Yle se edelleen kertoo Trumpista

Ainoastaan negatiivisia asioita. Miten kehtaatte.. Yle tekee vaalityötä jotta konservatiivit ympäri maailmaa pärjäisivät huonosti ja jotta vasemmistolaiset pärjäisivät hyvin vaaleissa. Tätä on jatkunut jo kymmeniä vuosia. Kyllä varsinkin SDP llä vihreillä ja vasemmistoliitolla on helppoa mennä ensi kevään vsaleihin kun Yle ym valtamedia tukee vasrmmistoa. Kun Donald Trump oli demokraatti eli kehui Trumppia. Muutosta odotetaan varsinkin Yle n osalta koska me kaikki joudumme maksamaan Yle veroa.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

No mitä positiivista trumppi on tehnyt? Kerropa ihan omin sanoin.

Äänestä
  • Esimerkiksi puolustaa omaa kansaa ja näyttää samalla hyvää esimerkkiä koko maailmalle. Trump poisti ainakin miljoona rikollista Usasta jotka demokrsatti Presidentti Joe Biden päästi maahan. Jopa poliittisilta vastusta jolta on tullut Trumpille kehuja kun on kadut nyt turvallisempia. Trump poisti Venezuelan diktaattori n vallasta ja suurin osa kansaa siellä iloitsee tästä.
    Ja Iranissa Trump tekee hyvää. Työ on vielä kesken. Jo 47 vuotta on ääri islamilainen porukka ollut vallalla. Tämä on murhannut paljon syyttömiä ihmisiä. Suurin osa iranilaisista kiittää Trumppia. Jne jne..

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Esimerkiksi puolustaa omaa kansaa ja näyttää samalla hyvää esimerkkiä koko maailmalle. Trump poisti ainakin miljoona rikollista Usasta jotka demokrsatti Presidentti Joe Biden päästi maahan. Jopa poliittisilta vastusta jolta on tullut Trumpille kehuja kun on kadut nyt turvallisempia. Trump poisti Venezuelan diktaattori n vallasta ja suurin osa kansaa siellä iloitsee tästä.

    Hän ei kyllä välitä omasta kansastaan pätkääkään, vaan ainoastaan rahasta.

    Ja Irani on vain yksi Trumpin monista virheistä. Häntä näyttää olevan niin helppo viedä kuin pässiä narussa.

    Miksi seuraat tuollaisia heikkoja johtajaia?

    Johan oli puolustelut,suoraan maga porukan probakandasta! Miten usa on muuten hyötynyt ice sakin tekemisistä? Vahinkoa on tullut,monelta alalta on työvoima loppunut.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Hän ei kyllä välitä omasta kansastaan pätkääkään, vaan ainoastaan rahasta.

    Ja Irani on vain yksi Trumpin monista virheistä. Häntä näyttää olevan niin helppo viedä kuin pässiä narussa.

    Miksi seuraat tuollaisia heikkoja johtajaia?

    Olet täysin väärässä. Demokraatti Biden oli rahan perään ja Bidenin pedofiili poikansa. Ottivat lahjuksia isoja summia mm Kiinan kommunisteista.

    1Äänestä

Trump ja persut, siinä järki loistaa pimeään yöhön.

Äänestä

Tätähän se on.

Oikeistojohtoinen Yle ei tee mitään muuta kuin SDP:n ja kommunistien vaalityötä.

Ja tämä näkyy jo gallupeisakin.

Antti Lindtmanin SDP on niissä kirkkaasti ykkösenä ja Minja Koskelan vasemmistoliitto kovemmissa lukemissa kuin vuosikymmeniin.

Äänestä

Tynkkynen oli laiska eikä saanut YLEÄ nurin. Siitä nyt kärsimme. Voimme katsoa vain omaa pesäämme miksi tilanne on tämä.

Äänestä

Hyvin monet Ylen käyttämät asiantuntijat ovat selvästi vasemmistoa.

Äänestä

Yle kuuluu maailman luotettaviimpiin ja vapaimpiin medioihin. Sekös persuja sylettää. Persut kun haluavat levittää valheitaan ja ryssän valheita vapaasti.

1Äänestä
  • Kuulit tuon Yleltä. Yle kehtaakin.

    Äänestä

Eipä Yle ole käyttänyt puolueettomia asiantuntijoita juurikaan esimerkiksi Markku Ruotsalaa. Jos Yle olisi oikeistolaisen tahi edes puolueeton media niin käytettäisiin.

1Äänestä
  • Markku Ruotsila puolueeton? Juu ja lehmätkin lentävät?

    Äänestä

  • Ruotsala puolueeton? Sehän polvillaan palvoo trumpia ja magaa. Ruotsala ei ole tutkija vaan hutkija.

    1Äänestä

  • Markku Ruotsala puolueeton?

    Kyllä. Puolueeton umpitrumpisti.

    Äänestä

Ruotsala lienee oikeistoa mutta Yle ei ole puolueeton. Harvinaista ja surullista että Yle media on puolueellinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ainoastaan negatiivisia asioita. Miten kehtaatte.. Yle tekee vaalityötä jotta konservatiivit ympäri maailmaa pärjäisivät huonosti ja jotta vasemmistolaiset pärjäisivät hyvin vaaleissa. Tätä on jatkunut jo kymmeniä vuosia. Kyllä varsinkin SDP llä vihreillä ja vasemmistoliitolla on helppoa mennä ensi kevään vsaleihin kun Yle ym valtamedia tukee vasrmmistoa. Kun Donald Trump oli demokraatti eli kehui Trumppia. Muutosta odotetaan varsinkin Yle n osalta koska me kaikki joudumme maksamaan Yle veroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu