Robotit jalkaväen edellä
Ukrainalaiset kertovat yhdistäneensä hyökkäyksessä droonit, maataistelurobotit, tykistön ja elektronisen sodankäynnin tavalla, jonka tarkoituksena oli pitää venäläisjoukot mahdollisimman pitkään tietämättöminä hyökkäyksen suunnasta.
Droonit ja miehittämättömät maa-ajoneuvot etenivät hyökkäyksissä jalkaväen edellä.
– Kolmas armeijakunta aloitti ensimmäisenä maailmassa maataistelurobottien pudottamisen ilmasta. Raskaat pommittajadroonimme toimittavat räjähderobotteja yli kymmenen kilometrin päähän vihollisen selustaan, Biletskyi sanoo armeijakunnan julkaisemassa lausunnossa.
Tykistö ja miehittämättömät järjestelmät iskivät Venäjän komentopaikkoihin, viestiyhteyksiin, huoltoon, joenylityksiin ja reserveihin.
Ukraina rakensi Vivaldi-operaatiota varten Lymanin pohjoispuolelle elektronisen sodankäynnin ”suojakuplan”. Kolmannen armeijakunnan mukaan sen avulla häirittiin tai estettiin yli 20 000 venäläisen droonin tehtävä.
Ukrainalaiset kertovat yhdistäneensä hyökkäyksessä droonit, maataistelurobotit, tykistön ja elektronisen sodankäynnin tavalla, jonka tarkoituksena oli pitää venäläisjoukot mahdollisimman pitkään tietämättöminä hyökkäyksen suunnasta.
Droonit ja miehittämättömät maa-ajoneuvot etenivät hyökkäyksissä jalkaväen edellä.
– Kolmas armeijakunta aloitti ensimmäisenä maailmassa maataistelurobottien pudottamisen ilmasta. Raskaat pommittajadroonimme toimittavat räjähderobotteja yli kymmenen kilometrin päähän vihollisen selustaan, Biletskyi sanoo armeijakunnan julkaisemassa lausunnossa.
Tykistö ja miehittämättömät järjestelmät iskivät Venäjän komentopaikkoihin, viestiyhteyksiin, huoltoon, joenylityksiin ja reserveihin.
Ukraina rakensi Vivaldi-operaatiota varten Lymanin pohjoispuolelle elektronisen sodankäynnin ”suojakuplan”. Kolmannen armeijakunnan mukaan sen avulla häirittiin tai estettiin yli 20 000 venäläisen droonin tehtävä.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Hienoa!
Vanja saa sitä mitä tilasikin, ihan Vivaldin tahtiin.
Jos putte taas tietäisi niin kuolisi vitutukseen.
Niimpä ... Vivaldin teos 4 vuodenaikaa. Nyt on siis menossa "syksy".
https://www.youtube.com/watch?v=UIdwCrfDNjU
Hihiiii
Antti oli ollut aika lailla unohduksissa sarjassa ynnä ja muut ennen kuin joku kapellimestari, en muista kuka, nosti sen 40-luvun lopulla esiin ja sanoi että kuunnelkaa vittu kuinka hienoa. Loppu onkin sitten legendaa. 🎻
"HÖLYNPÖLYUUTISIA"!!!
"NIITÄ TARJOAA TASS"!!!
Niin hyvää luuta,niin hyvää luuta se on..
Kaikki uutiset jotka koskevat Venäjän tumpulointia ovat hyviä!
Ukraina "vapautti" jo kolme aluetta, operaatio Vivaldilla ja on nyt niissä "miehittäjänä" Venäjän motittamana.
Jo 4,5 vuotta jatkuvaa motittamista, seuraavaksi Venäjän pitää valmistautua Atlantin ylitykseen kun Eurooppa on hoidettu.
Mahtipontista.
Ukraina vapauttaa alueitaan Venäjän hallintaan operaatio Vivaldilla.
The Kharkiv Cauldron Is Finished; DOBROPILLIA IS ABOUT TO COLLAPSE...
Miten 40 päivän vivaldi on edistynyt? 🤡
Odotan jo innolla Vivaldin seuraavaa vuodenaikaa ...
Vivaldin 40 vuodenaikaa?
Montako on jo mennyt hukkaan?
Kyllä venäjällä tapatettavia riittää vaikka sadoiksi vuosiksi ...
Operaatio Vivaldi vapauttaa miehitettyjä alueita.
"Venäjä on järkyttynyt"
NEXTA X:ssä: ”🔥 Biletskyi: Venäläisjoukot ”nukkuivat ohi” Ukrainan todellisen iskun ja jäivät vangeiksi Lymanin rintamalla. Ukrainan 3. armeijakunta ilmoittaa saaneensa päätökseen ”Vivaldi”-hyökkäysoperaationsa kolmannen vaiheen.
https://x.com/nexta_tv/status/2104474513043865600/photo/1
Ukraina tapattaa sotilaitaan.
Z
Venäjä hyökkää paskaputkia pitkin..
Rotille ihan tavanomaista..
Venäläiset liikkuvat hyvin ja käyvät pyydykseen!
Vivaldi-hyökkäys kiihtyy, venäläisjoukot vetäytyvät
Venäjä yrittää vakauttaa rintamaa Zherebets-joen tuntumassa.
Ukrainan vastahyökkäys Lymanin ympäristössä Donetskin alueella jatkuu ja näyttää lisäävän Venäjän joukkoihin kohdistuvaa painetta myös Slavjanskin suunnalla.
Ukrainan 3. armeijakunta ilmoitti sunnuntaina saaneensa päätökseen Vivaldi-operaation kolmannen vaiheen. Sen mukaan ukrainalaisjoukot vapauttivat Noven, Ridkodubin ja Katerynivkan kylät sekä palauttivat hallintaansa Karpivkan ja Novomykhailivkan.
