Päivän ilpossa juttua uudesta kirjasta, jonka joku on väsännyt muutaman punavangin kirjeistä. Liekö tarkastellut asiaa lainkaan toisesta näkökulmasta, vaan luottanut että niissä kirjeissä on totuus? Kuulosta minusta pravdalta. Tuskinpa tulee luettua. Vapaussoturit sentään pelastivat Suomen Venäjän miehitykseltä, mikä olisi ollut vääjäämätön seuraus, mikäli valkoiset olisivat hävinneet vapaussodan.
Uusi solvauskirja vapaussotureista
Anonyymi-ap
1388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sekoitat talvisotaan, silloin oli miehitysvaara lähellä. 1918 venäläiset oli riemusta kiljuen lähdössä kotiin ottamaan omaa osaansa rikkaiden omaisuuden sosialisoinnista. Upseerithan oli Mannerheimin kollegoja ja mm Vaasassa käveleskelivät vapaina miehinä miettien millekkähän puolelle Venäjän sisällissodassa asettuisivat.
Syyttömiä teloitettiin, puolinsuntoisin.
Sisällissota on julmaa.
Merkit on vain pahat nykyäänkin, Suomen kansaa jaetaan jälleen. Hyviin ja pahoihin.
Mielestäsi Ståhlbergin kyydityskin varmaan oli oikeutettu ja Mäntsälän kapinakin.
Punikki ei voi olla syytön, koska osallistui aseelliseen kapinaan maan laillista hallitusta vastaan, ts syyllistyi maanpetokseen, josta lähes kaikissa maailman maissa oli tuohon aikaan rangaistuksena kuolemantuomio.
Jos tädillä olis jne. Oma historia kannattaa edes perusteiltaan tuntea meidän ns kantasuomalaistenkin. Punaisilla ei ollut mitään mahdollisuuksia ns voittaa sisällissodassamme.. Relevanttia jossittelua olisi vain jossittelu sen suhteen, että jos Saksa olisi vallannut Suomen pidemmällekkin, mitä silloin pystyivät.
Punaiset odottivat Venäjältä paljon suurempaa tukea, kuin lopulta saivat. Toki tuki oli valtavaa, kymmeniä tuhansia kivääreitä, konekiväärejä, tykkejä ja valtava panssarijuna juuri Helsingin valtauksen alla. Tämä juna oli Leninin henkilökohtainen lahja Suomen tovereille, joten toiveet olivat korkealla.
Se on selvää että jos punaiset olisivat voittaneet, itsenäistä Suomea ei olisi.
Tämän ymmärsivät kaikki 1939, jolloin Leninin seuraaja yritti uudestaan.
Tuki jäi pieneksi, kun Saksa ja Neuvosto-Venäjä tekivät erillisrauhan ja ne neuvottelut oli käynnissä kapinan alkuhetkiltä alkaen. Brest Litovskin rauhassa sopivat, että Suomi kuuluu Saksalle. Mutta pakkahan oli Venäjällä silloin niin sekaisin, että joka junaan oli menijöitä ja osa jäi asemallekkin. Von der Coltz olikin melkeinpä Suomen diktaattori keväällä 1918 ja kuningasta oltiin saamassa Saksanmaalta. Jos jossitella halutaan, niin vaihtoehtoja löytyy paljon enemmän muualta kuin siitä kumpi voitti sisällissodan. Esim Saksan parempi menestys, entäs jos.... tai Venäjän sisällissodan tilanne 1918-1920, entäs jos venäjän valkoiset olisivat olleet vahvoilla jne. Täysin hyödytöntä jossittelua. Parempi tiedostaa vain, mitä oikeasti tapahtui.
En ole Puumalan kirjaa ehtinyt lukea mutta sen sijaan luin ja suosittelen Tuomas Hoppu: Vilppulan vaihe. Paikallishistorioitsija on tutkinut todella tarkkaan saatavissa olevat lähteet ja kirjoittanut miesmieheltä/naisnaiselta miten taistelut tapahtuivat ja mitä rötöksiä puolin ja toisin tehtiin. Ei kantaa ottavasti eri puolilta tapahtuviin sota- tai rankaisutoimiin. Kuha vain kertoo, mitä tapahtui. Se on hyvä merkki, että Vilppulassa, jossa puolet ja puolet oli keskenään sotimassa, historiallisia tapahtumia pystytään näin dokumentoimaan. Vahva suositus.
Yksinkertaistettuna punaiset aloittivat aseellisen kapinan laillista hallitusta vastaan ja valkoiset lopettivat sen.
No hei, kumpiakaan tyyppejä ei oo enää olemas, ollu pitkiin pitkiin aikoihin. Joten ihan hyödytöntä pohdintaa, kun ei vaikuta enää yhtään mihinkään.
En ymmärrä mitä hyötyä tällaisella historian tiedolla on. Sitä aikaa ei enää ole olemassa. Niitä henkilöitä ei ole enää olemassa. Niitä tapahtumia ei ole enää olemassa. On vain nyt...
Se että on jonnekin kirjaan kirjoitettu, että joskus on tapahtunut näin, ei millään mekanismilla enää vaikuta nykyisyyteen. Nykyisyyteen vaikuttaa aivan toisenlaiset speksit ja tavoitteet.
Sen sisällisodastamme voisi ottaa opiksi, että huomaisi, mihin meilläkin saattoi silloin johtaa systemaattinen suunniteltu "niiden toisten " parjaaminen ja valheiden levittäminen. Ääripäiden johtajat hykertelevät, kun saavat isot laumat toistamaan valheita eteenpäin ja kiihottamaan ja tarttumaan väkivaltaan oman aatteensa levittämisessä. Eli ei koskaan enää.
Tavallaan opiksi, mutta ei kuitenkaan. Nykyään se ei mene samalla lailla oikein ollenkaan. Nykyään ei levitetä sillä tapaa aatteita, vaan kaikki tapahtuu lyhyellä jänteellä, haetaan hetken nostetta somessa, somemyrskyllä, kunnes tulee uusi aihe, ja kukaan ei enää muista mistä aiemmin myrskyttiin. Pääasia on kerätä tykkäyksiä ja katselukertoja. Tietynlaista ragebaittaamista. Eikä ole nykyään me vs he, vaan monia eri kuplia jotka hakee näkyvyyttä ja valtaa eri verukkein.
Lisäksi historiasta voi oppia yllättävän vähän, ja liikaa historiaan tuijottaminen, johtaa värittyneeseen ja vääristyneeseen ajatteluun.
Eniten kaikkeen vaikuttaa tulevaisuus, tulevaisuudessa nähdään erilaisia uhkia ja mahdollisuuksia, ja toimitaan niiden ohjaamana eniten.
Historiasta voi oppia korkeintaan yksinkertaisia syy-seuraus suhteita. Mutta historian tiedolla ei voi koskaan ennustaa tulevaisuutta, eikä varsinkaan vaikuttaa nykyisyyteen. On vain nyt...