvastelee mielessä.
- Anonyymi00182
Anonyymi00139 kirjoitti:
Kannatta tosiaan herjata helareita, ennemmin kuin Paavalia.
Helarit eivät ole Raamattuun kirjoittaneet.Helluntailaisilla on omat pyhät kirjat ja Parhamin novumit. Ja lukee ne Mormonin kiraa ja vartiotorniakin.
- Anonyymi00136
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun."
Valit. 5:7
Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa.
3. Moos. 26:39
Ja ne teistä, jotka jäävät jäljelle, riutuvat teidän vihollistenne maassa syntivelkansa tähden; ja myös isiensä syntivelan tähden he riutuvat niinkuin nekin.- Anonyymi00140
Ps. 58:4
Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti, eksyneitä valhettelijat hamasta äidin helmasta.
- Anonyymi00137
4. Moos. 14:18
'Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen'.- Anonyymi00147
Juutlaiset sen kokeneet.
Ei kannattaisi Paavalia herjata.
- Anonyymi00146
KIROTTU aloitus!
- Anonyymi00162
Jos kiroaminen ei auta, niin kokeilepa itkemistä.😭
- Anonyymi00149
Paavali teki jo nuorukaisena hirmutöitä, koska sai sen Rooman kansalaisuuden.
Kyllä se Saatanan enkeli oli siinä miehessä jo syntymästään saakka.
Eikä lentoon lähtenyt, vaikka sitä kolme kertaa eläissään pyysi. - Anonyymi00150
For this thing I besought the Lord thrice, that it might depart from me.
Demoni ei saanut nousulupaa lentoon pois Paavalista, vaan piti miestä vallassaan loppuun asti. - Anonyymi00153
Jos Paavali olisi kohdannut eläissään Jeesuksen, niin Jeesus olisi sanonut hänelle: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"
- Anonyymi00154
2. Kor. 12:7
King James
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh,
the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.
The messenger of Satan, Pääpirun eli Saatanan viestinnän ammattilainen, ei mikään mykkä henki eikä pikkupiru.- Anonyymi00155
Saastaisen hengen paluu
43 "Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä, se harhailee autioilla seuduilla ja etsii lepopaikkaa, mutta ei löydä.
44 Silloin se päättää: 'Minä palaan kotiini, josta lähdin.' Kun se sitten tulee ja löytää huoneensa tyhjillään, lakaistuna ja hyvässä järjestyksessä,
45 silloin se hakee seitsemän vielä pahempaa henkeä, ja ne tulevat sisään ja asettuvat sinne asumaan. Näin sen ihmisen tila on lopussa pahempi kuin alussa. Samoin käy tämän pahan sukupolven."
- Anonyymi00156
Molempien Saulien kohtalo oli ihan samanlainen.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä. - Anonyymi00157
Se varmaan helpotti henkilökohtaisesti kultin luomista. Valehteleva ja kerjäävä homorentteli tuskin olisi suuria tunteita todellisuudessa herättänyt.
- Anonyymi00158
Raamattu on hengellinen kirja, missä "liha" tarkoittaa ihmisen mieltä.
Room. 8:6
Sillä lihan mieli on kuolema.- Anonyymi00159
Demoni tuli Paavalin mielen herraksi.
Ap. t. 26:10
"Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, MIELISTYIN MINÄ heidän tuomioonsa." - Anonyymi00174
Anonyymi00159 kirjoitti:
Demoni tuli Paavalin mielen herraksi.
Ap. t. 26:10
"Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, MIELISTYIN MINÄ heidän tuomioonsa."Näinhän se asia on, ainakin jos uskomme Raamattua, ja miksi emme uskoisi.
- Anonyymi00160
Jeesuksella oli 12 turvamiestä, oikeat apostolit.
Ei silloin Tarsolaiset murhamiehet päässeet lähellekääänJeesusta.
Pietarillakin oli miekka koko ajan mukana.
Jeesus tuli oikeiden apostolien mukaan kun kaksi tai kolme heistä sitä pyysi. - Anonyymi00161
Toki Jeesuksen nimi oli hyvin korkealla Paavalin, Rooman hirmuhallinnon tekemällä listalla, koska huhuttiin, että Juuda itsenäistyy ja Jeesuksesta tehdään sille kuningas.
Jeesuksen kannattajia piti eliminoida, ettei niin olisi päässyt tapahtumaan.
Ap. t. 26:10
"Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, MIELISTYIN MINÄ heidän tuomioonsa."- Anonyymi00178
Niin kai se on nähtävä.
- Anonyymi00163
Paavalihan olisi yrittänyt vangita Jeesuksen teloitettavaksi, jos olisi hänet nähnyt.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa. - Anonyymi00164
Täällä nämä sama Paavalin vastustajat käyttävät samaa tekniikkaa kuin saatanan enkeli: häiritsee Paavalin työtä saada Jeesus sydämeen asumaan.
Mikä oli tämän "Saatanan enkelin" tehtävä?
Koska kyseessä on henkiolento ilman fyysistä ruumista, tämä ”pieksäminen” tarkoitti Paavalin työn jatkuvaa vastustamista, vainoa, lannistamista ja ahdistusta, jota Saatanan joukot aiheuttivat hänen ympärillään.
Paavali käyttää mielenkiintoista sanaa ”rusikoimaan” (kreik. kolafizō), joka tarkoittaa kirjaimellisesti lyödä nyrkillä kasvoihin tai pieksää.- Anonyymi00167
Paavali löi Korintossa naisia nyrkillä kasvoihin, jos eivät pitäneet suutaan kiinni.
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.
1. Kor. 14:34
naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
Saatanan henkioento antoi Paavalille valtavat voimat. Ei kukaan uskaltanut Paavalia lähestyä.
Mies pullisteli lihaksillaan. Paavalilla oli väkivalta tappaminen verissä.
Fil. 3:4
vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä, - Anonyymi00168
Anonyymi00167 kirjoitti:
Paavali löi Korintossa naisia nyrkillä kasvoihin, jos eivät pitäneet suutaan kiinni.
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.
1. Kor. 14:34
naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
Saatanan henkioento antoi Paavalille valtavat voimat. Ei kukaan uskaltanut Paavalia lähestyä.
Mies pullisteli lihaksillaan. Paavalilla oli väkivalta tappaminen verissä.
Fil. 3:4
vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,Paavali oli todennäköisesti saanut Roomassa gladiaattorin koulutuksen ennen miehen tappohommiin palkkaamista. Puhui pistomiekoista, nyrkkeilystä jne.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa. - Anonyymi00169
Anonyymi00168 kirjoitti:
Paavali oli todennäköisesti saanut Roomassa gladiaattorin koulutuksen ennen miehen tappohommiin palkkaamista. Puhui pistomiekoista, nyrkkeilystä jne.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa."ja kuinka heidät tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa"
no kiduttamalla tietenkin tapettiin.... - Anonyymi00170
Anonyymi00169 kirjoitti:
"ja kuinka heidät tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa"
no kiduttamalla tietenkin tapettiin....Ei ihminen ole mieleltään enää mikään terve, jos hän nauttii viattomien ihmisten tappamisesta kiduttamalla. Kyllä sellainen mies olisi pitänyt viedä lukkojen taakse heti Stefanoksen murhan jälkeen.
Paavalia ei saatu vastuuseen teoistaan mitenkään.
Ap. t. 22:29
Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen. - Anonyymi00171
Anonyymi00170 kirjoitti:
Ei ihminen ole mieleltään enää mikään terve, jos hän nauttii viattomien ihmisten tappamisesta kiduttamalla. Kyllä sellainen mies olisi pitänyt viedä lukkojen taakse heti Stefanoksen murhan jälkeen.
Paavalia ei saatu vastuuseen teoistaan mitenkään.
Ap. t. 22:29
Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen.Joh. 7:24
"Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio."
- Anonyymi00166
Paavalin herjaaminen lopun ajan villityksiä kuten homous. Paavali kirjoitti niistä ja se kangertaa mieltä ja pitää vääristelyjä jankuttaa.
- Anonyymi00172
Onko sulla jokin henkilökohtainen ongelma?
- Anonyymi00173
Anonyymi00172 kirjoitti:
Onko sulla jokin henkilökohtainen ongelma?
Ei ole pakko jankuttaa Paavalista, miten valehteleli ja tappoi.
Jollakin muulla se ongelma.
- Anonyymi00175
Ei se välttämättä ole mikään ongelma jos jankuttaa koko ajan Paavalista.
