Tielaitoksen töitä Lieksassa tein kesässä v. 1991. Viimeisessä työpäivässä tai tällaisen lähellä työpaikan toimistosihteeri, akka, mainitsi jotakin työtodistuksestani. Mainitessaan sillä akalla oli noitailme ja noitaäänensävy (vaikkakaan ei KOVIN noitainen). Saatuani työtodistuksen havaitsin, että työtodistukseen oli merkitty väärä henkilötunnus, en tiedä, kenen, ei ainakaan minun henkilötunnukseni. Tuon virheellisen työtodistuksen oli allekirjoittanut tiemestari sakari kakkinen. (Tuo sukunimi on todellinen, ei minun tekemääni kuvailua.) Se, että toimistosihteeri-akalla oli noitailme ja -äänensävy, osoittaa todennäköiseksi sen, että virhe oli tehty työtodistukseen tahallisesti. On toinenkin seikka, joka puhuu tahallisuuden puolesta. Vihollinen-lähisukulaiseni äänteli minulle viimeisen työpäiväni aamussa tai aamussa yhden viimeisistä työpäivistäni jotakin, joka viittasi siihen, että jotakin virheellistä saattaisi tapahtua. On siis jopa todennäköistä, että vihollinen-lähisukulainen-akka on pyytänyt toimistosihteeri-akkaa tekemään virheen työtodistukseeni. Olin tuolloin täysi-ikäinen. Eli ULKOPUOLISEN pyynnöstä ja kiihotuksesta olisi se toimistosihteeri-akka tai peräti tiemestari tehnyt sen virheen työtodistukseeni. Se toimistosihteeri oli nimeltänsä keikkonen. Valitettavasti en muista etunimitystänsä.
Destian on toimitettava minulle mainitun työtodistuksen työssäoloaikaa koskeva virheetön työtodistus, jossa siis myös henkilötunnus on oikein. Työtodistus on laadittava Tielaitoksen työtodistuslomakkeelle tai sellaisen puuttuessa Tie- ja vesirakennuslaitoksen työtodistuslomakkeelle, johon on antajaksi korjattu Tielaitos, korjattu siten, että myös Tie- ja vesirakennuslaitos on siitä luettavissa hyvin. Työtodistus on Destian puolesta allekirjoitettava ja leimattava Destian leimalla. Tästä huomauttamisesta on Destian maksettava minulle 270 e käteisellä. Työtodistus ja maksu on Destian toimitettava minulle kirjeitse. Rahan mukana on oltava Destian kirje, josta tarkasti ja yksityiskohtaisesti ilmenee maksun aihe. Eräpäivä on 10.10.2026. Jos kirje ei ole minulla viimeistään eräpäivässä, toimitamme vastatoimia. Vastatoimet voidaan toimittaa pitkänkin ajan kuluessa. Vastatoimet toimitetaan alueella: Pohjois-Karjala. Vastatoimet toimitetaan Destian hallinnassa olevaan tai vallanpitäjällisessä hallinnassa olevaan (koska Tielaitos oli vallanpitäjällisessä hallinnassa ja koska vallanpitäjällinen Lieksan poliisi, jota johtivat suurrikolliset, ei tee Suomen lain mukaan poliisillekuuluvia tehtäviä eli ei tee rikostutkintoja, vaikkapa työsyrjintätapauksissa). Työtodistuksen sisällön on virhettä lukuunottamatta oltava sama kuin edellämainitussa virheellisessä työtodistuksessa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Avoin kirje S24 keskustelusivustolle ei välttämättä ole riittävä toimenpide työtodistuksen saamiseksi.
Olisi SYYTÄ olla.
peräti siis 35 vuotta sitten. Ja vieläkin olet umpijumissa asian kanssa. Valoja päälle.Mikä ihmeen noitailme??? en ole tuolaista koskaan nähnyt ja enkä tule näkemäänkään.
Onnellinen hän, jonka ei tarvitse nähdä noitailmeitä.