Jonka perheen jo kaksi anomusta oli Suomeen siirtymänä hylätty, silti tulivat. Venäjältä meidän presidentille lähettivät suosituskirjeen jheidän hyväksymisekseen. Kirje on alkuperäisenä mahdollista nähdä, haluatteko nähdä.
Palestiinan tukijat ovat samanlaisia hyödyllisiä idiootteja kuin aikoinaan rauhanmarssijat.
Näköjään kyseessä on sama punaporukka joka majailee kepun palstalla.
Ja poistaa keskusta suunan kirjoituksia.
Myös tämän Nasiman ja perheensä asioita ei kestä päivänvaloon.
Tulee mieleen, on aito Palestiinalainen Hamas ylläpidossa ?
Poistot niin ihmeelisiä, joissa ei -päätä ei -häntää.
Laitan se kirjeen esille.
Nasima perheen suosituskirje Venäjältä poistettiin
16
<50
Vastaukset 16
- Anonyymi00001UUSI
Mikähän tässä Razmyarin perheessä on, et on pitänyt saada Suomeen. Tekoälyllä kysyin aitoutta tähän, mut ei se varmaa ole onko: Tutkin tätä nyt tarkemmin, ja löytyi **useita aika vahvoja aitoutta tukevia seikkoja**.
Mitä löysin
**1. Kauko Jämsén on oikea suomalainen diplomaatti.**
Ulkoministeriön omien tietojen mukaan Kauko Jämsén tuli ulkoministeriöön vuonna 1975 ja on palvellut muun muassa **Suomen Moskovan-suurlähetystössä**. Myöhemmin hän oli Pietarin pääkonsuli 2001–2005 ja Suomen Bulgarian-suurlähettiläs 2005–2009. ([Ulkoministeriö][1])
**2. Jämsénin toiminhttps://scontent-hel3-1.xx.fbcdn.net/v/t39.30808-6/808943427_10232489798203486_5858318696449069582_n.jpg?stp=dst-jpg_tt6&cstp=mx1199x1394&ctp=s590x590&_nc_cat=100&ccb=1-7&_nc_sid=aa7b47&_nc_ohc=gsw3gCLGJGsQ7kNvwEM1yi4&_nc_oc=AdpVNHipYJBNjGCzkMVDViLdfU6YJ9sWt4zc3dWk13tZn3oBiiyIWZ6ZfuDCGldztgY&_nc_zt=23&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&_nc_gid=pXTDcM9hsOHr9Kf0XXPzZg&_nc_ss=7b289&oh=00_AQIReM7-iy7uF43igMZWB24G_ekvF_s7D0dE96da_9cTyg&oe=6AB596F1thttps://scontent-hel3-1.xx.fbcdn.net/v/t39.30808-6/808943427_10232489798203486_5858318696449069582_n.jpg?stp=dst-jpg_tt6&cstp=mx1199x1394&ctp=s590x590&_nc_cat=100&ccb=1-7&_nc_sid=aa7b47&_nc_ohc=gsw3gCLGJGsQ7kNvwEM1yi4&_nc_oc=AdpVNHipYJBNjGCzkMVDViLdfU6YJ9sWt4zc3dWk13tZn3oBiiyIWZ6ZfuDCGldztgY&_nc_zt=23&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&_nc_gid=pXTDcM9hsOHr9Kf0XXPzZg&_nc_ss=7b289&oh=00_AQIReM7-iy7uF43igMZWB24G_ekvF_s7D0dE96da_9cTyg&oe=6AB596F1a Moskovassa 1990-luvulla saa myös riippumatonta tukea.*https://scontent-hel3-1.xx.fbcdn.net/v/t39.30808-6/808943427_10232489798203486_5858318696449069582_n.jpg?stp=dst-jpg_tt6&cstp=mx1199x1394&ctp=s590x590&_nc_cat=100&ccb=1-7&_nc_sid=aa7b47&_nc_ohc=gsw3gCLGJGsQ7kNvwEM1yi4&_nc_oc=AdpVNHipYJBNjGCzkMVDViLdfU6YJ9sWt4zc3dWk13tZn3oBiiyIWZ6ZfuDCGldztgY&_nc_zt=23&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&_nc_gid=pXTDcM9hsOHr9Kf0XXPzZg&_nc_ss=7b289&oh=00_AQIReM7-iy7uF43igMZWB24G_ekvF_s7D0dE96da_9cTyg&oe=6AB596F1*
Helsingin yliopiston julkaisemassa tutkimuksessa mainitaan nimenomaisesti, että Moskovan lähetystöstä 1990-luvulla lähetettyjä raportteja allekirjoittivat muun muassa **Kauko Jämsén**. Tämä sopii erittäin hyvin kuvan asiakirjaan, jossa allekirjoittajana on Kauko Jämsén ja tittelinä *va. asiainhoitaja*.