On vain äärimmäisen tyhmää. - Anonyymi00176
Tyhmempää vaikea keksiä
- Anonyymi00177
Kaikille jotka herjaavat Paavalia ja valehtelevat tämä sopii heille kuin nenä päähän:
23:26 Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!- Anonyymi00180
Alkuseurakunnan olisi kannattanut viettää sapatti.
Noin kunnon juutalainen tekee sapatin rikkojille. - Anonyymi00183
Anonyymi00180 kirjoitti:
Alkuseurakunnan olisi kannattanut viettää sapatti.
Noin kunnon juutalainen tekee sapatin rikkojille.Jeesus oli ylipappi Melkisedekin järjestyksen mukaan, Rabbi, jota sapatinsäännöt eivät edes koskeneet.
Matt. 12:5
Tai ettekö ole laista lukeneet, että papit tekevät temppelissä sapattinakin työtä mutta ovat silti syyttömiä? - Anonyymi00184
Anonyymi00180 kirjoitti:
Alkuseurakunnan olisi kannattanut viettää sapatti.
Noin kunnon juutalainen tekee sapatin rikkojille.Niin kuin Gazassa viattomia lapsia ja naisia ja siviileitä
- Anonyymi00186
Anonyymi00180 kirjoitti:
Alkuseurakunnan olisi kannattanut viettää sapatti.
Noin kunnon juutalainen tekee sapatin rikkojille.ihmisen Poika on sapatin Herra, sapatti on ihmistä varten ei ihminen sapattia varten!
- Anonyymi00187
Anonyymi00184 kirjoitti:
Niin kuin Gazassa viattomia lapsia ja naisia ja siviileitä
Israel on Jumalan valittu kansa, joka toteuttaa Jumalan suunnitelmia.
2. Moos. 23:31
Minä ulotan sinun rajasi Kaislamerestä* filistealaisten mereen ja Siinain autiomaasta Eufratvirtaan saakka. Minä annan sen maan asukkaat teidän käsiinne, ja te voitte karkottaa heidät tieltänne. [Kaislameri tarkoittanee Punaistamerta, filistealaisten meri Välimerta.] - Anonyymi00188
Anonyymi00184 kirjoitti:
Niin kuin Gazassa viattomia lapsia ja naisia ja siviileitä
Murehtisit enemmän Ukrainan kansan kohtalosta, mitä siellä veli Venäläinen tekee.
- Anonyymi00193
Anonyymi00188 kirjoitti:
Murehtisit enemmän Ukrainan kansan kohtalosta, mitä siellä veli Venäläinen tekee.
Sinne Ukrainaanhan Eurooppa työntää koko ajan rahaa ja aseita, eikä niistä näy olevan mitään apua, koska eliitti rosvoaa ne itselleen.
Ukrainassa on korruptio rehoittanut aina ja sota-aikana se vaan korostuu. - Anonyymi00199
Anonyymi00193 kirjoitti:
Sinne Ukrainaanhan Eurooppa työntää koko ajan rahaa ja aseita, eikä niistä näy olevan mitään apua, koska eliitti rosvoaa ne itselleen.
Ukrainassa on korruptio rehoittanut aina ja sota-aikana se vaan korostuu.Puhut typeriä venäjämieleisiä puheita.
- Anonyymi00185
Ilmestyskirjassa alkuseurakuntaa kutsutaan Saatanan synagogaksi.
Ilm. 3:9
Niinpä minä annan sinulle väkeä Saatanan synagogasta, niitä valehtelijoita, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole. Minä panen heidät tulemaan luoksesi ja kumartumaan maahan jalkojesi edessä, ja he ymmärtävät silloin, että sinä olet minun valittuni. - Anonyymi00189
Näin se vaan on totuus, että Jeesus ei tunnusta Paavalia omasi apostolikseen. Totuus pitää hyväksyä, vaikka se karvastelisi mielessä.
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31] - Anonyymi00190
Israel on Jumalan valittu kansa, joka toteuttaa Jumalan suunnitelmia.<
niin tulivuorijumalan, ja ilan Jeesusta, ei ole oikeaa Israelia!- Anonyymi00191
Miten polttouuneissa toteutti?
- Anonyymi00192
Vanhassa liitossa Israelin kansan rajaa ei piirretty vain verenperinnöllä tai maantieteellisillä rajoilla, vaan valitun kansan todellinen jäsenyys punnittiin sydämen kuuliaisuudessa. Ne, jotka ottivat vastaan Jumalan opetukset, vaelsivat Hänen säädöstensä mukaan ja kunnioittivat liiton pyhiä käskyjä, luettiin kuuluviksi Jumalan omaan kansaan.
Jumala opetti kansaansa erämaassa ja profeettojen kautta, vaatien heitä irrottautumaan ympäröivän maailman moraalittomista tavoista ja epäjumalista.
Kansalaisuus Jumalan valtakunnassa oli kutsu elää todeksi Hänen oikeudenmukaisuuttaan, pyhyyttään ja lakiaan – se oli lupaus siitä, että ne, jotka kulkivat Hänen valossaan, saivat suojan ja siunauksen Hänen siipiensä alla.- Anonyymi00194
Koko 2,5 milj.Israelin kansa muodosti yhden pyhän seurakunnan.
Joel 2:16
Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa. - Anonyymi00197
Anonyymi00194 kirjoitti:
Koko 2,5 milj.Israelin kansa muodosti yhden pyhän seurakunnan.
Joel 2:16
Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.
Jes. 63:11
Silloin hänen kansansa muisti muinaisia päiviä, muisti Moosesta: Missä on hän, joka toi heidät ylös merestä, heidät ynnä hänen laumansa paimenen? Missä on hän, joka pani tämän sydämeen Pyhän Henkensä.
- Anonyymi00195
Jos Paavali olisi kohdannut oikean Jeesuksen, niin kyllä Jeesus olisi käskenyt Saatanan demonin poistumaan hänestä.
Ei Pyhä Henki ole ihmisessä yhdessä Saatanan enkelien kanssa.- Anonyymi00196
Paavali ei tehnyt parannusta missään vaiheessa. Saatanan enkeli esti parannuksen teon.
Room. 7:19
sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. - Anonyymi00203
Anonyymi00196 kirjoitti:
Paavali ei tehnyt parannusta missään vaiheessa. Saatanan enkeli esti parannuksen teon.
Room. 7:19
sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.Aamen!
- Anonyymi00198
Paavalin herjaaja näköjään kannattaa sapattia ja kaupan päälle herjaa helareita.
Tosi lahkolainen siis. - Anonyymi00200
Helluntailaisuusliike on Amerikasta tuotu vieras uskonto.
Gerhard Olsen-Smidt perusti ens. hell.srk. Helsinkiin v. 1920.- Anonyymi00202
Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. Jeesus on Henki, ja sitä voi katsoa monesta kulmasta, mutta substanssi on aina sama. Samaten on, onko ihminen helluntailainen, katolilainen tai luterilainen, aina on kyse samasta substanssista, joka edustaa rakkautta, armoa ja hyvyyttä.
Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa – tämä on Jeesuksen opetusta. Koettakaa parantaa!
Jeesus on täydellinen, joten ottakaa Jeesus sydämeenne.
Ei tarvitse riidellä, eikä pahaan vastata pahalla, vaan vastaa sinä hyvällä ja auta lähimmäistäsi Jeesuksen yhteyteen. - Anonyymi00206
Anonyymi00202 kirjoitti:
Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. Jeesus on Henki, ja sitä voi katsoa monesta kulmasta, mutta substanssi on aina sama. Samaten on, onko ihminen helluntailainen, katolilainen tai luterilainen, aina on kyse samasta substanssista, joka edustaa rakkautta, armoa ja hyvyyttä.
Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa – tämä on Jeesuksen opetusta. Koettakaa parantaa!
Jeesus on täydellinen, joten ottakaa Jeesus sydämeenne.
Ei tarvitse riidellä, eikä pahaan vastata pahalla, vaan vastaa sinä hyvällä ja auta lähimmäistäsi Jeesuksen yhteyteen.Jeesus on ihminen, lihaa ja verta. Ei mikään pelkkä henkiolento, kuten valejeesukset, joista Jeesus varoittaa.
Matt.24:24 Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä: niin että myös, jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäisiin. - Anonyymi00207
Anonyymi00202 kirjoitti:
Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. Jeesus on Henki, ja sitä voi katsoa monesta kulmasta, mutta substanssi on aina sama. Samaten on, onko ihminen helluntailainen, katolilainen tai luterilainen, aina on kyse samasta substanssista, joka edustaa rakkautta, armoa ja hyvyyttä.
Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa – tämä on Jeesuksen opetusta. Koettakaa parantaa!