Armeijakunnan komentajan, prikaatikenraali Andrii Biletskyin mukaan Ukraina sai operaation tässä vaiheessa takaisin 51 neliökilometriä. Koko Vivaldi-operaation aikana Ukrainan hallintaan on palautettu yhteensä 176 neliökilometriä.
Biletskyi arvioi venäläisjoukkojen menettäneen tuoreimmassa vaiheessa noin 2 000 miestä ja yli 250 sotilaan joutuneen sotavangiksi.
Venäläisjoukot vetäytyvät kohti jokea
Amerikkalainen ISW-tutkimuslaitos vahvistaa vastahyökkäysten jatkuvan Lymanin suunnalla.
Venäläisjoukot yrittävät hidastaa Ukrainan etenemistä samalla kun ne vetäytyvät Zherebets-joen yli. Venäläisten sotabloggaajien mukaan vetäytymisessä on ollut vaikeuksia, sillä joukkojen pitäisi samanaikaisesti pitää asemia joen länsirannalla.
Venäjällä on joen länsipuolella enää hajanaisia asemia muun muassa Ivanivkan ja Zarichnen tuntumassa.
Tilanne merkitsee huomattavaa muutosta verrattuna kesään, jolloin Venäjä pyrki etenemään Lymanin kautta kohti Slavjanskia ja uhkaamaan Ukrainan puolustuksen kannalta keskeistä Donetskin kaupunkiketjua pohjoisesta.
ISW arvioi jo syyskuun puolivälissä Vivaldin romuttaneen Venäjän tavoitteleman laajan pihtiliikkeen Lymanin kautta. Ukraina oli 22. syyskuuta mennessä vapauttanut vähintään 125 neliökilometriä.
Verkkouutiset kertoi perjantaina, että myös venäläiset sotabloggaajat myönsivät Ukrainan etenemisen.
Paine kasvaa
Ukrainan eteneminen ei näytä rajoittuvan pelkästään Lymanin pohjoispuolelle. ISW:n mukaan geopaikannetut videot osoittavat ukrainalaisjoukkojen pitäneen asemia Rai-Oleksandrivkassa Slavjanskin itäpuolella.
Ukrainan kerrotaan työntäneen venäläisjoukot pois myös Mykolajivkan itäosassa.
Kremliin kytköksissä oleva venäläinen sotabloggaaja arvioi jo aiemmin Ukrainan Lymanin vastahyökkäyksen vaarantaneen Venäjän asemia Slavjanskin suunnalla. ISW:n mukaan Ukrainan vastahyökkäykset pakottavat Venäjän muuttamaan huoltojärjestelyjään ja voivat viivästyttää mahdollista hyökkäystä Slavjanskia vastaan.
Vivaldin ensimmäisissä vaiheissa Ukraina keskitti iskujaan Venäjän huoltoon, komentopaikkoihin ja lennokkitoimintaan jopa yli sadan kilometrin syvyydessä. Huollon järjestelmällinen häirintä ja drooniylivoiman rakentaminen loivat edellytyksiä myöhemmälle etenemiselle.
Tuoreimmat tiedot viittaavat siihen, ettei Venäjä ole vielä onnistunut vakauttamaan Lymanin rintamaa.
varmaan samalla miinoittavat...näin seuraavat hyökkääjät jää satimeen
Niin siis jos Ukrot eivät jää itse henkihieverissä mottiin miinojaan tallailemaan, kun eivät pääse kill-zonesta läpitte.
Kurskin katastrofi oli Ukrainan "VIVALDI" operaation ensiaskel. Ja lisää seuraa.
Operaatio Vivaldi jatkuu, mielenkiintoista seurata mitä seuraavaksi...
Krimin silta olisi hyvä kohde..
Koska Ukraina julkaisee videoita operaatiosta? Olisi helpompi uskoa näihin juttuihin. Venäjä julkisti muutaman videon jotka kumoaa Ukrainan väitteitä, tai ainakin kyseenalaistaa.
Et kai sinä oikeasti usko venäläisiin videoihin.
Et kai sinä oikeasti usko ukrainalaisiin videoihin ja mihinkään sotaan liittyvään.
Kovaa Vivaldia.
... vai ihan vaan Nato-tyyppistä ripuli-VIVALDIA?
Donbassin alueella signum pataljoonan dronet nopeuttavat ryssän kuljetuksia...
https://twitter.com/i/status/2105306139965714744
Nyt ukrojen amfibiorobotit hyökkäävät kaikissa maastoissa ja kiertäen vihollisen taakse.
Kyllä, Suomessa Ukaraina on voitolla, rintamalla taas Venäjä.
Miten voikaan olla voitolla jo 4,5 vuotta melkein samoissa jalanjäljissä. Vain pyhä Venäjä pystyy tällaiseen ihmeeseen.
Tiltu on pudonnut kelkasta.
😂
Miten voikaan olla voitolla? Totta turiset , vasta 25% ukrainasta vallattu. Taidat olla aika välkky äijä !!! ?
Noin 19–20 % Ukrainasta (mukaan lukien Krimin niemimaa sekä vuoden 2022 jälkeen vallatut alueet).
"Vapautti"? Ja uutiset ei kerro mitä ne ukrisotilaat siellä teki. Vai eikö Suomessa etsittäisi valtion vihollisia?
Tästä talvesta tulee Venäjän pahin talvi tämän sodan aikana.
Mutta ei se tähän talveen lopu. Seuraava talvi on paljon pahempi.
Typerää optimismia. Ukraina antautuu tänä talvena.