Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

Anonyymi-ap

EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan edunvalvoja.

Dieselin hinta on noussut Suomessa EU:n ennätyslukemiin.
Kallis polttoaine syö kuljetusalan yritysten kannattavuutta, vaikka taloudessa on muuten positiivista virettä.

https://yle.fi/a/74-20247079

336

1541

    Vastaukset 336

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kiitos persut halvoista polttoaineista minkä lupasitte ja kohta myös halvasta sähköstä .

      Lisää konkursseja ja työttömyyttä tulossa noilla hinnoilla 👎👎👎

      • Anonyymi00062

        Enon Rekasta vähä Dieseliä You-tube.

      • Anonyymi00073

        Venäjä myy edullista öljyä Kiinaan ja Intiaan, mutta ei Suomeen.

        Suomen valtiojohto ja eduskunnan kaikki puolueet tyrivät, kun katkaisivat suhteet Venäjän johtoon. Venäjä olisi halunnut käydä kauppaa.

        Paljon muitakin menetyksiä kaupanalalle ja teollisuudelle, koko yhteiskunnalle. Sosiaali- ja terveyspalveluista leikataan.

        Turismissa menetetään 1 miljardi euroa joka vuosi, kun Venäjän raja suljettiin ja lisäksi suorat lennot Venäjän yli Aasian maista loppuivat.

        Kumulatiivisesti tekee 5 vuodessa 5 miljardia. 10 vuodessa 10 miljardia, jne..

      • Anonyymi00096
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        Miksi pitäisi rahoittaa Putinin suuruuden hullua fantasiaa. Kiusaamiseen olisi puututtava ajoissa että näitä puuttineja ei tulisi.

      • Anonyymi00185
        Anonyymi00096 kirjoitti:

        Miksi pitäisi rahoittaa Putinin suuruuden hullua fantasiaa. Kiusaamiseen olisi puututtava ajoissa että näitä puuttineja ei tulisi.

        Venäjä ei ollut uhka Suomelle eikä Ukrainalle. Halusi vain käydä kauppaa.

        USA, NATO ja EU eli länsi aloittivat rikollisesti sisällissodan vuonna 2014 Ukrainassa, heti sen jälkeen kun USA:n predentti Barack Obama ja vallankaappauksista vastannut Victoria Nuland nostivat valtaan Ukrainan uusnatsit. Tämän Venäjän federaatio tiesi.

        Delta Forcen entinen komentaja Pete Blaber kertoo linkissä alhaalla saman, minkä ovat kertoneet suurlähettiläät, yliopistojen professorit, jne..

        MINSKIN RAUHANSOPIMUS

        • Venäjän federaation koko johto neuvotteli 8 vuoden ajan rauhasta yhdessä lännen kanssa.

        • Vallankaappauksen järjestänyt länsi esti rauhansopimusten toteuttamisen, koska USA, NATO ja EU halusivat laajentaa sodan Venäjää vastaan. Tämä on parhaillaan käynnissä Ukrainasta käsin.

        ••• Sotaan Venäjää vastaan lähtivät maanpetoksellinen Suomen korkein johto ja kaikki eduskunnan puolueet.

        RIKOS IHMISYYTTÄ VASTAAN UKRAINASSA

        NATO:n diktatuurimaiden mallilla eduskunnasta läpi runnonut S. Niinistö (kok) ja muut maanpetokselliset valtioneuvostossa ja eduskunnassa, lähtivät sotaan liittoutumalla Ukrainan uusnatseihin, joita rahoittavat ja aseistavat.

        • Kun Venäjä siirsi joukot vuoden 2022 alussa Itä-Ukrainaan niin, maanpetoksellinen S. Niinistö käytti tilannetta hyväksi valehtelemalla 5,5 miljoonalle suomalaiselle ja äänestäjille:

        ••• Nyt Venäjä hyökkää. On kiireellä liityttävä NATO:n jäseneksi.

        • Mitään uhkaa ei ollut.

        USA:n presidenttien, EU-komission, EU- ja NATO-maitten ylimmän johdon, ministereiden, parlamenttien rikos ihmisyyttä vastaan:

        Vain videon katsomalla yleisesti tunnettu asia selviää.

        Klikkaamalla videota saa YouTuben asetuksista puheesta tuotetun automaattisen tekstityksen halutulle kielelle. Esim. ukrainaksi, ruotsiksi, suomeksi.

        9.4.2026

        Delta Force -komentaja selittää järkyttävä Ukrainan sodan alkuvaiheet.

        Delta Force Commander Explains the Origins of the Ukraine War

        https://m.youtube.com/watch?v=d7gqVDmVPD8

      • Anonyymi00186
        Anonyymi00185 kirjoitti:

        Aha . Oliko Igorilla muuta sydämellään ?

      • Anonyymi00191

        Tästä enemmänkin kiitos EU

      • Anonyymi00201
        Anonyymi00096 kirjoitti:

        Miksi pitäisi rahoittaa Putinin suuruuden hullua fantasiaa. Kiusaamiseen olisi puututtava ajoissa että näitä puuttineja ei tulisi.

        Taidetaan rahoittaa EU suuruuden hullua fantasiaa ja pitkään.....

      • Anonyymi00265
        Anonyymi00201 kirjoitti:

        Taidetaan rahoittaa EU suuruuden hullua fantasiaa ja pitkään.....

        Sota ja fasismi

        EU-maissa kansalaiset eivätkä äänestäjät, eivät ole saaneet vaikuttaa rauhan säilymiseksi.

        EU:ssa ja Suomessa valta on keskitetty. Vaalit ja äänestäminen ovat vain maanpetoksellisten presidenttien ja eduskunnan puolueiden kulissi.

        Veivät EU-maat väkisin sotaan Venäjää vastaan fasistisen Ukrainan kautta.

        Fasistisen EU:n presidentin, saksalaisen Ursula von der Leyenin ovat valinneet sotaa haluavat henkilöt. Samoin ulkosuhteista vastaavan virolaisen Kaja Kallaksen.

        Mediapooli

        Kaikissa EU-maissa ja Britanniassa kansalaisille syötetään väärää tietoa:

        - Ukrainan sodasta.

        - Venäjästä.

        - NATO:sta.

        - Venäjää vastaan sodan aloittaneet räjäyttivät Nord Streamin. USA:n presidentit, Saksan liittokanslerit, NATO-maat, ml. maanpetoksellinen Suomen valtiojohto ja EU:n presidentti Ursula von der Leyen.

      • Anonyymi00269

        Oikeaa tietoa kaikesta aloitukseen ja sotakontekstiin liittyvästä löytyy internetistä.

        Älkää uskoko petoksellisia ryssitteleviä presidenttejä, hallituksia, eduskunnan puolueita, kansanedustajia. YLE ja sanomalehdistö eli Mediapooli eivät ole rehellisiä.

        YouTuben asetuksista saa puheesta tuotetun tekstityksen halutulle kielelle.

        Hakusanoiiksi:

        Neutrality studies Youtube
        (Klikkaa "Videos")

        Glenn Diesen Youtube

        Daniel Davis / Deep Dive Youtube

        Lena Petrova Youtube
        (eli World Affairs In Contex)

      • Anonyymi00272
        Anonyymi00185 kirjoitti:

        Venäjä ei ollut uhka Suomelle eikä Ukrainalle. Halusi vain käydä kauppaa.

        USA, NATO ja EU eli länsi aloittivat rikollisesti sisällissodan vuonna 2014 Ukrainassa, heti sen jälkeen kun USA:n predentti Barack Obama ja vallankaappauksista vastannut Victoria Nuland nostivat valtaan Ukrainan uusnatsit. Tämän Venäjän federaatio tiesi.

        Delta Forcen entinen komentaja Pete Blaber kertoo linkissä alhaalla saman, minkä ovat kertoneet suurlähettiläät, yliopistojen professorit, jne..

        MINSKIN RAUHANSOPIMUS

        • Venäjän federaation koko johto neuvotteli 8 vuoden ajan rauhasta yhdessä lännen kanssa.

        • Vallankaappauksen järjestänyt länsi esti rauhansopimusten toteuttamisen, koska USA, NATO ja EU halusivat laajentaa sodan Venäjää vastaan. Tämä on parhaillaan käynnissä Ukrainasta käsin.

        ••• Sotaan Venäjää vastaan lähtivät maanpetoksellinen Suomen korkein johto ja kaikki eduskunnan puolueet.

        RIKOS IHMISYYTTÄ VASTAAN UKRAINASSA

        NATO:n diktatuurimaiden mallilla eduskunnasta läpi runnonut S. Niinistö (kok) ja muut maanpetokselliset valtioneuvostossa ja eduskunnassa, lähtivät sotaan liittoutumalla Ukrainan uusnatseihin, joita rahoittavat ja aseistavat.

        • Kun Venäjä siirsi joukot vuoden 2022 alussa Itä-Ukrainaan niin, maanpetoksellinen S. Niinistö käytti tilannetta hyväksi valehtelemalla 5,5 miljoonalle suomalaiselle ja äänestäjille:

        ••• Nyt Venäjä hyökkää. On kiireellä liityttävä NATO:n jäseneksi.

        • Mitään uhkaa ei ollut.

        USA:n presidenttien, EU-komission, EU- ja NATO-maitten ylimmän johdon, ministereiden, parlamenttien rikos ihmisyyttä vastaan:

        Vain videon katsomalla yleisesti tunnettu asia selviää.

        Klikkaamalla videota saa YouTuben asetuksista puheesta tuotetun automaattisen tekstityksen halutulle kielelle. Esim. ukrainaksi, ruotsiksi, suomeksi.

        9.4.2026

        Delta Force -komentaja selittää järkyttävä Ukrainan sodan alkuvaiheet.

        Delta Force Commander Explains the Origins of the Ukraine War

        https://m.youtube.com/watch?v=d7gqVDmVPD8

        Täytttä paskaa.Kuka kehtaa puolustaa murhaajia.Länsi teki paljon virheitä sodan alussa mutta vihat Venäjää kohtaan jatkuu koko aisen sukupolven.

      • Anonyymi00290
        UUSI
        Anonyymi00186 kirjoitti:

        Aha . Oliko Igorilla muuta sydämellään ?

        Ei, akitaattoreilla ole sydäntä.

      • Anonyymi00297
        UUSI
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        Venäjä myy edullista öljyä Kiinaan ja Intiaan, mutta ei Suomeen.

        Suomen valtiojohto ja eduskunnan kaikki puolueet tyrivät, kun katkaisivat suhteet Venäjän johtoon. Venäjä olisi halunnut käydä kauppaa.

        Paljon muitakin menetyksiä kaupanalalle ja teollisuudelle, koko yhteiskunnalle. Sosiaali- ja terveyspalveluista leikataan.

        Turismissa menetetään 1 miljardi euroa joka vuosi, kun Venäjän raja suljettiin ja lisäksi suorat lennot Venäjän yli Aasian maista loppuivat.

        Kumulatiivisesti tekee 5 vuodessa 5 miljardia. 10 vuodessa 10 miljardia, jne..

        Suomen päättäjät on nuolleet, nuolevat ja tulevat nuolemaan isojen perseitä. Ollaan niin olevinaan mallioppilaita, että oksettaa noi saatanan paska-aivot!
        Eivät puolella sanallakaan mainitse mitään, kun eu ostaa (me maksetaan), että saavat maakaasua, mutta suimalaiset palellutetaan kuoliaiksi!

      • Anonyymi00302
        UUSI
        Anonyymi00185 kirjoitti:

        Venäjä ei ollut uhka Suomelle eikä Ukrainalle. Halusi vain käydä kauppaa.

        USA, NATO ja EU eli länsi aloittivat rikollisesti sisällissodan vuonna 2014 Ukrainassa, heti sen jälkeen kun USA:n predentti Barack Obama ja vallankaappauksista vastannut Victoria Nuland nostivat valtaan Ukrainan uusnatsit. Tämän Venäjän federaatio tiesi.

        Delta Forcen entinen komentaja Pete Blaber kertoo linkissä alhaalla saman, minkä ovat kertoneet suurlähettiläät, yliopistojen professorit, jne..

        MINSKIN RAUHANSOPIMUS

        • Venäjän federaation koko johto neuvotteli 8 vuoden ajan rauhasta yhdessä lännen kanssa.

        • Vallankaappauksen järjestänyt länsi esti rauhansopimusten toteuttamisen, koska USA, NATO ja EU halusivat laajentaa sodan Venäjää vastaan. Tämä on parhaillaan käynnissä Ukrainasta käsin.

        ••• Sotaan Venäjää vastaan lähtivät maanpetoksellinen Suomen korkein johto ja kaikki eduskunnan puolueet.

        RIKOS IHMISYYTTÄ VASTAAN UKRAINASSA

        NATO:n diktatuurimaiden mallilla eduskunnasta läpi runnonut S. Niinistö (kok) ja muut maanpetokselliset valtioneuvostossa ja eduskunnassa, lähtivät sotaan liittoutumalla Ukrainan uusnatseihin, joita rahoittavat ja aseistavat.

        • Kun Venäjä siirsi joukot vuoden 2022 alussa Itä-Ukrainaan niin, maanpetoksellinen S. Niinistö käytti tilannetta hyväksi valehtelemalla 5,5 miljoonalle suomalaiselle ja äänestäjille:

        ••• Nyt Venäjä hyökkää. On kiireellä liityttävä NATO:n jäseneksi.

        • Mitään uhkaa ei ollut.

        USA:n presidenttien, EU-komission, EU- ja NATO-maitten ylimmän johdon, ministereiden, parlamenttien rikos ihmisyyttä vastaan:

        Vain videon katsomalla yleisesti tunnettu asia selviää.

        Klikkaamalla videota saa YouTuben asetuksista puheesta tuotetun automaattisen tekstityksen halutulle kielelle. Esim. ukrainaksi, ruotsiksi, suomeksi.

        9.4.2026

        Delta Force -komentaja selittää järkyttävä Ukrainan sodan alkuvaiheet.

        Delta Force Commander Explains the Origins of the Ukraine War

        https://m.youtube.com/watch?v=d7gqVDmVPD8

        Lihamylly
        Katso alhaalla olevan linkin viedeo.

        USA laittoi alulle laittomat sodat:

        1) Ukrainasta Venäjää vastaan.

        2) Sota Irania vastaan.
        - Öljyn tuotanto romahti.

        Öljypula on globaali.

        NATO ja EU, ml. sota- ja talousrikolliset rikolliset, elossa olevat Suomen presidentit, ministerit ja kansanedustajat pommittavat Venäjän öljynjalostamoja Ukrainasta käsin, rahoittamalla ja aseistamalla Ukrainan uusnatsihallintoa.

        - Valehtelemalla saattoivat ukrainalaiset kuolemaan.

        - USA, joka johtaa NATO:a, toimittaa satelliittien tiedot. Itse koodaa Ukrainassa ohjukset Venäjän öljynjalostamoihin.

        Sodan alusta lähtien USA:n eversti Douglas Macgregor, Chicagon yliopiston John Mearsheimer ja Saksan armeijan entinen komentaja, kenraali Harald Kujat ovat sanoneet, ettei NATO:n ja EU:n tukema Kiovan uusnatsihallinto, ei voi voittaa sotaa.

        Viedeolla Chicagon yliopiston John Mearsheimer kertoo ukrainalaisten katastrofaalisen tilanteen, johon Ukrainan uusnatsit yhdessä NATO- ja EU-komissio ja EU-maat, ml. Suomen ylin johto ja eduskunnan puolueet saattoivat valheilla ukrainalaiset. Samat valheet syötetään suomalaisille diktatuurimaiden mallilla toimivan Mediapoolin välityksellä.

        YouTuben asetuksista saa puheesta tuotetun testityksen halutulle kielelle.

        2. kesäkuuta 2026

        ”Ukraina tulee häviämään”: Mearsheimer sanoo, että länsi lähettää ukrainalaisia lihamyllyyn.

        “Ukraine Is Going To Lose”: Mearsheimer Says West Is Sending Ukrainians Into A Meat Grinder | APT

        https://m.youtube.com/watch?v=haOLbvWtEJU

      • Anonyymi00303
        UUSI
        Anonyymi00096 kirjoitti:

        Miksi pitäisi rahoittaa Putinin suuruuden hullua fantasiaa. Kiusaamiseen olisi puututtava ajoissa että näitä puuttineja ei tulisi.

        Miksi Suomi nostaa polttoaineiden hintaa, kun tänne tulee raaka-aineista enin osa Norjasta? Osaatko kertoa?

      • Anonyymi00304
        UUSI
        Anonyymi00186 kirjoitti:

        Aha . Oliko Igorilla muuta sydämellään ?

        En ole Igori enkä Svetlana, mutta Venäjähän marssi Krimille jo v 2014. Miksi kaikki oli hiljaa??

      • Anonyymi00305
        UUSI

        NORD STREAMIN RÄJÄYTYS
        • S. Niinistön, NATO:n ja EU:n sota Venäjää vastaan.

        Diktaattori S. Niinistö (kok) julisti:

        - Suomi kuuluu länteen.

        • Naurettava pelle S. Niinistö vei Suomen kansan väkisin NATO:n kovalla kiireellä, väittämällä naurettavasti:

        - Nyt Venäjä hyökkää ja valtaa koko Euroopan.

        NORD STREAM

        Ray McGovern: Blasting news on Nord Stream - Is Israel Actively Pursuing More Defeats against Iran?

        https://m.youtube.com/watch?v=ezqG2O2jefoö

        Toimittaja Nima Alkorshid hastattelee Ray McGovernia, joka toimi 27 vuotta CIA:n analyytkkkona. Kirjoitti presidenteille päivittäiset tiedotteet.

        Seymour Hersh

        Tutkivan journalismin veteraani voitti Pullizer-palkinnon raportoinnistaan My Lain verilöylystä Vietmanin sodan aikana.

        - Tämä Nord Streamin räjäytykseen liittyvä artikkeli on yhteneväinen selvitys kuuluisan tutkivan journalistin Seymour Hershin kijoituksen kanssa samasta asiasta. - Siinä salassa pysyvä, suoraan operaatiosta tietävä on paljastanut tiedot vielä laajemmin kuin tämä tanskalaisessa Politiken lehdessä julkaistu silminnäkijän kertomus.

        Räjäytykseen löytyy myös USA:n kongressissa käyty keskustelu.

        McGovern: Tämä on lehdistölle iso juttu.

        9. lokakuuta 2024

        Al Maydeenilla on raportti, joka on todella vain kaksi viikkoa vanha. Se ilmestyi tanskalaisessa Politiken-sanomalehdessä. Kertoi satamamestarista Tanskassa, melko lähellä paikkaa, missä räjäytys tehtiin syyskuussa 2022.

        Satamamestari kertoi, että hänet oli vaiennettu, eikä hän voinut kertoa, mitä hän näki juuri ennen räjähdystä.

        Kun he näkivät poikkeavaa toimintaa satamasta Bornholmin läheltä, lähtivät aluksellaan katsomaan. Saivat selville, että alukset, joiden transponderit oli kytketty pois päältä, olivat Yhdysvaltain laivaston sota-aluksia.

        Sota-alukset radiolla:

        • Käänny ympäri, käänny ympäri, älä tule tänne!

        Sitten häntä käskettiin olemaan kertomatta mitään kenellekään.

        Hän on satamamestari tanskalaisessa Christiansøn satamassa, joka sijaitsee Bornholmin lähellä.

        Päätti nyt julkaista tiedot syyskuun 2022 tapahtumista, Nord Stream -yhtiön maakaasuputkistojen räjäyttämisestä.

        Kyseessä on siis ilmiantaja sanan varsinaisessa merkityksessä.

        Satamakapteeni:

        • Tiedän tästä kaikesta.

        • Näette, että tällaiset asiat voivat aloittaa sotia.

        • Tapahtunut tuhoaa Euroopan talouden.

        Aluksia oli jossain vaiheessa neljä, kuten hän sanoo.

        McGovern: Tämä on tuore uutinen. Sen vaikutukset ovat valtavat.

        Kuten tiedätte, lännen eri tiedustelupalvelut ovat levittäneet kaikenlaisia naurettavia huhuja. Yksi niistä oli, että 6 miestä ja sairaanhoitaja vuokrasivat purjeveneen ja olivat vastuussa neljän Nord Stream -putken räjäyttämisestä.

        Humoristista sinänsä. Mutta erittäin haitallista, että ihmisten halutaan uskoa, mikä ei ole teknisesti mahdollista.

        Venäläiset ovat jo kauan sitten sanoneet, ettei heillä ollut mitään tekemistä asian kanssa. Totta kai. Ja tiedämme, kenellä oli !

        Yhdysvaltain tiedustelupalvelun entiseltä tiedustelu-upseerilta John Brennanilta kysyttiin heti, kuka todennäköisesti teki räjäytyksen?

        Arvatkaa mitä hän sanoi? Ai, sitä ! - "Luultavasti venäläiset".

        Miksi venäläiset räjäyttäisivät maakaasuputkistonsa !

        Tiedämme, Saksan liittokansleri Olaf Scholz oli Washingtonissa presidentti Bidenin kanssa.

        Reutersin rohkea kirjeenvaihtaja kysyi heiltä molemmilta.

        Presidentti Biden te sanoitte:

        • Nord Streamia ei tule.

        Miten aiotte estää sen?

        Presidentti Biden sanoi, jos venäläiset menevät Ukrainaan, Nord Stream -putkea ei tule.

        [Lisäys: Nato-maat suunitellusti tiesivät, että Venäjä lähtee puolustamaan Itä-Ukrainan etnisesti täysin venäläisiä Luhanskin ja Donetskin ihmisiä, joita sorrettiin ja surmattiin. 14000 siviiliä ehtivät tappaa].

        Toimittaja

        Mutta miten voitte toteuttaa sen?

        "Älkää huolehtiko siitä", Biden sanoi. "Me teemme sen."

        Olaf Scholz seisoo presidentti Bidenin vieressä.

        Kysymys Scholzille: Mitä mieltä olette tästä?

        Scholz sanoi: "Teemme kaiken yhdessä. Teemme kaiken yhdessä.".

        Kysymys Saksan kansalle on aina: Tiesikö Scholtz tästä, ennen kuin he räjäyttävät putken?

        Se on erittäin paha juttu, jos tiesi. Jos et tiennyt siitä, jos Biden ei kertonut hänelle, sekin on paha asia.

        Mutta Saksan lehdistö on orjallisesti levittänyt näitä peitetarinoita ukrainalaisista purjeveneellä ja muuta Zelenskyitä syyttävää.

        McGovern: On uskomatonta, että länsieurooppalaisilla ja eurooppalaisilla ihmisillä ei ole totuudellista tietoa, eikä myöskään amerikkalaisilla.

        Sanoin itselleni, kun näin tämän tänään:

        Ajat ovat muuttuneet.

        Ja New York Times on muuttunut.".

      • Anonyymi00307
        UUSI
        Anonyymi00186 kirjoitti:

        Aha . Oliko Igorilla muuta sydämellään ?

        Eihän venäjä ole hyökännyt 1939 Suomeenkaan on kommareiden valehtelua ,ne uskoo omiin valheisiinsa .Ryssä on ollut aina Suomen vihollinen ja tulee olemaan ,se ei muuksi muutu .Eräs sotaveteraani laittoi paskahuussin ja sanoi perse pitää sinne mistä ryssä tulee eli vihollinen .Oli konekivääri ampujana lähes koko sodan ajan .Venäjä on mikä on ja se ei muutu koskaan parempaan politrukkien ja polseviikien tyrannien maa .Kekkonen halas bresneviä olis lyönyt puukon ryssän kylkeen olis kynnet rivennyt I K L

      • Anonyymi00313
        UUSI

        Et siis katsonut edellä olevia videoita.

        Suomessa, EU- ja NATO-maissa on SENSUROITU TOTUUS. Asioita käännetään päinvastaiseksi kuin on totuus.

        YouTuben asetuksista saa puheesta tuotetun testityksen halutulle kielelle.

        Nämä löytyvät edellä olevista viesteistä ja niissä on linkit videoihin:

        1)

        9.4.2026

        Delta Force -komentaja selittää järkyttävä Ukrainan sodan alkuvaiheet.

        Delta Force Commander Explains the Origins of the Ukraine War

        2.

        ”Ukraina tulee häviämään”: Mearsheimer sanoo, että länsi lähettää ukrainalaisia lihamyllyyn.

        “Ukraine Is Going To Lose”: Mearsheimer Says West Is Sending Ukrainians Into A Meat Grinder | APT

      • Anonyymi00315
        UUSI
        Anonyymi00307 kirjoitti:

        Eihän venäjä ole hyökännyt 1939 Suomeenkaan on kommareiden valehtelua ,ne uskoo omiin valheisiinsa .Ryssä on ollut aina Suomen vihollinen ja tulee olemaan ,se ei muuksi muutu .Eräs sotaveteraani laittoi paskahuussin ja sanoi perse pitää sinne mistä ryssä tulee eli vihollinen .Oli konekivääri ampujana lähes koko sodan ajan .Venäjä on mikä on ja se ei muutu koskaan parempaan politrukkien ja polseviikien tyrannien maa .Kekkonen halas bresneviä olis lyönyt puukon ryssän kylkeen olis kynnet rivennyt I K L

        Venäjän federaatio neuvotteli osapuolten kanssa Minskin rauhansopimuksen, jolla sota olisi voitu estää.

        Venäjän federaatio ei halunnut sotaa.

        USA järjesti vuoden 2024 helmikuussa vallankaapauksen ja nosti valtaan uusnatsit, jotka sortivat ja surmasivat etnisesti venäläisiä Itä-Ukrainassa.

        Venäjä otti hallintaansa etnisesti venäläisen Krimin. Krimin asukkaat halusivat pois Kiovan uusnatsihallinnon vallan alta.

        SOTAA EI OLISI TULLUT

        "Minskin sopimus solmittiin 5. syyskuuta 2014 Ukrainan, Venäjän federaation, ”Donetskin kansantasavallan” ja ”Luhanskin kansantasavallan” kesken, ja sen pyrkimyksenä oli pysäyttää taistelut Itä-Ukrainan sodassa. Se allekirjoitettiin pitkällisten neuvottelujen päätteeksi Minskissä, Valko-Venäjällä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön johdolla.[1] Sopimusta edelsi useita yrityksiä lopettaa taistelut Donbassin alueella, ja sen pyrkimyksenä oli välitön aselepo. Taistelut kuitenkin jatkuivat sopimuksesta huolimatta. Sopimusta seurasi Minsk II helmikuussa 2015.", Wikipedia.

        Venäjän federaatio neuvotteli vielä Istanbulin rauhansopimuksen vuoden 2022 alussa.

        Rauhansopimuksia ei toteutettu.

        Venäjän oli pakko lähteä suojaamaan Itä-Ukrainan siviilejä.

        14000 siviiliä ehtivät tappaa.

        Delta Forcen entinen komentajan Pete Blaber kertoo kaikesta tästä.

      • Anonyymi00316
        UUSI
        Anonyymi00315 kirjoitti:

        Edellisessä viestissä on korjattava teksti:

        "USA järjesti vuoden 2024 helmikuussa vallankaapauksen ja nosti valtaan uusnatsit, jotka sortivat ja surmasivat etnisesti venäläisiä Itä-Ukrainassa.".

        Oikaisu:

        USA järjesti vuoden 2014 helmikuussa vallankaapauksen ja nosti valtaan uusnatsit, jotka sortivat ja surmasivat etnisesti venäläisiä Itä-Ukrainassa.".

      • Anonyymi00318
        UUSI

        Purrahan teki jo aikaa sitten bensiinin hintaan alennuksia, ellei olisi tehnyt, nyt ensalitra maksaisi tänään n. 3 euroa litra, itse tankkasin tänään 2.25.9 euroa litrahinnalla. Ja miksi levität väärää tietoa että Purra / persut ovat luvanneet viime vaalien alla halpaa bensaa, asiahan on jo moneen kertaan oikaistu että Purraa haastatellut toimittaja tahallusesti väärensi Purran sanomiset haastattelussa. Polttoaineen nykyinen hinta ei kaada kuljetusyrityksiä, kyllä heitä on tuettu tänäkinvuonna verovaroin yritystukia monilla miljoonilla, niin että hetkelliset hintapiikit kyllä kestetään. Toki mikäli Marin sdp ja Saarikon kesk vihervasemmistohallitus ei olisi jättänyt historian pahinta velkataakkaa nyk. Hallitukselle, meillä olisi asiat paljon paremmin. Toivottavasti, kuten näyttääkin käyvän, Purran johdolla mennään seuraavakin kausi, demareiden käsissä tumisi vain tuhoa aikasn, se on nähty, sote-katastrofi erinomainen todiste.

      • Anonyymi00334
        UUSI
        Anonyymi00096 kirjoitti:

        Miksi pitäisi rahoittaa Putinin suuruuden hullua fantasiaa. Kiusaamiseen olisi puututtava ajoissa että näitä puuttineja ei tulisi.

        Ai,jos koko koulukin on kiusaanjan puolella,niin miten kajoat asianomaiseen koulurauhaa rikkomatta?

      • Anonyymi00336
        UUSI
        Anonyymi00186 kirjoitti:

        Aha . Oliko Igorilla muuta sydämellään ?

        Ai,kuule kauppaakin käydään rahalla,hyvittämällä,vaihtamalla,lainoittamalla tuote,olipa tuote mikä hyvänsä,eikä väkisin ottamalla.

      • Anonyymi00337
        UUSI
        Anonyymi00201 kirjoitti:

        Taidetaan rahoittaa EU suuruuden hullua fantasiaa ja pitkään.....

        Jep.Perustetaan jo uutta Nokiaakin Ukranalaisittain ,vaikka kyseinen tuote ei ole uusi,vasta keksitty,koko kansan käytettävissä eikä rauhanomainen kuten kännykkä oli.

      • Anonyymi00339
        UUSI
        Anonyymi00096 kirjoitti:

        Miksi pitäisi rahoittaa Putinin suuruuden hullua fantasiaa. Kiusaamiseen olisi puututtava ajoissa että näitä puuttineja ei tulisi.

        Pelkään pahoin ettei Putinin tekemiset edes ole suomalaisten rahoista kiinni. Eli Suomi ja koko länsi sotivat aivan turhaa energiasotaansa.

      • Anonyymi00347
        UUSI
        Anonyymi00272 kirjoitti:

        Täytttä paskaa.Kuka kehtaa puolustaa murhaajia.Länsi teki paljon virheitä sodan alussa mutta vihat Venäjää kohtaan jatkuu koko aisen sukupolven.

        MEDIAPOOLI & NATO = RIKOS
        Totuus tiedetään laajalti EU- ja NATO-maissa, vaikka on syötetty väärää tietoa.

        S. Niinistön sota- ja talousrikollisen USA:n johtaman NATO:n diktatuurimaiden mallilla toimiva Mediapooli on syöttänyt 5,5 miljoonalle suomalaiselle väärää tietoa Ukrainasta ja Venäjästä.

        Eikä vain suomalaisille, vaan kaikille EU-maiden kansalaisille.

        Maanpetos ei olisi onnistunut ilman petoksellisten oikeuskanslereiden ja presidenttien ja eduskunnan puolueiden - diktatuurimaiden mallilla toimivaa Mediapoolia, joka on valtiopetos, jossa valtiosääntöä ei ole toteutettu perustuslaillisena, kansanvaltaisena demokratiana.

        Paras selvitys Mediapoolista Suomi24 Sodankylä-osiosta.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18224746/pravda--totuus-

        "Suomessa ei ole vapaata mediaa. 2014 Suomi allekirjoitti USAn laatiman sopimuksen USAn joukkojen oikeudesta käyttää Suomen maaperää kauttakulkuliikenteeseen. Ruotsi ei hyväksynyt USAn laatimaa sopimusta koska se ei ollut Ruotsin etujen mukainen. Se alistettiin Valtiopäivien käsittelyyn ja siihen tehtiin merkittäviä muutoksia. Suomessa sopimus allekirjoitettiin sellaisenaan ohi eduskunnan, puolustusministeri J. Niinistön teetättämänä virkamiestyönä. Koska sopimus koskee ulkosuhteita niin TP Sauli Niinistö on ollut tietoinen ja hyväksymässä tätä erittäin kyseenalaista sopimusta.

        Tuon jälkeen Suomessa Huoltovarmuuskeskus (HVK) otti haltuunsa Suomen median muodostamalla Mediapoolin.

        Mediapoolin tehtäväksi tuli ”harmonisoida” tiedonvälitystä Suomessa. Käyttöön otettiin sensuuri ja suurvaltojen välisiä suhteita, Natoa ja Venäjää käsittelevät uutiset alettiin saamaan USAsta. Niitä saadaan CNNltä sekä CIAn johtamilta propagandatoimistoilta kuten Radio Free Europe, Radio Liberty, Kyiv Post, Kyiv Independent ja Politico.

        Näiden välittämät ”uutiset” levitetään maamme päälehdissä ja YLEllä kautta koko maan.

        Suomessa ei ole vapaata mediaa.

        [Lisäys: Ilta-Sanomien ja Iltalehden etusivut aivopesevät kansalisia ja äänestäjiä joka paikassa; valtaan ovat nousseet vaaleissa maanpetokselliset].

        "Mediapooli maalittaa myös niitä poliitikkoja, tutkijoita ja vaikuttajia, jotka eivät ole samaa mieltä USAn ulkopolitiikan suuntalinjojen kanssa. Poliittinen eliittimme Salen johdolla ovat vain koiran asemassa toteuttamassa Suomen totaalista alistamista USAlle. Tästä Suomen Kansa maksaa kovan hinnan kun hyvinvointi-Suomi ajetaan alas ja velkaannumme rajusti.

        Presidentinvaalit ovat osoitus siitä, että globalisaatio vaatii rappiota. Katsokaa noita toiselle kierrokselle päätyneitä tyyppejä. Asetelma on sama kuin viime kerralla.

        Suomi ei vaan kestä toista kokoomukselaista presidenttiä. Salen aikana menetimme vapaan median ja itsekunnioituksemme.

        Tämä kehitys vaarantaa Suomen ja Suomen Kansan turvallisuuden ja hyvinvoinnin.

        Ansaitsemme parempaa. Vapaa media on palautettava ja Mediapooli lakkautettava.

        Näin olemme menossa kohti diktatuuria ilmeisesti korpraali Stubbin johdolla.".

    • Anonyymi00002

      Ei ole sama hintaista ammatti autoilijoitten diesel kun ne saa alvin pois sekä jakelu osto alennuksen päälle..Eli nyt niitä vaan harmittaa että etu kutistuu hinnan noustessa vaikka vielä ei mitään akuuttia hätää heilläkään ole vaikka voitto marginaali kaventuu alennuksessa.

      • Anonyymi00012

        Ilmankos niillä on varapyörittää tyhjä käynillä niitä vehkeitä..luulis jos dieseli kallista niin tyhjänpäivänen joutokäynin vois lopettaa.

      • Anonyymi00053

        Melkoisen hölmö on kuljetysalan yritys jos ei sido sopimustaan mm. polttoaineen hinnan johdosta tehtäviin taksa korotuksiin.
        Yrittäjä saa veroissa tehdä vähennykset kuluistaan.

        TämäKIN asia menee "persujensyyksi" - melkoisen rajoittuneita on ihmiset jotka ei ymmärrä mistä maailmanmarkkinahinnan nouseminen johtuu.

        Öljyn hinta ei laske tuulisella säällä, eikä sen hintaa "persut" päätä.
        Polttoaineen hinnan laskeminen tarkoittaisi verotuksen laskemista - paljonko haluaisitte maksaa siitä rekkafirman polttoainelaskusta verona

      • Anonyymi00054
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        Kovastihan noi persut on jo asiasta saaneet riitaakin aikaiseksi toisia syytellen korkeista hinnoista.
        Persuporvarihallitus pystyisi kyllä laskemaan hintoja mutta eihän meitä normaaleja ihmisiä pidä auttaa / tukea koska mehän olemme näille pelkkiä pelinappuloita ja taakkaa .
        Näin se Suomen kurjistaminen siis saa jatkua...........

      • Anonyymi00064

        "Yrittäjä saa veroissa vähennettyä..." joo ja tavallinen duunarikin, mutta kun ne mahdolliset palautukset tulee sitten JOSKUS. Ei niistä tähän hätään tankata. Tajuatko?

      • Anonyymi00065
        Anonyymi00064 kirjoitti:

        "Yrittäjä saa veroissa vähennettyä..." joo ja tavallinen duunarikin, mutta kun ne mahdolliset palautukset tulee sitten JOSKUS. Ei niistä tähän hätään tankata. Tajuatko?

        Lisään vielä, että kyllä ne laittaa hintoihin, joka näkyy sitten kaupoissa MEILLE KAIKILLE, mutta tavallinen duunari ei voi laittaa palkanlaskijalle laskua.

      • Anonyymi00086

        "Talouselämä: Hurja arvio – dieselin hinta tulevaisuudessa jopa 3€ litralta
        EU:n päästökauppa voi Autoliiton mukaan nostaa polttoaineen hintaa entisestään."

      • Anonyymi00088
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        Melkoisen hölmö on kuljetysalan yritys jos ei sido sopimustaan mm. polttoaineen hinnan johdosta tehtäviin taksa korotuksiin.
        Yrittäjä saa veroissa tehdä vähennykset kuluistaan.

        TämäKIN asia menee "persujensyyksi" - melkoisen rajoittuneita on ihmiset jotka ei ymmärrä mistä maailmanmarkkinahinnan nouseminen johtuu.

        Öljyn hinta ei laske tuulisella säällä, eikä sen hintaa "persut" päätä.
        Polttoaineen hinnan laskeminen tarkoittaisi verotuksen laskemista - paljonko haluaisitte maksaa siitä rekkafirman polttoainelaskusta verona

        Édellisen maeiinin vikaa kaikki

      • Anonyymi00089
        Anonyymi00054 kirjoitti:

        Kovastihan noi persut on jo asiasta saaneet riitaakin aikaiseksi toisia syytellen korkeista hinnoista.
        Persuporvarihallitus pystyisi kyllä laskemaan hintoja mutta eihän meitä normaaleja ihmisiä pidä auttaa / tukea koska mehän olemme näille pelkkiä pelinappuloita ja taakkaa .
        Näin se Suomen kurjistaminen siis saa jatkua...........

        Eikös yeitykset saa vähentää kaikki kulut veroista , ei kat se haitaa mitä naksaa, saa samalla laitaa omaankin autoo diiselii

      • Anonyymi00097
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Ilmankos niillä on varapyörittää tyhjä käynillä niitä vehkeitä..luulis jos dieseli kallista niin tyhjänpäivänen joutokäynin vois lopettaa.

        Mikäli tehdään töitä tuntiveloituksella, tunnit juoksee kun kone käy. Kulut on pienemmät tyhjäkäynnillä.

      • Anonyymi00106
        Anonyymi00089 kirjoitti:

        Eikös yeitykset saa vähentää kaikki kulut veroista , ei kat se haitaa mitä naksaa, saa samalla laitaa omaankin autoo diiselii

        Saa varmasti, mutta kuten jo aiemmin totesin, ne saa sitten joskus, kun verotus valmistuu. Miten auttaa tähän hetkeen? Osaatko kertoa?
        Mieti tuota, jos olisit tankkaamassa 700 litraa.

      • Anonyymi00137
        Anonyymi00086 kirjoitti:

        "Talouselämä: Hurja arvio – dieselin hinta tulevaisuudessa jopa 3€ litralta
        EU:n päästökauppa voi Autoliiton mukaan nostaa polttoaineen hintaa entisestään."

        Raakaöljyn hinnassa on vahva kartellivaikutus, sillä maailman öljymarkkinoita hallitsee OPEC (sekä laajempi OPEC+), jota kutsutaan yleisesti öljykartelliksi.

        Suomen öljy tulee pääasiassa Norjasta, eikä se seiso
        Hormuzinsalmessa. Vika ei ole persuissa, jos joku ei
        vielä ole tajunnut.

      • Anonyymi00157
        Anonyymi00097 kirjoitti:

        Mikäli tehdään töitä tuntiveloituksella, tunnit juoksee kun kone käy. Kulut on pienemmät tyhjäkäynnillä.

        Et taida tuntea alaa ollenkaan?

      • Anonyymi00162
        Anonyymi00157 kirjoitti:

        Et taida tuntea alaa ollenkaan?

        Me kaikki olemme töissä öljyalalla, itsekin olen MAN OILILLA Nilsiässä.

      • Anonyymi00163
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Ilmankos niillä on varapyörittää tyhjä käynillä niitä vehkeitä..luulis jos dieseli kallista niin tyhjänpäivänen joutokäynin vois lopettaa.

        Clarksonin Farmissa oli hauska kohtaus kun maanviljelyn aloittanut muusikko tyhjäkäytti traktoriaan. Farmari kysyi että olet muusikko.
        Muusikko sanoi että kyllä. Farmasi sanoi että sen huomaa kun traktori on käynnissä ja diesel maksaa. Meni äkkiä sammuttamaan.

      • Anonyymi00193

        Vitun uuno. Se pitää silti maksaa pumpulla. Alvit saa vain vähentää verotuksessa, palautuksia et välttämättä saa siltikään. Älä ainakaan yrittäjäksi ala

      • Anonyymi00291
        UUSI
        Anonyymi00137 kirjoitti:

        Raakaöljyn hinnassa on vahva kartellivaikutus, sillä maailman öljymarkkinoita hallitsee OPEC (sekä laajempi OPEC ), jota kutsutaan yleisesti öljykartelliksi.

        Suomen öljy tulee pääasiassa Norjasta, eikä se seiso
        Hormuzinsalmessa. Vika ei ole persuissa, jos joku ei
        vielä ole tajunnut.

        Persujen ei tule tehdä lupauksia joita ei voi, kykene, pysty tai halua toimittaa. Vika on todellakin persuissa.

      • Anonyymi00308
        UUSI
        Anonyymi00086 kirjoitti:

        "Talouselämä: Hurja arvio – dieselin hinta tulevaisuudessa jopa 3€ litralta
        EU:n päästökauppa voi Autoliiton mukaan nostaa polttoaineen hintaa entisestään."

        Äänestäkää vihreitä ja vasemmistoa niin diesel maksaa 5 e litra .

      • Anonyymi00327
        UUSI
        Anonyymi00089 kirjoitti:

        Eikös yeitykset saa vähentää kaikki kulut veroista , ei kat se haitaa mitä naksaa, saa samalla laitaa omaankin autoo diiselii

        Kirjoita sama suomeksi.

    • Anonyymi00003

      Jos firma jättää ajamatta sovittuja ajoja, niin se on taatusti sen firman viimeinen naula arkkuun, ei kukaan tilaa enää firmalta mitään jos ei ole varma että homma hoidetaan.

      • Anonyymi00020

        Net joutaa kaatua joilla ei bisneksessä ole hallussa että työt hoidettaisi kunnolla. Jääpähän kunnon yrittäjille työmaat kun paskat tippuu rattaista

      • Anonyymi00066

        Toivon, että rahti pysähtyy ja pian!

      • Anonyymi00067
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Net joutaa kaatua joilla ei bisneksessä ole hallussa että työt hoidettaisi kunnolla. Jääpähän kunnon yrittäjille työmaat kun paskat tippuu rattaista

        Mikä on kunnon yrittäjä? Eikö yrittäjän pidä maksaa palkat ja valtiokin vaatii pitkän pennin. Luuletko, että ne autot on ilmaisia, niitäkin tarvii maksaa.
        Ps. Älä ikinä ala yrittäjäksi, olisit konkurssissa heti, kun et ymmärrä.

      • Anonyymi00107

        Voipihan sitä sitten naapuri firma ajaa.puolta halvemmalla, mutta osaisitko arvata lopputulosta? Haiskahtaa konkurssin alulta🤣

    • Anonyymi00004

      Ei nämä rekat mittarihintaa maksa, vähän on etuutta ja alvin saa vähentää.

      • Anonyymi00098

        Yritykset ovat voittaneet tarjouskilpailun tietyllä tsrjouhinnalla. Eivät he tuossa vaiheessa voineet ennustaa noin suurta kustannusten nousua. Nyt he ovat sidoksissa koko sopimuskaudeksi tehtyihin sopimuksiin. Tietysti he voivat veloittaa uusilta asiakkailta isomman taksan.

      • Anonyymi00158

        Aivan. Tankkiin 700 litraa, mitä rahtari maksaa? Diesel nyt n 2,60-3.00. Saako alennusta ja kuinka paljon? Siitä voit räknätä, jos tiedät, mitä maksaa. Olisiko 2€/litra?? Helppo kertoa 700:lla.

      • Anonyymi00298
        UUSI

        Kyllä. "Vähän" saavat pumppuhinnasta hyvää, kun neuvottelevat toimittajan kanssa. Alvit tulee sitten kun tulee. Sitä EI SAA HETI vaan verotuksen valmistuttua. Ethän sinäkään saa vähennyksiäsi heti/liikaa maksamiasi veroja ja mitä kaikkea onkaan. No matkakulut saapi, vaan niidenkin omavastuuta on nostettu ja lopullisen saldon näet vasta vuoden lopussa, jos työsi on sellaista, että joudut arvioimaan.

    • Anonyymi00005

      Kok ja ps ei välitä vaikka tulisi kuinka paljon konkursseja kun vain itsellä hyvin menee muista ei välitetä polttoaineen hinta ei laske jos laskee niin n 1,5 sentti jolla ei mitään merkitystä

      • Anonyymi00016

        Ahneet paskiaiset 🤬🤬🤬👎👎👎

      • Anonyymi00021

        Paskat joutaakin tippua joilla ei bisnekset hoidu. Jää kunnon yritykset kehiin joilla homma hoituu eikä aina vaan valiteta

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Paskat joutaakin tippua joilla ei bisnekset hoidu. Jää kunnon yritykset kehiin joilla homma hoituu eikä aina vaan valiteta

        Ootpa narsistinen ei voi muuta sanoa ?

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Ootpa narsistinen ei voi muuta sanoa ?

        Kyllä yrittäjältä vaaditaan sen vertaa älykkyyttä hoitaa liiketoiminta siten että se kestää huonotkin ajat kaatumatta etenkään polttoaineiden kustannuksiin. Se kielii vain että liiketoiminta ja riskienhallinta ja varautuminen on kustu täysin jos se kaatuu tuollaiseen. Sitä kun nostaa vain osakeyhtiön tililtä palkkioita luullen että selviää ikuisesti halvalla on takuulla kusessa kun ensimmäiset vastoinkäymiset alkavat. Mitä hyötyä on firmasta kellekkään jonka liiketoiminta on +-0. Aina ei voi syytellä toisia kun omat bisnekset ei toimi.

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Ootpa narsistinen ei voi muuta sanoa ?

        Eli toisin sanoen jos yrittäjä kertoo laittavansa lapun luukulle kun polttoaineet ovat muutaman kuukauden korkeammat kertoo vain ettei koko toiminta ole ollut terveellä pohjalla laisinkaan, kun koko toimintaa kaatuu tuosta. Siitä ei voi syytellä ketään muuta. Yrittäjällä on vastuu yrityksestään, se vastuu ei ole hallituksella, valtiolla eikä yhteiskunnalla. Yrittäjäksi kun lähtee pitää ymmärtää riskit ja varautua!

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Elä selitä persuporvarihallitus on mokannu tässäkin asiassa huolella .

        Viimeiset 3-vuotta on ollut pelkkää alamäkeä ja kurjuutta ennätys työttömyys ja konkurssit. Ja sit tuut tänne kertomaan et kaikkien pitäis olla varautunu monen vuoden paskaan jaksoon jolle et itse mahda mitään ???

      • Anonyymi00059
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Ootpa narsistinen ei voi muuta sanoa ?

        Näitä Otto-kokoomuslaisia alkaa olla palstoilla onkohan ne viha AI:n tekosia?

      • Anonyymi00068
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Kyllä yrittäjältä vaaditaan sen vertaa älykkyyttä hoitaa liiketoiminta siten että se kestää huonotkin ajat kaatumatta etenkään polttoaineiden kustannuksiin. Se kielii vain että liiketoiminta ja riskienhallinta ja varautuminen on kustu täysin jos se kaatuu tuollaiseen. Sitä kun nostaa vain osakeyhtiön tililtä palkkioita luullen että selviää ikuisesti halvalla on takuulla kusessa kun ensimmäiset vastoinkäymiset alkavat. Mitä hyötyä on firmasta kellekkään jonka liiketoiminta on -0. Aina ei voi syytellä toisia kun omat bisnekset ei toimi.

        Olet sä kyllä ihan idiootti.

      • Anonyymi00090
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Elä selitä persuporvarihallitus on mokannu tässäkin asiassa huolella .

        Viimeiset 3-vuotta on ollut pelkkää alamäkeä ja kurjuutta ennätys työttömyys ja konkurssit. Ja sit tuut tänne kertomaan et kaikkien pitäis olla varautunu monen vuoden paskaan jaksoon jolle et itse mahda mitään ???

        Nauttikaa kokoomus politiikasta nyt kun olete heitä äänetöneet

        Demari

      • Anonyymi00138
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Kyllä yrittäjältä vaaditaan sen vertaa älykkyyttä hoitaa liiketoiminta siten että se kestää huonotkin ajat kaatumatta etenkään polttoaineiden kustannuksiin. Se kielii vain että liiketoiminta ja riskienhallinta ja varautuminen on kustu täysin jos se kaatuu tuollaiseen. Sitä kun nostaa vain osakeyhtiön tililtä palkkioita luullen että selviää ikuisesti halvalla on takuulla kusessa kun ensimmäiset vastoinkäymiset alkavat. Mitä hyötyä on firmasta kellekkään jonka liiketoiminta on -0. Aina ei voi syytellä toisia kun omat bisnekset ei toimi.

        Kuljetusala on sen verran tiukasti kilpailutettu, että
        ei siinä ole varaa nostaa taksoja. Isot firmat ajaa vaikka
        tappiolla, että saa asiakkaat itselleen. Transpoint oli hyvä
        esimerkki sellaisesta. Veronmaksajat maksoi tappiot, eikä
        kukaan valittanut. Monet ajaa isojen firmojen ajoja ja ne
        sanelee taksat. No kyllä tällä ilmasto typeryydellä lopetetaan
        työpaikat Suomesta.

      • Anonyymi00172
        Anonyymi00090 kirjoitti:

        Nauttikaa kokoomus politiikasta nyt kun olete heitä äänetöneet

        Demari

        Hmm.Lögi-iltojako demareitten tapaan?

      • Anonyymi00292
        UUSI
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Paskat joutaakin tippua joilla ei bisnekset hoidu. Jää kunnon yritykset kehiin joilla homma hoituu eikä aina vaan valiteta

        Isot yritykset jäävät, kilpailu vähenee ja pienten yritysten yhä hankalampi vastata kilpailuun. Jolloin jäljelle jääneet isot yritykset nostavat katteitaan, jolloin mm. sinun peruselämisen kustannukset nousevat, jolloin sinulla on vähemmän rahaa kuluttaa muuhun, jolloin sisämarkkinoilla pieniä yrityksiä muiltakin kuin kuljetuspuolelta kaatuu, jolloin lisää työttömyyttä, jolloin tuloverojen kiristys, jolloin sinulla jää yhä vähemmän käteen palkastasi. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

      • Anonyymi00299
        UUSI
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Eli toisin sanoen jos yrittäjä kertoo laittavansa lapun luukulle kun polttoaineet ovat muutaman kuukauden korkeammat kertoo vain ettei koko toiminta ole ollut terveellä pohjalla laisinkaan, kun koko toimintaa kaatuu tuosta. Siitä ei voi syytellä ketään muuta. Yrittäjällä on vastuu yrityksestään, se vastuu ei ole hallituksella, valtiolla eikä yhteiskunnalla. Yrittäjäksi kun lähtee pitää ymmärtää riskit ja varautua!

        Kuljetusyrittäjillä on muitakin menoja kuin polttoaine. Osaatko arvata mitä?

      • Anonyymi00329
        UUSI
        Anonyymi00299 kirjoitti:

        Kuljetusyrittäjillä on muitakin menoja kuin polttoaine. Osaatko arvata mitä?

        Olisko ravintolamenot

    • Anonyymi00006

      Kaupassa hyllyt tyhjinä.

      Suomi on täysin perseestä oleva p**** maa.

      • Anonyymi00027

        Kävimme tänään kaupassa ja hyllyt täynnä tavaraa. Valehtelet siis

    • Anonyymi00007

      Kiitos Sanna ja KEPU

      • Anonyymi00013

        Nää polttoaineiden hinnat ei liitty Sannaan millään tavalla et turhaa uliset . Persuporvarihallitus sieltä löytyy syylliset ahneet sellaiset . Kaikki mikä auttaisi normaali kansalaisia ei vaan käy sekin on nähty ja kuultu viimeiset 3-vuotta . Täysiä 🤡🤡🤡👎👎👎

      • Anonyymi00015

        Etkö sinä pövästi muuta kuin tuota vuosia hokea, sinä kyllä olet Persujen kuningas.

      • Anonyymi00091

        Kiitos urpo ja riikka

      • Anonyymi00109
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Nää polttoaineiden hinnat ei liitty Sannaan millään tavalla et turhaa uliset . Persuporvarihallitus sieltä löytyy syylliset ahneet sellaiset . Kaikki mikä auttaisi normaali kansalaisia ei vaan käy sekin on nähty ja kuultu viimeiset 3-vuotta . Täysiä 🤡🤡🤡👎👎👎

        Muisteles vähän. Vihje: Suomi ykkösenä... missä?
        Lue uutisia

      • Anonyymi00129

        Helppohan se on huudella kun ei ole mitään perusteita....🤣🤣🤣

      • Anonyymi00160
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Nää polttoaineiden hinnat ei liitty Sannaan millään tavalla et turhaa uliset . Persuporvarihallitus sieltä löytyy syylliset ahneet sellaiset . Kaikki mikä auttaisi normaali kansalaisia ei vaan käy sekin on nähty ja kuultu viimeiset 3-vuotta . Täysiä 🤡🤡🤡👎👎👎

        Kukas se kuittas maailman mahtavimman päästökaupan ja Suomi etunenässä? Satutko muistamaan? Tämä hallitus nuoleskelee eu:laisten perseitä sillä, että maksattaa muiden halvat polttoaineet suomalaisilla! Vuoden 2019 jälkeen on muut olleet etusijalla.

      • Anonyymi00173
        Anonyymi00109 kirjoitti:

        Muisteles vähän. Vihje: Suomi ykkösenä... missä?
        Lue uutisia

        Kaikilla mittareilla.

      • Anonyymi00300
        UUSI
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Nää polttoaineiden hinnat ei liitty Sannaan millään tavalla et turhaa uliset . Persuporvarihallitus sieltä löytyy syylliset ahneet sellaiset . Kaikki mikä auttaisi normaali kansalaisia ei vaan käy sekin on nähty ja kuultu viimeiset 3-vuotta . Täysiä 🤡🤡🤡👎👎👎

        Maailman kunnianhimoisin ilmastohumppa. Muistatko? Sen juopon lehmän ja se koko lehmälauma pitäisi ampua riviin!
        Eikä tuokaan riittänyt vaan tuhosivat terveydenhuollon! Ne lehmät olisi pitänyt lahdara siihen paikkaan, mutta saivatkin palkkiovirat! Toivottavasti saavat kituliaan ja kivuliaan kuoleman. Saisivat kärsiä kunnolla ja.perheensäkin vielä.

    • Anonyymi00009

      Näin sanoi Peltokangas.
      https://www.google.com/search?q=Peltokangas+sanoi+älkää+äänestäkö+polttoaineiden+hinnan+korottajia&oq=Peltokangas+sanoi+älkää+äänestäkö+polttoaineiden+hinnan+korottajia&gs_lcrp=EgZjaHJvbWUyBggAEEUYOdIBCjc0NDg1ajBqMTWoAgiwAgHxBXz8MDwKppxC&sourceid=chrome&source=chrome.rb&ie=UTF-8#fpstate=ive&vld=cid:74a26920,vid:ecBcsfLlgag,st:0

      • Anonyymi00010

      • Anonyymi00014

    • Anonyymi00017

      Totuushan on että tämä uusin hinta nousu johtu Trumpin sodasta ja siellä ei laivat pääse tuomaan mitään.

      • Anonyymi00018

        Trumppi se persujen paras hanuri mitä nuolla.

      • Anonyymi00019

      • Anonyymi00092

        Ruotsissa bensa ja sähkö ilmaista

      • Anonyymi00108

        Suomeenhan sieltä ei tule niitä aineita, Norjasta kylläkin ja muualta ehkä Nigeriasta!

      • Anonyymi00110

        Kun Suomeen EI tule öljy tuolta. Suurin osa tulee Norjasta ja murto-osa Englannista ja Usasta.
        Suomalaiset maksaa nyt muiden maiden pudottamia polttoaineiden hintoja, että muut maat pärjää ja joissa päättäjät ajattelevat omien kansojensa parasta. Suomi ei!
        Ruotsissa euron halvempaa!!

      • Anonyymi00195

        Polttoaineesta yli puolet veroja. URPO

    • Anonyymi00022

      Sellaiset firmat joutaakin kaatua joilla ei rahat riitä polttoaineisiinkaan. Jääpähän paremmat jäljelle. Ei kannata lähteä yrittäjiksi jos ei kantti kestä suhdannemuutoksiin ja on pilattu oma liiketoiminta miinukselle.

      • Anonyymi00099

        Paremmat yritykset ovat niitä jotka veloittavat asiakkailtaan kovimman hinnan. Toisin sanoen heillä ei ole asiakkaita ja ovat valmiiksi vaikeuksissa elleivät ole menneet konkurssiin. Nämä yrityksiä arvostelevat temuttajat ne vasta viisaita ovat. Uskokaa näitä riittää kaikkien puolueen kannattajista.