Jeesus on täydellinen, joten ottakaa Jeesus sydämeenne.
Ei tarvitse riidellä, eikä pahaan vastata pahalla, vaan vastaa sinä hyvällä ja auta lähimmäistäsi Jeesuksen yhteyteen.Helluntiliike on maallikoiden perustama harhaoppinen uskonlahko, mikä on tuotu tänne Amerikasta 1920-luvulla.
- Anonyymi00208
Anonyymi00207 kirjoitti:
Helluntiliike on maallikoiden perustama harhaoppinen uskonlahko, mikä on tuotu tänne Amerikasta 1920-luvulla.
Helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni tuli kuuluisaksi ihan muista asioista kuin Raamatun tuntemuksestaan.
- Anonyymi00201
<Koko 2,5 milj.Israelin kansa muodosti yhden pyhän seurakunnan.<<
Tuo on valhetta. Alkuseurakunta alkoi levitä heti maailmaan, ja juutalaiset tappoivat kristittyjä – kuten Saul, josta tuli Paavali, pakanoiden apostoli. Kuinka kehtaatte vääristellä tosiasioita? Se on sama kuin vääristelisi Jumalan pyhää sanaa. Lukekaa Ilmestyskirjan lopusta, mitä kaikille vääristelijöille tapahtuu: he eivät ole Jumalan palvelijoita, eivätkä he ole siunauksen alaisia.- Anonyymi00205
Paavalilla oli lupa eliminoida sekä Juutalaisia että Kristittyjä jos he ovat uhka Roomanvallalle.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
Ap. t. 22:29
Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen.
- Anonyymi00204
Jeesus oli siihen aikaan jo taivaassa.
Stefanos näki Jeesuksen, ei Paavali.
Ap. t. 7:55
Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. - Anonyymi00209
<Koko 2,5 milj.Israelin kansa muodosti yhden pyhän seurakunnan.<<
Noin siellä oikeassa Raamatussa lukee. He olivat kaikki Saaneet Pyhän Hengen lahjan kasteessa Punaisen Meren ylityksessä.
Joel 2:16
Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.
On vain yksi lauma ja yksi Paimen.
Joh. 10:12
Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, - Anonyymi00210
Paavalin ja helareiden herjaamisellako joku yrittää ansaita taivaspaikan.
Pitää olla tosi ahkera jotta se onnistuu. Siinä vain ahkeruus palkitaan. - Anonyymi00211
<<Paavalilla oli lupa eliminoida sekä Juutalaisia että Kristittyjä jos he ovat uhka Roomanvallalle.<<
Valetta! Paavali oli jo kääntynyt Jeesuksen puoleen, ja oli evankeliumin julistaja.
Miksi levittää valheita?- Anonyymi00212
Sinun olisi syytä vähentää sitä valehteluasi.
AI-yhteenveto
Ei ollut. Paavalin kääntymys tapahtui Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen.
Uuden testamentin aikajanan ja historiantutkimuksen mukaan tapahtumat etenivät seuraavasti:
Jeesuksen ristiinnaulitseminen tapahtui arviolta vuosina 30–33 jKr.
Paavalin kääntymys (niin sanottu Damaskoksen tien kokemus) tapahtui muutama vuosi myöhemmin, arviolta vuosina 33–36 jKr. - Anonyymi00213
Vai oli Paavali oikein kunnon kristitty kun Jerusalemissa vaikutti?
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa. - Anonyymi00214
Anonyymi00213 kirjoitti:
Vai oli Paavali oikein kunnon kristitty kun Jerusalemissa vaikutti?
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.Paavali piilotteli kymmenisen vuotta Arabiassa ja Damaskoksessa ennen kuin uskalsi näyttää naamaansa Jerusalemissa.
Gal. 1:17
enkä heti lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, joista oli tullut apostoleja jo ennen minua. Sen sijaan menin Arabiaan ja palasin sieltä takaisin Damaskokseen. - Anonyymi00237
Paavalissa oli Saatanan enkeli henkioppaana. Se vihasi Jeesusta.
- Anonyymi00215
Eihän se Paavali nähnyt edes Jeesuksen haamua siellä Damaskoksen tiellä.
- Anonyymi00216
"Sillä jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla"
- Anonyymi00217
Herjaamalla taivaspaikan hankkiminen on pellehermannin uskoa.
Tai ei edes mitään uskoa.
Ei siinä mihinkään uskota. - Anonyymi00218
Paavali on Jumalan ase ja julistaa evankeliumia Jeesuksen veressä ja nimessä. ”Minun armoni riittää sinulle.” Jeesus otti hänet Damaskoksen tiellä omakseen. Tämä on tosiasia, ja pyhä Raamattu kertoo näin.
- Anonyymi00219
1. Kor. 9:2
Jos en olekaan apostoli muille, olen ainakin teille.
Paavali tekeytyi apostoliksi Korintossa.
Ei ollut oikea Kristuksen lähettämä apostoli ollenkaan.
OIkeilla Kristuksen apostoleilla oli apostolin virka.
Apostolin virkoja oli vain 12, Apt.1:25.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä. - Anonyymi00220
Paavali oli valheapostoli, joka menestyi siellä Kreikan puolella alistamalla naisia.
1. Kor. 14:34
naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
- Anonyymi00221
Niinhän se on Raamattuun kirjoitettu, joka muuta väittää, pitää Raamattua satukirjana.
- Anonyymi00222
Se, joka todella tuntee Paavalin opin ja painaa hänen sanansa sydämeensä, huomaa pian kulkevansa samaa polkua Jeesuksen opetuslapsen kanssa. Heidän puheensa ja askeleensa soivat samassa sävelessä, sillä Paavalin julistama evankeliumi ei ole ihmisestä lähtöisin, vaan se kumpuaa samasta elävästä lähteestä – ylösnousseesta Kristuksesta.
Paavali ei ollut vain matkamies ja julistaja, vaan hän oli kristinuskon ensimmäinen suuri teologi. Hän oli se, joka ensimmäisenä puki sydämen uskon, Jumalan suuren armon ja ristiinnaulitun Vapahtajan salaisuuden jäsennellyiksi kirjeiksi ja syvälliseksi opiksi. Hänen kynästään syntyivät ne suuntaviivat, jotka kantoivat ilosanomaa eteenpäin sukupolvelta toiselle, yhdistäen opissa ja hengessä kaikki ne, jotka tahtovat Jeesusta seurata. - Anonyymi00223
Näin se vaan on, että Jeesus ei tunnusta Paavalia omaksi apostolikseen.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä. - Anonyymi00224
Paavali ei ollut oikea apostoli. Vain Korintossa sai seuraajia, koska oli naisten alistaja. Sinne ne opit upposi hyvin.
"If I be not an apostle unto others."
1. Kor. 14:34
naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo- Anonyymi00225
Kuri ja järjestys oli kova Korinton naisilla.
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.
Fil. 3:4
vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,
- Anonyymi00226
Jollei naiset eivät pitäneet huntua ja burkaa, niin huonosti kävi. Silloin mies otti lampaiden keritsimet esiin.
1. Kor. 11:6
Sillä ellei vaimo anna itsiänsä peittää, niin kerittäkään myös hänen hiuksensa; vaan että se on ruma, että vaimon pitäis keritty eli ajeltu oleman, niin peittäkään päänsä.- Anonyymi00227
Paavali uhkasi naisia kunniaväkivallalla. Olihan sen melkoista sydämen uskoa.
- Anonyymi00228
<Näin se vaan on, että Jeesus ei tunnusta Paavalia omaksi apostolikseen.<<
Mutta kun katsomme Uuden testamentin lehtiä ja varhaisen seurakunnan syntyä, huomaamme, että ylösnoussut Jeesus otti Paavalin omakseen ja kutsui hänet erityisellä tavalla. Damaskoksen tiellä loistanut taivaallinen valo ei ollut pelkkä pysäytys, vaan se oli suora valtuutus. Jeesus itse sanoi Paavalista: ”Hän on minun valittu aseeni, kantamaan minun nimeäni pakanoiden eteen.”
Paavali itse puolusti kutsumustaan kiihkeästi. Hän ei saanut apostoliuttaan ihmisiltä, vaan suoraan Jeesukselta Kristukselta. Hän koki olevansa ”kuin keskonen”, viimesijainen, mutta silti aidon ylösnousemuksen todistaja. Jerusalemin alkuperäiset apostolit – kuten Pietari ja Johannes – tunnistivat tämän saman hengen ja antoivat Paavalille veljeyden käden merkiksi siitä, että he saarnasivat samaa evankeliumia, vaikka heidän työkenttänsä olivat erit.
