Kommentti / Merzin ”katastrofi” voi romuttaa Ukrainan tuen
Kun Euroopan suurimmassa taloudessa vahvistuvat samaan aikaan EU-kriittiset, Venäjä-myönteiset ja Ukrainan aseapua vastustavat voimat, ei kyse ole enää pelkästä alueellisesta protestista, vaan kehityksestä, jota seurataan tarkasti myös Moskovassa, Kiovassa ja Brysselissä, kirjoittaa Kauppalehden EU-kirjeenvaihtaja Kreeta Karvala.''
Kun Euroopan suurimmassa taloudessa vahvistuvat samaan aikaan EU-kriittiset, Venäjä-myönteiset ja Ukrainan aseapua vastustavat voimat, ei kyse ole enää pelkästä alueellisesta protestista, vaan kehityksestä, jota seurataan tarkasti myös Moskovassa, Kiovassa ja Brysselissä, kirjoittaa Kauppalehden EU-kirjeenvaihtaja Kreeta Karvala.''
Vastaukset 2
Vanhimmat
Saksassa vastikään pidetyt kolmet osavaltiovaalit lyövät laineitaan paljon paikallispolitiikkaa kauemmaksi. Kyse on siitä, että ensin laitaoikeistopuolue AfD voitti vaalit syyskuun alussa Saksi-Anhaltissa ja nyt sunnuntaina Mecklenburg-Etu-Pommerissa. Berliinissä sen sijaan vaalivoittoon nousi vasemmistolainen Die Linke (noin 24,5 %). AfD kasvatti Berliinissä kannatustaan ja sai noin 16 prosenttia äänistä.
Samalla liittokansleri Friedrich Merzin kristillisdemokraattinen CDU on kärsinyt historiallisia tappioita. Mecklenburg-Etu-Pommerissa puolueen kannatus romahti lähelle viiden prosentin rajaa, ja Berliinissä se menetti asemansa suurimpana puolueena.
Vaalituloksia yhdistää yksi Euroopan kannalta merkittävä tekijä. Sekä AfD että Linke suhtautuvat kriittisesti Ukrainan tukemiseen. Lisäksi AfD on avoimen Venäjä-mielinen ja vaatii suhteiden lämmittämistä Moskovaan.
AfD:n puheenjohtaja Alice Weidel on väläytellyt myös eroa eurosta ja irtautumista vapaan liikkumisen turvaavasta Schengen-sopimuksesta.
Siksi ei ole ihme, että Euroopassa seurataan tarkasti, millaiseksi EU:n mahtimaan poliittinen ilmapiiri kehittyy tulevina vuosina.
Ei mikä tahansa EU-maa
Välitöntä muutosta Saksan Ukraina-politiikkaan nyt käydyt osavaltiovaalit eivät vielä merkitse, koska Ukrainan aseavusta, talousavusta ja pakotepolitiikasta päätetään liittovaltion tasolla.
AfD on myös toistaiseksi pidetty ulkona osavaltiohallituksista. Puolueen menestys vaaleissa ja gallupeissa pakottaa kuitenkin muita puolueita määrittelemään uudelleen politiikkansa. Jo nyt on nähty, että Ukrainan tukemista kyseenalaistavat äänenpainot ovat voimistuneet myös valtapuolueiden sisällä.
Saksa ei ole mikä tahansa EU-maa, vaan unionin suurin talous ja yksi sen keskeisistä päätöksentekijöistä. Mitä heikommaksi liittokansleri Merzin asema käy, sitä vaikeampaa Saksan voi olla sitoutua pitkäjänteisesti Euroopan yhteisiin ratkaisuihin, kuten Ukraina-tukeen, puolustusmenojen kasvattamiseen tai talouspäätöksiin.
Taloushuolet painavat äänestäjiä
Saksan osavaltiovaalien taustalla näkyvät etenkin ihmisten taloushuolet. Itä-Saksan osavaltiot kuuluvat edelleen Saksan taloudellisesti heikoimpiin alueisiin, ja esimerkiksi Saksi-Anhaltissa äänestäjiä puhuttivat eniten polttoaineiden hinnat, verot, maksut ja ostovoima.
Kun energiakustannukset ovat korkeita, autoteollisuus kamppailee rakennemuutoksessa ja kotitalouksien tulevaisuudenusko horjuu, protesti kohdistuu helposti perinteisiin valtapuolueisiin, EU:hun ja muukalaisvihaan.
Saksalais-suomalaisen kauppakamarin analyysin mukaan AfD:n maahanmuuttovastainen linja voi pahentaa Itä-Saksan jo ennestään vakavaa työvoima- ja osaajapulaa. Alueet kärsivät väestön ikääntymisestä ja muuttotappiosta, minkä vuoksi ulkomainen työvoima on monilla aloilla välttämätöntä. Lisäksi uudet investoinnit saattavat karttaa alueita, joissa poliittinen ilmapiiri muuttuu entistä sulkeutuneemmaksi.
Useita vaaleja tulossa
AfD:n menestys voi ruokkia populistista laitaoikeistoa myös muualla Euroopassa.
Ensi keväänä Ranskassa valitaan parlamentti ja uusi presidentti. On todennäköistä, että äärioikeisto ja äärivasemmisto ovat myös Ranskassa vahvoilla. Äänestäjät käyvät vaaliuurnilla ensi vuonna myös Puolassa, Espanjassa ja Italiassa.
EU-politiikassa laitaoikeiston vahvistuminen tarkoittaisi tiukempaa maahanmuutto- ja siirtolaispolitiikkaa. Se voi tarkoittaa myös Ukraina-tuen murenemista sekä päätösvallan palauttamista kansallisvaltioille. KL