    • Anonyymi00023

      Totta toinen puoli. Kuljetusyritys voi vähentää 100 %:sesti yritystoimintaan liittyvät polttoainekulut tuloverotuksessa kuin myös ALV:een. Tämä tosin edellyttää että yrityksen rahakirstussa on pohjan päällä muutakin kuin pölyä. Joutuu itse rahoittamaan toimintaa verovuoden loppuun ellei saa nostettua hintoja. Ja ne jotka elävät kädestä suuhun ja taksat ovat mitä ovat joutuvat kyllä kuseen. Voi olla viisain kun ajaa tankin tyhjäksi ja se oli sitten siinä. Yksityinen autoilija maksaa ainakin hupiajelusta ja myös työmatkoistaan enemmän useassa tapauksessa. Ainahan voi vaihtaa bensaan tai sähköön joten tässäkin pystyy itse asiaan vaikuttamaan.

      • Anonyymi00025

        Bensa melkein yhtä kallista kuin tuo diiseli ja duunarin pussia se keventää kovasti koska matkakulu / kilometrikorvaukset eivät ole tätä päivää. Ja hintojen on ennustettu vielä nousevan kohta ollaan 3 eurossa.

      • Anonyymi00026

        Marinin ajoista jos ei kuljetusyrittäjä ole ottanut opiksi että heikommille kausille pitää olla varoja, niin sille ei voi kyllä mitään sitten. Silloin nähtiin että firman tilillä pitää olla katetta että selviää sellaisten aikojen yli jolloin polttoaineet maksaa. Maailmassa kun on säännöllisesti kriisejä jotka nostaa hintoja. Se on ennakointia että varautuu näihin.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Mut ryöstöhallitukseenhan ei kukaan osannut varautua . Tässäkin näkee sen persujen moton oma kansa ensin...oikeasti porvarit ensin ja sit muut...

      • Anonyymi00095
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Mut ryöstöhallitukseenhan ei kukaan osannut varautua . Tässäkin näkee sen persujen moton oma kansa ensin...oikeasti porvarit ensin ja sit muut...

        Saako ne kalliit koriste valot ja maalauksetkin vähentääberoista

        Duunareita maksaa nekin

      • Anonyymi00111
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Marinin ajoista jos ei kuljetusyrittäjä ole ottanut opiksi että heikommille kausille pitää olla varoja, niin sille ei voi kyllä mitään sitten. Silloin nähtiin että firman tilillä pitää olla katetta että selviää sellaisten aikojen yli jolloin polttoaineet maksaa. Maailmassa kun on säännöllisesti kriisejä jotka nostaa hintoja. Se on ennakointia että varautuu näihin.

        Sehän se onkin kuljetusyrittäjien ainoa kulu tuo polttoaine.
        Eihän niiden tarvi maksaa veroja, ei korjauksia, ei renkaita, ei mitään, mikä liittyy autoihin, autot kestää, kestää... Työntekijätkin tekee ilmaiseksi..
        Kyllä sitä voipi ajaa puoli-ilmaiseksi🤣

      • Anonyymi00130
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Mut ryöstöhallitukseenhan ei kukaan osannut varautua . Tässäkin näkee sen persujen moton oma kansa ensin...oikeasti porvarit ensin ja sit muut...

        Taidat olla hiukan yksinkertainen!!!🤣🤣🤣

      • Anonyymi00196
        Anonyymi00111 kirjoitti:

        Sehän se onkin kuljetusyrittäjien ainoa kulu tuo polttoaine.
        Eihän niiden tarvi maksaa veroja, ei korjauksia, ei renkaita, ei mitään, mikä liittyy autoihin, autot kestää, kestää... Työntekijätkin tekee ilmaiseksi..
        Kyllä sitä voipi ajaa puoli-ilmaiseksi🤣

        Jos et ole trolli niin pää pois isäsi perseestä

    • Anonyymi00030

      Marinin aikana hintaan puututtuion ja persut silloin valitti kovista hinnoista ja vaativat laskua. Nyt hinta on sama eikä kyllä nyt sitten PS tee mitään. Kehuvat vain että on halpaa ja vetoavat samaan hypoteesiin että jos muut olisivat vallassa hinta olisi kalliimpi. Se vain oli niin että Marinin kauden aikana keskihinta on tilastokeskuksen mukaan hieman alle 2e!

      • Anonyymi00032

        Ei persuporvarihallitus ajattele meitä tavan tallaajia eikä näköjään yrittäjiä kommenteista päätellen . Sikamaista toimintaa ja se kyl muistetaan ens keväänä.

      • Anonyymi00040
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Ei persuporvarihallitus ajattele meitä tavan tallaajia eikä näköjään yrittäjiä kommenteista päätellen . Sikamaista toimintaa ja se kyl muistetaan ens keväänä.

        Ne pitää nyt F35 koneet maksella ja kansa saa maksaa sen vuoksi vaikka 10e litralta ja yritykset saa kaatua. Kokoomus eli pirkka-jenkit eivät korviaan letkautus moiselle rahvaalle rupusakille joita duunareiksi kutsutaan.

    • Anonyymi00033

      Rajan takana olisi lähes ilmaista dieseliä ja bensaa, mutta pakotteet osuvat nyt omaan nilkkaan. Olisko peiliin katsomisen paikka EU-herroilla.

      • Anonyymi00034

        Jaa eikös noilla turakeilla oo niistä pulaa kun Ukraina pommittaa niitten jalostamoita ja tehtaita ?

      • Anonyymi00036

        Venäjällä ei ole itellekkään dieseliä, Ukraina on moukaroinut öljyvarastoja.

      • Anonyymi00037
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Venäjällä ei ole itellekkään dieseliä, Ukraina on moukaroinut öljyvarastoja.

        Sitähän se persujen kaveri Trumppikin ulisi ettei Ukraina saa pommittaa loppuu muuten ryssiltä diiselit.

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Jaa eikös noilla turakeilla oo niistä pulaa kun Ukraina pommittaa niitten jalostamoita ja tehtaita ?

        Tokihan meidän, veronmaksajien, pitää jotain vastinetta saadakin rahoillemme. Ja nythän se onkin jo moninkertainen miinus kerroin. Lisää velkaa valtiolle, lisää valtion (veronmaksajien) rahoja Ukrainaan, lisää kuluja kansalaisille. Mitä vielä ? Kannattaa unohtaa Ukraina, Venäjä, politrukit ja siirtyä vain sossun leipiin. Siellä hakkaa kaikille puhdasta plussan puolella !

      • Anonyymi00039
        Anonyymi00038 kirjoitti:

        Tokihan meidän, veronmaksajien, pitää jotain vastinetta saadakin rahoillemme. Ja nythän se onkin jo moninkertainen miinus kerroin. Lisää velkaa valtiolle, lisää valtion (veronmaksajien) rahoja Ukrainaan, lisää kuluja kansalaisille. Mitä vielä ? Kannattaa unohtaa Ukraina, Venäjä, politrukit ja siirtyä vain sossun leipiin. Siellä hakkaa kaikille puhdasta plussan puolella !

        Monessa muussa maassa on kyl helpotettu valtion taholta noita polttoaineiden korkeita hintoja mutta eipä meillä Suomessa kun vallassa ovat persut ja porvarit. Ahneilla on se kuuluisa haiseva loppu....

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Ei voi Suomessa. Julkinen talous on syönyt kannattavuuden jo aikoja sitten ja velkaa ei enää saa. Jostain täytyy repiä päättäjien ja julkisen palkat ja oman ja muun maailman avustukset. Ei ole enää muuta mahdollisuutta lopun edellä.

      • Anonyymi00112

        Ei, koska hankkivat maakaasun Venäjältä. Suomessa eu:n perseennuolijat on hiljaa ja vihervassaritkin on niin turvat tukossa.

      • Anonyymi00131
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Monessa muussa maassa on kyl helpotettu valtion taholta noita polttoaineiden korkeita hintoja mutta eipä meillä Suomessa kun vallassa ovat persut ja porvarit. Ahneilla on se kuuluisa haiseva loppu....

        Taas yksi yksinkertaisen kommentti!!🤣🤣

    • Anonyymi00042

      Urpo Petteri ei anna Kunnon Sosialistina armoa. Persut olivat esittäneet hallituskumppaneille, että Jakeluvelvoitteen nostosta vuodenvaihteessa luovutaan, mikä nostaa Dieselin hintaa arviolta 30 snt litralta, Mutta Urpo Petteri Kunnon Sosialistina oli tyrmännyt Persujen esityksen. Näin ollen Dieselin hinta nousee vuodenvaihteessa vielä 30snt litralta lisää Kempeleen Talousneron, Toveri Sipulin v.2018 määräämän jakeluvelvoitteen kiristyksen takia.

    • Anonyymi00043

      Kiva että alv:n voi vähentää dieselistä :)
      Perustakaa yritys niin sitten ehkä ymmärrätte tästäkin, ehkä, jotain.

      • Anonyymi00045

        Ja mikähän oli tämän kommentin ajatus vastauksien suhteen ? Ei ALV:n vähentämiseen ja sen ymmärtämiseen tarvitse yritystä perustaa. Riittää kun olet ALV velvollinen. Mutta kuljetusyritys on asia erikseen. Ja mieluummin kannattaa perustaa kuljetusliike sillä se antaa asiakkaalle vakuuttavamman kuvan homman luotettavuudesta kuin kulj-yritys.

      • Anonyymi00046

        Ei kannata perustaa yrityksiä. Sijoittaa rahansa vain oikein ja harkiten, niin ei tarvitse lopulta käydä töissä eikä perustella yrityksiä kun ne alkavat tuottamaan. Voi olla vaan ja raha juoksee tilille. Anna toisten tehdä duunit, sijoita osakkeisiin ja kerrytä tuloja.

    • Anonyymi00044

      Ajakaa myös ulkomaan ajoja ja tankatkaa rajan tuolla puolen aina kun mahdollista.

      • Anonyymi00047

        Mauri Peltokangas antoi neuvon viime hallituskaudella ketä pitää äänestää.
        https://www.youtube.com/watch?v=ecBcsfLlgag

        Nyt Mauri on ollut hiljaa 3,5 vuotta. ei ole puhunut bensan hinnasta mitään, eikä ole vävyäkään opastanut.

    • Anonyymi00048

      Ei rekkojen diecel paljo maksa kun on vara ylinopeusia ajaa.

    • Anonyymi00050

      Polttoainemaksut on verovähennyskelpoinen kulu.
      https://workcars.fi/voiko-yritysautosta-vahentaa-polttoainekulut/

    • Anonyymi00051

      Sikamaiset ovat polttoaineiden hinnat Suomessa saatanan tunarihallitus.

    • Anonyymi00052

      Kuten useimmat tietävät, suomessa on kovin niukasti öljyvarantoja, eli kaikki on tuontitavaraa!
      Hallitus voi toki vaikuttaa verotukseen, mutta siihen ei näytä olevan kiinnostusta meidän hallituksilla.

      • Anonyymi00055

        Ei porvareita kiinnosta kun heillä on varaa ajella vaikka gasot maksais yli 3 euroa.

    • Anonyymi00056

      Kannastasko ostaa oma tankkeri ja lähteä hakemaan horzunisalmesta löpöä halvalla.

    • Anonyymi00057

      Kuka olisi uskonut kun Perussuomalaiset äänesttiin valtuustoon, luultiin dieselveron poistuvan, ja hinnan putoavan reilusti.
      Nyt rekatkin seisoo kun polttoaineen hinta on niin korkea.

      • Anonyymi00061

        Ainakin yksi säiliörekka ollut liikenteessä... ja aiheuttamassa bensiinin hintapiikkiä Pohjois-Savossa... varmaan ollut Persukuski...

        https://yle.fi/a/74-20247258
        "Bensarekka kaatui...

      • Anonyymi00132

        Kyllä täytyy olla melko tyhmä jos tuommoista luulee, kun kukaan ei mitään tuommoista ole luvannut!!!🤣🤣🤣

    • Anonyymi00058

      Peltokangas sanoi ennen kuntavaaleja, että äänestäkää persuja niin pentsiinin hinta laskee 1€/l, onko se laskenut?

      • Anonyymi00060

        Miltä näyttää ?

      • Anonyymi00071

      • Anonyymi00133

        Olet nähnyt unta, kukaan ei ole tuota luvannut!🤣🤣🤣

      • Anonyymi00134

    • Anonyymi00069

      Kiitos mestari 🙏

    • Eikä tässä ole kyse pelkästään kuljetusalan yrittäjistä. Ennen pitkää kuljetusyhtiöiden ja -yrittäjien on pakko nostaa hintojaan, mikä säteilee kaikkiin hintoihin. Kaikki kallistuu, inflaatio voi lähteä laukalle, Suomen kilpailukyky kärsii ja tulee lisää niitä "dynaamisia vaikutuksia", jotka eivät olekaan positiivisia vaan negatiivisia.

      Eikö tässä nyt millään voida myöntää totuutta? Pieleen meni ja pahasti. Syntyi lamakierre, joka pitää nyt saada pysäytetyksi. Onhan se ikävää, että pitää ottaa takaisin se, mikä annettiin, mutta se nyt vaan on tehtävä, ei tästä muuten selvitä. Reilu korotus tuloveroihin, ALViin pieni alennus ja polttoaineveroihin niin suuri alennus kuin on tarpeen ja niin pitkäksi ajaksi kuin on tarpeen.

    • Anonyymi00070

      Saudi Arabia keskeyttää öljyn tuonnin Eurooppaan kun huthi kapinalliset posautti öljyputken. Kohta bensa ja diesel kallistuu lisää

      • Anonyymi00072

        Persujen kaveri Trumppi häntäkin voimme kiittää näistä hinnoista .

    • Anonyymi00074

      Makkaralle vaan euro lisää hintaa jo keppanalle terveystuotteet pidetään alhaisina

    • Anonyymi00075

      Ammattidiesel? Kyllä, ja seuraavaksi varmaan vaaditaan verovapaata pontikkaa kyläraitin traktoreihin. Markkinat hoitavat itsensä ilman, että valtion kassasta aletaan erikseen hyvittää jokaista tankkausta niille, jotka osaavat äänekkäimmin valittaa.

      • Anonyymi00076

        Älkää jauhako askaa siitä ammattidieselistä, kun kaikki tietävät sen olevan vain EU-eliitin ja herrojen juoni lukita meidät ikuisiin veroloukkuun!ä. Oikeat markkinat syntyvät silloin, kun valtio nostaa näppinsä kokonaan erossa pumpuista eikä ala rakentamaan mitään omia erillisiä yrityksiä suosikeilleen.

      • Anonyymi00077

        Vai että kilpailemaan markkinoille? Te luulette, että joku keinotekoinen tukidiesel pelastaa tämän maan, vain siksi, että saisitte maaseudun äänestäjät hetkeksi hiljaiseksi.

      • Anonyymi00078
        Anonyymi00077 kirjoitti:

        Vai että kilpailemaan markkinoille? Te luulette, että joku keinotekoinen tukidiesel pelastaa tämän maan, vain siksi, että saisitte maaseudun äänestäjät hetkeksi hiljaiseksi.

        Aika paksua väittää, että verorahoilla tuotettasiin vain pohjasakkaa! Keskustelun tason voisi olla vähän korkeampi tasoista.

      • Anonyymi00081
        Anonyymi00078 kirjoitti:

        Aika paksua väittää, että verorahoilla tuotettasiin vain pohjasakkaa! Keskustelun tason voisi olla vähän korkeampi tasoista.

        Aika rajua tekstiä kuulee valittajilta! Verorahoilla rakennetaan tiet, koulutetaan lapset ja pidetään ylipäätään huolta siitä, että heikotkin ihmiset ovat osana tässä yhteiskunnassa. Verorahoilla ei rakenneta mitään pohjasakan tehtaita. Yhteiskunta on tasan tarkkaan yhtä vahva miten pidämme huolta heikoimmistamme. Inhimillinen pääoma hyödyttää suoraan myös yrityksiä ja veronmaksajia työpaikkojen määrässä.

      • Anonyymi00209
        Anonyymi00076 kirjoitti:

        Älkää jauhako askaa siitä ammattidieselistä, kun kaikki tietävät sen olevan vain EU-eliitin ja herrojen juoni lukita meidät ikuisiin veroloukkuun!ä. Oikeat markkinat syntyvät silloin, kun valtio nostaa näppinsä kokonaan erossa pumpuista eikä ala rakentamaan mitään omia erillisiä yrityksiä suosikeilleen.

        Polttoaineen verotus kaikkine kuluineen pitää laskea noin 20%:iin
        ja kilpailu vapaaksi. Näin päästäisiin kartellihinnoituksesta
        eroon.

    • Anonyymi00079

      Elähän huoli, satatuhatta uutta työpaikkaa ja euron pensaa

      • Anonyymi00210

        Ei kun perustamaan työpaikkoja, myös vasemmistolaiset.
        Muistakaa sitten maksaa huippupalkkaa huippueduilla,
        tai menemme lakkoon.

    • Anonyymi00080

      Kyllä on kuitenkin vara koristella rekan keulat joulu kuusiksi tuhansien eurojen edestä.

      • Anonyymi00119

        Laita joululyhty omaankin koslaasi niin ei tartte kadehtia.

      • Anonyymi00190
        Anonyymi00119 kirjoitti:

        Laita joululyhty omaankin koslaasi niin ei tartte kadehtia.

        Ei kukaan kade ole vaan huvittunut "lamppupojista"

    • Anonyymi00082

      Mitä se Purra siellä taas huutelee ja viisastelee menemään!! Kyllä Thaimaa tietää tasan tarkkaan mitä tekee!!! Ne ottaa ne köyhät’ suomalaiset sinne koska ne ostaa joka ikinen päivä sieltä riisiä ja kookospähkinöitä, syövät paikallisten nuudelit ja jättää viimisetkin roposensa paikallisille katusuutarille. Vai että laatu huonoa? No sitähän se on! Turha siellä on kalliita hotelleja pitää pystyssä miten Suomessa sosiaalihuoltoa, kun sisään lappaa vain porukkaa.

      • Anonyymi00083

        Täällä Suomessa meikäläiset syö pelkkää pettuleipää ja kerää käpyjä talvipakkasille, kun samaan aikaan tuolta rajojen takaa marssii väkeä suoraan valmiiseen pöytään. Sossun luukulla on pitemmät jonot kuin sota-aikana konsanaan, ja meille ei anneta edes uutta hammasharjaa ilman paperisotaa. ÄLKÄÄÄÄÄ PUHUKO LAADUSTA KUN KAIKKI ON JO PILALLA!!

      • Anonyymi00084
        Anonyymi00083 kirjoitti:

        Täällä Suomessa meikäläiset syö pelkkää pettuleipää ja kerää käpyjä talvipakkasille, kun samaan aikaan tuolta rajojen takaa marssii väkeä suoraan valmiiseen pöytään. Sossun luukulla on pitemmät jonot kuin sota-aikana konsanaan, ja meille ei anneta edes uutta hammasharjaa ilman paperisotaa. ÄLKÄÄÄÄÄ PUHUKO LAADUSTA KUN KAIKKI ON JO PILALLA!!

        Persuporvarihallitus on rikkonut ennätyksiä työttömyydessä sekä konkurseissa. Ja jos sama meno jatkuu myös polttoaineiden hinnoissa.

    • Anonyymi00085

      Koristemaalauksiin ja lisävaloihin ja lamppuihin kyllä löytyy rahaa, kyllä sitä rahtia voi ajaa vaikkei auto näytä joulukuuselta

      • Anonyymi00087

        Rekkavetureiden polttoainetankkien vetoisuudet 400 - 800 -1200 litraa.
        800 litran tankkaus nykyhinnoilla n. 2000€.
        Lisävalot ja muut härpäkkeet ostetaan autoon yhden kerran.
        Kannattako kadehtia?

      • Anonyymi00120

        Jäkäjäkä

      • Anonyymi00121
        Anonyymi00087 kirjoitti:

        Rekkavetureiden polttoainetankkien vetoisuudet 400 - 800 -1200 litraa.
        800 litran tankkaus nykyhinnoilla n. 2000€.
        Lisävalot ja muut härpäkkeet ostetaan autoon yhden kerran.
        Kannattako kadehtia?

        Persut on kateellisia kaikille jopa toisilleen .

      • Anonyymi00189
        Anonyymi00087 kirjoitti:

        Rekkavetureiden polttoainetankkien vetoisuudet 400 - 800 -1200 litraa.
        800 litran tankkaus nykyhinnoilla n. 2000€.
        Lisävalot ja muut härpäkkeet ostetaan autoon yhden kerran.
        Kannattako kadehtia?

        Ei kukaan kadehdi, kysymys oli vain siitä ettei rekan ole pakko näyttää joulukuuselta ja ilman kalliita erikoismaalauksia voi ajaa aivan hyvin.

    • Anonyymi00093

      Taisi osua arkaan paikkaan .

      Rahaa on ja tuet pöyörii

      Ei duunari saa mitään vähennyksiä

    • Anonyymi00100

      Tietysti yritys saa vähentää polttoainekulut verotuksessa kuten muutkin yritystoiminnan kulut. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä että polttoaine olisi yritykselle ilmaista. Yritys maksaa polttoaineesta. Polttoaineen hinnan noustessa verotuksessa kuluna vähennettävä osuus kasvaa ja vastaavasti yrityksen verotettava tulo pienenee. Se verotettava tulo on yrittäjän palkkaa. Siitä palkasta yrittäjä maksaa esimerkiksi ruuasta ja asumisesta ihan samalla tavalla kuin palkansaajatkin. Verotuksesta vielä sen verran, kukaan ei maksaisi veroja palkastaan ellei olisi yrityksiä. Palkansaajan bruttotulo, josta maksetaan vero, on maksettu yrityksen tililtä. Jos palkan saaja on töissä kunnassa tai valtiolla, koko palkka maksetaan verotuloista, jonka juuret ovat siellä yritysten kassassa.

    • Anonyymi00101

      Onneksi tuleva vihervsemmistohallitus pysäyttää polttoaineiden hintojen jatkuvan nousun ja laskee hinnat siedettävälle tasolle.
      Sitten on taas duunareilla, elakeläisillä ja muilla köyhillä taas varaa ajaa vaikka pillurallie!
      Kiitos Antti, Kiitos Mia, Kiitos Sohvi jo etukynteen tästä!!!!

      • Anonyymi00104

        on se kovaa porukkaa laittaessaan siis xin, kimin, trumpin, putinin, talebanit, huthit, anttosen, yms. kuriin.
        hyvä, hyvä, hyvä, 🙌 🙌 🙌

      • Anonyymi00113

        Miten pysäyttää ?
        Onko antilla Oma öljylähde vai mistä sitä halpaa pensiiniä saavat ?

    • Anonyymi00102

      Suomen politiikot ja päättäjät eivät ole mitään talousneroja verrokkimaihin jos verrataan. Ei ole koskaan olleet.
      Euroopanunioni päättää miten suomentalous kehittyy.
      Suomalaiset ovat aina kärsineet mitä muualla mailmassa tapahtuu olipa se sota tai rauhan aika. Kehitetään uusia työryhmiä ja virkoja miettimään joutavia asioita. Turha kitistä nyt kun bisnesajattelu perustuu vääriin seikkoihin.
      Euroopan kaatopaikka oleminen ei takaa aina onnellisuutta.

    • Anonyymi00105

      Perus Ässä on suurin duunarlpuolue.

      • Anonyymi00114

        Joko perusÄSSÄ milad kävi välikadulla?

      • Anonyymi00115

        Tuli minkämoinen hallitus jatkossa tahansa, mikään ei tule muuttumaan:
        Suomeen on rakennettu byrokratia jonka taustalla on kansainvälinen pääoma. kapitaali, nyt määrääjänä on EU.
        Suomen poliitikoilla on halu "mennä Maailmalle", missä se sitten lieneekin!
        Kun hallitus vaihtuu, vaihtuu vain sama paska, eri paketissa!

      • Anonyymi00135
        Anonyymi00115 kirjoitti:

        Tulee muuttumaan! Jos siellä on demarit niin verotus nousee takuuvarmasti!!!

      • Anonyymi00176
        Anonyymi00115 kirjoitti:

        Tuli minkämoinen hallitus jatkossa tahansa, mikään ei tule muuttumaan:
        Suomeen on rakennettu byrokratia jonka taustalla on kansainvälinen pääoma. kapitaali, nyt määrääjänä on EU.
        Suomen poliitikoilla on halu "mennä Maailmalle", missä se sitten lieneekin!
        Kun hallitus vaihtuu, vaihtuu vain sama paska, eri paketissa!

        On se jo niin nähty.-Jos vaihtuu paska niin vaihtuu sen värinkin.

    • Anonyymi00116

      On se kun puut mätänee metsiin.

    • Anonyymi00117

      tämähän asia oikeastaan kuuluu kokoomuksen asioihin ,, mutta täytyy myöntää ettei minunkaan auto liiku oikeastaan ollenkaan ,, tämä vero rysä varmaan tuntuu kohta valtion kassassa . siinä on kyllä parantamisen varaa sähköautojen vero uudistuksessa niiden käyttöönotto verotus pitäisi laittaa niin kuin muiden autojen verotus ja tietulli lait päälle ja tämähän perustuu tähän, joku viisas sanoi teidän maksavan edellisestä autosta saman veron kuin muutkin miksi ei sähkö ajelustakin pitäisi maksaa,,

    • Anonyymi00118

      Persniekat ja 3€ pentsiini 🤣🤣🤣

    • Anonyymi00122

      raakaöljyn hinta vaikuttaa lopputuotteen hintaan noin 20 % ,hirveät verot ja neste ja kaikki tässä ketjussa ovat lisänneet omaa osuuttaan ,eivät ymmärrä mihin tämä kiskominen johtaa suomen taloudessa .

      • Anonyymi00123

        Porvarit rikastuu ja muu kansa köyhtyy se on tän päivän meno Suomessa.

      • Anonyymi00211
        Anonyymi00123 kirjoitti:

        Porvarit rikastuu ja muu kansa köyhtyy se on tän päivän meno Suomessa.

        Kun demarit pääsee valtaan, niin kaikkea verotetaan
        niin kauan kun ihminen vähänkin liikkuu. Demareiden
        vaaliohjelmassa on lause: Liike on pääasia vaikka minnekään
        edettäisi.

    • Anonyymi00125

      tämä asia joka vaikuttaa polttoaine hintoihin on ukrainan tuki paljonko on suomi antanut omasta tahdosta rahaa(siis on myös EU-komission aloittama rahasto jossa jokainen maa antaa tietyn summan sinne eikä yhtään enempää) ? tuntuu näiden velkojen maksamisessa menevän miljoona vuotta ja auttaako nämä avut mitään ? ,, niin auttaisiko näiden avustusten poisto tai karkealla kädellä pienentäminen ? onko tämä ukrainan kansa karjalaista sukujuurta vai olenko kuuluut väärin kun näin on toisteltu?

      • Anonyymi00126

        Polttoaineiden hintoihin vaikuttaa raakaöljyn kulloisenkin hinnan lisääksi kolme erilaista valtion aikanaan asettamaa veroa, jakelukustannukset, huoltomoyrittäjän haluama marginaali jne. yksikään noista tekijöistä ei liity Ukrainan tukemiseen!
        Jopa netistä löytyy tietoa polttoineen hinnanmuodostuksesta, pitää edes yrittää hankkia tietoa eikä huutaa tietämättömänä kurkku suorana.

      • Anonyymi00127

        Suomi on jakanut Ukrainaan korruptioveijareiden jaettavaksi 3,6 miljardia.
        Sillä olisi ollut kotimaassakin käyttöä, lisäksi on hyysätty kotimaassa Ukrainan pakolaisia, joista ainakin miesväki pitäisi passittaa kotomaataan puolustamaan täältä loisimasta. Naiset voivat jäädä, koska ovat työteliäitä ja poikamiehiä on varsinkin maalla paljon.

      • Anonyymi00136
        Anonyymi00127 kirjoitti:

        Suomi on jakanut Ukrainaan korruptioveijareiden jaettavaksi 3,6 miljardia.
        Sillä olisi ollut kotimaassakin käyttöä, lisäksi on hyysätty kotimaassa Ukrainan pakolaisia, joista ainakin miesväki pitäisi passittaa kotomaataan puolustamaan täältä loisimasta. Naiset voivat jäädä, koska ovat työteliäitä ja poikamiehiä on varsinkin maalla paljon.

        Olipa nazirasistinen kommentti.

      • Anonyymi00153
        Anonyymi00136 kirjoitti:

        Olipa nazirasistinen kommentti.

        Ei vaan nasimarasistinen kommentti🤣

      • Anonyymi00167
        Anonyymi00126 kirjoitti:

        Polttoaineiden hintoihin vaikuttaa raakaöljyn kulloisenkin hinnan lisääksi kolme erilaista valtion aikanaan asettamaa veroa, jakelukustannukset, huoltomoyrittäjän haluama marginaali jne. yksikään noista tekijöistä ei liity Ukrainan tukemiseen!
        Jopa netistä löytyy tietoa polttoineen hinnanmuodostuksesta, pitää edes yrittää hankkia tietoa eikä huutaa tietämättömänä kurkku suorana.

        Kyllä raakaöljyn hankintahinta riippuu hyvinkin Ukrainan tukemisesta. Venäjältä Suomi saisi paljon edullisempaa öljyä kuin muualta. Joten sinunkin kurkku joutaisi tukkia: olisi yksi paskanpuhuja vähemmän. Toki onhan tässä vielä lisänä kaikki ahneet välistävetäjät yhteiskunnan elättien lisäksi. Siitä se Suomessa polttoaineen hinta muodostuu.

      • Anonyymi00212
        Anonyymi00126 kirjoitti:

        Polttoaineiden hintoihin vaikuttaa raakaöljyn kulloisenkin hinnan lisääksi kolme erilaista valtion aikanaan asettamaa veroa, jakelukustannukset, huoltomoyrittäjän haluama marginaali jne. yksikään noista tekijöistä ei liity Ukrainan tukemiseen!
        Jopa netistä löytyy tietoa polttoineen hinnanmuodostuksesta, pitää edes yrittää hankkia tietoa eikä huutaa tietämättömänä kurkku suorana.

        Polttoaineissa on kartellihinnat + verot ym. päälle.
        Kilpailu on rajoitettu laillisesti, eikä tähän kukaan
        puutu.

    • Anonyymi00139

      niin oikein sanottu ,, miksi he tulevat nuoert ukranlaiset niidenhän pitäisi olla sotimassa ,, mutta tämähän polttoaine hinta suomeen tullessa maksaa vain 1 euron ja loput on veroja , näihän tää persujen tyyppi vastas A-talk kun juttelivat siinä .. eli enpä tiiä mihin nuo manit menee ,, isoista rahoista puhutaan,,

      • Anonyymi00140

        Persuporvari porukan taskuihin ne rahat menee.

      • Anonyymi00141
        Anonyymi00140 kirjoitti:

        Persuporvari porukan taskuihin ne rahat menee.

        Keskustasta bensavaatimus pääministerille – ”Orpon on otettava johtajuus”
        ”Ihmisillä ei ole enää varaa käydä töissä”, kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk) sanoo polttoaineiden hintoihin viitaten.

        Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, oppositiopuolue keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska vaatii hallitusta välittömästi koolle setvimään bensariitansa ja etsimään ratkaisuja polttoaineiden hinnannousun hillitsemiseksi.

        – Suomalaiset eivät kaipaa hallituspuolueiden keskinäistä riitelyä vaan päätöksiä. Pääministeri Petteri Orpon (kok) on otettava johtajuus, kutsuttava hallitus koolle ja tuotava nopeasti pöytään yhteinen, uskottava ratkaisu, Ovaska vaatii tiedotteessaan.

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000012288613.html

      • Anonyymi00142
        Anonyymi00141 kirjoitti:

        Jokohan joutuu porvarispedet nöyrtymään ? Jos Urpo on yhtä Urpo kun on ollutkin niin tuskimpa.

      • Anonyymi00143
        Anonyymi00142 kirjoitti:

        Jokohan joutuu porvarispedet nöyrtymään ? Jos Urpo on yhtä Urpo kun on ollutkin niin tuskimpa.

        Vaalikiimassa saatta vaikkapa vahinko sattua ja persuporvarit alentaa polttoaineden hintoja 1-2 centtiä.

      • Anonyymi00145
        Anonyymi00141 kirjoitti:

        Keskustasta bensavaatimus pääministerille – ”Orpon on otettava johtajuus”
        ”Ihmisillä ei ole enää varaa käydä töissä”, kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk) sanoo polttoaineiden hintoihin viitaten.

        Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, oppositiopuolue keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska vaatii hallitusta välittömästi koolle setvimään bensariitansa ja etsimään ratkaisuja polttoaineiden hinnannousun hillitsemiseksi.

        – Suomalaiset eivät kaipaa hallituspuolueiden keskinäistä riitelyä vaan päätöksiä. Pääministeri Petteri Orpon (kok) on otettava johtajuus, kutsuttava hallitus koolle ja tuotava nopeasti pöytään yhteinen, uskottava ratkaisu, Ovaska vaatii tiedotteessaan.

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000012288613.html

        Ovaska on kepulien PELLE

      • Anonyymi00148
        Anonyymi00145 kirjoitti:

        Ovaska on kepulien PELLE

        Persut on koko puolue täynnä pelkkiä pellejä johtoa myöten.

      • Anonyymi00164
        Anonyymi00148 kirjoitti:

        Persut on koko puolue täynnä pelkkiä pellejä johtoa myöten.

        Perussuomalaiset ovat suurin duunaripuolue ja KEPU on näivettynyt ja näivettyvä huijaripuolue!

    • Anonyymi00144

      Jos meillä olisi veromoukari SDP ja Kepu vallassa olisi bensan hinta 4e litralta.

      • Anonyymi00147

        Ja taas paskapuhetta.

      • Anonyymi00159

        Älä unta näe, nää nykyiset valehtelijat siellä teillä sitä hintaa nostaa ja sä vaan uskot kaiken maailman lööpit! Katsoisit peiliin ja miettisit kuka sua oikeasti kusettaa. Sä olet kyllä niin aivopesty kun olla ja voi, ei mitään rajaa.

      • Anonyymi00165

        Totta.

        Pitääpä äänestää pätkäyttää Perussuomalaisia.

      • Anonyymi00214
        Anonyymi00147 kirjoitti:

        Ja taas paskapuhetta.

        Demarit verottaa kansalaisia niin kauan kun
        se vähänkin liikkuu. Tulevaisuudessa olemme
        Suolapatsaita.

    • Anonyymi00146

      Asuminen, palvelut ja työ lähelle toisiaan. On paljon parempi olla monta pienempää kaupunkia, kuin yksi jumallattoman iso.

      • Anonyymi00156

        Luuletko oikeesti et jengi haluaa nähdä saman yhen Prisman ja kolme nistiä joka päivä loppuelämänsä? Isossa kaupungissa kaikki on oikeesti lähellä eikä tarvii katella sun kaltaisia NPC-hahmoja jossain perähikiällä. Ota pää pois pensaasta broidi.

    • Anonyymi00150

      Moi ystävä Minä tulla toisesta maasta siellä me ajaa kameli kameli syö vain vähän ruoho ja juo vesi ei maksa mitään Suomi diesel maksaa enemmän kuin kulta ja timantti miten teillä rekkamies voi elää kohta teidän pitää laittaa viisi poroa vetämään iso perävaunu muuten ei tule banaanit kauppaan

      • Anonyymi00151

        Niinhän ne väittää. Mutta minäpä tiedän, että te olette tulleet sieltä meren takaa hakemaan minun salaista raparperireseptiäni. Ei se mitään, saat sen jos autat minua hautaamaan tämän vanhan radion takapihalle. Se puhuu liikaa saksaa öisin, mutta oletko kuullut, mitä tapahtuu, kun korpit lentävät takaperin?

    • Anonyymi00152

      Jos Orpon hallitus olisi noudattanut Marinin hallituksen määräämää jakeluvelvoite aikataulua polttoaineenhinta olisi vielä kalliinpaa. Että turha on nykyhallitusta syyttää.

    • Anonyymi00154

      bro, tää on ihan perus kysynnän ja tarjonnan laki, opettele taloustieteen alkeet. Jos sun bisnesmalli kaatuu siihen et bensa maksaa vähän enemmän, niin sun katteet on ollu valmiiks ihan kuralla. Osaavat yrittäjät vaan siirtää ne kustannukset suoraan asiakkaalle tai optimoi reitit Google Mapsista. Skill issue, sanoisin. Ei muuta ku lisää grindiä ja vähemmän valitusta.

      • Anonyymi00155

        Ei nää fossiiliset kestää ikuisesti. Ois varmaan kantsinu investoida niihin sähkörekkoihin ajoissa. Markkinatalous hoitaa, jos ei kassa kestä niin sit yritystoiminta uusiks. Elon Musk hoitais tänki viidessä minuutissa, mut jatkakaa ihmeessä siitä dieselistä valittamista.

      • Anonyymi00182

        Oikeat ja osaavat yrittäjät tuovat rajaa Suomen Valtion kassaan. Kaikki jotka sitä vievät toiseen suuntaan kuin myös rajojen sisäpuolella toimivat yrittäjät ovat verrattavissa julkiseen sektoriin eli "yhteiskunnan elättejä". Toki näennäinen työn tekemisen tehokkuusaste voi vaihdella "hiekkalaatikolla". Ulkomaan markkinoilla on oikea kilpailu !

    • Anonyymi00161

      onhan tää aika juttuja ,, kuinkahan paljon maksaa sähkörekka maksaa jos nää autotkin maksaa maltaita ,, niin no se ostaa joka haluu ,,eikä tää maa ole siihen edes valmis suuret latauspaikat ja toiseksi en usko sähkö autojen kehittyvän,, tilalle tulee joku toinen vaihto ,, mutta täällähän on kovia puhujia jotka aattelee mitä aattelee ,, tää vissi,, lopetetaan koko autoilu ja keksiköön sitten millä viedä ,, vois olla vaik hevonen ,,äs liikaa tulee kakkaa ja pirua ilmasto kriisi tapahtuu,, polkupyörä ,,äs ,, likaa kumin palamista saastuttaa luontoa ,, no on tällei et jokainen hakee millä hakee tavaransa,,, silloin ei luonto kärsi eikä saastu ja nuoretkin saa liikuntaa kun on pakko,,

      • Anonyymi00226

        Sähköbussien osuus HSL-alueen (pääkaupunkiseudun) bussiliikenteestä on noin puolet, ja syksyyn 2026 mennessä osuus nousee 53 prosenttiin.Kappalemäärällisesti pääkaupunkiseudun liikenteessä kurvailee tällä hetkellä yli 600 sähköbussia. Kehitys etenee nopeasti seuraavien lukujen valossa:

    • Anonyymi00166

      Persuporvareiden ahneudella voip oll vielä paskainen loppu.....