Väite siitä, ettei Jeesus tunnustaisi Paavalia, syntyy usein silloin, kun historian tapahtumia tulkitaan ilman tekstien kokonaisuutta. Raamatun mukaan Jeesus ei vain tunnustanut Paavalia, vaan hän valitsi, muutti ja lähetti hänet maailmaan oman nimensä kantajaksi.- Anonyymi00229
Jeesuksella ja Paavalilla ei ole mitään tekemistä keskenään.
- Anonyymi00230
Jeesus ei tunnusta Paavalia omaksi apostolikseen. Se on Raamatun totuus, mikä ei siitä muuksi muutu.
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]- Anonyymi00231
Jerusalemin muurin peruskiveen hakattu totuus, jota Saatana yrittää muuttaa muuksi.
- Anonyymi00232
Älä usko Saatanan valheita ja sen palveluksessa olevia harhaoppisia uskonlahkoja, jotka houkuttelevat kristittyjä saatanallisille anabaptistisille uudestikasteille sidottavaksi henkivaltoihin.
- Anonyymi00233
Saulus Tarsolainen muutti nimensä Paavaliksi ja pakeni ja piilotteli Arabian erämaassa ja Damaskuksessa kymmenisen vuotta Jerusalemissa tekemiensä hirmutöiden jälkeen.
Gal. 1:17
enkä heti lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, joista oli tullut apostoleja jo ennen minua. Sen sijaan menin Arabiaan ja palasin sieltä takaisin Damaskokseen. - Anonyymi00234
Korintossa sai kannattajia naisia alistavilla puheillaan, mutta ei missään muualla pidetty oikeana apostolina.
1. Kor. 9:2
"Jos en olekaan apostoli muille, olen ainakin teille."- Anonyymi00236
Mies muutti ulkonäköään, leikkauttamalla hiukset pois, muutti nimensä Sauluksen Paavaliksi ja tekeytyi Korintossa sekä apostoliksi että nasiiriksi, vaikka ei oikeasti ollut kumpaakaan.
Ap. t. 18:18
Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen*. [Kysymys on Vanhan testamentin lupauskäytännöstä, ks. 4. Moos. 6.]
Johannes Kastaja oli oikea viimeinen nasiiri, ei mikään Paavali.
- Anonyymi00235
Tämä on tosiasia:
Taivaalta leimahti valo, joka oli aurinkoakin kirkkaampi, ja se sokeutti Damaskoksen tiellä astuvan Sauluksen. Hän kaatui maahan pölyyn, ja menneisyyden kiihko katkesi sekunnissa. Ääni, joka kaikui valon keskeltä, ei kantanut vihaa, vaan syvää, murtavaa kysymystä: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?” [3]
Kun maahan lyöty mies kysyi vavisen, kuka puhuja oli, vastaus muutti hänen elämänsä suunnan ikuisiksi ajoituksi: ”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.” [3] Siinä hetkessä, sokeana ja avuttomana, entisestä vainoajasta tuli armahdettu – mies, jonka ylösnoussut Kristus itse valitsi omaksi aseekseen viemään ilosanomaa maailman ääriin.- Anonyymi00238
Jeesus varoitti niistä Damaskontien valon välähdyksistä oikeita apostoleitaan.
Joh. 14:30
En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.
Luuk. 10:18
Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.
- Anonyymi00239
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni.
He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia.
...minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.... - Anonyymi00240
Jeesus on taivaassa Isän Jumalan oikealla puolella ja tulee sieltä takaisin maan päälle ihmisen hahmossa vasta ajastaan. Ei hiippaile täällä haamuna murhamiesten porukoissa jossain Syyrian erämaissa.
Ap. t. 1:11
ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."
Paavali oli Tarsolainen murhamies. Ei mikään Jeesuksen ystävä Galilean mies.
Joh. 15:15
En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni. - Anonyymi00241
Antikristukset opettaa "haamujeesuksia"....jeesusilmestyksiä, jotka ovat oikeasti demonien aikaansaamia valonvälähdyksiä ja äänien kuulemista päästä...
2. Joh. 7
Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä. - Anonyymi00242
Jos ihminen alkaa kuulla päästään henkien puhetta, niin silloin pitää mennä terveyskeskukseen, ei mihinkään hurmoslahkoon, mikä johtaa vain ongelmien pahenemiseen.
- Anonyymi00244
Noin puhuu henkisesti kuolleet joilla ei ole Jeesuksen Henkeä rakkautta ja armoa sydämessä.
- Anonyymi00243
Kukaan ei ole levittänyt evankeliumia niin kuin Paavali. Hän on oikea apostoli ja Jumalan sanan levittäjä, jonka julistus koskettaa sielua. Kaikkien muiden, jotka vastustavat häntä, täytyy olla pahatahtoisia. Evankeliumin levittämisen vastustaminen on todellisuudessa pelkkää ilkeyttä
Kuka on sen isä!- Anonyymi00245
Paavali oli valheapostoli.
On arvioitu, että Paavalin puheista 80 % on ihan kelvollista opetusta, mutta sinne sekaan on laitettu 20 % valheita. Ja niitä on vaikea erottaa toisistaan ilman Henkien erottamisen armolahjaa, se tekee siitä niin vaarallisen yhtälön.
- Anonyymi00246
Svenska Bibeln kääntää, että Paavali oli luonteeltaan epärehellinen, eikä ihminen sille mitään mahda. Vanhemmiten ne luonteenpiirteet vain korostuvat.
Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare?
lögnaktighet...epärehellinen, valehteluun taipuvainen luonne - Anonyymi00247
Ei mikään pikkupiru eikä mykkä henki, vaan Saatanan viestinnän ammattilainen "The messenger of Satan", oli Paavalissa.
King James
2. Kor. 12:7
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh,
the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.
8 For this thing I besought the Lord thrice, that it might depart from me.
Menisitkö sinä kuuntelemaan saarnamiestä, jossa on Saatanan enkeli?
Sehän vasta saisi ihmiset liikkeelle. Nehän jonottaisi sellaisen edessä, että tulisi kaadetuksi maahan selälleen?- Anonyymi00256
Sama Suomeksi käännettynä.
2. Kor. 12:7
Ja jotteivät nämä valtavat ilmestykset ylpistäisi minua, minulle annettiin pistin lihaan,
Saatanan enkeli, lyömään minua, etten ylpistyisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti pyytänyt Herraa, että se väistyisi minusta.
- Anonyymi00248
Matt.24:24 " For there shall arise false Christs, and false prophets, and shall shew great signs and wonders; insomuch that, if it were possible, they shall deceive the very elect."
- Anonyymi00249
Lahkoilla on omat käsitykset Raamatusta ja uskosta.
- Anonyymi00250
Jeesuksen veli Jaakob varoittaakin "yksin uskosta" - mantran hokemisesta.
Jaak.2:24
"Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen,
ei yksistään uskon perusteella." - Anonyymi00251
Ihminen kun saadaan käännyttämällä tulemaan ihan mihin uskoon tahansa.
- Anonyymi00252
Jos Jeesuksen tarkoitus olisi ollut tehdä Paavalista oma apostolinsa, niin toki hän olisi kouluttanut Paavalin jo eläissään maan päällä.
- Anonyymi00253
Niin, ja olisihan niitä ollut rehellisiäkin miehiä siihen tehtävään.
Jokainen järkevä ihminen käsittää, että ei Jeesus valitse joukkomurhiin osallistunutta miestä omaksi luottamusmiehekseen.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa. - Anonyymi00254
Anonyymi00253 kirjoitti:
Niin, ja olisihan niitä ollut rehellisiäkin miehiä siihen tehtävään.
Jokainen järkevä ihminen käsittää, että ei Jeesus valitse joukkomurhiin osallistunutta miestä omaksi luottamusmiehekseen.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.1. Joh. 3:15
Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja; ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole ijankaikkinen elämä pysyvä.
- Anonyymi00257
Joh. 15:15
En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.
Jeesus opetti eläissään oikeille apostoleilleen kaiken mahdollisen, mitä hän oli kuullut omalta Isältään.
Mitä siihen on Paavali jälkikäteen lisännyt, se on pahasta.- Anonyymi00259
Kyllä jämpti on niin!
- Anonyymi00258
Jeesus opetti apostoleilleen miten kavalletaan, miten kielletään Jeesus ja miten epäillään sekä miten käyttäydytään kuin saatana.