**3. Kirjeen tapahtumaympäristö sopii hyvin todelliseen Razmyarin perheen historiaan.**
Nasima Razmyar kertoo itse syntyneensä Kabulissa, muuttaneensa perheensä kanssa Moskovaan vuonna 1989 isänsä diplomaattitehtävän vuoksi ja tulleensa perheensä kanssa Suomeen pakolaisena 1990-luvun alussa. Perhe muutti Helsinkiin vuonna 1993. ([Nasima Razmyar) Myös Ylen haastattelussa kerrotaan, että hänen isänsä toimi Afganistanin diplomaattina Moskovassa ja perhe päätyi Suomeen. ([Yle.fi]
**4. Kirjeen nimi näyttäisi olevan nimenomaan Jämsén, ei Jäänen.**
Kuvan huonon laadun vuoksi nimi voi näyttää ensin Jääseltä/Jääneniltä, mutta suurennettuna se sopii hyvin nimeen **Kauko Jämsén**. Tämä on merkittävä yksityiskohta, koska juuri kyseinen henkilö on varmennettavissa suomalaiseksi diplomaatiksi.
Yksi kiinnostava kohta;
Kirjeessä vastaanottajaksi on merkitty **M. S. Gorbatšov**. Gorbatšov ei vuonna 1995 -enää ollut Neuvostoliiton presidentti – hänen presidenttikautensa päättyi Neuvostoliiton hajotessa joulukuussa 1991.
https://scontent-hel3-1.xx.fbcdn.net/v/t39.30808-6/808943427_10232489798203486_5858318696449069582_n.jpg?stp=dst-jpg_tt6&cstp=mx1199x1394&ctp=s590x590&_nc_cat=100&ccb=1-7&_nc_sid=aa7b47&_nc_ohc=gsw3gCLGJGsQ7kNvwEM1yi4&_nc_oc=AdpVNHipYJBNjGCzkMVDViLdfU6YJ9sWt4zc3dWk13tZn3oBiiyIWZ6ZfuDCGldztgY&_nc_zt=23&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&_nc_gid=pXTDcM9hsOHr9Kf0XXPzZg&_nc_ss=7b289&oh=00_AQIReM7-iy7uF43igMZWB24G_ekvF_s7D0dE96da_9cTyg&oe=6AB596F1 - Anonyymi00002UUSI
https://scontent-hel3-1.xx.fbcdn.net/v/t39.30808-6/808943427_10232489798203486_5858318696449069582_n.jpg?stp=dst-jpg_tt6&cstp=mx1199x1394&ctp=s590x590&_nc_cat=100&ccb=1-7&_nc_sid=aa7b47&_nc_ohc=gsw3gCLGJGsQ7kNvwEM1yi4&_nc_oc=AdpVNHipYJBNjGCzkMVDViLdfU6YJ9sWt4zc3dWk13tZn3oBiiyIWZ6ZfuDCGldztgY&_nc_zt=23&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&_nc_gid=pXTDcM9hsOHr9Kf0XXPzZg&_nc_ss=7b289&oh=00_AQIReM7-iy7uF43igMZWB24G_ekvF_s7D0dE96da_9cTyg&oe=6AB596F1
Mikähän tässä Razmyarin perheessä on, et on pitänyt saada Suomeen. Tekoälyllä kysyin aitoutta tähän, mut ei se varmaa ole onko: Tutkin tätä nyt tarkemmin, ja löytyi **useita aika vahvoja aitoutta tukevia seikkoja**.
1. Kauko Jämsén on oikea suomalainen diplomaatti.**
Ulkoministeriön omieHelsingin yliopiston julkaisemassa tutkimuksessa mainitaan nimenomaisesti, että Moskovan lähetystöstä 1990-luvulla lähetettyjä raportteja allekirjoittivat muun muassa **Kauko Jämsén**. Tämä sopii erittäin hyvin kuvan asiakirjaan, jossa allekirjoittajana on Kauko Jämsén ja tittelinä *va. asiainhoitaja*.n tietojen mukaan Kauko Jämsén tuli ulkoministeriöön vuonna 1975 ja on palvellut muun muassa **Suomen Moskovan-suurlähetystössä**. Myöhemmin hän oli Pietarin pääkonsuli 2001–2005 ja Suomen Bulgarian-suurlähettiläs 2005–2009.
1. Kauko Jämsén on oikea suomalainen diplomaatti.**
Ulkoministeriön omien tietojen mukaan Kauko Jämsén tuli ulkoministeriöön vuonna 1975 ja on palvellut muun muassa **Suomen Moskovan-suurlähetystössä**. Myöhemmin hän oli Pietarin pääkonsuli 2001–2005 ja Suomen Bulgarian-suurlähettiläs 2005–2009.
Kirjeen tapahtumaympäristö sopii hyvin todelliseen Razmyarin perheen historiaan.**
Nasima Razmyar kertoo itse syntyneensä Kabulissa, muuttaneensa perheensä kanssa Moskovaan vuonna 1989 isänsä diplomaattitehtävän vuoksi ja tulleensa perheensä kanssa Suomeen pakolaisena 1990-luvun alussa. Perhe muutti Helsinkiin vuonna 1993. ([Nasima Razmyar) Myös Ylen haastattelussa kerrotaan, että hänen isänsä toimi Afganistanin diplomaattina Moskovassa ja perhe päätyi Suomeen.