    • Anonyymi00168

      Halpaahan tuo diesel vielä on elkee valittako

    • Anonyymi00169

      Perus bensa on edullisempaa kuin KAKARAHALLITUKSEN aikana

      • Anonyymi00170

        2020 bensiinin hinta alimmillaan 95-bensiini maksoi Suomessa noin 1,28 euroa litralta.

        Vuoden 2022 keväällä ja alkukesällä, Ukrainan sodan alettua, polttoaineiden hinnat nousivat rajusti. 95- ja 98-bensiinin sekä dieselin pumppuhinnat kävivät Suomessa paikoin lähes 2,5 ja ajoittain yli 2,6 eurossa litralta.

        Kesäkuussa 2023, Marinin hallituskauden päättyessä, bensiinin keskihinta oli Tilastokeskuksen mukaan noin 1,98 euroa litralta.

      • Anonyymi00171

        Ja taas puhuttiin paskaa . Jo nyt on ollut pidemmän aikaa paljon kalliimpaa kuin edellisen hallituksen aikana.

      • Anonyymi00174
        Anonyymi00171 kirjoitti:

        Ja taas puhuttiin paskaa . Jo nyt on ollut pidemmän aikaa paljon kalliimpaa kuin edellisen hallituksen aikana.

        Tuolla aiemmin on kommentti joka kertoo miten asia todellisuudessa on. Ja minä en ole tuon kommentin kirjoittaja mutta olen samaa mieltä:"Melkoisen hölmö on kuljetysalan yritys jos ei sido sopimustaan mm. polttoaineen hinnan johdosta tehtäviin taksa korotuksiin.
        Yrittäjä saa veroissa tehdä vähennykset kuluistaan.
        TämäKIN asia menee "persujensyyksi" - melkoisen rajoittuneita on ihmiset jotka ei ymmärrä mistä maailmanmarkkinahinnan nouseminen johtuu.
        Öljyn hinta ei laske tuulisella säällä, eikä sen hintaa "persut" päätä.
        Polttoaineen hinnan laskeminen tarkoittaisi verotuksen laskemista - paljonko haluaisitte maksaa siitä rekkafirman polttoainelaskusta verona".

      • Anonyymi00175
        Anonyymi00170 kirjoitti:

        2020 bensiinin hinta alimmillaan 95-bensiini maksoi Suomessa noin 1,28 euroa litralta.

        Vuoden 2022 keväällä ja alkukesällä, Ukrainan sodan alettua, polttoaineiden hinnat nousivat rajusti. 95- ja 98-bensiinin sekä dieselin pumppuhinnat kävivät Suomessa paikoin lähes 2,5 ja ajoittain yli 2,6 eurossa litralta.

        Kesäkuussa 2023, Marinin hallituskauden päättyessä, bensiinin keskihinta oli Tilastokeskuksen mukaan noin 1,98 euroa litralta.

        Samppanjasosialisti SANNA

      • Anonyymi00178
        Anonyymi00174 kirjoitti:

        Tuolla aiemmin on kommentti joka kertoo miten asia todellisuudessa on. Ja minä en ole tuon kommentin kirjoittaja mutta olen samaa mieltä:"Melkoisen hölmö on kuljetysalan yritys jos ei sido sopimustaan mm. polttoaineen hinnan johdosta tehtäviin taksa korotuksiin.
        Yrittäjä saa veroissa tehdä vähennykset kuluistaan.
        TämäKIN asia menee "persujensyyksi" - melkoisen rajoittuneita on ihmiset jotka ei ymmärrä mistä maailmanmarkkinahinnan nouseminen johtuu.
        Öljyn hinta ei laske tuulisella säällä, eikä sen hintaa "persut" päätä.
        Polttoaineen hinnan laskeminen tarkoittaisi verotuksen laskemista - paljonko haluaisitte maksaa siitä rekkafirman polttoainelaskusta verona".

        Mitäs menivät lupailemaan 1 euron bensoja ?
        Ja sit vielä tuo paskapuhe siitä että oli kalliimpaa edellisen hallituksen aikana täyttä sontaa ja paskapuhetta.
        Mitä muuta voit odottaa ammttivalehtelijoilta ?

      • Anonyymi00179
        Anonyymi00175 kirjoitti:

        Samppanjasosialisti SANNA

        Ja halvat bensat tuossa oli sulle puupää faktaa !

    • Anonyymi00177

      Oli se kuma kun maailmanmarkkinahinta nosti Marinin hallituksen aikana hintaa, niin se ei ollut persujen mielestä mikään syy, vaan syy oli hallituksen. Persut kehuvat Trumppia kuinka hyvä presidentti hän on, niin eihän se voi olla Trumpin syy vaan hallituksen syy kun öljy on kallista. Niin ja tietysti Marinin hallituksen syy, niin kuin kaikki muukin.
      Toivottavasti muistatte seuraavan kerran kun olette äänestyskopissa, että mitä saa kun äärioikeistolle antaa äänensä Suomessa tai USAssa.

      • Anonyymi00180

        Saa jytkyllisen kuraa ja sontaa sekä valheita 24/7 365 .

    • Anonyymi00181

      ihmettelen suuresti mitä tämä porvari marie oikein teki ,, jos muistan oikein kaikki polttoaineiden hinnat nousi sen aikana kauheasti kun verrataan ostohintaan ,, epäilen tämän hinnan olevan sama kuin nyt eli raaka öljyn hinta 0,74 euro litra bensiini olisko diesel vähän halvempi hinta litralta eli kuin nyt kun laskee silloisen raaka hinnan polttoaineesta ja verot päälle sama hinta kuin nyt ,,mutta loppu aikana hinta nousi jolloin ei ollut mitään painetta nostaa hintoja siitä huolimatta he nostivat koko hallitus teki samassa hengessä tämän ja olikos siellä hallituksessa SDP,VIHREÄ,KESKUSTA,RKP ja tärkein asia heidän EI TARVINNUT TEHDÄ SITÄ,,,

    • Anonyymi00183

      Tämän takia juuri diesel on nyt niin kallista: ”Itsemurhayhdistelmä”

      Ekonomisti myöntää, että raakaöljyn hinnan geopoliittisella riskipreemiolla on merkitystä. Samalla hän kuitenkin huomauttaa, että poliittiset valinnat olivat jo aikaisemmin heikentäneet markkinoita.

      Dieselin hinta on noussut Suomessa koko Euroopan kalleimmaksi. Korkein dieselin hinta noteerattiin viime viikolla Salossa, jossa litrahinta kipusi viikonloppuna 2,8 euroon.

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8b76f934-30ab-4dfd-8d77-08379ec731ec

      • Anonyymi00184

        Kohta menee se 3 egee rikki...

    • Anonyymi00187

      Odotelkaa että ruokakaupat tyhjenevät , vasta silloin tulee esille koko kurjuus .

    • Anonyymi00188

      Palstan mielipiteistä päätellen jokainen Toyota-kuski on saavuttanut kuljetusalan korkeimman ammattitaidon heti kohta maksettuaan käsirahan kotterostaan ...

      • Anonyymi00197

        Yksi asia näyttää varmalta, uusi (vanha) eduskunta nostaa palkkojaan kuten ennenkin!
        Heille matkustaminen on halpaa, mene junalla, taksilla tai lentokoneella.
        Polttoaine on heille halpaa. Maksaja löytyy äänestäjistä.
        Mitä kansa heille merkitsee äänestyksen jälkeen.
        Niin, kuka voitti?
        Vaikka kuinka suomalaiset ovat ovat puolustaneet maata jopa polttopulloin
        vihollistaan vastaan. kelvottomista virkamiehistä ja poliitikoista suomalaiset eivät ole päässeet eroon. Ei sitten millään vaan ovat sitten sotien jälkeen tapelleet keskenään. Ja antaneet kelvottomille tilaisuuden jatkaa vallassa!

    • Anonyymi00192

      Suomi on uskomattoman paska maa.

      • Anonyymi00203

        Samaa mieltä,tosi paska ja paskemmaksi vielä muuttuu.

    • Anonyymi00194

      On kuvaavaa, että yhteiskunta ajautuu kriisiin heti, kun fossiilikapitalismin ja miesten dominoiman kuljetusalan tuottoja koetellaan. Samaan aikaan naisvaltaiset hoiva-, kasvatus- ja palvelualat ovat eläneet jatkuvassa kriisissä ja alipalkkauksessa vuosikymmeniä ilman, että talouden positiivinen vire olisi koskaan pelastanut niitä. Todellista kannattavuusongelmaa ei ole dieselin hinta, vaan se, että yhteiskuntamme arvottaa rahdin liikkumisen korkeammalle kuin ihmisten hyvinvoinnista huolehtimisen.

      • Anonyymi00199

        Meijän yhteiskunta o sillee o0o0o katkokaa ne hoitajien lakot mut älkää koskeko rekkamiesten rahoihin.Valtio o tyylii et oo hiljaa ja ota tästä vähä lisää lähitapiola-lippiksiä. Fossiilikapitalismi on ihan meemi ja äijien huoltokriisi pelkkää copetusta aivan flop niin yesterday. Totuus on se, et koko tää talousmalli on cooked. Kyse on Smash the patriarchy, ei mulla muuta.

      • Anonyymi00204

        3v Koulutuksesta, 3500e kouraan on suomessa ihan ok. suurin osa ajasta tietokoneen ääressä ilman vastuuta mistään. iso osa käyttäytyy surkeasti, eivät ymmärrä edes pienimpiä kohteliaisuus ja pysyttelevät kaukana potilaista. ne ajat kun oli sisar hento valkoisia on nykymenosta kaukana. ihmiset vain kuvittelevat että hoitaja on 5000e arvoinen, ei suomella sellaiseen ole varaa eikä huonosta hoidosta eikä palvelusta.

      • Anonyymi00205

        Kuuleppa tyttö, tai mikä sateenkaariasiantuntija siellä lieneekin. Kyllä huomaa, ettei ole päivääkään tehty oikeita töitä, kun tuollaisia ehditään miettiä. Jos teidän annetaan päättää, niin kohta täällä ei liiku mikään muu kuin pelkkä valitus. Turha siinä on miehiä syyttää, jos oma ala ei tuota muuta kuin kuluja siellä teidän virastoissa ja kouluissa, mutta jostain ne veroeurot on tähän maahan ensin ansaittava.

      • Anonyymi00206
        Anonyymi00205 kirjoitti:

        Ai ihanaa, patriarkaatin vihainen edustaja tuli kertomaan, miten maailma makaa!. On varmaan tosi pelottavaa huomata, että se maailma, jossa sun kaltaiset saivat määritellä työn ja arvon, on murenemassa alta. Sä kutsut sitä valitukseksi, me kutsumme sitä vääryyksien osoittamiseksi. Mutta jatka ihmeessä tuota veroeuroista vaahtoamista se on täydellinen savuverho sille, ettet kykene kohtaamaan sitä tosiasiaa, että sun aikasi status quon vartijana on tulossa tiensä päähän, jota sä niin epätoivoisesti yrität puolustaa sinun kaltaistesi hyödyksi. Terveyttä ja jaksamista sinne menneisyyteen.

    • Anonyymi00198

      Persuile tiedoksi, tätä sitä saa kun lähtee kokoomuksen tukipuolueeksi. Kuinka moni persu on hyötynyt näistä rikkaiden veohelpotuksista ja siitä että suuret pankit Op ja Nordea ovat saamassa miljonien veronalennukset?
      Pienituloiset ja työttömät miettivät syövätkö va ostavatko elintärkeitä lääkkeitä, tämän kertoi tv:n alueuutisissa seurakunna diakoni.

    • Anonyymi00200

      Minkä takia ammattiliitot ovat hiljaa ja tumput suorana , eikö niistä ole mihinkään nykyisin .

    • Anonyymi00202

      Vasemmistolaispolitiikkaa on kun eletään velaksi ja laitetaan perus-Suomalaiset syylliseksi.

    • Anonyymi00207

      Kuunnelkaa nyt itseänne! Te istuitte maratonhallituksessanne vuosia rakentamassa tätä verokiilaa ja kurjistamassa suomalaista yrittäjyyttä älyttömillä ilmastotavoitteillanne. Mutta teiltä unohtuu aina se kaikkein tärkein: mistä ne rahat otetaan? Teidän reseptinne on aina lisävelka ja veronkorotukset muualle, mikä tuhoaisi talouden orastavan kasvun kokonaan. Me olemme laskeneet jakeluvelvoitetta ja tehneet historian suurimpia verokevennyksiä polttoaineisiin teidän korotusaikeidenne sijaan.

      • Anonyymi00208

        Turha näille on jankuttaa!

      • Anonyymi00213
        Anonyymi00208 kirjoitti:

        Turha näille on jankuttaa!

        Sinä Soinia fanittava ja Hallapersuja maalittava antipersutrolli toistat 365vrk vuodessa 18-22h/vrk yhden ja saman kaavan jokaisella palstalla joissa trollaat. Kirjoittaen avauksia joiden viestiketjuihin tuot vastakkaisia leirejä edustavat mielikuvituskaverisi väittelyn aikaansaamiseksi niiden välillä. Turvautuen sensuuriin kun yksinpuhelujasi häiritään vastaamalla sinun viestien kalasteluviesteihin joilla niitä vastauksia kalastelet.

      • Anonyymi00215

        Yksi ja sama väittely omien mielikuvituskavereiden kanssa jokaisessa viestiketjussa poikkeuksetta 18-22 tuntia 365 vrk vuodessa oli arki, pyhä, joulu tai juhannus. Ja muiden viestit poistoon jotka herran yksinpuheluja häiritsee.

      • Anonyymi00217

        Ketkä on laskeneet jakeluvelvoitetta ja keventäneet veroja ? Kumma jos noin on tehty niin vieläkään sitä ei hinnoissa huomaa ?
        Haiskahtaa paskapuheelta .

      • Anonyymi00218

        .Onpa kurjaa, että keskustelun taso menee taas tälle linjalle. Te maalaatte meistä kuvaa jonkinlaisina talouden vihollisina, vaikka meidän reseptimme on aina pyrkinyt oikeudenmukaisuuteen ja siihen, ettei heikoimmilta leikata. Teidän historian suurimmat verokevennyksenne suosivat vain harvoja, ja minulle tulee todella surullinen olo siitä, miten vähän te arvostatte pitkäjänteistä työtä verokiilan ja yrittäjyyden toimintaedellytysten eteen. Meidät on nyt täysin ymmärretty väärin, ja tällainen vääristely tuntuu todella epäreilulta.

      • Anonyymi00219
        Anonyymi00218 kirjoitti:

        Ai ettei heikoimmilta leikata johan alko tulee sontaa sun suustas huh huh !

        On toi paskanpuhuminen kyllä toisilla oikeesti verissä ....

      • Anonyymi00221

        Mene tonne kadulle juttelee dösäkuskeille ja raksajengille, ne kertoo sulle mikä on meininki. Jos jengillä ei oo fyrkkaa ostaa edes safkaa niin miten me saadaan tähän maahan yhtään uutta bisnestä, jos te vaan kuristatte ostovoimaa? Tää sun diilis on huono, ja sä tiedät sen itekin. Mulla menee hermo tohon teidän selittelyyn.

      • Anonyymi00222
        Anonyymi00217 kirjoitti:

        Ketkä on laskeneet jakeluvelvoitetta ja keventäneet veroja ? Kumma jos noin on tehty niin vieläkään sitä ei hinnoissa huomaa ?
        Haiskahtaa paskapuheelta .

        Nykyisen eduskunnan aikana ON laskettu jakeluvelvoitetta ja se näkyy hinnoissa siten, että ellei sitä olisi laskettu, hinnat olisivat vieläkin korkeammat.
        Selvitäpäs mistä kaikesta polttoaineen hinta koostuu, siinä on raakaöljyn hinta, siinä on kolme eri aiempien eduskuntien aikaan säädettyä veroa, on jakelukustannukset, jakelupisteen marginaalit jne.
        Hanki edes vähän tietoa niin ei tarvitse huutaa kurkku suorana sitä tyhmää huutoa...

    • Anonyymi00216

      Persujen "kyvyt" ovat työttömyyden ja köyhyyden lisääminen ja silmien vääntely.

      Ajelin diesel-autolla aikoinaan n. 12 vuotta. Polttoaineen hinta vaihteli 1.2 -1.6€ /litra. Hirvittää nyt katsoa pumppuhintoja eikä käy tankkaajia kateeksi. Nykyhintoihin vielä käyttövoimavero päälle.

      • Anonyymi00220

        Kyllä kohusta kohuun perussuomalaiset.

      • Anonyymi00223

        Mä ostin Alkosta aikoinaan 15 vuotta viinaa joka maksoi 3- 7€ pullo, hirvittää nyt katsoa viinanjuojia kun samainen pullo maksaa 12 €.

      • Anonyymi00225

        Huutista, porukoilla menee kaikki kelatuet ja pikkupalkat suoraan vuokraan ja halpaan makaroniin tai sit mennään vaan pummiin joltain porvarilta jonotusaikaa.

      • Anonyymi00252

        Aika kultaa muistot, ystävä hyvä. Mutta mietipä sitä näin päin, jos pullon hinta on noussut seitsemästä eurosta kahteentoista, niin se on vain loistava motivaattori tienata enemmän ja lisää viinaa. Nautitaan elämästä nyt, kun siihen on mahdollisuus, eikä murehdita.

    • Anonyymi00227

      Amerikan-Persu hyökkäsi Iraniin joka nostaa polttoaineen hintaa.
      Tumpilla on hätä kun Ukraina pommittaa Venäjää, ja on kieltänyt Ukrainaa särkemästä Venäjä öljyjalostamoita.

    • Anonyymi00228

      Miten opiskelijana pitäisi uskoa tulevaisuuteen, kun hallitus ja EU-byrokraatit fiilistelevät teoreettisilla talouskasvun prosenteilla ja reaalitalous kuristetaan hengiltä tähän sääntelyyn? Toimintaedellytykset pyyhkäistään maton alle veroratkaisuilla ja koko yhteiskunnan verenkierto ajetaan tietoisesti seinään! Teoria ja käytäntö eivät selvästikään kohtaa Arkadianmäellä. Tervetuloa sääntelyn luvattuun maahan.

      • Anonyymi00229

        Opiskelijalla on tulevaisuus omissa käsissä. Kannattaa kouluttautua ammattiin, jossa töitä riittää ja asuinpaikka sellainen, joka miellyttää. Saattaa ensimmäiset valinnat epäonnistua, mutta silloin tehdään uusi valinta. Ei se elämä sen kummempaa ole.

      • Anonyymi00230
        Anonyymi00229 kirjoitti:

        Opiskelijalla on tulevaisuus omissa käsissä. Kannattaa kouluttautua ammattiin, jossa töitä riittää ja asuinpaikka sellainen, joka miellyttää. Saattaa ensimmäiset valinnat epäonnistua, mutta silloin tehdään uusi valinta. Ei se elämä sen kummempaa ole.

        Johan tää persuporvarihallitus kävi tyhjentämässä opiskelijoidenkin taskuja leikkauksillaa samoin leikkasvat ammatillisesta opetuksestakin .

        Opiskelijathan ovat maamme tulevaisuuden kannalta aika tärkeää porukkaa mutta persuporvahallituksen mielestä samaa sakkaa kuin muutkin köyhät tai duunarit.

        Orpon hallitus on kohdistanut merkittäviä leikkauksia ja muutoksia opiskelijoiden toimeentuloon, sosiaaliturvaan ja koulutukseen .

        Ammatillisesta koulutuksesta on leikattu yhteensä yli 100 miljoonaa euroa, ja säästöt kohdistuvat erityisesti aikuisiin sekä toisen tutkinnon tai aiemman koulutuksen suorittajiin .

      • Anonyymi00231
        Anonyymi00230 kirjoitti:

        Se on hyvä, että ilmaisen rahan jako lopetetaan. Oppivat opiskelijat elämän realiteetit.

      • Anonyymi00233
        Anonyymi00231 kirjoitti:

        Se on hyvä, että ilmaisen rahan jako lopetetaan. Oppivat opiskelijat elämän realiteetit.

        Narsisti persuporvarin kommentti kannattasko välillä miettiä mitä tänne kirjoittelet ?

      • Anonyymi00234
        Anonyymi00231 kirjoitti:

        Se on hyvä, että ilmaisen rahan jako lopetetaan. Oppivat opiskelijat elämän realiteetit.

        Työttömän koulujakäymättömän persupossun kommentti !

      • Anonyymi00242
        Anonyymi00233 kirjoitti:

        Narsisti persuporvarin kommentti kannattasko välillä miettiä mitä tänne kirjoittelet ?

        Kyllä, mutta aivan tottahan tuo kirjoittaa. Hyysäysyhteiskunta on mennyttä ja nuorena se on hyvä jo hoksata.

      • Anonyymi00245
        Anonyymi00242 kirjoitti:

        Kyllä, mutta aivan tottahan tuo kirjoittaa. Hyysäysyhteiskunta on mennyttä ja nuorena se on hyvä jo hoksata.

        Juu ja vanhana demarit ovat muka kavereita ja vievät viimeiset rahat

      • Anonyymi00247
        Anonyymi00245 kirjoitti:

        Juu ja vanhana demarit ovat muka kavereita ja vievät viimeiset rahat

        Ratti Räsänen(sdp) aikoi laittaa eläkeläisille veronkiristystä seuraavalla kaudella.

    • Anonyymi00232

      Heippa kaikille! Siis mun oli aivan pakko tulla jakamaan mun ajatuksia tästä hallituksen uudesta tiedotustilaisuudesta, koska mä katsoin sen eilen mun puhelimelta samalla kun olin ottamassa ripsihuoltoa. Siellä oli niitä setiä ja tätejä suorissa puuvuorissaan vai mitä ne mustat puvut nyt onkaan ja ne näytti tosi vakavilta. Ne puhui koko ajan jostain miljardien vajeesta ja kestävyysvajeesta. Mä mietin ensin, että tarkottaako kestävyysvaje sitä, kun mun lempparilegginssit kuluu puhki reisistä, mutta ilmeisesti kyse oli jostain ihan muusta!

      Mä en siis oikeasti ymmärrä mitään politiikasta tai mistään talousjutuista, koska mun aivot menee ihan solmuun heti, kun joku alkaa puhua prosenteista. Mutta se mikä mua jäi mietityttämään on se, että mihin ihmeeseen ne kaikki miljardit oikein katoaa? Siis hallitushan sanoi, että meillä ei ole rahaa. Mutta eikö Suomi olekaan maa, jossa on pankkeja? Ja eikö pankkiautomaatista saa aina rahaa, jos sinne laittaa kortin? Mä ainakin saan aina satasen, jos mun tili ei ole tyhjä (ja joskus silloinkin, jos äiti vähän auttaa). Miksi se hallitus ei vaan voi mennä sinne pankkiin ja pyytää vähän lisää rahaa? Tai miksi ne ei vaan tulosta sitä lisää? Mä tiedän, että mun tulostimesta loppuu aina muste, kun mä yritän tulostaa jotain mun muoti-moodboardeja, mutta luulisi että valtiolla on varaa ostaa uusia mustekasetteja!

      Ja sitten se säästäminen. Siis hallitus säästää nyt kuulemma kaikesta. Ne sanoi, että pitää tinkiä peruspalveluista. Mä kysyin mun poikaystävältä, että mitä ne on, ja se sanoi että tyyliin sairaalat ja koulut ja tiet. Siis apua?! Jos tiet on huonossa kunnossa, niin mähän rikon mun upouusien korkokenkien korot niihin kuoppiin! Kuka ne sitten korvaa? Hallitusko? Ei varmaan, kun niillä ei kerran ole sitä rahaa. Ja jos sairaaloista säästetään, niin saako sieltä enää edes buranaa, jos tulee paha krapula tai jos satuttaa sormensa oviväliin?

      Mun mielestä koko tämä säästöjuttu on vähän hölmöä. Jos mulla on rahaa vähän, mä en suinkaan lopeta syömistä tai bussilla ajamista. Mä menen shoppailemaan jotain sellaista, mikä piristää mua, kuten uuden laukun! Koska kun sä näytät hyvältä, sulla on hyvä fiilis, ja silloin sä teet paremmin töitä. Ehkä Suomen valtion pitäisi myös ostaa jotain kivaa? Esimerkiksi uusi hieno suihkulähde Helsinkiin tai kaikille kansalaisille ilmaiset vaaleanpunaiset tennarit. Se piristäisi kaikkia tosi paljon, eikä kukaan enää stressaisi mistään leikkauksista.

      Että sellaisia ajatuksia mulla heräsi! Mä en tosiaan tiedä näistä mitään, ja varmaan joku viisas setä siellä eduskunnassa osaa selittää tämän mulle paljon paremmin. Mutta musta tuntuu, että jos mä olisin pääministeri, mä vaan sanoisin kaikille, että hei, otetaan rennosti ja tilataan pizzaa, ja kaikki ongelmat ratkeaisi sillä! Puss ja kram kaikille, toivottavasti aurinko paistaa!

    • Anonyymi00235
    • Anonyymi00237

      Moi taas! Mä oon tässä koko aamun miettinyt yhtä juttua, joka tuli telkkarissa vastaan. Siellä puhuttiin jostain työmarkkinoiden joustavuudesta ja siitä, miten ihmisten pitäisi tehdä enemmän töitä ja saada vähemmän palkkaa tai siis jotain sellaista, mä en ihan tarkkaan kuunnellut, koska mä lakkasin mun kynsiä samalla ja se lakka oli sellaista tosi nopeasti kuivuvaa sorttia, joten piti keskittyä.

      Mutta siis, hallitus on kuulemma sitä mieltä, että me suomalaiset ollaan liian laiskoja tai jotain? Tai että meillä on liikaa lomaa. Mä oon tästä kyllä ihan eri mieltä! Mun mielestä loma on maailman paras asia. Mä luulin pitkään, että se tarkoittaa sitä, että mun pomo pitää mun rahoja tallessa jotain yllätystä varten. Mutta sit mulle kerrottiin, että se olisi sellaista win-win juttua, mistä mun poikaystävä aina puhuu.

      Sitten oli se juttu niistä lakoista. Siis mä näin somessa, että ihmiset oli jossain torilla huutamassa kylttien kanssa, koska ne vastusti hallitusta. Mä luulin ensin, että siellä on joku ilmainen konsertti tai joku julkkis, ja mä olin jo ihan innoissani lähdössä mukaan! Mutta sitten mulle sanottiin, että ne ihmiset onkin vihaisia. Miksi pitää olla vihainen? Mä luulen, että ne hallituksen tyypit on vaan vähän nipottajia. Ne ei tykkää siitä, että ihmisillä on hauskaa. Onko se muka jotenkin laitonta tai jotain?

      • Anonyymi00238

        Persuporvarihallitus ei todellakaan halua että meillä normaali ihmisillä on hauskaa ne haluaa meille vain pelkkää kurjuutta .

      • Anonyymi00241
        Anonyymi00238 kirjoitti:

        Persuporvarihallitus ei todellakaan halua että meillä normaali ihmisillä on hauskaa ne haluaa meille vain pelkkää kurjuutta .

        Te ette ole normaaleja ihmisiä nähneetkää. Te olette pilalle hemmoteltuja kakaroita, se on saletti! Te ette tiedä oikeasta elämästä yhtään mitään. Teidän suurin taistelus on varmaan se, että annatte ja otatte nyrkkiä naamaan niin, että hampaat helisee ja juotte sitä ilmaista energiajuomaa siellä ostarin kulmilla. Jos mä olisin sun faijas, mä ottaisin sulta sen älyluurin helvettiin siitä kädestä, laittaisin sut metsurin hommiin tuonne pakkaseen kahdeksi viikoksi ja katsoisin, vieläkö sen jälkeen saat niitä some-tykkäyksiä. Teiltä puuttuu se kuuluisa suomalainen SISU!

      • Anonyymi00243
        Anonyymi00241 kirjoitti:

        Olet niin väärässä ☝️🤭😝😝😝👎

      • Anonyymi00244

        Kuulehan nyt, senkin maitoparta ja nettiruikuttaja. Sä olet varmaan saanut lapsena liikaa tuttia. Meikä vetää kahdeksan tuntia raakaa duunia haalarit niskassa ja nyrkit rasvassa, eikä siinä paljoa peiliin perkele katsella! Mutta kun kello lyö neljä, niin silloin pesti vaihtuu ja tähän varteen kiskaistaan jotain muuta kuin paskaiset työhousut. Jos meikä haluaa vetää döfää niskaan ja rasvata lettinsä kuntoon ennen kuin lähtee stadin yöhön edustamaan, niin siinä ei yhdenkään finninaamaisen vinkuminen paljoa paina. Se, että sä luulet miehekkyyden olevan sitä, että haisee viikon vanhalle hielle ja vanhalle viinalle, osoittaa vaan sen, että sun korvien välissä kaikuu tyhjyys. Se on sitä itsekunnioitusta, kuule. Vedä pipo syvälle silmille ja pysy siellä kellarissasi!

    • Anonyymi00239

      Ps on suurin duunaripuolue.

      • Anonyymi00240

        Suurin kusettajien puolue .

    • Anonyymi00246

      Miksi ette käytä Peltokankaan euron bensaa?

    • Anonyymi00248

      Porukat kirjoittelevat täällä vain keskenään kuka näitä lukee?

      • Anonyymi00249

        Ei näin typeriin kommentteihin osaa mitään järkevää vastata.

      • Anonyymi00250

        900 katselukertaa

      • Anonyymi00251
        Anonyymi00250 kirjoitti:

        900 katselukertaa

        Ihmisiä kiinnostaa mitä Kaijjaanissa puhutaan, tikitokki on enemmän vitsi.

      • Anonyymi00254
        Anonyymi00251 kirjoitti:

        Ihmisiä kiinnostaa mitä Kaijjaanissa puhutaan, tikitokki on enemmän vitsi.

        Tiedätkö miksi se on vitsi? Koska ne ei siellä Amerikassa tai Kiinassa tai missä lie Kiantajärven takana se sovellus onkaan tehty, ne ei ymmärrä meidän algoritmeja. Mielestäni me voitaisiin perustaa oma Kajjaani-tokki. Se toimisi niin, että jokainen kajaanilainen saisi kerran viikossa huutaa omalta takapihaltaan parhaat kuulumiset, ja tuuli kantaisi ne eteenpäin.

    • Anonyymi00253

      Jos kannattavuus on oin pienestä kiinni, niin eihän tuollaisessa yrittämisessä ole mitään järkeä.
      Jos kilpailu on noin kovaa, niin silloin toimijoita on ihan liikaa ja on ihan tervettä että muutamia putoisi pois.

    • Anonyymi00255

      Persut yrittävät vielä ylläpitää työvenpuolue leimaa ja persuilla ei ole "työväenpuolueesta" jäljellä edes raunioita. Tämä "työväenpuolue" on luonnut Suomeen suurimman työttömyyden sitten 1960-luvun, leikannut pienitulosilta enemmän kuin kukaan aikaisemmin ja jakanut suurimmat verohelpotukset suurituloisille ja suuryrityksille kuin mikään hallitus minun aikanani.

      • Anonyymi00256

        Ja ainut oikea työväenpuolue on SDP !

      • Anonyymi00257
        Anonyymi00256 kirjoitti:

        Ja ainut oikea työväenpuolue on SDP !

        Puuppaako kimmiä moktarkuppa?

      • Anonyymi00264
        Anonyymi00256 kirjoitti:

        Ja ainut oikea työväenpuolue on SDP !

        Ainoa työväenpuolue on Perussuomalaiset.

    • Anonyymi00258

      Persut ovat kokoomuksen apupuolue.

    • Anonyymi00259

      Suurimmat syyt tämän hetkisiin polttoaineen korkeisiin hintoihin ovat Trumpin ja Putinin aloittamat sodat. Tähän ei nykyhallitus paljon voine vaikuttaa. Hallituksen muu politiikka on kyllä enimmäkseen perseestä. Mulle kyllä on muuten ihan yksi paskan hailei, kuka siellä hallituksessa istuu. En ole koskaan erityisemmin fanittanut mitään puoluetta. Sehän on kuitenkin selvää että oikeistopuolueet kurittavat köyhiä ja suosivat rikkaita. Vasemmistopuolueet helposti rokottavat elinkeinoelämää ja ovat taipuvaisia ulkomaan velan ottamiseen. Ne jotka osoittelevat työttömiä sormella, ovat oikeasti niitä jotka eivät itse pidä työnteosta. En ole koskaan kuullut kenenkään sellaisen joka pitää omasta työstään, purnaavan ihmisille maksettavista työttömyyskorvauksista.

      • Anonyymi00260

        Ukrainaan on laitettu 3.6 miljardia, jossa se on pääosin räjäytelty ja polteltu paskaksi. Sillä rahalla olisi voitu laskea auto- ja energiaverot nollaan eli ihan ite sitten saatu polteltua pois autoissa ja energialaitoksissa

      • Anonyymi00261
        Anonyymi00260 kirjoitti:

        Ukrainaan on laitettu 3.6 miljardia, jossa se on pääosin räjäytelty ja polteltu paskaksi. Sillä rahalla olisi voitu laskea auto- ja energiaverot nollaan eli ihan ite sitten saatu polteltua pois autoissa ja energialaitoksissa

        3,6 miljardia on kuitenkin vähemmän kuin Marinin ottamien lainojen korot.

      • Anonyymi00262
        Anonyymi00261 kirjoitti:

        3,6 miljardia on kuitenkin vähemmän kuin Marinin ottamien lainojen korot.

        Paljonko on persuporvarihallituksen ottamien lainojen korot ja ite lainat ?

        Taitaa jäädä hopealle Marinin lainahommat .

      • Anonyymi00263
        Anonyymi00262 kirjoitti:

        Paljonko on persuporvarihallituksen ottamien lainojen korot ja ite lainat ?

        Taitaa jäädä hopealle Marinin lainahommat .

        Näitä menneitä kannattaa muistella, tämä on sitä kunnon Persuilua.
        https://www.instagram.com/reel/DVtF_4sgcsU/

      • Anonyymi00266
        Anonyymi00263 kirjoitti:

        Näitä menneitä kannattaa muistella, tämä on sitä kunnon Persuilua.
        https://www.instagram.com/reel/DVtF_4sgcsU/

        Näin se Persu tekee politiikkaa, nyt ollaan hiljaa kuin kusi sukassa. Ei puhuta dieseliveron poistamisesta eikä hinnan laskuista. Varmasti nyt vaalien alla hintaa vähän pudotetaan että päästään kehumaan.

      • Anonyymi00267
        Anonyymi00262 kirjoitti:

        Paljonko on persuporvarihallituksen ottamien lainojen korot ja ite lainat ?

        Taitaa jäädä hopealle Marinin lainahommat .

        Edellisen eduskuntakauden eli Marinin hallituskauden aikana valtionvelka kasvoi 58 prosentilla. Asia on helposti tarkistettavissa mm. VVM:n ja Tilastokeskuksen sivuilta. Tuo velkasumma lisää merkittävästi nyt olevaa velan kokonaismäärää ja vaikuttaa korkoja nostavasti ja tuohon velan korotusprosenttiin edes tämä paljon parjattu nykyeduskunta ei kykene...

      • Anonyymi00268
        Anonyymi00267 kirjoitti:

        HallitusVelan kasvu kauden aikanaKeskeiset syyt velkaantumiselleMarinin hallitus (2019–2023)n. 40 mrd €Koronapandemia, Ukrainan sota, menokehyksistä luopuminenOrpon hallitus (2023–)n. 51–52 mrd € (tilanne 2026)Sote-menot, korkomenojen raju kasvu, heikko talouskasvu

        Tässä on nyt sitä tarkistettua tietoa, jota ei ole otettu Suomen-Uutisilta

      • Anonyymi00270

      • Anonyymi00271
        Anonyymi00270 kirjoitti:

        Ei nämät Persut osaa edes hävetä.

        Tunnevammasta sakkia persut .

      • Anonyymi00273
        Anonyymi00271 kirjoitti:

        Tunnevammasta sakkia persut .

        Milloin sinä ap hakeudut hoitoon tuon sinun elämääsi hallitsevan persupakkomielteesi kanssa mitä julki tuot eri s24 palstoilla vuoden jokaisena päivänä 18-22 tuntia? Sensuuriin luotsina turvautuen kun persuvainoasi s24 palstoilla häiritään.

      • Anonyymi00274
        Anonyymi00267 kirjoitti:

        Edellisen eduskuntakauden eli Marinin hallituskauden aikana valtionvelka kasvoi 58 prosentilla. Asia on helposti tarkistettavissa mm. VVM:n ja Tilastokeskuksen sivuilta. Tuo velkasumma lisää merkittävästi nyt olevaa velan kokonaismäärää ja vaikuttaa korkoja nostavasti ja tuohon velan korotusprosenttiin edes tämä paljon parjattu nykyeduskunta ei kykene...

        Purrahan sen velan koron muutti kiinteästä korosta vaihtuvaan korkoon, kuinka paljon se on nostanut nyt koron määrää?

      • Anonyymi00275
        UUSI
        Anonyymi00274 kirjoitti:

        Purrahan sen velan koron muutti kiinteästä korosta vaihtuvaan korkoon, kuinka paljon se on nostanut nyt koron määrää?

        Katso kuinka paljon enemmän Orpon hallitus tulee ottamaan velkaa, se ei selity Marinin koroilla. Muuten kyllä sitä Orpon veloistakin korkoa peritään.

      • Anonyymi00277
        UUSI
        Anonyymi00274 kirjoitti:

        Purrahan sen velan koron muutti kiinteästä korosta vaihtuvaan korkoon, kuinka paljon se on nostanut nyt koron määrää?

        Jos se Purra velan koron muutti miten sinä Soinia palvova foliohattu selität sen, että nollakorko oli vaihtunut 3-3,5% korkoon ennen kuin Orpon hallitus aloitti?