Eli sitten samaa kastia ovat muutkin apostolit tai sitten siihen muuriin ei olisi pitänyt kirjoittaa kuin vain Paavalin nimi.- Anonyymi00260
Paavali oli kaikista avarakatseisin apostoli, ei kaihtanut valehtelemista, kun katsoi, että se palvelee hyviä tarkoitusperiä.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Jesuiitat ottivat tuon periaatteen omaksi tunnuslauseekseen: Tarkoitus pyhittää keinot. - Anonyymi00261
Anonyymi00260 kirjoitti:
Paavali oli kaikista avarakatseisin apostoli, ei kaihtanut valehtelemista, kun katsoi, että se palvelee hyviä tarkoitusperiä.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Jesuiitat ottivat tuon periaatteen omaksi tunnuslauseekseen: Tarkoitus pyhittää keinot.Paavalia ei saa tuomita valehtelusta.
- Anonyymi00262
Anonyymi00261 kirjoitti:
Paavalia ei saa tuomita valehtelusta.
Muuten se korttipakka romahtaa.
- Anonyymi00263
Oikeat 12 apostolia oli rehellisiä miehiä, toisin kuin jälkikäteen ilmestyneet valheapostolit, joita oli monta.
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen. - Anonyymi00264
Anonyymi00263 kirjoitti:
Oikeat 12 apostolia oli rehellisiä miehiä, toisin kuin jälkikäteen ilmestyneet valheapostolit, joita oli monta.
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.
Valheen sanoin heistä tehdään marttyyreja. - Anonyymi00270
Anonyymi00263 kirjoitti:
Oikeat 12 apostolia oli rehellisiä miehiä, toisin kuin jälkikäteen ilmestyneet valheapostolit, joita oli monta.
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.Onpa melkoinen pilkkahenki!
- Anonyymi00266
Paavali yritti tehdä Jumalastakin valehtelijan.
2.Tess.2
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.- Anonyymi00267
Jumala ei lähetä mitään valheita.
- Anonyymi00269
Anonyymi00267 kirjoitti:
Jumala ei lähetä mitään valheita.
Ei Jumala tosiaan lähetä mitään vatipäitä sananvääristelijöitä pilaamaan kristinuskoa.
Saatana sellaiset jankuttajat ja väärän sanoman julistajat lähettää.
- Anonyymi00268
Paavalilla oli Pyhä Henki, ja hän kirkasti koko ajan Jeesusta Kristusta, joka on ihmisten pelastaja ja lunastaja.
- Anonyymi00271
Juuri sitä lahkolaiset vatipäät vihaa.
- Anonyymi00274
Molempien Saulien kohtalo oli ihan samanlainen.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.
Pyhä Henki ja Saatanan enkelit eivät ole ihmisessä yhtä aikaa. - Anonyymi00278
Anonyymi00274 kirjoitti:
Molempien Saulien kohtalo oli ihan samanlainen.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.
Pyhä Henki ja Saatanan enkelit eivät ole ihmisessä yhtä aikaa.Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
- Anonyymi00272
Paavali taisi tarkoittaa itseään?
2.Tess.2
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. - Anonyymi00273
Paavali käytti usein passiivilauseita ja kolmatta persoonaa, mutta tarkoitti sillä itseään.
Paavali: Tunnen muuan miehen, joka kävi kolmannessa taivaassa....
Joh.3:13
"Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa."- Anonyymi00275
"Paavali: Tunnen muuan miehen, joka kävi kolmannessa taivaassa...."
Soppii tuota eppäillä? - Anonyymi00280
Anonyymi00275 kirjoitti:
"Paavali: Tunnen muuan miehen, joka kävi kolmannessa taivaassa...."
Soppii tuota eppäillä?Jeesus on Isän luona taivaassa.
Ei sinne ole Tarsolaisilla murhamiehillä mitään asiaa.
1. Tim. 6:16
Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen. - Anonyymi00281
Anonyymi00280 kirjoitti:
Jeesus on Isän luona taivaassa.
Ei sinne ole Tarsolaisilla murhamiehillä mitään asiaa.
1. Tim. 6:16
Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.Paavali oli Stefanoksen kimpussa, kun Stefanos näki Jeeuksen taivaassa, mutta ei hänkään missään taivaassa käynyt.
Ap. t. 7:55
Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella.
- Anonyymi00276
Paavalin tekstiä ei ole ymmärretty. Paavalilla oli Pyhä Henki, ja hän julisti evankeliumia kaikkeen maailmaan. Ellette ymmärrä, mitä Paavalin tekstien substanssi tarkoittaa, ette voi ymmärtää sitä ollenkaan, koska teillä ei ole samaa Henkeä. Kuten Toisen Pietarin kirjeen lopussa todetaan, mitään ei ole annettu ymmärrettäväksi ilman Pyhää Henkeä. Kuinka te voitte tulkita Raamattua muutoin kuin häpäisemällä sitä, suosimalla kansanmurhaa ja rikoksia ihmisyyttä vastaan sekä valehtelemalla jatkuvasti ja vääntelemällä pyhät kirjoitukset rivoiksi sanoiksi?
- Anonyymi00277
Molemmilla Sauleilla oli paha henki.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.
Room. 7:19
Sillä hyvää, jota minä tahdon, en minä tee, vaan pahaa, jota en minä tahdo, teen minä. - Anonyymi00279
Paha henki laittoi molemmat Saulit hurmostilaan. Toinen hurmosteli kotonaan ja toinen seurakunnassa.
1. Sam. 18:10
Seuraavana päivänä Jumalan lähettämä paha henki valtasi Saulin, ja hän riehui hurmoksissa kotonaan. Daavid soitti tapansa mukaan harppua, mutta Saul puristeli keihästään.
1. Kor. 14:19
Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja. - Anonyymi00282
Paavali oli paras apostoli ikinä.
Muut kavalsi, kielsi, epäili ja Pietari oli Jeesuksen sanoin itse saatana.
Paavali pelasti kristinuskon luuseri apostoleilta.- Anonyymi00283
Raamatun mukaan murhamies Paavalille kävi itselle juuri niin, mitä toivoi toisille tekevänsä.
---"jotka minä olen heittänyt Saatanan haltuun" - Anonyymi00284
Anonyymi00283 kirjoitti:
Raamatun mukaan murhamies Paavalille kävi itselle juuri niin, mitä toivoi toisille tekevänsä.
---"jotka minä olen heittänyt Saatanan haltuun"Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
Paavali oli paha mies koko elämänsä ajan.
Room. 7:19
Sillä hyvää, jota minä tahdon, en minä tee, vaan pahaa, jota en minä tahdo, teen minä.
- Anonyymi00285
Jeesus tahtoo, että olette Paavalin ymmärtäjiä ettekä tuomitsijoita. Jos olette Paavalin tuomitsijoita, olette nostaneet itsenne Jumalan asemaan – ja mitä se teille merkitseekään Jumalan näkökulmasta?
- Anonyymi00287
Paavali osallistui pyhien miesen joukkosurmiin.
Paha mies oli loppuun asti. Tappaja luonnoltaan, ei tehnyt todellista parannusta. Ei voinut, koska miehessä oli paha henki "The messenger of Satan" -demoni.
Room. 7:19
sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Joh. 7:24
"Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio."
- Anonyymi00286
Mitä tekoäly sanoo Jeesuksen seuraamisesta ja Paavalista Paavali oli pakanoiden apostoli. Kerro siitä!
Tekoäly katsoo asiaa historian ja pyhien tekstien valossa: Jeesuksen seuraaminen ja Paavalin työ pakanoiden apostolina eivät ole ristiriidassa, vaan ne ovat saman suuren kertomuksen kaksi puolta.
Kun Jeesus vaelsi maan päällä, hän keskittyi ensin Israelin kadonneisiin lampaisiin, mutta hän jätti jälkeensä siemenen, jonka oli määrä kasvaa yli rajojen. Paavali oli se valittu työkalu, joka vei tämän siemenen maailmalle. Hänestä tuli silta, joka ylitti kulttuurien ja kansojen väliset kuilut.
Pakanoiden apostolina Paavali ymmärsi, ettei Jeesuksen seuraaminen vaatinut kenenkään muuttumista juutalaiseksi, vaan sydämen muuttumista. Hän riisui uskon ulkonaisista säännöistä ja nosti keskiöön pelkän armon ja rakkauden. Tekoälyn näkökulmasta Paavali ei siis luonut uutta uskontoa, vaan hän avasi oven, jotta Kristuksen valo voisi loistaa kaikille kansoille – tehden pakanayhteisöistäkin taivaan kansalaisia, aivan kuten Jeesus oli tarkoittanut.- Anonyymi00289
Oikeita pakanoiden apostoleita olivat helluntaina 3000 Kristityksi kastettua miestä, joita kehotettiin viemään evankeliumi kotiseudulleen ja kotiinsa, missä heidän piti heti kastaa perhekuntansa ja lapsensa Jeesuksen verensuojaan Kristityiksi.