Yksi kiinnostava kohta;
Kirjeessä vastaanottajaksi on merkitty **M. S. Gorbatšov**. Gorbatšov ei vuonna 1995 -enää ollut Neuvostoliiton presidentti – hänen presidenttikautensa päättyi Neuvostoliiton hajotessa joulukuussa 1991. - Anonyymi00003UUSI
Yksi kiinnostava kohta;
Kirjeessä vastaanottajaksi on merkitty **M. S. Gorbatšov**. Gorbatšov ei vuonna 1995 -enää ollut Neuvostoliiton presidentti – hänen presidenttikautensa päättyi Neuvostoliiton hajotessa joulukuussa 1991.
Väärin perustein aikanaan saivat turvapaikan Suomesta Mauno Koiviston avustuksella.
Koiviston konklaavi teki paljon muutakin vääryyttä. Eikä yllätä puoluekaan, demarit taas? - Anonyymi00004UUSI
Nasima perheineen tulee karkoittaa maasta välittömästi ja otettava pois Suomen kansalaisuus ilmiselvän asiakirja väärennöksen johdosta, sekä siksi, että asuivat jo venäjällä, eivät siis tulleet Afganistanista suoraan.
Alettiin salaamana täälläkin poistamalla edellisiä, se ei sovi Suomen mentaliteettiin että poistellaan kirjoituksia jotka oikein esillä.
Se vain laajentaa poistamiset -salaislut isompaa esille ottoa, silloin on jotain vialla maahantuloonsa.- Anonyymi00005UUSI
Ehdottomasti ja heittää vankilaan. Nasima on paatunut rikollinen joka jo 5-vuotiaana juonitteli Neuvostoliiton kommunistien kanssa, että sai muuttaa Suomeen. Passi pois ja tyrmään LOL
- Anonyymi00006UUSI
Poistakaa aloitus koska se ei sisällä lainkaan palstan aiheeseen liittyvää asiaa
- Anonyymi00018UUSI
Ei poisteta! Miten tulivat Suomeen kun jo kaksi hylkäystä tuli. Sotarikollinen ?
- Anonyymi00007UUSI
Persutrollin "propakanta" vain sakenee. Anoko lähetti kirjeen?
- Anonyymi00008UUSI
Ei se ole propantaa, kaikki on todistettua vilunkia. Eikä nämä poistamalla kummnne jota jo vaatii Palestiinalais suuntainen. Voidaan laittaa laajemminkin näiden Neuvostoliiton kommunistien härskejä tekoja, kuin tämä kommusnisti Afgaani. Jos poistetaan alan etsimään henkensä heittäneitä Afganistanistanista, ja saanut täällä turvapaikan. Tulee palauttaa teko maahansa. Näillä oli kommunisteilla oli raaka meininki, ettei nyky vilttipöksyt heille paljoa häviä. Löytyy siltäkin puolen todisteita.
- Anonyymi00014UUSI
Anonyymi00008 kirjoitti:
Ei se ole propantaa, kaikki on todistettua vilunkia. Eikä nämä poistamalla kummnne jota jo vaatii Palestiinalais suuntainen. Voidaan laittaa laajemminkin näiden Neuvostoliiton kommunistien härskejä tekoja, kuin tämä kommusnisti Afgaani. Jos poistetaan alan etsimään henkensä heittäneitä Afganistanistanista, ja saanut täällä turvapaikan. Tulee palauttaa teko maahansa. Näillä oli kommunisteilla oli raaka meininki, ettei nyky vilttipöksyt heille paljoa häviä. Löytyy siltäkin puolen todisteita.
Ok. Onko sinulla muitakin harhoja ja oletko hakenut niihin apua?
- Anonyymi00009UUSI
Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä kun ei ota niitä lääkkeitä. Ilman lääkkeitä muuttuu persuksi ja kukaan ei sitä halua omalle kohdalle.
- Anonyymi00013UUSI
Ja vassaritrolliin ei auta edes lääkkeet.
- Anonyymi00015UUSI
Anonyymi00013 kirjoitti:
Ja vassaritrolliin ei auta edes lääkkeet.
Ja näin persu tuli todistaneeksi kaiken mitä sanoin. Kiitos siitä ;)
- Anonyymi00011UUSI
Isä kommunistijohtaja pakoon Suomeen hirmutekojaan.
Olisko Venäjältä palautettu kun Suomen valitsi. Ruumiita tuli Neuvostoliittolaisten kanssa. Täältä turvapaikka, nämä tulee tutkia.- Anonyymi00017UUSI
Olikos se 6-vuotiaan Nasiman syytä, että ruumiita tuli?
- Anonyymi00016UUSI
Sipilä on lestadiolainen, Soini on katolinen, Nasima muslimi... Päivi Räsänen on viidesläinen, Essayah on helluntalainen...
Sitten on ateisteja sekä myös uskonnottomia myös politiikassa.
Kai sitä kaikista saa puhua, henkilön vakaumus heijastaa myös ko. poliitikon arvoja.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091330
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129684- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 5448
- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 52403
- 42400