      • Anonyymi00278
        UUSI
        Anonyymi00275 kirjoitti:

        Katso kuinka paljon enemmän Orpon hallitus tulee ottamaan velkaa, se ei selity Marinin koroilla. Muuten kyllä sitä Orpon veloistakin korkoa peritään.

        Kerro ap mieluummin se, miten oppositio joka velanotosta on vttuillut Orpon hallitukselle selittää sen, että se joutuu ottamaan seuraavassa hallituksessa helvetisti enemmän velkaa vaikka nostaa verot ennätyslukemiin jatkaen leikkauksia?

      • Anonyymi00281
        UUSI
        Anonyymi00277 kirjoitti:

        Jos se Purra velan koron muutti miten sinä Soinia palvova foliohattu selität sen, että nollakorko oli vaihtunut 3-3,5% korkoon ennen kuin Orpon hallitus aloitti?

        ap toistaa vuoden jokaisena päivänä yhdet ja samat harhaiset mantransa aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan..

      • Anonyymi00293
        UUSI
        Anonyymi00268 kirjoitti:

        HallitusVelan kasvu kauden aikanaKeskeiset syyt velkaantumiselleMarinin hallitus (2019–2023)n. 40 mrd €Koronapandemia, Ukrainan sota, menokehyksistä luopuminenOrpon hallitus (2023–)n. 51–52 mrd € (tilanne 2026)Sote-menot, korkomenojen raju kasvu, heikko talouskasvu

        Tässä on nyt sitä tarkistettua tietoa, jota ei ole otettu Suomen-Uutisilta

        Sitä velkaahan otettiin suurelta osin turhaan, tutkimus kertoo. Sanna oli tuhlari velaksi bilettäjä.

      • Anonyymi00322
        UUSI
        Anonyymi00293 kirjoitti:

        Sitä velkaahan otettiin suurelta osin turhaan, tutkimus kertoo. Sanna oli tuhlari velaksi bilettäjä.

        Sanna ei ottanut yksin yhtään velkaa, nyt Orpo-Purran hallitus ottaa paljon enemmän velkaa eikä ole mitään koronan tapaista katastrofia.

    • Anonyymi00276
      UUSI

      Sellaista se on kun kukaan ei edelleenkään tee mitään ill*minatia vastaan. Olisi ollut hyvä jos se yksi olisi onnistunut pistämään oranssinaamapresidentin kylmäksi. Se loisi kulttuuria että muidenkin pölvästien olisi oltava varpaillaan. Ne luulevat olevansa jumalia ja koskemattomia ja on tavallisen kansan käsissä rikotaanko kyseinen illuusio vai ei. Niiden valtakin on oikeasti vain illuusio joka sekin on kansan käsissä. Koskee kaikkia maita, ei vain USA:ta.

      • Anonyymi00282
        UUSI

        Mutta kun Suomi ostaa öljynsä Norjasta..? Siellä juuri nyt m/s Jaarli lähestyy lastauspaikkaa vähän Bergenin pohjoispuolella, m/s Jatuli taitaa olla lastissa matkalla em. paikasta Suomeen ja silleen.

    • Anonyymi00279
      UUSI

      Persukokkareiden ohjauksessa kohti bensan kolmen euron litrahintaa.

      • Anonyymi00280
        UUSI

        Olisi ollut jo kauan yli 3e ilman persuja..

      • Anonyymi00283
        UUSI
        Anonyymi00280 kirjoitti:

        Olisi ollut jo kauan yli 3e ilman persuja..

        Ja persuporvarihallitus ei tee mitään korkeille hinnoille ? Muissa maissa sentään kuunnellaan kansaa mutta ei meillä Suomessa jossa johdossa ovat persut ja kokoomuksen porvaripellet.

      • Anonyymi00284
        UUSI
        Anonyymi00283 kirjoitti:

        Ja persuporvarihallitus ei tee mitään korkeille hinnoille ? Muissa maissa sentään kuunnellaan kansaa mutta ei meillä Suomessa jossa johdossa ovat persut ja kokoomuksen porvaripellet.

        Kannattaa vielä kerran laittaa kädet ristiin ja muunnella tämä maalariPrrsun vuodatus.

        https://www.instagram.com/reel/DVtF_4sgcsU/

      • Anonyymi00285
        UUSI

      • Anonyymi00286
        UUSI
        Anonyymi00284 kirjoitti:

        Kannattaa vielä kerran laittaa kädet ristiin ja muunnella tämä maalariPrrsun vuodatus.

        https://www.instagram.com/reel/DVtF_4sgcsU/

        Jokohan sinä ap osaisit kertoa miten vtun järkeä sinun on kopioida suoIi24 palstoille kepujen vaatimuksia siitä, että hallitus tekee jotain polttoaineen hinnoille joka on polttoaineenveroa laskenut siinä missä kepulaiset sitä edellisessä hallituksessa korotti? Pää pois prseestä jos saa pyytää.

      • Anonyymi00287
        UUSI
        Anonyymi00284 kirjoitti:

        Kannattaa vielä kerran laittaa kädet ristiin ja muunnella tämä maalariPrrsun vuodatus.

        https://www.instagram.com/reel/DVtF_4sgcsU/

        onko tämä se sama toljanteri joka vaati eduskunnan kyselytunnilta persuja laskemaan polttoaineen veroja puheenvuoron jälkeen missä Purra kertoi hallituksen laskeneen polttoaineveroa? Mitä kepulaiset itse korotti Marinin hallituksessa.

      • Anonyymi00288
        UUSI
        Anonyymi00287 kirjoitti:

        onko tämä se sama toljanteri joka vaati eduskunnan kyselytunnilta persuja laskemaan polttoaineen veroja puheenvuoron jälkeen missä Purra kertoi hallituksen laskeneen polttoaineveroa? Mitä kepulaiset itse korotti Marinin hallituksessa.

        Kiero, kierompi, keskustalaisin.

      • Anonyymi00295
        UUSI
        Anonyymi00284 kirjoitti:

        Kannattaa vielä kerran laittaa kädet ristiin ja muunnella tämä maalariPrrsun vuodatus.

        https://www.instagram.com/reel/DVtF_4sgcsU/

        Tämä vidolla on Persujen johtoon kuuluva maalariksi opiskellut TikTokin avustuksella tullut Persujen hillotolpalle.
        Viime hallituskaudella mellasti kovastikkin polttoaineiden hinnoista syyttäen Marinia.
        Nyt tämä pelle on ollut kovin hiljaa. Video kannattaa katsoa useampaan kertaan siinä selviää Persujen typeryys.

    • Anonyymi00289
      UUSI

      Jep, ja lämmitysöljynkin hinta ihan kivasti reilut 2,1 € litra. Peruseläminen jo pitkään ollut niin kallista ettei lämmitysmuodon vaihtamisesta kannata edes haaveilla. Mutta tosiaa, superkallis diesel tarkoittaa roimaa hintojen korotusta kaikkeen peruselämiseen, oli korkeisiin poltto-aineiden hintoihin syyllinen sitten kuka tahansa. Me duunarit voimme toki mennä vaatimaan vastaavaa palkankorotusta, mutta pomo siinä äkkiä antaa kyllä selvin sanoin ymmärtää, että katsopas maailmaa, tuolla on liki 400 000 suomalaisen työnhakijan jono oven takana. Että kerropa vielä uudelleen mitä olet vaatimassa?

      • Anonyymi00294
        UUSI

        Ainakin 100000 ulkomaalaista joutilaana.

      • Anonyymi00296
        UUSI
        Anonyymi00294 kirjoitti:

        Ainakin 100000 ulkomaalaista joutilaana.

        Kyllä siellä on ihan kantasuomalaisia iso määrä ilman töitä :

        Suomessa oli KEHA-keskuksen ja Tilastokeskuksen elokuun 2026 työllisyyskatsauksen mukaan 280 104 suomalaista työtöntä työnhakijaa, mikä vastaa 85,0 prosenttia kaikista Suomen työttömistä työnhakijoista. Loput 15,0 % (49 514 henkilöä) olivat ulkomaan kansalaisia

    • Anonyymi00301
      UUSI

      Kyllä kajaanissakin piisaa edelleenkin niitä tyhjän toimittaja autoilijoita yöllä jotka ajavat katu rallia..Eli polttoaine on liian halpaa edelleenkin kun tätä touhua harrastetaan..
      5€ litra alkaisi olla sopiva hinta

    • Anonyymi00306
      UUSI

      Häkäpöntöllä sitten jatkossa kuljetukset.

      • Anonyymi00309
        UUSI

        Me persuporvarit ajelemme sähköautoilla ja meitä ei kiinnosta millä sä duunari kuljet töihis mee vaikka aasilla .

    • Anonyymi00310
      UUSI

      SDP ja Marinin hallitus on tehnyt päätöksiä polttoaineen jakeluvelvoitteen nostosta ja päästökaupan nostostosta SDP on kaiken polttoaineiden hintojen nousun takana. SDP on kiero porukka joka syyttää muita omista karkeista virheistä. Turha tätäkin vääntää toiseksi tollovasurit.

    • Anonyymi00311
      UUSI

      Seuraava hallitus on demari vetoinen. He ovat luvanneet onneksi nostaa polttoaineen verotusta ja jakeluvelvoitetta. Näin saadaan hienosti noin 0,5€/l lisää hintaa.

      • Anonyymi00317
        UUSI

        Älä poika jaksa jauhaa paskaa täällä kaiket päivät . Ei noin typeriä juttujas kukaan usko ehkä itse niihin uskot mutta teet kyllä itsestäsi muiden silmissä tyhmän.

    • Anonyymi00314
      UUSI

      onhan totta kun lähiliikenteeseen tulee dösiä jotka kulkevat sähköllä mutta rekka on ihan eriasia onko tuolla teiden varressa niin isoja lataus paikkoja jossa voi ladata tömmoisen jätti akun ,, enpä usko ja jos on niin muutamia tarttis ehkä enemmän ,,, ehkä hyvä niin koska sähkön hinta voi olla arvokasta ,, niin nämä jotka ovat tehneet lähiliiketeessä sopimuksia sähköstä on varmaan pikkusen halvenpaa kuin taviksella,, mutta miten käy tulevaisuudessa kun kattohinta 00,12 senttiä kwh ja tie tullien nostaessa päätään voi hyvinkin hinnat nousta samaan tasoon kuin polttoaineet,,,

    • Anonyymi00319
      UUSI

      Onko

    • Anonyymi00320
      UUSI

      Suomessa ei edes ole Euroopan kalleinta dieseliä tällä kertaa, sillä kalliimpaa on Hollannissa, Sveitsissä, Norjassa ja Tanskassa. Lisäksi näissä maissa on vielä tietulleja ja muita maksuja, joten en ulvoisi vielä tässä tilanteessa!

      Ja monessa muussakin maassa ollaan hyvin lähellä Suomen hintoja, kuten Saksa ja Belgia, joissa diesel maksaa vain vähän vähemmän, kuin meillä Suomessa.

      https://www-globalpetrolprices-com.translate.goog/diesel_prices/Europe/?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc

      • Anonyymi00321
        UUSI

        Oooh ei kalleinta mutta aivan liian kallista silti .

    • Anonyymi00323
      UUSI

      Suomi on alistettu ylikansallisille markkinavoimille ja EU-koneistolle, joka kuristaa oman kansamme elinkeinoja. Ratkaisu ei ole markkinoiden sopeuttaminen, vaan irtautuminen ylikansallisesta sääntelystä ja energian hinnan määrittäminen puhtaasti kotimaisen kantokyvyn ja suomalaisen työn suojelun perusteella.

      • Anonyymi00333
        UUSI

        Olet oikeassa siinä, että ylikansalliset markkinavoimat kuristavat ihmisiä, mutta ratkaisusi haisee vaarallisesti kansallissosialistiselta haaveilulta, jota vastustan jyrkästi. Markkinakoneisto ja EU-byrokratia ovat patriarkaalisen kapitalismin jatkeita, jotka riistävät aina ensimmäisenä naisia ja huono-osaisia. Ratkaisu ei kuitenkaan ole sulkeutua militaristiseen tai kansallismieliseen kuplaan, joka historiallisesti vain alistaa naiset synnytyskoneiksi ja kuristaa yksilönvapauden. Meidän on irtauduttava markkinoiden ylivallasta, mutta se on tehtävä purkamalla hierarkiat ja rakentamalla solidaarisuutta ei vaihtamalla globaalia riistoa paikalliseen totalitarismiin.

    • Anonyymi00324
      UUSI

      Taas näitä höpöhöpö miesten valituksia. Kyllä se raha riittää, eivät vaan halua menettää euroakaan hyvistä tuloistaan.

    • Anonyymi00325
      UUSI

      Niin kauan kuin aikuiset keski-ikäiset kuljetusalanyrittäjät tuunaavat rekkojaan(työkalujaan) kymmenillätuhansilla näyttelyautokuntoon tuningsisustoineen,lasten musiikkivehkeineen,kromivanteineen,tuning valoineen yms ylimääräisineen kouhotuksineen mikä on täysin tarpeetonta työkoneeksi ja autoksi jolla tehdään töitä . Jo normaalin paljon maksavan työkamppeen työssä vaativineen erityisvarustuksineen velkavehkeinä jo maksajalle riittävän?Autoja useampia ja jokaisessa kymmenientuhansien tarpeettomia tuningvarustuksia kuin lapsiteinien p.ralli bemareissa. Niin jotenkin tunnostaa ettei se dieseli vielä olekkaan tarpeeksi vielä kallista nuille yrittäjille.

      • Anonyymi00326
        UUSI

        Kateushan se siellä...

    • Anonyymi00330
      UUSI

      Halpaa bensaa, Suomi on takas! Puniikit ei tajua!

      • Anonyymi00331
        UUSI

        Missä on halpaa polttoainetta ei ainakaan Suomessa ?

    • Anonyymi00332
      UUSI

      >>Suomen valtiojohto ja eduskunnan kaikki puolueet tyrivät, kun katkaisivat suhteet Venäjän johtoon. Venäjä olisi halunnut käydä kauppaa.>>

      Suomen on muutetava nykyisen seikkailupolitiikkansa kurssia heti.

      Nyt on meidän hallituksen alettava välittömästi painostaa Ukrainaa. Niin että rauha saadaan aikaiseksi, ja Venäjän esittämät maansa turvallisuushuolet pois.

      Siitä palkkiona suomalaiset tulevat saamaan alhaisempia polttoaineiden hintoja jo ennen joulua.

      • Anonyymi00335
        UUSI

        Onks tää joku putlerin kommari vitsi ?

      • Anonyymi00346
        UUSI
        Anonyymi00335 kirjoitti:

        Onks tää joku putlerin kommari vitsi ?

        Kommarit ovat hylänneet Vennäjän jo kymmeniävuosia sitten,kun siellä on valta vaihtunut 90 luvun alussa ja maa on muuttunut Neuvostoliitosta Venäjäksi. Nykyisin Venäjä ja Putin ovat äärioikeiston ihannoimia. Meillähän äärioikeistoa edustaa Perussuomalaiset.

    • Anonyymi00338
      UUSI

      Suomi ansaitsee parempaa kuin sen, että poliittinen keskustelu taantuu bensan hinnasta vääntämiseksi samalla kun taustalla kuplii kansallisvaltioromantiikka. Se ideaali koti, uskonto ja isänmaa on tarkoittanut vain naisten itsemääräämisoikeuden riistämistä ja väkivaltaista poissulkemista. Alkuperäiskansojen, naisten ja vähemmistöjen oikeudet ovat se mittari, jolla tämän yhteiskunnan tila mitataan ei se, kuinka paljon tankkaaminen maksaa.

      • Anonyymi00340
        UUSI

        Suomi on pyhä veri ja maa, esi-isiemme uhrauksilla lunastettu järkälemäinen monumentti. Todellinen suomalaisuus vaatii paluuta juurille kurinalaisuuteen, yhtenäiskulttuuriin ja tinkimättömään kansallisylpeyteen, jossa yksilö alistuu orgaanisesti osaksi kansakunnan suurta kohtaloa. Liberaali rappio ja vieraat vaikutteet murentavat perustaamme. Meidän on puhdistettava isänmaamme modernin maailman rappeuttavista, heikentävistä ja globalistisista virtauksista, suojeltava rajojamme ja herätettävä henkiin se myyttinen, vääjäämätön voima, joka tekee tästä maasta vain ja ainoastaan suomalaisten valtakunnan.

      • Anonyymi00341
        UUSI
        Anonyymi00340 kirjoitti:

        Potkitaan siis pihalle kaikki Trumppia ja Puuttinia kannattavat epäsikiöt ?

        Samoin nämä valehtelevat perussuomalaiset ja riistäjä porvarit.

      • Anonyymi00342
        UUSI
        Anonyymi00340 kirjoitti:

        Suomi on pyhä veri ja maa, esi-isiemme uhrauksilla lunastettu järkälemäinen monumentti. Todellinen suomalaisuus vaatii paluuta juurille kurinalaisuuteen, yhtenäiskulttuuriin ja tinkimättömään kansallisylpeyteen, jossa yksilö alistuu orgaanisesti osaksi kansakunnan suurta kohtaloa. Liberaali rappio ja vieraat vaikutteet murentavat perustaamme. Meidän on puhdistettava isänmaamme modernin maailman rappeuttavista, heikentävistä ja globalistisista virtauksista, suojeltava rajojamme ja herätettävä henkiin se myyttinen, vääjäämätön voima, joka tekee tästä maasta vain ja ainoastaan suomalaisten valtakunnan.

        Äärioikeiston nousu on todellinen uhka, missä identiteettiä rakennetaan valkoisen, heteronormatiivisen patriarkaatin ehdoilla. Todellinen itsenäisyys ja vapaus syntyvät vain rakentamalla risteymällistä intersektionaalista fminististä tulevaisuutta, jossa kukaan ei jää marginaaliin. Tasa-arvo ei ole koskaan valmis, ja radikaali solidaarisuus on parasta vastalääkettä nousevalle autoritaarisuudelle.

    • Anonyymi00343
      UUSI

      Kyllä Suomessa riittää puhetta suurista aatteista, mutta tavallisen työssäkäyvän ihmisen arki ratkeaa ihan muissa asioissa kuten siinä mitä bensalitroista joutuu maksamaan mittarilla. Tämä maa on pitkien etäisyyksien paikka jossa auto ei ole mikään ylellisyys vaan pakko jotta pääsee töihin ja kauppaan. Kun polttoaineen hinta ja verotus vedetään jatkuvasti kipurajan yli, kuritetaan suoraan maaseudun asukkaita ja työläisiä joiden selkänahasta tämä valtio pyörii.

      • Anonyymi00344
        UUSI

        Ja me duunarit tätä maata pyöritämme . Kumpi oli ensin duunari vai
        porvari ?

      • Anonyymi00345
        UUSI
        Anonyymi00344 kirjoitti:

        Ja me duunarit tätä maata pyöritämme . Kumpi oli ensin duunari vai
        porvari ?

        Duunari on palkansaaja. No kuka maksaa palkan? Koetapa tehä päätelmiä.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      1071
    2. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      687
    3. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      27
      687
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      685
    5. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      9
      671
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      648
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      635
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      629
    9. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      42
      560
    10. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      558
    11. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      22
      558
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      556
    13. Tulisitko huomenna mun luo?

      🤗
      Ikävä
      61
      549
    14. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      46
      530
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      134
      508
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      492
    18. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      447
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      29
      443
    20. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      47
      442
    Aihe