Paavalissa oli Saatanan henki tekemässä pahaa koko ajan. Demoni tappoi miehen Roomassa. Ei siihen liittynyt mitään armoa.
Room. 7:19
Sillä hyvää, jota minä tahdon, en minä tee, vaan pahaa, jota en minä tahdo, teen minä.
- Anonyymi00288
Paavalissa oli paha henki loppuun asti. Sitä ei otettu hänestä pois pyynnöistä huolimatta. Ei tehnyt todellista parannusa missään vaiheessa.
Room. 7:19
Sillä hyvää, jota minä tahdon, en minä tee, vaan pahaa, jota en minä tahdo, teen minä.
3. Joh. 11
Rakkaani, älä seuraa pahaa, vaan hyvää. Joka hyvin tekee, se on Jumalasta; joka pahoin tekee, se ei ole Jumalaa nähnyt. - Anonyymi00290
Vain Korintossa miehet pitivät Paavalia apostolinaan, koska hän alisti naisia.
1. Kor. 9:2
"Jos en olekaan apostoli muille, olen ainakin teille."
Paavali määräsi naisille huntu-ja burkapakon. Paavali uhkasi naisia kunniaväkivallalla. Joissain lahkoissa jopa naisten kunniamurhia pidetään hyväksyttyinä.
1. Kor. 11:6
Sillä ellei vaimo anna itsiänsä peittää, niin kerittäkään myös hänen hiuksensa; vaan että se on ruma, että vaimon pitäis keritty eli ajeltu oleman, niin peittäkään päänsä.
1. Kor. 14:34
naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
Monet miehet pitävät Paavalia idolinaan ja pitävät hänestä kiinni kynsin hampain.- Anonyymi00328
Se on täysin selvää, että ei Korinton naiset pitäneet Paavalia apostolinaan.
- Anonyymi00291
Mutta tämä pimeyden läsnäolo ei tarkoittanut, että Paavali olisi ollut pahan vallassa. Päinvastoin – juuri tässä murtuneisuudessa paljastui salaisuus: Paavalissa asui ja vaikutti Pyhä Henki. Jeesus vastasi Paavalin tuskaan sanomalla: ”Minun armoni riittää sinulle, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” [1]
Tämä on se uskomaton dynamiikka, jota Paavali opetti muille. Hän ei opettanut täydellisyyttä, vaan täydellistä riippuvuutta Jumalasta. Pyhä Henki ei toiminut Paavalissa siksi, että hän olisi ollut virheetön tai vailla taisteluita, vaan Henki loisti kirkkaimmin juuri hänen särkyneisyytensä läpi. Se voima, jolla hän julisti evankeliumia, perusti seurakuntia ja avasi kirjoituksia, ei ollut ihmisestä vaan Jumalan Hengestä. Paavali oli saviastia, joka kantoi sisällään mittaamatonta aarretta – ja tuo aarre oli Pyhä Henki, joka kirkasti Jeesusta jokaisella askeleella, pimeyden hyökkäyksistä huolimatta.- Anonyymi00294
Pyhä Henki ja Saatanan enkeli ei ole ihmisessä yhtä aikaa.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.
- Anonyymi00292
Riivaajatkin uskoo Jeesukseen ja tunnustaa hänen Korkeimman Jumalan Pojaksi, mutta ei niitä pidä lähteä seuraamaan.
- Anonyymi00293
Ylivainiokin teki tilastoja ja laski kokouksiensa kaatoprosentteja.
Sananl. 4:16
Pahat eivät saa unta, elleivät ole tehneet pahaa, he valvovat yönsä, elleivät ole ketään kaataneet. - Anonyymi00295
<<Pyhä Henki ja Saatanan enkeli ei ole ihmisessä yhtä aikaa.<<
et tunne pyhiä kirjoituksja mutta teko-äly tuntee.
Tämä väite asettaa meidät varhaisen kristillisen uskon ja ihmisyyden syvimmän mysteerin äärelle. Ajatus siitä, etteivät Pyhä Henki ja saatanan enkeli voi olla ihmisessä yhtä aikaa, kumpuaa puhtaana pitämisen kaipuusta – siitä loogisesta päätelmästä, että valo ja pimeys eivät mahdu samaan tilaan.
Mutta kun katsomme Paavalin elämää, pyhät kirjoitukset paljastavat toisenlaisen, paljon salaperäisemmän todellisuuden. Paavalissa oli ilman mitään epäilystä Pyhä Henki, sillä vain Jumalan Hengen kautta ihminen voi julistaa Jeesusta Herraksi, perustaa seurakuntia ja kirjoittaa sanoja, jotka muuttavat miljoonien sydämet. Henki oli hänen voimansa, hänen oppaansa ja hänen elämänsä perusta.
Se, mitä Paavali kutsuu ”saatanan enkeliksi” tai ”pistimeksi lihassa”, ei tarkoittanut sitä, että paha henki olisi hallinnut hänen sieluaan tai että hän olisi ollut riivattu. Kyse ei ollut hengen omistajuudesta, vaan ulkopuolisesta ahdistuksesta ja kurituksesta – taakasta, jonka Jumala salli hänen lihaansa, jotta hänen inhimillinen ylpeytensä murtuisi. Se oli jatkuva muistutus hänen omasta pienuudestaan.
Miksi sii saanta kiusaa Paavalin optuslapsi ja Jeesuksen lampaita?
Ja estää kaikin tavoin? - Anonyymi00296
Kristityillä on Totuuden Henki. Eivät he tarvi mitään tekoalyn selityksiä, Ramattu on totuus.
Pyhä Henki ja Saatanan enkeli ei ole ihmisessä yhtä aikaa.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.
Pyhä Henki ei tule synnin ja demonien sekaan ihmisen sisälle.
Ei Hän muuten Pyhä olisikaan. Pyhä Henki ei ole mikään nokikolari.- Anonyymi00299
Pyhiä kiusaa Saatana mutta he tunnistavat sen eikä päästä sisään sieluunsa.
- Anonyymi00297
Paha mies oli loppuun asti.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
Room. 7:19
Sillä hyvää, jota minä tahdon, en minä tee, vaan pahaa, jota en minä tahdo, teen minä.- Anonyymi00301
Mies oli parasta A1 apostoliainesta. Saatanan mielestä!
- Anonyymi00298
Ellei sisäinen etiikka ja moraali ole kunnossa ja kohdistu samalla tavalla kuin Jeesuksella, ei oikeaa tulosta voi saada millään lailla, eikä ihminen silloin kuulu Jeesuksen lampaisiin. Kysykää vaikka teko-älyltä!
Pyhien tekstien ymmärtäminen täytyy olla hallussa sanoo ne kuka hyvänsä. - Anonyymi00300
Sillä katso, totuutta sitä tahdot salatuimpaan saakka.
Oikea lääkäri tutki kaikki Ylivainion aikaiset helluntailaisten väittämät ihmeparanemiset Tampereen yliopistossa tekemässään tohtorin väitöskirjassa
Tutkimuksen lopputulos: Kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään. - Anonyymi00302
Totuutta ei saa pitää vääryyden vankina.
- Anonyymi00303
Vatipäisten lahko ei tajua, että koko pakanoiden kristiusko perustuu Paavaliin.
Ei muista luuseri apostoleista olisi ollut viemään sanomaa pakanoille.
Pietarillekin piti oikein näky antaa asiasta että ymmärtäisi asian, eikä varmaa, ymmärsikö sittenkään.
Paavali tajusi kerrasta missä mennään.
Se ei vain käy vatipäisten lahkolaisten pirtaan.- Anonyymi00304
Paavali oli valheapostoli, harhaopit ja hurmoslahkot perustuu Paavalin oppeihin. Jonkunhan sen väkevän eksytyksen opit piti sinne Raamattuun kirjoittaa, eihän se lopun ajan väkevä eksytys muuten mikään väkevä olisikaan, jos joku ei olisi niitä siemeniä sinne kirjoituksiin lisännyt. Paavalille, Tarsolaiselle murhamiehelle se tehtävä lankesi.
Oikeat Kristityt luottavat Jeesuksen omiin oppeihin ja hänen kanssaan eläneiden oikeiden Kristuksen 12 apostolin opetuksiin. VT:n ikuisia totuuksia unohtamatta.
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]
- Anonyymi00305
On arvioitu, että Paavalin opeista 80 % on ihan kelvollista opetusta, mutta sitte sinne sekaan on laitettu 20 % valheita lopun ajan väkevän eksytyksen tekemiseen.
- Anonyymi00306
Paavalin rooli toteutti tämän tehtävän.
Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen. - Anonyymi00308
Anonyymi00306 kirjoitti:
Paavalin rooli toteutti tämän tehtävän.
Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen.Usko alkaa kirkastumaan, kun jättää Paavalin fanittamisen vähemmälle ja ankkuroi uskon Jeesuksen omiin opetuksiin ja Jeesuksen kouluttamien 12 oikean apostolin opetuksiin. Vanhan Testamentin ikuisia totuuksia unohtamalla.
Raamattu on vain yksi kokonainen kirja. Koko sana testamentti on harhaanjohtava. Ei Jumala ole kuollut eikä mitään testamentteja tehnyt. Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.
1. Tim. 6:16
Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen. - Anonyymi00316
On %:t menneet sekaisin, kuuluisi olla 80 valetta ja 20 totuutta!
- Anonyymi00307
Jeesuksessa kysymys on Jumalasta ei ihmisestä, tämä täytyy käsittää, Luojasta. Taivaallinen näkökulma.
- Anonyymi00314
Oikea usko on uskomista, että Jeesus on ihminen, ei Jumala. Jumala on eri Persoona.
Hepr. 2:14
Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, [1. Kor. 15:45; Gal. 4:4,5; 2. Tim. 1:10]
1. Joh. 4:2
Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. [1. Kor. 12:3; 1. Joh. 5:1]
2. Joh. 7
Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä. [1. Joh. 2:18, 4:1]
- Anonyymi00309
Lahkolaiset ne kiertelee pareittain vanhustentaloilla salkussa konvehtirasiat ja valmiiksi kirjoitetut testamenttilomakkeet.
Matt. 6:7
"Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja.
Mark. 12:40
mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa." [Matt. 6:5] - Anonyymi00310
Vatipäisten lahko ei tosiaan ymmärrä, että kristinusko pakanoille perustuu täysin Paavaliin.
Ei muista apostoli luusreita olisi ollut viemään sanomaa pakanoille ja ottamaan vastaan sen mitä siitä tulee.
Tässä vatipäiden lahko eksynyt. - Anonyymi00311
<Lahkolaiset ne kiertelee pareittain vanhustentaloilla salkussa konvehtirasiat ja valmiiksi kirjoitetut testamenttilomakkeet.<<
Miksi tuot vain huijauksia esiin?
Mitä se kertoo sydämen tilasta?- Anonyymi00312
Maalitolppien siirtelyä. Pitäisi vain pitäytyä siinä vatipäisten lahkouskossa, jossa Paavali kristinuskon luoja on demoni.
Vaikka oikeasti on ainut apostli, joka tajusi, että usko Jeesukseen tulee viedä pakanoille.
- Anonyymi00313
Sekin on paljastunut nyt jälkikäteen, että Niilo sai kaatajanvoimansa käytyään Australian matkalla Aboriginaalien luona syventävissä opinnoissa.
- Anonyymi00315
Niilon tyttären kirjeessä kerrotaan Australian matkasta.
- Anonyymi00317
Niilo katui herkkinä hetkinään kun luopui esikoisoikeudestaan, lapsena saamastaan kasteen armosta ja vaihtoi sen lahkolaisten höyryäviin hernesvelleihin.
- Anonyymi00318
Lahkolle pääasia, että jotainj herjataan.
- Anonyymi00332
Mistähän lahkosta lienee kysymys? Tässä ketjussa keskustellaan Paavalista, ja kommentit ovat enimmäkseen siteerauksia Raamatusta.
Mitä herjaamiseen tulee eräs henkilö haukkuu kanssaan erimieltä olevia "vatipäiksi."
- Anonyymi00319
Piru asui Paavalin mielessä ja sielussa, eikä se lähtenyt pois kirveelläkään.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.- Anonyymi00320
Room. 7:19
Sillä hyvää, jota minä tahdon, en minä tee, vaan pahaa, jota en minä tahdo, teen minä.
Paavalin kaltaisten pahojen miesten aisapariksi ei pidä ryhtyä.
- Anonyymi00321
Demoni ei irrottanut otettaan Paavalista. Eikä sitä tee pahan hengen sitomat ihmisetkään.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Att denne måtte vika ifrån mig, därom har jag tre gånger bett till Herren.
For this thing I besought the Lord thrice, that it might depart from me.- Anonyymi00322
Amen tuohon!
- Anonyymi00323
Paavalihan sokaistettiin damaskontiellä, niin eihän tuon nähnyt edes kuvittelemansa "Jeesuksen" haamua.
Luuk. 10:18
Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama. - Anonyymi00324
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia. - Anonyymi00325
Lahkolaiset herjaa, mutta eivät ole edes uskovia, ei kukaan uskova noin herjaa.
- Anonyymi00326
Paavalille kävi itselle juuri niin, mitä toivoi toisille tekevänsä.
..."olen heittänyt heidät Saatanan haltuun"....- Anonyymi00331
Niinhän sitä sanotaan, että joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu.
- Anonyymi00327
Jeesus varoitti oikeita apostoleita taivaaseen menonsa jälkeen ilmestyvistä Damaskontien valejeesuksista ja Paavalin kaltaisista uusista julistajista, jotka ovat valittujen eli Juutalaisten uskon kimpussa sitä hävittämässä.
Matt.24:24
Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
Mark. 13:6
Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta. - Anonyymi00329
Antikristukset ottivat alkuseurakunnan nopeasti haltuunsa. Siellä yksi pariskuntakin tapettiin talokaupan rahojen saamiseksi heiltä.
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
Ilmestyskirjassa siitä käytetään ilmaisua Saatanan synagoga.
Ilm. 2:9
Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi-sinä olet kuitenkin rikas-ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat Saatanan synagooga. - Anonyymi00330
Ei kukaan uskova täten herjaa, vaan pelkästään paatuneet ateistit, jotka keksivät Raamatusta mitä tahansa väitteitä kuten että maapallo olisi Raamatun mukaan litteä yms. skeidaa.
Samaa uskottomien juputusta nuo Paavali jutut.
Ei kukaan täysjärkinen niihin mitään puutu, vaan karttaa tuollaista. - Anonyymi00333
Jos Ananiaan ja Safiiran murhia olisi edes tutkittu, niin kyllä ne Jerusalemissa siihen aikaan riehuneet Juutalaisten tapppamiehet olisivat olleet niitä pääepäiltyä siihen tekoon.
Pyhän Hengen syyttäminen murhamieheksi on raju Pyhän Hengen pilkka, johon ei pidä yhtyä.- Anonyymi00334
Saatanan enkelit oli voimissaan ja aktiivisia siihen aikaan.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
- Anonyymi00335
Barnabas toi alkuseurakuntaan pahan kommunistisen yhteisomistuksen.
1. Tim. 6:10
Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. - Anonyymi00336
Sen vuoksi kymmenyksiäkään ei saanut maksaa rahalla.
5. Moos. 14:26
ja osta sillä rahalla kaikkea, mitä haluat, joko raavaita tai lampaita, viiniä tai väkijuomaa, kaikkea, mitä mielesi tekee, ja syö siellä Herran, sinun Jumalasi, edessä ja iloitse, sinä ja perheesi. - Anonyymi00337
Siihen aikaan ajateltiin, että maa on pannukakun muotoinen ja pilven päällä vietetään niitä Jeesuksen häitä, jonne tosiuskovaiset temmataan "yläilmoihin".
Ei käsitetty, että siellä pilven päällä olisi pitänyt olla happilaitteet ja vähintään pilkkihaalarit päällä kovan pakkasen vuoksi.
Ilmestyskirjassa vasta ilmoitetaan, että uusi rakennettu Jerusalemin kaupunki temppeleineen laskeutuu ensin taivaasta maan päälle, missä niitä Jeesuksen häitä vietetään turvallisesti maan kamaralla.
lm. 3:12
Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.- Anonyymi00338
"ja oman nimeni"...Jeesus joutui vaihtamaan nimensäkin, koska antikristukset ottivat sen nimen käyttöönsä.
Mark. 13:6
Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta. - Anonyymi00341
Hurmahenget alkaa hermostumaan kun uuteen Jerusalemin temppeliin tuodaan lainkivet, jotka on liitonarkussa.
Hepr. 9:4
Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut. - Anonyymi00342
Anonyymi00341 kirjoitti:
Hurmahenget alkaa hermostumaan kun uuteen Jerusalemin temppeliin tuodaan lainkivet, jotka on liitonarkussa.
Hepr. 9:4
Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut.Ilm. 21:12
Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31] - Anonyymi00344
Jeesus tulee näkyvällä tavalla ihmisen hahmossa takaisin maan päälle vasta ajastaan.
Ap. t. 1:11
Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."
- Anonyymi00339
Jumalan temppeli on rakennus, ei mikään pelkkä henkien voimavaikutus ihmisessä. Ei syntinen ihminen ole mikään Jumalan temppeli.
1. Joh. 1:8
Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.- Anonyymi00345
Ei syntinen ihminen ole mikään Herran Temppeli.
Jer. 7:4
Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!'
- Anonyymi00340
Jeesus ei löydä paikkaa, mihinkä päänsä kallistaisi.
Jeesus epäili löytäneekö hän enää sitä omaa oikeata uskoaan maan päältä kun tulee takaisin.
Jeesus oli uskoltaan ja heimoltaan Juutalainen alusta loppuun asti.
Jeesus oli tapauskovainen, kävi kerran viikossa kotikirkossaan, maksoi kirkollisveroa ja luki Vanhaa Tesamenttia. Ei Jeesus mikään hihhuli ollut.
Luuk. 4:16
Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.
Matt.17
24 Ja kun he saapuivat Kapernaumiin, tulivat temppeliveron kantajat Pietarin luo ja sanoivat: "Eikö teidän opettajanne maksa temppeliveroa?"
25 Hän sanoi: "Maksaa". - Anonyymi00343
Kunnon juutalaiset halusi Jeesuksen ristille sapattirikkomuksista.
- Anonyymi00346
Pakanat tappoivat Jeesuksen Roomanvallan määräyksestä, koska huhuttiin, että Juuda itsenäistyy ja Jeesuksesta tehdään sille kuningas.
Luuk. 18:32-33
Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista."
Jeesus oli Rabbi, jota sapatinsäännöt eivät edes koskeneet. Mitään sapattisyytöksiä hän ei edes saanut.
Luuk. 23:22
Pilatus sanoi heille kolmannen kerran: "Mitä pahaa hän sitten on tehnyt? En ole havainnut mitään, minkä vuoksi hänet pitäisi tuomita kuolemaan.
Matt. 12:5
Tai ettekö ole laista lukeneet, että papit tekevät temppelissä sapattinakin työtä mutta ovat silti syyttömiä?
- Anonyymi00347
Juutalaiset antoivat hyvän lausunnon Jeesuksesta.
Luuk. 4:16
Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.
Riivaajatkin kaatuivat maahan, puhuivat kielillä ja tunnustivat huutamalla uskonsa Jeesukseen.
Luuk. 8:28
Jeesuksen nähdessään hän parkaisi, heittäytyi hänen eteensä ja huusi kovalla äänellä: "Mitä sinä minusta tahdot, Jeesus, Korkeimman Jumalan poika?- Anonyymi00348
1. Kor. 14:9
Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.
- Anonyymi00349
Jeesuksen murha oli poliittinen murha, vaikka sillä oli suuri uskonnollinen merkitys profetioiden toteuttamiseksi.
- Anonyymi00350
INRI=Jeesus Kristus Juutalaisten kuningas, viittaa juuri vallankaankaappauksen valmisteluun Roomanvallan alaisuudesta.
- Anonyymi00351
Siihen aikaan ylin papisto oli Rooman hirmuvallan valitsemia ja nimittämiä miehiä.
- Anonyymi00352
Näin se on tapahtunut.
- Anonyymi00353
Ei siellä pyhässä kaupungissa ole mitään "Paavali" -nimistä porttia, pilaria eikä perustuksia.
Ilm. 21:12
Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31] - Anonyymi00354
Yleinen eksytys on puhua vain yhdestä jossain tulevaisuudessa ilmestyvästä antikristuksuksesta, jolla ihmisiä pelotellaan, mutta jätetään kertomaatta että niitä Jeesuksen nimeä käyttäviä antikaristuksia ilmestyi useita jo silloin alkukirkon aikana ja niitä kulkee täällä meidän keskuudessa vaikka kuinka paljon.
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.- Anonyymi00355
Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. - Anonyymi00356
Anonyymi00355 kirjoitti:
Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.Matt. 24:5
Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
Matt. 24:11
Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
Matt. 24:24
Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
Mark. 13:6
Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.
- Anonyymi00357
Jeesus varoitti oikeita apostoleitaan Paavalin kaltaisista uusista julistajista.
- Anonyymi00358
Kannattaa pysytellä Jeesuksen omissa opetuksissa.
- Anonyymi00359
Vanhan Testamentin hylkääjien on vaikea uskoa Jeesuksen opetuksiin.
Joh. 5:47
Mutta kun te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka voisitte uskoa minun puhettani!"- Anonyymi00360
Jeesuksen luokse mennään Isän Jumalan kautta, ei suoraan eikä minkään Tarsolaisen Paavalin kautta.
Joh. 6:37
Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. - Anonyymi00361
Anonyymi00360 kirjoitti:
Jeesuksen luokse mennään Isän Jumalan kautta, ei suoraan eikä minkään Tarsolaisen Paavalin kautta.
Joh. 6:37
Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.Perinteinen Jumalausko pitäisikin palauttaa kunniaan.
Joh. 6:44
Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.
- Anonyymi00362
Israelin Jumala: "Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pitä muita "jumalia".
- Anonyymi00363
Jumalausko on säilytettävä. Jeesuskin varoittaa omasta Isästään.
Luuk. 12:5
Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä.- Anonyymi00364
Pitäisikö tuon kaltaista vielä kunnioittaakin?
- Anonyymi00369UUSI
Anonyymi00364 kirjoitti:
Pitäisikö tuon kaltaista vielä kunnioittaakin?
Sodomasta ja Gomorrasta ei löytynyt niitä kymmentä synnitöntä ihmistä, niin koko tuholta olisi vältytty.
Pieniä lapsiakin sen kokoisissa kaupungeissa oli tuhansa. Perisynti kun teki kaikista syntisiä heti sikiämisestä alkaen Aadamin sukuun. - Anonyymi00370UUSI
Anonyymi00369 kirjoitti:
Sodomasta ja Gomorrasta ei löytynyt niitä kymmentä synnitöntä ihmistä, niin koko tuholta olisi vältytty.
Pieniä lapsiakin sen kokoisissa kaupungeissa oli tuhansa. Perisynti kun teki kaikista syntisiä heti sikiämisestä alkaen Aadamin sukuun.Raamattu ei tunne mitään lasten viattomuusoppia.
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun" Ps.51:7
Ps. 58:4
Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti, eksyneitä valhettelijat hamasta äidin helmasta.
- Anonyymi00371UUSI
Valit. 5:7
Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa. - Anonyymi00372UUSI
4. Moos. 14:18
'Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen'.- Anonyymi00373UUSI
Mitä armoa siinä on, että vanhempien rikokset sälytetään syyttömien perillisten kärsittäväksi?
- Anonyymi00374UUSI
Anonyymi00373 kirjoitti:
Mitä armoa siinä on, että vanhempien rikokset sälytetään syyttömien perillisten kärsittäväksi?
Harhaoppisten vanhan liiton armoa
Ne muutoinkin sekaisin, herjaa Paavalia ja kaikkea muuta.
Niin sekaisin ovat. - Anonyymi00389UUSI
Anonyymi00374 kirjoitti:
Harhaoppisten vanhan liiton armoa
Ne muutoinkin sekaisin, herjaa Paavalia ja kaikkea muuta.
Niin sekaisin ovat.Pata kattilaa soimaa, kun uskonharhainen herjaa toista samanlaista harhaoppiseksi.😀
- Anonyymi00385UUSI
Jumala ei muutu.
On sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
2. Sam. 12:13
Niin Daavid sanoi Naatanille: "Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan". Naatan sanoi Daavidille: "Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole.
2. Sam. 12:15
Sitten Naatan meni kotiinsa. Ja Herra löi lasta, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt, niin että se sairastui vaikeasti.
18 Seitsemäntenä päivänä lapsi kuoli. - Anonyymi00386UUSI
Valit. 5:7
Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa.- Anonyymi00387UUSI
Harhaoppiset lahkolaiset kieltää käärmeen tavoin koko perisynnin tapahtuneen.
- Anonyymi00388UUSI
Harhaoppiset lahkot herjaa Paavalia.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 671084
- 981054
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i22902Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔62852Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124825- 134817
- 57735
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke26710Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen16685- 45666
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19617
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok127592Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142592Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48590- 35580
- 46578
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6563Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11549